Viimeinen postaus vaippalähettiläänä

13.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa.

Helmikuun alussa asettelin vauvanhoitotuotteita nätisti lipaston päälle ja kuvasin vaippapaketteja supistusten lomassa. Se oli ihan vasta! Sitten vihdoin siskojaan huomattavasti pidempään mahassa viihtynyt kuopuksemme päätti tulla ulos, ja pääsin pukemaan minikokoisia vaippoja hänelle. Tuosta on kulunut yhdeksän kuukautta ja muutama päivä päälle – ja tuntuu ihan uskomattomalta että se pienen pieni rimpula on nyt tuo jäntevä tyttö joka kävelee hirmuista vauhtia kärryjen kanssa, kiipeää itse portaat, höpöttää monen sanan verran ja väläyttelee niin aurinkoisia hymyjä että koko maailma sulaa ympäriltä.

Ollaan jo aikoja sitten luovuttu hoitopöydän käytöstä, tämä neiti kun ei ole pysynyt paikallaan enää viiden kuukauden iän jälkeen hetkeäkään. Nykyään vaippoja vaihdetaan siinä asennossa mikä hänelle parhaiten sopii, sillä häntä on ihan turha yrittää oikeasti saada pysymään vaikka pötköllään lattialla, jos häntä ei kiinnosta. Välillä kontataan ympäri asuntoa hänen perässään niin että vaipan saa aina toiseen jalkaan laitettua, mutta sitten hän lähtee taas kipittämään niin että toista lahjetta ei saa pujotettua, ja toinenkin irtoaa kontatessa. Vaipan pukeminen on siis meillä oikein projekti nykyään. Onneksi on sentään nuo Libero Touch -housuvaipat, teippivaipan pukeminen se vasta mahdottomuus olisikin.

Hänestä on maailman hauskinta kun vaipan pujottaa päähän hatuksi, silloin saa ihastella hänen kahta hienoa hammastaan ja kuunnella ihanaa hersyvää naurua. Vaippoja on myös hyvä heitellä, ja tyhjentää vaippapaketista kaikki vaipat ulos, jos siihen pääsee käsiksi. Toinen lemppari on babywipesit, auta armias jos se paketti jää johonkin näkösälle. Kuopuksemme tyhjentää salamannopeasti kaikki puhdistuspyyhkeet ympärilleen, ja hieroo niillä lattiaa, seinää ja huonekaluja. Ja hän osaa tehdä sen hiiren hiljaa.

Tämän yhdeksän kuukauden aikana ollaan käytetty pelkästään Liberon vaippoja, ja suurimmaksi osaksi juuri Libero Toucheja. Välissä testattiin ambassadorin pestin myötä muutaman paketin verran Comforteja, mutta päädyttiin silti ostamaan Libero Toucheja, kun Comfortit loppuivat. Ei niissäkään mitään vikaa ole, me vaan tykätään Libero Toucheista vielä enemmän. Ai miksikö? Koska:

  • Libero-vaipat on kehitetty juuri meitä 2010-luvun perheitä ajatellen, ja niitä kehitetään koko ajan lisää perheiden omien kokemusten pohjalta: syys- ja lokakuussa 2016 toteutettiin Liberon kaikkien aikojen isoin tutkimus Pohjoismaissa kutsumalla vanhemmat testaamaan vaippoja. Tutkimukseen tuli yli 60 000 vastausta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Vastaukset lähetettiin Liberon tuotekehittelijöille Göteborgiin, missä he  jatkoivat tuotekehittelyä vanhempien toiveiden pohjalta. Nyt kaupoissa olevat vaipat vastaavat siis entistäkin paremmin vanhempien toiveita ja tarpeita.
  • Niissä on kosteusindikaattori joka kertoo kun vaippa pitää vaihtaa, monissa muissa vaipoissa tämä on vain pienimmässä koossa
  • Ne ovat pehmeimpiä vaippoja joita markkinoilla on
  • Ne istuvat loistavasti eikä tule ohivuotoja tai niskakakkoja

Tämä vaippalähettilään pesti on ollut mukavaa puuhaa, ja olen iloinen että siihen lähdin. Me ollaan päästy helpolla, kun heti ekat vaipat joita kokeiltiin olivat meidän tarpeisiin sopivat. Aiempina vauva-aikoina kokeiltiin useampia eri vaippoja, ja välillä tuli ihottumaa tai iho ärtyi muuten. Nyt ei olla jouduttu turvautumaan sinkkivoiteeseen, ja iho on pysynyt todella hyvänä kaikki nämä kuukaudet.

