Askel eteenpäin

25.12.2014

Huh, mistähän sitä aloittaisi. Nyt ei ole luvassa joulukuulumisia, vaikka niitä olisikin hauska kirjoittaa, nyt on luvassa uutisia joita olen pantannut sisälläni pienen ikuisuuden, omaten päivä päivältä kasvaneen halun huutaa ja kiljua koko maailmalle mitä on tapahtumassa. Salailu on rankkaa, etenkin jos on tälläinen hätähousu kuin minä. Mutta tänään mä saan viimein kertoa!

Joku teistä ehti jo ehkä lukea että Kideblogit lopettaa toimintansa vuoden vaihteessa. Tämä päätös oli yhteinen ja pitkään harkittu. En missään nimessä koe tehneeni virhettä, kun valitsin Kideblogit niin pitkään kaiken muun ohi. Tämä tie piti katsoa loppuun, ja nähdä mitä siitä tulee. Olen oppinut paljon, kun olen saanut olla mukana pyörittämässä meidän pientä portaalia, mutta kieltämättä olen kaivannut myös askelta uusien haasteiden suuntaan. Tänä vuonna on tuntunut, että junnaan paikallani, kun kaikki muut menevät eteenpäin.

lolhhshsjKideblogit oli mun blogikotina kaksi vuotta, ja sinä aikana olen oppinut blogimaailmasta ihan älyttömästi. Ensin bloggaajana, ja sitten myös itse osakkaana. Osakkuus kuitenkin otti enemmän kuin antoi, vaikka hienolta kuulostikin.  Tätä hommaa on tehty rakkaudella ja antaumuksella, mutta kun kaikilla on pulaa ajasta ja voimavaroista, ei se yksinkertaisesti enää riitä. On aika priorisoida, ja mä valitsen mun blogin.

Tammikuun 12. päivä mä siirryn takaisin ”pelkäksi” bloggaajaksi ja aloitan kirjoittamisen osoitteessa butimahumannotasandwich.indiedays.com

Mä olen helpottunut ja ihan sanoinkuvaamattoman innoissani muutosta. On mieletöntä päästä Indiedaysille, monien ystävieni ja huippubloggaajien joukkoon. Indiedays on tullut tutuksi vuosien aikana erilaisten tapahtumien ja tietysti myös ystävieni kautta, ja en voisi kyllä kuvitella parempaa tulevaa blogikotia itselleni. Indiedaysin sivuilla julkaistiin tiedote mun siirrosta jo viime viikon perjantaina, ja sen jälkeen muutama teistä on muuttoni jo huomannutkin, ja asiasta kysellyt. Mä pahoittelen, etten aiemmin voinut ottaa kantaa asiaan vaikka se jo julkista tietoa olikin.

P1012024xxxxxUskon, että Indiedaysin upeassa ja kannustavassa ympäristössä mulla on mahdollisuus viedä blogia taas isompi askel eteenpäin. Siellä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä jatkuvasti, ja takana on kokenut ja osaava porukka. Tämän vuoden olen pyörittänyt sekä blogia, että ollut mukana portaalin pyörityksessä ja silti olen rutistanut ulos enemmän postauksia kuin koskaan aiemmin. Toivon siis, että se aika jota nyt jää blogille enemmän, näkyy myös postauksissa ja blogin laadussa positiivisesti!

Uskon myös, että tämän muuton myötä mun stressitaakka pienenee aimo annoksen, ja mulle jää aikaa myös itselleni perhearjen pyörityksen ja blogihommien lisäksi, ja se jos mikä on tavoittelemisen arvoista. Blogin kannalta muutto on toivottavasti teidänkin mielestä ainoastaan positiivinen juttu. Jos meininki johonkin suuntaan muuttuu blogissa, niin toivottavasti vielä laadukkaampaan. Omasta kynästäni en ole luopumassa, päinvastoin, musta tuntuu että tämän pitkän salailun jälkeen mä voin vihdoinkin kirjoittaa taas vapaasti ja toteuttaa itseäni.

