Luukku 16. Tonttutreeni: hauska kotitreeni tonttulakit päässä

16.12.2020

Itseasiassa yksi meidän aineettoman yhteisen tekemisen perhejoulukalenterin luukuista oli tänä vuonna kotitreeni tonttulakit päässä koko perheelle ja se oli varsin hauskaa ja hikoiluttavaa puuhaa. Tällä hetkellä monet harrastukset ovat tauolla (niin myös meillä) ja siksi on tärkeää huolehtia muilla tavoin, että tulee liikuttua riittävästi. Me ollaan ulkoiltu paljon ja sen lisäksi ollaan tehty monia kotitreenejä. Minä en ole mikään ammattilainen, tiedän treenaamisesta hyvin vähän. Mutta sen tiedän, että tämä treeni on melko helppo ja hauska ja otin siihen mukaan omia lemppariliikkeitäni, joissa tulee hiki. Ja hien pintaan saaminen on kai ihan hyvä juttu?

Vaihtoehtoisia treenausmuotoja tälle lämmittelyn ja viiden liikkeen kombolle on myös esimerkiksi tonttudisko. Eli laittaa vaan mahdollisimman tanssittavaa joulumusiikkia päälle ja sitten tanssii ainakin puoli tuntia – aivan täysillä. Toimii parhaiten jos on seuraa esim. puolisosta tai lapsista, tai miksei pitäisi yhteisdiskoa vaikka Teams-tapaamisen merkeissä ystävien kanssa. Erityisen hyvin tonttudiskossa toimii taustalla Spotifyn oma Christmas Pop -soittolista, siellä on menevää joulumusaa. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä meidän perheen hatusta vedetty hauska kotitreeni.

Tonttutreeni – hauska kotitreeni tonttulakit päässä:

Lämmittely 2 kierrosta: 20 haarahyppyä, 20 polvennostojuoksua (per puoli), 20sek lantion pyöritystä, 20 sek olkapäiden pyöritystä (musaehdotus: Elastisen Vain elämää -versio Tip Tap -biisistä toimii loistavasti lämmittelybiisinä).

Treeni: Tee kaksi tai kolme kierrosta, pidä kierrosten välissä minuutin tauko. 

Kyykkyhyppy x 20 (jump squat)

Mountain climber x30 (kummallekin puolelle, eli yhteensä 60)

Aasinpotkut x30 (kummallekin puolelle, eli yhteensä 60) (Donkey kicks)

Bicycle crunches x30

Lankku 30 sek (plank)

Huom! Kuvat eivät ole ohjeita, että ”tee liike näin”, ne ovat kuvituskuvia minusta tekemässä liikkeitä. Jos et ole tehnyt jotakin liikettä aiemmin, suosittelen katsomaan YouTubesta ammattilaisen ohjevideon miten liike tehdään oikeaoppisesti, minulta ei kannata siihen ottaa mallia. Laitoin tätä helpottaakseni kaikkiin liikkeisiin mukaan englanninkielisen nimen, niin varmasti löytyy videot niillä.

Toistojen määrää voi muokata oman harrastuneisuuden mukaan ja tilalle voi hyvin vaihtaa myös omia lempiliikkeitä, helpompia tai raskaampia. Hyviä treenejä löytyy myös Pamela Reifiltä YouTubesta ilmaiseksi ja itse olen tykästynyt tosi paljon myös Sara Ticklen 500-treeneihin, joita löytyy hänen blogista kolme erilaista.  Mulle on kaikessa liikunnassa tärkeintä se, että se on kivaa ja rentouttavaa ja sitä mielestäni tämä treeni on. Tämän jälkeen on ihana mennä saunaan, se viimeistelee rentoutuneen fiiliksen täydellisesti!

Toinen vinkki vielä: jos ei muuten huvita treenata, sekin toimii hyvin, että laittaa jonkun jouluelokuvan pyörimään suoratoistopalvelusta ja sitten tekee vaikka puolen tunnin ajan kaikkia sellaisia liikkeitä, joita tehdessä voi samalla katsella leffaa. Kyykyt, polvennostojuoksut, haarahypyt askelkyykyt ja muut pystyssä tehtävät liikkeet sopivat tähän erityisen hyvin, kun silloin näkee samalla hyvin telkkarin. Tämä on tällaisen laiskan treenaajan pro tip, että jos muuten ei saa itseään liikkeelle (niinkuin mulle välillä käy) niin tämä vaihtoehto on aika hyvä.

