Helsingin kesät – rakkaita muistoja & ajatuksia

12.05.2018

Rakas kotikaupunkini on upea aina, mutta kesällä se näyttää kyllä ehdottomasti ne parhaimmat puolensa. Muistan jo lapsena, kuinka kesäinen Helsinki oli vaan niin upea paikka. Vaikka aina mielelläni lähdin kesälomalla Ouluun, oli kotikaupungin kesässä jotain ihan spesiaalia kaikkine aktiviteetteineen. Mulla liittyy niin lämpimiä muistoja lapsuuden Helsingissä vietettyihin kesäpäiviin, että muistan vieläkin elävästi monia tilanteita ja juttuja mitä tehtiin. Me asuttiin mun lapsuudessa ihan keskustan tuntumassa, Ruoholahdessa, ja sellainen keskustan kesä-Helsinki on mulle se kaikkein rakkain ja mieluisin, ja myös tutuin.

Aikuisiällä on toki tullut luotua niitä muistoja ja rakkaita paikkoja muuallakin täällä, kuin vain keskustassa, mutta keskustassa tuntuu että mihin tahansa kävelee, tulee joku hauska tai tunteita herättävä muisto mieleen. Siksi me haluttiin mennä naimisiinkin nimenomaan keskustassa, Vanhassa kirkossa, koska sen ympärillä me vietettiin Oton kanssa aika monta kesää. Vaikka meidän tiet ei Vanhan kirkon puistossa koskaan kohdanneetkaan, ollaan oltu siellä todennäköisesti monta kertaa yhtäaikaa ja hengattu osittain vieläpä samojen ihmisten kanssa! Niin hassua. Mutta uskon, että sille oli tarkoituksensa, että kohdattiin nimenomaan silloin kun kohdattiin. Ehkä niinä teinikesinä ei oltu kumpikaan valmiita vielä toisillemme, eikä onneksi tavattu.

Muistan elävästi myös kesän 2009, jolloin tulin Oulusta kahdeksi kuukaudeksi tänne Helsinkiin kesätöihin. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni asua kaksi kuukautta ihan omillani 17-vuotiaana, sain kesätyöstäni palkkaa, joka siinä iässä tuntui ihan järkyttävän suurelta. Se vapauden huuma oli uskomaton, ja silloin kaikki tuntui olevan mahdollista. Sinä kesänä sinetöin päätöksen siitä, että halusin muuttaa Oulusta takaisin Helsinkiin heti lukion jälkeen, ja seuraavana kesänä sitten muutinkin.

Vaikka tein sinä kesänä töitä joka arkipäivä kasista neljään kahden kuukauden ajan, Helsingissä riitti koettavaa ja nähtävää vaikka joka illalle. Vaikka tein töitä, tunsin olevani silti lomalla, enkä tainnut viettää yhtäkään iltaa töiden jälkeen yksin kotona, vaan aina oli tekemistä ja kavereita. Päivät työskentelin vakuutusyhtiön arkistossa pölyisten mappien kanssa, ja illat viiletin pitkin Helsingin katuja ja rantoja kavereiden kanssa. Se oli se tunne mitä kaipasin, että ei tarvinnut ikinä möllöttää kotona, vaan aina oli jotain uutta ja siistiä. Siksi mä halusin niin palavasti takaisin Helsinkiin.

Vaikka näin iän myötä olen rauhoittunut aika tavalla ja nykyään rakastan myös möllöttää kotona, niin kyllä mua se sama vapaus ja spontaanius viehättää Helsingissä edelleen. On ihanaa mennä ja nähdä ja kokea. Täällä on AINA jotain siistiä, aina. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä edes, eilenkin me vaan käytiin jätskillä keskustassa. Mutta se fiilis, kun syöt kesän ekaa jäätelökioskijätskiä, takana huristaa sporat ja edessä katusoittajat soittavat jotain letkeää biisiä, se on vaan  niin jees. Ja jos haluaisi tehdä jotain ihmeellistä, olisi täällä aina taidenäyttelyitä, leffoja, uusia ravintoloita, uusia ihmisiä, tapahtumia, konsertteja, klubikeikkoja, teatteriesityksiä. Aina on jotain. Helsingissä on niin paljon kaikkea, että kaikkea ei ole koskaan mahdollista nähdä ja kokea elämän aikana. Ja se on just parasta. Helsinki love <3

Musta on niin siistiä kasvattaa meidän lapset juuri täällä, ja olen niin iloinen siitä, että me asutaan Helsingissä. Vaikka joskus on pyöritelty muitakin kaupunkeja mielessä, on tämä aina se meidän koti, johon ollaan meidän yhteinen elämä rakennettu. Toivottavasti lapset ovat siitä iloisia ja onnellisia, ja oppivat näkemään kaiken sen hyvän, mitä tällä kaupungilla on annettavaa, vaikka joskus haluaisivatkin muuttaa muualle.