Minä kiitän Liberoa hienosta vuodesta lähettiläänä, ja totean että käytetään ehdottomasti jatkossakin ainoastaan joutsenmerkittyjä, unelmanpehmeitä Toucheja. Kiitän myös teitä kaikkia joiden kanssa ollaan jaettu kokemuksia vaipoista ja vauvan ihonhoidosta tämän pestin aikana. Lisää kokemuksia pääsee vaihtamaan Libero-kerhon sivuilla, ja sieltä voi lukea muiden vanhempien kertomuksia ja kokemuksia.

PSST! Muistakaa myös Liberon vaippapaketeista vielä 30.11. asti saatava alekoodi Lindexin verkkokauppaan. Alennuskoodilla saa vähintään 30€ ostoksesta 10 euron alennuksen. Koodi käy siis VAIN Lindexin verkkokauppaan, ja se on mukana Liberon vaippapaketeissa, joista löytyy kampanjatarra, joka sisältää uniikin koodin ja ohjeet, kuinka käyttää alennus. Tarjous koskee koko lastenvaatevalikoimaa (44-170cm). Toimitus lähimpään Lindex-myymälään on maksuton, muualle 4€ toimitusmaksu. Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti, eikä tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.

Ihanaa iltaa kaikille <3


Vauhdikkaan vauvan menossa mukana

27.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa, ja toimin tämän vuoden ajan Liberon ambassadorina.

Nova on syntymästään asti käyttänyt Liberon vaippoja, eli reilut seitsemän kuukautta. Tällä hetkellä meillä on käytössä jo viitoskoko, joka istuu hänelle hyvin ja pysyy mukana päivän meiningeissä. Jo Novan ollessa vastasyntynyt me ihastuttiin Liberon Touch-vaippoihinjotka on meidän lisäksi aika moni muukin testannut parhaiksi vaipoiksi. Ollaan testattu myös Comfortia ja Up&Go -housuvaippoja. Niissäkään ei ole ollut mitään vikaa, mutta ollaan silti palattu aina takaisin Toucheihin, koska ne vaan on meidän lemppareita. Ne on pehmeitä, kauniita, ja mukavia. Miettikää, vaippakin voi olla kaunis.

Liberon Touch -vaipat on kehitetty n. 1,5 vuotta sitten, eli ne ovat aivan uusinta uutta. Vuosi sitten Libero järjesti kaikkien aikojen suurimman vaippatestinsä Pohjoismaissa, jossa yli 60 000 perhettä testasi Touch-vaippoja. Mukana oli Suomesta yli 7000 perhettä, ja kaikkien perheiden vastaukset koottiin tietokantaan, mistä ne ovat kenen tahansa luettavissa koska tahansa.

Vaikka Libero Touchit ovat muutenkin uusia ja parhaita, on tullut aika päivittää ne vielä parempiin. Testiperheiden vastaukset lähetettiin Göteborgiin Liberon laboratorioon, ja vastausten pohjalta vaippoja on upgreidattu vielä paremmiksi. Uudet Libero Touchit ovat entistäkin pehmeämpiä, parhaiten istuvia ja jokaisessa koossa on kätevä kosteusindikaattori. Jokainen uusi pehmeä yksityiskohta on toteutettu yhdessä vanhempien kanssa, vanhempien toiveiden pohjalta.

Eli parhaastakin voi vielä parantaa, ja sitä Libero pyrkii aktiivisesti tekemään yhteistyössä vaippojen käyttäjien, eli meidän perheiden, kanssa. Nyt kun Nova jo liikkuu tosi paljon, on vaipan istuvuudella suuri merkitys. Välillä hän on ihan ylösalaisin, hän kierii, konttaa, kävelee ja pyörii. Vaippa ei saa puristaa tai olla tiellä, se ei saa olla liian paksu tai ahdistava. Vaipan pitää tuntua mahdollisimman vähän, mielellään ei ollenkaan. Ainakaan me ei olla huomattu että vaippa ikinä häiritsisi Novan menoa, ainoastaan vaipan laittaminen. Hän ei nimittäin meinaa pysyä enää paikoillaan sen vertaa että vaipan saisi päälle, kun on niin hurjan kova kiire joka suuntaan koko ajan.