Huh! Mua jännitti tehdä tällainen vähän erilainen postaus ja etenkin nuo kuvat. Mun kroppa ei ole mitenkään erityisen atleettinen, mulla on edelleen paljon parantamista keskivartalon hallinnassa kolmen raskauden jälkeen ja mun ryhti ei ole koskaan ollut kovin optimaalinen. Mutta parhaani yritän. Ja ainakin mun mielestä kaikkien upeiden ja urheilullisten treenivinkkien sekaan mahtuu tällainen yksi kieli poskella tehty tonttutreeni, joka ei lupaa mitään muuta kuin hikeä ja hauskanpitoa.


Marraskuun jumppahaaste

16.11.2020

Haastoin itseni marraskuun ajaksi jumppahaasteeseen, sillä kaipasin lisää motivaatiota treenaamiseen. Jumppahaasteeni menee yksinkertaisuudessaan niin, että mun tulee jumpata (ts. liikkua) joka päivä marraskuussa vähintään 15 minuutin ajan. Sillä ei ole mitään väliä mitä se liikunta on, se voi olla lenkki, tanssia, venyttelyä, joogaa, kehonpainotreeniä tai vaikka intensiivistä haravoimista. Kunhan liikun joka päivä vähintään 15 min extraa normaalin arjen hyötyliikunnan lisäksi, olen onnistunut haasteessani.

Lokakuussa huomasin, että lenkkeilymotivaationi laski. Koskaan ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä lähteä lenkille. Ja en kertakaikkiaan aio nyt suostua tähän, että lopetan liikunnan talven myötä motivaation puutteen vuoksi, kuten minulle kävi monena vuonna. Selvisin viime talvestakin lenkkeillen läpi talven ja tulen onnistumaan siinä tänäkin vuonna, se on vissi. Mutta jotain piti keksiä, jotta saan itseni sohvalta ylös. Ihana kollegani Mona Visuri keksi marraskuun lenkkihaasteen Instassa ja siitä inspiroituneena päätin itse vaihtaa sen omalla kohdallani jumppahaasteeksi. Koska tällä hetkellä mulla ne on juuri ne lenkit, jotka eniten takkuaa, päätin että voin jumpata ihan miten haluan, koska tärkeintä on se, että LIIKKUU, ei se miten liikkuu.

Minulla edelleenkin välillä stressaa se kesällä kesken lenkin iskenyt migreeni takaraivossa, vaikka hetkellisesti tuntui, että pääsin siitä jo yli. Yritän aina miettiä milloin on hyvä aika lähteä lenkille, jotta migreenin riski olisi mahdollisimman pieni. Esimerkiksi hormonaaliset vaihtelut lisäävät itselläni migreeniriskiä. Se tekee joskus lenkille pääsemisestä hankalaa, koska sekä aikataulut että olosuhteet voivat rajoittaa mun lenkkimahiksia.

En uskalla lähteä lenkille jos on PMS, menkat tai ovulaatio (heh, aika monta päivää kuukaudesta menee siis jo tässä). En myöskään lähde lenkille jos aurinko paistaa liian kirkkaasti tai jos mulla on yhtään pää kipeä. Mulle tulee harvoin migreeni, mutta silloin kun se tulee, on yleensä joku näistä tekijöistä ainakin osaksi taustalla. Ja antakaas kun selitän. Ymmärrän, että se migreeni voi hyvin iskeä noina päivinä myös kotona tai kaupassa tai missä tahansa, en välttele kaikkea. Mutta jostain syystä vaan se, että olen yksin kaukana kotoa jalkaisin migreenin iskiessä ja menetän näkökyvyn, on ajatuksena se kaikkein pelottavin. Olen kokenut sen kahdesti, enkä haluaisi kokea enää kertaakaan.

