Vuoden alun kuulumisia

13.02.2023

Moikka ihanat! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia ihan tänne blogin puolelle, kun viime aikoina ei ole tullut sitä tehtyä. Tämä vuoden alku on ollut rankempi kuin osasin odottaa, mutta pikkuhiljaa mieli alkaa olla valoisampi ja alan palata takaisin niille raiteille, joilla vielä toiveikkaana vuoden ensimmäisenä päivänä olin. Kyllä tällä vuodella voi olla mulle vielä paljon hyvääkin annettavaa. Pitää vain avata sydän uusille mahdollisuuksille ja ihanille asioille ja olla valmiina vastaanottamaan niitä. Vuosi on vasta ihan alussa, ja sen, että se alkoi surullisissa merkeissä ei tarvitse määritellä koko loppuvuoden suuntaa.

Ja oikeastaan musta tuntuu, että nyt kun hautajaiset ovat olleet ja ollaan saatu käsitellä surua yhdessä läheisten kanssa ja jättää jäähyväiset, on mieli kevyempi ja huomaan helpommin taas niitä hyviä juttuja. Vaikka suru ja ikävä ei koskaan poistu täysin, nyt on taas tilaa myös ilolle ja ihanille asioille. Jo heti eilen sain hyviä uutisia, joilla voi kenties olla suurikin vaikutus tämän vuoden tekemisiin. Kerron siitä lisää vielä myöhemmin.

Tänään meillä oli kuopuksen 1,5-vuotisneuvola ja hän oli kasvanut niin hienosti! Neuvolan vastaanotolla hän piirteli innoissaan paperin täyteen ja sai kehuja ilmiömäisestä kynäotteestaan. Kuopukselle kuuluu oikein hyvää. Hän on alkanut puhumaan pikkuhiljaa sellaisia kahden sanan lauseita ja yöunetkin ovat sujuneet hieman paremmin viime aikoina. Katkonaisille unille tammikuussa löytyi selitykseksi se, että hampaita tuli todella rivakassa tahdissa monta lisää.

Kolmonen täytti viime viikolla jo kuusi vuotta ja hyväksyttiin hänelle eskaripaikka. Niin jännittävää! Odotan kyllä eskaria innolla, sillä meillä ainakin koululaiset tykkäsivät tosi paljon olla eskarissa aikanaan ja se oli jotenkin sellainen tosi kiva elämänvaihe. Mutta en kyllä silti kestä, että ensi vuonna meidän kolmas vauva menee muka jo kouluun, miten! No, ei pidä hötkyillä, ensin tässä on vielä tämä dagiskevät ja sitten pitkän kesäloman jälkeen eskarivuosi. Mutta kokemuksesta tiedän, että se menee hurjan nopeasti ja kohta sitten odotellaan jo sitä koulun alkua.

Oton kanssa vietimme viime viikolla yhdeksättä hääpäivää ja 12. vuosipäivää. Otto antoi mulle hääpäivälahjaksi Soda Streamin ja sen kanssa ikuisen ylläpidon – hän kuulemma pitää aina huolen, että mulla on tuoretta hiiliihapotettua vettä saatavilla ja pullot puhtaana! Voin kertoa, että tämä käytännöllinen lahja yhdessä ylläpitopalvelun kanssa oli ehkä yksi romanttisimmista jutuista, mitä oon ikinä saanut. Otto tietää tasan mitä kaipaan ja on valmis huolehtimaan, että saan sen. Ihana! Mäkin annoin Otolle hääpäivälahjan, mutta se jääköön meidän kahden väliseksi. Oli tyytyväinen lahjaansa hänkin. Käytiin myös kahdestaan syömässä ravintola Hugossa Oulussa ja oli kyllä herkullista ruokaa.

Tällä viikolla mulla on ihan täysi työviikko, mutta ensi viikolla lapset ovat hiihtolomalla ja suunnitelmissa on itsekin tehdä vähän lyhyempää päivää. Ajateltiin käydä ainakin laskettelemassa koko perhe tässä Helsingin lähellä jonain päivänä. Muuten ollaan varmaankin aika paljon kotona ja ulkoillaan ja rentoudutaan. Kaksi Oulun reissua ajomatkoineen tälle vuodelle on jo tehty, joten nyt tekee hyvää olla ihan vaan kotiympäristössä, eikä matkustella minnekään. Ihanaa kun hiihtolomalla meidän isotkin ovat enemmän kotona, kun ei ole koulua ja harrastuksia. Aiotaan käydä myös meidän toisen koululaisen kanssa katsomassa Titanic leffassa, kun siitä ilmestyy se 25-vuotisjuhlaversio! Siitä tulee varmasti ihanaa. Ollaan molemmat nähty se leffa varmaan ainakin kymmenen kertaa, mutta koskaan siihen ei kyllästy.

