Mitä meidän kodin etsintä -projektille kuuluu?

29.05.2019

Mua oikeastaan hävettää melkein kirjoittaa tämä postaus, kun oltiin talvella niin varmoja siitä, että ollaan tehty nyt hyvä suunnitelma ja päätöksiä, ja tiedetään tasan mitä halutaan. Tai siis, missä halutaan asua ja miten. Tässä kuluneen puolen vuoden aikana, kun ollaan asuntoja etsitty, katseltu ja tutkittu, meidän mieli on muuttunut jatkuvasti.

Näiden kuukausien aikana me ollaan huomattu se, miten paljon menee aikaa liikkumiseen päivän aikana niinä päivinä, kun mulla on tapaamisia tai tilaisuuksia. Se katkaisee työpäivän ihan täysin, jos lähden käymään lounastapaamisessa keskustassa. Ollessani taaperon kanssa kotona, vähensin tapaamiset ja tilaisuudet ihan minimiin, jolloin se ei juurikaan häirinnyt enkä sitä huomannut. Mutta tällä hetkellä mulla menee aina vähintään 2-4 päivää viikosta tapaamisissa ja tilaisuuksissa, jolloin sillä niihin kuluvalla ajalla on  merkitystä.

Matkoihin menee 45min per suunta julkisilla, jolloin esim. 1h tapaaminen vie lähes kolme tuntia päivästä. Tai jos on kaksi tilaisuutta, joiden välissä on tunti. Silloin niihin meneekin jo yhteensä viisi tuntia. Ja toki, vaikka matkojen aikana voi hoitaa esim. puheluita ja sähköposteja, se vaikuttaa silti tosi paljon siihen, minkä koen kuitenkin olevan pääasia: kirjoittamiseen. Siihen tarvitaan aikaa ja erityisesti rauhaa.

Tietysti tämän voisi ratkaista hankkimalla esim. toimistotilan keskustasta ja tekemällä siitä itselle tukikohdan työpäiviin, silloin se 45min menisi vain aamuisin ja iltaisin matkoihin. Mutta tällä hetkellä koen, että haluan tehdä töitä pääosin juuri kotoa. Se on se mun juttu. Pystyn maksimoimaan ajankäytön niinä päivinä kun muita menoja ei ole, ja mulle sopii parhaiten kirjoittaminen oman kodin rauhassa. En myöskään halua maksaa erikseen toimistotilan vuokraa koko ajalta, jos käyttäisin sitä vain niinä päivinä kun hengaan keskustassa.

Ilmastoraporttikin herätteli ajattelemaan pidemmällä tähtäimellä. Halutaanko me jatkaa asumista kaukana, jolloin omaa autoa tulee väistämättä käytettyä julkisia, pyörää ja kävelyä enemmän? Halutaanko me ostaa iso talo tai paritalon puolikas? Vai haluttaisiinko me asua vähän lähempänä ja tiiviimmin tai edes samoissa neliöissä kuin nyt ja pienentää meidän hiilijalanjälkeä nykyisestä edes vähän? Tarvitaanko me iso ja valtava talo meidän ympärille, vai riittäisikö kompaktimman kodin ympärille inspiroiva ympäristö, harrastusmahdollisuudet ja läheiset, joista suurin osa asuisi siinä samassa ympäristössä?

Nyt asutaan kaukana lasten harrastuksista, jolloin heitä joutuu väistämättä vielä vuosien ajan viemään ja hakemaan useana iltana viikossa, varsinkin kun he kasvavat ja esim. viikottaisten treenikertojen määrä on jo nyt lisääntynyt kahdella ja kolmas vasta aloittelee harrastus-uraansa. Haluttaisiinko asua kaikkien harrastusten lähellä, jolloin he voisivat itsekin käydä niissä helposti? Tällöin ei tarvitsisi ollenkaan miettiä sitä puolta, kuinka monta iltaa viikossa pystyy tulevaisuudessa itse viettämään harrastusrumban parissa, vaan treenimäärän voisi valita puhtaasti lapsen oman kiinnostuksen pohjalta.

Halutaanko asua kaukana läheisistä, jolloin heitä on mahdotonta tavata niin usein kuin haluaisi? Vai haluttaisiinko asua lähempänä, jolloin voisi sopia esim. extempore-treffit samalle illalle milloin vaan. Silloin meillä olisi tukiverkkokin lähellä ja voitaisiin lähteä vaikka Oton kanssa muuten vaan leffaan joku ilta sen jälkeen, kun lapset on menneet nukkumaan, kun joku läheisistä voisi helposti vaikka tulla meille hengailemaan ja valvomaan lasten unta.