Ihanaa iltaa kaikille <3


”Sellaista se lapsiperhearki nyt vaan on”

10.10.2017
Keskustelut lapsiperheiden arjesta ennakkoluulojen pohjalta

Törmään usein sosiaalisessa mediassa keskusteluihin aiheesta, ”en halua lapsia syystä [lisää yleistävä perustelu], mitä mieltä olette vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?”. Usein näissä keskusteluissa perustellaan vapaaehtoista lapsettomuutta esimerkiksi sillä, että on itse isosta perheestä ja tietää siten, millaista se lapsiperheen arki on eikä halua sellaista itselle. Toinen suosittu perustelu on että ”en jaksa kuunnella huutoa ja kiukuttelua ja sitähän ne lapset tekevät”.

Ihan heti alkuun haluan sanoa, että mulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku ei halua lapsia, se on musta ihan täysin ok! Mutta mun mielestä ei myöskään kannata viljellä totuutena ympäriinsä yleistyksiä siitä, millaista kuvittelee lapsiperheiden arjen olevan, jos ei sitä ole itse vanhemman roolissa kokenut.

Esimerkiksi jos on vaikka itse isosta perheestä, eihän se tarkoita että oma arki olisi samanlaista vaikka yhden lapsen kanssa, tai edes kymmenen lapsen kanssa. Koska ei kyse olisi samoista lapsista, samasta perheestä tai samanlaisesta elämästä. Tai jos on nähnyt kaupassa tai bussissa huutavan tai itkevän lapsen, ei se tarkoita että kaikki lapset on sellaisia ja tekee sitä. Jokainen lapsi, jokainen perhe, jokainen vanhempi on yksilö. Yhden, kahden tai edes viiden ulkopuolisen kokemuksen perusteella ei voi kukaan sanoa millaista lapsiperheiden arki yleisesti on.

En missään nimessä kiistä sitä, etteikö arkeen lasten kanssa mahdollisesti kuuluisi rankkojakin hetkiä, uhmaa, räkää, itkua, oksennustauteja ja riitojakin, mutta silti jokainen perhe on silti omanlaisensa. Vanhemmilla on valta viedä oman perheen arkea itse haluamaansa suuntaan. Jos ei itse vaikka tykkää ajatuksesta että perheessä olisi viisi lasta, aina kiire ja kauhea stressi, ei kannata tavoitella itselleen sellaista elämää. Se ei silti tarkoita että kaikilla viiden lapsen perheillä olisi aina kiirettä tai stressiä, tai että yhden tai vaikka seitsemän lapsen kanssa elämä olisi sellaista. Joillakin varmasti on, toisilla taas ei.

Omasta arjesta oman näköistä

Kannatan ehdottomasti sitä, että rakentaa oman elämänsä omien voimavarojensa ja toiveidensa mukaan, eikä muiden odotusten tai yleisen tavan vuoksi. Jos siis ei halua nähdä itseään vanhemman roolissa ikinä, siinä ei mun mielestä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse ryhtyä vanhemmiksi. Elämä ilman lapsia on varmasti aivan yhtä merkityksellistä kuin lasten kanssa. Kyse on vain siitä, mitä kukin elämältään haluaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mistä se ajatus kumpuaa, että ei halua lapsia, sillä tuntuu että monet etenkin nuoret vaan juttelevat keskenään näiden ennakkoluulojen pohjalta, eivätkä ole miettineet asiaa sen syvällisemmin. Onhan se nyt ajatuksena aivan kummallinen jos lähtee sitä ihan todella miettimään, että koska on nähnyt yhden lapsiperheen jollaista ei haluaisi itselleen, olisi omakin lapsiperhearki varmasti sellaista kuin sillä perheellä.

Mun mielestä olisi ikävää ajatella, että joku oikeasti vaikkapa tykkää lapsista, ja vähän jopa haaveilee, mutta ei uskalla ryhtyä tuumasta toimeen haavetta tavoittelemaan ennakkoluulojen takia. Jos on lukenut vaan niitä ennakkoluuloja, tai nähnyt vain niitä negatiivisia puolia, mutta ei koskaan mitään positiivista, voi varovainen haave jäädä toteuttamatta. Tai voi olla että parisuhteessa toinen osapuoli haluaa lapsia, mutta toinen ei, näiden stereotypioiden vuoksi. Ja stereotypioiden vuoksi luulee, että itsellä ei ole valtaa vaikuttaa siihen oman lapsiperheen arkeen, vaan ”se nyt vaan on sellaista”.

