Rohkaisuksi heille, jotka pelkäävät lapsiperhe-elämän olevan hirveää

01.10.2018

Olen törmännyt viime aikoina taas useaan artikkeliin koskien vauvakuumetta, tai sen puutetta. Ehkä tähän vaikuttaa ikä: monet influencerit Suomessa ja ulkomailla joita seuraan, alkavat pikkuhiljaa lähestyä ensisynnyttäjän keski-ikää, kuten myös minä itse. Toisilla on hurja vauvakuume, toisilla ei yhtään, toiset eivät tiedä mitä haluavat, mutta kertovat, että median antama kuva ei juuri houkuttele perhe-elämän pariin. Mä ymmärrän sen varsin hyvin.

Mediassa maalaillaan yhä edelleen varsin yksipuolista kuvaa lapsiperheiden arjesta. Paljon on puhetta ruuhkavuosista, siitä kuinka päiväkoti-ikäiset lapset voivat olla yli sata päivää vuodesta kipeänä, miten lapsi muuttaa ihan kaiken ja kuinka rakkauselämä kuolee parisuhteessa kun lapsi syntyy. Puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, siitä miten lapset pelaavat liikaa, hirveistä synnytyskokemuksista, avioerojen yleistymisestä ja järkyttävän suurista ryhmistä päivähoidossa.

Jos joskus on positiivisia uutisia perhe-elämästä, ne keskittyvät yleensä joihinkin täysin valtavirrasta poikkeaviin perheisiin, kuten heihin jotka purjehtivat perheenä maailman ympäri, tai sitten Hollywood-julkkiksiin kuten Beckhameihin. Tai sitten otetaan sankarinäkökulma – kuinka joku perhe on selvinnyt jostain aivan kertakaikkisen järkyttävästä kokemuksesta, kuten talon palamisesta tai tsunamista. Heihin voi olla vaikea samaistua. Hyvin poikkeukselliset tilanteet dominoivat perhekeskustelua mediassa, kuten Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch totesi taannoin Ylen artikkelissa.

Hyvä juttu on se, että nykyään vaikeuksista saa puhua avoimesti. On varmasti voimaannuttavaa, jos omaan vaikeaan tilanteeseen löytää vertaistukea. On todella tärkeää puhua imetyksen haasteista, baby bluesista ja huonoista yöunista. Vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että kaikki perheet tilanteineen ovat erilaisia, ja että niiden kaikkien esillä olevien ongelmien lisäksi Suomestakin löytyy iso liuta perheitä, joissa voidaan hyvin, eikä sen suurempia ongelmia ole millään elämän osa-alueella.

Monet perheet nauttivat vauvavuodesta, eivät koe itseään erityisen väsyneiksi tai lopeta parisuhteeseen panostamista vauvan takia. Se että joskus on huonoja öitä tai että synnytys olisi rankka ja vaikea ei tarkoita, että koko lapsiperhe-elämä olisi kamalaa. Päivähoidossakin on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kotihoidon ja järkyttävän suurten ja huonosti voivien lapsiryhmien väliin mahtuu paljon muutakin. Riitaisan ja seksittömän yksinhuoltajuuteen johtavan parisuhteen ja unelma-avioliiton välissä on aika monta harmaan sävyä.  Kaikissa perheissä on varmasti hankalempiakin hetkiä, ei mekään nautita siitä kun oksennustauti kiertää koko viisihenkisen perheen, ja vielä kahdesti samana keväänä.

Niitä vaikeampia hetkiä kuitenkin ympäröi onnellinen, lämmin, rento ja meidän näköinen perhe-elämä. Sitä ei ole vedetty mistään lapsiperhe-elämän standardien laatikosta, vaan me ollaan luotu se ihan itse. Monesti unohtuu se, että kun perheeseen syntyy lapsi, se lapsi syntyy juuri siihen perheeseen, juuri omana itsenään. Se ei ole mikään standardi-lapsi, joka automaattisesti muuttaisi kaikkien perheiden elämää samalla tavalla. Jokainen lapsi muuttaa jokaista perhettä omalla tavallaan. Tai on muuttamatta. Aina ei nimittäin käy niinkään, että koko elämä menisi ihan täysin uusiksi lapsen myötä. Median antamasta kuvasta huolimatta on monia perheitä, joissa elämä on onnellista ennen lasta ja lapsen kanssa. Ja lapsen kanssa tehdään samoja asioita kuin ennenkin lasta.

