Kokemus imetyksen alkutaipaleesta

04.03.2017

Tällä viikolla mä olen imettänyt P-A-L-J-O-N. Meidän neidillä oli perinteinen kolmen viikon ikäisen tiheän imun kausi, ja eilen ja toissapäivänä varsinkin tuntui että hän on oli päiväsaikaan rinnalla todella paljon ja illalla ennen nukkumaanmenoa melkein kokoajan. Tänään hän on taas palannut takaisin omaan säännölliseen tahtiinsa ja nukkunut useamman tunnin päikkäreitä.

Onneksi, voi onneksi, mulla on sekä aiempaa imetyskokemusta, että tietoa. Koska muistan miten rankalta tiheän imun kaudet tuntuivat keskimmäisen kanssa, vaikka silloinkin olin niistä etukäteen lukenut. En vaan ollut kokenut sitä itse aiemmin ja se yllätti, miten tiheä se tiheän imun kausi voikaan olla. Ja kun mietin sitä vaihetta – mitä ajattelisin siitä ilman aiempaa tietoutta tai kokemusta, mä ajattelisin heti ensimmäisenä että mun maito ei riitä. Koska vauva vaan imee ja imee ja imee ja tuntuu siltä itsestä että ”voiko siellä olla enää mitään”.

Voi siellä. Sillä tarpeeksi kauan rinnalla hengailtuaan hän oli aina lopulta tyytyväinen ja kylläinen. Hän vaan tyynen rauhallisesti tilaili itselleen lisää maitoa. Ja vaikka välillä itsestä tuntui että ei siellä ole enää mitään mitä syödä niin kyllä siellä vaan oli ja kehittyi kokoajan lisää.

Nyt tokalla kerralla osasin jotenkin ottaa paljon rennommin sen kuin viimeksi. Tiedän että tiheän imun kausi on ohimenevä pari päivää kestävä vaihe, ja uskallan luottaa siihen että vauva ottaa sen mitä tarvitsee. Toki neuvolassa nähty komea painonnousukin vahvistaa mun tuntemukset oikeaksi, mutta kuitenkin.

Viime kerralla, keskimmäisen kanssa, kokoajan stressasin sitä että riittääkö se maito, ja olin ihan hilkulla ottaa korvikkeen kaveriksi kun olin niin epävarma. En koskaan ottanut mutta aina tiheän imun kausien aikaan pyörittelin mielessäni että pitäisiköhän kuitenkin. Ja se olisi nimenomaan ollut huono juttu, koska silloin vauva ei olisi tilannut itselleen sitä määrää mun maitoa mitä hän tarvitsee, koska olisi saanut osan korvikkeesta. Ja sitten mun maito ei oikeasti olisi enää riittänyt ja kierre olisi ollut valmis.

Tiheän imun kausia on odotettavissa useampi tämänkin taipaleen aikana, mutta kun niihin on varautunut eivätkä ne tule yllätyksenä niin osaan myöskin suhtautua niihin rennolla asenteella.

Mä koen että todella suuri merkitys imetyksen onnistumiseen on sillä kuinka paljon aiheesta ottaa selvää etukäteen. Ensimmäisen raskauden aikaan mä en ottanut imetyksestä juuri ollenkaan selvää neuvolan perus ”Meille tulee vauva” -opasta lukuunottamatta.

Ja silloin se menikin ihan pieleen jo alusta asti, sekä mun oman tietämättömyyden, vauvan ennenaikaisuuden että puutteellisen imetysohjauksen ja jatkuvan lisämaidon antamisen vuoksi, kun vauvan paino laski. Imetys on tosi herkkä ja henkilökohtainen asia varsinkin ensimmäisellä kerralla, ja varsinkin siinä tilassa kun kaikki hormonit heittelevät synnytyksen jälkeen. Silloin myös sillä sairaalasta ja läheisiltä saadulla tuella ja kannustuksella on äärettömän suuri merkitys.

Ensimmäisellä kerralla imetykseen liittyvät termit vaan vilisivät mun silmien ohi lukiessa, enkä jaksanut olla niistä niin kiinnostunut, mikä harmittaa jälkikäteen. En myöskään ehkä ollut kaikkein vastaanottavaisin imetysneuvonnalle, vaan ehkä jo ”valmiiksi luovuttanut”. Jos olisin yrittänyt enemmän, olisin saattanut onnistua alun hankaluuksista huolimatta.