Mä haluan kiittää teitä kaikkia siitä, että olette pysyneet mukana nämä vuodet. Teidän ansiosta mä olen tässä nyt, parin viikon päässä erään pitkäaikaisen haaveeni toteutumisesta. Toivottavasti te kaikki seuraatte perässä myös uuteen osoitteeseen! Merkitkää kirjanmerkkeihin butimahumannotasandwich.indiedays.com sillä 12.1. tulee nopeammin kuin uskoisikaan!

P1012026xSinne asti kuulumiset löytyvät edelleen täältä, ja tietenkin facebook-sivuja ja instagramia seuraamalla pysytte aina kartalla, sillä muistuttelen muutosta niissä aivan varmasti. Kiitos myös jokaiselle Kidebloggaajalle näistä vuosista, vertaistuesta, myöhäisillan syvällisistä keskusteluista ja kaikesta mitä olen teiltä oppinut. Meillä oli hieno porukka loppuun asti <3

Aivan ihanaa joulupäivää kaikille, mä kirjoitan teille joulukuulumisia mahdollisimman pian, kunhan olen ensin sulatellut tätä aihetta hetken itse, ja saanut joulujutut purkkiin.


Unohtunut sadepäivän asu

09.07.2014

Mä otan, tai siis Otto ottaa, melkein aina nykyään päivänasukuvat musta, ihan vain siksi että siitä on tullut niin rutiinihommaa. Päivän asu -kuvien ottaminen tekee pukeutumisesta hauskempaa joka päivä, musta on ainakin paljon mielekkäämpää panostaa pukeutumiseen, kun tiedän että saatan laittaa kuvia tännekin. Ihan samalla tavalla kuin koen bloggaamisen vaikuttavan positiivisella tavalla arkeen siten, että pyrin tekemään arjesta kauniimpaa ja hauskempaa, se vaikuttaa myös hyvällä tavalla pukeutumiseen.

Mä koen oikeasti saaneeni todella hyviä vinkkejä teiltä lukijoilta pukeutumisen, tyylin, hiusten ja kaiken suhteen, ja olen niistä ikuisesti kiitollinen. Teiniprinsessatyylini on aikuistunut huomattavasti parin viime vuoden aikana, mutta toki edelleen välillä tekee mieli pukeutua vähän ”nuorekkaammin”. Tyylini on aikojen saatossa ollut suorastaan järkyttävän mauton välillä, siitä hyviä esimerkkejä on näkynyt myös täällä blogin puolella. En lähde enää analysoimaan, mikä saa ihmisen pukeutumaan niin väärin, vaan tyydyn hiljaisesti olemaan tyytyväinen siitä, että nuo pukeutumismokat ovat ainakin suurimmaksi osaksi takanpäin.

Viimeinen taannoisen Sheinsiden paketin vaatekappale jonka sain, oli musta peplumtoppi taaksesolmittavalla rusetilla. Tämä peplum-toppi on juuri sellainen, että väärien kavereiden kanssa se näyttäisi tosi mauttomalta, mutta sitten taas oikeassa seurassa mielestäni oikein kivalta. Kokeilin yhdistää sen kimonotyyliseen jakkuun jonka löysin H&M:n alennusmyynneistä Oulussa, ja neonväreihin sateisen harmaana päivänä, kun halusin uhmata harmautta, ja se toimi hyvin. Neonvärit piristävät aina, vaikka niiden kanssa saakin myös olla tarkkana, ettei tule niitä mauttomia viboja. Mitä mieltä te olette asusta? Mauton vai ei?