Meillä on paljon kivoja suunnitelmia tälle vuodelle ja tässä vuoden alussa on aina jännittävä fiilis, kun ei vielä tiedä mitkä kaikki niistä tulevat toteutumaan tai mitä muuta uutta ja jännää universumi heittää meidän tielle. Mutta olen varma, että tästä vuodesta tulee vielä hyvä vuosi. Olen toiveikas ja olen kiitollinen niin paljosta. Ihanaa huomista ystävänpäivää kaikille ja valtavan suuri kiitos vielä kaikista lämpimistä ajatuksista ja kauniista sanoista, joita olette lähettäneet. <3


Mitä meille kuuluu juuri nyt? | Arkikuulumisia

28.11.2022

Instagramin puolella tuli puhetta vanhoista kunnon kuulumispostauksissa tuossa tovi sitten, ja ehdotin silloin, että voisin tehdä aina silloin tällöin blogin puolelle niitä. Nykyisin kuulumisia tulee useammin kerrottua Instagramissa, mutta siellä ne tulee kerrottua aina lyhyemmin ja kenties pinnallisemmin. Moni kertoi kaipaavansa hitaampia postauksia, ajatuksia ja pohdiskelua ja ihan random höpöttelyä. Joten täältä pesee viime aikojen arkikuulumisia blogipostauksena!

Vietettiin toissa viikonloppuna esikoisen 11-vuotissynttäreitä auttamattomasti myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mun äiti oli meillä käymässä Oulusta siksi. Äiti oli ollut meillä viimeksi kesälomalla, joten olihan tässä jo hetki ehtinyt vierähtää näkemisestä. Onneksi äiti on tulossa meille myös jouluksi, niin tällä kertaa tapaamisten väli ei ehdi karata niin pitkäksi. Ollaan soiteltu kuitenkin videopuheluita harva se päivä myös tässä välissä, joten esimerkiksi taaperolle mummu on yhtä tuttu kuin kaikki muutkin perheenjäsenet. Heti kun mummu ja armas tulivat tänne, hän oli menossa mummun syliin. Mun äiti yöpyi meillä vajaan viikon ja oli kyllä kivaa, kun hän oli täällä.

Päästiin myös Oton kanssa käymään treffeillä kolmatta kertaa sitten taaperon syntymän, kun äiti oli lasten kanssa. Meillä ei ole ihan hirveästi lähipiirissä ihmisiä, jotka uskaltaisivat hoitaa pientä vauvaa tai taaperoakaan, joten ollaan näin pienen kanssa lähinnä sen varassa milloin mun äiti on täällä. Isompia lapsia saadaan kyllä helposti hoitoon ja ollaan kiitollisia siitäkin. Onneksi tiedetään, että taaperokin kasvaa nopeasti ja pian me päästään taas treffeille vaikka kerran kuussa, jos halutaan. Ollaan nautittu hurjasti siitä, että ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä vauvan ja taaperon kanssa ja onneksi yhteistä aikaa on iltaisin hänen mentyä nukkumaan myös. Mutta kyllä näin vuoden ja pian neljän kuukauden jälkeen teki todella hyvää päästä taas hetkeksi olemaan ihan vain Iina ja Otto, eikä äiti ja pappa.

Tuli muuten pappasta mieleen, että taapero on ensimmäinen meidän lapsista, joka sanoo heti alusta asti Ottoa nimellä pappa. Muut sanoivat tai sanovat edelleen ensisijaisesti isi. Mutta taapero on nyt napannut pappan käyttöön. Luulen, että siihen vaikuttaa myös se, että koskaan aiemmin Otto ei ole voinut olla kotona hoitovapaalla lapsen kanssa silloin, kun on ollut se kriittinen vaihe puheenkehityksessä, kun kaikki nämä tärkeät ensisanat opitaan. Nyt kun Otto on taaperon kanssa kotona, hänkin ymmärtää jo paljon enemmän ruotsia ja sanoja tulee myös ruotsiksi.