Tehty mikä tehty, ja turhaa kai sitä on jälkikäteen harmitella, varsinkaan kun korvikekin on onneksi ihan hyvä vaihtoehto. Meidän molemmat vanhemmat tytöt ovat aina olleet terveitä, eikä kummallakaan ole allergioita, vaikka toinen on kasvanut korvikkeella alusta asti ja toinen ollut vuoden täysimetyksellä. En missään nimessä pidä korviketta huonona ravintona.

Jotta imetys onnistuu, pitää ymmärtää miten imetys ja maidon nousu toimii, pitää haluta että se toimii, ja pitää luottaa itseensä ja vauvaan. Näillä eväillä pääsee mun kokemuksen mukaan jo aika pitkälle. Mä niin näen aikaisemman itseni monien ensimmäisen lapsen imetyksen kanssa painiskelevien kommenteissa ja ajatuksissa esimerkiksi vauvaryhmien keskusteluissa. Tekisi niin mieli mennä neuvomaan ja vinkkaamaan, mutta kun muistan millaista oli itse silloin kun tuntui että vinkkiä ja neuvoa tuputetaan joka suunnasta mutta mikään ei vaan auta, niin ei tule kommentoitua sitten kuitenkaan mitään kenellekään suoraan.

Edelleenkin mä inhoan sellaista painostavaa asennetta ja sitä meininkiä että on vain yksi ja oikea tapa tehdä asiat, vaikka imetyskokemuksia on ihan yhtä monta erilaista kuin on äitiä ja vauvaakin. Erosin muutaman päivän jälkeen parista fb-ryhmästäkin, kun tuli vaan paha mieli siitä miten ehdottomia ihmiset osaavat esimerkiksi imetys- ja synnytysneuvoissaan olla., vaikka en edes itse kysynyt mitään vaan seurasin vain muiden keskustelua. Ehdottomuus on mulle punainen vaate, kun aina pitäisi yrittää ymmärtää erilaisia tilanteita ja ihmisiä.

Vaikka mulla imetys on onnistunut kahdella kerralla kolmesta hyvin ja helposti, se ei tarkoita etteikö imetys voisi jollekin olla halusta huolimatta ihan mahdotonta. Eikä se tarkoita että mä olisin joku ekspertti ja mulla olisi oikeus sanoa jollekin, että hänen kokemuksensa maidon riittämättömyydestä tai imetyksen kivuliaisuudesta olisi aivan väärä. Koska ei todellakaan välttämättä ole.

Joskus myös elämäntilanne tai vauvan alkutaival ovat sellaisia että ei vaan lähde käyntiin vaikka kuinka haluaisi. Jos imetys tuntuu hirveältä taakalta muutenkin stressaavassa tilanteessa, niin ei todellakaan mun mielestä kannata siitä enää ottaa lisästressiä vaan ennemmin keskittyä vaan siihen että elämä tasoittuu ja jaksaa itse.

Mutta mä kannustan kaikkia jotka imetystä miettivät ja haluaisivat siinä onnistua, lukemaan niin paljon kuin mahdollista siitä etukäteen, koska tietoa ei koskaan voi olla liikaa. Imetyksen tuki ry:n nettisivuilla on mun mielestä kaikki olennainen tieto mitä voi tarvita, ja sieltä kannattaa käydä lukemassa. Neuvoja on yhtä monta kuin on ihmisiäkin mutta tärkeintä on löytää ne tavat jotka sopivat itselle ja omalle vauvalle, muista viis.

Vaikka imetys on ajoittain rajoittavaa ja aikaa vievää, se on mun mielestä yksi ihanimpia asioita mitä voi kokea. Se on niin paljon muutakin kuin vain vauvan syöttämistä – se on läheisyyttä, rakkautta, sanatonta ja saumatonta yhteistyötä vauvan kanssa. Se tarjoaa vauvalle lohtua silloin kun vauva sitä tarvitsee, ja se auttaa äitiä toipumaan synnytyksestä jo heti alusta alkaen.

Se hetki kun vastasyntynyt vauva itse mönkii ja etsii tiensä rinnalle heti synnytyksen jälkeen on ihan uskomaton. Kaksi kertaa sen kokeneena mä voin sanoa että se on varmasti voimakkaimpia ja tunteikkaimpia hetkiä mun elämässä. Miten joku niin pieni joka ei vielä ole kokenut elämässään mitään voikin tietää heti alusta asti mitä hänen pitää tehdä.

Imetys on lähellä mun sydäntä, ja niin kauan kuin imetän, se tulee näkymään blogissa ja somekanavissa osana meidän arkea. Tällä hetkellä se nimittäin on suuri osa meidän arkea, ja mä koen että mulla on upea mahdollisuus toimia imetyksen puolestapuhujana, miksi en siis käyttäisi sitä!

 Millaisia imetyskokemuksia teillä on?