Tai entä jos vaikkapa Otto saisi mielettömän mahdollisuuden lähteä ulkomaille vuoden työprojektiin? Jos meillä olisi iso talo kaukana keskustasta, sitä voisi olla vaikea saada vuokrattua vuodeksi tai myytyä pois nopealla aikataululla. Mutta jos meillä olisi fiksun kokoinen perhekoti lähellä keskustaa, sen voisi hyvinkin saada vuokrattua määräaikaisesti. Ulkomailla asuminen on yksi meidän suurista haaveista, joka voisi olla mahdollista toteuttaa, jos tehdään sen eteen kovasti töitä. Lapsillekin voisi olla aivan mieletön kokemus olla joskus vuosi kansainvälisessä koulussa ja tutustua uuteen kulttuuriin ja kieleen. Suuri seikkailu, josta voisi oppia aivan älyttömän paljon. Mutta sekin on vain jos – eihän sitä voi vielä tietää mitä vaikka seuraavan viiden vuoden aikana tapahtuu.

Sitten on vielä se toinen puoli, joka haluaa tarjota lapsille lapsuuden siellä samassa tutussa paikassa, jossa he ovat aina asuneet. Samassa koulussa, samojen kavereiden kanssa, jotka heillä aina on ollut. Toisaalta olen tajunnut sen, että vaikka me itse päätettäisiin asua aina samassa paikassa, muut voivat kuitenkin muuttaa. Vaikka me pysyttäisiin aina paikallaan, kaikki muu ympärillä voi kuitenkin muuttua ihan milloin vaan. Mehän päätetään vain siitä, mitä meidän perhe tekee. Ikinä ei voi elämässä tietää mitä tapahtuu, ei meidän eikä muiden.

En kuitenkaan koskaan haluaisi lapsille sellaista tunnetta, että he eivät juurru mihinkään ja heidät raahataan aina uuteen paikkaan kun he ehtivät tottua edelliseen. Haluan, että heillä on turvallinen olo ja he voivat rakentaa kestäviä ystävyyssuhteita ja muistoja. Haluan, että koti on heille tuttu ja rakas turvapaikka. Siksi mulle on todella tärkeää kuunnella heitä herkällä korvalla tässä asiassa.

Me ollaan Oton kanssa kaksi ääripäätä omien lapsuuksiemme kanssa: Toinen on asunut lapsuutensa rauhallisessa pikkukaupungissa lähellä pääkaupunkia ja toinen asunut keskustassa korttelin päässä metroasemasta. Toinen on asunut kyllä lapsuudessa ulkomailla, mutta sen jälkeen käynyt eskarin, peruskoulun ja lukion samassa paikassa, samojen ihmisten kanssa. Toinen taas on vaihtanut koulua alakoulun jälkeen eri yläkouluun kuvisluokalle, puolivälissä yläkoulua Helsingistä Ouluun ja vielä kesken lukion vaihtanut lukiota. Ja aina tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä vanhojen lisäksi.

Kummallakin meillä on ollut onnellinen lapsuus ja meillä on molemmilla paljon ystäviä, myös niitä ystäviä, jotka on tuntenut ihan ikuisuuden. Se, että muuttaisi eri paikkaan ei siis ainakaan mun mielestä sulje pois kestävien ystävyyssuhteiden mahdollisuutta, enkä itse osaa nähdä myöskään koulun vaihtamista lähtökohtaisesti huonona asiana. Mulle se oli aina jännittävää ja hauskaa, vaikka oli se tietty myös aina vähän haikeaa. Me juteltiin aina äidin kanssa avoimesti siitä, kun vaihdettiin paikkaa ja äiti antoi aina mun osallistua päätöksentekoon tosi vahvasti.

En itsekään siis ikinä haluaisi, että lapset joutuvat käymään tällaisia isoja muutoksia läpi, elleivät itse missään nimessä sitä halua. Koskaan en pakottaisi lapsia siihen, mikäli he itse olisivat täysin sitä vastaan. Ennemmin pakottaisin itseni silloin asumaan siellä, missä lapsilla on paras olla ja valitsisin tehdä elämästä mahdollisimman hyvää siellä niillä resursseilla mitä on ja keksimään muunlaisia ratkaisuja.

