DIY Perhejoulukalenteri: 24 luukkua ilmaista joulutekemistä koko perheelle

21.11.2017

Viime vuonna tein blogiin pariskuntajoulukalenterin joka sai innostuneen vastaanoton. Me toteutettiin se viime joulukuussa Oton kanssa, ja se oli oikeasti tosi hauskaa. Tuli otettua pieni hetki omaa aikaa joka päivä yhdessä, tehtiin jotain jouluisaa kivaa, ja jotenkin siinä oli sitä spesiaalifiilistä, mitä sillä hainkin. Yllättäen myös Otto siitä innostui oikein kovasti. Tänä vuonna me tehdään varmaankin myös pariskuntajoulukalenteri, mutta sen lisäksi olen askarrellut meidän perheelle perhejoulukalenterin, joka sisältää 24 luukkua ilmaista ja kivaa joulutekemistä koko perheelle.

Koko perheen yhteinen tekeminen on parasta, ja se että se liittyy jouluun tuo siihen vielä ekstrasuurta merkitystä. Kaikki nämä 24 luukkua sisältävät kivaa tekemistä, ja kaikki niistä ovat sellaisia että pystyy toteuttamaan ilmaiseksi, tai ainakin melkein. Tämä ei ole siis mikään kuluttamiseen kannustava materiajoulukalenteri, vaan jotain ihan muuta.

Toki leivontatarvikkeisiin menee rahaa jos ei niitä ole valmiina (meillä löytyy perus jauhot, hillot, mausteet, sokerit ja muut kaapista aina), ja kaikilla ei ole askartelutarvikkeita (mitä meillä on iso kaappi täynnä, kun vuosien varrella on kertynyt kaikenlaista sälää), mutta jos ei voi käyttää rahaa niihin eikä niitä löydy omasta takaa, voi soveltaa esimerkiksi hyödyntämällä vanhoja pahvilaatikoita, pilttipurkkeja, luonnosta käpyjä & pudonneita oksia ynnä muita, tai halutessaan käyttää muutaman euron kaupan tarvikkeisiin.

Mä toteutin tämän yksinkertaisuudessaan niin, että kirjoitin luukkujen tekemiset paperilapulle vähän kalenterin päiviä vilkuillen (että mitä tapahtuu minäkin joulukuun päivänä kalenterin mukaan), ja sitten laitoin laput taitettuna lahjapaperin jämistä askartelemiini kirjekuoriin. Koristelin kuoret liimalla ja glitterillä, ja laitoin ne pyykkipojilla roikkumaan.

Siitä lapset saavat avata joka päivä yhden luukun, ja sitten toteutetaan se tekeminen juuri sinä päivänä. Avataan luukut varmaankin arkena aina iltaisin, ja viikonloppuna sitten jo aamulla. Tässä kalenterissa luukut on nyt numeroitu, mutta jokainen voi ne tuosta helposti kopioida ja mätsätä omaan kalenteriinsa sopivaksi, tämä on vain sellainen runko jonka pohjalta lähteä kalenteria tekemään. Ja jos joku luukku ei itselle sovi, sen voi hyvin vaihtaa johonkin muuhun tekemiseen.

