Viimeinen postaus vaippalähettiläänä

13.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa.

Helmikuun alussa asettelin vauvanhoitotuotteita nätisti lipaston päälle ja kuvasin vaippapaketteja supistusten lomassa. Se oli ihan vasta! Sitten vihdoin siskojaan huomattavasti pidempään mahassa viihtynyt kuopuksemme päätti tulla ulos, ja pääsin pukemaan minikokoisia vaippoja hänelle. Tuosta on kulunut yhdeksän kuukautta ja muutama päivä päälle – ja tuntuu ihan uskomattomalta että se pienen pieni rimpula on nyt tuo jäntevä tyttö joka kävelee hirmuista vauhtia kärryjen kanssa, kiipeää itse portaat, höpöttää monen sanan verran ja väläyttelee niin aurinkoisia hymyjä että koko maailma sulaa ympäriltä.

Ollaan jo aikoja sitten luovuttu hoitopöydän käytöstä, tämä neiti kun ei ole pysynyt paikallaan enää viiden kuukauden iän jälkeen hetkeäkään. Nykyään vaippoja vaihdetaan siinä asennossa mikä hänelle parhaiten sopii, sillä häntä on ihan turha yrittää oikeasti saada pysymään vaikka pötköllään lattialla, jos häntä ei kiinnosta. Välillä kontataan ympäri asuntoa hänen perässään niin että vaipan saa aina toiseen jalkaan laitettua, mutta sitten hän lähtee taas kipittämään niin että toista lahjetta ei saa pujotettua, ja toinenkin irtoaa kontatessa. Vaipan pukeminen on siis meillä oikein projekti nykyään. Onneksi on sentään nuo Libero Touch -housuvaipat, teippivaipan pukeminen se vasta mahdottomuus olisikin.

Hänestä on maailman hauskinta kun vaipan pujottaa päähän hatuksi, silloin saa ihastella hänen kahta hienoa hammastaan ja kuunnella ihanaa hersyvää naurua. Vaippoja on myös hyvä heitellä, ja tyhjentää vaippapaketista kaikki vaipat ulos, jos siihen pääsee käsiksi. Toinen lemppari on babywipesit, auta armias jos se paketti jää johonkin näkösälle. Kuopuksemme tyhjentää salamannopeasti kaikki puhdistuspyyhkeet ympärilleen, ja hieroo niillä lattiaa, seinää ja huonekaluja. Ja hän osaa tehdä sen hiiren hiljaa.

Tämän yhdeksän kuukauden aikana ollaan käytetty pelkästään Liberon vaippoja, ja suurimmaksi osaksi juuri Libero Toucheja. Välissä testattiin ambassadorin pestin myötä muutaman paketin verran Comforteja, mutta päädyttiin silti ostamaan Libero Toucheja, kun Comfortit loppuivat. Ei niissäkään mitään vikaa ole, me vaan tykätään Libero Toucheista vielä enemmän. Ai miksikö? Koska:

  • Libero-vaipat on kehitetty juuri meitä 2010-luvun perheitä ajatellen, ja niitä kehitetään koko ajan lisää perheiden omien kokemusten pohjalta: syys- ja lokakuussa 2016 toteutettiin Liberon kaikkien aikojen isoin tutkimus Pohjoismaissa kutsumalla vanhemmat testaamaan vaippoja. Tutkimukseen tuli yli 60 000 vastausta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Vastaukset lähetettiin Liberon tuotekehittelijöille Göteborgiin, missä he  jatkoivat tuotekehittelyä vanhempien toiveiden pohjalta. Nyt kaupoissa olevat vaipat vastaavat siis entistäkin paremmin vanhempien toiveita ja tarpeita.
  • Niissä on kosteusindikaattori joka kertoo kun vaippa pitää vaihtaa, monissa muissa vaipoissa tämä on vain pienimmässä koossa
  • Ne ovat pehmeimpiä vaippoja joita markkinoilla on
  • Ne istuvat loistavasti eikä tule ohivuotoja tai niskakakkoja

Tämä vaippalähettilään pesti on ollut mukavaa puuhaa, ja olen iloinen että siihen lähdin. Me ollaan päästy helpolla, kun heti ekat vaipat joita kokeiltiin olivat meidän tarpeisiin sopivat. Aiempina vauva-aikoina kokeiltiin useampia eri vaippoja, ja välillä tuli ihottumaa tai iho ärtyi muuten. Nyt ei olla jouduttu turvautumaan sinkkivoiteeseen, ja iho on pysynyt todella hyvänä kaikki nämä kuukaudet.