Taapero on viime aikoina oppinut taas paljon uusia sanoja ja veikkaan, että sanoja tulee ehkä parikymmentä. Tällä viikolla on opittu mm. ”kakku”, ”kotkot” ja se aiemmin mainittu ”pappa”. Perhesanoista: siskojen nimistä hän osaa edelleen vain yhden (jota käyttää kaikista) ja sitten on ne vanhat tutut ”äiti” ja ”mummu”, jotka hän on osannut tosi pitkään. Muuten tulee esimerkiksi ”Titta” (katso), ”Kiitti”, ”Kukka”, ”Kakka”, ”Nakki”, ”Nam”, ”Apa” (napa), ”Nenä”, ”Pupu”, ”mijaa” (kissa), ”haa-haa” (koira), ”Pyy” (lehmä), ”Tissi/Tissiä”, ”Jajja” eli vauva, ”Joo”, ”Ei”, ”Tää on?” ja ”Tätä!” (haluan tätä), ”brrrr” eli auto ja ”Räyh” eli kaikki murisevat eläimet. Hän vastaa tosi ahkerasti kaikkiin kysymyksiin joko joo tai ei ja tuntuu ymmärtävän tosi paljon puhetta. Hän toimii yleensä ohjeiden mukaan, esim. vie roskan roskikseen pyydettäessä, tai vaatteen pyykkikoneeseen, tai tuo pyydetyn lelun tai hakee mukin kaapista. Hän rakastaa tanssia ja musiikkia ja on ihan hurmaava tyyppi.

Nukkumishommat on tosin olleet vähän haastavia taas viime aikoina, vaikka pari kuukautta oli mennyt jo super hyvin ja saatu nukuttua kokonaisia öitä taaperon kanssa. Väsy alkoi vähän painaa, kun nyt oli ollut tosi katkonaista noin viikon ajan. Muutama viime yö on onneksi ollut jo paljon helpompi, joten toivotaan kovasti, että on kyse ohimenevästä vaiheesta vain. Ehkä hampaita, ehkä jotain muuta? No, onneksi meitä on tässä kaksi jakamassa univelkaa, niin ei kummallakaan ehdi mennä niin kohtuuttoman suureksi. Aina toinen herää ja toinen saa levätä. Viime yönäkin taapero tuli lopulta viereen nukkumaan, mutta nukkui siinä heräämättä loppuyön ja noustiin vasta kuuden jälkeen ylös.

Ollaan ihmetelty lasten kanssa Helsinkiin satanutta upeaa lumipeitettä ja ulkoiltu. Käytiin Fallkullassa katsomassa eläimiä, kun meidän 5-vuotiaalla oli ylimääräinen vapaapäivä dagiksesta. Siellä ei ollut melkein ketään ja päästiin ihan lähelle lehmiä, poneja, pupuja ja vuohia. Lapset olivat haltioissaan ja ihmeteltiin hassua vuohea, joka ei millään halunnut pysyä omassa karsinassaan vaan hyppäsi samaan aitaukseen pupun kanssa. Se nauratti meitä kaikkia kovasti. Taapero on ollut aivan ihmeissään ja  innoissaan lumesta ja lumileikeistä.

Tuntuu ihan hullulta, että tällä viikolla on jo joulukuu! Vastahan tämä syksy alkoi ja kohta on jouluaatto. Mutta en voi sanoa ettenkö odottaisi super innolla joululomaa. Etenkin meidän isommilla lapsilla on jo niin valtavan paljon kaikkia omia juttuja ja kavereita (mikä on tietysti aivan ihanaa), että heitä on oikeasti välillä ihan ikävä! Tottakai joka päivä jutellaan päivästä ja halataan ja syödään yhdessä iltaruoka ja viikonloppuisin ja iltaisin hengataan yhdessä usein silloin kun he eivät ole kavereilla tai harrastuksissa. Mutta on todellakin ikävä sellaista rauhallista joululomaa, että löhötään yhdessä yökkäreissä, katsotaan sarjoja tai leffoja, syödään herkkuja ja pelataan lautapelejä monta päivää vailla mitään menoja minnekään. Siitä tulee niin ihanaa!