PERHEJOULUKALENTERI

1. Käykää lainaamassa kirjastosta jouluaiheisia satukirjoja

2. Käykää kotieläintilalla joulutapahtumassa

3. Menkää joulupolulle

4. Käykää moikkaamassa joulupukkia

5. Rakentakaa yhdessä legoista joulukuusi

6. Koristelkaa joulukuusi

7. Askarrelkaa gift-in-a-jar lahjaksi vaikkapa naapurille  (Helppoja ohjeita löydät esim. täältä & täältä.)

8. Tehkää omaperäinen piparitalo

9. Käykää laulamassa Kauneimpia joululauluja

10. Menkää ihastelemaan jouluvaloja & ikkunoita

11. Askarrelkaa & lähettäkää joulukortit

12. Lahjoittakaa joulukeräykseen vanhoja leluja tai vaatteita 

13. Leipokaa joulutorttuja

14. Koristelkaa lasten oma huone jouluisaksi

15. Keittäkää kuumat joulukaakaot

16. Askarrelkaa tonttuovi (ohje tulossa myöhemmin, mutta esim. Pinterestistä löytyy)

17. Juokaa glögiä & syökää pipareita

18. Kuunnelkaa joululauluja & pitäkää jouludisco

19.Tehkää joulusiivous

20. Katsokaa jouluelokuva telkkarista tai Netflixistä 

21. Lapset saa valmistella jouluteemaisen näytelmän ja esittää sen

22. Menkää yhdessä luistelemaan 

23. Ottakaa lapset mukaan jouluruokien valmistukseen

24. Syökää yhdessä riisipuuroa lounaaksi ja muistakaa piilottaa manteleita sekaan

Mä oon niin joulumielellä tämän kirjoitettuani, että pakko varmaan lähteä virittelemään jouluvaloja pihalle! Ihanaa päivää kaikille <3


Kurpitsanhakureissulla vesisateessa

09.10.2017

Bongasin blogikollegani Irenen Mutsie-blogista juuri sopivasti ennen viikonloppua vinkin ihanasta paikasta, Kurpitsakaupasta Vantaalla! Täytyy muuten nostaa hattua Irenelle, hänen blogistaan bongailee usein tällaisia ihania paikkoja joissa käydä lasten kanssa, joista en muuten olisi välttämättä ikinä kuullut. Oikeita piilotettuja jalokiviä!  Kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa kiva tekeminen Pk-seudulla (ja muutenkin super mielenkiintoiset ja kivat postaukset!).

Vantaalla sijaitsee siis aivan ihana kurpitsatila, jossa kasvatetaan jenkkityylisiä isoja Halloween-kurpitsoita, joita myydään suoraan kuluttajille. Sieltä sai itse käydä poimimassa mieleisensä kurpitsan, ja me otettiin yksi iso kurpitsa, ja jokaiselle lapselle omat euron minikurpitsat. Meille sattui ihan kunnon syyskeli eli suunnilleen kaatosade, ja pelto oli aikamoista mutavelliä, mutta onneksi oli gore-texit jalassa kaikilla niin ei haitannut yhtään. Oikeastaan se loi vaan tunnelmaa.

Jenkeissähän tämä on monelle perheelle jokasyksyinen perinne että käydään hakemassa Halloween-kurpitsa pellolta, mutta meillä Suomessa ei niin kovin yleistä ainakaan vielä. Aika kiva perinne kuitenkin, itse tykkään kaikista perinteistä joihin kuuluu perheen kanssa yhteinen mukava tekeminen. Tämä oli mukavaa perheen yhteistä tekemistä parhaimmillaan, kurpitsan valintaa, mutalöllössä tarpomista, ajomatka sateen ropinassa Fröbelin palikoita kuunnellen, ja kurpitsan kovertamisessa riittää vielä lisää tekemistä. Ja toki lapset saavat osallistua myös kurpitsaruuan laittamiseen, kunhan meidän hieno halloweenkurpitsa on valmis.

Mä en ole ikinä itse kovertanut kurpitsaa tai koittanut taiteilla siihen mitään naamaa, mutta ajattelin yrittää tänä syksynä. Kurpitsaruuat sen sijaan on kovinkin tuttuja meille, kun niiden mausta tykätään hurjasti! Sisuksesta voisin taiteilla ehkä piirakan kun en ole vielä koskaan tehnyt kurpitsapiirakkaa. Jos tiedätte hyvän ohjeen niin saa linkata!

Meillä oli muutenkin kiva ulkoilupainotteinen viikonloppu, lauantaina käytiin kaksi kertaa leikkipuistossa ja tehtiin puolentoista tunnin pyörälenkki lasten kanssa. Oli niin mielettömän ihana ilma että oltiin monta tuntia ulkona, käytiin vaan välissä syömässä kotona. Ulkoilun päätteeksi käytiin hakemassa kaupasta vähän leffaherkkuja, ja sillä aikaa rupesi satamaan kaatamalla aivan yhtäkkiä. Juostiin sitten vesisateessa naureskellen kotiin koko perhe. Mutta oli ihanaa käpertyä peiton alle katsomaan leffaa lasten kanssa ja syömään vähän irtokarkkeja, ihan paras lauantai.