En voi olla kokonaan liikkumatta kuitenkaan noin monena päivänä kuukaudesta, mikäli haluan voida hyvin. Siksi olen keksinyt niille päiville muuta, kuten tämän jumppahaasteen. Voin aivan hyvin tanssia itseni hikiseksi olkkarissa, se on yhtä hyvää liikuntaa kuin lenkki. Tai tehdä YouTubesta kunnon kehonpainotreenin. Ja niitä kaikkia olenkin tässä viime aikoina tehnyt innoissani. Ja lopputuloksena se, että olen liikkunut vähintään saman verran tai jopa enemmän kuin ennen, koska liikun nyt joka päivä. Usein vartti venyy puoleksi tunniksi, ja jos joka päivä liikkuu vähintään sen vartin, ne pelkät vartit on jo viikossa 2h15min. Vertauksena kolme puolen tunnin juoksulenkkiä on ”vain” 1,5h.

Mun täytyy käsitellä näitä migreeniin liittyviä pelkoja ja ajatuksia rauhassa ja päästä niistä myös yli. Tiedän sen. Migreeni on kulkenut mun kanssa vuosikaudet ja vaikuttanut monella tavalla mun elämään. Se ei ole aina helppoa. Vaikka migreeni on yleinen sairaus, eikä se ole vaarallinen, se on silti ollut monella tapaa mulle pelottava asia läpi elämän. Välillä se vaikuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Joku lenkkimotiin vaikuttaminen on loppupeleissä aika pientä.  Olen tosi onnekas, kun olen päässyt migreenin kanssa tosi helpolla verrattuna moneen muuhun, joilla se vaikuttaa vielä enemmän arkeen.

Olen ylpeä siitä, että en jämähtänyt sohvalle kuten niin monta kertaa ennen motivaatipulan iskiessä, vaan keksin ratkaisun. Aion jatkaa jumppahaastetta ainakin tämän kuun loppuun asti, mutta miksei ei siitä eteenpäinkin? Siitä tulee niin hyvä fiilis kun liikkuu ja se antaa paljon lisää energiaa pimeän talven keskellä!


Kuinka saada lasten liikuntasuositukset täyteen arjessa

20.10.2020

Lasten pitäisi liikkua arjessa _paljon_. Alle kouluikäisten lasten liikuntasuositus on kolme tuntia päivässä, 7-18-vuotiailla suositus on 1,5-2 tuntia päivässä liikuntaa (lähde: THL). Se on sellainen määrä liikuntaa, että aikuinen saisi tehdä kovasti töitä sen saavuttamiseksi, etenkin jos on esim istumatyössä, kuten minä. Onneksi aikuisten ei tarvitse suositusten mukaan liikkua ihan niin paljoa. Mutta miten lapset saa liikkumaan suositusten verran joka päivä? Tätä multa on kysytty moneen kertaan, että miten meidän perheessä on saatu lapset liikkumaan riittävästi. Aloin ihan pohtimaan tätä kysymystä ja kysyinkin lapsilta, että mitkä asiat saavat heidät arjessa liikkumaan. Sieltä tuli mm. tällaisia vastauksia (sen kummemmin erittelemättä kuka sanoi mitäkin):

– Välitunnit

– Voimistelurenkaat & leuanvetotanko

– Trampoliini kesällä

– Jumppapatja

– Harrastukset

– Tanssien opettelu (lapsilla ei ole TikTokia tai YouTubea omissa puhelimissa, mutta katsotaan joskus yhdessä mun puhelimesta/telkkarista kivoja tansseja ja opetellaan yhdessä)

– Pyörälenkit

– Lähellä oleva leikkipuisto

En haluaisi ajatella, että arkiliikunta on välineurheilua, koska kyllähän liikkua voi ihan ilmaiseksi. Meillä kuitenkin nämä muutamat pienet hankinnat ovat olleet merkittävässä osassa lisäämässä lasten liikuntaa: voimistelurenkaat, leuanvetotanko ja trampoliini. Kesällä tramppa riittää jo yksin huolehtimaan, että tulee ainakin tuo koululaisten liikuntasuositus täyteen. Ja nyt syksyllä ostettiin koululaisille yhteissynttärilahjaksi leuanvetotanko ja jumpparenkaat, ja täytyy sanoa, että olen aivan äimistynyt siitä, kuinka kovassa käytössä ne ovat olleet.

