Meidän perheen villein tapaus

16.03.2018

Pian vuoden ja kaksi kuukautta täyttävä kuopuksemme on ehdottomasti tämän perheen villein tapaus, on ollut ihan siitä asti, kun nousi konttausasentoon reilun viiden kuukauden iässä. Seisomaan hän nousi puolivuotiaana, ja 10kk iässä alkoi kävelemään kunnolla ilman tukea. Nyt reilut kolme kuukautta myöhemmin hän juoksee, hyppii ja kiipeilee.

Hän rakastaa kiipeilyä yli kaiken, ja näkee hienoja kiipeilypaikkoja joka puolella. Vaikka itsesuojeluvaisto on aivan olematon, hän on sitäkin fiksumpi ja kekseliäämpi. Kun hän haluaa jotain, hän yleensä keksii keinon saada sen. Sitä määrätietoisuutta on mahtavaa ja hauskaa seurata, vaikka välillä vähän pelottavaakin.

Hän on salamannopea ja halutessaan osaa myös liikkua melkein äänettömästi. Joskus hänet löytää esimerkiksi lehtihyllyltä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos. Tai naulakossa olevan kenkätelineen alahyllylle ahtautuneena. Kaappien tyhjentäminen on hänen mielestään melkein yhtä hauskaa kuin kiipeily, ja olohuoneessa onkin kaksi isoa kaappia joita hän saa tyhjentää ihan mielin määrin. Hän tykkää tyhjentämisen lisäksi myös kerätä leluja koriin, ja saakin tällä tyhjennys- ja järjestysleikillä kulumaan välillä pitkänkin tovin.

Vaikka hän on vilkas tehopakkaus, osaa hän silti rauhoittuakin. Hän tykkää lukea kirjoja ja nimetä asioita kirjoista. Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti, mutta on kyllä vähentynyt jonkin verran ihan taaperon omasta halusta. Aamuisin ja iltaisin tissi on kuitenkin tärkeä, ja välillä kelpaa muulloinkin. Niissä hetkissä hän rauhoittuu ja paijailee äitiä samalla, ja pysyy hetken paikoillaan. Se on ihanaa ja niin tärkeää meille molemmille.

Hän on sydämellinen ja rakastava, ja antaa pusuja ja haleja ihan jatkuvasti. Kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ilmaan ja sanoo ”kukkuun!” eli sylkkyyn. Hän tykkää kovasti piirtää piirustuslaudalla, ja uppoutuu välillä pitkäksikin aikaa legoleikkien tai palikoiden pariin. Siskot ovat parasta mitä minityyppi tietää, ja hienointa on päästä joskus isosiskojen huoneeseen leikkimään, tai tuhoamaan siskojen leikkejä.

Hän on kova puhumaan, ja ymmärtää myös tosi paljon puhetta. Hän osaa vastata kysymyksiin ”joo”, ”en” ”ei oo” ja ”ei”, ja osaa tehdä monia asioita pyydettäessä. Hän osaa hyvin kertoa jos on nälkä, jano, tai vaipan vaihtoaika. Aamuisin hän ei enää vaadi puuroa (puuwooooo), vaan ”aamu”, eli aamupalaa. Useimmiten hän silti syö aamupalaksi puuroa ja hedelmää tai vihannesta.

Puhe kehittyy tosi nopeassa tahdissa ja, joka päivä tulee uusia sanoja. 1-vuotiaana niitä tuli kymmeniä, nyt jo varmaan lähemmäs sata. Ei hän kaikkia käytä joka päivä, ja jotkut unohtuvat kun uusia tulee tilalle, mutta sanavarasto on joka tapauksessa tosi laaja ja hänen kanssaan pystyy jo kommunikoimaan helposti perusjutuista ja monesta muustakin asiasta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan, ja yöunet kestävät yleensä n. 10-11 tuntia heräämättä. Tämä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, kun saa nukkua rauhassa kokonaisia öitä. Aamut alkavat yleensä siinä klo 6-7 välillä, ja nukkumaan hän menee n. kahdeksan maissa illalla. Päivisin hän nukkuu nykyään lähes aina kolmen tunnin päiväunet, jollaisia hän ei vauvavuoden aikana nukkunut melkein koskaan. Ne tuntuvat suorastaan luksukselta!

Meidän taapero on tosi sosiaalinen. Mentiinpä me minne tahansa, hän ottaa yleensä oma-aloitteisesti kontaktia uusiin ihmisiin, kunhan vieraat eivät yritä ottaa heti syliin. Silloin hän sanoo heti ”pois” ja haluaa tutun ja turvallisen äidin luo.