Kurpitsakauppa meni eilen valitettavasti tältä vuodelta jo kiinni, me ehdittiin juuri ja juuri käymään vielä tälle syksylle. Mutta täytyy pitää tämä huippu paikka mielessä myös ensi vuotta ajatellen, kääk sitten meidän kuopuskin jo taapertaa siellä valkkaamassa itselleen mieluisinta minikurpitsaa. <3

Ihanaa maanantaita kaikille!

PS: Vinkatkaa ihmeessä niitä kurpitsareseptejä jos teiltä löytyy!


Skidit Risteilyllä lasten kanssa

26.09.2017

Jos olette seuranneet blogiani pitkään, olette varmasti huomanneet, että meidän perhe on käynyt useaan kertaan kesällä järjestettävillä Skidit Festareilla Kalliossa. Tänä kesänäkin meidän oli tarkoitus mennä Skidit Festareille, mutta valitettavasti festareiden ajankohta meni päällekkäin meidän kesäreissun kanssa, ja festarit jäivät kesällä välistä. Lapsia on kovasti harmittanut se, että he eivät päässeet festareille, mutta onneksi Skidit Festarit kutsui meidät mukaan tämän syksyn ensimmäiselle Skidit Risteilylle, jolla siis oltiin sunnuntaista tähän tiistaihin.

Skidit risteily on vähän niinkuin Skidit Festarit mutta merellä: paljon kivaa puuhaa, naamiaisasuja, glitteriä ja diskoilua! Risteilylle lähdettiin sunnuntaina iltapäivällä, ja tultiin tänään aamulla kotiin. Eilinen päivä kulutettiin Tukholmassa. Tämä oli jo meidän kolmas risteily tälle vuodelle, naureskeltiinkin tyttöjen kanssa että hekin osaavat jo ihan ulkomuistista kaikki paikat laivalla, ja muistivat Tukholmassakin mistä mennään Tunnelbanaan ja missä on Åhlen’s. Mutta ei se haittaa että risteillään usein, sehän on vaan kivaa, ei mua haittaisi ollenkaan käydä vielä tämän vuoden puolella risteilemässä uudelleenkin.

Sunnuntai-iltana aloitettiin Skidit risteily (herkuteltuamme ensin buffetissa) hakemalla tytöille makeat glitterit Glitternistin kimallispisteeltä, missä tehtiin lapsille (ja aikuisille) mageita glittertatuointeja, ja glitterposkia. Olisi pitänyt ottaa itsellenikin, mutta en kehdannut, kun takana oli niin pitkä jono, ja ajattelin että on tärkeämpää että lapset pääsevät ottamaan niitä glittereitä. Sitten katselin kaihoisasti discossa muita glitteröityjä mameja, kun itselläni ei ollut, haha. No mutta, ehkä mä tilaan glitterinistin glittereitä kotiin niin voin olla joka päivä diskofiiliksissä. Mutta se glittereistä (jotka muuten pysyivät superhyvin, tytöillä on vieläkin glittertatuoinnit käsivarsissa).

Glitterpisteen jälkeen tytöt esteratsastivat keppihevosilla, ja mäkin vähän yritin muka kokeilla. Tytöt olivat siinä puuhassa paljon mua parempia. 7. kannella järkättiin upea Valomatka -työpaja, jossa pääsi tekemään varjoteatteria. Kerettiin myös käydä tsekkaamassa leikkipaikkaa ja shoppailla laivan myymälöissä, ennen illan tunnin mittaista Skidit Diskoa laivan ylimmässä kerroksessa. Skidit Diskossa oli esiintymässä DJ Hermanni, joka soitti aivan huippua musiikkia, ja sai kaikki lapset viihtymään ja tanssimaan. Skidit Risteilyllä oli kuninkaallinen teema, ja diskossa näkyikin paljon kuninkaallisia, ja myös muita naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia. Meidän tytöt halusivat olla kuninkaallisia yksisarvisia, ja sulautuivat hienosti joukkoon kuninkaallisten Spidermanien ja muiden kanssa.

