Tammikuu jo loppuu ja ensi viikolla alkaa meidän vuoden ensimmäinen ”juhlakuukausi”, kun päästään juhlimaan ensin kuopuksen 4v-synttäreitä, sitten meidän seitsemättä hääpäivää ja sitten vielä kymmenettä vuosipäivää. Syyskuu on sitten se toinen ”juhlakuukausi”, kun silloin on mun, meidän esikoisen ja mun äidin synttärit peräkanaa. Oton ja keskimmäisen synttärit sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta, mutta hauskaa miten joillekin kuukausille näitä juhlia vaan kasaantuu.

Aiotaan juhlia kuopuksen synttäreitä ihan vain Oton perheen kanssa nyt pienesti. Pidetään sitten joskus isommat juhlat kuopukselle, jonne kutsutaan kummit ja ystäväperheetkin mukaan, sekä tietty mun äiti myös. Hääpäivää ja vuosipäivää juhlitaan nyt vain kotona, mutta myöhemmin helmikuussa karataan kahdestaan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotellilomalle. Siitä onkin jo pitkä aika kun ollaan viimeksi oltu yötä kahdestaan, se oli mun synttäreillä syyskuussa.

Tammikuu on alkanut vähän väsyneesti ja tahmeasti, mutta tämä viimeinen viikko on ollut oikeastaan aika hyvä. Tässä on ollut toivoa. Mulla on vahvistunut tällä viikolla kolme kivaa työjuttua, mikä lievittää stressiä ainakin hieman sen suhteen, että riittääkö töitä vai ei. Koronatilanne sahaa ja eihän sitä tiedä mihin tämä kevät vielä vie, mutta nyt alkaa olla sellainen toiveikas fiilis kuitenkin, että töitä riittää edes jonkin verran. Olen siitä valtavan kiitollinen ja toivon, että niitä tulee paljon lisää!

Ollaan katsottu lasten kanssa tällä viikolla meidän vanhoja reissuvideoita YouTubesta, kun on tullut välillä niin kova reissuikävä. Mutta ei ne videot ole sitä kyllä oikein helpottaneet, päin vastoin. Olisi niiiiin ihana lähteä jonnekin, edes risteilylle! Vitsi miten ikävä on niinkin perus juttuja kuin Max Hamburgaren halloumiburgeria, Tukholman vanhaa kaupunkia tai jotain Silja Serenaden buffaa! Lähtisin kyllä niin fiiliksissä kauemmaskin, mutta pelkkä päivä Tukholmassa -risteily voi tuntua aikamoiselta elämykseltä sitten joskus, kun tämä kaikki on vihdoin ohi. Jos meillä vielä on Ruotsin laivat silloin. Se ”joskus” tuntuu karkaavan koko ajan kauemmas, mutta vielä on jaksettava.

Tilasin tällä viikolla netistä kotiin isot ruokaostokset pitkästä aikaa. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, kun tavallaan siihen menee ainakin mulla paljon kauemmin aikaa kun teen ostokset netissä, mutta sitten taas toisaalta onhan se ihanaa saada ne ostokset kotiin. Toki siinä on se, että mitä useammin niitä tekisi netissä, sitä paremmin palvelu oppisi tuntemaan ne meidän perusostokset (nytkin se osasi ehdottaa kyllä hyvin meidän suosikkeja) ja tekisi ostosten teosta entistä nopeampaa. Mutta joo, luulen, että tullaan aina välillä hyödyntämään tätä nettitilausta, mutta ei varmasti joka viikko. Mutta ihanaa, kun se vaihtoehto on olemassa ja nykyään niitä toimitusaikojakin on jo niin hyvin saatavilla.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole hirveästi mitään sen suurempia suunnitelmia. Ajateltiin varmaankin ulkoilla, katsoa leffoja ja lukea kirjoja, sekä syödä hyvää ruokaa. Kiireetöntä yhdessäoloa ja paljon haleja! Ja ehkä voitaisi katsoa vielä New Yorkin reissuvideo, kun siitä reissusta tulee maanantaina kuluneeksi vuosi. Ihan hurjaa. Perjantaita ollaan vietetty yökkäreissä sen jälkeen, kun lapset pääsivät koulusta. Pyjamaperjantait best!

Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! 

Otin käyttöön joskus aikanaan vuosia sitten arkea helpottaakseni 15 minuutin säännön. Se tarkoitti sitä, että laitoin munakellosta 15 minuuttia aikaa ja siivottiin koko perhe sen vartin ajan. Se oli todella käytännöllinen sääntö, koska vartti ei ole pitkä aika. Lapsille oli hauskempaa siivota, kun he kilpailivat kelloa vastaan. Ja itselle oli helpompi tarttua toimeen, kun tiesi, että vartti on oikeasti lyhyt aika ja oli draivi saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman lyhyessä ajassa. Usein siinä ajassa sai kerättyä ylimääräiset kamppeet paikoilleen ja järjesteltyä eteisen ja keittiön.

Siivouksesta 15 minuutin sääntö laajeni arjessa pikkuhiljaa moneen muuhunkin asiaan. Etenkin treenissä se vartti on jotenkin sellainen ratkaiseva aika. Varttia on helppo lähestyä ja siinä ajassa saa kuitenkin oikeasti jo aika hyvän hien pintaan. Usein käy niin, että vartin treenin jälkeen on sellainen olo, että hitto mä vedän vielä toisen vartin. Ja sitten saakin aikaiseksi puolen tunnin treenin, vaikka alkuun olisi tuntunut, ettei jaksa treenata edes sitä varttia. Käytän tätä vartin sääntöä sellaisina viikkoina, kun treeni ei vaan maistu. Tai jos on vaikka monta harmaata sadepäivää putkeen ja ei jaksaisi millään lähteä lenkille, päätän, että menen edes vartiksi. Usein vartin kohdalla on se fiilis, että miksi mä lopettaisin nyt, kun vastahan pääsin alkuun. YouTube on myös täynnä ilmaisia 15 minuutin treenejä, kenties juuri tästä syystä. Itse käytän usein esim. Pamela Reifin nopeita HIIT-treenejä.

