Siitä on nyt noin puolitoista viikkoa kun meidän esikoinen oppi lukemaan. Lukutaito on kehittynyt jo tässä ajassa huimasti, ja hän lukee jo lyhyet sanat ilman tavujakin. Hän on alkanut lukemaan kirjojen nimiä, kylttejä ulkona, lehtiotsikoita cosmosta aamupalalla ja muita lyhyempiä tekstejä. Meillä ei onneksi ole sanomalehtiä kotona, sillä luen päivän uutiset mieluummin netistä reaaliajassa. Onneksi sanon siksi, että pystyn ainakin vielä kotona suojelemaan nelivuotiasta lukemasta masentavia ja pelottavia tekstejä lehtien etusivuilta.

Lukeminen tosissaan avaa ihan uusia maailmoja, niin hyvässä kuin pahassakin. Toivon että pystyn suojelemaan niiltä pahoilta asioilta – lähinnä maailman pahuuden ymmärtämiseltä – vielä mahdollisimman pitkään. En tiedä kuinka kauan se oikeasti onnistuu, sillä uutisia tulee joka tuutista, kokoajan. Toistaiseksi ulkona huomiota ovat kiinnittäneet kuitenkin ennemmin ihanat mainokset kuin kioskien lehtitabloidit, onneksi. Neljävuotiaan ei tarvitse tietää vielä sitä kaikkea mitä meille aikuisille päivittäin suolletaan.

Lukemaan oppiminen on kuitenkin ennenkaikkea hieno asia, ja me ollaan vietetty paljon ihania yhteisiä lukuhetkiä. Nelivuotias on myös lukenut pikkusiskolleen kirjaa, tosin pikkusisko kyllästyi aika nopeasti sillä lukeminen on vielä aika hidasta, etenkin kun esikoinen on luonteeltaan niin perusteellinen että hän varmistaa moneen kertaan lukeneensa varmasti oikein.

Lukeminen on mun mielestä yksi kivoimmista asoista mitä lasten kanssa voi tehdä, ja myös yksi mun lempiharrastuksista ihan yksin. Olen ollut addiktoitunut lukemiseen siitä asti kun kuusivuotiaana Oulun reissulla luin kyltistä että ”Pateniemeen”. Muistan sen hetken, mulla vaan loksahti kaikki kohdalleen päässä ja luin tuon yhden sanan jälkeen kaikki mahdolliset kyltit ja lehtien nimet. En koskaan ehtinyt opetella tavuttamaan kun opin suoraan lukemaan, toki sitten koulussa opeteltiin vielä tavujakin. Siitä asti mä olen ahminut itseeni tarinoita, tietoa ja kaikkea mahdollista.

Nyt vietetään lukuviikkoa, ja huomenna on jälleen Kirjan ja ruusun päivä. Viime viikolla olin lapsimessuilla Kirjan ja Ruusun päivän tämän vuoden teoksen, Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks Noloo? -teoksen pohjalta paneelikeskustelussa Ronjan sekä kolmen muun äitibloggaajan kanssa. Keskusteltiin kirjan teemasta, noloudesta, ja saatiin aikaiseksi mun mielestä tosi mielenkiintoinen keskustelu. Kirjaa saa tosiaan huomenna ja vain huomenna kaikista kirjakaupoista, kaupan päälle ostaessaan vähintään 15€ edestä kirjoja.

Yritän ehtiä jossain vaiheessa Inspispäivän ja Inspiration Blog Awardsien välissä käymään itsekin kirjaostoksilla, sillä onhan mun pakko päästä lukemaan että minkälaisessa kirjaproggiksessa olen ollut tänä keväänä mukana! Kirjaa kun ei jaeta etukäteen luettavaksi kenellekään, edes niille jotka ovat olleet siitä puhumassa. Samalla voisin metsästää esikoiselle lisää helppolukuisia kirjoja!

Me vietetään tänään kotipäivää ja Tiaran kummitäti tulee meille Rovaniemeltä illalla yökylään, ihan parasta. Ollaan aamun ajan tehty tyttöjen kanssa helmikoruja Zeldan synttärilahjaksi saamalla setillä, ja luettu kirjoja. Illalla mennään ehkä pyöräilemään jos säät sallivat.

