Kuuden tunnin ikäistä alpakkavauvaa katsomassa

04.07.2017

Mä törmäsin Irene Naakan instagramissa vinkkiin Klaukkalassa sijaitsevasta Ali-Ollin Alpakkatilasta, ja päätettiin sunnuntaina lähteä katsastamaan kivan kuuloinen paikka. Sää oli mielettömän upea ja ajomatka tilalle taittui puolessa tunnissa, ei yhtään paha siis. Kun päästiin perille, ostettiin perhelippu (10€, 2 aikuista & 1-3 lasta), ja saatiin opastus alueelle ja kätevä pieni kartta. Tila ei ole mitenkään järjettömän suuri, mutta kartasta oli kyllä apua niin löydettiin eri eläimet helposti.

Tilalla on alpakoiden lisäksi myös jättipupuja ja tavallisen kokoisia pupuja, marsuja, ankkoja ja hevosia. Pupuja sai ruokkia ja paijata, ja tytöt olivat pikkupupuista aivan innoissaan. Me viihdyttiin pitkä tovi pupuhäkkien luona, ja tytöt tietenkin alkoivat kyselemään että voitaisiinko me ottaa kotiinkin oma pupu.

Tilan varsinainen juttu on kuitenkin alpakat, ja meille sattui vahingossa aivan loistava päivä vierailla alpakkatilalla: tilalle tuli sunnuntaina sekä uusi aikuinen alpakka, että syntyi uusi alpakkavauva. Alpakkavauva oli kuulemma aivan yllätysbeibi jonka ei pitänyt mitenkään olla edes mahdollinen, mutta niin vaan alpakkaemo oli sunnuntaiaamuna synnyttänyt pienen ja pörröisen valkoisen vauvelin. Oli ihan mahtavaa päästä katsomaan niin pientä alpakkavauvaa ja miten hän kuitenkin jo kuuden tunnin iässä käppäili menemään laitumella muiden kanssa ja löysi emonsa tissille niin hienosti.

Kyllä me ihmiset ollaan vaan niin monimutkaisia, kun miettii että kuuden tunnin ikäinen ihmisvauva on kyllä aivan eri kehitysvaiheessa kuin kuuden tunnin ikäinen alpakka. Tilalla oli myös kaksi ihan suunniteltua alpakan poikasta jotka olivat molemmat kesäkuussa syntyneitä, ja tosi suloisia hekin. Poikasten lisäksi kesälaitumella ja kahdessa eri aitauksessa oli paljon aikuisia alpakoita, ja vanhin heistä oli ihana harmaa 16-vuotias.

Alpakat on kyllä mahtavan rentoja, mä olisin voinut tuijotella heitä vaikka koko päivän. Novakin intoutui höpöttelemään alpakoille pitkät pätkät ja katseli eläimiä kiinnostuneena. Paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin kaksi muuta porukkaa, joten päästiin todellakin näkemään eläimiä ihan läheltä ja kuulemaan alpakkatilan omistajilta suoraan alpakoiden elämästä ja meiningeistä. Se oli ihan mahtavaa! Alpakat on hauskan näköisiä ja suloisia otuksia, joita en muistaakseni ollut ennen tätä nähnytkään. Tosi hauskaa että noin lähellä pääkaupunkia on tuollainen sydämellinen ja ihana alpakkatila.

Ali-Ollin Alpakkatila on kesäaikaan auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-15, ja tosiaan yksittäinen lippu maksaa 4€ ja se 3-5hlö perhelippu 10€. Tilalta voi myös ostaa alpakan villasta valmistettuja tuotteita ja lankoja, ja lisäksi on saatavilla kahvia ja virvokkeita ja keksejä. Ali-Ollin alkappatilalta löytyy myös leikkipaikka lapsille hiekkalaatikkoineen, keinuineen ja leikkimökkeineen sekä grillauspaikka jossa saa grillata ja syödä omia eväitä. Mahtava ja edullinen päiväretkikohde siis ihan koko perheelle.

