Vuosikatsaus 2017 – koko vuosi pähkinänkuoressa

31.12.2017

Perinteisen vuosikatsauksen aika on koittanut jälleen, onhan tänään vuoden viimeinen päivä. Tämä vuosi on ollut kyllä meidän elämän mullistavin vuosi sitten vuoden 2011, jolloin ihastuttiin, rakastuttiin, muutettiin yhteen ja saatiin esikoinen. Ei tämä vuosi ehkä ihan niin paljon ole elämää muuttanut, mutta suuria asioita on tapahtunut, suuria tunteita on tunnettu ja osaltaan vuosi on tuntunut välillä vähän vuoristoradalta. On väliin onneksi mahtunut sitä tasaista arkeakin. On aika käydä vuosi tapahtumineen läpi kuukausi kuukaudelta, ja löydätte myös tekstistä postaukset mainittuihin tapahtumiin liittyen, mikäli haluatte käydä lukemassa tai jotain on mennyt ohi.

TAMMIKUU

Vuosi alkoi masun kasvattelulla, ja olo alkoi olla jo aika tuhti! Raskausviikolla 35 mulla alkoivat jälleen jokailtaiset kipeät ja säännölliset supistukset, joita kelloteltiin ja jännitettiin että kuinka aikaisin meidän kuopus päättää tulla ulos mahasta. Vähän siinä jo säikähdettiinkin, mutta lopulta ne supistukset siitä rauhoittuivat. Olin aivan varma että hän syntyisi tammikuun puolella, mutta ei, hän viihtyi mahassa niin loistavasti että köllötteli siellä kaikessa rauhassa, vaikka supistuksia aiheuttikin. Vastattiin Oton kanssa videolla ja blogissa teidän kysymyksiin. Vietettiin aivan ihanaa talvipäivää Kaivarissa, kirjoitin kirjeen vauvalle, ja hän saavutti täysiaikaisuuden tammikuun loppupuolella. Olin ollut pidempään raskaana kuin koskaan aiemmin, kun keskimmäinenkin saavutti täysiaikaisuuden vain parilla tunnilla juuri ja juuri.

HELMIKUU

Helmikuun ensimmäisellä viikolla aloin olla jo tosi malttamaton, mutta niin vain saavutin viikot 38+0 ja vauva vain viihtyi mahassa. Lopulta helmikuun 6. päivä klo 17.30 raskausviikolla 38+4 mulla meni yhtäkkiä vedet, ja siitä sitten lähdettiinkin pikaisesti synnyttämään. Paria tuntia myöhemmin neiti olikin jo maailmassa, ja ikuisuudelta tuntunut raskaus oli muisto vain. Ottokin kirjoitti oman synnytyskertomuksensa, ja vietettiin ihania ensimmäisiä päiviä ja viikkoja vauvan kanssa kotona vauvakuplassa. Uskaltauduin kirjoittamaan palautumisesta raskauden jälkeen, kun synnytyksestä oli kulunut pari viikkoa. Kolmannella kerralla palautuminen tuntui olevan aavistuksen hitaampaa kuin aiemmin.

MAALISKUU

Alkukuusta meidän vauvalla oli tiheän imun kausi, ja kirjoitinkin imetyksen alkutaipaleesta. Vauva täytti kuukauden, ja mä aloin pikkuhiljaa etsimään itseäni maitoisten imetysrintsikoiden, virttyneiden raskauskolttujen ja löllyvän mahanahkan keskeltä. Saatiin nähdä vauvan ensimmäinen tarkoituksellinen hymy, ja se oli niin sydämet sulattava että en kestä! Otto palasi pariksi kuukaudeksi ennen vanhempainvapaata töihin, ja mä jäin vauvan kanssa kahdestaan kotiin. Loppukuusta saitte arvuutella nimeä juuri ennen meidän kastejuhlaa, ja muutama liippasi aika läheltä!