Liberolla on juuri nyt käynnissä kampanja, jossa ostamalla Liberon Touch-vaippoja saa alennuskoodin Lindexin verkkokauppaan. Alennuskoodilla saa vähintään 30€ ostoksesta 10 euron alennuksen. Koodi käy siis vain Lindexin verkkokauppaan, ja se on mukana Liberon vaippapaketeissa, joista löytyy kampanjatarra, joka sisältää uniikin koodin ja ohjeet, kuinka käyttää alennus. Tarjous koskee koko lastenvaatevalikoimaa (44-170cm). Toimitus lähimpään Lindex-myymälään on maksuton, muualle 4€ toimitusmaksu. Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti. Liberon tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.

Tuntuu tosi haikealta kirjoittaa tätä ambassador-vuotemme toisiksi viimeistä postausta – vastahan Nova syntyi ja me laitettiin ensimmäinen minikokoinen Touch-vaippa tyypille päälle. Muistan ne pienet rimpulajalat ja unelmanpehmeän vastasyntyneen ohuen ihon. Siitäkään ei muka ole kauaa kun liityttiin  Libero-kerhoon ja päivitin meidän kerhosivulle kuvia Novasta.

Nyt kun katsoo niitä samoja kuvia  niin huomaa että hän oli ihan minipieni vielä silloin. Nyt hän on jo tuollainen ihana rakas möllykkä jonka jaloista huomaa että äidin supermaito on maistunut, yhdessä kiinteiden ruokien kanssa. Ja niihin pieniin hentoisiin jalkoihin on tullut uskomatonta voimaa ja tarmoa. Onneksi vielä ei olla ihan lopussa, on tätä vauvavuotta vielä vähän jäljellä<3

Ihanaa päivää kaikille!


Meidän supertyypit – Libero Superhero

18.07.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa, ja toimin tämän vuoden ajan Liberon ambassadorina.

Mä toivon, että jokaisesta postauksesta, jonka tänne lapsiin liittyen kirjoitan, välittyy se rakkaus ja kunnioitus jota lapsiani kohtaan tunnen. He ovat ihan mielettömiä supertyyppejä kaikki kolme, ja tekevät meidän elämästä joka ikinen päivä vaan ihan parasta. Mä vierastan kovasti sitä ajatusta, joka lapsista on tällä hetkellä esimerkiksi mediassa valloillaan. On ihan äärettömän surullista, että lehtien ja verkkomedioiden kirjoitukset lapsista on aina sitä, että he sotkevat, häiritsevät, ovat äänekkäitä ja suorastaan oikeita maanvaivoja.

En tiedä keitä lapsia nämä median edustajat ovat tavanneet, mutta mä väitän että suurin osa lapsista on ihan hemmetin loistavia tyyppejä, jos heille vaan annetaan siihen mahdollisuus. Joo, jokainen lapsi on erilainen, niin on meidänkin kaikki kolme lasta. Kaksi vanhinta eroavat luonteiltaan toisistaan kuin yö ja päivä, vauvasta ei vielä tiedä. Mutta he ovat kaikki juuri omanlaisinaan parhaita, huippuja lapsia joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Heidän kanssaan on mukavaa  liikkua, heille on mahtavaa näyttää uusia paikkoja, ja heidän kanssaan ei tule tylsää kotonakaan. He keksivät kaikkea uutta ja hauskaa, heillä on parhaat jutut, ja hersyvimmät naurut mä saan meidän minisupersankareiden kanssa.

Lapset sotkevat, eivät kaikki, mutta jotkut. Jotkut lapset ovat myös äänekkäitä. Lapset myös ymmärtävät puhetta. Kun heitä pyytää olemaan hiljempaa, he usein ovat – kunnes taas innostuvat. Se kuuluu lapsuuteen, sellaisia me ollaan itsekin joskus oltu. Sitten voi taas muistuttaa heitä olemaan vähän hiljempaa, jos se jotain häiritsee. Silloin kun se ei häiritse ketään, pulputtakoon vaikka sydämensä kyllyydestä. Elämä olisi aika tylsää jos ei saisi koskaan innostua, kyllä me aikuisetkin innostutaan mutta tehdään se vaan hillitymmin. Lapset eivät vielä osaa, eikä aina tarvitsekaan.