Vastauksena otsikon kysymykseen: Meille kuuluu juuri nyt tosi hyvää. Eletään innostavaa aikaa, kun samalla suunnitellaan ensi vuotta ja paketoidaan tätä vanhaa kasaan. Nautitaan joulun odotuksesta ja toisistamme, nautitaan siitä, että Otto saa olla kotona taaperon kanssa. Vähän väsyttää välillä, mutta se on ihan ok. Tuetaan toisiamme ja rentoudutaan iltaisin, koska iltaisin taapero onneksi nukahtaa salamannopeasti oman unilauluja laulavan saukko-unilelunsa kanssa.

Ihanaa viikon alkua kaikille ja laittakaa ihmeessä IG:ssä palautetta, että oliko kiva lukea välillä kuulumisia tällaisessa pidemmässä tekstiformaatissa, eikä nopeina ja katoavina storyina.


Hetkiä viikonlopulta

04.04.2022

Meillä oli tosi tavallinen ja ihana, tavallisen ihana viikonloppu. Tässäpä hieman ajatusten virtaa viikonlopun hetkistä.

Perjantaina toinen koululaisista oli kaverin synttäreillä keilaamassa ja me muut katsottiin elokuvaa. Tehtiin iso herkkuplatter olkkarin pöydälle ja laitettiin Netflixistä pyörimään Over the Moon -elokuva, jossa oli hyvät musiikit. Pötköteltiin sohvalla, vauva mönki ja kiipeili ympäri olkkaria ja isosiskot eläytyivät elokuvaan. Lasten kasvaessa on yhä enemmän niin, että joku on jossain. Kaverilla, harrastuksessa, synttäreillä tai ulkona. Mutta yritetään pitää kiinni perjantain leffaillasta ja toteuttaa se aina jollakin kokoonpanolla.

Musta on ihanaa kun lapset kasvavat ja löytävät niitä omia tyyppejä, joiden kanssa keksivät tekemistä ja joita näkevät. Kulkevat itsekseen, ovat jatkuvasti yhteydessä kavereihin myös kotona ollessaan. Se muutos on jo niin selkeästi nähtävissä, muutos kohti sitä aikaa kun ne omat kaverit ovat ihan valtavassa roolissa elämässä. Sitä aikaa, jonka muistan hyvin elävästi edelleen myös omilta teinivuosilta. Sitä on ihanaa ja kutkuttavan jännittävää seurata vierestä. Ja olen niin onnellinen, että lapset ovat löytäneet niin ihania ja fiksuja ystäviä.

Lauantaina nähtiin Oton siskoa. Ei tehty hänen kanssa mitään ihmeellistä, oikeastaan ei tehty mitään muuta kuin höpötettiin ja hengattiin verkkareissa sohvalla. Miten kiitollinen olen siitä, että Oton myötä olen saanut itselleni pikkusiskon, josta aina haaveilin lapsena. Pikkusiskon, jonka kanssa voi olla just niin rennosti kuin pikkusiskon kanssa toivoo voivansa olla. Joka arvostaa kun lähetän hänelle etukameralla otettuja vahinkolaukauksia itsestäni, jonka kanssa voi keskustella vatsan toiminnasta tai tyhmistä unista, joka auttaa mua valitsemaan asuja ja ihastelee mun kanssa lasten touhuja ja ilmeitä vähintään yhtä innokkaasti kuin Otto tai mun äiti. Ja jolle saan itse olla isosisko, isosisko josta ehkä on joskus hyötyäkin. Tuki ja turva ja hyväksyvä ja kannustava vähän vanhempi tyyppi, jonka puoleen voi aina kääntyä missä tahansa asiassa.

Sunnuntaina lapset valmistelivat meille Encanto-elokuvasta inspiroituneen We don’t talk about Bruno -esityksen, jota harjoittelivat kolmestaan oikein antaumuksella. Esitys sisälsi koko We don’t talk about Bruno -laulun ja monta asunvaihtoa. He esittivät kaikki biisin roolit itse ja eläytyivät täysillä lauluun. Mukana oli niin peruukkeja, esirippu kuin lentäviä hameitakin. Vauva taputti melkein koko esityksen ajan, hän kun oli upeasti just oppinut taputtamaan ”oikein” eikä enää muumitaputusta.