Minä kiitän Liberoa hienosta vuodesta lähettiläänä, ja totean että käytetään ehdottomasti jatkossakin ainoastaan joutsenmerkittyjä, unelmanpehmeitä Toucheja. Kiitän myös teitä kaikkia joiden kanssa ollaan jaettu kokemuksia vaipoista ja vauvan ihonhoidosta tämän pestin aikana. Lisää kokemuksia pääsee vaihtamaan Libero-kerhon sivuilla, ja sieltä voi lukea muiden vanhempien kertomuksia ja kokemuksia.

PSST! Muistakaa myös Liberon vaippapaketeista vielä 30.11. asti saatava alekoodi Lindexin verkkokauppaan. Alennuskoodilla saa vähintään 30€ ostoksesta 10 euron alennuksen. Koodi käy siis VAIN Lindexin verkkokauppaan, ja se on mukana Liberon vaippapaketeissa, joista löytyy kampanjatarra, joka sisältää uniikin koodin ja ohjeet, kuinka käyttää alennus. Tarjous koskee koko lastenvaatevalikoimaa (44-170cm). Toimitus lähimpään Lindex-myymälään on maksuton, muualle 4€ toimitusmaksu. Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti, eikä tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.

Ihanaa iltaa kaikille <3


Turvallinen alku vauvalle

05.03.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa. Vauva-arkea on pian neljä viikkoa takana ja ollaan saatu jo aika hyvä tuntuma siihen millainen tapaus tämä meidän pienin tyyppi on. Ollaan myös ehditty hyvin testaamaan vaippoja Libero Ambassadorina toimimisen merkeissä. Sanotaanko vaikka niin, että ollaan päästy jo sisälle tähän vauvavuoteen ja kuplakin on puhjennut, vaikka edelleen aika seitsemännessä taivaassa uudesta perheenjäsenestä ollaankin.

Vauva on rauhallinen ja ottaa kovin rennosti. Hän suuttuu vain jos on oikein kova nälkä eikä ruokaa saa juuri sillä sekunnilla, esimerkiksi pitkiltä päiväunilta herätessä ja jos mä olen juuri silloin vaikka vessassa. Vauva nukkuu edelleen aika paljon mutta jaksaa olla pari pidempää pätkää päivän aikana myös hereillä. Muuten hän ottaa oikein lungisti eikä säikähdä vaatteiden vaihtoa, yllättäviä ääniä eikä vaipanvaihtoakaan.

Vaipan vaihto on yksi niistä ensimmäisistä vuorovaikutuksen hetkistä ihan pienen vauvan kanssa, he kun usein nukkuvat paljon ja se saattaa olla ainoita tilanteita ekojen päivien aikaan kun vauva on edes hereillä. Vaipan vaihdosta voi hyvin tehdä ihanan yhteisen höpöttelyhetken jo alusta asti ja näin luoda vauvalle turvallisuudentunnetta uudessa tilanteessa. Usein vaippaa vaihtaessa saa kokea niitä vauvan ensimmäisiä hymyjä, tai ekoja jokelluksia.

Vaipan ja vaatteiden vaihto on myös hyvä tilanne ottaa isommat sisarukset mukaan vauvan hoitamiseen. He voivat antaa puhtaan vaipan, laittaa käytetyn vaipan roskikseen ja auttaa laittamaan vauvalle vaikka sukat jalkaan. Meidän tytöt ovat halunneet alusta asti olla niin paljon mukana vauvan hoidossa kun vaan mahdollista, ja näin ovat saaneet myös tehdä.

Pienelle vauvalle on tärkeää luoda turvallinen olo alusta alkaen, ja puhdas ja kuiva vaippa on tietenkin yksi niistä asioista joka tähän vaikuttaa. Vauvalle pienikin epämukavuus on hirveintä mitä hän on ikinä kokenut, koska kaikki on niin uutta ja hän kokee kaiken ensimmäistä kertaa. Vastasyntyneen hyvinvointi riippuu kovin yksinkertaisista, mutta sitäkin merkityksellisemmistä asioista: siitä että saa ruokaa silloin kun on nälkä, siitä että saa nukkua rauhassa, sylistä ja läheisyydestä sekä siitä että hänet pidetään puhtaana ja kuivana.

Me ollaan oltu oikein tyytyväisiä Liberon Touch-vaippoihin tämän neljän viikon testauksen aikana, ja uskon että tullaan käyttämään näitä niin kauan kuin vauva vaippoja tarvitsee. Vaipat eivät ole falskanneet kertaakaan, eikä vauvan iho ole kertaakaan tarvinnut sinkkivoidetta tai muutakaan vaan on pysynyt hyvänä ihan omasta takaa. Vaipat ovat ihanan pehmeitä, eivät haise kemikaaleilta ja pitävät vauvan olon kuivana ja mukavana. Voin vahvistaa omalta osaltani muidenkin Libero Toucheja testanneiden perheiden sanat: nämä ovat parhaita vaippoja mitä meillä on ollut käytössä koko mun kuuden vuoden vanhemmuuden aikana.

