Polkkatukkainen tyttö – saako lapsi vaikuttaa omaan tyyliinsä?

01.09.2017

Edellisenä iltana ennen päiväkodin ja eskarin alkua me leikattiin molempien tyttöjen hiukset. Vanhemmalta siistittiin vain latvat, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin. Hänen juttunsa on pitkä tukka, jota hän haluaa kasvattaa niin pitkäksi kuin mahdollista. Keskimmäiseltä sen sijaan napsaistiin vähän enemmän, hän nimittäin oli haaveillut polkkatukasta jo pitkän aikaa. Me oltiin juteltu moneen kertaan jo polkkatukasta ja varmisteltu että sitten ei varmasti harmita, kun hiukset leikataan. Ja hän vakuutti, että ei varmasti harmita, kun hän haluaa samanlaisen tukan kuin Orvokilla on Jali ja Suklaatehtaassa.

Ja niin me sitten leikattiin, pisimmistä hiuksista lähti melkein 10cm pituutta, ja muutos oli iso. Yhtäkkiä meidän pieni neljävuotias olikin iso neljävuotias, hän näyttää niin isolta tytöltä nyt uudessa kuontalossaan! Ja hän tykkää uusista hiuksistaan niin paljon, melkein joka päivä hän ihastelee niitä peilistä tai ihan muuten vain. Ja kyllä ne miellyttävät äidinkin silmää, skarppi polkka sopii neidin tyyliin aivan täydellisesti. Mua jännitti hurjasti leikata, lähinnä siksi juuri että jos hän sitten alkaisikin ikävöimään pitkää tukkaa eikä sitä saisikaan enää takaisin (niin mulle kävi pienenä, kun leikattiin lyhyeksi omasta toiveestani). Mutta ei siinä käynytkään niin, päin vastoin.

Mun mielestä on tärkeää että lapset saavat vaikuttaa omaan tyyliinsä, niin vaatteisiin kuin hiuksiinkin (mikäli ne lasta itseään siis kiinnostavat). Aikuisen tehtävä on päättää vaatetuksen määrä ja laatu, sään ja tarpeiden mukaan, mutta lapsella on kyllä oikeus vaikuttaa mielestäni siihen millaisia vaatteet ovat muuten. Sama hiusten kanssa. Lapsi saa päättää ihan itse millaiset hiukset haluaa. Oma tyyli on lapselle tärkeä itseilmaisun muoto, ja sitä voi kehittää jo ihan pienestä asti jos itse niin haluaa. On tietysti olemassa myös lapsia joille ei juurikaan ole väliä mitä päälleen laittaa tai millaiset hiukset on, ja sekin on ihan fine. Itseään voi ilmaista monella tapaa.

Huivi Gugguu / Paita Gugguu / Takki Zara / Housut Lindex (saatu)/ Kengät Zara / Laukku Michael Kors

Meillä toinen isommista tytöistä on tosi kiinnostunut vaatteista ja tyylistä, ja toinen taas ei niin välitä. Molemmilla on ollut vaiheita, kun vaatteiden valinta on ollut monimutkainen prosessi, ja pukemisesta on saanut käydä keskustelua. Nykyään päästään aika kivuttomasti. Kaapit on täytetty vaatteilla, jotka vastaavat tyttöjen omaa makua, ja on valittu sinne vanhempien kanssa yhdessä. Yleensä mä valkkaan illalla lapsille vaatteet aamuksi dagikseen ja eskariin, ja melkeinpä joka kerta ne ovat tyttöjen mieleen. Usein he yllättyvät iloisesti ja ovat tyytyväisiä, ”jee just tän paidan mä halusinkin!”. Mutta aina jos he haluavat myös osallistua asun valintaan tai muuttaa jotain mun valitsemaa, he saavat. Juhlavaatteet valitaan aina yhdessä.

Tämä systeemi toimii ainakin tällä hetkellä meillä tosi hyvin. Ainahan niitä vaiheita tulee, voi olla että kuukauden päästä on taas sellainen meininki että vaatteiden valinta iltaisin kestää tunnin, niinkuin mulla pienenä. Mutta ei se ole niin justiinsa. Näin on hyvä just nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Saako teillä lapset päättää omasta pukeutumisestaan tai ulkonäöstään muuten?


