Just tänään keskiviikkona 10.1.2018

10.01.2018

Heräsin: 50 minuuttia liian myöhään, nukuin siis ihan kunnolla pommiin. Ainakaan vielä omaan huoneeseen siirtymisellä ei ole ollut merkittävää vaikutusta yöunien parantumiseen, ja tämä ensimmäinen arkiviikko onkin ollut sellainen silmäpussien kasvattaja että moro vaan. Mutta hei – plussaa siitä, että sain tänään 50 minuuttia pidemmät yöunet kuin olisin muuten saanut, se tekee jo ihmeitä! Ja kerkesin ajoissa ja jopa meikattuna aamun pressitilaisuuteen, joka meni loistavasti. Jotenkin sitä aina sitten kuitenkin jotenkin saa itsensä laitettua ja kaiken valmiiksi, kun on pakko, vaikka normaalisti siihen olisinkin tarvinnut sen 50 minuuttia enemmän.

Söin aamiaiseksi: croissanttia, ananasta, mustikoita ja ison kupin hyvää kahvia siellä samaisessa pressissä. Kylläpä olinkin kaivannut croissantteja, en ollut pitkään aikaan syönyt yhtään.

Tapasin: tilaisuudessa monta ihanaa kaveria ja tuttua, sekä uusia tyyppejä, ja sen jälkeen ystäväni, jonka kanssa käytiin kahvilla. Hän teki musta myös työjuttujen tiimoilta haastattelun firmansa julkaisuun, mikä oli mahtavaa. Musta tuntuu että oon onnistunut vuosien varrella ympäröimään itseni ihan mielettömän inspiroivilla ja ihanilla tyypeillä, joiden kanssa tsempataan toisiamme ja autetaan myös kaikissa mahdollisissa urajutuissa missä pystytään. Myös itse pyrin aina nostamaan kavereita esiin kun mahdollista, ja auttamaan aina kun voin.

Nauroin: koska olin vaihtamassa vaippaa meidän vauvalle kahvilan lastenhoitohuoneessa/ainoassa vessassa, ja vauva päätti koko reissun ajan pitää sellaista aavistuksen kyseenalaista ”ääh aah” -ääntä ja kiljahtelua. Kun tultiin vessasta ulos, ovella omaa vuoroaan odotti vanha pappa joka totesi ” Ai se olikin vauva, minä jo mietin että mitä siellä vessassa oikein tapahtuu kun tuollainen ääni kuuluu”. Nauroin vedet silmissä kun pääsin takaisin kahvilan pöytään. Pappa luuli että vessassa harrastettiin jotain ihan muuta kuin vaipanvaihtoa.

Siivosin: joulukuusen pois. Päätettiin Oton kanssa, että mehän ei yhtään sekuntia tuhlata lomapäivistä lasten kanssa jollekin joulukuusen keräämiselle, joka meidän koristemäärällä vei puolitoista tuntia. Se tuntui niin turhalta verrattuna vaikka lautapeleihin, Heurekaan tai ulkoiluun loman aikana, että keräsin kuusen pois vasta tänään kun isommat lapset olivat hoidossa ja eskarissa. Kylläpä olohuoneeseen tuli taas lisäneliöitä, siirrettiin nyt leikkinurkkaus siihen missä kuusi on ollut viimeisen kuukauden.

Ostin: sinistä hiusväriä, en itselleni vaan Otolle. Musta tuntuu että mun oma jännien hiusten kuume vaan pahenee kun Otto halusi laittaa omat hiuksensa vähän jännittävämmiksi. Pinterestboardi on täynnä shokkivärejä ja kaikkea mahdollista, vaikka kesällä vannoin pysyväni ikuisesti tässä luonnollisen blondissa. Hah. Katsotaanpa mitä tästäkin tulee.

Touhusin lasten kanssa: ruokapöydän äärellä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tehty ruokaa, vaan sotkettiin shampoolla, perunajauholla ja elintarvikevärillä. Tarkoituksena oli tehdä ”limaa” mutta siitä tulikin silkkisen sileää ja ihanaa muovailuvahaa, joka purkitettiin talteen myös seuraavia muovailuja varten. Muovailuvahamaista tuli kun sekoitin 1/3 shampoota ja 2/3 perunajauhoa, ja lisäksi lapset kaatoivat sekaan teelusikallisen elintarvikeväriä. Meillä on kaappi täynnä ”oikeaa” muovailuvahaa, mutta jotenkin siinä oli niin ihana fiilis kun tehtiin sitä itse ja sotkettiin yhdessä, hah. Meidän sotkuja näkyvissä mun instastoriesissa huomiseen asti (@iinalaura).