Rahallinen panostus tähän oli n. 100€, mutta renkaille on ollut käyttöä ihan joka päivä. Edelleen kuukautta myöhemmin niistä suorastaan kilpaillaan päivittäin, että kuka saa olla niissä eniten. Ja miten nopeasti taidot karttuvat lapsilla, kun he harjoittelevat päivittäin! Meillä yksi lapsista sai kolmen viikon harjoittelun jälkeen vedettyä jo kolme leukaa, vaikka alussa ei lähtenyt yksikään. Olen jopa harkinnut, että ostaisi vielä toisen setin renkaita toiseen oviaukkoon. Tai ehkä sittenkin puolapuut toiseen lastenhuoneeseen?

Lisäksi meillä on paljon tyhjää lattiatilaa, jumppapatja ja bObleseita, joilla voi tehdä temppuratoja. Kun liikunnalle on sisällä mahdollisuuksia, lapset kyllä käyttävät ne. Ainakin meillä kaikki lapset ovat ihan erilaisia (vaikka samaakin löytyy), mutta kaikki myös oma-aloitteisesti liikkuvat sisällä paljon ja käyttävät kaikkia liikuntavälineitä, joita meillä on. Lapsilla on luontainen tarve ja halu liikkua ja siksi he helposti alkavat liikkumaan, jos esillä on jotain liikkumiseen kannustavia juttuja.

Ulkoliikunta on mahtava juttu ja pyritään käymään yhdessä pyörälenkeillä, leikkipuistossa, metsässä kävelemässä ja muutenkin nauttimaan raikkaasta ilmasta. Talvella (jos lunta tulee) tehdään lumiukkoja ja lumilinnoja, käydään pulkkamäessä, luistellaan ja käydään pakkaskävelyillä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kun talven pimeys iskee ja koululaisten tullessa kotiin valoisat tunnit ovat jo menneet, sitä liikuntaa harrastatetaan enemmän sisätiloissa arkipäivisin. Siksi onkin tärkeää, että kotoa löytyy sisältäkin mielekästä liikuttavaa puuhaa.

Lapset käyvät myös ohjatuissa harrastuksissa, mutta niiden määrää vähennettiin ainakin nyt tämän syksyn ajaksi, koska koronarajoituksista ei ollut tietoa, enkä halunnut ottaa sitä riskiä jonka otin keväällä, että maksoin esim. 600€ yhden lapsen yhden harrastuksen kevätkauden tunneista, mutta alle puolet niistä pidettiin, eikä rahaa saatu (ihan ymmärrettävästi) takaisin. Siksi pudotettiin syksyksi viikottaisten harrastuskertojen määrää. Toistaiseksi harrastukset ovat saaneet jatkua, mutta katsotaan miten tilanne etenee vielä tästä. Olen ihan tyytyväinen, että tehtiin tämä ratkaisu ja varmaan jatketaan vielä kevätkin samalla linjalla, mikäli koronatilanne pysyy samantyyppisenä.

Erilaisten jumppavälineiden ja ohjattujen harrastusten lisäksi liikutaan kyllä paljon yhdessä ihan ilmaiseksi. Opetellaan tansseja peilin edessä (olen vieläkin niin kiitollinen eteisen peilikaapeista, jollaisista haaveilin monta vuotta), kokeillaan tehdä pyramideja, pidetään diskoja olkkarissa ja katsotaan jooga- ja jumppavideoita YouTubesta. Meidän lasten innostus liikuntaa kohtaan saa mutkin liikkumaan, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Ja siis kyllähän noilla 15 sekunnin tansseilla saa hien pintaan hyvinkin nopeasti, kun tekee liikkeet täysillä ja harjoittelee sarjaa kymmeniä kertoja.

Olin itse sellainen lapsi, joka tykkäsi arkipäivisin koulun jälkeen lähinnä makoilla lattialla piirtämässä tai makoilla sohvalla lukemassa. Kävin kyllä kerran viikossa tanssitunnilla ja leikin kavereiden kanssa puistossa, mutta siinä se. Edelleenkin olen sellainen aikuinen, joka tykkäisi ennemmin vaan piirrellä ja lukea kirjoja, ja käydä kerran viikossa harrastamassa liikuntaa. Lapsille haluan kuitenkin antaa toisenlaisen esimerkin, sellaisen, jossa liikunta on yhtä tärkeä osa arkea kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Lukeminen ja piirtäminen on ihanaa, niitäkin me tehdään yhdessä. Mutta vaikka päivästä raivaa liikunnalle osan, ehtii ihan hyvin vielä tehdä muutakin.