Huikean tunnin mittaisen diskon jälkeen oli vielä iltasatuhetken vuoro. Eilinen tosiaan vietettiin Tukholmassa, ja järjettömän kuvatulvan vuoksi teen siitä vielä ihan oman postauksensa huomiselle, muuten tämä postaus olisi ihan superöveripitkä.

Eilen illalla Skidit Risteilyllä oli ohjelmassa vatsastapuhuja Sari Aallon Höpö Höpö -esitystä, Skidit Diskoa, Kimalluspiste ja myös iltasatu. Meidän mielestä Skidit Risteilyllä oli tosi kivasti ohjelmaa, ei liikaa mutta ei missään nimessä myöskään liian vähän. Lapset nauttivat kaikesta touhusta joka oli järjestetty ihan vaan heitä ajatellen. Diskossa kaikki saivat valotikkuja ja pääsivät osallistumaan hauskoihin leikkeihin. Meininki oli vauhdikas ja hyvä! Novakin viihtyi diskossa, vaikka katselikin menoa vähän kauempaa turvallisesti isin tai äidin sylistä.

*Pääsimme risteilylle mukaan maksuttomasti Skidit Risteilyn kutsumina.

Oli hauskaa matkustaa nyt Novan kanssa, kun hän on kasvanut niin hurjasti näiden muutaman viikon aikana jotka edellisestä reissusta on kulunut. Nyt hän leikkipaikallakin meni jo itse lattialle touhuilemaan, ja hytissä istui ihan niinkuin ainakin isona tyyppinä siskojensa kanssa ikkunasyvennyksessä leikkimässä. Me saatiin tästä reissusta huippuja muistoja ja ihana pieni irtiotto.

Seuraavan kerran Skidit Risteily järjestetään marraskuun 26. päivä ja se on tällainen samanlainen kahden yön reissu Helsinki-Tukholma-Helsinki. Suosittelen lämpimästi! Skidit Festareiden fb-sivulla taisi muuten olla alekoodi risteilyyn, jos kiinnostaa lähteä lasten kanssa matkaan.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Lapsiperheiden lempikohde – Ipanainen Helsingissä

17.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ipanaisen kanssa.

Mua melkeinpä harmittaa että on pakko mainita tuo yhteistyö juuri tämän postauksen alussa, sillä tiedän että joku jättää ihan periaatteesta tämän siksi lukematta, vaikka ei kannattaisi. Haluaisin että jokaikinen lapsiperhe, joka asuu pääkaupunkiseudulla, tai menee koskaan edes käymään Helsingissä, saisi lukea tämän postauksen, tai kuulla jotakin muuta reittiä Ipanaisesta. Ipanaisesta, lapsiperheiden pyhiinvaelluskohteesta, matalan kynnyksen kohtauspaikasta ja siinä samalla myöskin täyden palvelun lastentarvikeliikkeestä ja kirpparista, joka sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.

Mun ja Ipanaisen tarina alkaa jo vuosien takaa, sillä ensimmäinen arvonta jonka koskaan blogissani järjestin, oli juuri Ipanaisen kanssa. Arvoin Stonzit onnekkaalle lukijalleni, silloisen Ipanaisen nettikaupan valikoimasta. Siitä asti olemme tehneet menestyksekkäästi yhteistyötä, ja olen turvautunut Ipanaisen valikoimaan myös oma-aloitteisesti moneen otteeseen. Kuudessa vuodessa Ipanainen on kasvanut vähintään yhtä paljon kuin mun blogi, ja nykyään Ipanaiselta löytyy nettikaupan lisäksi tämä Hakaniemen mahtava liiketila-kurssipaikka-perhekahvila-kantovälineopastamo-leikkipaikka-kirppis-hybridi. Mahtava on tosin vähättelyä, enkä usko että saan tässä postauksessa edes kerrottua tarpeeksi siitä mitä kaikkea Ipanainen pitää sisällään.

Tuo megapitkä nimitys jota Ipanaisesta äsken käytin, kuvailee ehkä osittain sitä mitä Hakaniemestä voi löytää, mutta mun on pakko tehdä teille tällainen virtuaalinen mielikuvituskierros Ipanaiseen, jos se selventäisi vähän paremmin. Kun ovesta astuu sisään, on olo tervetullut: vastassa on iloisia kasvoja, paljon lastenvaunuja ja rattaita, vauvoja, taaperoita ja äitejä kahvikuppeineen kuhiseva keittiö, ja oikealla kaksi lastenhoitohuonetta joiden välistä löytyvät Ipanaisen säännöt. Säännöt, joissa EIn sijaan lukee mitä Ipanaisessa SAA tehdä.