HUHTIKUU

Aprillipäivänä vietettiin meidän kuopuksen kastejuhlaa joka oli aivan ihana, vaikka hän ei yhtään itse kastetilanteesta nauttinutkaan. Nyt kun katsoo meidän aurinkoista vauvelia, niin naurattaa kuinka hän karjui koko kastehetken ajan. Vauva täytti kaksi kuukautta, ja keskimmäinen täytti neljä vuotta. Pääsiäiseksi ajettiin Ouluun mun tädille, sillä Otto aloitti ensin kesäloman, ja sen jälkeen puolen vuoden vanhempainvapaan, josta hän kirjoitti ajatuksia blogiin. Vietettiin Oulussa loma-arkea ja piipahdettiin päiväreissulla Haaparannalla. Monia askarrutti kuinka sujui pitkä automatka pienen vauvan kanssa, ja mä kerroin.

TOUKOKUU

Juhlittiin vappua, ja lähdettiin Tukholman risteilylle koko perhe. Oli niin parasta vaan saada olla yhdessä kaikki viisi. Alkukuusta jaoin epäsuosittuja mielipiteitä, ja kerroin miltä kolmen lapsen vanhemmuus on maistunut siihen asti. Tähän voisin muuten tehdä piakkoin päivitystä, kun kolmen lapsen vanhemmuutta alkaa olla takana vähän pidempi aika kuin se kolme kuukautta, mitä silloin. Kiinnostaisiko teitä? Kuopus täytti jo kolme kuukautta, ja alettiin löytää jonkinlaista päivärytmiä mistä iloitsin kovasti. Toukokuu tuntui olevan tapahtumia täynnä, ja juhlia varsinkin: juhlittiin nimittäin keskimmäistä Star Wars 4v-synttäreillä, ja blogikin täytti jo kuusi vuotta. Saatiin meidän terassi vihdoinkin valmiiksi kun Otto ahkeroi pihalla, juhlittiin äitienpäivää lasten äitienpäivähaastattelulla, ja jaoin kymmenen fb:n profiilikuvaa kymmenen vuoden ajalta. Kuukauden kohokohta taisi kaikkien muiden huikeiden tapahtumien lisäksi olla kuitenkin se kun me päästiin tapaamaan ROBINIA! Ja halaamaan Robinia, ja se kehui mun paitaa. Mä en vieläkään kestä, pakko nipistää itseäni että uskon todeksi. Tai siis tytöthän sitä fanittaa meillä… Jep. Vierailtiin myös Turussa, ja kirjoitin imetyksen ihanuudesta.

KESÄKUU

Kuun alussa kuopus täytti neljä kuukautta, ja käytiin myös neuvolassa. Sain niin paljon kysymyksiä siitä, millaista on blogata työkseen, että päätin listata ylös kokonaisen työviikon bloggaajana. Lähdettiin Ouluun, käytiin Vauhtipuistossa ja juhlittiin Oton synttäreitä käymällä kahdestaan syömässä eka kertaa kuopuksen syntymän jälkeen. Muisteltiin myös sitä maagista päivää, joka oli vuotta aiemmin muuttanut meidän elämän, eli päivää jolloin olin tehnyt positiivisen raskaustestin. Kirjoitin myös painavaa asiaa törmättyäni fb:ssä perheväkivaltaa koskevaan keskusteluun, ja keveämpää hömppää eli #vainvauvajuttuja.

HEINÄKUU

Alkukuusta kirjoittelin siitä, miten parisuhteen saa toimimaan kun lapsia on kolme. Tehtiin kesän eka mökkireissu lähistölle, ja päästiin uimaan. Kuopus täytti viisi kuukautta, ja käytiin myös kesän perinteinen Lintsireissu. Ostettiin eskarilaiselle oma puhelin, ja kirjoitin postauksen siitä, miksi koimme sen tarpeelliseksi jo nyt. Puhelimesta on muuten ollut paljon iloa, ja monella eskarikaverilla alkaa olla myös puhelimia, joilla yhteyttä pidetään ja leikkitreffejä sovitaan kätevästi myös lomalla. Vietettiin ihanaa mökkielämää meren rannalla Oton perheen mökillä, käytiin eka kertaa vauvan kanssa veneilemässä, ja tehtiin ihana päiväretki tunnelmalliseen Mathildedaliin. Loppukuusta ajeltiin taas Ouluun, ja päästiin nauttimaan kunnon helteestä. Otto summasi ajatuksiaan vanhempainvapaasta, jota oli heinäkuussa takana muutama kuukausi. Aloitettiin sormiruokailu kuopuksen kanssa, ja hihiteltiin meidän nukutusrutiineille, joihin kuului paljon kikatusta.