Kimppakuvaukset & Alevinkki

22.06.2017

Lyöttäydyttiin tuossa jokin aika sitten Oi Mutsi Mutsi -blogin Elsan kanssa yhteen ja käytiin kuvaamassa Melli Ecodesignin tämän kevään kauniita aikuisten ja lasten vaatteita. Elsa teki meille mielettömät glitterposket ja kun mä kuvausten jälkeen liihottelin glittereissäni ja vaaleanpunaisessa hupparissani Itiksessä, niin sain kyllä aika monta hymyä osakseni. Melkein pitäisi glitteröidä itsensä joka päivä!

Me haluttiin kuvata vaatteet yhdessä, jotta saatiin molempien postauksiin myös vähän erilaisia malleja. Mun blogissa ei koskaan tule esiteltyä poikien vaatteita kun ei mulla poikaa ole, ja Elsalla taas ei ole yleensä tyttömalleja, eli tilanne oli win-win. Hauskaa saada vähän erilaisia kuvia, nämä postauksen ihanat kuvat on ottanut Tämän kylän Homopoika -blogin Eino Nurmisto.

Meillä oli Elsan kanssa tismalleen samanlaiset Mellin vaaleanpunaiset pitkät hupparit päällä, ja se huppari on kyllä yksi mun viileämpien päivien ehdoton lempparivaate. Peittää pyllyn ja näyttää kivalta esim. kuviollisten tai mustien leggingsien kanssa. Vaaleanpunainen hupparihan on yksi tän kevään trendivaatteista, mahtavaa että suomalainen Melli on näin aallonharjalla! Kevään aikana vaaleanpunainen huppari pääsi jopa loppumaan ainakin XS-koossa kun se oli niin haluttu, mutta nyt sitä on taas saatavilla.

Lasten vaatteissa Mellillä oli tänä keväänä paljon keltaista ja petroolia, jotka näyttivät tosi raikkaalta yhdessä. Tyttöjen frillamekot ovat samanlaiset, eri kokoiset vaan, ja ne ovat olleet kovasa käytössä. Tiaralla on 110/116 ja Zeldalla 98/104. Tätä ihanaa frillamekkoa saa muuten myös haalean vaaleanpunaisena, sekä bodyna. Novalla on keltainen frillahelmabody, niin kaikki tytöt voivat mätsätä keltaisissaan.

Elsan pojalla Kaamoksella on päällään petroolin värisenä Mellin klassikkohuppari, meiltä löytyy tätä hupparia mustana ja se on yksi suosikkivaatteista kuvioleggareiden kanssa, kun se on niin ihanan yksinkertainen. Tähän sopivat hyvin niin petroolit pallot, kuin vaikka sitten nuo keltaiset hortensialeggarit jotka Tiaralla on.

Mellin 100% Suomessa valmistetut vaatteet ovat materiaaliltaan ihanan pehmeitä ja kestävät hyvin pesua. Meillä on ollut Mellejä jo monta kautta käytössä, ja olen ollut laatuun tosi tyytyväinen. Keltaisten kukkien ja petroolien pallojen jälkeen kevätmallistossa ilmestyivät myös ihanat simpukat mintunvihreällä ja korallisella pohjalla, kauniita pastellivärejä siis. Muhun iskee kyllä molemmat, sekä kirkkaat murretut värit että vaaleat pastelliset.

ALEKOODI: Koodilla summersale17 saatte nyt huikeat 30% alennusta Melli Ecodesignin valikoimasta, sieltä voi siis ostaa myös näitä postauksen suosikkeja mukavin alehinnoin! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, petrooli ja murrettu keltainen sopivat täydellisesti syksyyn myös 😉 Alekoodi on voimassa 4.7. asti!

Kuvat: Eino Nurmisto / Tämän kylän homopoika

Vaatteet saatu Melli Ecodesignilta.


Kevään herkullisin Papu Split -mallisto & voita liput Lapsimessuille

17.04.2017

Postaus on tehty yhteistyössä Papu Storiesin kanssa.