15 minuutin sääntö toimii hyvin myös lasten leikeissä, joihin aikuinen menee mukaan. Joskus  voi olla vaikka työpäivän jälkeen väsynyt, eikä millään jaksaisi keskittyä leikkimään barbeilla tai legoilla. Päätän, että menen kuitenkin vartiksi mukaan, koska se on tärkeää lapselle ja vartti on niin lyhyt aika, että sen aikaa voin keskittyä ihan hyvin. Usein joko käy niin, että vartissa itsekin innostuu leikkimään sitten kuitenkin – tai lapsi saa hyvän leikin alkuun ja jatkaa sen vartin jälkeen leikkiä mieluusti itsenäisesti. Tähän disclaimer, että meillä myös lapset leikkivät paljon muutenkin itsenäisesti tai keskenään ja olen siitä tosi iloinen! Ja usein mielellään menen leikkiin ja innostun tosiaan itsekin pidemmäksi aikaa, mutta joskus on niitäkin hetkiä kun ei vaan itse jaksaisi juuri silloin kun lapsella on se fiilis, että kaipaa äitiä mukaan leikkiin. Silloin voi halutessaan kokeilla tätä vartin sääntöä.

15 minuutin sääntö on sovellettavissa hyvin myös työntekoon. Itse esimerkiksi kertakaikkiaan inhosin ennen sähköpostien kanssa venkslaamista, kunnes otin käyttöön tämän taktiikan. Nykyään pyrin tekemään niin, että esim. heti työpäivän aluksi yritän käydä läpi ja vastata niin monta meiliä kuin vartissa pystyn ja sitten pidän taukoa. Loppupäivästä voin ottaa toisen vartin ja vastata taas niin moneen kuin ehtii. Kun pilkkoo sen ei-niin-lemppari homman pieniin palasiin, se menee jouhevammin. Ja täytyy tässä antaa itselleni nyt ihan positiivista palautetta, joka tuli mieleen tässä kirjoittaessani. Olen nykyään todella paljon tunnollisempi mun sähköpostien kanssa kuin vaikka pari vuotta sitten, jolloin mun oli tosi vaikea motivoida itseäni niiden pariin. Nykyään hoidan mun mielestä sähköpostit jopa aika hyvin.

Keksin miljoona muutakin asiaa joihin tätä vartin sääntöä voisi soveltaa. Yleissiivouksen lisäksi toimii loistavasti niin pyykkien kanssa kuin pihahommissakin. Tämä toimii, jos on vaikka luettavana joku tietty kirja, jota ei millään jaksaisi lukea, mutta on esim. koulun takia pakko (olen neuvonut tämän säännön kirjojen kanssa esim. Otolle opiskeluaikana). Jos hyvissä ajoin alkaa lukemaan vartin päivässä, saa kuivakammankin kirjan kahlattua läpi.

Koululaisten kanssa voi käyttää vähän lyhyempiäkin sääntöjä kuin vartin sääntöä. Esimerkiksi kertotaulujen ulkoa harjoitteleminen on tehokasta, kun käyttää siihen intensiiviset viisi minuuttia kerrallaan. On helpompi jaksaa keskittyä kunnolla ja sisäistää uutta, kun harjoittelee täysillä lyhyitä pyrähdyksiä, toisen sieltä ja toisen täältä. Tämä toimii loistavasti ainakin meillä.

Me ei tehdä kaikkea vartin pätkissä (heh), mutta tällaiset lyhyet aikapyrähdykset ovat meillä tehokas arjen apukeino aina ajoittain. Joskus on kausia, että koti pysyy siistinä kuin huomaamatta ja ei tarvitse yhtään motivoida itseään mihinkään muuhunkaan. Mutta silloin kun motivaatio tai jaksaminen on joskus hukassa, mutta jotain pitäisi saada tehtyä, 15 min sääntö pelastaa! Kannattaa kokeilla jos ei vielä ole kokeillut!

On vierähtänyt aivan liian pitkä tovi edellisestä Ihanat erilaiset perheet -sarjan postauksesta. Tämä haastattelu oli alunperin sovittu maaliskuulle, mutta siirsimme sitä viikolla sairastelun takia. Viikon kuluttua siitä olikin hallituksen tiedotustilaisuus ja Suomi siirtyi poikkeusaikaan koronaviruksen vuoksi. Haastattelu siirtyi määrittelemättömäksi ajaksi. Tällä viikolla tavattiin yhdessä Tuusulan Jokelassa ihanalla laavulla nuotion äärellä, turvavälien päästä tietenkin. Ja mulle tuli niin hyvä fiilis, kun sain tavata niin upean perheen. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee seuraava ihana erilainen perhe!

Ihanat erilaiset perheet:  Jonna, 30, Hannu, 33, Bea, 9, Edvin, 8, Oula, 7, Ava, 5, Valde, 3, ja Thelma, 10kk.

Etäsuhteesta suurperheeksi

Hannu ja Jonna tapasivat yhteisten kavereiden kautta uudenvuoden juhlissa 2007/2008 Leppävirralla. 

– Tuli viestiteltyä, että kyllä kummatkin oli pistänyt toisensa silmään, se taisi olla sitä rakkautta ensisilmäyksellä, Hannu muistelee.