Suosittelen ehdottomasti vierailemaan ja tsekkaamaan ihanat alpakkavauvat <3

Mahtavaa päivää kaikille!


Kolmen lapsen vanhemmuus

03.05.2017

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.


Kuulumisia juhlajärjestelyn keskeltä

29.03.2017

Moikka! Tuntuu että koko tämä viikko on ollut yhtä hulinaa ja tahti vain kiihtyy loppua kohden kun lauantaina on kastejuhla. Mulla on ollut paljon töitä ja samaan aikaan vauva on vaihtanut joka toinen päivä rytmin ihan päälaelleen ja mun on ollut vähän haasteellista ennakoida päivän sisältöä. Esimerkkinä että maanantaina hän aloitti päivän ekat päiväunet kello 7.45 ja tänään me herättiin yöunilta puoli kymmeneltä ja hän nukahti ekan kerran vähän ennen puolta päivää. Yöt hän on nukkunut niinkuin ennenkin mutta tämä päivärytmi nyt taas heittelee todella paljon. Se ei muuten haittaa mutta tosiaan päiviä ei voi suunnitella kovin tarkkaan kun kaikki saattaakin mennä aivan eri tavalla kuin on ajatellut.

Nyt ollaan kuitenkin saatu taas monia kastejuhla-asioita hoidettua, koristeet ovat jo kotona, kastetodistus, -kynttilä ja kummitodistukset on noudettu, ja olen etsinyt valmiiksi meidän kastemaljan, vihkiraamatun ja liinan jolla myös mun pää on aikoinaan pyyhitty kasteessa. Menun suunnittelu on edelleenkin vaiheessa ja se taitaa olla tämän illan puuha kunhan kaikki lapset nukkuvat. Kukat tilaan varmaankin huomenna, sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Mun tilaama kastejuhlamekko tuli Asokselta toissapäivänä, mutta se olikin suoraan sanoen ihan tosi huono. Ei istunut ollenkaan, väri ei ollut sellainen kuin kuvissa ja mekossa oli tosi kauhea kemikaalien haju. En kertakaikkiaan voinut kuvitella laittavani sitä lauantaina päälle, vaikka siinä kätevät imetysluukut olikin. No, mä sitten paniikissa skouttasin kaikki mahdolliset perusvaatekauppojen nettisivut ja bongasin Zarasta yhden aivan ihanan mekon, jota vielä sattui olemaan meidän lähimmässä Zarassa. Käytiin eilen siellä ja sovitin mekkoa ja se on ihan täydellinen, ja se päällä myös imetys onnistuu todella helposti ja huomaamattomasti vaikka se ei varsinainen imetysmekko olekaan. Onneksi löytyi kiva mekko, nyt on hyvä fiilis asun suhteen.

Huomenna olen menossa päivällä vauvan kanssa pariin työtapaamiseen, sekä lounaalle keskustaan mun entisen työkaverin kanssa jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Ihana päästä vaihtamaan kuulumisia ja herkuttelemaan pitkästä aikaa yhdessä. Toivottavasti vauva viihtyy hyvin kaupungilla ja julkisissa tällä kertaa, hän ei nimittäin vieläkään syö tuttia. Nyt pääsen sentään liikkeelle niin aikaisin että voin välttää ruuhkametrot ja ihan hyvin vaikka imettääkin metrossa tarvittaessa, kun päästään vauvan kanssa istumaan jos nälkä yllättää hänet.

Samalla kun mä kirjoitan tätä (klo 16.30), Otto torkkuu eteisen lattialla ja keinuttaa unissaan vauvan kaukaloa, jossa vauva nukkuu nukahdettuaan autoon juuri ennen kuin tultiin kotiin. Nuo kaksi on kyllä hellyyttävä näky. Otto meni siihen keinuttamaan ja pötköttämään, että mä sain tehtyä tämän kun vauva meinasi herätä vaikka ei ollut nukkunut vielä kuin pienen hetken. Siihen nukahtivat sitten kunnolla molemmat. Onneksi Otto ei ole kovin vanha vielä niin hänellä kestää selkä tuollaista lattialla nukkumista, vaikka ei paras paikka olekaan. Ja nyt Zelda meni tuohon viereen paijaamaan isin tukkaa. Voi apua, täällähän sumenee kohta näkö onnenkyynelistä.

