Lapsille lukeminen osana arkea

20.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sandviksin kanssa.

Yksi mun lempiaiheista kirjoittaa kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyen on lapsille lukeminen. Olen kirjoittanut siitä useampaan kertaan, ja olen aiemminkin kiertonut siitä, kuinka tykätään paljon Vaukirjan kirjoista. Ne ovat olleet esillä täällä blogissa säännöllisen epäsäännöllisesti esikoisen raskausajasta lähtien, jolloin liityin kirjakerhoon.

Varhaisen lukemisen hyödyt ovat kiistattomia: oppimiskyvyn, ilmaisukyvyn ja sanavaraston kehittyminen, yhteinen aika ja lasten kanssa heräävät keskustelut monista eri aiheista. Puhumaan oppimisen ajankohtaan lukeminen ei vaikuta, mutta sanavarastoon sillä voi olla mahtavia vaikutuksia. Esimerkiksi meidän taapero bongaa aina lukiessa uusia fraaseja ja lauserakenteita, ja olen varma, että lukemisella on ollut huikean positiivisia vaikutuksia siihen, miten hyvin ja monipuolisesti hän ilmaisee itseään nyt 1v8kk iässä. Hän oppi ensimmäiset sanansa ”äiti”, ”hei” ja ”mummu” reilu vuosi sitten, ja siitä lähtien puheen kehitys on ollut huimaa seurattavaa.

Me luetaan yhdessä joka päivä sekä isojen että pienimmän kanssa. Iltasatu luetaan joka ilta. Joskus se on päivän ainoa lukuhetki, useimmiten ei. Me kaikki nautitaan lukemisesta, ja mä rakastan sitä, että meillä lapset tarttuvat itsekseenkin mielellään kirjaan ja käpertyvät sohvan nurkkaan lukemaan. Meidän ei ole koskaan tarvinnut patistaa kirjojen pariin, eikä lukeminen ole ikinä ollut kenellekään meistä pakkopullaa. Paitsi ehkä juuri tässä taaperovaiheessa meille vanhemmille, kun taapero ihastuu johonkin tiettyyn kirjaan, ja se on sitten luettava n. 350 kertaa päivässä, se yksi ja sama kirja. Se on kuitenkin todellakin sen arvoista, sillä jo nyt meidän lukiessa niitä samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen, taaperolle kehittyy positiivinen suhde kirjoihin ja lukemiseen. Toivottavasti se kantaa läpi elämän.

Meidän 7v aloitti ekaluokalla tänä syksynä, ja koulussa on painotettu lukemisen tärkeyttä meille vanhemmille. Joka päivä pitäisi lukea ainakin 15 minuuttia yhdessä, ja meillä se täyttyy kyllä helposti. 7v oppi lukemaan itse 4-vuotiaana, ja meidän keskimmäinenkin oppi itse lukemaan 4-vuotiaana viime keväänä, mutta silti me luetaan joka päivä myös yhdessä ääneen. Nykyisin usein niinkin, että 7v lukee meille iltasadun ääneen, koska hän tykkää niin paljon lukea. Keskimmäinen vielä harjoittelee lukemista omassa tahdissaan. Me ei koskaan painosteta lukemaan, mutta kannustetaan ja kehutaan aina kun lapset osoittavat kiinnostusta kirjoja kohtaan.

Yksi tärkeä juttu, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi arjessa, on kirjojen oleminen helposti saatavilla kotona. Silloin kun kirjat olivat meillä  olohuoneessa suljettujen ovien takana kaapissa, lapset tarttuivat niihin oma-aloitteisesti paljon harvemmin kuin nykyään. N. vuosi sitten siirryttiin siihen, että kirjat ovat olohuoneessa esillä isossa korissa, josta kaikkien on helppo ottaa niitä, ja helppo laittaa takaisin. Tämä toimii loistavasti. Kun kirjat on aina esillä, niihin muistaa tarttua useammin. Ja kun ne on helppoa laittaa takaisin, ei tule niin paljon sotkuakaan, ja lapset oppivat itse laittamaan tavaroita oikeille paikoilleen.