Me ollaan tänä keväänä kyseenalaistettu aivan kaikki asumiseen liittyvät suunnitelmat ja se on tehnyt asunnon etsinnästä vaikeaa. Ei me oikeasti tiedetäkään mitä me halutaan.

Helpointahan olisi siis vaan olla päättämättä mitään ja jatkaa tässä nykyisessä asumista hamaan tulevaisuuteen. Samaan aikaan säntillistä säästäjää kuitenkin ärsyttää laittaa jäätävä summa rahaa jonkun muun taskuun joka kuukausi, kun sen voisi myös käyttää kokonaan omaan asuntoon ja omaisuuden kerryttämiseen. Silmissä vilisevät euron kuvat ja hirvittää se, miten iso summa rahaa niistä asumisoikeus-vastikkeista vuodessa tai kolmessa kertyy.

Tämä oli tosi helppoa silloin kun keskusta (tai asunnon ostaminen) ei edes ollut mikään realistinen vaihtoehto meille taloudellisesti, mutta nyt kun on vaihtoehtoja, on myös vaikeuksia päättää. Tämä on niin pirun iso päätös! En tiedä, halusin vaan kertoa tämän, kun joku varmasti jo ihmettelee, että miksi me ei olla jo ostettu kotia. Niin siksi, kun ei me osata päättää. Siksi me ollaan painettu jarrua. Eikä meillä ole hajuakaan miten tällaisen päätöksen saa tehtyä tai onko olemassa ratkaisua, joka ei ahdistaisi ollenkaan.

Miten voi tehdä tällaisen suuren päätöksen? Pitäisikö meidän tehdä joku + ja – -lista ja vaan rationaalisesti miettiä kumpi on parempi ratkaisu, vaikka se tuntuu mahdottomalta? Pitäisikö vaan tehdä joku päätös ja just go with the flow? Vai pitäisikö vaan rauhassa odotella, että miltä tuntuu vaikka vuoden päästä ja selkenevätkö ajatukset nykyisestä?  


10 suoraa kysymystä rahasta

06.03.2019

Törmäsin Sara Vannisen Tickle Your Fancy -blogissa ja Mona Visurin Mona’s Daily Style -blogissa mahtavaan 10 suoraa kysymystä rahasta -postaukseen ja halusin ehdottomasti toteuttaa oman tästä aiheesta. Rahapuhe on viime vuosina muuttunut yleisemmäksi ja neutraalimmaksi, mikä on todella hienoa. Silti siihen liittyy yhä edelleen todella paljon salailua ja häpeää ja sellaista, että ei uskalleta puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Täytyy myöntää, että myös mua jännittää hirveästi puhua tästä aiheesta. Vaikka monet puhuvat tosi rohkeasti rahasta ja moni ihminen kokee sen nykyisin jo aivan tavallisena puheenaiheena, on myös paljon ihmisiä, jotka edelleen ajattelevat rahasta puhumisen olevan esimerkiksi leuhkimista. Rahan puutteesta on tänäkin päivänä paljon sallitumpaa puhua kuin siitä, miten rahaa käyttää. On enemmän ok sanoa, että rahaa ei ole, kuin kertoa, että tulee ihan mukavasti toimeen. Sen pitäisi muuttua niin, että jokainen voisi puhua rahasta suoraan, oli sitä paljon tai vähän tai sopivasti.

Ilman Saran ja Monan esimerkkiä en olisi uskaltanut ottaa lukuja tässä esille. Vaikka luvuthan ne on, jotka kaikkia kiinnostavat kun tällaista postausta tulee lukemaan.  Ja tottahan se on, että vain puhumalla asioista avoimesti voi raottaa salaisuuksien verhoa. Mä uskon, että avoimuus luo tasa-arvoa tässäkin asiassa.

Kysyin teiltä Instagram Storiesin puolella, mitä te haluatte tietää rahasta ja tehän vastasitte. Sain kymmeniä kysymyksiä, joiden joukosta mä valitsin kymmenen. Onneksi monet kysymykset olivat myös samoista aiheista ja muutamia yhdistelin niin, että pystyn kertomaan hieman monipuolisemmin. Älyttömän suuri kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille ja tässäpä tulisi nyt mun suorat vastaukset suoriin kysymyksiin rahasta.