Joo-o, tämä on kyllä toimintaa täynnä oleva viikko! Mutta blogi ei hiljene, huomenna on tulossa raskauteen liittyvää asiaa ja loppuviikko fiilistelläänkin sitten nimeä ja kastejuhlaa. En malta odottaa!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3


Siivouspäivä ja arkiviikon kuulumiset

24.03.2017

Helou! Meille iski maanantain ja tiistain välisenä yönä sellainen ”kiva” kaveri nimeltä vatsatauti, ai että. Esikoisesta se aloitti, keskiviikkoaamuna sitten oli mulla ja Otolla. Siis voitteko kuvitella että molemmat herättiin kello 6.30 ja tismalleen samaan aikaan alettiin voimaan pahoin. Oli kyllä jotenkin poikkeuksellisen raju vatsatauti nyt meillä aikuisilla, lapset onneksi pääsivät vähemmällä ja vauva ei tullut ollenkaan kipeäksi. On se tuo rintamaito ihmeellistä, suojaa pientä näin hyvin ja helpotti kyllä myös itse sairastamista kun ruoka sentään oli siinä valmiina vauvalle.

Onneksi tuo ikävä tauti on nyt takana päin, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen että se iski nyt eikä ensi viikolla kun on kastejuhla järjestettävänä. Me oltiin vielä eilenkin aivan toipilaita Oton kanssa ja vasta tänään on alkanut tuntumaan siltä että jaksaa taas jokseenkin normaalisti. Oli kyllä aika kauheaa kun oltiin molemmat yhtäaikaa kipeänä, kun yleensä toinen on voinut aina auttaa toista mutta nyt ei yhtään pystynyt kun molemmat olivat niin huonona. Hyhhyh, joo, siirrytään muihin aiheisiin, murehdin vatsatautia seuraavan kerran sitten kun se maaliskuun perinteinen iskee jälleen ensi vuonna.

Tänään mä olenkin viettänyt sitten siivouspäivää siinä missä Otto on ollut vieläkin heikossa hapessa ja lepäillyt. Vaihdoin kaikki lakanat ja pyyhkeet, tuuletin petivaatteet, pesin pyykkiä ja hinkkasin kaikki pinnat puhtaaksi joka huoneesta ja imuroin. Nyt on taas ihanan puhdas koti ja sellainen olo että se taudin pirulainen on karkotettu.

Huomasitteko muuten muutkin miten kummallinen sää ainakin Helsingissä oli tänään iltapäivällä?? Siis vuorotellen täyttä auringonpaistetta ja räntäsadetta, meille jäi jopa lumi maahan! Vaikka juuri ennen sen satamista oli seitsemän lämpöastetta ja upea auringonpaiste ja ihan lämmintä. Nauratti vähän kun Otin lapsista välikausikamppeissa kuvia ulkona ja he jäivät sen jälkeen pihalle ihanaan auringonpaisteeseen arskat päässä. Menin sisälle, riisuin ulkovaatteet ja avasin verhot olkkarista niin näin että ulkona olikin alkanut sataa hulluna räntää ja siellä tytöt leikkivät aurinkolasit päässä räntäsateessa. Oli pakko ottaa kuva!

Huomenna meillä on tarkoitus mennä pyörähtämään kaupoilla esikoisen sirkuskoulun jälkeen ja ostaa vähän kastejuhlatarpeita. Iso osa meillä onkin jo hommattuna, mutta joitain juttuja vielä tarvitaan. Vähän jo alkaa jännittä tuleva ihana juhlapäivä mutta onneksi on vielä viikko aikaa valmistautua.

Ihanaa viikonloppua kaikille, toivottavasti siellä ei olla kipeinä! <3