Saimme lapsille ja mulle itselleni vähän etukäteen jotain ihanaa: vaatteita Papun upouudesta SPLIT -mallistosta, joka tulee myyntiin Lapsimessuilla perjantaina ja jälleenmyyjille lauantaina. Split-mallistossa on keväisiä värejä color block-tyyliin yhdistettynä, ja se on käytännöllinen ja kaunis. SPLIT-mallistoon kuuluu kaikkia Papun klassikoita uudella twistillä, sekä aivan uudenlaisia ihanuuksia. Mä innostuin myös noista aikuisten vaatteista joita itselleni sain. Nyt voidaan mätsäillä lasten kanssa ihanasti!

Split-mallistossa on mustan, harmaan ja valkoisen lisäksi raikasta keltaista, kirkkaan sinistä sekä ihana persikkaisen vaaleanpunainen sävy pale peach. Mä valitsin lapsille vaatteita tuon herkullisen pale peach-sävyn ympärille, kun se arvatenkin vei mun sydämen. Kunhan palataan täältä Oulusta kotiin niin lapset saavat taas sulautua sohvaan, eikun.

Papun SPLIT-malliston kaikki tuotteet on valmistettu alusta loppuun asti Suomessa Nokian Neulomolla, mikä on valtava plussa ja hieno juttu. Vaatteet ovat materiaaliltaan Papulle ominaisesti sertifioitua luomupuuvillaa mikä on myös tärkeä asia. Käännettävät resorit ja tuplanepparit bodyissa pidentävät vaatteiden käyttöikää tuntuvasti, ja esimerkiksi Novalla on ollut jo reilusti yli kuukauden käytössä samat patch-leggarit ja Papun nakkipöksyt vaikka neiti on venähtänyt syntymästään jo pian 13cm.

Tiaran asussa on makea SPLIT -huppari mustan ja persikan sävyssä, harmaa pool top sekä mustat culottes-housut ja harmaa rusettipanta. Myös itselleni mä valkkasin mustat culottesit ja harmaan pool topin ihan tarkoituksella niin me sovitaan yhteen, esikoinen oli ihan innoissaan kun saa samistella äidin kanssa. Tipa on meidän hupparityttö ja hän rakastaa tuon Split-hupparin reilun kokoista huppua johon voi piiloutua.

Zeldalla on suloinen pale peach -värinen Kanto -mekko, klassikko -vinoraitaleggingssit sekä Split bomber ja rusettipanta myöskin pale peach -sävyssä. Tuo bomber yllättäen olikin yksi meidän lemppareista, jo moneen kertaan blogissa mainituista syistä: bomberit vaan ovat helppoja ja monikäyttöisiä. Itselleni valitsin mustan Split bomberin kruunaamaan asuni, ja collegekankainen bomber menee hyvin näin viileillä ilmoilla vielä oikean takin alle. Kesällä siitä tulee varmasti mun luottotakki, toistaiseksi se toimii luottojakkuna takin alla. Ei kai se ole yhtään hassua että on kaksi bomberia päällekäin?

Novan asussa on jo aiemmin ilmestynyt ihanan värikäs earth-body, sekä pale peach -sävyiset patch-housut ja pale peach -rusettipanta. Nova ei yllättäen inhonnut rusettipantaa ollenkaan vaikka hän ei yleensä päähineistä tykkääkään. Pelkäsin että jää vain haaveeksi tämän pannan käyttö, mutta hyvin se näytti pysyvän neidillä päässä eikä ollenkaan aiheuttanut vastalauseita.

Tykkään siitä miten kaikki Papun kevään eri droppien vaatteet sopivat sävymaailmaltaan harmonisesti yhteen ja mäkin voin yhdistellä meidän aiemmin ostettuja ja saatuja Papuja näihin uusiin ihanuuksiin. Tykkään myös siitä että tietyt klassikot toistuvat mallistosta toiseen, kuten rusettipannat ja vinoraidat. Meillä ei ole aiemmin näitä rusettipantoja tai -pipoja ollutkaan mutta nyt kun saimme ensimmäiset niin luulen että ne ovat tulleet jäädäkseen. Olivat niin suloisia kaikki kolme ruseteissaan, vai mitä!

Kaikki vaatteet saatu Papulta yhteistyön merkeissä.