Lastenhoitohuoneesta ja WC:stä löytyy ilmaisia vaippoja joka koossa, täydellinen juttu juuri meille – mun kaltaisille vanhemmille jotka ovat aina reissussa aivan minimivarustuksella ja joskus on vaippa liian vähän mukana. Keittiössä on aina ilmaista kahvia ja teetä vanhemmille, mikro jossa lämmittää liikkeestä ostettavissa olevia luomulastenruokia, ja sekä mukavia sohvia imetykseen että syöttötuoleja jo kiinteitä ruokaileville naperoille. Keittiöstä löytyy myös kirjahylly, mistä saa lainata itselleen luettavaa vasta lanseeratun Ipanaisen kiertävän kirjan merkeissä.

Keittiöstä katsoen vasemmalle lähteekin sitten itse myymälä, josta löytää kaikki vauva- ja lapsiperheiden luottomerkit. Babiatorsit suojaamaan auringolta, Oogaan ja Ezpz:n huippuhauskat lasten astiat, Kurtisin vaunuverhot, Choomeen uudelleentäytettävät smoothiepussit ja paljon muuta. Elodie Detailsin ihania asusteita, DonebyDeerin supersöpöjä nokkamukeja ja ruokalappuja ja vaikka Pukyn potkupyörät vähän isommille palleroille. Jos täältä ei löydy lahjaa vauvalle niin ei sitten mistään.

Kassan välittömästä läheisyydestä löytyy myös varmasti kivijalkaliikkeiden laajin kantovälinevalikoima, missä on sekä Tulan että ByKayn kantoreppuja, myös ihanaa Tula free-to-growta joka meiltäkin löytyy. Kantoreppujen lisäksi löytyy laaja valikoima kantoliinoja ja kantovälineasusteita, sekä esimerkiksi kantotakkeja ja kantopaneeleja takkeihin. Myymälässä kantovälineitä voi sovitella oman lapsen kanssa, tai sitten oikean vauvan painoisen nuken kanssa, aina paikalla olevien kantovälineohjaajien kanssa. Tänne voi myös tulla, jos omistaa jo kantovälineen mutta tarvitsee opastusta sen käytössä.

Oikealta perältä, myymälän ja kirpparin keskiöstä löytyy aivan ihana leikkipaikka lapsille, pienille ja isommille. Siellä voi leikkiä kauppaa, kahvilaa ja mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Leikkipaikkaa ympäröi matala reunus, ja lapsi on helppo viedä siihen siksi aikaa kun itse katselee leikkipaikan ympärillä olevia hyllyjä. Näin vanhempi saa hetken rauhallista shoppailuaikaa kuitenkin niin että pystyy samalla kokoajan näkemään lapsensa.

Ipanaisen kirppari on täynnä herkkuja vaatteita ja asusteita, sekä leluja ja tarvikkeita. Juuri saapuneet tuotteet on laitettu omaan rekkiinsä ja ne on helppo löytää siitä. Mä ostin Ipanaisen kirpparilta mm. Novalle ihanan Papun mekon.

Vaikka tämä valikoima on itsessään jo ihan huikea, sanoisin että Ipanaisessa parasta on sen tunnelma. Siellä jokainen voi tuntea olevansa tervetullut, ja siellä on helppo löytää samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa ja vertaistukea. Se on sellainen paikka johon uskaltaa mennä ihan pienenkin vauvan kanssa, ja missä taatusti ei kukaan katso pahasti jos taapero hermostuu ja heittäytyy ihan spagetiksi. Ipanaisessa saa myötätuntoisen katseen ja kupin kahvia.

