Kuopuksen kuulumisia 1v3kk iässä

16.05.2018

En ole hetkeen päivittänyt meidän taaperon kuulumisia imetyspostausta lukuun ottamatta, joten ajattelin että olisi hauska kirjoittaa vähän hänestäkin välillä! Tiedän että monet teistä ovat suunnilleen samanikäisten taaperoiden vanhempia, ja on hauskaa lukea saman ikäisten lasten kuulumisia, kuin mitä itsellä on. Meidän kuopukselle taitoja ja ihania juttuja on tullut rutkasti lisää siitä kun viimeksi kirjoitin, ja tuntuu että hän on kehittynyt ihan hurjasti viimeisten viikkojen aikana. Hän on nykyään ihan selvästi taapero eikä vauva, vaikka mulle hän onkin varmasti ikuisesti äidin vauva.

Meidän pihalle muutti viime viikolla hiekkalaatikko, ja sen jälkeen kuopus ei ole paljoa sisällä aikaa viettänyt. Hän kertakaikkiaan rakastaa hiekkalaatikolla leikkimistä, ja voisi istua siinä koko päivän, joka päivä. Keinut jää aivan kakkoseksi jos puistosta löytyy hiekkalaatikko, ja meidän pihallakin se on suuri hitti. Hän ei vielä tee itse hiekkakakkuja, mutta rakastaa laittaa hiekkaa ämpäriin, ja pois ämpäristä lapiolla. Vaikka ei aina olisikaan hiekkalaatikkoa tarjolla, niin pikkukivet ajavat saman asian. Hän on aivan toista maata kuin meidän esikoinen, joka yksivuotiaana nosti hiekkalaatikolla kädet pystyyn ja kiljui ällötyksestä hiekkaa kohtaan. Kuopus on aina valmiina upottamaan sormet multaan, hiekkaan, pikkukiviin tai vaikka jugurttiin. Kunhan vaan saa tuntea sormilla ja läträtä, se on lempipuuhaa.

Meidän 1v ei kovin mielellään tule sisälle jos on kerran päässyt ulos (paitsi jos sisällä on tarjolla ruokaa). Autolta kotiin siirtyminen on esimerkiksi aikaavievää, sillä usein hän karkailee, tai heittäytyy sylissä äänekkääksi spagetiksi joutuessaan sisätiloja kohti. Mutta ollaan me aina sisään päästy, ja onhan se nyt tosi hienoa että hän tykkää olla ulkona raikkaassa ilmassa. Puistossa hän tykkää myös keinua ja laskea liukumäkeä, vaikka valitseekin yleensä sen hiekkalaatikon. Hän kiipeää itse jo liukumäkeen, jos alimmainen porras on tarpeeksi matalalla, että hän yltää. Hän myös laskisi itse alas, mutta ihan en vielä uskalla päästää.

Taaperosta on kehittynyt varsin tarkkasilmäinen, ja liikkeellä ollessa hän bongaa jokaisen koiran, vaikka nämä olisivat kilometrin päässä ja näkyisivät vaan pienenä pisteenä. Koiran nähdessään hän aina huutaa hau, ja ison koiran nähdessään hän sanoo ”muuuuuu”. Monet muutkin eläimet sanovat ”muuuu” isojen koirien ja lehmien lisäksi, kuten ketut, oravat ja mäyrät. Kissat sentään sanovat ”miau” ja linnut sanovat ”titutii”. Lintuja hän bongailee myös ulkona mielellään, ja kutsuu iloisesti ”TITTU! TITTU!”. Juuri tällä viikolla naapurin parvekkeen kaiteella oli pikkulintu, ja taapero innoissaan osoitteli sinne ja huusi tittua. Naapuria pihalla hieman hymyilytti.

Puhetta tulee todella paljon ja koko ajan enemmän, ja hän myös toistaa jo perässä monet asiat mitä me sanotaan, sekä ymmärtää oikein hyvin mitä hänelle sanotaan. Oltiin juuri vähän aikaa sitten ystäväperheen kanssa puistossa, ja perheen parivuotias tyttö kysyi meidän kuopukselta, että ”Annatko minulle tuon ämpärin ja lapion?” (joilla taapero silloin itse leikki) ja meidän taapero vastasi että ”joo” ja ojensi ne hänelle, sekä vielä sanoi itse perään ”tiitti” eli kiitti. Hän vastaa kaikkeen mitä hänelle sanotaan, ja ainakin onnistuu kuulostamaan tosi pätevältä ja siltä, että tietäisi tasan mistä puhutaan.