10 suoraa kysymystä rahasta

1. Kuinka paljon tienaat vuodessa? Kumpi teidän perheessä tienaa enemmän, sinä vai Otto?

Viime vuonna tienasin karvan vajaat 100 000 euroa, josta maksoin toki myös ison siivun veroja. Yrittäjänä palkan maksu on kuitenkin vähän erilaista kuin palkansaajana. En maksa itselleni joka kuukausi yhtä suurta palkkiota, vaan se vaihtelee suuresti. Osa tästä summasta koostui muille yrityksille tekemästäni sisällöntuotannosta.

Minä tienaan enemmän ja näin on ollut jo muutaman vuoden. Nyt varsinkin kun Otto on opintovapaalla, päävastuu perheen elatuksesta on minulla. Näin oli myös Oton vanhempainvapaan aikana. Se sopii tosi hyvin meille. Ensimmäisinä vuosina tilanne oli aivan toisinpäin, kun minä olin minimi-äitiysrahalla kotona lasten kanssa ja Otto taas on ollut alusta asti vakitöissä.

2. Onko teillä yhteiset rahat vai omat rahat? Entäs omat tilit vai yhteiset tilit? Kuka maksaa mitäkin?

Meillä on aina ollut 100% yhteiset rahat. Molemmilla on omia tilejä ja molemmat säästävät myös omiin rahastoihin, mutta kummallakin on käyttöoikeus tileihin ja kaikki mitä tulee on yhteistä. Vaikka meillä on lähes aina ollut niin, että jompikumpi tienaa huomattavasti enemmän, ollaan aina pidetty itsestään selvänä, että meillä ei ole mun tai sun rahoja. Mä hoidan meillä laskujen maksun ja muut käytännön asiat, mutta maksan niitä ihan yhtä lailla kummankin tililtä. Ollaan ehkä muutama vuosi sitten n. vuoden verran tienattu suunnilleen yhtä paljon, mutta ennen sitä Otto tienasi mua paljon enemmän ja nykyisin taas päävastuu taloudesta on mulla.

3. Miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa ruokaan ja päivittäistavaroihin? Entäs viikossa? Mihin kuluu eniten rahaa kuukaudessa? Missä asioissa pihistätte ja mistä ette ole valmiita tinkimään?

Me pyritään siihen, että käytettäisiin kotona valmistettavaan ruokaan ja päivittäistavaraan n. 200€ viikossa, eli n. 800-900€ kuussa, koska se tuntuu järkevältä summalta. Usein menee kuitenkin enemmän, koska meidän ei ole absoluuttinen ”pakko” pysyä tuossa summassa. Eniten rahaa meillä menee ruokakauppaan ja ulkona syömiseen, koska ruoka on vaan niin hyvää, heh.

Me pihistetään esim. siivousvälineissä ja päivittäistavarassa: voin hyvin ostaa kaupan oman merkin talouspaperia, leivinpaperia, siivousrättejä tai mopin, eikä tarvitse olla aina sitä hienointa merkkiä. Ruuasta ei tingitä, se on meillä aina ykkönen ja eniten katson sitä, missä ruoka on valmistettu ja mitä se sisältää. Voin kyllä ruuassakin ostaa kaupan omaa merkkiä, jos ravintoarvot ja tuotanto-olosuhteet on kohdallaan. Halutaan syödä terveellisesti ja monipuolisesti ja innostutaan helposti uusista resepteistä. Ei tingitä myöskään terveydestä ja turvasta, vaan meillä on kattavat henki-, tapaturma- ja sairaskuluvakuutukset kaikilla.

4. Jääkö teillä kuukausittain rahaa säästöön ja/tai sijoittamiseen? Harrastatko säästämistä tai sijoittamista? Kuinka paljon rahaa säästät tai sijoitat kuukaudessa? Paljonko rahaa on säästössä?

Meillä ei ”jää” rahaa säästöön tai sijoituksiin, vaan ne on ensimmäiset rahat jotka tililtä lähtee kun jotain sinne tulee. Mä en ajattele niin, että säästän jos jotain jää, vaan säästö on automatisoitu ja tärkeä osa kuukausibudjettia. Eli säästöt ja sijoitukset lähtee aina tiettynä päivänä kuukaudesta, aina ekana säännöllisesti tililtä ennen kaikkea muuta. Toki säästöön tai rahastoihin voi laittaa ylimääräistä myös kuun lopussa tai milloin vaan jos haluaa. Me sijoitetaan itsellemme kuukaudessa n. 10-20% meidän kuukauden tuloista, riippuen ihan siitä paljonko tilille tulee.