ELOKUU

Vertailin kaikkien kolmen lapsen vauvakuvia toisiinsa, ja heti kuun alussa juhlittiin rakkaiden ystävien häitä Suomenlinnassa, mistä heti seuraavana päivänä lähdettiin odotetulle reissulle autolla Ruotsiin. Piipahdettiin Kolmårdenissa ja Tukholmassa, ja tein reissusta myös videon. Vietettiin kuopuksen puolivuotisjuhlia, ja juuri ennen puolivuotispäiväänsä hän oppi nousemaan konttausasentoon. No, ei se konttausasento mitään, kuun puolivälin jälkeen hän nousi sitten seisomaan aivan itse ja ihmettelin rivakkaa liikkeellelähtöä. Kirjoitin oman varsin tiukan mielipiteeni rokottamisesta, samalla kun jaoin vähän neuvolakuulumisia. Tyttöjä haastateltiin kesästä videolle ennen esikoisen ensimmäistä eskaripäivää. Eskarin aloitus ja dagikseen palaaminen toivat mieleen myös ajatuksia meidän perheen kaksikielisyydestä. Elokuussa blogista löytyi myös Oton hauskoja ”asukuvia” ja kertoilin siitä, kuinka olin aloittanut treenaamisen personal trainerin kanssa.

SYYSKUU

Kuopus täytti jo seitsemän kuukautta, ja kirjoitin blogiin siitä, kuinka olen muuttunut äitinä näiden kuuden vuoden aikana. Syyskuu on meillä synttäreiden kuukausi, ja täytin ensin itse 26, minkä jälkeen esikoinen täytti kuusi. Hänelle pidettiin hänen toiveidensa mukaiset huikeat yksisarvissynttärit, joita ennen Otto sai vihdoinkin jatkettua meidän lattiaprojektia kunnolla. Pohdin blogissa sitä, kuinka puhutaan lasten kuullen, ja listasin kuopuksen tärkeitä ensimmäisiä juttuja. Loppukuusta risteiltiin taas, sillä me päästiin mukaan Skidit Risteilylle. Kirjoitin myös ajatuksia siitä, saako lapsi vaikuttaa omaan tyylinsä, sekä ajatuksia kolmen lapsen kanssa reissaamisesta ja shoppailusta. 

LOKAKUU

Nautittiin vanhempainvapaan kuplasta vielä alkukuussa, ja suunniteltiin syyslomaa Oulussa, ja matkaa jonnekin kauemmas vielä vanhempainvapaan lopuksi. Kuopus täytti kahdeksan kuukautta. Kirjoitin toisen osan #vainvauvajuttuja ja jaoin ennen-jälkeen -kuvia kolmen kuukauden treenien tuloksista. Lapsiperhearki puhututti reippaasti, kun yritin kannustaa perheitä jakamaan positiivisia kokemuksia omasta arjestaan. Muistin vuotta aiemmin tekemäni postauksen siitä, mitä aioin tehdä vauva-aikana toisin kuin aiemmin, ja palasin näihin ajatuksiin käyden läpi sitä, miten kaikki sitten todellisuudessa menikään. Vauva-ajan turhat ja tarpeelliset tarvikkeet pääsivät tarkempaan syyniin, ja käytiin hakemassa oma Halloween-kurpitsa ihan oikealta kurpitsatilalta. Osallistuin myös #Metoo-kampanjaan jakaen omia kokemuksiani, ja Otto kertoi vanhempainvapaan kuulumisia, kun viimeinen kuukausi oli meneillään. Loppukuusta me lähdettiin Ouluun ja saatiin surullisia uutisia, mun mummu voi niin huonosti että viimeiset päivät olivat käsillä. Vietettiin paljon aikaa sairaalassa, ja pidin taukoa blogista. Onneksi saatiin viettää mun mummun kanssa vielä aikaa niin paljon kuin pystyttiin. Kuun lopussa palattiin epätietoisina ja haikein mielin takaisin Helsinkiin, kun Otolla alkoivat työt vanhempainvapaan jälkeen, eikä voitu jäädä enää pidemmäksi aikaa.