Hannu asui silloin Varkaudessa ja Jonna taas asui ja opiskeli Helsingissä. Rakkaus roihahti heti parin välillä, eivätkä he säikähtäneet etäsuhdetta, vaan laittoivat sen toimimaan. Hannu muutti pian Kajaaniin opiskelemaan ja he seurustelivat etänä parin vuoden ajan. Vuonna 2010 Jonna ja Hannu menivät naimisiin ja muuttivat yhteiseen kotiin Kajaaniin Jonnan valmistuttua.

Pari kuukautta häiden jälkeen elokuussa 2010 parin esikoinen, Bea, ilmoitti tulostaan. Raskaus sujui helposti.

– En ole ikinä voinut pahoin raskausaikana, olen päässyt tosi helpolla. Kaikki raskaudet on mennyt tosi hyvin. Lopussa ei ole voinut oikein kauheasti liikkua ja onhan se loppu tosi tympeää, kun vaan odottaa, että millon tästä pääsee eroon, Jonna kertoo. 

Jonna on sitä mieltä, että jos raskauksien lopusta voisi vähentää ne pari kuukautta, niin hän voisi synnyttää vaikka parikin kertaa per raskaus. 

Bea syntyi hieman etuajassa huhtikuussa 2011 ja synnytys sujui helposti. Ennenaikaisuuden vuoksi sairaalassa vierähti melkein viikko, mutta kotiin päästyä kaikki sujui hyvin tyytyväisen vauvan kanssa. 

Vauva sujahti osaksi elämää

– Me elettiin silloin vielä ihan opiskelijaelämää ja oltiin melkein joka ilta menossa, Bea oli helppo vauva joka kulki joka paikassa mukana.  Esikoisen syntymä on tietysti iso juttu ja joskus tuntui, että kyllä se vauva muutti ja hankaloitti joitain asioita. Jälkeenpäin on ajatellut, että yhden kanssa oli niin helppoa, Hannu nauraa.

Pian esikoisen syntymän jälkeen Jonna alkoi odottaa parin toista lasta Edviniä. Edvin syntyi viikoilla 36+5 ja hän huusi elämänsä ensimmäiset puoli vuotta.

Vuonna 2013 Jonna ja Hannu etsivät kotia radan varresta lähempää Espoota, mistä Jonna on kotoisin. Hannun Tuusulassa asuva isosisko vinkkasi, että Jokelassa olisi ehkä Hannulle opettajan töitä ja perheelle sopiva asunto. Jonna ja Hannu kävivät katsomassa asuntoa ja päättivät muuttaa Jokelaan. Hannu sai työpaikan. 

Leppästen perhe asettui Jokelaan ja alkoi rakentaa elämää sinne. Ensin he asuivat vuokralla muutaman vuoden ja sitten ostivat oman talon.  Hannu teki opettajan töitä ja parille syntyivät lapset Oula, Ava ja Valde, sekä viime vuonna perheen kuopus Thelma. 

Kolmannen lapsen jälkeen Jonna on mennyt aina nopeasti töihin. 

– Olen ajatellut, että jaksan itse olla parempi äiti, kun en ole koko ajan vain lasten kanssa vaan teen myös jotain omaa, Jonna sanoo.

Tekeekö lasten lukumäärä arjesta rankempaa

Kysyn Jonnalta ja Hannulta, onko perheen arki tuntunut joskus rankalta, kun on paljon lapsia, tai onko jonkun lapsen syntymä muuttanut arkea olennaisesti rankemmaksi. Useinhan sanotaan esimerkiksi, että kaksi menee siinä missä yksikin, mutta kolmas lapsi muuttaa perheen dynamiikkaa. 

– Kun neljäs lapsi syntyi, niin saattoi olla hetki, että oli vähän enemmän kädet täynnä kun kolmella oli vaipat yhtä aikaa ja kaikki olivat kotona. Nyt kun vanhimpia lapsia on lähtenyt kouluun, niin se on auttanut siihen arjen soljumiseen todella paljon, Hannu vastaa.

Jonna ja Hannu ovat molemmat kotoisin isoista perheistä ja kummallekin oli selvää alusta asti, että he haluavat itsekin ison perheen. Kumpikaan ei koe, että lasten lukumäärän kasvaminen olennaisesti muuttaisi arkea rankemmaksi. 

– Mä ajattelen silleen, että se lapsilukumäärä ei muuta elämää hirveästi, mutta pieni vauva muuttaa hetkellisesti. Jos kaikki syö ja kävelee itse, niin niiden kanssa pystyy tekemään vaikka ja mitä, mutta vauvalla on aina oma rytmi, Jonna kertoo.

Kumpikin kokee, että ne rajoitteet ovat enemmän ihmisten omassa päässä. Lasten lukumäärä ei rajoita arkea. 

– Monet, jotka eivät ole ikinä eläneet lasten kanssa ollenkaan kauhistelevat, että miten jaksetaan niin monen lapsen kanssa. Ja sellaiset ihmiset usein kauhistelee eniten, joilla on itsellä yksi tai kaksi pientä lasta ja ne kuvittelee, että työmäärä vähintään triplaantuu kun tulee paljon lapsia. Kun ne kai ajattelee, että yhdessä on jo hirveästi tekemistä, niin miten voi olla kuusi.

– Minä ainaki ite oon semmonen nykyään, että mieluummin vähän rehentelen, että tässä on vasta hyvä alku, kun joku hämmästelee lapsilukua. Ei kannata ottaa liian vakavasti ja tietoisestikin olen vähän halunnut näyttää niille jotka hämmästelee, että elämäähän tää on vaan, ei tässä ole mitään ihmeellistä, Hannu nauraa. 