Lisää testiperheiden kokemuksia ja tietoa Libero Toucheista voi lukea Libero Tosielämässä -sivulta. Jos mietitte mitä vaippoja omalle tulevalle vauvalle kannattaisi ostaa, mistä tehdä ystävälle vaippakakku baby showereihin tai mistä löytää vuotamaton ja hyvä vaippa omalle pienelle, suosittelen Libero Touchia täydestä sydämestäni.

Yhteistyössä Libero.

Ihanaa päivää kaikille!


Vaippatestausta tosielämässä + kilpailu

23.02.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa. Kuten ensimmäisessä Liberon Brand Ambassador-postauksessa kerroinkin, me testataan vauvan kanssa tänä vuonna Liberon vaippoja. Tällä hetkellä meillä on testissä Touchit, jotka on meidän lisäksi aika moni muukin testannut parhaiksi vaipoiksi. Libero nimittäin järjesti viime syys-lokakuussa kaikkien aikojen suurimman vaippatestinsä Pohjoismaissa, jossa yli 60 000 perhettä testasi Touch-vaippoja. Mukana oli Suomestakin yli 7000 perhettä, ja kaikkien vastaukset koottiin tietokantaan ja ne ovat sieltä kenen tahansa luettavissa koska tahansa.

Vanhemmat ja lapset kutsuttiin testaamaan vaippoja ihan tavallisessa arjessa, tosielämässä, jotta saatiin mahdollisimman luotettavia tuloksia siitä millaisia vaipat ihan oikeassa käytössä ovat. Jokaisen testiperheen vastaukset lähetettiin eteenpäin myös Liberon tuotekehitystiimille länsinaapurimme Ruotsin Göteborgiin, jotta vaippoja voidaan kehittää yhä paremmiksi ja paremmiksi. Libero testaa vaippojaan sekä laboratoriossa, että kuluttajatesteissä.

Liberon suurimman vaippatestin perheiden vastauksia pääsee lukemaan Liberon sivuilta. Yli 63 000:sta testiperheestä 56 000 suositteli Libero Touch -vaippoja, mikä on mun mielestä aivan loistava tulos kun kuitenkin miettii miten erilaisia perheitä ja erilaisia vauvoja noinkin suureen ihmismäärään mahtuu. Mikään ei varmasti koskaan voi olla sellainen tuote joka sopisi ihan jokaiselle, mutta noiden lukujen perusteella Libero on päässyt aika lähelle Touch-vaipoillaan.

Mekin ollaan tykätty vaipoista, kuten ekassa postauksessa kerroin. Nyt käytössä on jo Touch-vaippojen 2. koko, joka menee varmasti pidempään hyvin. Kertaakaan vaipat eivät ole falskanneet, ja vauvan iho on pysynyt oikein hyvänä eikä ole mennyt rikki. Vaipan etuosasta löytyvä kosteusindikaattoriviiva on tosi kätevä, kun se kertoo milloin vauvan vaippa pitää vaihtaa. Varsinkin ekoina päivinä kun täytettä ei vielä vaippaan kovin usein tai paljoa tullut niin oli hyvä tsekata siitä viivasta että milloin on tarvetta vaipanvaihdolle.

Mulle tärkeintä vaippoja valitessa on se että vauvan olo on mukava, eikä vaippa ärsytä ihoa tai päästä tavaraa läpi tai ohi. Vaipan pitää istua hyvin ja tuntua mukavalta ja pehmeältä päällä. Liian paksut tai kovat vaipat eivät varmasti tunnu kenestäkään kivalta. Arvostan myös sitä että vaipat eivät sisällä voiteita, ja ne on tuotettu niin ympäristöystävällisesti kuin kertakäyttövaippoja on mahdollista tuottaa. Libero Touch-vaipoilla ja kaikilla muillakin Liberon tuotteilla on joutsenmerkki sekä FSC-sertifiointi, joten ne täyttävät tiukat ympäristökriteerit.

Mä palaan kertomaan meidän vaippatestin tuloksia myöhemmin, kunhan kokemusta on kertynyt enemmän sekä vauvalle että meille vanhemmille. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin erittäin lupaavalta ja jatketaan testaamista innolla.

LUKIJAKILPAILU: 

Onko teillä testattu Liberon Touch -vaippoja? Kommentoi vastauksesi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut kahden Libero-viltin arvontaan! Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 28.2. klo 22.00 asti. Löydät arvonnan tarkemmat säännöt TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille ja ihanaa päivää!