Jos haluatte päästä shoppailemaan SPLIT-mallistoa ekojen joukossa niin kannattaa suunnata viikonloppuna Lapsimessuille Messukeskukseen, sillä vaatteet tulevat myyntiin siellä päivää aiemmin kuin muualla. SPLIT-mallistoa on saatavilla Lapsimessuilla perjantaista alkaen Papun osastolta 6e2 ja jälleenmyyjille mallisto tulee myyntiin lauantaina.

Saan arpoa Papun kanssa vielä 2×2 lippua lapsimessuille! Kenen asu oli sun lemppari tässä postauksessa? Kommentoi vastauksesi ja olet mukana kahden 2hlö lippupaketin arvonnassa! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta päättyy keskiviikkoaamuna klo 9.00 jotta liput saadaan ajoissa perille.

Ihanaa päivää kaikille!


8x Lapset jatkavat lausetta pikkusiskosta

08.10.2016

Joskus aiemmin tänä vuonna blogeissa kiersi 18x  jatka lausetta -postausidea, ja nyt päätin soveltaa sitä vähän uudella tavalla kun siihen aiempaankin oli niin hauska vastata. Keksin kahdeksan ihan uutta lauseen alkua ja annoin vastausvuoron meidän tytöille, näin saatiin ihanasti talteen heidän ajatuksiaan tulevasta vauvasta. 18 lausetta olisi voinut olla vähän liikaa mutta kahdeksan oli juuri sopivasti! Saapahan vauva itsekin joskus lukea nämä niin halutessaan, mun mielestä näistä tuli ainakin tosi hauskoja ja symppiksiä kun tytöt saivat ihan itse miettiä. Lisäsin myös omat välikommentit vastausten alle, mitä ajatuksia itselleni heräsi näistä.

Jos ihastuit leggingsseihin* niin scrollaa alaspäin!

1. Kun pikkusisko syntyy aion..

Z: ..olla pikkusisko-isosisko.

T: ..leikkiä sen kaa legoilla.

Zelda on nyt keksinyt että hän on tulevaisuudessa sekä pikkusisko että isosisko ja sekös on maailman siisteintä! Esikoinen odottaa että saa uuden legoleikki-kaverin, siinä tosin saattaa mennä hieman aikaa.

2. Parasta siinä että meille tulee vauva on..

Z: ..että saan auttaa hoitamaan sitä.

T: ..että me saatiin ilmapalloja, muistatko äiti!

Tiaralla taitaa olla mielessä vielä eniten ilmapallot joita he saivat kun paljastettiin vauvan sukupuoli. Ja Zelda odottaa niin kovasti että pääsee hoitamaan vauvaa äidin ja isin apuna, hän hoitaa aina innokkaasti kun nähdään muita vauvoja.

3. Meidän vauva on..

Z: ..tyttö ja sille laitetaan mekko ja panta.

T: ..hieno, kiltti ja rakas.

Nämä esikoisen ajatukset saivat äidille pienet hormonikyyneleet silmäkulmaan, niin ihania mietteitä. Ja saa nähdä millaisista vaatteista vauva itse tykkää, meidän mekkohullu prinsessa Zeldamme on aivan sitä mieltä että vauva hukutetaan röyhelöihin ja rusetteihin ja timantteihin, mutta jää nähtäväksi millainen vaatemaku tulevalla tyypillä sitten on.

4. Vauvalle sopisi parhaiten nimeksi..

Z: Ida.

T: Ida

En tiedä mistä molemmat on keksineet tämän nimen mutta onhan se kyllä söpö! Epäilen tosin että esikoinen vakoili mitä kuopus oli vastannut kun hän näki että olin kirjoittanut sen jo ylös, ja taisi siitä bongata sen nimen, kun en ainakaan koskaan ole kuullut että tytöt olisivat yhdessä puhuneet tuosta nimestä.

5. Vauvan kanssa aion..

Z: ..auttaa sitä piirtämään.

T: ..leikkiä barbeilla.

Aika kauan saavat molemmat odottaa että pääsevät näitä tekemään! Voin jo kuvitella mielessäni sen miten he opettavat jotain 1-vuotiasta piirtämään ja kehuvat jokaista viivaa minkä tyyppi saa sudittua paperiin tai sen ympärille.

6. Haluaisin opettaa vauvalle..

Z: ..piirtämistä ja menemään pinnasänkyyn.

T: ..kirjoittamaan ja syömään lusikalla.