Ruoka maistuu hänelle edelleen erittäin hyvin, ja hän onkin usein vailla jotain keittiössä. Hän hakee aina lusikan ruokailuvälinelaatikosta, menee se kädessään jääkaapin oveen roikkumaan ja rynkyttämään ja huutelee ”Mammiaaaa. Nämä, nämä. Tiitti, tiitti.” Yritetään silti pitää kiinni viidestä ruokailukerrasta päivässä, sekä pastilleista heti ruuan jälkeen. Hän on tarkka siitä että ovet ja laatikot suljetaan, ja käykin aina laittamassa vessan oven, portaiden turvaportin ja kaikki keittön laatikot kiinni, kun isommat tytöt eivät ole ihan niin tarkkoja niistä. Lempiruokia on riisi, lohi, avokado, maustamaton jugurtti, maissi ja tomaatti, niitä hän söisi vaikka koko ajan. Hän ei pidä hirveästi lihasta eikä perunasta, ja ne päätyvätkin usein lattialle. Hän kuitenkin maistaa ihanan ennakkoluulottomasti kaikkea, ja usein maistaa toisenkin kerran vaikka ensiksi irvistäisi.

Ulkoilun lisäksi hän tykkää edelleen tosi paljon kirjojen lukemisesta, ja jaksaa selata ja kuunnella vaikka kymmenen kirjaa putkeen. Hän sanoittaa innoissaan kirjojen sisältöä, ja kyselee välillä ”toi? toi?” eli varmaankin että ”Mikä toi on?”. Sitten kerrotaan, ja joskus hän myös toistaa perässä heti uuden sanan. Eläimet ja numerokirjat on lemppareita, ja numerokirjasta hän näyttää ”ykki kakki” eli yksi kaksi.

Sanoja tulee varmaankin n. pari sataa, ja joka päivä uusia. Jotkut unohtuvat, mutta pysyvästi käytössä on varmaankin se n. pari sataa sanaa. Hän on jo reilun kuukauden (?) ehkä kauemminkin puhunut kahden sanan lauseita, kuten ”hejää isi” (herää isi), ”Oova ittuu” (Nova istuu) ”menee kiikkaa” ”mennään keinumaan” ja ”Ei oo”. Aika yksinkertaisiahan nuo lauseet vielä ovat, mutta kommunikointi sujuu meiltä kuitenkin hurjan hyvin, kun pääsääntöisesti on helppo ymmärtää mitä taapero haluaa. Hänellä on  nyt sellainen selostamisvaihe päällä, ja hän selostaa kaikkia tekemisiään koko ajan, ja toteaa aina tyytyväisenä ”noin” ja ”näin” ja ”nonni” kun puuhastelee.

Hänellä on kaksi tärkeää pehmolelua, suositun huoltoasemaketjun maskottiapina nimeltä ”Apsi”, jota hän myös kutsuu ihan oikein apsiksi suhahtavalla ässällä, sekä Ikean panda-pehmo, jonka kanssa hän nukkuu aina yöt. Apina seuraa päivisin joka paikkaan, ja pandan hän ottaa aina illalla sängyssä kainaloon, ja alkaa nukkumaan. Hän nukkuu edelleen isosiskojen kanssa, ja se sujuu edelleen hyvin. Sinne hän jää aina sänkyyn tyytyväisenä pandapehmonsa kanssa, ja hetken höpöttelyn jälkeen alkaa nukkumaan, ja nukkuu aamuun asti.

Meidän taapero on ihan mahti tyyppi, ja huokaillaan kyllä koko perhe joka päivä miten ihana hän on, niinkuin meidän isommat tytötkin ovat. Toisiaan isosiskot eivät ehkä ihastele yhtä antaumuksella kuin pikkusiskoaan, mutta yhtä ihania ja rakkaita ovat kaikki kolme, ja onneksi me vanhemmat hoidetaan tämä ihastelu- ja kehumispuoli kaikkien osalta<3


Näiden kuvien välissä on VUOSI

25.04.2018

Me ostettiin eilen Prisma-reissulla lapsille vappupallot, kun törmättiin niihin heti sisään astuessa. Toisella isoista tytöistä oli niin suuria vaikeuksia päättää vappupalloa, että hän joutui palaamaan vielä puolen tunnin kaupassa kiertelyn jälkeen pallovalikoiman pariin, ja silloinkin valinta onnistui vain hammasta purren. Mutta lopulta hänkin sai valkattua itselleen sopivan pallon, johon oli ja on edelleen tyytyväinen. Meidän minityyppi iski heti ekana silmänsä Muumi-palloon, ja sehän oli saatava.