Se lapsi joka syntyy yksilönä yksilölliseen perheeseen, myös kasvaa yksilöllisesti siihen yksilölliseen perheeseen. Se, että itsellä olisi kokemusta perhe-elämästä sisaruksena, lastenhoitajana tai kummina, ei kerro vielä mitään siitä, millaista se oma perhe-elämä tulisi olemaan, ellei sitten päätä elää juuri tismalleen samanlaista elämää, kuin omat vanhemmat ovat lasten kanssa eläneet, tai jollaista hoitolapsen tai kummilapsen vanhemmat elävät. Ja se päätöskään ei vielä riitä, myös syntyvän lapsen pitäisi olla tismalleen sama tyyppi. Sehän ei tietenkään ole mahdollista. Siksi ei kannatakaan ajatella, että se mitä on seurannut vierestä olisi se mitä itsellä tulisi olemaan.

Tällä tekstillä en halua vähätellä niitä vaikeuksia, joita jotkut lapsiperheet kohtaavat. On hyvä tiedostaa, että kun lähtee tavoittelemaan perhe-elämää, se on suuri hyppy tuntemattomaan. Eihän sitä ikinä voi etukäteen tietää mitä omalle kohdalle tulee eteen. Mutta ei sitä tiedä missään muussakaan.

Eihän kukaan jätä bussilla kulkematta siksi, että jossain bussi syöksyi jyrkänteeltä alas. Eikä kukaan jätä töitäkään hakematta siksi, että mediassa uutisoitiin samanikäisen naisen työuupumuksesta, tai konkurssista tuhannen kilometrin päässä. Tai ainakin toivon, että ei jätä. Vaan ennemmin kiinnittää sitten huomiota siihen omaan jaksamiseen. Ihan samalla tavalla voi perhe-elämässä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen, ja elää omien arvojen mukaista perhe-elämää, ja hakea apua, jos ei jaksa. Jokainen päivä on hyppy tuntemattomaan, jokainen valinta elämässä on riski. Ainahan sitä voi tapahtua mitä tahansa.

 

Haluan kannustaa uskomaan omaan itseensä ja omaan mahdolliseen perheeseensä. Suurempi riski kuin siihen, että kaikki olisi kamalaa on, että kaikki olisikin ihanaa. Tai ainakin suurin osa. On hyvä tiedostaa millaisia ongelmia ja vaikeuksia voi tulla eteen, jotta niihin voi varautua ja ehkä selvitä niistä helpommalla, jos sellaisia osuu omalle kohdalle. Mutta on myös hyvä tiedostaa, että välttämättä ei joudu kohtaamaan mitään erityisiä hankaluuksia ja se, että joskus oman perheen kohdalle osuisi jokin järkyttävä vaikeus, ei välttämättä tarkoita, että koko elämä olisi pilalla ja onnetonta.

Haluan myös kannustaa avaamaan silmät erilaisille perheille, lapsille ja vanhemmille. Tämä maa ja maailma on heitä pullollaan. Lapsiperheitä on joka puolella, ja yksikään perhe ei ole toisen kanssa samanlainen. Stereotypioiden viljely on tylsää, eikä se toimi minkään muunkaan asian kohdalla. Herätään jo siihen, että lapsiperheet eivät ole mikään tasainen massa onnettomia lapsia ja aikuisia, vaan omia mahtavia yksilöitään.

Disclaimerina loppuun, että tekstin tarkoituksena ei ole myöskään käännyttää ketään haaveilemaan perheestä, jos ei halua lapsia. Lasten saaminen tai vapaaehtoinen tai tahaton lapsettomuus ei kuulu kenellekään muulle kuin heille joita se henkilökohtaisesti koskettaa, ja jokaisella on oikeus tehdä ne itselle oikeat valinnat. Kenelläkään muulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Tämän tekstin ainoa tarkoitus on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä, ja rohkaista heitä, joita kiinnostaa mutta pelottaa. Ja ehkä myös kauniisti pyytää, että lapsiperheistä ei puhuttaisi niin usein homogeenisenä massana.


Koululaisen oma huone – ihana talosänky

27.09.2018

*Postauksessa esiteltävä sänky on saatu Gefferiltä bloginäkyvyyttä vastaan.

Muistatteko kun esittelin koululaisen työpisteen, ja höpöttelin kuinka huone on sitten valmis, kunhan hänen mittatilauksena tehty sänkynsä valmistuu? No siinä kävikin niin, että meillä meni kaikki aivan uusiksi. Mittatilauksena tehty sänky ei siltikään mahtunut huoneeseen, sillä se meni YHDEN sentin verran liian pitkälle. Voitteko kuvitella, yhden sentin. Olin kai mitannut huonosti vahingossa, kun katsoin ihan että se nippa nappa mahtuu. Päädyttiin sitten siihen, että koululainen muuttaa takaisin vanhaan huoneeseensa, jossa hän nukkui yksin ennen kuin hän ja siskonsa halusivat muuttaa nukkumaan yhteen. Siellä sängyn ja ovenkarmin väliin jää kaksi senttiä tilaa, eli juuri sopivasti.

