Marcuksen & Martinuksen keikalla isojen tyttöjen kesken

10.06.2018

Eilen käytiin meidän isojen tyttöjen kanssa Marcuksen & Martinuksen keikalla Kaisaniemen puistossa. Pakko sanoa, että oli ehdottomasti yksi siisteimpiä juttuja mitä ollaan yhdessä tehty, me nautittiin kaikki niiiiiiin paljon! Ostettiin liput jo aikoja sitten, ja tätä odotettiin ja jännitettiin yhdessä koko kevät tyttöjen kanssa. Ihan mahtava keikka kertakaikkiaan, ja musta on vaan niin ihanaa että me voidaan tehdä yhdessä tällaisia siistejä asioita!

Tytöt alkoivat kuuntelemaan Marcusta & Martinusta kun kuulivat joskus laivan muumidiskossa heidän biisin ”Elektrisk”, ja siitä lähtien on tätä poikakaksikkoa fanitettu oikein urakalla. Siinä on kyllä sellaiset määrätietoiset ja lahjakkaat tyypit, että ei voi kuin ihailla. Ei paljoa parempia roolimalleja voi nuorille ollakaan, joten oikein ilolla tuen tätä fanitusta. Tyttöjen innostusta seuratessa (ja melkein joka päivä M&M musiikkia kuullessa) on itsekin varmaan tullut ryhdyttyä jonkin sortin faniksi. Heissä on sellaista positiivista meininkiä ja hyvää fiilistä, ja musiikkikin on enemmän kuin jees.

Tuntuu niin kreisiltä ajatella, että meillä on jo niin isoja lapsia, että heidän kanssa voi näin helposti ja vaivattomasti lähteä isolle puistokeikalle, eikä keikalla kertaakaan tarvinnut jännittää, että miten se sujuu lasten kanssa. Silkkaa musiikin ja tanssin ja kavereiden riemua koko keikka, ihan kuin olisin ollut omien kavereiden kanssa siellä, mutta ne olikin mun lapset.

Tavattiin keikalla sekä Modernisti Kodikas-blogin ihanaa Kerttua ja hänen tyttöään, että meidän kaveria ja heidän kaksosia, jotka on meidän tyttöjen tuttuja kavereita. Lapsilla oli ihan mahtava meininki, he tanssivat ja kiljuivat ja fiilistelivät kaikki yhdessä. Välillä flossasivat ja shufflasivat (kertokaa tietävämmät jos se ei taivu noin suomeksi) ja pomppivat. Niin siistiä, että näin pienillä on jo niin suuri intohimo joihinkin asioihin, ja miten täysillä he eläytyivät keikkaan. Ehkä kaikkein siisteintä oli se, että he tutustuivat myös uusiin lapsiin keikan aikana, ja kaikki olivat yhtä suurta ja iloista porukkaa. Keikan jälkeen sitten innoissaan kerrottiin kuinka on saatu uusia ihania ystäviä. Miten helposti lapset ystävystyvät! Siitä ennakkoluulottomuudesta ja ystävyyden riemusta voisi jokainen aikuinenkin ottaa mallia.

Kuvat: Kerttu / Modernisti Kodikas

Tämä kokemus oli niin hieno, että se jää varmasti meille lämpimäksi muistoksi ikuisiksi ajoiksi. Ja tämän keikan jälkeen tiedän, että voidaan hyvin lähteä tyttöjen kanssa keikalle vaikka kauemmaskin, jos tulee joku heidän fanittamansa bändi esim. Tukholmaan tai muihin naapurimaiden kaupunkeihin. He jaksoivat tosi hienosti, ja tässä kun vielä kasvavatkin koko ajan niin huimaa vauhtia, niin en epäile hetkeäkään, etteikö onnistuisi hienosti joku vielä isompikin keikka.

Keikalla alle 12-vuotiaat eivät päässeet mitenkään lavan lähelle, sillä se Golden Circle -alue oli K-12. Se oli vähän harmi pienten puolesta, mutta ymmärrän kuitenkin hyvin miksi näin oli tehty. Onneksi meidän lapsia tämä ei tuntunut haittaavan, he näkivät hyvin kun kiipesivät aidalle istumaan, ja sitten välillä fiilistelivät ja tanssivat ihan maan tasalla, ja kuuntelivat keikkaa samalla. Kauempana ei ainakaan ollut mitään ahdistavaa tungosta, vaan mahduttiin oikein hyvin siihen hengailemaan.

Ollaan kyllä vieläkin kaikki ihan fiiliksissä eilisestä. Pakko oikein välillä pysähtyä vaan fiilistelemään sitä, miten siistit lapset me ollaan saatu. He on vaan niin huikeita tyyppejä, että on vaan ihan mahdottoman suuri onni saada olla heidän vanhempia. <3