Mietin siinä hetkessä, että tää on kyllä yks parhaita juttuja siinä kun on monta lasta. Seurata sitä omien lasten yhdessä tekemistä ja innostusta. Miten upeasti jokainen oli mukana esityksen valmistelussa ja miten hauskaa heillä oli yhdessä. He sulkeutuivat yläkertaan harjoittelemaan ja suunnittelemaan pitkäksi aikaa ja yritettiin täällä alhaalla kuunnella mitä he tekivät. Niin taitavia ihania tyyppejä! Ja esityksen jälkeen viisivuotias halusi vielä esittää sen uudelleen niin, että hän esitti yksin kaikki roolit. Mitä huikeaa heittäytymistä – saatiin nähdä kaksi mahtavaa versiota.

Kuten sanoin, ihanan tavallinen viikonloppu. Ei tehty mitään ihmeellistä, ei ostettu muuta kuin ruokaa ja seinäpakkelia, eikä käyty muualla kuin puistossa ja kaupassa. Viikonloppu oli täynnä rentoa yhdessäoloa, kotia ja ulkoilua. Viikonloppuun sisältyi myös yksi ihan sairaan hyvin vauvan kanssa nukuttu yö vain parilla nopealla herätyksellä, ja toinen ihan surkea yö täynnä heräilyä ja kitinää. Syötiin paljon hyvää ruokaa,  ja kuuluipa viikonloppuun myös siivousta ja pyykkiä, eteisen seinän paikkaamista (siihen on tullut kolo, kun ollaan oltu liian innokkaita liukuovien kanssa ja ne on joskus pamahtaneet siihen) ja haleja ja lasten kinastelua keskenään.

Ihana, rakkaudentäyteinen perhekeskeinen viikonloppu. Just sellainen viikonloppu jota mä rakastan.


Maaliskuun meiningit

31.03.2022

Sinne meni maaliskuukin ja olen oikeastaan tosi helpottunut. Maaliskuussa tuli ulos meidän Rikkaat & Rahattomat -jakso, jota oltiin jännitetty jo 1,5 vuoden ajan. Oli jännittävää ja pelottavaakin odottaa näin pitkään, että millainen jakso sieltä tulee ulos ja millaisen vastaanoton se saa. Mutta sain huomata, että ihan turhaan jännitti. Jakso oli just sellainen kuin meidän kokemuskin, positiivinen ja mahtava kokemus ja hyvät fiilikset! Jakson myötä oon saanut roppakaupalla ihan mieletöntä palautetta teiltä ihanilta, ja se on tuntunut ihan älyttömän hyvältä. Miten ihania ihmisiä siellä ruutujen takana onkaan, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla.

Alkukuusta tuntui vielä ihan talvelta ja nyt on ihan täysi kevätmeininki ja miljoona kertaa enemmän valoa. Se on ihanaa ja on niin paljon enemmän energiaa jaksaa arjessa, kun päivät ovat pidempiä valon ansiosta. Talvella aina tuntuu, että siinä vaiheessa kun iltaruoka on syöty niin se ilta on vähän niinkuin siinä ja sitten vaan odotellaan nukkumaanmenoa, ellei sitten ole harrastuksia tms. Keväällä kun on valoa, niin sitten se iltakin tuntuu paljon pidemmältä, vaikka samat tunnithan ne siinä onkin ja ihan yhtä paljon aikaa. Keväällä illalla on koko maailma avoinna ja ulkoilu ja kaikki on paljon mukavampaa myös iltaisin, kun on sitä valoa.

Ollaan pikkuhiljaa alettu miettimään meidän terassin ja pihan kevättä ja kesää. Viime vuonna laitettiin pihaa jo vähän, mutta aika tosi vähän. Oisko tää se vuosi, kun upgreidataan meidän 8 vuotta vanhat _parveke_kalusteet ja hankitaan joku meidän valtavalle terassille sopivampi oleskeluryhmä? En tiedä, katsotaan.  Pointtina ei siis ole se, että kalusteet on vanhat, koska ne on edelleen tosi hyvässä kunnossa ja ajattomat. Mutta se, että ne on alunperin hankittu parvekkeelle, joka on ehkä viidesosan meidän nykyisestä terassista, vaikuttaa siihen, että kalusteet ei ehkä ole ne sopivimmat meidän pihalle. Samoin meillä on neljän hengen ruokailuryhmä, joka on hankittu alunperin meidän rivarin terassille. Nykyiselle terassille mahtuisi vaikka 10 hlö ruokapöytä hyvin ja sellainen me oikeasti tarvittaisiinkin, että mahtuu edes muutama vieras meidän 6-henkisen perheen lisäksi.

