Lattiaprojekti loppusuoralla

22.09.2017

Lattiat on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Karitma Collectionilta. Aiempi osa laminaattien valinnasta löytyy TÄÄLTÄ. Tässä postauksessa asiaa projektin etenemisestä tähän asti, sekä paljon puhuvat ennen-jälkeen -kuvat tähänastisesta muutoksesta.

Meidän lattiaprojektihan alkoi jo melkein vuosi sitten, kun oltiin muuttamassa tänne meidän nykyiseen kotiin. Muutto oli yksi hemmetin iso rutistus siinä raskauden ja jatkuvien supistusten keskellä, ja silloin Otto sai Zeldan kummisedän kanssa kahdessa puolikkaassa päivässä valmiiksi olohuoneen ja keittiön lattiat alakerrasta, ennen kuin kannettiin tavarat sisään. Listat jäivät kuitenkin uupumaan, ja eteiseen sekä vessan edustalle jäi vielä vanhaa lattiaa. Myös yläkerta jäi silloin kokonaan tekemättä. Ollaan siis eletty kertakaikkiaan aivan remppalookissa koko tämä melkein kulunut vuosi täällä. Ruokailutilassa on ollut koko tämän ajan jäätävä läjä laminaattia viemässä tilaa kaikelta muulta.

Valitsemamme Karitma Collection Kronotex Mammut -laminaatti sävyssä Capital Oak Light on ollut ihan uskomattoman kaunis ja ihana, ja ollaan oltu niin tyytyväisiä lattiaan olkkarissa ja keittiössä. Joka päivä silmää on kuitenkin häirinnyt keskeneräisyys ja vanha lattia, joka tuntui etenkin yläkerrasta syövän kaiken valon ja neliöt. Paljon kotiani kuvaavana mua myös häiritsi kerta toisensa jälkeen se, kuinka ruskean sävy vääristi kaikki kuvien värit yläkerrassa otetuista kuvista. Lastenhuoneet ovat olleet kesken koko tämän ajan, kun ollaan vain odotettu että saadaan uusi lattia paikoilleen ja päästään näkemään huoneet kokonaisuutena.

Viime viikonloppuna me lähdettiin tyttöjen kanssa pois tieltä, ja kahdessa päivässä Otto sai yhdessä Tiaran ja Zeldan kummisetien kanssa valmiiksi meidän eteisen, makuuhuoneen ja molemmat lastenhuoneet laminaattien osalta. Enää tekemättä on siis aulan lattia, sekä listat uupuvat, kun meiltä puuttuikin yksi tarvittava osa niiden kiinnittämiseen, vaikka luultiin että ollaan valmistauduttu kaikkeen. Noh, pikkuvikoja. Loput hommat on sellaisia jotka saa nopeasti valmiiksi kunhan pääsee alkuun, eli ehkä yhden päivän homma vielä laminaateissa, ja toisen päivän homma listoissa. Jos jotain, niin olen ainakin oppinut sietämään keskeneräisyyttä paljon paremmin näiden kuukausien aikana, kun ennen oon ollut sellainen kaikkimullehetinyt-ihminen sisustuksessa.

Lastenhuoneet tuntuvat saaneen ainakin sata neliötä lisää tilaa tämän muutoksen myötä, ja meidän makuuhuone tuntuu vielä entistäkin suuremmalta. Muutos on ihan uskomaton. Ollaan myös niin iloisia siitä että alakerta on vihdoin listoja vaille valmis, sillä väriero eteisen ja olohuoneen lattioissa on ollut valtava. Sisustus on nyt kaikissa huoneissa vähän vaiheessa, ja siksi ne ovat melko tyhjiä tällä hetkellä. Me vasta mietitään ja pyöritellään ajatuksia, että miten halutaan kaikki taas laittaa yläkerrassa. Alakerta nyt on melko valmis, ainoastaan meidän pikkueteiseen tulee vielä eteiskaluste, ja sitten se on siinä.