Enemmän muuttujia ja suunnittelua

Jonna ja Hannu myöntävät, että suurperheellisen arjessa on toki enemmän muuttujia ja se vaatii joskus hieman enemmän suunnittelua, kuin elämä vain yhden tai kahden lapsen kanssa. Kumpikin kuitenkin kokee, että monet asiat ovat vain järjestelykysymyksiä ja arjen saa kyllä toimimaan niin, että kaikilla on riittävästi omaa ja yhteistä aikaa, sekä huomiota.

–  Me olemme oppineet hyödyntämään kaikkia sellaisia hetkiä, että kun vie tytöt harrastukseen niin käy itse vaikka samaan aikaan lenkillä. Harrastetaan paljon asioiden yhdistelemistä ja tehokkaampaa ajattelua arjessa, niin saadaan kaikki tehtyä ja pysyy oma pää virkeänä. 

Perheen kaikki lapset ovat pääosin hyviä nukkumaan, mikä auttaa jaksamaan arjessa. Jonna ja Hannu myös kuuntelevat toisiaan herkällä korvalla ja paikkaavat toisen panosta aina tarvittaessa.

– Joskus on ollut yksittäisiä päiviä, että kumpaakin väsyttää, mutta yleensä on vaan yksittäisiä hetkiä, että toisella on rankkaa. Ja jos tietää, että toisella huono päivä, niin toinen voi ottaa sen vetovastuun ja toinen saa vaikka makoilla sohvalla, Hannu kertoo.

– Oikeastaan ainoa mieleen tuleva oikeasti rankka juttu on se, jos on joku (vaikka maha)tauti, mitä kaikki sairastaa vuorotellen, niin se voi kestää pitkään ja silloin arki on vaikea järjestellä, kaikkia väsyttää ja on hermo kireällä. Mutta sekin on sellainen erityistilanne, ei perusarkea, Jonna jatkaa. 

Tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus

Kumpikin kokee, että tasa-arvoisesti jaettu vanhemmuus on avain hyvään ja toimivaan arkeen. 

– Se on ihan ehdoton, että hoidetaan kaikki tasapuolisesti. Meillä ei kaikki vain kaadu mun niskaan ja mies juoksee jossain, Jonna sanoo.

Yleensä Jonna ja Hannu käyvät edellisenä iltana yhdessä läpi kalenterista seuraavan päivän muistettavat asiat ja sopivat, kumpi hoitaa minkäkin. Osa lasten harrastuksista on myös sellaisia, että he voivat kulkea niihin itsenäisesti.

– Ne menot, jotka vaativat autolla kuskaamista luovitaan vähän tapauskohtaisesti, että kumman tarvitsee päästä vähän ajelemaan, jos ei jaksa jäädä kotiin laittamaan ruokaa. 

Hannun opettajan työ on melko joustavaa ja työpäivät lyhyempiä. Pitkät 10 viikon kesälomat ovat myös iso voimavara. Hannun ollessa kesän kotona, Jonna on voinut mennä aina kesäksi töihin ja päässyt kotiympyröistä hetkeksi muualle. Hannu taas on nauttinut siitä, että kotona lasten kanssa ollessa ei tarvitse olla jatkuvasti kello kaulassa.

Tänä kesänä perhe vietti ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen yhteisen kymmenen viikon kesäloman ja matkusteli asuntovaunulla Suomessa. Kesäloman jälkeen Jonna aloitti toimintaterapeutin opinnot monimuotona ammattikorkeassa ja kuopus Thelma meni päiväkotiin.

Kahdenkeskistä aikaa järjestyy tarvittaessa

Hyvä ja laaja tukiverkko, sekä lähellä asuvat perheelliset ystävät auttavat jaksamaan arjessa ja tarjoavat arvokasta vertaistukea. Hannu ja Jonna ovat myös pitäneet alusta asti huolen siitä, että kumpikin saa säännöllisesti riittävästi omaa aikaa arjessa. 

– Meillä molemmilla on säännölliset harrastukset ja kerran viikkoon oma vapaailta kummallakin. 

Myös kahdenkeskistä aikaa järjestyy aina tarvittaessa, mutta aina sitä ei muisteta ottaa.

– Meillä ei ole mitään säännöllistä, että käytäisiin kerran viikossa treffeillä, mutta aina saadaan lastenvahti jos pyydetään, pienellä varoitusajalla. Molempien sisarukset auttavat mielellään. Se välillä tuppaa vaan unohtumaan, joskus hoksaa, että nyt kyllä oikeasti tarvitsee kahdenkeskistä aikaa ja sitten sitä otetaan. Joskus taas arki rullaa pitkiäkin aikoja niin hyvin, ettei edes muista kahdenkeskistä aikaa, Hannu kertoo. 

– Meillä on parisuhde aina ollut tasapainoinen. Ei kauheasti riidellä tai jos riidellään, niin nopeasti sovitaan ja välit on tosi läheiset, Jonna kertoo.

 – Ollaan arkena kotona semmosia, että halataan ja pussataan. Lapset joskus sanoikin, että “sit ku me mennään nukkumaan nii te vaan istutte sohvalla ja syötte karkkia ja pussailette”, kyllä sitä varmaan tulee jonkun verran harrastettua, ne on ihan hauskoja hetkiä ne ja aika tärkeitä loppupeleissä, Hannu lisää hymyillen.

Keskinäinen kommunikaatio vanhempien välillä on toimivan perheen ja parisuhteen perusta. 