Paikalla käy ihan yhtä lailla äitejä kuin isiäkin, nuorempia ja vanhempia, ja Ipanaisen säännöissä erikseen mainitaan että saa olla ostamatta mitään. Mä rohkaisen kaikkia vanhempia tai tulevia vanhempia, miksei mummuja, pappoja ja kummejakin piipahtamaan Ipanaisessa yhdessä lapsen kanssa tai yksin. Se on niin paljon enemmän kuin myymälä, se on loistava matalan kynnyksen kohtaamispaikka jossa kukaan ei tuomitse, vaan tukee, auttaa, ilahduttaa ja arvostaa.

Ipanainen sijaitsee aivan Hakaniemen torin ja metroaseman läheisyydessä, osoitteessa Siltasaarenkatu 2, ja sinne pääsee todella helposti mistä päin Helsinkiä tahansa. Kävellen tai sporalla, metrolla tai bussilla, autollekin löytyy parkkipaikkoja kadulta.

Kunhan me kotiudutaan täältä Oulusta, mennään Ipanaiseen käymään. Lapset ovat kyselleet milloin pääsevät sinne taas leikkimään, ja mua himottavat kirppiksen mahtavat löydöt, herkullinen kahvi, ja vesikantoliina jollaisen ajattelin käydä ostamassa kesän uintireissuja helpottamaan.

Ihanaa lauantaita kaikille <3


Helppoa shoppailua Kauppakeskus Sellossa

03.04.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kauppakeskus Sellon kanssa.

Tällä hetkellä shoppailu koko perheen kesken ei ole välttämättä suosikkipuuha numero ykkönen, sillä vauva on vielä tosi pieni ja isommatkaan eivät jaksa loputtomiin juosta kaupoissa. Sanotaanko vaikka niin että sellainen rauhallinen useamman tunnin shoppailurupeama ihanissa pikku kivijalkaputiikeissa on haave jossakin hamassa tulevaisuudessa. Näin kevätaikaan kolmen pienen lapsen vanhemmalle ostosten tekeminen on kuitenkin yleensä pakollista jossain määrin, sillä ainakin meillä oli tarvetta sekä uusille välikausikamppeille että viime viikonloppuisten kastejuhlien järjestämiseen.

Niinpä suuntasimme auton kohti Kauppakeskus Selloa, ihan koko perhe. Tällä hetkellä suosimme ostosten tekemiseen ehdottomasti kauppakeskuksia, koska ne ovat vaan niin helppoja lasten kanssa. Sello ei ole meille se kaikkein lähin kauppakeskus kotia ajatellen, mutta meillä asuu paljon perhettä ja ystäviä Espoon suunnalla, joten Sello on tullut sitä kautta tutuksi. Se on ihan matkan varrella jos sinne päin muutenkin ajelee.

Kauppakeskus Sello on lasten kanssa helppo shoppailukohde, sillä ahdistavat paksut ulkovaatteet voi jättää autoon ja auton saa kätevästi ilmaiseksi suoraan Sellon parkkiin. Kun me kurvattiin Selloon, napsautettiin vaan vauvan kaukalo kiinni rattaisiin ja vauvakin jatkoi sisävaatteissaan päiväunia heti shoppailun alkajaisiksi. Parkkihallista pääsi rattaiden kanssa kätevästi hissillä suoraan kauppakeskuksen keskiöön.

Sellossa on mun mielestä helppo liikkua rattaiden kanssa, sillä kaikkiin kerroksiin pääsee sellaisia liukuliuskoja pitkin (eikä ole liukuportaita, joista ei saa mennä rattailla). Eli kaikki asiakkaat on samalla viivalla ja kulku esteetöntä, eikä rattailla tai pyörätuolilla liikkujan tarvitse etsiskellä hissejä ties mistä.  Tämä on todella iso plussa, enpä tiedä onko missään muussa PK-seudun kauppakeskuksessa näin vaunuystävällistä ja esteetöntä.

Yksi käytävä Sellossa on omistettu kokonaan lapsiperheiden liikkeille kuten Polarn O. Pyret, Jesper Junior ja Skidi, ja samalta käytävältä löytyy kätevästi myös lasten leikkipaikka. Kun vauva vielä nukkui, mä kävin käytävän liikkeitä läpi vaunujen kanssa samalla kun Otto hengaili lasten kanssa leikkipaikalla. Leikkipaikalta löytyi mm. kaksi liukumäkeä ja meidän tytöt eivät millään olisi halunneet tulla sieltä pois.