Muutettiin pari viikkoa sitten kaikki koululaisen tavarat siihen toiseen huoneeseen, ja alettiin järjestellä. Pienemmät tyypit muuttivat sitten kaksistaan siihen huoneeseen, josta alunperin piti tulla koululaisen huone, sillä sinne mahtui onneksi hyvin pieni kerrossänky, sekä pinnasänky. Tai no ei nyt hyvin, mutta mahtui. Pian varmaankin luovutaan onneksi pinnasängystä, ja kuopus muuttaa alasänkyyn, niin huoneeseen tulee reippaasti lisää tilaa. Mutta nyt palataan takaisin koululaisen huoneeseen.

Sinne siis siirtyi tismalleen sama työpiste, joka oltiin jo laitettu vanhaan huoneeseen. Tauluhyllyä ei lähdetty siirtämään, vaan hän sai nyt sitten omaksi taulukseen huoneessa valmiina olleen Mrs. Mighetton. Suurin muutos tuli tosiaankin hänen uudesta parvisängystään, jonka me saimme Gefferiltä.

Gefferin massiivipuiset talosängyt valmistetaan Tanskassa, käsittelemättömästä männystä. Kun sänky tuli sisään, samalla tuli myös ihana puhtaan puun tuoksu. Siitä en sentään saa migreeniä, hah. Sänky huokuu laatua ja luontoa, ja se ylitti kaikki meidän toivomukset. Me tilattiin sänky siis koossa 90×190, eli kymmenen senttiä standardisänkyä lyhyempänä. Jos mietitte patjakokoa, niin me saatiin tähän kuitenkin 200cm pitkä patja mahtumaan täysin ongelmitta.  Sänkyjä voi tilata juuri itselle sopivassa koossa (jos osaa mitata, toisin kuin minä), ja esimerkiksi sänkyä voi tilata myös korkeampana tai matalampana, tai leveämpänä tai kapeampana. Gefferillä on monta erilaista mallia talosängyistä, myös perusmallia, laidoilla ja jaloilla ja ilman löytyy, sekä kerrossänkyä.

Meidän valitsema sänky on melko suuri pieneen huoneeseen, kertovathan sen jo mitatkin ja se, että tilaa jäi 2cm sängyn ja ovenkarmin väliin. Mutta sänky on ihana, ja parvisängyn korkeus tuo myös tilaa. Sängyn alla on paljon tilaa sekä säilyttää leluja että leikkiä, ja tehdä vaikka majoja. Huoneen säilytysratkaisut on mietitty niin, että esim. Fabelabin lelusäkkejä (myös aikanaan saatu Gefferiltä) on helppoa siirtää, ja niiden tilalle rakennella vaikka barbietalo tai se maja. Pienet lapset rakastavat koloja ja matalia tiloja, joihin voi tehdä omia salaisia piilopaikkoja.

Koululaisen pienikokoinen koulupöytä jättää myös leikkitilaa ikkunan eteen lapsen mittapuulla ihan sopivasti, ja toisaalta usein leikit levittyvät myös aulaan (jossa on legohylly ja kaikki ehjät legorakennelmat), sekä pikkusiskojen huoneeseen, jossa on iso kirjahylly ja kaikki loput legot.

Me haluttiin esikoiselle iso sänky, koska se kestää aikaa. Tulevaisuudessa, kun muutetaan isompaan kotiin, on parvisängyn alle mahdollista tehdä vaikka lukunurkkaus tai tila kaveripatjalle yökyläilyjä varten. Ja jos koululainen jossain vaiheessa alkaa kokemaan sängyn liian ”lapselliseksi”, on meillä onneksi kaksi äärimmäisen innokasta pikkusiskoa jonossa valmiina muuttamaan sänkyyn.

Esikoiselle oli iso juttu saada ihan oma huone ja muutos on sujunut tosi hienosti kaikin puolin. Hän on saanut tehdä huoneesta itsensä näköisen, ja on oikein tyytyväinen siihen, miltä siellä nyt näyttää. Sehän on kaikkein tärkeintä. Seuraavana projektina onkin sitten naapurihuone, kunhan tosiaan se pinnasänky lähtee sieltä pois. Sitten me rakennellaan sinne ihana oma lukunurkkaus kaikille tytöille, ja mietitään huoneen järjestystä muutenkin uusiksi.