IMG_7850x IMG_7858x IMG_7867x IMG_7881xPeplum-toppi Sheinside* / Kimonojakku H&M / Farkut Dr. Denim / Rannekoru Indiska* / Laukku River Island / Kengät River Island / * = saatu blogiyhteistyön kautta

Pukeutumisesta ja tyylistä on aina kiva kirjoittaa, mutta oikea syy, miksi halusin nyt aamulla postata, oli se, että halusin kertoa, että meillä on Kideblogeissa kaksi uutta hauskaa juttua. Ensimmäinen niistä on Viikon Mammabloginosto. Bloggaajamme valitsevat vuoroviikoin oman suosikkiäitibloginsa kaikkien netin äitiblogien joukosta, eli siis ei vain meidän portaalistamme, ja nostavat sen ”Bloggaajavinkit”-sivulle. Mä pääsin valitsemaan ekaa kertaa tällä viikolla, käykää kurkkaamassa kenet valitsin. Toinen hauska juttu, on Äitiyshousujen Helian uusi ja erilainen MURU-blogi, johon ihastuin heti! Siitä mulle urpolle vinkkiä blogin nimeämiseen, yksinkertainen, nelikirjaiminen sana joka jää heti muistiin ja tuo mieleen ihania juttuja.

Hauskaa päivää kaikille, me lähdetään nyt lasten kanssa ulkoilemaan!


Askel kohti unelmia

15.05.2014

Aamulla hehkutin, nyt on aika paljastaa. Mulle on tarjoutunut upea mahdollisuus tehdä sitä, mistä mä haaveilen, mitä mä haluan opiskella, mitä mä haluan tehdä ammatikseni. Jotain sellaista, mistä en koskaan osannut edes unelmoida,  ennenkuin aloitin bloggaamisen. Moni ehkä muistaakin kun kirjoitin haaveilevani urasta markkinoinnin parissa. Tällä hetkellä käyn valmennuskurssia hakeakseni opiskelemaan alaa, ja joka kerta kun mulla irtoaa ripsi, mä puhallan ja toivon että pääsen kouluun ja saan opinnot alkuun.

Kideblogit on ollut mun blogikoti nyt reilut puolitoista vuotta ja mä en vaihtaisi tätä kyllä mihinkään. Mulle on tänä aikana tarjottu muitakin hienoja mahdollisuuksia, joihin en ole tarttunut, sillä mikään ei ole ollut ylitse tämän meidän huikean porukan, ja sivuston jonka takana voin seisoa sataprosenttisesti. Kideissä on arvot ja tyypit kohdillaan, ja meidän portaalilla on hurjasti potentiaalia, ollaanhan me reilussa vuodessakin jo kasvettu ihan järjettömän paljon.

IMG_3684x IMG_3702xBlogissani ei ole tapahtumassa sen suurempia muutoksia, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin, älkää siis sitä pelätkö! Ylpeänä voin kuitenkin kertoa, että siirryn Kideblogien osakkaaksi ja liityn mukaan meidän huipputiimiin portaalin takana. Todellinen askel kohti unelmia, pääsen tekemään oikeastaan juuri sitä, johon mahdollisella tulevalla koulutuksellani pyrin. Markkinontia, viestintää, suunnittelua, saan olla mukana luomassa uutta, ja kehittämässä vanhaa.

Mulla on tällä hetkellä aivan huikea draivi päällä, ja ideat lentelevät päässä yötä päivää. Ei sillä, ettenkö olisi ylpeä meidän portaalista juuri tällaisena, todellakin olen, mutta en usko että kehitys on koskaan pahitteeksi. Toivon että mulla on paljon annettavaa Kideille, niinkuin mun innovatiivisilla kollegoilla, ja uskon että yhdessä meidän tiimi saa ihan huippuja juttuja aikaiseksi. Tällä hetkellä mä vasta opettelen kaikkea, mutta jo nyt tuntuu siltä, että tämä on sitä, mitä mä ehdottomasti haluan tehdä jatkossakin.

En voi tarpeeksi kiittää Kideläisiä siitä, miten paljon he ovat uskoneet ja uskovat muhun ottaessaan mut mukaan. Koskaan, en ikimaailmassa, olisi uskonut, että 22-vuotiaana olisin tässä, kahden lapsen äitinä, rakkaan aviomieheni vaimona, menestyvän blogiportaalin osakkaana. Pakko vielä kerran nipistää itseäni, että uskon sen olevan totta. Mä en tiedä tuntuuko tämä kenestäkään teistä lukijoista isolta asialta, ehkä joku ajattelee että ”huoh, ja tämäkö oli se suuri paljastus?”, mutta mulle henkilökohtaisesti tämä on suuri askel, yhden unelman täyttymys ja askel kohti vielä suurempia unelmia.