Mä olen saanut kiinnostuksen kirjoja kohtaan perintönä omalta äidiltäni, ja niin myös Otto omilta vanhemmiltaan. Uskonkin, että vanhemman esimerkillä on suuri voima. Me luetaan Oton kanssa molemmat kirjoja paljon myös itse, ja lapsetkin näkevät sen. Mulla liittyy paljon lämpimiä muistoja niihin hetkiin, kun luettiin äidin kanssa yhdessä. Yhtä lämmöllä muistelen myös niitä hitaita viikonloppuaamuja, kun molemmat istuimme keittiön pöydän ääressä, söimme aamupalaa ja luimme omia kirjojamme. Äiti dekkaria, ja mä jotain nuortenkirjaa.

Vaukirjan kirjoja meillä on ollut niin kauan kuin olemme olleet vanhempia, ja yhä edelleen ne pitävät pintansa suosikkeina. Huomaan, että meidän taaperon suosikkeja on tismalleen samat kirjat kuin isosiskoillaan oli samassa iässä. Tällä hetkellä hittejä ovat kaikki kirjat, joissa käsitellään erilaisia tunteita ja niiden ilmaisua. Nyt saatiin vanhojen suosikkien seuraksi Vaukirjalta paketissa ihana Lohdutan sinua -kirja, joka ollaan luettu jo niin monta kertaa, että taapero osaa sen ulkoa. Hän höpötteleekin usein leikeissään, että ”Islalle tuli pipi, isä lukee kirjaa, islalle tulee hyvä mieli”.

Mä tykkään siitä, miten Vaukirjalla valitaan kirjapaketit aina juuri lapsen ikään sopivasti, ja niitä voi myös itse muokata. Varsinkin esikoisen vanhempana olisin saattanut esimerkiksi olla ihan pihalla siitä, millaisia kirjoja luetaan minkäkin ikäiselle lapselle. Usein vanhemmat aliarvioivat lapsen keskittymiskykyä ja taitoja, ja olisin saattanut vaikka lukea jotain pehmokirjaa puolitoistavuotiaalle, joka halusi jo kuunnella vähän pidempää satua. Onneksi oli Vaukirja, joka lähetti meille aina sopivia kirjoja sopivassa iässä, ja näin tajusin opettaa esikoiselle numeroita jo 1v3kk iässä, ja lukea tunteista silloin kun pikkusisko syntyi ja hän oli puolitoistavuotias.

Vaukirja on helppo ja vaivaton kirjakerho, jossa tilaaja ei sitoudu mihinkään, vaan voi erota kerhosta milloin tahansa. Vaukirjalla ei ole vähimmäisostopakkoa tai minimiaikarajoituksia. Mekin ollaan joskus erottu, kun kirjoja on kertynyt jo niin paljon ettei ole ollut tilaa. Sitten ollaan myöhemmin liitytty takaisin.

LUKIJATARJOUS:

Nyt saatte Vaukirjan tutustumispaketin vain postikulujen hinnalla (4,90 — 6,90 €). Kirjapakettien hinta on 14,95 – 17,95 € (+ pakkaus- ja postituskulut 4,95 €). Tilaaminen ja peruuttaminen käy helposti Vaukirjan Omat sivut -palvelussa netissä, ja jäsenyyden voi perua siis vaikka heti tutustumispaketin jälkeen, jos ei ole tyytyväinen. Lisää tarjouksesta voi lukea Vaukirjan sivuilta, ja kannattaa vilkaista myös Vaukirjan blogia, jossa lukemisen hyödyistä ja vinkeistä kirjoittavat ammattilaiset. 

Tykkäättekö te lukea lasten kanssa? Mikä on teidän lapsen/lasten lempikirja tällä hetkellä?