Nämä kuulostaa jo vähän aiemmin toteutuvilta jutuilta, nämä pinnasänkyyn opettamiset ja lusikalla syöminen. Tiarakin syötti Zeldalle sosetta jo 2-vuotiaana, varmasti tytöistä on iso apu sitten kun meidän vauva opettelee syömään ihan itse.

7. Sitten kun vauva on syntynyt, aion isin ja äidin kanssa..

Z: ..leikkiä ja pomppia.

T: ..hyppiä trampoliinilla äidin kanssa.

Käytiin juuri tänään HopLopissa, ja mä skippasin ison mahani kanssa kaikki huvitukset. Mutta odotan kyllä itsekin jo niin innolla että pääsen riehumaan lasten kanssa ihan normaalisti. Tramppa tosin saa odottaa ainakin hetken synnytyksen jälkeenkin, hahaha!

8. Haluaisin sanoa vauvalle..

Z: ..että se voi hyvin ja on rakas.

T: ..että se saa tulla mukaan meidän kaikkiin leikkeihin.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain <3 Olen ylpeä tulevista isosiskoista, niin ihania ja ajattelevaisia neitejä.

Kaikkien kolmen neidin pöksyt* ovat Lucky no. 7:n ja ne on saatu Lilla Companysta. Lucky no. 7 on ihanan rento ja tyylikäs lastenvaatemerkki joka tekee ainakin muhun todella kovaa kolahtavia simppeleitä ja hauskoja lastenvaatteita. Lilla Companyssa on vaikka mitä kivaa merkiltä, nuo 19,95 maksavat Play Hard –leggarit on ainakin ihan must have! Koodilla HUMAN saatte muuten nyt 15% alennusta kaikista Lucky No. 7 -vaatteista Lilla Companysta 12.10. asti, eli nyt kannattaa tilata jos ihastuitte vaikka näihin leggingseihin tai muihin merkin ihanuuksiin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


Syksyn ihanimmat

23.09.2016

Huomenta ihanat! Mä kävin kuvaamassa meidän tyttöjen kanssa vähän syksyisempiä kuvia tuossa eräänä kauniin aurinkoisena ja tyynenä iltana. Mulla on ollut tapana kuvata tyttöjä joka vuosi samassa paikassa, saman ihanan syksyn ensimmäisten joukossa punaiseksi muuttuvan pensaan edessä, pienellä loivalla kalliolla kanavan rannassa. Tytöt itsekin muistavat paikan, ja kun me juteltiin syksykuvien ottamisesta niin esikoinen heti ensimmäisenä ehdotti juuri tuota paikkaa. Hän oli niin ylpeänä kuvien jälkeen, kun oli keksinyt maailman parhaan kuvauspaikan, ”meidän syyspensaan”.

Oli hyvä että me käytiin kuvaamassa juuri tuona iltana: sen jälkeen säät viilenivät reippaasti, ja enää ei pärjäisi ilman takkia edes auringonpaisteessa. Syksy on tosiaan saapunut. Kuvien ottamisen jälkeen me kerättiin isot kasat pikkukiviä ja heiteltiin niitä veteen. ”Äiti, tämä on ihan parasta, voidaanko me tehdä näin joka syksy?”. Voidaan! Tämä on meidän ihana syysperinne, ensin kuvaillaan ja sitten heitellään kiviä veteen. Tiedä sitten kumpi on tyttöjen suurempi suosikki, varmaan ne pikkukivet. Musta on ihanaa kun tytöt itse tykkäävät olla kuvattavana ja jaksavat keskittyä kuvien ottamiseen. Eihän siinä kauan edes kestä jos fiilis ja ympäristö on kohdillaan, mutta kuitenkin, se on iso ja kiva asia.

Oli meillä toinenkin syy syksykuvien ottamiseen: Papun tänään ilmestyvän Be there or be square -malliston Pop 2:n ihanat uutuudet, jotka saimme Lilla Companysta, jonka VIP-bloggaajana toimin tämän syksyn ajan. Yhteistyön tiimoilta jaan omia kokemuksia ja sovituskuvia uusista mallistoista kuukausittain meidän tyttöjen päällä, niinkuin viime elokuussa esimerkiksi esiteltiin Mini Rodinin Drop 1:n juttuja.