Mutta tähän pientaloelämään taitaa kuulua vähän se, että aina on jotain huollettavaa tai laitettavaa ja päivitettävää, eikä ikinä tule ihan valmista. Pihahommien lisäksi päivitystä kaipaisivat vaatekaapit, alakerran vessan kaakelit (maalia) ja allaskaluste sekä lastenhuoneet, joita pitäisi muokata vähän toimivammiksi nykyisiin tarpeisiin. Kaikkea ei varmasti tulla tekemään tänä vuonna tai ei varmaan ensi vuonnakaan, mutta ainakin tiedostetaan mitä kaikkea on suunnitelmissa.

Tuntuu hullulta, että lapsilla on koulua enää huhti- ja toukokuu ja sitten edessä on kesä. Tää on oikeastaan ihan sitä parasta aikaa vuodesta, kun on koko mieletön ihana pitkä valoisa kesä vasta edessä! Voi jo maistaa kielellä kesän ihanat mansikat ja jäätelöt ja suolaisen tuulen merellä, se kakki ihana odottaa ihan kulman takana.

Vauvalla on menossa kunnon kasvuspurtti ja taitoja tulee kuin sieniä sateella. Kirjoittelen hänen kuulumisia taas kuukausipostauksessa kun uusi etappi tulee täyteen. Ensi viikolla on edessä jo 8kk-neuvolaa ja rokotuksia. Apua, miten aika menee!

Tällä hetkellä elämä tuntuu k-tilanteen suhteen normaalimmalta kuin kertaakaan kuluneen kahden vuoden aikana. Mutta muuten maailma on tietysti aivan sekaisin. Vaikka Ukrainan tilanne ahdistaa, uutisia tulee luettua paljon ja yritän auttaa tasaisin väliajoin hyväntekeväisyyden kautta, olen myös yrittänyt iloita siitä, että jonkinlaista normaaliutta on palannut meidän arkeen. Ehkä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019 pääsen katsomaan lasten kevätjuhlia tai harrastusten kevätnäytöksiä tänä vuonna? En tiedä, viime vuonna jo iloitsin joulujuhlista, mutta viime hetkellä nekin jouduttiin perumaan sitten kun rajoitukset kiristyivät ja tilanne huononi. Katsotaan miten käy. Mutta suhtaudun varovaisen innostuneesti siihen, että pääsisin näkemään iloisia lapsia esiintymässä ja laulamassa Den blomster tiden kommer.

Siinäpä meidän sekalaisia kuulumisia juuri tällä hetkellä! Arki on just nyt jotenkin tosi kivaa. Paljon ihania kohtaamisia (niin kiitollinen siitä, että tapahtumat ja tilaisuudet ovat tehneet paluun pitkän tauon jälkeen), lapsilla on kaikilla jotenkin tosi hauska ja rento vaihe menossa ja muutenkin kaikki sujuu mukavasti. On myös kivoja suunnitelmia tälle keväälle ja koko vuodelle ja sellainen toiveikas olo. Yritän pitää siitä kiinni vaikka mikä olisi.


Helou helmikuu

01.02.2022

Nosta käsi ylös jos säkin kuulet just nyt päässä TikTokista tutun Katja Hartin ihanan ”Helou Helsinki” -huudahduksen. Siinäpä vasta ihanan sympaattisia videoita. Tammikuu on takana ja kuten Vainkeskiluokkajutut totesivat, niin ensi kuun jälkeenhän on jo huhtikuu, eli melkein jo voisi sanoa että alkaa olla kevättä rinnassa. Olen ollut jotenkin vähän hakoteillä tämän alkuvuoden kanssa, että miten tässä kuuluisi olla. Viime vuoden tammikuusta en muista muuta kuin loputtoman huolen ja ahdistuksen, sekä ihan todella ällöttävän olon ja sen kuinka imeskelin kirpeitä karkkeja pulkkamäen laidalla, että pystyin seisomaan oksentamatta.