– Kaikessa auttaa, oli pieni tai iso perhe, aikuisten avoimuus ja se että ollaan omia itsejämme ja sanotaan jos joku ahdistaa. Meillä ei ole mitään estettä sanoa jos joku ahdistaa tai ärsyttää ja ollaan myös onnistuttu siinä, että silti tykätään siitä toisesta vaikka joskus joku ärsyttää.

– Me ei olla tehty niistä mitään ylitsepääsemättömiä esteitä. Toisella jää maitopurkit pesemättä ja toisella pyyhe lattialle märkänä, mutta ne on loppupeleissä isossa kuvassa niin pieniä juttuja joihin ei tarvitse takertua. Niin se toimii isonkin lapsikatraan kanssa se homma. Varmaa meilläkin olisi rankempaa, jos olisi keskinäistä nokittelua ja toisen pärstä tai tekemiset tai tekemättä jättämiset ärsyttäisi liikaa. 

Miten kaikille lapsille riittää huomiota isossa perheessä

Joskus ihmisiä askarruttaa suurperheen arjessa se, että miten kaikille lapsille riittää tarpeeksi jakamatonta huomiota.

Kuten moni muukin asia, lasten huomioiminen arjessa on Leppästen kokemuksella pääosin vain järjestelykysymys, jota lasten kasvaminen helpottaa ja rytmittää luontevasti.

– Se on kiva kun isot lapset tulee koulusta ennen kun pienet tulee kotiin, niin silloin ehtii tehdä isojen kanssa jotain yhdessä ja pelata vaikka Unoa. Pienet kyllä saavat huomiota luontaisesti, isompien kanssa pitää vähän enemmän järjestää. Joskus esikoinen jää vielä hetkeksi valvomaan kun muut ovat menneet nukkumaan, ja sitten rauhassa jutustellaan.

Kahdenkeskisen ajan lapsen kanssa ei aina tarvitse olla mitään super hienoa ja spesiaalia, pienet yhteiset hetket arjessa riittävät hyvin.

– Koulun jälkeen jutellaan aina lasten kanssa ja kysellään, miten päivä on mennyt. Matkoilla tulee myös juteltua paljon, kun viedään lapsia kavereille tai harrastuksiin. Sillon tällöin otetaan myös omiin harrastuksiin mukaan, tai otetaan vaikka joku lapsista kauppaan mukaan kahdestaan.

Kummankin oma kokemus ison perheen kasvattina on se, että sitä vanhempien jakamatonta huomiota on aina saanut ihan riittävästi.

–  Se on musta myös kiva, miten lapset huomioivat toisiaan. Isommat esimerkiksi tykkää vauvasta ihan hirveenä ja aina kysyvät, että saanks mä ottaa sen syliin, Jonna lisää.

Antoisinta on hyvä arki

Jonna ja Hannu ajattelevat, että se tavallinen perus arki lasten kanssa on kaikkein mukavinta.  Kun on levännyt riittävästi ja kaikki ovat hyväntuulisia, ja se, kun lapsi osoittaa rakkautta arjessa. Heistä on myös ihanaa seurata, kuinka lapset ovat niin erilaisia keskenään ja jokaisella on ihan omanlaisensa persoona.

– Lapsilla on ihan sika hyviä juttuja. Isommissa on ihanaa se, kun huomaa, että he kasvaa ja kehittyy ja ajattelee jo omilla aivoilla. Lapset ylipäätään on ihania, he ovat niin vilpittömiä, ja 2-3 vuotiaiden juttuja voisi kuunnella loputtomiin, Jonna kertoo.

– Monella on se mielikuva, että suurperheessä on hillitöntä härdelliä koko elämä, mutta ei se pääsääntöisesti kyllä ole sitä. On niitäkin iltoja, että kaikki juoksee alusvaatteissa pitkin kämppää ja sohvatyynyt lentelee ja jos joku silloin astuu sisälle, niin saattaa saada väärän kuvan. Mutta pääosin kaikki soljuu mukavasti, ihan ilman härdelliä, Hannu lisää.

Toki ison perheen elämään mahtuu epäjärjestelmällisyyttä ja lelusotkujen siivousta, mutta ei niihin kannata takertua.

Leppäset tykkäävät retkeillä ja liikkua paljon yhdessä luonnossa. He myös viettävät paljon aikaa ystäväperheiden kanssa ja kyläilevät puolin ja toisin. 

Tulevaisuudelta he odottavat sitä, että Jonna valmistuu koulusta ja pääsee tekemään oman alan töitä. Haaveissa siintää joskus suurempi talo, ehkä jopa talon rakennuttaminen perheelle. 

Sitten kun lapset joskus kasvavat isoiksi ja lentävät pesästä, Jonna odottaa jo mahdollisia lastenlapsia.

– Tällä viikolla juttelin just yhden kaverin kanssa, jolla on myös pieniä lapsia, että kyllä sitä tavallaan vähän odottaa sitä ku on lapsenlapsia, että saa ottaa ne parhaat puolet, Jonna nauraa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsilla olisi hyvä olla ja kaikki pärjäisivät aikuisena.

Leppästen terveiset suurperheestä haaveileville:

“Jos haaveilee, mutta ei uskalla, koska pelkää että se ois kauhean raskasta, eikä pystyisi tehdä enää mitään, niin mun mielestä ihan rohkeasti vaan. Asiat järjestyy aina ja siihen kasvaa itse siihen suurperheyteen. Ihminen muovautuu tilanteen mukaisesti ja ajatusmaailma myös. Jos elämäntapa on sellainen, että tehdään kaikkea niin kyllä ne lapsetkin siihen sopeutuu. Ei koko elämää tarvitse muuttaa sen takia että tulee lapsi. Elämään tulee enemmän suunnitelmallisuutta ehkä, mutta kyllä lastenkin kanssa pystyy tehdä asioita. Lapset on myös tosi armollisia. Aikuiset itse asettaa niitä suorituspaineita olla tietynlainen. Pitää laskea omaa rimaa, ei ne lapset tarvii kaikkea, lapsille riittää että pääsee retkelle metsään, ei tarvi lähteä aina kahdeksi viikoksi ulkomaille tai olla jotenkin oppikirjamaisia vanhempia. 