Tästä on tulossa toiminnantäyteinen viikonloppu ja parhaiten pysytte mukana kun seuraatta Instaa ja Snapchatia, molemmissa olen nimellä @iinalaura.

Mahtavaa perjantaita ja lukuviikonloppua kaikille <3

Olen ehkä vähän hullu, mutta aion nyt jakaa teille muutamia noloja hetkiä mun elämän varrelta. Niitä on mahtunut mukaan aika tosi monta, enkä kaikkea edes muista, mutta osa on jäänyt niin hyvin mieleen että kerron teillekin.

1. Kun mulla oli ala-asteella kaksi minuuttia aikaa ehtiä bussiin ja juoksin koulun käytävällä vaikka ei saanut, törmäsin opettajaani ja kaaduin lattialle. Sain opettajalta nuhtelut, myöhästyin bussista ja itkin kotona varmaan kolme tuntia että en mene enää ikinä kouluun. Se tuntui niin maailmanlopulta silloin oikeasti, itkusta ei ollut tulla loppua. Mulla oli ikää ehkä 10 vuotta silloin, enkä koskaan ollut hävennyt mitään niin paljon. Näin jälkeenpäin tekisi vaan mieli silittää 10-vuotiaan Iinan päätä ja sanoa että voi kuule, eihän se nyt niin noloa ollut ja tulet kokemaan elämässäsi paljon nolompiakin tilanteita. En sitten tiedä lohduttaisiko se, hah!

2. Kaikki raskaanaolevat tietävät että silloin pissattaa, ihan kokoajan. Kun odotin esikoistamme ja olin jo aika pitkällä, mulle kävi yksi juttu jota häpesin ja samaan aikaan huvituin siitä ihan hulluna, mikä ei kyllä yhtään auttanut. Olin tulossa muistaakseni Kampista kotiin, ja jo metrossa mulla oli pissahätä. Jotenkin pääsin kuitenkin pitkän matkan meidän kodin rappuun asti, kun hississä sitten alkoi tuntua siltä että nyt ei tästä tule enää yhtään mitään. Sain juuri ja juuri kotioven auki, kun se tapahtui. Vauva potkaisi mua lujaa virtsarakkoon, ja mä pissasin housuun. Siinä meidän ovella, ovi oli vielä auki. Kukaan ei nähnyt tätä, mutta ai luoja musta tuntui että mä kuolen häpeästä. Samaan aikaan mua kuitenkin nauratti että eihän hitto vie aikuiselle ihmiselle voi käydä noin! Tästä on viisi vuotta aikaa eikä tätä varmaan saisi vieläkään kertoa ääneen koska se on niin noloa, mutta pointtini on että ihan sama, ei se ole noloa koska en voinut mitenkään estää sitä tilannetta, enkä mä nyt tahallaan sitä tehnyt.

3. Tämä sattui yläasteella, muistaakseni seiskaluokalla. Me keskusteltiin nimistä, ja mä sanoin että en tykkää yhdestä nimestä. Kaikki muutkin olivat sanoneet nimiä joista tykkäävät, ja nimiä joista eivät tykkää, mutta tämä yksi nimi jonka mä sanoin sattuikin olemaan yhden tytön koiran nimi. Ja siitähän riemu repesi. Mä olisin voinut vajota maan alle, kaikkien muiden mielestä mä olin ihan törkeä koska en tykännyt koiran nimestä, jonka en edes ollut tiennyt olevan kyseisen koiran nimi. Se sama olisi voinut käydä kenelle tahansa, mutta se kävi sitten vain mulle. Silloin posket punertuivat ja teki vaan mieli oikeasti juosta piiloon ja pysyä siellä. Miten pienistä jutuista tuleekin niin hirveän isoja tuossa iässä?

4. Opiskeluaikana mä matkustin joka päivä raitiovaunulla. Yhtenä päivänä sinne tuli tarkastajat, ja näytin ihan muina naisina korttiani koska olin ihan varma että siellä on aikaa. En tiedä mikä aivopieru se oli, mutta aika oli umpeutunut jo kaksi päivää aiemmin, enkä ollut vaan tajunnut. Sain sakot pummilla matkustamisesta, ja paljon pahoja katseita. Voitte uskoa että sen jälkeen olen ollut ekstrahuolellinen siitä että kortilla on aina aikaa tai arvoa. Opiskelijan kukkarossa silloin se 80€ sakko todella tuntui ja kyllä hävetti. Tuntui että kaikki katsoivat mua kuin B-luokan kansalaista koska sain tarkastajalta sakkolapun kouraani.