Herkistyin: Kun laitoin lapsia nukkumaan, ja eskarilainen muisteli kolme vuotta sitten hukkaamaansa pehmoleluleopardia. ”Se merkitsi mulle tosi paljon. Sillä oli ihana elämä mun kanssa, mutta nyt sillä on varmasti hyvä olla jonkun toisen lapsen kaverina joka on löytänyt sen.” Aivan mielettömän hienosti ajateltu <3

Aamulla kun mä avasin silmät klo 07.10 ja tajusin että meidän pitää istua autossa liikkeellä tasan puolen tunnin päästä (ja olin eka joka heräsi), mua vähän kylmäsi. Mutta tästähän tuli tosi hieno ja ihana päivä, ja niin hyvin ehdittiin aamullakin, että saan kyllä olla ainakin vähän ylpeä. Toivottavasti teillä on ollut ihana keskiviikko!


Mitä meille kuuluu

01.02.2017

Ihanaa helmikuun ensimmäistä! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia, niitä aivan tavallisia kuulumisia, pitkästä aikaa. Hirveästi on ollut raskaushöpinää, sisustushöpinää, vaatehöpinää ja kakkuakin on leivottu, mutta mitä meille ihan oikeasti kuuluu? Siitä aion kertoa tänään.

Kun ylitin sen 37+0 viikon rajapyykin, mä häkellyin hetkeksi. En ollut osannut odottaa että pääsen niin pitkälle, kun neuvolassa ja äitiyspolillakin oltiin alusta asti sitä mieltä että vauva tulee samaan aikaan kuin aiemmatkin. Muutama päivä meni sellaisessa valmiustilassa, kokoajan olin valmiina lähtöön. Nyt olen ollut jo monta päivää rennommin. Vaikka supistaa säännöllisesti ja paljon, se ei tarkoita mitään. Kyllä mulla se vaisto on vielä tallella, vaikka tämä raskaus onkin erilainen. Hetken jo nimittäin pelkäsin että olen kadottanut omat vaistoni enkä osaa enää tulkita omaa kroppaani. Kyllä mä osaan, ja huomaan sitten kun aika on, ja ei se ainakaan vielä ole ihan käsillä. Tein vielä suunnitelmia viikonlopuksikin ihan hyvillä mielin ja uskon ehtiväni ne toteuttaa, sillä tämä tyyppi ei ainakaan näillä näkymin halua vielä ulos jos yhtään omia fiiliksiäni tulkitsen oikein. Tokihan kaikki voi muuttua nopeastikin mutta sitten mennään sen mukaan.

Viime päivinä olen saanut tehtyä paljon töitä valmiiksi varastoon, jotta ensi hetket vauvan kanssa voidaan sitten rauhoittaa vain hänen kanssaan olemiselle. Se on ihan loistavaa, koska pelkäsin että mulla puskee deadlinet päälle turhankin aikaisin kun tässä onkin kestänyt pidempään. Lisäksi olen pessyt vähän lisää pikkupyykkiä (odotellessa ehtii vähän turhankin hyvin shoppailemaan), käynyt kävelyillä, siivonnut ja katsonut leffoja. Olen ilokseni huomannut että en olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin, ja jaksoin hyvin kävellä tunnin lenkin. Olen puhunut pitkiä puheluita kavereiden ja äidin kanssa ja saanut höpöttää kaikesta maan ja taivaan välillä.

Lapset ovat olleet lyhyempiä päiviä päiväkodissa, ja on ollut ihanaa hengata heidän kanssaan enemmän. Ollaan pelattu Kimbleä, leikitty barbeilla, luettu kirjoja ja hoidettu nukkevauvoja.  Iltapalalla he saivat neljiä eri muroja ja myslejä samaan annokseen, vaikka onhan se vähän hömppää että on niin monta pakettia yhtäaikaa auki. Mutta hei, miksi olla tylsä kun voi olla kiva? Huomenna heillä on vielä tarhapäivä, ja sitten on taas useampi kotipäivä. Kieltämättä odotan hurjasti sitäkin että neitokaiset jäävät lomalle meidän kanssa ja saadaan ihan koko perhe hautautua vauvakuplaan.

Otto päätti eilen vaihtaa meidän olkkarin järjestystä, ja niin me hengattiin sillä aikaa tyttöjen kanssa keittiössä pelaamassa lautapelejä kun Otto pyöräytti koko järjestyksen ympäri. Esittelen uudistuneen olkkarin kunhan ollaan saatu meidän uusi matto jonka tilasin tänään. Huomattiin nimittäin järjestyksen vaihdon jälkeen että meidän olkkari onkin oikeasti aika iso ja vaatii ehdottomasti 200×290-kokoisen maton tuon nykyisen 160×240-kokoisen tilalle. Ja tuon nykyisen maton voi sitten laittaa keittiöön niin saa sinnekin kotoisuutta ja lämpöä. Uuden maton pitäisi tulla perjantaina, joten sen jälkeen luvassa sisustusjuttuja ja ennen-jälkeen -kuvia!

Että joo, sellaista ihan tavallista arkea meille tänne, perus keskiviikkokuulumisia. Ihanaa iltaa kaikille <3