MARRASKUU

Ei ehditty olla kuin viikko kotona, kun saatiin ne surulliset uutiset joita pelättiin, mun rakas mummu oli menehtynyt. Tuntuu vieläkin hurjalta ja pahalta kirjoittaa nuo sanat, enkä voi uskoa sitä todeksi. Kirjoitin blogissa myös siitä, kuinka puhua surusta lapsille. Vaikka suru oli läsnä, elettiin me sitä normiarkeakin, kuopus täytti yhdeksän kuukautta ja juhlittiin Oton seitsemättä Isänpäivää, jolloin kirjoitin ajatuksia hänestä isänä. Meidän vaaleanpunainen sohva täytti vuoden, ja kirjoitin siitä, onko arka sohvan väri kannattanut lapsiperheessä. Nostalgisoin jakamalla kymmenen huvittavaa kuvaa ja tilannetta lapsuudestani, ja kerroin mikä on ollut meidän lapsiperheen paras hankinta ikinä. Otto palasi töihin, ja kerroin ensimmäisestä aamusta kahdestaan vauvan kanssa sen jälkeen, kun meidän vaaleanpunainen vauvakupla oli puhjennut. Rakkauslasit olivat silmillä siitä huolimatta, ja kirjoitin siitä millaista on, kun tietää että vierellä on just tasan oikea ihminen. Otto ahkeroi blogissa kahden postauksen verran: hän kirjoitti pelottavasta Spiderman & Elsa -youtubeilmiöstä, ja vastasi omaan ottomaiseen tapaansa 17 lauseeseen, ”joita ei koskaan kuule vanhemman suusta.” 

JOULUKUU

Tämä kuukausi on ollut todella intensiivinen ja vaihtelua täynnä, mutta ihan huikea lopetus tälle vuoristoratavuodelle! Alkukuusta nautittiin upeasta lumesta ja käytiin pulkkailemassa, siitä oli hyvä aloittaa joulun odotus. Juhlittiin Itsenäisyyspäivää ja samalla 10-kuukautista kuopusta, ja jaoin 100 ihanaa asiaa 100-vuotiaasta Suomesta. Kaikki huomio keskittyi joulun odotukseen ja jouluisiin juttuihin muutenkin, enkä tässä kuussa kirjoittanut niin paljoa mitään hirveän vakavaa. Tavallaan se oli kyllä hyväkin, loka- ja marraskuussa tuli kirjoitettua niin paljon surusta ja vaikeuksista, että tällainen pirteä joulukalenterihömppä on tehnyt ainakin itselleni todella hyvää! Kirjoitin kuitenkin kirjeen meidän perheelle jouluaatoksi kymmenen vuoden päähän, ja mun mielestä siitä tuli ihana muisto. Tehtiin myös pitkästä aikaa videota yhdessä koko perhe, kun jaoin viimeisessä kalenteriluukussa meidän joulutervehdyksen videolla. Meidän jouluaatto oli I-H-A-N-A vaikka itse sanonkin, ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Huh, mikä vuosi. Se on mennyt niin nopeasti, on tapahtunut niin paljon, on ollut niin paljon tunteita, muutoksia ja huippuhetkiä. Lupauksia en aio tehdä mutta mulla on yksi toive ensi vuodelle: tasaista perhearkea ja aikaa läheisten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ja että meidän perhe ja läheiset saisivat olla terveenä ja voida hyvin. Se on paljon toivottu, mutta ei voi muuta kuin pitää peukkuja pystyssä että toive toteutuu.

Ihanaa ja mielettömän upeaa uutta vuotta 2018 kaikille teille ja kiitos hurjasti vertaistuesta, vinkeistä, kauniista sanoista ja ihanista kohtaamisista joita teidän kanssa on tänä vuonna ollut <3 Kertokaa ihmeessä, jos joku postaus on jäänyt teille erityisesti mieleen, tai jos teillä on jotain toiveita ensi vuodelle blogin suhteen!


Vain hetkeä ennen myrskyä

19.08.2017

Viime lauantaina oli myrsky, ensin Klaaraksi kutsuttu ja sittemmin Kiiraksi nimitetty. No, meille se oli Klaara-myrsky kun tytöt jo kerkesivät kiintyä siihen nimeen. Lauantai-iltapäivällä sää oli vielä oikein kaunis, joskin aavistuksen painostava ja helteinen. Me päätettiin lähteä käymään Vantaalla Silvolan tekojärvellä uimassa, sillä oltiin kuultu että se on mukava ja rauhallinen ja lapsille kiva uimapaikka. Sinne siis ajeltiin, ja pystytettiin biitsileiri nurmelle.

