Miten löytää uusia ystäviä

25.10.2018

Viime viikolla ystäväni Maria huikkaili mulle IG Storiesissa, että olisinko halukas kirjoittamaan yksinäisyydestä, ja auttamaan ehkä seuraajiani löytämään itselleen uusia ystäviä. Aihe on ihan valtavan tärkeä, ja totta ihmeessä olen kiinnostunut! Kysyin myös teiltä äänestyksessä, että oletteko kiinnostuneita tällaisesta postauksesta, ja melkein kaikki (94%) vastasivat KYLLÄ! Joten tässäpä tulee mun kokemuksia ystävyydestä, yksinäisyydestä  ja ystävien löytämisestä. Ja lopussa sitä luvattua apua ystävien löytämiseen.

Uskon tässä vuosien aikana kokeneeni vähän molempia: sen kun on ihan hirveästi läheisiä ystäviä, ja sen kun tuntuu että ei ole ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut tosi nopea tutustumaan, ja mun ympärillä on lähes aina ollut paljon sekä tuttuja, kavereita että ystäviä. On kuitenkin ollut aika, kun olen huomannut, että kaikki läheiset ystävät ovat joko fyysisesti ihan järjettömän kaukana, tai sitten muuten vain kadonneet. Olen toki siitä onnekas, että mun vierellä on jo pian 8 vuotta ollut Otto, ja vaikka olen kokenut yksinäisyyttäkin, olen aina pystynyt puhumaan kuitenkin hänelle. En ole koskaan ollut 100% yksin ja se on jo iso asia.

Se ajatus siitä, että joku on ihan yksin, että ei oikeasti ole yhtään ketään kenelle kertoa päivän hauskoista sattumuksista, kenen kanssa lähteä kahville, jakaa murheita tai osuvia meemejä tai kysyä kaikenmaailman kysymyksiä, on sydäntä särkevä. Ja tiedän, että se ajatus on monelle totisinta totta. Jokainen meistä tarvitsee niitä ihmisiä, kenen kanssa jakaa arkea ja ajatuksia. Ihmisiä, kenen seurassa voi olla oma itsensä ja näyttää oman haavoittuvaisuutensa. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, muistavat laittaa whatsappissa viestiä ja kyselevät ”Mitä sulle kuuluu?”.

Kaikkein yksinäisin olen ollut, kun menetin erään mun entisistä parhaista ystävistäni silloin kun meidän elämä mullistui esikoisen myötä. Samaan aikaan mun kaksi pitkäaikaista parasta ystävääni asuivat toinen Rovaniemellä ja toinen Jyväskylässä. Vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä kaipasin muutenkin ystäviä enemmän kuin koskaan ennen, sillä olin paljon kotona ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa. Ei mua käynyt kukaan Oton lisäksi katsomassa sairaalassa, kun olin vuodelevossa vikoilla raskausviikoilla. Ei mun ollut niin helppoa lähteä jonnekin minglaamaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin vastasyntyneen kanssa, niinkuin ennen vauvaa oli ollut. En tavannut ihmisiä koulussa tai töissä, vaan mun oli pakko alkaa etsimällä etsiä ystäviä itse.

Silloin samoihin aikoihin olin perustanut blogin, ja aloin ensin tutustua toisiin bloggaajiin. Vuonna  2011 piirit olivat vielä tuhat kertaa pienemmät kuin nykyään, ja samanhenkistä seuraa löytyi helposti toisista nuorista äideistä. Vaikka en tavannut ihmisiä fyysisesti, jo se, että oli joku kenelle jutella FB:ssä oli tosi ihanaa ja terapeuttista. Esikoisen ollessa n. puolivuotias mä tutustuin toiseen äitiin, jonka kanssa alettiin käymään läheisen asukastalon perhekahvilassa. Sillä oli ihan valtavan suuri merkitys ihan kaikkeen. Oli niin upeaa jakaa kokemuksia vanhemmuudesta toisen äidin kanssa, ja nähdä millaista se arki oli toisessa nuoressa perheessä. Käytiin usein vaunulenkeillä ja se oli kultaakin kalliimpaa.

Sittemmin toinen mun kaukana asuneista ystävistä on muuttanut Helsinkiin, ja muiden etä-ystävien kanssa tavataan aina kun mahdollista. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin töiden kautta, ja olen löytänyt rakkaita ystäviä Oton perheen ja ystävien kautta. Monista vanhoista kavereista tai tutuista on tullutkin näiden vuosien aikana niitä ystäviä, joihin tukeutua. Muutamasta blogin seuraajasta on myös kehittynyt ihan ystäviä, kun ollaan esimerkiksi vaihdettu niin monia kommentteja ja myöhemmin viestejä, ja sitten jo tavattu. Koen suurta onnea, että ympärillä on niin ihania ja mahtavia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja.

Postauksen kuvat on ottanut ihana Mona, johon olen tutustunut vasta tänä vuonna! Ihan mahtava tyyppi <3 Meidän piti käydä vaan lounaalla, mutta sitten päädyttiinkin vielä kahville ja vielä ex tempore -pikareissulle leikkipuistoon.

