Honor 6 & kilpailu teille

19.11.2014

Sain pari viikkoa sitten yhteistyötarjouksen uuden puhelimen tiimoilta. Puhelin oli nimeltään Honor 6, malli josta en ollut koskaan aiemmin kuullut. Ensin epäröin vähän, olenhan käyttänyt Galaxy-malleja siitä asti kun ne ensimmäistä kertaa tulivat markkinoille vuonna 2010. Tutustuin kuitenkin tarkemmin puhelimeen, hyväksytin speksit meidän perheen tietotekniikkagurulla, ja tykästyin heti Honorin ulkomuotoon.

Se on virtaviivainen, yksinkertainen ja tyylikäs. Suurimmalla osalla on käytössään joko iPhone tai jokin Samsungin Galaxy-malleista, niin mullakin tähän asti. Honor tuo kuitenkin markkinoille jotain uutta ja erilaista, mutta silti täysin kilpailukykyistä näiden suurten valmistajien mallien kanssa, ja vielä puolet edullisempaan hintaan.

Meidän perheen älypuhelimissa on tähän asti ärsyttänyt surkea akkukesto, olipa kyseessä sitten Galaxy tai iPhone, puhelin on saanut olla piuhan nokassa jatkuvasti. Viikon käytössä ollut Honor kestää mun tehokäyttöä melkein kaksi vuorokautta, siis netin selausta, kuvausta, sähköposteja, facebookia ja spotifyn luukutusta. Se on huima parannus siihen, että akku tyhjeni ennen parissa tunnissa samanlaisella käytöllä. Honor muistuttaa jos taustalla on käynnissä paljon akkua käyttäviä sovelluksia, ja jos akku meinaa loppua kriittisellä hetkellä, voi laittaa päälle ultra-akunsäästön, jolloin käytössä ovat vain puhelut ja tekstiviestit.


Mulle puhelin on tärkeä, se  on mun kalenteri, reissukamera ja yhteys tärkeimpiin tyyppeihin. Hoidan puhelimella sekä työasioita, että henkilökohtaisia asioita, ja se ei voi olla huono. Honor toimii nopeasti ja sulavasti, eikä töki ollenkaan. Mua ilahduttaa myös sen laadukas 13megapikselin takakamera, sekä 5megapikselin etukamera jolla selfiet ovat huomattavasti vähemmän mössöisiä kuin vanhalla luurillani. Honorissa on muuten instagramin tehokäyttäjiä ilahduttava panoraamaselfien mahdollisuus, jota en tosin vielä ole uskaltautunut testaamaan.


Honorin ideologian mukaan se on puhelin kaikille, jotka uskaltavat poiketa valtavirrasta ja olla uniikkeja. Ihmisille, joille tärkeintä ei ole kuulua joukkoon, vaan olla sellaisia kuin he itse haluavat, ja jotka haluavat puhelimen kuvastavan omaa persoonaansa, toimivan sen jatkeena. Musta on ihanaa saada olla ensimmäisten joukossa, jotka lokakuun lopussa Euroopan markkinoille tullutta Honoria pääsevät kokeilemaan, ja tekemään sitä tunnetuksi. Käykää ihmeessä kurkkimassa Honorin nettisivuilta lisäinfoa, sieltä löytyy nekin tiedot jotka tarvitsin että sain Oton suosittelemaan tätä puhelinta mulle, haha!

Yhteistyössä Honor 6.

Nyt myös yhdellä teistä on mahdollisuus saada Honor 6 itselleen, sillä mä sain kunnian järjestää kilpailun jossa voi voittaa puhelimen! Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset:

  1.  Kerro miksi juuri sinä haluaisit voittaa Honor 6 -puhelimen.
  2.  Keksi itsellesi nimimerkki, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään
  3.  Kilpailuaikaa on 30.11.2014 klo 23.59 asti.

Onnea kilpailuun kaikille!