Mun mielestä tärkeimmät keinot saada lapset liikkumaan ovat esimerkin voima, sekä se, että liikunnalle on mahdollisuuksia sekä kotona että kodin lähistöllä. En tarkoita tällä, että kaikilla pitäisi olla voimistelurenkaat tai tramppa, ei meilläkään aina ole ollut. Mutta se, että näyttää lapselle miten voi helposti liikkua kotona (esim. kuuntelee musiikkia ja tanssii, tekee ilmaisia treenejä YouTubesta, tai harjoittelee vaikka kyykkyhaastetta yhdessä) ja ulkona (itsekin liikkuu siellä leikkipuistossa, ottaa lapsen mukaan lenkille tai metsään) on tärkeää.

Olen ylpeä siitä, että meidän lapset liikkuvat paljon, vaikka itse en ennen lapsia kovin säännöllinen liikkuja ole ollut. Toivon, että nämä lapsuudessa saadut eväät liikuntaan kantavat koko elämän, eikä heidän tarvitse opetella aikuisena ottamaan liikuntaa osaksi arkea, kun se on jo sitä. Toki nyt kun lapset ovat vielä alakouluikäisiä, on meillä vanhemmilla enemmän sananvaltaa.  Kiinnostavaa nähdä miten liikunta toteutuu tulevaisuudessa lasten teini-iässä, ovatko voimistelurenkaat ja tramppa silloinkin hittejä vai ihan mjääh.

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän kokemuksia lasten liikkumisesta, joko omia kokemuksia tai lastenne kokemuksia! Tuleeko teillä helposti lasten liikuntasuositukset täyteen? Keskustelu jatkuu Instassa ja Facebookin puolella! 


Melkein vuosi takana juoksuharrastusta

02.09.2020

Nyt syyskuussa tulee vuosi siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin pitkän tauon jälkeen, Mallorcan helteessä Oton siskon kanssa. Se tuntui niin hyvältä silloin, vaikka olinkin lenkin jälkeen aivan dööööd. Mutta se fiilis: mä pystyin siihen! Ja siitä sain kipinän aloittaa juoksemisen uudelleen.

Harmaaseen Suomeen palattuamme suuntasin lenkille. Laitoin napit korville, kuuntelin podcastia ja juoksin. Oli niin hiki, puolimatkassa loputtomassa ylämäessä tuntui, etten vaan jaksa enää enempää, mutta juoksin kuitenkin. Parin päivän päästä lähdin taas. Ja taas. Parin viikon kuluttua olin niin ylpeä itsestäni, kun olin pitänyt lenkeistä kiinni. Viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Välillä ei huvittanut yhtään lähteä lenkille, tai tuntui ettei kertakaikkiaan ollut aikaa, mutta lähdin silti. Päätin, että juoksen joka viikko vähintään kolme kertaa ainakin 20-30min lenkin. 20min voi kuulostaa lyhyeltä ja tokihan se on lyhyt aika, mutta ensin piti saada kiinni siitä säännöllisyydestä, siitä, että oikeasti lähden sinne lenkille kolme kertaa viikossa. Otin aikaa lenkille sieltä mistä sitä löytyi ja aina sitä jostain löytyi parikymmentä minuuttia.

Sitten kun lenkistä tuli rutiini, saatoin alkaa miettimään matkaa, nopeutta ja aikaa. Aloin tarkkailla tuloksia mun älykellosta ja terveysappista. Olin ihan tyytyväinen. Appi näytti, että kehitystä tapahtui jo muutamassa viikossa kivasti. Talvella mun keskivauhti oli usein 8km/h, johon olin aivan tyytyväinen. Pyrin juoksemaan aina n. puoli tuntia, matkasta viis. Leuto talvi oli juoksun kannalta ihanteellinen, sillä missään ei ollut jäätä ja oli helppo juosta kun ei tarvinnut edes sen kummemmin miettiä vaatteita. Koko talven pärjäsi juoksutakilla, juoksutrikoilla ja lenkkareilla.

Pidin juoksusta kiinni myös muuton aikaan ja tutkin innoissani kodin lähistön uusia lenkkimaastoja. Keväällä meitä puraisi kunnon ulkoilukärpänen, kun ei juuri muutakaan voinut rajoitusten aikaan tehdä. Huhti-toukokuussa kävin lenkillä lähes joka ikinen päivä, joko yksin tai koko perheen kanssa. Se oli ihan mahtavaa. Nautin siitä ja olo oli tosi energinen.