Nykyään noloja tilanteita on ehkä vähemmän kuin nuorempana, tai sitten mua ei vaan hävetä enää niin paljoa. En jää enää murehtimaan jos jotain vähän hassua tapahtuu. Mutta nyt tämän sanottuani ääneen lähiaikoina on varmasti luvassa jotain ihan supernoloa. Pitääkin kertoa siitä sitten täällä!

Ai miksi mä kerron teille mun elämän noloimpia hetkiä? Siksi, että kävin tuossa pari viikkoa takaperin yhdellä elämäni mielenkiintoisimmista illallisista ravintola Grönissä (illallisen tarjosi Kirjakauppaliitto). Mukana oli tuttuja bloggaajia, sekä tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjailija Ronja Salmi, 23, kuvittaja Jami Nurminen ja Kirjakauppaliiton puheenjohtaja Katriina Jaakkola. Kirjan ja Ruusun päivän (23. huhtikuuta) konsepti on varmasti monelle tuttu, silloin puolisot ostavat toisilleen toinen kirjan ja toinen ruusun.

Jokaisena Kirjan ja Ruusun päivänä valitaan yksi kirjailija, jonka kirjoittaman kirjan saa vain sinä päivänä, kaupan päälle vain ostaessaan kirjakaupasta minkä tahansa toisen vähintään 10€ maksavan kirjan. Nerokas taka-ajatus tässä on siis houkutella ihmisiä käymään kirjakaupassa, eikä vain selaamaan Buzzfeediä ja iltapäivälehtiä. Kirjaa ei tosiaan saa koskaan muulloin mistään, kuin tuona kyseisenä päivänä, sitä ei jaeta siis bloggaajille tai toimittajillekaan arvosteltavaksi etukäteen.

Tämän vuoden kirjailija, Ronja Salmi on 23-vuotiaana saavuttanut enemmän kuin moni kaksikymmentä vuotta vanhempana. Onks noloo? on paitsi Ylellä pyörinyt TV-sarja, myös Ronja Salmen kolmas teos, joka käsittelee ystävyyttä, heppoja, kiusaamista, ihastumista ja tietysti sitä paljon puhuttavaa noloutta. Ensimmäistä kertaa ikinä Kirjan ja Ruusun päivän kirjaksi on valittu lasten kirja aikuisten kirjan sijaan, mikä on musta aivan huikeaa ja vallankumouksellista. Kirja soveltuu parhaiten alakouluikäisille, mutta varmasti myös vanhemman kannattaa se selata läpi.

Itse suurena lukutoukkana aion ehdottomasti käydä kirjaostoksilla silloin, koska ostan kirjoja muutenkin paljon ja pakkohan mun on päästä lukemaan tämäkin teos. Mä olen pienestä asti lukenut paljon, ja jatkanut samaa lukuperinnettä myös lasten kanssa. Rakastan kivijalkakirjakauppojen tunnelmaa, ja uuden kirjan tuoksua. Tämä kirja on varmasti myös hyvä säilyttää kaapissa, sillä ennenkuin mä huomaankaan on mun omista lapsista tullut niitä varhaisteinejä joista vanhemmat on noloja, pojat on noloja, itse on ainakin tosi nolo ja kaikki muukin on ihan noloa. Kahden vuoden päästä mun esikoiseni astelee jo koulun penkille, herregud!

Molemmat sekä Ronja että Jami ovat aivan huikean inspiroivia tyyppejä, ja nauraa rätkätettiin illallisella vähän väliä. Saatiin myös aikaiseksi erittäin mielenkiintoinen keskustelu noloudesta ja kaikesta muusta. En voi muuta sanoa kuin että tunnen itseni onnekkaaksi kun pääsen tapaamaan näin huikeita ihmisiä.

Mitä noloa teille on sattunut? Oletteko tykänneet aiemmista Kirjan ja Ruusun päivän kirjoista? Aiotteko juhlistaa päivää kirjaostoksilla?