#äitihetki-voittajat

15.10.2014

Sain valita Coca Colan & WWF:n Arctic Home -kilpailuun instagramissa osallistuneista kuvista kolme suosikkiani, jotka palkitaan fleece-peitolla ja ihanalla jääkarhupehmolla. Valinta oli tosi vaikea, sillä ihania, herkistäviä ja hellyyttäviä kuvia tuli niin paljon! Halusin valita mahdollisimman erilaisia kuvia, ja sellaisia jotka mun mielestä kuvastivat kilpailun ideaa ja henkeä tosi hyvin. Mun mielestä äitihetki on heittäytymistä siihen hetkeen lapsen tai lasten kanssa, täysillä lapsille omistautumisesta siinä hetkessä. Valinnat tulevat ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä, kaikki kolme ovat ihan yhtä ihania!

1. iitaelina

10724764_1496497910610644_1634906774_nHerkkä ja ihana mustavalkoinen kuva, joka oikein huokuu äitiyden onnea. Ihana!

2. tarupilvi

10723771_521608097974730_1001515478_nJokainen vanhempi tietää miten ihanaa on kun vauva nukahtaa syliin. Sen hetken toivoisi vaan jatkuvan ja jatkuvan, että saisi silittää ja tuijotella ihanaa pientä tuhisijaa.

3. tittanelli

10632280_1537733696461590_843209399_nTässä kuvassa on todellakin heittäytymistä äitihetkeen, ja omistautumista lapsille. Ihanan hyväntuulinen ja pirteä kuva!

Kaikki kuvat julkaistu voittajien luvalla. Onnea teille kaikille voitosta, ja laitatteko sähköpostilla yhteystietoja osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saadaan paketit perille! Teille lähtee siis kaikille ihana jääkarhu-fleecepeitto, sekä unelmanpehmeä jääkarhupehmo.

Muistakaahan vierailla Arctic Home -sivustolla lukemassa lisää jääkarhuemojen auttamisesta ja jäätiköiden suojelusta! Mua ilahduttaa ainakin nähdä, että moni suomalainenkin on käynyt osoittamassa tukensa projektille ja lahjoittanut. Pienempikin summa kasvaa, sillä Coca-Cola tuplaa edelleen kaikki lahjoitukset, ja jos lahjoitatte tänään, Coca-Cola lahjoittaa kaksi euroa jokaista lahjoitettua euroa kohden, eli kolminkertaistaa summan!

Yhteistyössä Coca-Cola & WWF.

Mukavaa päivää kaikille ja kiitos vielä kaikille kilpailuun osallistuneille!<3


#Äitihetki

13.09.2014

Olen mukana WWF:n ja Coca-Colan Arctic Home #äitihetki-kampanjassa, jonka tavoitteena on kerätä rahaa jääkarhujen tutkimukseen, jääalueiden suojeluun ja ilmastonmuutosta hidastavaan työhön. Miten tämä liittyy äitiyteen, ja äitihetkeen? No antakaas kun kerron. Meillä äideillä täällä Suomessa on mahdollisuus tarjota lapsillemme perustarpeet, ja niiden lisäksi viettää ihania äitihetkiä lasten kanssa, nauttia ja seurata lastemme turvallista kasvua.

Kampanjan ideana on, että myös jääkarhuilla olisi mahdollisuus samaan. Jääkarhuäitien tilanne tällä hetkellä, ei ole yhtään niin mukava kuin meidän. Kun jäätiköt sulavat ilmastonmuutoksen voimasta, jääkarhuemot eivät saa pyydystettyä ruokaa pennuilleen, ja joutuvat kulkemaan yhä pidempiä matkoja etsiäkseen pesimispaikkoja. Pennut syntyvät sokeina, ja täysin riippuvaisina äideistään, mutta saattavat joutua olemaan jo ihan pienenä pitkiä aikoja äidistä erossa. Siinä missä me saamme nauttia ihanista äitihetkistä, jääkarhuäidit eivät pian kykene enää huolehtimaan edes pentujen perustarpeista ilmastonmuutoksen vuoksi.