Kesäkuussa rakastin lenkkeillä lämpiminä kesäiltoina ja monesti lähdin lenkille myös jo aamupäivällä niin, että esikoinen pyöräili ja mä juoksin. Yhtenä kesäiltana lenkillä ollessani mulle iski kauhea aurallinen migreeni ja näkö lähti kesken lenkin. Siitä tuli jotenkin sellainen kammo ja ahdistus, että en juossut moneen viikkoon lenkkejä yksin. 

En voinut sietää ajatusta, että mulla lähtisi uudelleen näkö niin, että olen yksin keskellä skutsia myöhään illalla.  Juoksin koko kesän vain keskellä päivää meidän esikoisen kanssa yhdessä. Jos näkö olisi lähtenyt, hän olisi voinut soittaa Oton hakemaan. Meillä oli tosi kivaa lenkeillä ja höpöteltiin kaikenlaista. Edelleen tykkään lähteä hänen kanssa lenkille. 

Elokuun puolella otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että en anna yhden migreenin lannistaa mun juoksuintoa. Todennäköisyys sille, että migreeni iskee uudelleen lenkillä on hyvin pieni. Olen juossut aikuisvuosinani varmaan muutaman sata lenkkiä yhteensä ja kaksi kertaa on iskenyt migreeni. Niiden kahden migreenin välissä oli viisi vuotta. Pakkasin siis migreenilääkkeet ja minikokoisen vesipullon vyölaukkuun ja lähdin yksin lenkille. Ainakin saisin lääkkeen heti otettua, jos migreeni iskisi kesken lenkin. Ja hyvinhän se lenkki meni, eikä tullut migreeniä.

Nyt olen uskaltanut juosta taas jo useammankin lenkin yksin ja se on ollut ihanaa vaihtelua. Kesän höpöttelylenkit taisivat muuten tehdä hyvää mun juoksukunnolle: Kun totuin juoksemaan kovaa niin, että koko ajan juttelin samalla esikoisen kanssa, nyt juoksen yksin ihan ekstrakovaa. 

Tällä hetkellä mun perus vajaan viiden kilsan lenkillä mun keskivauhti on yli 11km/h, mikä on jo huomattava kehitys siitä vuoden takaisesta. Kun en höpöttele koko ajan, vaan keskityn pelkkään juoksuun, niin vauhtikin on kova ihan huomaamatta. Tuo vauhti tuntuu nyt ihan samalta kuin talvella se 7-8km/h keskivauhti. Tai no, en edes ole mitenkään “död” lenkin jälkeen kuten silloin, vaan yleensä on ihan hyvä fiilis, vaikkakin hiki. Jaksan juosta lenkin ihan helposti ja tiedän, että jaksaisin pidempäänkin jos vaan malttaisin käyttää enemmän aikaa lenkkiin kuin sen puoli tuntia. 

Olen pitänyt sitä prioriteettina, että ylipäätään liikun sen 3-4 kertaa viikossa. Enkä siis vieläkään ole yrittänyt juosta mitään 10km lenkkejä, 4-6km on ollut mulle se perus lenkin pituus. Nyt ajattelin kuitenkin, että näin vuoden jälkeen voisin alkaa kokeilla juosta vaikka kerran viikkoon vähän pidemmänkin lenkin. Olisi niin siistiä juosta joskus elämässä vaikka Naisten kymppi tai ehkä jopa puolimaratoni. Ehkä kokeilen jo tällä viikolla juosta vaikka seitsemän kilsaa, tai vaikka 40 minuuttia. En halua ottaa mitään pitkän ajan tavoitteita, mulle tärkein tavoite on se, että en anna säännöllisen liikunnan pudota pois mun arjesta, tapahtui mitä tapahtui.

Tämä on mulle ihan valtava saavutus, että olen oikeasti pitänyt vuoden kiinni tästä. Säännöllinen liikunta osaksi elämää oli mun tärkein tavoite ja mulla on vaan niin hyvä mieli siitä, että onnistuin. Miten voikin yksi viikon lomareissu muuttaa ihmisen elämää näin paljon?

Juokseminen on mulle kaikkein sopivin ja helpoin harrastus, koska lenkille on helppo lähteä omien aikataulujen mukaan ihan milloin haluaa. Ja lisäksi se on ilmaista ja hauskaa!