Se syy, miksi lattiat alunperin jäivät kesken (ajan ja jaksamisen puutteen lisäksi), on se että koska tämä Kronotex Mammut -laminaatti kuuluu parhaaseen käyttöluokkaan ja on erikoispaksua, meidän jokainen ovenkarmi ja kynnys oli liian matalalla että niitä olisi saanut helposti sujautettua sinne alle, niin kuin vanhat laminaatit sai. Eli jokainen ovenkarmi ja kynnys on pitänyt irroittaa ja mitoittaa täydellisesti uusille laminaateille, koska muuten niitä ei olisi saanut paikalleen ollenkaan. Vaikka meidän koti on muodoiltaan helppo lattioiden kannalta, nuo kaikki kynnykset ja karmit ovat aiheuttaneet päänvaivaa, ja ne vievät ihan superpaljon aikaa asennusprosessissa, vaikka itse lattian paikalleen klikkailu helppoa onkin.

Yläkerran aulassa oviaukkoja on neljä, ja sen lisäksi vielä tietenkin meidän portaat ja porraskaiteet, ja siksi aula tulee viemään sen yhden kokonaisen päivän koska mittausten pitää olla ihan millintarkkoja niin monessa kohdassa. Mutta kuten sanottua, lattian asennus on ollut super helppoa ja laminaatit sujahtavat paikoilleen tosi näppärästi.

Meillä on nyt kymmenen kuukauden kokemus Karitma Collectionin Mammut-lattioista käytössä, ja ei voitaisi olla tyytyväisempiä. Lattia ei narise, ei heilu ja Otto ja pojat ovat tehneet sen todella laadukkaasti. Laminaatti on ollut ihan loistava, eikä yksikään kohta ole mennyt lattiasta pieleen, vaan kaikki on tehty millin tarkkaan. Lattia on helppo puhdistaa, ja se myös näyttää puhtaalta eläväisen kauniin pintansa ansiosta. Paras mahdollinen valinta ehdottomasti. Ja myös sävyyn ollaan oltu tyytyväisiä, kylmä vaaleanharmaa Capital Oak Light on ollut loistava pohja kaikille sisustusratkaisuille, ja sen kanssa on helppo toteuttaa jännempiäkin värivalintoja, kun se on niin ihanan neutraali.

 

Viimeinen osa lattiapostaussarjasta ilmestyy, kunhan lattia on viimeinkin ihan kokonaan valmis. Kuten noista meidän makkarin kuvista huomaa, sieltä pilkottavat lattialistojen paketit sekä loput laminaatit (joiden paketit on sängynrungon takana piilossa onneksi). Tämä on ollut pisin kotiprojekti ikinä, mutta ihan täysin kaiken vaivan arvoinen. Ja olen ihan uskomattoman iloinen siitä että jäätävä laminaattikasa on poissa meidän ruokailutilan nurkasta portaiden alta, ja ollaan saatu ne neliöt hyötykäyttöön leikkinurkkauksen muodossa.

Lopuksi vielä muutama ennen-jälkeen -kuva. Lisää niitä ennen-kuvia voit katsoa vaikka kodinesittelypostauksesta, jonka tein ennen kuin kannettiin tavarat sisään. Sieltä näkee millainen tämä asunto oli ennen kuin me muutettiin tänne ja tehtiin tästä meidän k-o-t-i.

Lattialla on yllättävän suuri merkitys viihtyvyyden kannalta, ainakin meidän perheelle se on ollut todella iso plussa. Nyt vaan naputellaan listat paikoilleen ja tehdään vielä se aula, niin voidaan vihdoinkin huokaista ihastuksesta valmista lopputulosta katsellessa. Onneksi tiedän jo valmiiksi että nyt tähän valmistumiseen ei enää mene kymmentä kuukautta, toivottavasti saadaan seuraavan kuukauden sisään lattiat tehtyä loppuun.

Mitäs tykkäätte muutoksesta? Eikö näytäkin lastenhuoneet paljon valoisammilta nyt? 🙂