Kun miettii nälänhätää, ja kotialueen tuhoutumista omalle kohdalle, nousee iso pala kurkkuun. Kyllä, nälänhätää on myös ihmisten keskuudessa, mutta eläimet eivät ole yhtään sen vähempiarvoisia. Tällä menolla meidän lastemme lapset eivät enää tunnista vanhempiensa satukirjojen hassuja valkoisia karhuja. Coca-Cola ja WWF keräävät Arctic Home -sivustolla lahjoituksia jääkarhuemojen auttamiseksi, ja mikä parasta, Coca-Cola on sitoutunut tuplaamaan jokaisen lahjoitetun euron. Itsekin aion lahjoittaa rahaa, ja toivon että kampanja saa ansaitsemaansa huomiota.

IMG_4755x IMG_4766x IMG_4773xMe saimme Coca-Colalta ja WWF:ltä ihanan fleecepeiton, ja jääkarhupehmolelun, joiden kanssa käperryimme viettämään mun omaa suosikkiäitihetkeä. Istuimme tyttöjen, ja Lumi-nimen saaneen jääkarhun kanssa parvekkeelle lämpimään syysiltaan, nappasimme satukirjoja kirjahyllystä mukaan, ja luimme kaikessa rauhassa. Vaikka kuopus ei kauheasti jaksanut keskittyä lukemiseen, kuten ei yleensäkään, meillä oli kaikilla kivaa. Tiaran kanssa luettiin kirjoja, ja Zelda osallistui heiluttamalla välillä asiaankuuluvasti lapiota kirjan yllä.

IMG_4788x IMG_4824x IMG_4835xMulla on ilo jakaa teille kolme samanlaista jääkarhutuotepakettia, jonka itse saimme. Paketissa on ihana harmaa fleece-peitto valkoisella jääkarhuprintillä, sekä WWF:n unelmanpehmeä jääkarhupehmolelu, jollainen tälläkin hetkellä nukkuu Tiaran kainalossa. Kilpailuun voitte osallistua postaamalla Instagramiin kuvan hashtageilla #äitihetki, #arctichome ja @iinalaura. Kolme ihaninta 12.10. mennessä lisättyä mun lukijoiden (eli myös @iinalaura tägättynä) #äitihetki-kuvaa voittavat siis peiton ja jääkarhupehmon. Lisäksi kaikista #äitihetki-kuvista parhaiten tunnelmaa välittävä kuva voittaa liput sunnuntaina 15.2.2015 klo 14.30 järjestettävään Disney On Ice-näytökseen, Vip-katsomoon kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Paras kuva valitaan 13.10.2014 ja voittajalle infotaan voitosta Instagramissa.

Yhteistyössä Coca-Cola & WWF.

Käykää ihmeessä lukemassa lisää jääkarhuista, ja siitä miten kampanja auttaa heitä! Mä olen iloinen että saan olla mukana hyvän asian puolesta, ja kertoa siitä muillekin. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille, ja palaan huomenna asiaan!


No words needed

28.08.2014

Mua pyydettiin tuomariksi Cuponationin ja 21Diamondsin järjestämään No Words Needed -kilpailuun, ja mä suostuin ilomielin, sillä kilpailun idea on ihana! Ideana on kuvata kuva, tai videopätkä oman rakkaan kanssa, ilman sanoja. Videon tai kuvan tehtävä on tuoda rakkaus esille, niin että sanoja ei tarvita. Kilpailu kattaa kolme pohjoismaata, ja siinä on huikeat palkinnot!

FI_Banner_19-08-14_21Diamonds_MGKilpailuun osallistuminen on yksinkertaista, ja osallistua voit vaikka heti!