IMG_3695xTällä hetkellä fiilis on vaan niin huikea, että ei sanat riitä. Ihan parasta torstai-iltaa kaikille<3


Kideblogien 1v-synttärit

23.03.2014

Perjantaina ihana Kidekollegani Korinna huristeli Turusta tänne, nappasi mut mukaan kyytiin ja sitten ajettiin Kirkkonummelle upeaan Långvikin kartanoon. Mä en ollut aiemmin koskaan käynyt Långvikissa, mutta kuullut olin kyllä. Paikka oli henkeäsalpaavan upea! Mä kerron lisää Långvikista myöhemmin keväällä, tässä postauksessa keskityn meidän huikeisiin Kidenaisiin ja ihaniin synttärijuhliin.

Oli tosi kiva nähdä osaa pitkän tauon jälkeen, ja osaa vasta aivan ensimmäistä kertaa. Meidän porukka on harvoista näkemisistä huolimatta tosi hitsautunut yhteen aktiivisen FB-keskustelun ansiosta, mutta oli kiva nähdä ihan kunnolla eikä aina vain näpytellä puhelimella vastauksia. Hurjia bileitä ei ollut odotettavissa, kun puolet porukasta oli viimeisillään raskaana, mutta seura oli loistavaa, ruoka herkullista ja miljöö ihana, en mä olisi bileitä kaivannutkaan.

10013528_10152262761707768_490372566_n IMG_7623x IMG_7638xAluksi kokoonnuttiin ihanassa Ritari-sviitissä koko porukalla kuohuvaa, macaronseja, tuoreita hedelmiä ja konvehteja maistellen, minkä jälkeen siirryttiin aulaan ottamaan kuvia ja maistelemaan herkullisia drinkkejä. Voin kertoa että kamerat räpsyivät kun paikalla oli joukko innokkaita bloggaajia, mutta se oli juuri siksi niin hauskaa. Kaikki asettelivat drinkkejä oikeaan asentoon ja haroivat tukkaa kuosiin että kuvat onnistuivat, yleensä saa aina olla se joka yksin ilmoittaa kuvaavansa annoksen ennen syömistä, hahah! Syötiin kahdeksan ruokalajin illallinen pitkän kaavan mukaan, ja höpötettiin sydämemme kyllyydestä.

IMG_7586 IMG_7595 IMG_7612 IMG_7654 IMG_7657IMG_7668Mä jouduin valitettavasti lähtemään kotiin jo perjantai-iltana, kun meidän lauantain lastenhoitojärjestely peruuntui ja mun piti tulla kotiin lasten kanssa että Ottokin pääsi töihin. Olisin mielelläni testannut vielä varmasti superherkullista aamiaista ja ylellistä kylpylää, mutta onneksi jo perjantain ihana ilta antoi kunnon energiaboostin ja vahvisti entisestäänkin sitä oloa, että olen löytänyt oman paikkani blogimaailmassa. Mulle on ilo ja kunnia saada olla näin ihanassa seurassa täällä Kideissä!

Långvik jäi kuitenkin lyhyen visiitin perusteella siinä määrin kutkuttamaan, että tekisi mieli varata sinne lähitulevaisuudessa vaikka yhden yön romanttinen reissu Oton kanssa. Mutta näistä suunnitelmista tosiaan lisää myöhemmin. Tässä vielä bloginkin puolelle muuten linkki radio Novan haastikseen, joka tänään julkaistiin Novan nettisivuilla. Haastattelussa kerron vähän omia fiiliksiäni bloggaamisesta!