Rohkeasti vaan on oma itsensä, kyllä sitä lasten kans voi kaikenlaista tehdä. Ei mikään suhde tai minkään perheen elämä ole koskaan täydellistä, mutta pienillä jutuilla siitä voi saada todella hyvää. Ei tarvitse mitään hokkuspokkustemppuja tehdä, että siitä saa hyvää ja kaikki rullaa.”

Leppästen perheen kuulumisia voi myös seurata Jonnan blogista tai Instagramissa @jonnaltamoi!

Iina:

Mun mielestä oli ihan mahtavaa päästä tapaamaan Leppäsen perhe. Niin moni ajatus oli sellainen, johon itse pystyi samaistumaan. Oli ihana kuulla, että vaikka lapsia on tuplamäärä siitä, mitä meillä, arki voi edelleen olla juuri sellaista, millaisena itse koen hyvän arjen. Niitä pieniä hyviä asioita, yhteisiä hetkiä ja keskinäistä kommunikaatiota. Aivan mielettömän ihana perhe, joka antoi inspiraatiota ja sai hymyilemään. Kaikesta huomasi, miten kovasti kaikki perheenjäsenet välittävät toisistaan ja arvostavat toisiaan. Pussailu ja karkkien syönti iltaisin sohvalla kuulosti niin ihanalta ja myös tutulta. Luulen, että mitä enemmän vanhemmat harrastavat pussailua sohvalla iltaisin lasten mentyä nukkumaan, sitä paremmin koko perhe voi ja sitä helpommin jaksaa keskittyä niihin hyviin asioihin, ja olla välittämättä jostain pienistä hankalista hetkistä.

Arkea on takana jo useampi viikko ja kaikki tuntuu jotenkin loksahtaneen hyvin paikoilleen. Ollaan taas totuttu Oton kanssa aamuherätyksiin, eikä iltaisin enää väsytä tosi aikaisin. Ollaan löydetty työ- ja koulupäiviin hyvä rytmi ja viikonloput on pystynyt pitämään hyvin vapaana. Harrastuksia on ollut juuri sopivasti. Olen tainnut innostua mun rauhallisista työtunneista vähän liikaakin, kun viime viikolla mulle iski ranteen ja peukalon rasitusvamma, ei kiva. Kipu säteili ranteesta peukaloon ja kyynärpäähän asti. Käsi oli todella kipeä perjantain ja lauantain, mutta sunnuntaina alkoi onneksi jo hieman helpottaa. Laitoin Voltarenia aamuin illoin kipukohtaan ja se kyllä auttoi.

Tänäänkin ranne on vielä arka ja rasittuu herkästi, mutta pystyn kuitenkin jo kirjoittamaan hetken ilman, että se merkittävästi pahenee. Tämän kanssa saa kyllä olla tarkkana. En missään nimessä halua, että rasitusvammasta tulee joku pysyvä seuralainen. Tähän asti se on oireillut vaan kerran-pari vuodessa, jos takana on oikein intensiivinen kirjoitusrupeama. Toivottavasti pysyykin sellaisena hyvin satunnaisena vaivana. Otollahan oli silloin meidän kuopuksen vauva-aikana vanhempainvapaalla oikein pahaksi äitynyt jännetupen tulehdus kädessä ja siksi Otto onkin ollut mulle tosi tiukkana, eikä ole antanut mun tehdä juuri mitään nyt tällä kipeällä kädellä. Mulle on tosi vaikeaa olla ihan toimettomana, kun olen tottunut siihen, että aina puuhailen kaikkea. Mutta yritin viikonloppuna sitten lukea kirjaa ja lenkkeilin.

Naurattaa tämän postauksen ruokapainotteiset kuvat, mutta viime viikko oli kyllä erittäin ruokapainotteinen viikko. Käytiin Oton kanssa pitkästä aikaa kahdestaan lounaalla torstaina hyvin sujuneen työviikon kunniaksi. Mentiin Teurastamolle Lopes y Lopesiin ja siellä oli kyllä _todella_ hyvää ruokaa! Teurastamolla on valtavasti terassitilaa ja viime torstaina oli vielä 18 astetta lämmintä, niin hyvin tarkeni syödä terassilla ulkona. Otettiin cevicheä sekä erilaisia tacoja.

Voin suositella tosi lämpimästi, Lopes y Lopes oli loistava. Mietittiin Oton kanssa, että voitaisiin käydä aina torstaisin kahdestaan lounaalla nyt kun siihen on vielä tämän syksyn ajan mahdollisuus, kun Otto on opintovapaalla. Torstain lounas olisi aina sellainen ihana palkinto hyvin sujuneesta työviikosta, kun muuten yleensä syödään työpäivinä lounaaksi nopsaa kotona jämiä samalla kun tehdään töitä/opiskellaan. Jos ei ma-ke pidä ollenkaan taukoa lounaalla, voi torstaisin hyvällä omallatunnolla käydä rauhassa lounastreffeillä pitkän kaavan mukaan. Ihanaa arjen luksusta.