Suomalainen Papu on ihastuttanut lastenvaatteillaan jo vuodesta 2012 asti, ja tämä uusin Be There Or Be Square -mallisto on kyllä mun ehdoton suosikki niin värimaailmaltaan kuin muutenkin. Jo aiemmassa Pop 1:ssä ilmestyneet Zeldan päällä olevat Stripe Dress ja Snow Patch -leggingssit sopivat tosi kivasti tänään ilmestyvään haalean lilaan Suomessa valmistettuun merinovillapipoon. Vaikka Paput ovatkin tosi suosittuja, on molempia noista aiemmista tuotteista myös edelleen saatavilla Lillan valikoimista. Mun mielestä on upeaa että Papun merinovillatuotteet valmistetaan nimenomaan Suomessa, ja niitä on saatavilla aikuisten kokoon saakka, niinkuin monia muitakin Papun vaatteista.

Tiaran päällä on mun suosikki, herkullinen Pudding -huppari, ja hauskat Pitter Patter -leggingssit. Niihin mätsää tosi kauniisti myös tuo oranssi merinovillapipo värikkäällä tupsulla, joka muuten värimaailmaltaan sopii ihan täydellisesti näissä kuvissa vallitsevaan maisemaan ja tunnelmaan. Papun vaatteissa on aistittavissa aivan ihanaa syksyistä tunnelmaa, ja pipot ovat miellyttävän pehmeitä ja napakoita. Meillä on aiemminkin ollut merinovillapipoja aina talvella, ja se on kyllä ehdottomasti paras ja lämpimin materiaali mun mielestä talvipipoihin. Pipojen kaveriksi on muuten saatavilla myös lapasia ja huiveja.

Luulen että hamstraan myös meidän vauvalle jotain tästä Papun syysmallistosta, varsinkin kun niin moni tuotteista on ihanan unisexeja niin väreiltään kuin kuoseiltaankin, tosin eihän tässä enää ole kuin 1,5 viikkoa siihen että saamme tietää sukupuolen mikäli tyyppi sen suostuu näyttämään ultrassa. Jotain viininpunaista tai sinistäkin tekisi mieli hänelle ostaa, saa nähdä mihin päädytään. Pari päivää sitten ennakkotilasin hänelle ihanat keltaiset patch-leggingssit, jotka ovat siis jo ihan ekan Nappikaupunki -malliston ajoilta. Ennakkotilausmahdollisuus taisi loppua eilen, ja nyt vaan odottelen täällä innolla milloin leggarit valmistuvat ja tulevat meille, siinä voi mennä viikkoja. Oli ihan megasiistiä että Papu tarjosi mahdollisuuden tilata myös tuossa vanhassa värissä jota ei ole ollut saatavilla uutena vuosiin.

Mun mielestä on mahtavaa miten suomalaiset brändit ovat niin pinnalla nyt lastenvaatteissa, ja miten innovatiivista ja kestävää suunnittelua ja muotoilua täältä löytyykään. Papu on ehdottomasti yksi tämän hetken kuumimpia lastenvaatemerkkejä, eikä tosiaankaan syyttä. Vaatteissa yhdistyy järkevä muotoilu, kauniit ja kestävät materiaalit ja ihanan viimeistellyt yksityiskohdat. Lisäksi itse intohimoisena tarinaihmisenä rakastan sitä että kaikkiin Papun vaatteisiin liittyy tarina.

*vaatteet saatu Lilla Companylta blogin kautta.

Mallisto tosiaan julkaistaan nyt yhtäaikaa kun minä julkaisen tämän tekstin, eli klo 10.00. Lilla Companyn papuvalikoimaan pääsette TÄSTÄ. Lillassa on myös viikonlopun ajan ilmaiset toimituskulut eli siinä säästää vähäsen!

En yleensä hehkuttele omia kuviani, varsinkaan kun en ole mikään valokuvaaja, mutta täytyy sanoa että nämä syyskuvat ovat varmaan lemppareimpia mitä koskaan olen omista lapsistani kuvannut. Niissä meni kaikki kerrankin ihan nappiin (huom. omasta mielestäni). Täytyy ihan hämmästellä että miten meillä voi olla noin söpöjä lapsia, hah!

Ihanaa päivää kaikille <3