Hauskinta on se, että 1v ei koskaan ole katsonut yhtäkään Muumi-jaksoa, mutta hän on silti ehkä maailman kovin Muumi-fani. Hän on ihastunut niihin kirjoissa, leluissa ja musiikissa, sekä ennen kaikkea magneeteissa. Meillä on monta puista Muumi-magneettia, joilla hän tykkää leikkiä. Sitä kautta innostus on laajentunut kaikkeen muuhunkin oheismateriaaliin, kuten omaan pehmeään jalkapalloon, joka on myös tietenkin Muumien kuvilla varustettu.

1v rakastaa Muumi-ilmapalloaan, ja Muumi-pooo eli Mumin boll pitää olla koko ajan lähettyvillä. Hän osoittelee muumeja, ja innoissaan ilmoittaa, että heitä on pallossa ”kakki muumi” eli kaksi muumia. Hänelle ei vielä ole olennaista eri hahmojen nimet, kaikki on vaan muumeja. Isosiskojen heppa- ja yksisarvispallot ovat molemmat vaan heppoja, ja molemmat sanovat kovaan ääneen ”muuuuuuuuuu” ainakin taaperon mukaan, ainakaan ne eivät missään nimessä sano ”ihhahhaa”. Isosiskoja huvittaa, kun hepat ääntelee kuin lehmät. Taaperolle se ei ole niin justiinsa, häntä sen sijaan naurattaa jos joku yrittää väittää, että heppa sanoisi jotain muuta kuin ”muuuu”.

Näiden kuvien välillä on vuosi. Toisessa kuopus on 2,5 kuukautta vanha, ja toisessa vuoden ja 2,5 kuukautta vanha. Miten järkyttävän suuri ero on noiden kahden kuvan välillä! Miten paljon vauva kasvaa vuodessa, ei sitä vaan käsitä kun pystyy seuraamaan kasvua joka ikinen päivä läheltä. Se tapahtuu kuin varkain, yhtenä päivänä sitä vaan aina huomaa, miten paljon isompi hän tänään on, kuin edellisellä kerralla kun ihmetteli samaa asiaa.

Pienestä mytystä on kasvanut jäntevä ja liikkuva tyyppi joka höpöttelee enemmän kuin on hiljaa, ja joka innostuu ja alkaa potkimaan ja heilumaan joka suuntaan aina kun näkee jotain jännää. Hänellä on maailman ihanin heleä ääni ja hän kujertelee ja jokeltelee aivan ihanasti, sitä voisi vaan kuunnella koko päivän.” näin kirjoitin vajaa vuosi sitten. Jäntevä ja liikkuva hän on edelleen, ja innostuu edelleen ihanasti melkein mistä vaan. Nykyään hän ei jokeltele, mutta on kyllä erittäin kova puhumaan, ja heleä-ääninen vieläkin. Kiljuu myös korkealta ja kovaa, se vasta parasta hupia onkin. 

Vaikka tuo tyyppi tuossa kuvassa on kasvanut hulluna, ja pallot on vaihtuneet, on hauskaa myös ajatella miten moni asia on samalla tavalla kuin viime vuonna. Sama sohva on edelleen paikoillaan, lapsella on edelleen kirkasta väriä yhdistettynä mustavalkoiseen kuosiin päällä ja me ollaan edelleen yhtä onnellisia kuin viime vuonna, vaikka ei vauvakuplassa enää ollakaan. Vaikka tähän näiden kuvien välissä kuluneeseen vuoteen on mahtunut myös murhetta ja menetystä, sekä asioita joita ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan tapahtuvaksi silloin kun tuo eka kuva on otettu, ei voi kuin ihmetellä miten upeat 365 päivää me ollaan vietetty. Mä voisin tehdä tästä kuvasta perinteen, ja kuvata meidän kuopuksen joka vuosi vappupallojen kanssa tuossa samassa kohdassa. JOOOOO. Niin mä teen. Mitä kaikkea vuodessa ehtiikään tapahtua, on se ihmeellistä.

Ihanaa iltaa kaikille <3