Nyt ei ole ollut lainkaan pahaa oloa ja huoleen tai ahdistukseenkaan ei ole ollut mitään syytä. Silti on ollut vähän jotenkin sellainen tylsä fiilis tammikuusta. Ehkä se jotenkin vielä juontaa juurensa viime vuoden kokemuksista. Viime vuoden tammikuussa mun elämä kutistui sohvan nurkkaan hematooman vuoksi saadun lepokäskyn ja pahoinvoinnin myötä. Silloin oli tosi kurja ja pelottava fiilis ja fyysisestikin huono olla. Nyt olen yrittänyt vältellä sitä sohvan nurkkaa ihan viimeiseen asti ja tekisi mieli vaan mennä ja tehdä ja touhuta nonstop. Ollaan käyty luistelemassa ja kirjastossa, vauvauinnissa ja lounaalla, lenkillä ja kävelyillä ja ystävillä kylässä. Jotenkin ollut silti sellainen olo, että olisipa tammikuu jo ohi, vaikka eihän tuossa tämän vuoden tammikuussa mitään vikaa ollut.

Mutta nyt voi unohtaa tammikuun, koska tänään alkoi helmikuu. Se on yksi mun lempikuukausista, koska kyllä te tiedätte: syyskuun ohella se on se meidän perheen tärkein juhlakuukausi. Tänä vuonna vieläkin enemmän, kun saa juhlia ihan uutta juhlaa: meidän vauvan puolivuotissynttäreitä! Juhlia ei voi olla liikaa. Ekaksi juhlitaan siis vauvan puolivuotisia, sitten meidän kolmosen 5v-synttäreitä (what, ei voi olla!) ja siitä muutaman päivän päästä vielä meidän kahdeksatta hääpäivää, sekä yhdettätoista vuosipäivää. Ihan älytöntä, että sinne meni taas vuosi.

Meillä on suunnitelmana viettää hääpäivänä ekaa kertaa sitten vauvan syntymän vähän kahdenkeskistä aikaa. Nyt kun vauva syö jo kiinteitäkin ja pärjää pari tuntia hyvin ilman tissiä, niin hän saa jäädä sisarustensa kanssa Oton siskon hellään huomaan hetkeksi. Kolmen (tai seitsemän) ruokalajin illalliselle ei ajateltu mennä, mutta jos nyt vaikka ne pääruuat kävisi syömässä kahdestaan. Sekin tuntuu ajatuksena jo ihan luksukselta. Tähän asti ollaan kyllä hyvin pärjätty ilmankin treffejä ja toki oltaisiin päästy aiemminkin jos oltaisi haluttu, mutta just nyt alkaa tuntua meille sopivalta hetkeltä mennä. Uskon, että vauvalla sujuu oikein hyvin kun on tuttu hoitaja ja tietty siskot mukana menossa myös.

Kivaa, että nyt helmikuun alusta noita kokoontumisrajoituksiakin purettiin, niin uskalletaan varmaankin järjestää meidän tulevalle 5-vuotiaalle jopa ihan juhlat. Ihanaa saada kutsua rakkaita läheisiä juhlistamaan häntä, kun viime vuonnakin juhlittiin 4-vuotissynttäreitä aivan minipienesti vain Oton sisarusten ja isän kanssa. Hän on kovasti odottanut synttäreitä ja minäkin kieltämättä odotan innolla, että saan ne järjestää. Pidetään juhlat vasta parin viikon kuluttua, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän ajallaan kuin mitkään muut synttärit pitkään aikaan. Ajattelin tilata pitkästä aikaa leipomosta kakun ja muutenkin leipoa myös itse, ihana päästä suunnittelemaan teemajuhlat. Tällä viikolla taidetaan viettää synttärisankari päättää -päivää hänen oikeana synttäripäivänään.

Tällainen juhlakuukausi on tosi tervetullut, ja onhan tässä vielä ystävänpäivä ja laskiainen ja vaikka mitä muutakin! Ja lisäksi iloa tuo helmikuuhun vielä lasten hiihtoloma, jota Helsingissä vietetään viikolla 8. Toistaiseksi meillä ei ole vielä hiihtolomalle mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta jotain hauskaa me varmasti keksitään.

Tässä kuussa blogin puolella luvassa juhlajuttuja, hääpäivää, vauvan puolivuotispostausta, sormiruokaohjeita, kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa! Toivotan kaikille ihanaa iloista ja valoisaa helmikuuta <3