Vauvan ensimmäinen vuosi videolla

11.02.2018

Synttäreistä on pian jo viikko, ja nyt sain vihdoin valmiiksi videoprojektin joka mulla on ollut kesken tavallaan jo vuoden ajan. Tein meille vauvavuodesta kaksi koostevideota, ja siinä oli aika isosti ihanaa puuhaa. Toinen video on meille, ja siinä on putkeen kaikki ikinä vauvavuoden aikana kuvatut pätkät (se on pari tuntia pitkä). Ja toisen mä jaan tänään teille tässä postauksessa. Siinä on 525 600 minuuttia eli yksi vuosi tiivistettynä kymmeneen minuuttiin. Eli yksi viideskymmeneskahdestuhannesosa vauvavuodesta, mutta kuitenkin. Pieni pintaraapaisu meidän vauvavuodesta, mutta aika ihana pintaraapaisu vaikka itse sanonkin. Tässä siis sen pidemmittä puheitta, meidän vauvan ensimmäinen vuosi videolla!

Vuosi oli kyllä ihan uskomattoman ihana, ja meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu kuin koko vuosi olisi oikeasti kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin tuo ylläoleva video, niin silmänräpäyksessä se meni ohi. Onneksi on videot, kirjoitukset, tuhannet kuvat ja ennen kaikkea, kaikki ne ihanat muistot omassa päässä tallennettuna. Lapset rakastavat katsoa vanhoja kuvia ja videoita itsestään ainakin meillä, ja olen iloinen että voin niitä heille tarjota.

Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, mutta jotenkin mun omatkin 1v-synttärit oli saatu tallennettua videolle. Muistan miten innoissani katsoin sitä videota aina pienenä. Tuntui niin hassulta nähdä itsensä videolta tekemässä kaikenlaista, vaikka ei ollut mitään muistikuvia niistä hetkistä kun oli ollut niin pikkuinen. Nykyään ne videot on varmaan jossain hukassa, en ole nähnyt vuosikausiin, mikä on vähän harmi. Muistan silti mitä mulla oli päällä, mitä videolla tapahtui ja miten kivaa sitä oli katsoa.

Onneksi olen kuvannut myös isompia tyttöjä paljon videolle, ja meillä on kaksi ulkoista kovalevyä täynnä kotivideoita ja kuvia näytettäväksi aina kun lapsia kiinnostaa. Ja ne on myös varmuuskopioitu pilvipalveluun, että ei käy niin että menee hukkaan ,kuten mun lapsuuden ainoat videot. Sen verran tosin pitäisi tehdä, että yhdistäisin heidänkin videoitaan yhdeksi pitkäksi videoksi, niin olisi helppoa siitä aina joku kerta katsoa.

Vaikka rakastan kuvia, kuvaamista ja kuvien suunnittelua ja katselua, videoilla saa niin paljon moniulotteisemmin fiilistä tuotua esiin. Siksi tykkään kuvata ihan omallekin perheelle niitä videoita, ja olen hurjan onnellinen näistä kivoista muistoista!

Oletteko te kuvanneet paljon vauva- tai lapsuusvideoita, tai oliko teidän omasta lapsuudesta paljon videoita? Millainen merkitys niillä oli teille?

PS: Mun kanava on YouTubessa IINALAURA, käykää tilaamassa jos haluutte nähdä videot aina heti kun ne on ladattu sinne!


Mikä on mennyt tällä kertaa vauvan kanssa toisin, kuin etukäteen ajattelin

16.10.2017

Noin vuosi sitten kirjoitin raskausaikana postauksen siitä, mitä aion tehdä kolmannen vauvavuoden aikana toisin, verrattuna kahteen aiempaan vauva-aikaan. Nyt kun vauva-aikaa on takana jo aimo annos, on hyvä ottaa pientä tsekkiä siihen ovatko suunnitelmat pitäneet. Mitä olen tehnyt eri tavalla, ja missä olen toiminut niin kuin suunnittelin?

Mulla ei ollut pilkun tarkkoja suunnitelmia, mutta joitain ajatuksia kuitenkin mitä toivoin vauva-ajalta silloin, kun olin vielä raskaana. Halusin ottaa vauva-arjen rennommin, ja pitää kiinni omista jutuistani. Halusin nauttia vauva-ajasta syyllistymättä, ja olla armollinen. Halusin nukkua mahdollisimman hyvin, niin hyvin kuin pienen vauvan kanssa on mahdollista. Halusin elää hetkessä ja nauttia. Tiesin kahden aiemman vauvavuoden kokemuksella jo vähän mitä odottaa, ja tiesin mitä en halunnut tehdä.

Keskimmäisen vauva-aikana olin vähän turhan perfektionisti. Ajattelin, että joidenkin asioiden nyt vain kuuluu mennä oppikirjan mukaan, niin kuin ne olivat esikoisen kanssa menneet. En silloin tajunnut ihan täysin että vauvat ovat kaikki yksilöitä. Otin kovasti stressiä päivärytmin luomisesta, yöunista ja ruokailuista. Vaikka imetys sujui keskimmäisen kanssa tosi hienosti, se tuntui 21-vuotiaana sitovalta, ja kaipasin omaa aikaa silloin enemmän.

Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että kolmantena vauva-aikana aion myös ottaa rennosti oman ajan suhteen, ja mennä ja tehdä aina välillä kun siltä tuntuu, koska isänsä kanssa vauva ei ole hoidossa. Mielessä kummitteli vielä se, kuinka neljä vuotta sitten oli välillä ahdistavaakin olla niin kiinni vauvassa, ja ajattelin etukäteen että nyt teen kaikkeni jotta saan itselleni tarvittaessa omaa aikaa. Tämä on varmaan se suurin eroavaisuus suunnitelmien ja todellisuuden välillä: olen nimittäin ollut paljon enemmän kiinni meidän kuopuksessa, kuin etukäteen suunnittelin, ja vieläpä ihan omasta halustani.

Vaikka Otto on ollut vanhempainvapaalla, ja muodostanut kuopukseen vahvan siteen alusta asti, en ole juurikaan tehnyt mitään yksin. Kaikkiin työmenoihin mihin on ollut mahdollista, olen ottanut Oton ja kuopuksen mukaan. Yksin olen käynyt ulkona kerran pari tuntia, ja työmenoja joissa olen käynyt yksin, on ollut alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Kaksi kertaa ollaan käyty Oton kanssa kahdestaan ulkona: Oton synttäreillä syömässä tunnin verran, ja meidän kaverin kolmikymppisillä Megazonessa pari tuntia, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa molemmat. Ja tämä on riittänyt, en ole kaivannut sekuntiakaan enempää, ja oikeastaan näitäkin poissaoloja olen etukäteen vähän jännittänyt.

Vaikka Oton kanssa kuopus on pärjännyt tosi hienosti ja tottunut olemaan hänen kanssaan usein päivisin, kun teen töitä, en vaan ole kokenut tarvetta, tai halua lähteä minnekään. Olen nauttinut nimenomaan eniten siitä, että ollaan voitu tehdä kaikkea yhdessä, käydä presseissä yhdessä, mennä lounaalle yhdessä.

Neljä vuotta sitten imetys tuntui sitovalta, ja kaipasin välillä omaa aikaa. Nyt se sama sitovuus on ollut ihanaa, ja koen haikeutta, kun imetyskerrat vähenevät. Välillä kaipaan tosi paljon niitä vastasyntyneen imetysmaratoneja, oli niin ihanaa pesiä pienen tuhisijan kanssa sohvan nurkassa.

Tämä vähän yllätti mut, koska ajattelin, että varsinkin kun Otto on ollut niin paljon vauvan kanssa alusta asti, mun olisi helpompi lähteä. Mutta se ei ole ollut ollenkaan niin, vaan ihan päin vastoin. En ole kertaakaan kokenut tarvetta ”saada omaa aikaa”, vaan en ole vaan kehdannut aina kieltäytyä lähtemästä, vaikka olisinkin ennemmin jäänyt heittämään vauvan kanssa yläfemmoja. Toisaalta, niinä parina kertana kun olen lähtenyt imetysvälin ajaksi  jonnekin, niin on kyllä ollut kivaa, ja ihana nähdä kollegoita, tuttuja ja ystäviä.

Ehkä juju on siinä, että me ollaan saatu nukuttua tällä kertaa paljon paremmin, kuin neljä vuotta sitten. Väsymys tekee paljon, ja väsyneenä ei jaksa niin hyvin. Väsyneenä kaipaa enemmän omaa aikaa. Nyt kun ollaan alusta asti nukuttu kuitenkin tuntien pätkissä minuuttien sijaan, on virtaa riittänyt paljon paremmin, enkä ole juurikaan kokenut itseäni väsyneeksi. Hyvät yöunet ovat siunaus, josta saadaan olla äärettömän kiitollisia.

”Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.”

Kirjoitin tuon pätkän vuosi sitten marraskuussa, ja se on niin totta. Olen ehkä suhtautunut tähän jopa liikaakin sillä meiningillä, että aika menee liian nopeasti. Se on ehkä ainoa asia mistä olen ottanut stressiä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Mutta onneksi, onneksi tätä vauvavuotta on vielä melkein neljäsosa jäljellä. Sinä aikana aio kertaakaan ajatella, että se loppuu ”kohta”, vaan nauttia siitä mitä on juuri nyt. Ja vaikka vauvavuosi sitten joskus loppuukin, niin siitähän se elämä vasta alkaa kun vauvavuosi päättyy, ja saa tutustua vielä nykyistäkin enemmän ihanaan kasvavaan tyyppiin, jolla alkaa olla sanottavaa, ajatuksia ja yhteistä puuhaa.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee.”. Ja niin olen myös tehnyt. Nimittäin hyvä tuosta vauvasta on tullut, aivan mahtava tyyppi <3