Vahvaa omaa tahtoakin löytyy jo, ja sellaista pientä esiuhmaa on havaittavissa aina aika ajoin. Välillä taas menee ihan uskomattoman hienosti fiinimmätkin tapahtumat. Hän on ollut mukana esimerkiksi pressitilaisuudessa jossa oli pelkkiä aikuisia, ja ison kansainvälisen firman toimitusjohtaja pitämässä englanniksi powerpoint-esitystä, ja kaikkien muiden piti istua hiljaa pöydän ääressä ja kuunnella. Hän mutusti tyytyväisenä ananasta, melonia, marjoja ja skonssia, ja kuunteli esitystä täysin ongelmitta mun kanssa, vaikka olin varautunut siihen että käydään vaan moikkaamassa tuttuja ja lähdetään sitten kotiin ennen varsinaisen esityksen alkua. Päädyttiin vaan jäämään kuuntelemaan, kun hän vielä siinä mutusteli tyytyväisenä kun esitys alkoi. Toisella kertaa taas vartin kauppareissu ei ole ollenkaan hänen mieleensä, ja hän näyttää sen kovin selvästi, haha. Mutta sitähän se taapero-arki usein on, erilaisia päiviä ja erilaisia vaiheita. Joskus menee aivan oppikirjan mukaan tai vielä paremmin, ja toisinaan sitten ei, ja se on enemmän kuin fine.

Hän on kyllä ihan uskomattoman ihana tyyppi ja paras mahdollinen lisä meidän perheeseen mitä vaan voi olla <3


Vauvan ensimmäinen vuosi videolla

11.02.2018

Synttäreistä on pian jo viikko, ja nyt sain vihdoin valmiiksi videoprojektin joka mulla on ollut kesken tavallaan jo vuoden ajan. Tein meille vauvavuodesta kaksi koostevideota, ja siinä oli aika isosti ihanaa puuhaa. Toinen video on meille, ja siinä on putkeen kaikki ikinä vauvavuoden aikana kuvatut pätkät (se on pari tuntia pitkä). Ja toisen mä jaan tänään teille tässä postauksessa. Siinä on 525 600 minuuttia eli yksi vuosi tiivistettynä kymmeneen minuuttiin. Eli yksi viideskymmeneskahdestuhannesosa vauvavuodesta, mutta kuitenkin. Pieni pintaraapaisu meidän vauvavuodesta, mutta aika ihana pintaraapaisu vaikka itse sanonkin. Tässä siis sen pidemmittä puheitta, meidän vauvan ensimmäinen vuosi videolla!

Vuosi oli kyllä ihan uskomattoman ihana, ja meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu kuin koko vuosi olisi oikeasti kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin tuo ylläoleva video, niin silmänräpäyksessä se meni ohi. Onneksi on videot, kirjoitukset, tuhannet kuvat ja ennen kaikkea, kaikki ne ihanat muistot omassa päässä tallennettuna. Lapset rakastavat katsoa vanhoja kuvia ja videoita itsestään ainakin meillä, ja olen iloinen että voin niitä heille tarjota.

Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, mutta jotenkin mun omatkin 1v-synttärit oli saatu tallennettua videolle. Muistan miten innoissani katsoin sitä videota aina pienenä. Tuntui niin hassulta nähdä itsensä videolta tekemässä kaikenlaista, vaikka ei ollut mitään muistikuvia niistä hetkistä kun oli ollut niin pikkuinen. Nykyään ne videot on varmaan jossain hukassa, en ole nähnyt vuosikausiin, mikä on vähän harmi. Muistan silti mitä mulla oli päällä, mitä videolla tapahtui ja miten kivaa sitä oli katsoa.

Onneksi olen kuvannut myös isompia tyttöjä paljon videolle, ja meillä on kaksi ulkoista kovalevyä täynnä kotivideoita ja kuvia näytettäväksi aina kun lapsia kiinnostaa. Ja ne on myös varmuuskopioitu pilvipalveluun, että ei käy niin että menee hukkaan ,kuten mun lapsuuden ainoat videot. Sen verran tosin pitäisi tehdä, että yhdistäisin heidänkin videoitaan yhdeksi pitkäksi videoksi, niin olisi helppoa siitä aina joku kerta katsoa.

Vaikka rakastan kuvia, kuvaamista ja kuvien suunnittelua ja katselua, videoilla saa niin paljon moniulotteisemmin fiilistä tuotua esiin. Siksi tykkään kuvata ihan omallekin perheelle niitä videoita, ja olen hurjan onnellinen näistä kivoista muistoista!

Oletteko te kuvanneet paljon vauva- tai lapsuusvideoita, tai oliko teidän omasta lapsuudesta paljon videoita? Millainen merkitys niillä oli teille?

PS: Mun kanava on YouTubessa IINALAURA, käykää tilaamassa jos haluutte nähdä videot aina heti kun ne on ladattu sinne!