Rohkaisuksi heille, jotka pelkäävät lapsiperhe-elämän olevan hirveää

01.10.2018

Olen törmännyt viime aikoina taas useaan artikkeliin koskien vauvakuumetta, tai sen puutetta. Ehkä tähän vaikuttaa ikä: monet influencerit Suomessa ja ulkomailla joita seuraan, alkavat pikkuhiljaa lähestyä ensisynnyttäjän keski-ikää, kuten myös minä itse. Toisilla on hurja vauvakuume, toisilla ei yhtään, toiset eivät tiedä mitä haluavat, mutta kertovat, että median antama kuva ei juuri houkuttele perhe-elämän pariin. Mä ymmärrän sen varsin hyvin.

Mediassa maalaillaan yhä edelleen varsin yksipuolista kuvaa lapsiperheiden arjesta. Paljon on puhetta ruuhkavuosista, siitä kuinka päiväkoti-ikäiset lapset voivat olla yli sata päivää vuodesta kipeänä, miten lapsi muuttaa ihan kaiken ja kuinka rakkauselämä kuolee parisuhteessa kun lapsi syntyy. Puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, siitä miten lapset pelaavat liikaa, hirveistä synnytyskokemuksista, avioerojen yleistymisestä ja järkyttävän suurista ryhmistä päivähoidossa.

Jos joskus on positiivisia uutisia perhe-elämästä, ne keskittyvät yleensä joihinkin täysin valtavirrasta poikkeaviin perheisiin, kuten heihin jotka purjehtivat perheenä maailman ympäri, tai sitten Hollywood-julkkiksiin kuten Beckhameihin. Tai sitten otetaan sankarinäkökulma – kuinka joku perhe on selvinnyt jostain aivan kertakaikkisen järkyttävästä kokemuksesta, kuten talon palamisesta tai tsunamista. Heihin voi olla vaikea samaistua. Hyvin poikkeukselliset tilanteet dominoivat perhekeskustelua mediassa, kuten Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch totesi taannoin Ylen artikkelissa.

Hyvä juttu on se, että nykyään vaikeuksista saa puhua avoimesti. On varmasti voimaannuttavaa, jos omaan vaikeaan tilanteeseen löytää vertaistukea. On todella tärkeää puhua imetyksen haasteista, baby bluesista ja huonoista yöunista. Vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että kaikki perheet tilanteineen ovat erilaisia, ja että niiden kaikkien esillä olevien ongelmien lisäksi Suomestakin löytyy iso liuta perheitä, joissa voidaan hyvin, eikä sen suurempia ongelmia ole millään elämän osa-alueella.

Monet perheet nauttivat vauvavuodesta, eivät koe itseään erityisen väsyneiksi tai lopeta parisuhteeseen panostamista vauvan takia. Se että joskus on huonoja öitä tai että synnytys olisi rankka ja vaikea ei tarkoita, että koko lapsiperhe-elämä olisi kamalaa. Päivähoidossakin on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kotihoidon ja järkyttävän suurten ja huonosti voivien lapsiryhmien väliin mahtuu paljon muutakin. Riitaisan ja seksittömän yksinhuoltajuuteen johtavan parisuhteen ja unelma-avioliiton välissä on aika monta harmaan sävyä.  Kaikissa perheissä on varmasti hankalempiakin hetkiä, ei mekään nautita siitä kun oksennustauti kiertää koko viisihenkisen perheen, ja vielä kahdesti samana keväänä.

Niitä vaikeampia hetkiä kuitenkin ympäröi onnellinen, lämmin, rento ja meidän näköinen perhe-elämä. Sitä ei ole vedetty mistään lapsiperhe-elämän standardien laatikosta, vaan me ollaan luotu se ihan itse. Monesti unohtuu se, että kun perheeseen syntyy lapsi, se lapsi syntyy juuri siihen perheeseen, juuri omana itsenään. Se ei ole mikään standardi-lapsi, joka automaattisesti muuttaisi kaikkien perheiden elämää samalla tavalla. Jokainen lapsi muuttaa jokaista perhettä omalla tavallaan. Tai on muuttamatta. Aina ei nimittäin käy niinkään, että koko elämä menisi ihan täysin uusiksi lapsen myötä. Median antamasta kuvasta huolimatta on monia perheitä, joissa elämä on onnellista ennen lasta ja lapsen kanssa. Ja lapsen kanssa tehdään samoja asioita kuin ennenkin lasta.

