Mikä on mennyt tällä kertaa vauvan kanssa toisin, kuin etukäteen ajattelin

16.10.2017

Noin vuosi sitten kirjoitin raskausaikana postauksen siitä, mitä aion tehdä kolmannen vauvavuoden aikana toisin, verrattuna kahteen aiempaan vauva-aikaan. Nyt kun vauva-aikaa on takana jo aimo annos, on hyvä ottaa pientä tsekkiä siihen ovatko suunnitelmat pitäneet. Mitä olen tehnyt eri tavalla, ja missä olen toiminut niin kuin suunnittelin?

Mulla ei ollut pilkun tarkkoja suunnitelmia, mutta joitain ajatuksia kuitenkin mitä toivoin vauva-ajalta silloin, kun olin vielä raskaana. Halusin ottaa vauva-arjen rennommin, ja pitää kiinni omista jutuistani. Halusin nauttia vauva-ajasta syyllistymättä, ja olla armollinen. Halusin nukkua mahdollisimman hyvin, niin hyvin kuin pienen vauvan kanssa on mahdollista. Halusin elää hetkessä ja nauttia. Tiesin kahden aiemman vauvavuoden kokemuksella jo vähän mitä odottaa, ja tiesin mitä en halunnut tehdä.

Keskimmäisen vauva-aikana olin vähän turhan perfektionisti. Ajattelin, että joidenkin asioiden nyt vain kuuluu mennä oppikirjan mukaan, niin kuin ne olivat esikoisen kanssa menneet. En silloin tajunnut ihan täysin että vauvat ovat kaikki yksilöitä. Otin kovasti stressiä päivärytmin luomisesta, yöunista ja ruokailuista. Vaikka imetys sujui keskimmäisen kanssa tosi hienosti, se tuntui 21-vuotiaana sitovalta, ja kaipasin omaa aikaa silloin enemmän.

Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että kolmantena vauva-aikana aion myös ottaa rennosti oman ajan suhteen, ja mennä ja tehdä aina välillä kun siltä tuntuu, koska isänsä kanssa vauva ei ole hoidossa. Mielessä kummitteli vielä se, kuinka neljä vuotta sitten oli välillä ahdistavaakin olla niin kiinni vauvassa, ja ajattelin etukäteen että nyt teen kaikkeni jotta saan itselleni tarvittaessa omaa aikaa. Tämä on varmaan se suurin eroavaisuus suunnitelmien ja todellisuuden välillä: olen nimittäin ollut paljon enemmän kiinni meidän kuopuksessa, kuin etukäteen suunnittelin, ja vieläpä ihan omasta halustani.

Vaikka Otto on ollut vanhempainvapaalla, ja muodostanut kuopukseen vahvan siteen alusta asti, en ole juurikaan tehnyt mitään yksin. Kaikkiin työmenoihin mihin on ollut mahdollista, olen ottanut Oton ja kuopuksen mukaan. Yksin olen käynyt ulkona kerran pari tuntia, ja työmenoja joissa olen käynyt yksin, on ollut alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Kaksi kertaa ollaan käyty Oton kanssa kahdestaan ulkona: Oton synttäreillä syömässä tunnin verran, ja meidän kaverin kolmikymppisillä Megazonessa pari tuntia, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa molemmat. Ja tämä on riittänyt, en ole kaivannut sekuntiakaan enempää, ja oikeastaan näitäkin poissaoloja olen etukäteen vähän jännittänyt.

Vaikka Oton kanssa kuopus on pärjännyt tosi hienosti ja tottunut olemaan hänen kanssaan usein päivisin, kun teen töitä, en vaan ole kokenut tarvetta, tai halua lähteä minnekään. Olen nauttinut nimenomaan eniten siitä, että ollaan voitu tehdä kaikkea yhdessä, käydä presseissä yhdessä, mennä lounaalle yhdessä.

Neljä vuotta sitten imetys tuntui sitovalta, ja kaipasin välillä omaa aikaa. Nyt se sama sitovuus on ollut ihanaa, ja koen haikeutta, kun imetyskerrat vähenevät. Välillä kaipaan tosi paljon niitä vastasyntyneen imetysmaratoneja, oli niin ihanaa pesiä pienen tuhisijan kanssa sohvan nurkassa.

Tämä vähän yllätti mut, koska ajattelin, että varsinkin kun Otto on ollut niin paljon vauvan kanssa alusta asti, mun olisi helpompi lähteä. Mutta se ei ole ollut ollenkaan niin, vaan ihan päin vastoin. En ole kertaakaan kokenut tarvetta ”saada omaa aikaa”, vaan en ole vaan kehdannut aina kieltäytyä lähtemästä, vaikka olisinkin ennemmin jäänyt heittämään vauvan kanssa yläfemmoja. Toisaalta, niinä parina kertana kun olen lähtenyt imetysvälin ajaksi  jonnekin, niin on kyllä ollut kivaa, ja ihana nähdä kollegoita, tuttuja ja ystäviä.

Ehkä juju on siinä, että me ollaan saatu nukuttua tällä kertaa paljon paremmin, kuin neljä vuotta sitten. Väsymys tekee paljon, ja väsyneenä ei jaksa niin hyvin. Väsyneenä kaipaa enemmän omaa aikaa. Nyt kun ollaan alusta asti nukuttu kuitenkin tuntien pätkissä minuuttien sijaan, on virtaa riittänyt paljon paremmin, enkä ole juurikaan kokenut itseäni väsyneeksi. Hyvät yöunet ovat siunaus, josta saadaan olla äärettömän kiitollisia.

”Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.”

Kirjoitin tuon pätkän vuosi sitten marraskuussa, ja se on niin totta. Olen ehkä suhtautunut tähän jopa liikaakin sillä meiningillä, että aika menee liian nopeasti. Se on ehkä ainoa asia mistä olen ottanut stressiä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Mutta onneksi, onneksi tätä vauvavuotta on vielä melkein neljäsosa jäljellä. Sinä aikana aio kertaakaan ajatella, että se loppuu ”kohta”, vaan nauttia siitä mitä on juuri nyt. Ja vaikka vauvavuosi sitten joskus loppuukin, niin siitähän se elämä vasta alkaa kun vauvavuosi päättyy, ja saa tutustua vielä nykyistäkin enemmän ihanaan kasvavaan tyyppiin, jolla alkaa olla sanottavaa, ajatuksia ja yhteistä puuhaa.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee.”. Ja niin olen myös tehnyt. Nimittäin hyvä tuosta vauvasta on tullut, aivan mahtava tyyppi <3


Kuinka arki on lähtenyt käyntiin

22.08.2017

Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3