Sotkut voi siivota, ja jos joku lapsissa häiritsee, heitä voi pyytää tekemään jotakin toisin. Voi myös näyttää hyvää esimerkkiä kuinka käyttäydytään kohteliaasti, ja kohdella heitä tasavertaisina pallontallaajina.

Meidän lapset merkitsevät mulle niin paljon että mitkään sanat maailmassa eivät riitä sitä kertomaan. He ovat mulle ihan kaikki. Tärkeintä maailmassa mulle on, että meidän lapsilla on hyvä olla, ja he ovat onnellisia. Tämä Liberon supersankariteema on ihan mahtava, koska jokainen lapsi on oman elämänsä supersankari, ja meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa se.

Meidän tehtävä on muistuttaa lasta siitä miten hyvä hän on, kehua ja kannustaa. Lapsi uskoo että hän pystyy mihin tahansa, niin kauan kunnes joku rikkoo tämän uskon. Mä en halua rikkoa sitä koskaan.

Meidän lasten makeat supersankariasut ovat Liberokerhon pistekaupasta peräisin, ja  elokuun loppuun kestävän kampanjan ajan Liberon kampanjatunnuksilla merkityistä Comfort 3-7- ja UP&GO 4-8 -kokoisista, sekä kaikista Libero Touch-vaippapaketeista saa Limited Edition -koodeja, joilla voi lunastaa omalle lapselleen Liberokerhon pistekaupasta näitä asuja. Yhden asun saa kuudella koodilla, ja lunastusaikaa on siis vielä 31.8. asti. Isommille lapsille on viittoja ja niihin kuuluvia maskeja kolmessa eri värissä (turkoosi, punainen ja kulta), ja vauvoille on söpö superhero-body ja siihen kuuluva suloinen korvapipo jotka Novalla on päällä. Asuja pääsee kurkkimaan lisää myös Liberokerhon sivuilta.

Asuja lunastaakseen täytyy olla ilmaisen Liberokerhon jäsen, ja syöttää kampanjapakkausten koodit Liberokerhon pistekauppaan. Se on ihan helppoa, ja kerhon jäsen kannattaa muutenkin olla, sillä kamppiksen ulkopuolellakin Liberokerhon pistekaupassa on vaikka mitä kivaa pienille supersankareille. Kampanjan jälkeen käyttämättömät Limited Edition -koodit muuntuvat tavallisiksi pisteiksi, ja niitä voi käyttää pistekaupassa ihan normaalisti.

Yhteistyössä Libero.

Ihanaa päivää kaikille supersankareille ja vanhemmille <3


Supervauvan vaipat

08.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa ja on osa mun Libero Ambassador-vuotta.

Kun Nova oli vasta mun mahassa kasvamassa, me usein kutsuttiin häntä supervauvaksi. Se oli meidän oma lempinimi hänelle, ja tapa puhua hänestä ”nimellä”, ilman että kuitenkaan paljastettiin nimeä kenellekään. Meidän SuperNova, kirkas tähtiräjähdys. Nyt meidän superNova on ollut täällä jo neljä kuukautta, ja valaissut meidän maailmaa ihan niinkuin kirkas tähtiräjähdys ainakin. Hän on mahtava tyyppi, joka todella tuo nimensä mukaisesti valoa elämään.

Nova rakastaa vaipanvaihtohetkiä, ja vaikka olisi kuinka väsynyt, niin vaipanvaihdon aikaan hän hymyilee ja naureskelee innoissaan vaikka silmät puoliksi kiinni. Vaipanvaihtohetket on hyviä hetkiä höpötellä ja vähän kutitella ja pöristellä vaikka vauvan masua. Nova myös rakastaa sitä perinteistä kolmiväristä hymynaamaa joita neuvolasta saa, ja joka mekin ollaan hoitotason viereen kiinnitetty. Sille tuli aikoinaan ensimmäiset hymyt, ja edelleenkin kun mennään vaihtamaan vaippaa niin ekana hän hymyilee sille kuvalle.