Se lapsi joka syntyy yksilönä yksilölliseen perheeseen, myös kasvaa yksilöllisesti siihen yksilölliseen perheeseen. Se, että itsellä olisi kokemusta perhe-elämästä sisaruksena, lastenhoitajana tai kummina, ei kerro vielä mitään siitä, millaista se oma perhe-elämä tulisi olemaan, ellei sitten päätä elää juuri tismalleen samanlaista elämää, kuin omat vanhemmat ovat lasten kanssa eläneet, tai jollaista hoitolapsen tai kummilapsen vanhemmat elävät. Ja se päätöskään ei vielä riitä, myös syntyvän lapsen pitäisi olla tismalleen sama tyyppi. Sehän ei tietenkään ole mahdollista. Siksi ei kannatakaan ajatella, että se mitä on seurannut vierestä olisi se mitä itsellä tulisi olemaan.

Tällä tekstillä en halua vähätellä niitä vaikeuksia, joita jotkut lapsiperheet kohtaavat. On hyvä tiedostaa, että kun lähtee tavoittelemaan perhe-elämää, se on suuri hyppy tuntemattomaan. Eihän sitä ikinä voi etukäteen tietää mitä omalle kohdalle tulee eteen. Mutta ei sitä tiedä missään muussakaan.

Eihän kukaan jätä bussilla kulkematta siksi, että jossain bussi syöksyi jyrkänteeltä alas. Eikä kukaan jätä töitäkään hakematta siksi, että mediassa uutisoitiin samanikäisen naisen työuupumuksesta, tai konkurssista tuhannen kilometrin päässä. Tai ainakin toivon, että ei jätä. Vaan ennemmin kiinnittää sitten huomiota siihen omaan jaksamiseen. Ihan samalla tavalla voi perhe-elämässä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen, ja elää omien arvojen mukaista perhe-elämää, ja hakea apua, jos ei jaksa. Jokainen päivä on hyppy tuntemattomaan, jokainen valinta elämässä on riski. Ainahan sitä voi tapahtua mitä tahansa.

 

Haluan kannustaa uskomaan omaan itseensä ja omaan mahdolliseen perheeseensä. Suurempi riski kuin siihen, että kaikki olisi kamalaa on, että kaikki olisikin ihanaa. Tai ainakin suurin osa. On hyvä tiedostaa millaisia ongelmia ja vaikeuksia voi tulla eteen, jotta niihin voi varautua ja ehkä selvitä niistä helpommalla, jos sellaisia osuu omalle kohdalle. Mutta on myös hyvä tiedostaa, että välttämättä ei joudu kohtaamaan mitään erityisiä hankaluuksia ja se, että joskus oman perheen kohdalle osuisi jokin järkyttävä vaikeus, ei välttämättä tarkoita, että koko elämä olisi pilalla ja onnetonta.

Haluan myös kannustaa avaamaan silmät erilaisille perheille, lapsille ja vanhemmille. Tämä maa ja maailma on heitä pullollaan. Lapsiperheitä on joka puolella, ja yksikään perhe ei ole toisen kanssa samanlainen. Stereotypioiden viljely on tylsää, eikä se toimi minkään muunkaan asian kohdalla. Herätään jo siihen, että lapsiperheet eivät ole mikään tasainen massa onnettomia lapsia ja aikuisia, vaan omia mahtavia yksilöitään.

Disclaimerina loppuun, että tekstin tarkoituksena ei ole myöskään käännyttää ketään haaveilemaan perheestä, jos ei halua lapsia. Lasten saaminen tai vapaaehtoinen tai tahaton lapsettomuus ei kuulu kenellekään muulle kuin heille joita se henkilökohtaisesti koskettaa, ja jokaisella on oikeus tehdä ne itselle oikeat valinnat. Kenelläkään muulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Tämän tekstin ainoa tarkoitus on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä, ja rohkaista heitä, joita kiinnostaa mutta pelottaa. Ja ehkä myös kauniisti pyytää, että lapsiperheistä ei puhuttaisi niin usein homogeenisenä massana.