Perjantaina me haettiin pitkästä aikaa pizzaa kotiin ja vietettiin kunnon pizzaperjantai lasten kanssa. Lauantaina käytiin Oton pikkuserkun lasten synttärikahveilla ja lisäksi meille tuli sukulaisia illalliselle. Sunnuntaina keskimmäisen kummisetä puolisoineen tuli meille ja vietettiin sitten pizzasunnuntaita. Nyt tuli ekaa kertaa testattua meidän keittiö tositoimissa isommalla porukalla ja oikein hyvin mahduttiin kaikki pyörimään siellä ja pilkkomaan ja leipomaan pizzapohjia. Ja voi juma, että tuli hyviä pizzoja! Tehtiin mm. vege-mexicana -pizzaa ja juurespizzaa vuohenjuustolla. Kiinnostaako teitä reseptit? Jos kiinnostelee, niin voisin jakaa ne ihan omassa postauksessa. Molemmat menivät kuin kuumille kiville ja parasta oli se, että tehtiin niin hitsin iso satsi, että niistä sai syötyä tänään vielä iltaruuan.

Yksi hyvä keino helpottaa meidän arkea on todellakin se, että tehdään sunnuntaisin niin iso satsi ruokaa, että siitä riittää vielä maanantaillekin iltaruoka koko perheelle. On ihanaa aloittaa arkiviikko aina viikonlopun jälkeen sillä, että ruoka on jo valmiina. Tiistaina jaksaa hyvin kokata työpäivän jälkeenkin sitten, mutta tämä on ollut meillä myös yksi sellainen kätevä kikka, jolla sujuvoittaa arkea. Meidän lemppareita tähän tarkoitukseen on ainakin makaronilaatikko, nuudeliwokki ja erilaiset pastat, sekä tietty tämä pizza, mitä nyt tehtiin. Yleensä ei kyllä syödä ihan näin paljon pizzaa kuin viime viikolla tuli syötyä.

Muita keinoja, jotka meillä on kultaakin kalliimpia arjessa on ainakin se, että lapset laittavat iltaisin kaikki aamun tavarat valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen iltapala-aikaa. Koko seuraavan päivän asu katsotaan valmiiksi (ja säätiedote tarkistetaan), reppu pakataan ja tuplatsekataan, että kaikki tarvittavat jutut on tehtynä ja lisäksi katsotaan vielä mahdolliset jumppa- tai muut tarvittavat varusteet. Tämä helpottaa aamuja niin paljon, kun ei tarvitse sitten kiireessä aamulla enää etsitä mitään tärkeitä juttuja.

Ja täytyy sanoa, että varmaan kaikkein tärkein arjen helpottaja meillä on kuitenkin Oton kanssa jaettu google-kalenteri, jonne merkitään _ihan_ kaikki. Siis ihan kaikki. Ilman sitä me oltaisiin kyllä aivan pihalla. Mutta heti kun tulee joku kutsu tai viesti tai tapahtuma tai mikä tahansa spessujuttu, se laitetaan sinne ja kalenteri muistuttaa kaikesta etukäteen. En tajua, miten ennen ollaan pärjätty edes ilman, tai paperikalenterilla.

Kyllä se vaan niin on, että nautin tästä tavallisesta arjesta ihan valtavan paljon. Olen kiitollinen jokaisesta tavallisesta arkipäivästä, jonka saan viettää sen jälkeen kun suurin osa koko vuodesta on ollut poikkeusarkea. Lapset nauttivat selkeästi niin paljon siitä, kun voi käydä ihan tavallisesti koulussa ja dagiksessa. Ja se on pitänyt aika hyvin, että ollaan yhdistelty molempien arkien parhaita paloja. Ollaan raivattu arki-illat tyhjiksi ja vietetään paljon perheaikaa. Se on ihanaa!

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3

Mitkä teillä on sellaisia pieniä juttuja, joilla helpotatte tai piristätte arkea?

Kuvattiin eilinen päivä kokonaan arkisina räpsyinä ja luvassa onkin perinteinen päivä kuvina -postaus! Eilinen oli kiva päivä ja tehtiin paljon kaikkea päivän aikana. Käytiin mm. ostoksilla, ulkoiltiin ja puuhasteltiin kodin parissa. Vaikka aamu alkoi pimeänä ja sateisena, saatiin illalla vielä nauttia ihanasta auringosta.

Herätys 8.30

Otto lähti siskonsa uudelle asunnolle purkamaan lattioita ja irrottamaan laattoja seinästä ja me jäätiin lasten kanssa kotiin tekemään aamupalaa. Koko koti oli aivan sysipimeä!

8.45

Söin baaritason äärellä kaksi ruisleipää juustolla ja vihanneksilla, join kupin kahvia ja luin Essi Kummun Loiste -kirjaa samalla. Lapset söivät kuka mitäkin, leipää, hedelmiä, hedelmäsosetta, jugurttia ja mansikoita.

9.15

Lapset puuhailivat omia juttuja ja mä tein töitä. Esikoinen luki kirjaa ja kuopus ja keskimmäinen tekivät Sims-hahmoja yhdessä. Mä kuvasin meidän olohuoneen vaaleanpunaista sohvaa ja viimeistelin postausta, jonka olin kirjoittanut aiemmin valmiiksi.

11.00

Olin tehnyt työt siltä erää valmiiksi ja aloin valmistelemaan lasten toivelounasta: lohkoperunoita ja nugetteja sekä vihanneksia. Sillä aikaa keskimmäinen teki Sims-hahmojen kotia valmiiksi ja esikoinen ja kuopus tekivät kuopuksen sanoin ”töitä”, eli esikoinen neuvoi kuopusta miten kirjoitetaan perheenjäsenten nimiä Google Docsiin.