Nova on käynyt siirtynyt vaipoissa aikaa sitten jo kolmoskokoon, ja ollaan käytetty Liberon Comfort-vaippoja nyt siitä asti kun Liberolla alkoi toukokuussa Superhero-kamppis ja vaippoihin tuli Superhero-kuviointi.  Me tykätään kovasti supersankareista koko perhe joten tämä teema oli ihan meidän makuun. Pitäähän supervauvalla olla supervaipatkin, hah!

Comfortit ovat sopineet Novalle hyvin, ja pitäneet ihon oikein hyvin kuivana ja siistinä. Niissä Novan on myös helppoa ja mukavaa liikkua nyt kun hän on alkanut kovasti liikkumaan. Vaipat eivät purista tai ole liian kovat tai muuten hankalat, vaan joustavat ja antavat vauvan liikkua ihan omaan tahtiin. Luulen että käytetään näitä teippivaippoja siihen asti että Nova oppii seisomaan, sitten on taas helpompaa siirtyä UP&GO -housuvaippoihin joita meillä on jo muutama paketti varastossa.

Toukokuusta elokuun loppuun kestävän kampanjan ajan Liberon kampanjatunnuksilla merkityistä Comfort 3-7- ja UP&GO 4-8 -kokoisista, sekä kaikista Libero Touch-vaippapaketeista saa Limited Edition -koodeja, joilla voi lunastaa omalle lapselleen Liberokerhon pistekaupasta makeita supersankariasuja. Yhden asun saa kuudella koodilla, ja lunastusaikaa on 31.8. asti. Isommille lapsille on viittoja ja niihin kuuluvia maskeja kolmessa eri värissä, ja sitten näille pikkunappuloille on söpö superhero-body ja siihen kuuluva suloinen korvapipo. Asuja pääsee kurkkimaan Liberokerhon sivuilta.

Asuja lunastaakseen pitää siis olla ilmaisen Liberokerhon jäsen, ja syöttää kampanjapakkausten koodit Liberokerhon pistekauppaan. Tämä on ihan helppoa, ja kerhon jäsen kannattaa muutenkin olla sillä kampanjan ulkopuolellakin Liberokerhon pistekaupassa on vaikka mitä kivaa vauvoille ja lapsille. Kampanjan jälkeen käyttämättömät Limited Edition -koodit muuntuvat tavallisiksi pisteiksi, ja niitä voi käyttää pistekaupassa tavalliseen tapaan.

Mä en malta odottaa että meidän kuopus liittyy mukaan isompien siskojen supersankarileikkeihin! Mun mielestä tämä teema kesäkamppikseen on huikea, sillä kaikki lapset on supersankareita <3

Yhteistyössä Libero.

Kerätäänkö teillä koodeja supersankariasuihin?


Vertaistukea vanhemmille – uudistunut Liberokerho

11.05.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa.

Vanhemmuuden myötä vertaistuen merkitys nousi mulla suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Ennen äitiyttäkin oli hauskaa jos joku oli kokenut jotain samaa kuin minä, tai eli samaa elämänvaihetta kuin minä. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen tärkeää mulle, enkä kaivannut mitään sen suurempaa tukea tai paikkaa josta etsiä samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa. Koulusta ja töistä löysi hyvin kavereita, joiden kanssa oli helppoa viettää vapaa-aikaa yhteisten aktiviteettien merkeissä.

Äitiyden myötä jäin kuitenkin yksin kotiin, vaille sitä sosiaalista samassa elämäntilanteessa olevaa verkostoa. Olin kaveripiirini ensimmäinen äiti 20-vuotiaana, ja silloin kun minä olin vauvan kanssa kotona, vanhat ystäväni olivat koulussa tai töissä. Alkuun en edes kaivannut seuraa niin paljoa, rakastin pesiä vauvan kanssa kotosalla, mutta sitten kun synnytyksestä oli toipunut kunnolla ja muutenkin alkoi tottua vauva-arkeen, tajusin että kaipasin tosi paljon kavereita jotka olisivat samassa elämäntilanteessa. Miksi?