Tietty summa lähtee automaattisesti, mutta esim. mun tulot voivat vaihdella todella paljon kuukaudesta riippuen ja aina jos on enemmän mitä laittaa talteen niin laitetaan. Meillä on säästössä puskurirahoina n. 4 kuukauden tulot, tulevaan asuntoon käsiraha ja sitten erilaisissa rahastoissa jonkin verran ja niihin säästetään säännöllisesti. Mulle on tärkeää, että jos jotain yllättävää tapahtuu, meillä on sitä varten rahaa säästössä. Lisäksi on ihan äärimmäisen tärkeää kartuttaa varallisuutta ja säästää pitkäaikaisesti rahastoihin ja/tai osakkeisiin esim. eläkepäiviä varten, koska yrittäjänä mun eläketurva on ihan olematon palkansaajiin verrattuna. Oman asunnon ostamisen jälkeen aion jatkaa sijoittamista myös asuntosijoittajana.

5. Kuinka suuri osa meidän kuukausittaisista menoista muodostuu asumiskustannuksista?

Ehkä n. 1/5 muodostuu asumiskustannuksista, eli vastikkeesta ja asuntolainasta, sähköstä, vedestä ja autopaikasta.

6. Oletteko koskaan joutuneet ”elämään kädestä suuhun”? Voiko vähätuloinen olla onnellinen yhtälailla kuin se jolla on rahaa?

Olemme todellakin. Silloin kun me tavattiin, Otto oli osa-aikaisena McDonald’sissa töissä ja itse olin pelkällä opintotuella. Keskeytettyäni koulun sain hetken aikaa jopa toimeentulotukea koska en ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan enkä näkyvästi raskaana 19-vuotiaana (ja kouluttamattomana) enää saanut töitä loppuraskauden ajalle, vaikka niitä aktiivisesti hain. Me elettiin aivan todella pienillä tuloilla.

Onneksi meidän esikoisen syntymäpäivän aamuna Otto sai puhelun, että hän oli päässyt siihen työpaikkaan töihin, jossa häntä edelleen odottaa työpaikka opintovapaan ajan. Se oli meille ihan älytön lottovoitto, jonka jälkeen ei enää saatu muita tukia kuin minimiäitiyspäivärahaa & myöhemmin kotihoidontukea, kun olin lasten kanssa kotona. Kyllä ainakin meiltä se vei hurjasti energiaa ja aiheutti stressiä ja unettomia öitä, kun ei ollut tarpeeksi varaa ihan perustarpeiden täyttämiseen. Vaikka aika oli lyhyt, se on silti jäänyt mieleen tosi stressaavana. Uskon, että pienillä tuloillakin voi olla onnellinen, mutta kyllä se heikentää ihmisen turvallisuudentunnetta tosi paljon, jos joka kuukausi joutuu miettimään miten rahat saa riittämään, eikä pysty varautumaan mihinkään yllättävään.

7. Säästättekö tai sijoitatteko lapsille? Onko lapsilla omat tilit? Säästättekö lapsille ensiasunnon ostoon tai ajokorttiin?

Molempia. Kaikilla lapsilla on omat tilit ja omat arvo-osuustilit sekä sijoituksia rahastoissa. Säästämme jokaiselle saman summan kuukausittain. Vaikka oltiin tosi nuoria kun esikoinen saatiin, niin onneksi tajuttiin, että säästäminen hänelle kannattaa. Kaikille kolmelle ehtii kertyä hyvät säästöt tässä kaikkien vuosien aikana ja ne pääsevät kasvamaan korkoa, kun rahat on sijoitettu rahastoihin. Pitkäaikaisesti säästäessä pystyy myös ottamaan hieman enemmän riskiä, koska pitkä aikaväli tasaa sitä niin hyvin. Näin rahoille voi saada paremman tuotonkin. Sitten kun lapset saavat rahat, he saavat toki itse tehdä niillä mitä haluavat. Mä en halua ajatella niin, että lapset olisivat jotenkin tilivelvollisia meille siitä, mihin he rahat käyttävät aikuisena. Ne ovat sitten heidän rahojaan, jotka me ollaan vapaaehtoisesti haluttu heille säästää.

