Kolmen lapsen vanhemmuus

03.05.2017

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.


Paloja arkiviikon varrelta

10.03.2017

Moikka tyypit! Meidän toka arkiviikko on pulkassa, ja tällä viikolla olenkin päässyt tositoimiin kolmen lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski pieni flunssa alkuviikosta ja tytöt olivat mun ja vauvan kanssa koko viikon kotona. Eli olen ollut päivät täällä kaikkien kolmen kanssa yksin ja sompaillut läpi niin työhommista kuin lastenhoidostakin sillä aikaa kun Otto on ollut töissä.

Muutama deadline on puskenut päälle tällä viikolla mutta olen saanut kaiken tehtyä ajoissa ja jopa ihan hyvin vielä. Ollaan onneksi muut säästytty flunssalta ja Zeldallakin se meni ohi parin päivän räkäisyydellä ja pienellä lämmöllä ja loppuviikosta on ollut jo hyvä vointi niin ollaan nähty kavereitakin.

Meillä on sujunut tosi kivasti ja ehkä jonkinlaista rytmiäkin on alkanut löytymään. Vauva on nukkunut aina pidemmät päiväunet vaunuissa ulkona, ja muutenkin olen saanut päivällä yllättävän paljon aikaiseksi. Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa kaikkien kolmen kanssa ilman Ottoa liikkeelle ja suunnattiin leikkipuistoon. Lähtö meni tosi nätisti, isommat tytöt pukivat itse ja mä puin vauvan. Ei mitään ongelmia. Parin tunnin reissu meni hyvin, vauva nukkui kokoajan ja mä sain haettua ärrältä kahviakin puistoreissulle.

Puistoilun jälkeen vauva jatkoi unosiaan vielä kotipihalla tunnin verran ja heräili juuri sopivasti kun Otto tuli töistä kotiin niin Ottokin sai heti moikata vauvaa jota oli ollut kova ikävä työpäivän ajan. Mullakin oli kyllä jo kova ikävä vauvaa, kyllä siinä kolmen tunnin päikkäreiden aikana ehtii jo tulla sellainen olo että voi kun se heräisi jo niin saisi ottaa syliin, hah!

Meillä oli myös neuvola tällä viikolla ja vauva todellakin kasvaa aivan hurjaa vauhtia, pituuttakin oli tullut kuukaudessa 7,5cm lisää ja painoakin 1,1 kiloa! Ei siis mikään ihme että tyyppi tuntuu tosi jäntevältä ja katselin juuri pari päivää ennen neuvolaa hänen nukkuessa mun sylissä että jalat tulee jo ihan eri kohtaan kuin ekoina viikkoina. Mahtava vauhti kyllä neidillä, ei ole tainneet meidän vanhemmat tytöt kasvaa näin nopsaan vaikka hekin ovat kyllä aina kasvaneet ihan ok vauhtia. Tuntuu uskomattomalta että mun maidolla kasvaa näin hienosti.

 Mulla on tosi hyvä fiilis tästä viikosta ja kaikesta muutenkin. Ulkonakin on selvästi jo lämpimämpää, auringon lämmön voi tuntea kasvoilla kun siemailee kahvia puistoreissulla. Ja ensi viikolle on luvattu jopa kymmentä lämpöastetta, aivan ihanaa! En malta odottaa kevättä ja lämpöä ja sitä että voi oikeasti laittaa tennarit sinne puistoonkin eikä vaan kauppareissulle. Meillä ei ole viikonlopulle sen ihmeempiä suunnitelmia, varmaankin otetaan ihan rennosti vaan ja ulkoillaan paljon. Se kuulostaa ainakin mun korvaan ihanalta.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3