Koska on niin monia asioita vauva- ja lapsiperhearjessa, jonka vain toinen vanhempi voi ymmärtää. Jokainen kaipaa sitä että joku sanoo että ”Mä niin tiedän mistä sä puhut” ja ”Meillä myös!”, ja sitä että joku toinen jolla on yhtä isot silmäpussit jakaa sen kahvikupposen ja nauraa mukana keskellä yötä yllättäneille pikkuvauvan niskakakoille.

Vaikka mulla on ollut Otto siinä tukena kokoajan, ei hänkään esimerkiksi voi jakaa kokemusta siitä miltä kropassa tuntuu synnytyksen jälkeen tai vaikkapa omakohtaisia vinkkejä imetyksen onnistumiseen. Minä taas en voi jakaa Otolle omakohtaisia vinkkejä siitä miltä isänä jokin asia tuntuu tai miten se kannattaisi tehdä. Enkä myöskään voi jakaa vertaistukea vaikkapa siihen, miten ikävää on jos vauva vaikkapa viihtyy enemmän äidin kanssa kuin isän kanssa, niinkuin meillä oli Zeldan vauva-aikana. Vanhempana vertaistukea tarvitsee aiempaa enemmän, koska vastuu ja omat paineet ovat niin paljon suuremmat kuin missään aiemmassa mitä on elämässä kokenut.

Mä tutustuin toisiin samanhenkisiin äiteihin helposti blogin kautta, ja uskaltauduin myös vauvamuskariin ja perhekeroon Tiaran vauva-aikana. Kerhossa mua jännitti hirveästi koska olin kaikkia muita niin paljon nuorempi, enkä oikein kokenut sopivani joukkoon. Zeldan vauva-aikana me ei enää käyty siellä, mutta blogin kautta löytyneet ystävät jäivät. Ensin juteltiin netissä, ja myöhemmin jo tavattiin. Nykyään moni äiti joihin olen tutustunut virtuaalimaailmassa, on mulle korvaamattoman arvokas ystävä ja jopa lapseni kummi.

Perhekerhoja ei ole joka paikkakunnalla, eikä pikkuvauva-aikana aina jaksa lähteäkään yleensä aikaisin aamupäivällä pidettäviin vauvakerhoihin ja -harrastuksiin. Silti olisi kiva saada seuraa, tai edes vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Silloin kannattaa tutustua Liberokerhoon, jos se ei ole vielä tuttu.

Tein perheprofiilin uudistuneelle Liberokerhon sivustolle muutama viikko sitten, ja olen sen jälkeen tutkinut ahkerasti kerhon sivuja. Keskustelu on vilkasta Vanhempien jutut -osiossa, ja sieltä löytää paljon vertaistukea ja vinkkejä erilaisiin vanhemmuuden haasteisiin tai kasvatusasioihin. On mahtavaa huomata miten monet vanhemmat ovat viihtyneet Liberokerhon sivuilla jo yli kymmenenkin vuotta ja solmineet kestäviä ystävyyssuhteita. Sivuilta voi myös hakea omia ystäviään ja läheisiään, ja jakaa oman perheprofiilinsa heidän kanssaan.

Liberokerhon sivuilla on sekä äitejä että isiä, nuoria että vanhoja, esikoisen vanhempia ja suurperheen päitä. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle omantyylistään seuraa. Ja jos ei itseä innosta mennä juttelemaan heti, voi selata toisten keskusteluita, niistä löytää usein jo helposti vastauksia pohdiskelemiinsa asioihin. Helppo tapa tutustua kerhossa toisiin on vaikkapa raskausaikana liittyä oman lasketun ajan kuukaudelle perustettuun keskusteluketjuun, kuten vaikkapa Helmikuiset 2017. Kuukausiryhmissä on aina omalle vauvalle tai raskaudelle ajankohtaista vertaistukea saatavilla, ja sen olen kokenut erityisen mukavaksi kaikkien kolmen vauvavuoden ja raskauden aikana.

Suomen suurin vanhemmuuteen keskittynyt kerho tarjoaa oivan paikan tutustua toisiin nykyisiin ja tuleviin vanhempiin, ja samalla säilöä omat vauvamuistot turvalliseen paikkaan. Käykää ihmeessä tutustumassa Liberokerhoon, ja luomassa itsellenne oma perhesivu.

Yhteistyössä Libero.

Ihanaa päivää kaikille!