8. Miten opetatte lapsille rahan käyttöä tai säästämistä? Saako teidän lapset viikkorahaa? Miten raha näkyy lastenne elämässä, puhutteko rahasta lapsillenne?

Lapset saivat viikkorahaa jonkin aikaa, mutta lopulta luovuttiin siitä käytännöstä. He eivät olleet vielä kiinnostuneita viikkorahasta (kuin ehkä ekalla ja tokalla viikolla) ja monesti koko juttu vaan unohtui meiltä. He eivät myöskään muistaneet viikkorahojen olemassaoloa, joten käytännössä he vaan keräsivät kolikoita lompakkoon. Ajateltiin, että siirrytään viikkorahakäytäntöön myöhemmin takaisin, kunhan lapset on vielä vähän isompia.

Synttäri- ja hammaskeijurahat he säästävät myös lompakkoon ja saavat tehdä niillä mitä haluavat. Suurimmaksi osaksi nekin vaan hengaavat siellä lompakossa, eli voisihan ne käydä myös viemässä pankkiin ja tilille, niin pääsisivät nekin kasvamaan korkoa. Me jutellaan kyllä rahasta paljonkin lasten kanssa ja erityisesti ollaan puhuttu siitä, että rahaa ei vaan tipu jostain, vaan meidän aikuisten pitää tehdä töitä, jotta saadaan rahaa. Ollaan puhuttu summista ja ollaan puhuttu siitä, että mitään ei voi ostaa jos ei rahaa ole. Ollaan keskusteltu siitä paljonko asuminen maksaa, paljonko ruoka maksaa ja paljonko käytetään rahaa heidän harrastuksiinsa. Ollaan puhuttu myös siitä, että kaikilla maailman ihmisillä ei ole yhtä paljon rahaa eikä samanlaisia mahdollisuuksia elämässä. On tärkeää, että he ymmärtävät rahan arvon.

9. Millaisia rahankäyttäjiä olette? Kumpi teistä on säästäväisempi ja kumpi tuhlaavaisempi Oton kanssa? Millaiset opit rahankäyttöön saitte kotoa?

Kaikessa muussa ollaan melko maltillisia paitsi siinä ruuassa. Ulkona syöminen tai ruuan tilaaminen kotiin on varmaan meidän suurin ”rahankäyttöpahe”. Ollaan molemmat muuten ihan yhtä säästäväisiä ja pohditaan ostopäätöksiä tarkkaan. Otto on saanut kotoa eväät säästämiseen ja sijoittamiseen ja järkevään rahankäyttöön. Meillä ei koskaan kotona ollut varaa sijoittaa tai edes säästää mun lapsuudessa ja varsinkin äidin sairastuttua vakavasti meillä oli paljon talousvaikeuksia. Varmasti äidin olisi ollut helpompi opettaa rahataitoja, jos rahaa olisi ollut. Äiti teki parhaansa niillä eväillä mitä sai. Mä olen opetellut oman perheen myötä säästämään ja sijoittamaan ja miettimään muutenkin omaa rahankäyttöäni.

10. Miten olette valmistautuneet omakotitalon hankintaan? Mikä on teidän budjetti uudelle kodille? Onko se se mihin teillä on varaa vai se mitä haluatte maksaa?

Meillä on tulevaa kotia (joka ei välttämättä ole omakotitalo) varten tarpeeksi suuri käsiraha, jotta saadaan sellainen koti kuin me halutaan. Me ei haluta ottaa niin isoa lainaa kuin mikä meillä ehkä olisi mahdollisuus saada, sillä toiveissa on oman asunnon ostamisen jälkeen ostaa myös sijoitusasunto(ja). Halutaan pitää omat asumiskustannukset järkevällä tasolla (samana tai matalampina kuin nyt) ja hankitaan sellainen koti, joka täyttää meidän tarpeet ja jossa on hyvä olla, mutta ei yhtään sen enempää.

Nyt mä haluaisin kuulla teidän rahatarinoita! Jos haluatte vastata näihin samoihin kysymyksiin (johonkin niistä tai vaikka kaikkiin), niin olisi aivan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän kokemuksia ja ajatuksia! Mihin teillä kuluu arjessa eniten rahaa? Sijoitatteko ja jos niin mihin (vinkit on aina paikallaan)?