Omalle perheelle sopivat valinnat

En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi. Jos mun elämä olisi mennyt aina niin kuin itse toivon, ei mun äiti olisi esimerkiksi koskaan sairastunut vakavasti. Jokainen voi silti tehdä siitä omasta arjestaan sellaista kuin itse haluaa, niiden korttien puitteissa mitä on saanut. Sitä ei aina voi valita mitkä kortit saa, mutta sen voi, miten niihin suhtautuu.

Olen elämäni aikana nähnyt ihan hurjan määrän erilaisia perheitä, elämäntilanteita, lapsia ja vanhempia. Joillakin perheillä on sellainen arki tai sellaiset lapset jotka ottaisin ilomielin itselleni koska tahansa.  Toisilla taas sellaiset joita en osaisi kuvitella itselleni mitenkään päin, mutta se ei tarkoita etteikö se toimisi heillä itsellään. Joidenkin perhe-elämä ei toimi ja surullisiakin tarinoita kuulee joskus. Meidän oma perhe ja arki on juuri sellaiset jotka me vanhemmat ollaan rakennettu ja toivottu. Meidän elämä lasten kanssa on meidän näköistä. Ei varmasti toimisi kaikilla, mutta toimii meillä loistavasti.

Eihän kukaan jätä vaikkapa polkupyörää ostamatta sen takia, että naapurin Pekalle sattui huono pyörä jossa on koko ajan jotain rikki,  tai koska Pertillä on maastopyörä vaikka itse tarvitsisi city-pyörän, tai koska Sirpan pyörä on pinkki, vaikka itse ei pidä pinkistä. Jokainen ymmärtää että on olemassa erilaisia pyöriä, ja erilaiset polkupyörät sopivat erilaisille ihmisille. Jos haluaa polkupyörän, kannattaa valita itselle sopiva pyörä, pyöräillä sinne minne itse haluaa, ja jättää pyörä kotiin silloin kun siltä tuntuu. Kaikkia pyöriä joutuu huoltamaan, renkaita täyttämään ja joskus paikkaamaan, sellaista se pyöräily joskus on. Se ei silti tee pyöräilystä huonoa asiaa, tai tarkoita että edellä mainittujen seikkojen takia ei kannattaisi pyöräillä ollenkaan.

Lasten kanssa voi tehdä juuri niitä asioita mitä itse haluaa

Ei pitäisi yleistää tässäkään asiassa, vaan luottaa itseensä ja omaan kykyyn vaikuttaa asioihin. Sillä omasta elämästä, lasten kanssa tai ilman, voi muokata itsensä näköistä. Jos rakastaa matkustaa, voi matkustaa lasten kanssa. Jos inhoaa sisäleikkipuistoja mutta rakastaa museoita, voi lasten kanssa käydä museoissa. Jos tykkää käydä kahvilla pienissä söpöissä kuppiloissa, kannattaa käydä niissä, yksin ja lasten kanssa. Jos rakastaa tehdä ruokaostokset kauppahallissa, niin voi edelleen tehdä, ei missään lue että lapsiperheen on pakko käydä Prismassa ja ottaa auto-ostoskärryt (niinkuin me usein tehdään, hah). Jos tykkää ottaa äkkilähtöjä, kannattaa pitää lapsen passi ajan tasalla. Jos pitää reppureissaamisesta, kannattaa lapsen kanssa hommata kantoreppu. Jos rakastaa käydä yökerhossa tanssimassa aamuneljään, voi niissä käydä edelleen. Jos rakastaa hitaita ja rauhallisia aamuja, voi niitä viettää lasten kanssa.  Jos tykkää luistella, voi edelleen sitä harrastaa, ja joskus ottaa lapsenkin mukaan luistelemaan.

On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta. Mutta jos olet ihminen joka rakastaa yleisesti ”aikuisten juttuina” pidettyjä asioita, ja pelkäät että lapsen takia niitä ei voisi enää tehdä, ei kannata pelätä. Koska se ei ole totta.

Haastan jokaisen mun blogia lukevan vanhemman kommentoimaan jotain positiivista omasta arjesta tähän, koska haluan kumota vahvassa istuvia ennakkoluuloja! Mikä on parasta mitä lasten kanssa voi tehdä? Mitä sellaista teet edelleen, minkä pelkäsit menettäväsi lapsen saatuasi? Mistä asiasta lapsi on tehnyt elämässä parempaa kuin ennen? Jaa se täällä! Haluan näyttää, että jokainen perhe on erilainen, ja elää omanlaistaan elämää. Haastan myös toiset bloggaajat tarttumaan tähän aiheeseen, koska mitä useampi puhuu positiivisesti lapsiperheiden puolesta, sitä useampi väärä ennakkoluulo kumoutuu!