Ihanaa iltaa kaikille♥


Viikon kuulumisia ja arvonnan voittaja

22.03.2014

Kulunut viikko on ollut tapahtumia ja lennokkaita tulevaisuudensuunnitelmia täynnä. Joka päivä ollaan ravattu paikasta toiseen, ja huominen himapäivä sunnuntai tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen. On ollut pressitilaisuuksia, kaveritapaamisia, ulkoilua, kynsihuoltoa ja eilen viimeisimpänä Kideblogien ihanat 1v-synttärit Långvikin kartanossa. Tämä viikko on kyllä ollut lastenleikkiä tulevaan huhtikuuhun verrattuna, sillä tulossa on enemmän menoa ja meininkiä kuin koskaan. Hirvittää jo valmiiksi, mutta onneksi mun äiti tulee meille niin saa hoidettua menoja blogigaaloista Zeldan synttäreihin ja mahdollisen pienen blogimatkankin.

Alkuviikolla iskenyt takatalvi latisti vähän fiiliksiä, mutta onneksi kevät on tullut takaisin ja nyt tekee vain mieli suunnata ulos ja nauttia auringon lämmöstä. Olin juuri kerennyt siivota eteisen kaapit ja pakata kaikki talvivaatteet,-kengät ja asusteet varastoonviemistä varten, kun kurkkasin ikkunasta ja huomasin että lunta tulee kuin viimeistä päivää. Onneksi en ollut ainoa, kuulin monelta kaverilta samaa. Kävikö jollekin teistäkin niin, että kerkesi juuri tehdä kevätvaatteille tilaa, ennenkuin huomasi että talvivaatteita tarvitaan taas?

IMG_7559 IMG_7564 IMG_7569Kuvissa päiväunilta herännyt punaposki, joka käy välillä halimassa äidin ja isin unelmanpehmeitä Marimekon tasaraitapussilakanoita, ja sanomassa ”aaaaai”.

Zelda on oppinut tällä viikolla leikkimään puhuvansa puhelimessa, hän laittaa aina puhelimen korvalle ja toistelee ”haa, haa”, ihana pieni! Tuntuu että tällä viikolla muutenkin Zelda on ottanut aivan uuden ulottuvuuden puheen ymmärryksessä ja ymmärtää monia ohjeita hienosti, esimerkiksi tulee luokse tai näyttää oikeaa lelua kysyttäessä, jos kyseessä on jokin tuttu lempilelu. Viimeisiä vauvavuodenrippeitä karistellaan nyt selkeästi pois kovaa vauhtia, ja muutaman viikon kuluttua on neidin ensimmäiset synttärit.

Viikko ei ole missään nimessä ollut huono, olen päässyt kokemaan kivoja juttuja joista kerron lisää blogissa kunhan saan kuvat käytyä läpi ja käsiteltyä. Kuitenkin tuntuu että pitkästä aikaa on tullut useampia pieniä, ärsyttäviä vastoinkäymisiä. Sellaisia joita ei olisi ollenkaan osannut odottaa, ja vaikka ne eivät olekaan olleet mitään isoja juttuja, on välillä vähän harmittanut että miksi juuri nyt käy niin. Mutta pienet vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja saa olla iloinen siitä että kaikki on pääosin hyvin, ei niissä pikkujutuissa kannata jäädä rypemään. Mieluummin suuntaan ulos ja aurinkoon ja ostan kevään ensimmäisen jäätelön, mikä voisikaan piristää paremmin?

IMG_7574 IMG_7580Nyt kuitenkin iloisempiin aiheisiin, eli arvonnan voittajaan. Lumoavan Serafina -korvakorujen voittajaksi selviytyi nimimerkki Sanna! Laitatko Sanna mulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen couturecouture(ät)windowslive.com niin saadaan palkinto oikeaan osoitteeseen. Paljon onnea arvonnan voittajalle! Mulla on tulossa nyt lähiaikoina muutama muukin arvonta, ei siis hätää jos ei voitto osunut nyt omalle kohdalle.

nimetönIhanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille, mä palailen myöhemmin!