Mä olen ihmisenä sellainen, että mun on helppoa tutustua vaikka leikkipuistossa, juhlissa tai fb-ryhmässä toisiin. Moneen ystävään olen tutustunut esimerkiksi Instagramissa, ja sitten vaan sopinut treffit ja mennyt vaikka lounaalle. Mulle on luontaista tutustua helposti ja oon sellainen avoin ja puhelias tyyppi. Monet ei kuitenkaan koe tutustumista yhtä helpoksi kuin minä, ja jos jää esimerkiksi muuttuvan elämäntilanteen myötä yksin, voi jäädä yksin pitkäksi aikaa. Vaikka kaikki eivät olisikaan niin puheliaita tai kovia tutustumaan, me kaikki kuitenkin tarvitaan ystäviä, ja meillä on oikeus saada ystäviä. Meillä kaikilla on tarve tukiverkolle ja ihmisille, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

Olen hurjan iloinen siitä, että olen kuullut teiltä esimerkiksi mun järjestämissä lukijailloissa syntyneistä pitkäaikaisista ystävyyssuhteista! Ihan älyttömän siistiä, että olen voinut tuoda kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta tyyppiä yhteen ja he ovat muodostaneet ystävyyssuhteen. Haluaisin vaan liittää hurjasti enemmänkin ihmisiä yhteen, kuin heitä jotka ovat vuosien varrella päätyneet lukijailtoihin mukaan.

Haluaisin tarjota sellaisen matalan kynnyksen tutustumispaikan tämän postauksen kommenttiboksissa, kuten Maria ehdotti. Tänne saa ilmoittautua halukkaita, jotka toivoisivat uusia ystäviä. Kommenttiin voi laittaa vaikka pienen ”ilmoituksen”, että kuka on ja mistä päin (tai kertoa itsestään mitä ikinä haluaakaan), ja muut voivat sitten huikata siihen, jos ovat vaikka samalta paikkakunnalta tai muuten haluavat tutustua. Mä toivon että tämän myötä syntyisi monta uutta ystävyyttä, kahvitreffejä tai mitä ikinä haluattekaan tehdä toistenne kanssa. Sitten kun on halukkaat kasassa, ihmisten on helppo perustaa vaikka whatsapp- tai fb-ryhmiä, tai jutella ihan kahden kesken tai tavatakin. Ja jos edes kaksi uutta tyyppiä löytäisivät toisensa, olisi tämä jo onnistuminen. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäviä kaipaava tarttuu tähän, ja löytää itselleen seuraa!


Minilomalle Ouluun vielä kesän lopuksi

10.08.2018

Me lähdettiin eilen vielä muutamaksi päiväksi Ouluun, sillä ensi viikolla alkaa arki, koulu ja harrastukset. Arjen myötä alkaa myös mun työt täysillä, ainakin kalenterin mukaan. Sähköposti on jo täyttynyt, ja ensi viikosta alkaen sitten täyttyy päivät ja illatkin tilaisuuksista ja tapaamisista kesän jälkeen.

Me otetaan tällainen ihana miniloma rakkaiden kanssa tähän kesän loppuun, siihen on hyvä päättää ehkä paras kesä ikinä. Mä olen tehnyt kaikki lähipäivien työt etukäteen valmiiksi, ja aiotaankin ottaa ihan rennosti ja viettää pitkä viikonloppu täällä. Ohjelmassa on rentoa hengailua mun tädin perheen ja mun äidin kanssa, papan luona käymistä, shoppailureissu keskimmäisen kanssa ihan kahdestaan, sekä päiväreissu puolen tunnin matkan päähän serkkujen mökille huomenna.

Maanantaina tullaan kotiin, ja tiistaina alkaa sitten koulu. Keskiviikkoiltana käytiin koulutielle siunaamis-tilaisuudessa esikoisen kanssa, ja se oli kyllä hurjan tunteellinen hetki mulle. Meidän pieni koululainen siellä, muiden samanikäisten kanssa. Kaikki intoa ja iloa ja pientä jännitystä täynnä. En kestä! Tiedän, että koulun aloituksesta on ollut paljon asiaa nyt, mutta se on tosi iso ja merkittävä juttu meille kaikille, ja paljon mielessä juuri nyt. Kyllä se siitä sitten laantuu, kun koulu muuttuu odotuksen aiheesta arkipäiväiseksi jutuksi. Ja sehän ei missään nimessä ole huono asia, että koulu innostaa, vai mitä!

Tämä reissu tuli siinä mielessäkin hyvään saumaan, että jännitys koulun alusta ei ehdi kasvaa liian suureksi kenelläkään, kun on paljon kivaa puuhaa Oulussa. Maanantaina ollaan kyllä sen verran aikaisin kotona, että ehditään pakata koulureppu, valita ja laittaa valmiiksi ekan koulupäivän vaatteet ja mennä kaikki ajoissa nukkumaan.

Toivottavasti saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä, ja päästäisiin käymään uimassa tämän pikkureissun aikana. Tänään taitaa ukkostaa loppuillan, mutta huomenna pitäisi olla nättiä. Uintireissun jälkeen alkaisi olla tämä kesä 2018 paketissa. En voi kyllä sanoin kuvailla miten hieno kesä tämä on ollut, tästä riittää tarinoita loppuelämäksi. Niin monta hienoa ja ihanaa hetkeä ollaan saatu kokea, ja niistä on tulossa vielä tiivistelmää tänne blogiinkin, kunhan arki on alkanut.

Ihanaa olla täällä. Niin kauan kuin mulla on vielä vuosia jäljellä mun papan kanssa, mä haluan käydä Oulussa niin usein kuin mahdollista. Mummun kuoleman jälkeen olin (ja olen edelleen) vaan niin kiitollinen siitä, että oltiin Oton vanhempainvapaan vuoksi pystytty viettämään niin paljon aikaa Oulussa, ja olemaan osana mummun viimeisiä kuukausia. Tottakai on ihana viettää aikaa kaikkien muidenkin kanssa, koska ainahan se on raastava ikävä, kun ollaan siellä kaukana. Nyt ei onneksi tarvitse ikävää miettiä, nyt vain nautitaan kesäloman viimeisestä pitkästä viikonlopusta! Nämä kuvat on otettu mun papan luona tänään, kun lapset söivät viinimarjoja suoraan pensaasta. Ihanaa kesäpuuhaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3