12.00

Lounaan jälkeen laitettiin hiukset ja puettiin ja valmistauduttiin lähtöön. Rankkasade oli vihdoin hellittänyt ja lähdettiin ostoksille lasten kanssa. Mentiin ostamaan koulutarvikkeita esikoiselle ja keskimmäiselle.

15.30

Ostoksilla vierähti pari tuntia, joiden jälkeen Otto olikin jo valmis remppahommissa ja tuli hakemaan meitä ruokakaupan kautta kotiin. Löydettiin kaikki tarvittavat jutut ja vielä kuopuksellekin oma lampaan muotoinen penaali.

16.00

Lapset halusivat heti testata kaikkia uusia koulutarvikkeita ja piirtelivät muistikirjoihin. Ostettiin myös uudet kätevät pienet vesipullot, joiden korkin saa ”auki” eli niin että sieltä tulee juotavaa ilman, että tarvitsee koskea siihen suuhun menevään osaan. Nämä on oikein hyvät syksyn harrastuksiin ja kouluun.

16.30

Kuopus oli niin iloinen kun isi oli pitkän päivän jälkeen kotona. He halivat pitkään – lattialla, niinkuin heillä on tapana. Ja lammaspenaali oli mukana halissa, tietenkin.

16.45

Leikittiin teekutsuja kuopuksen kanssa. Hän kattoi upeat tarjottavat bObleseiden päälle. Mulle tuli mieleen, että sellainen pieni lasten pöytä ja tuoli olisivat aika kivat, kun hän tykkää järjestää teekutsuja. Kysyin, että pitäisikö meidän etsiä hänelle sellaiset jostain, niin hän vastasi, että ”En minä tarvitse kun minulla on nämä bOblesit. Ne on hyvät.” Joten mitäpä sitä turhaan etsimään pikkupöytiä ja tuoleja, jos nämä on huoneen omistajankin mielestä hyvät. Toki näin pian 3,5-vuotiaalla niille ei enää tulisi hirveän pitkää käyttöikää, joten varmasti järkevämpääkin pitäytyä tässä muunneltavassa teekutsukalustossa.

17.00

Otto teippaili ruokailutilan seinän listoja ja muita, sillä tarkoituksena oli maalata seinästä se valkoinen kaistale piiloon, sekä vaihtaa samalla hieman väriä. Tästä värin vaihdoksesta (miksi teimme niin) ja valmiista seinästä tulee myöhemmin oma postauksensa.

17.30

Syötiin illallista. Ruuaksi oli edelliseltä päivältä jämiä: nuudeliwokkia kaurajauhiksella, kotimaisilla kesävihanneksilla: herneillä, porkkanoilla, sipuleilla ja paprikalla.

18.00

Heti illallisen jälkeen lapset menivät trampalle hyppimään. En käsitä, mun on kyllä pakko ottaa aina edes pieni ruokalepo ennen kuin voin mennä hyppimään ja pomppimaan. Näillä ei tunnu missään, heti kun maha on täynnä, voi ihan hyvin mennä hyppimään.

18.30

Puolen tunnin kuluttua mäkin uskalsin liittyä seuraan. Kuunneltiin musiikkia mun puhelimesta ja hypittiin puoli tuntia trampalla. Tuli kyllä hyvä hiki pintaan ja oli niin hauskaa. Kuunneltiin mm. Britney Spearsin Baby One more timea, Dua lipaa, Marcusta & Martinusta ja vaikka mitä muuta. Tämä on meidän yhteinen ihana juttu, että aina pompitaan ja kuunnellaan musaa.

19.00

Tramppahyppyjen jälkeen tultiin sisälle syömään mansikoita. Mansikat on niin best!

19.15

Mansikkatauon jälkeen kaivettiin Nintendo Switch matkalaukusta (joka oli vieläkin osittain purkamatta Oulun reissun jäjliltä) ja laulettiin pitkästä aikaa Let’s Singiä. Aloitettiin kuopuksen kanssa ”kissalaululla”, eli Galantisin No Money -biisillä, joka on aika haastava laulettava, mutta hyvä biisi.

20.00

Kun Otto oli maalannut seinän kaksi kertaa, oli mun aika maalata meidän vanhat tauluhyllyt seinämaalin jämillä. Näistäkin tulee juttua seinäpostaukseen!

20.30

Esikoinen lauleli vielä, kuopus ja keskimmäinen eivät enää jaksaneet. Mä voisin kuunnella kyllä laulua vaikka kaikki päivät, musta on ihanaa kun lapset laulaa. Mä julkaisin sillä aikaa vielä päivän postauksen ja päivitin Instagramia.

21.30

Lapset menivät nukkumaan ja me mentiin Oton kanssa vielä kahdestaan saunaan pesemään maalin jämät pois käsistä. Sauna on kyllä niin meidän lemppari. Paras rentouttaja päivän jälkeen on hetki rauhassa saunassa ja kunnon löylyt.

Sellainen keskiviikko meillä oli. Hauska päivä, aika sellainen tavallinen lasten kesäloman arkipäivä, tosin itse tein normaalia vähemmän töitä, kun olin suurimman osan päivästä lasten kanssa yksin ja oltiin suunniteltu ostosreissu eiliselle. Ihana melkein vapaapäivä keskellä viikkoa. Hassua, että nyt on jo torstai! Vastahan me oltiin ajelemassa Oulusta kotiin ja nyt on jo melkein viikonloppu. Mutta ei haittaa ollenkaan, että viikko on mennyt nopeasti. Meillä on kivoja viikonloppusuunnitelmia, joita odotan.

Ihanaa iltaa kaikille!