Lapsiperhekäytävän päädystä löytyi lastenhoitohuone jossa oli myös nojatuoleja imetystä varten. Sen verran ehkä toivoisin että lastenhoitohuoneeseen lisättäisiin muutama nojatuoli, sillä tokalla kerralla kun menin sinne imettämään olivat kaksi äitiä lapsineen ja rattaineen varanneet kaikki nojatuolit ja itse imetin seisallaan hoitohuoneen ulkopuolella. Huoneeseen johtaa tyhjä leveä käytävä jossa ei ole mitään sen kummempaa niin hoitohuonettahan voisi vaikka laajentaa sinne, vink vink! Ei se mitään että lapset istuvat tuolilla jos on istumatilaa kaikille halukkaille, mutta Sellon kokoisessa kauppakeskuksessa saattaa helposti olla yhtäaikaa liikkeellä useampi kuin neljä äitiä joilla on tarvetta vauvan syöttämiselle yhtäaikaa.

Sellossa on kaikki mun lempparikaupat saman katon alla, joten se on siksikin mukava kohde. Sieltä löytyvät Cubus, Stadium ja Lindex, ja paljon myös kivoja persoonallisia pienempiä liikkeitä. Ylimmässä kerroksessa on myös iso lastentarvikeliike josta me käytiin etsimässä vauvalle tuttia. Shoppailun lisäksi kauppakeskuksesta löytyvät kattavasti myös hypermarketit, kampaamopalvelut, pankit ja muut juoksevien asioiden palvelut.

Löydettiin ostosreissulla lapsille juuri se mitä pitikin: kivat välikausipipot Lindexiltä, tuubihuivit Stadiumista ja hyvät vedenpitävät välikausihanskat Jesper Juniorista. Vauvalle ostin myös muutaman uuden vaatteen kun hän kasvaa niin vauhdilla. Otto osti uudet ulkoiluvarusteet itselleen tulevaa vanhempainvapaata silmällä pitäen, ja mä löysin vielä Emotionista Nyxin meikinkiinnityssuihkeen, uuden irtopuuterin ja mattahuulilakan.

Meillä oli tarkoitus mennä vielä Sellossa syömään koko perhe sillä siellä on myös todella kattava ravintolatarjonta ja jokaiselle varmasti jotain. Vauva kuitenkin alkoi olla sen verran väsynyt eikä enää nukkunut siitä huolimatta kovin hyvin, niin me napattiinkin noutoruokaa mukaan ja huristeltiin kotiin syömään, kelpo ratkaisu sekin. Kerettiin me sentään Oton kanssa juoda herkulliset Caramel Lattet jotka ostettiin Starbucksista heti reissun alkajaisiksi.

Ensi kerralla kun mennään Selloon voitaisiin hyvin kokeilla myös Sellon ylimmästä kerroksesta löytyvää lapsiparkkia, jonne isommat lapset voi jättää leikkimään siksi aikaa kun itse menee esimerkiksi hoitamaan ”tylsiä” aikuisten asioita joiden hoitamisesta lapset eivät niin nauti (kuten vaikka pankkiasioita). Lapsiparkissa lapsilla on ohjaaja ja leikkikavereita ja paljon kivaa tekemistä, ja itse saa keskittyä sitten niihin asioihin sen sijaan että viihdyttää lapsia siinä sivussa.

Meillä oli oikein kiva ostoslauantai Kauppakeskus Sellossa. Vauvan kanssa on aina vähän arpapeliä kun lähtee jonnekin, että kuinka hyvin vauva viihtyy ja millainen reissusta tulee, mutta ostoskeskukset on ehdottomasti sellaisia matalan kynnyksen paikkoja vierailla pienenkin tyypin kanssa kun kaikki palvelut ovat saman katon alla ja lastenhoitohuone löytyy taatusti. Suosittelen Kauppakeskus Selloa ehdottomasti!

Yhteistyössä Kauppakeskus Sello.

Tykkäättekö te shoppailla kauppakeskuksissa lasten kanssa? Millainen on teidän mielestä kiva ostosreissu jos lapset ovat mukana?