Paikka oli oikeastikin tosi kiva ja lapsiystävällinen, siistit sisävessatkin löytyi ja lisäksi järvestä oli erotettu lapsille turvallinen matala alue. Vesi oli tosi lämmintä, jopa mäkin lähdin heti pulikoimaan enkä joutunut totuttelemaan ollenkaan. Vaikka päivä oli kuuma ja rannalla paljon porukkaa, kaikille oli silti tilaa. Lapset löysivät vielä mahtavan vesilätäkön jossa vesi oli yhtä lämmintä kuin porealtaassa, ja intoutuivat leikkimään siinä.

Päivä oli täydellinen kesäpäivä, olen niin iloinen että saatiin kokea edes yksi sellainen ennen kuin arki alkoi jälleen. Lapsetkin nauttivat kiireettömästä fiiliksestä, kunnes yhtäkkiä taivas alkoi mustumaan. Todettiin että parempi lähteä ennen kuin alkaa sataa ja kaikki meidän tavarat kastuvat. Päästiin autolle ja kerettiin ajaa joku viisi minuuttia kohti Helsinkiä, kun yhtäkkiä mustat pilvet vyöryivät meidän ylle ja alkoi satamaan, tuulemaan ja salamoimaan ihan täysillä! Siis hyvänen aika että se oli jännittävää, me oltiin niin fiiliksissä kaikki autossa, paitsi Otto joka kieli keskellä suuta yritti pysyä poissa vesiliirroista ja nähdä jotain tulvivien ikkunoiden läpi.

Kotipihaan ajaessa satoi edelleen ihan kaatamalla ja jyrisi ja salamoi, ukkonen oli ihan päällä. Me juostiin ja tytöt kiljuivat naurusta kun juoksivat kaatosateessa. Meillä ei ole olkkarissa lamppua, kun siirrettiin se kesän alussa meidän makkariin, kun ajateltiin ostaa uusi ennen kuin syksyn pimenevät illat koittavat. Ei siis oltu varauduttu siihen että alkuillasta on ihan pilkkopimeää, kun iskee yhtäkkiä myrsky. Täällä me pimeässä ihmeteltiin säätä, ja kuunneltiin jyrinää. Tytöt seisoivat ikkunassa laskemassa montako salamaa taivaalla iskee.

Lasten kanssa kaikki tuntuu niin jännältä ja merkitykselliseltä, se on ihanaa. Tällainen myrsky on oikeasti ihan mieletön elämys heille, ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Vaikka aikuisena on itse muka jo ihan konkari ja kokenut elämässä vaikka ja mitä, lasten kanssa kaikesta voi innostua ihan uudella tavalla. Mä en ainakaan edes haluaisi olla tottunut kaikkeen ja sellaisella hälläväliä-asenteella, mä rakastan sitä että ukkonen on iso juttu, ja se että saa syödä iltaruuan olkkarin matolla ”piknikillä” on mieletön elämys.

Tämä rantapäivä myrskyineen oli kertakaikkisen täydellinen lopetus tälle unohtumattomalle kesälle, ei voi muuta sanoa. Olen niin onnellinen että saatiin kokea tämä kesä 2017 lasten kanssa. Se jää muistoihin yhtenä mun elämän parhaista kesistä ikinä, toivottavasti lasten ja Otonkin.

Kirjoitin tämän tekstin eilen perjantaina iltapäivällä, vain hetkeä ennen kuin lähdin kaupungille tapaamaan ystävääni. Vähän ennen viittä, matkalla keskustaan, luin ensimmäiset uutiset siitä mitä eilen tapahtui ja iski paniikki siitä, ovatko Turussa asuvat ystäväni kunnossa. Onneksi olivat. Kun vain ajattelenkin sitä hätää, kauhua, tuskaa ja epätoivoa mitä Turussa on eilen koettu, ja mitä uhrit ja omaiset edelleen kokevat, kyyneleet nousevat silmäkulmaan. Voimia kaikille keitä tämä hirveä tapahtuma koskettaa <3