Säännöt - No Words NeededKilpailuaika on 28.8.-30.9.2014, eli sinä aikana voit osallistua kilpailuun. Kannattaa osallistua nopeasti, sillä äänestysaika alkaa jo 8.9. ja se jatkuu sinne kilpailun loppuun asti. Puolet äänistä tulee äänestäjiltä, ja toinen puolisko tuomareilta. Voittajat julkistetaan 3.10.2014 ja voittajia odottavat huimat palkinnot! Myös äänestäneiden kesken arvotaan palkinto.

1. palkinto on voittajan valitsema sormus 21Diamondsilta (3 vaihtoehtoa), arvo jopa 1200 euroa voittajan sormus- ja materiaalivalinnoista riippuen + 300 € lahjakortti Supersaverille

 2. palkinto on valkokultainen helmi-timanttiriipus, arvo 840 €

 3. palkinto on valkokultaiset korvakorut, arvo 475 €

Yksi 3 parhaan ulkopuolelle jäänyt onnekas osallistuja saa 21Diamondsin tuotepaketin, ja yksi 21Diamondsin tuotepaketti arvotaan myös kilpailussa äänestäneiden, tai CupoNationista ja 21Diamondsissa kilpailun aikana tykänneiden kesken.

Itse en voi tietenkään kilpailuun osallistua, kun olen tuomarina. Mutta jos voisin, niin osallistuisin tällä kuvalla meidän häistä, koska se on mun lemppari meidän hääkuvista!

262_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva

Rakkaudentäyteistä torstaipäivää kaikille!


Libero-kilpailun voittaja & pikakuulumiset

16.07.2013

IMG_7193xMeillä on ollut tänään ihan lötkömötköpäivä, ollaan luettu sivukaupalla kirjoja ja makoiltu sohvalla, joskus näinkin. Muutamia hääjärjestelyjä on tullut myös tehtyä mutta niistä lisää myöhemmin! Ylihuomenna meillä on Zeldan 3kk-neuvola (niii-in voitteko uskoa että toi isopieni rakas on jo niiiiin iso) ja lauantaina Tipakin täyttää jo 22 kuukautta! Mä aion tehdä molemmista perinteiset kuukausikehityspostaukset, Zeldasta olisin muuten tehnyt jo sunnuntaina eli ”oikeana” päivänä mutta ajattelin tosiaan neuvolakuulumiset odotella vielä mukaan. Meidän neitien päivärytmistä on myös tulossa postaus kunhan rytmi taas ensiviikolla normalisoituu tämän iltavuoroviikon rytmittömyydestä!

Multa pyydettiin myös mielipidepostausta ja totta puhuen mä kirjoittaisin sellaisen oikein mielellään pitkästä aikaa, kun vain olisi aikaa. Mielipidepostauksia kun en ainakaan itse tykkää kiireessä väsätä vasemmalla kädellä sieltä täältä oikoen vaan keskittyä rauhassa ja perustella mielipiteeni. Mun täytyy katsoa jos kerkeäisin oikein perusteellisesti paneutua erääseen aiheeseen tässä lähipäivinä! Mutta nyt se Libero -kilpailun voittaja!

voittajaKiitos kaikille ihan mielettömän ihanista ja hauskoista vaippakommenteista, me naurettiin välillä melkein vedet silmissä kun kertoilin Otollekin teidän muksujen hauskoista kommelluksista (ja muisteltiin samalla omia parhaita tapauksia!). Voittajaksi valikoitui Em söpöllä kommentillaan! Mulla tuli oma esikoisen odotusaika mieleen ja haluan ehdottomasti tarjota Em:ille ja vauvalle mukavan alun vaipanvaihdossa. Eli tarkkaile siis sähköpostiasi, otan suhun pian yhteyttä niin saadaan paketti oikeaan osoitteeseen.

Mukavaa tiistai-iltaa kaikille♥

PS: Jos teillä tulee jokin loistava aihe mieleen mistä tahtoisitte mun kertovan mielipiteeni niin saa ehdottaa kommenttiboxissa!