Onko täällä muita juoksijoita? Miten olette lähteneet pidentämään matkoja lenkillä?


Onnistuin: sain liikunnasta säännöllisen osan arkea

19.01.2020

*Postauksessa näkyvä älykello saatu aiemman kaupallisen yhteistyökampanjan yhteydessä Samsungilta.

Nyt mä uskallan sanoa näin. Nyt on kulunut neljä kuukautta siitä, kun me lähdettiin syksyllä Mallorcalle, missä mä koin herätyksen liikunnan suhteen. Kuten aiemmin kerroin, siellä mä huomasin esimerkin voimasta, että liikunta voi olla yhtä luonnollinen ja säännöllinen osa arkea, kuin aamupala, kauppareissu tai pyykinpesu. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta huomasin sen vasta silloin. Mulle ei ole vaikuttanut naistenlehtien kuntovinkit, Facebookin kyykkyhaasteet tai fitnessäitien upeat muutokset Instagramissa. Mun treenimotivaatiolle ei ollut mitään merkitystä sillä, että joku kirjoitti, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee.

Palaset loksahtivat paikoilleen kun seurasin viikon ajan läheisen ihmisen (loma-)arkea ja näin, miten säännöllinen liikunta toteutui siinä ja jätti koko päivän tilaa vielä kaikelle muulle. Olin aina ajatellut, että etenkin lomalla ollaan lomalla, eikä stressailla turhia, ei todellakaan ainakaan mietitä mitään treenejä. Mutta siellä mä näin, että se päivittäinen lenkki oli ihan perus juttu ja osa arkea, ethän sä jätä lomalla hampaitakaan pesemättä, niin miksi jättäisit lenkin juoksematta, jos sekin on yhtä normaali osa elämää? Sitä ei tarvinnut edes miettiä sen enempää, se oli vain yksi arjen rutiini muiden joukossa. Mun asenne on aina ollut se, että ”jes nyt olen lomalla, eli ei tarvitse tehdä mitään ikävää = liikkua”. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää mulle oli nähdä ja tajuta, että liikunta voi olla ihan neutraali osa arkea. Ei ikävää, ei mitään mindblowing.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun mä ihan aidosti koen onnistuneeni, kun mä en odota lenkin puolivälissä, että loppuisipa se jo tai kun mä en keksi tekosyitä laistaakseni säännöllisestä liikunnasta. Mulla oli tällä kerralla täysin erilainen asenne liikuntaa kohtaan. Mun tavoitteet eivät olleet liikunnan suhteen ulkonäössä tai edes fiiliksessä, vaan se itse tavoite oli saada liikunnasta säännöllinen osa arkea. Millään muulla ei ollut mitään väliä, kuin sillä, että saisin siitä rutiinin, että liikun vähintään kolme kertaa viikossa vähintään puoli tuntia, joka viikko.

Pidin siitä kiinni joulomalla ja pidän siitä kiinni nyt. Eikä musta enää tunnu siltä, että pitäisin kiinni jostain, nyt musta vaan tuntuu, että elän mun arkea ja liikunta on osa sitä. Ei tarvitse enää edes yrittää. Ja mä olen tästä niin ylpeä! Tämä lopulta niin yksinkertainen oivallus on ollut mulle todella pitkän tien takana. Ennen tätä olen yrittänyt niin monella eri tavalla saada liikunnan osaksi arkea, mutta aina epäonnistunut. Ehkä mun tavoitteet on olleet vääriä, kun olen tavoitellut aiemmin painon pudotusta tai timmimpää vatsaa (tai sitä hyvää oloa). Nyt tavoittelin vain sitä, että liikkuisin ylipäätään. Se kannatti.

Aloitin lenkkeilyllä, koska se oli mulle helpoin ja mieluisin tapa liikkua. Otin mukaan salitreenin ja kehonpainotreenin kotona. Pääosin edelleen juoksen, mutta välillä mun viikon treenit koostuvat salitreenistä, lihaskunnosta kotona tai esim. kiipeilystä, joka on muuten älyttömän hyvää treeniä koko keholle. Otto on kannustanut mua ja nykyään hän lähtee ainakin kerran viikossa mun mukaan lenkille. Otolle hyvä kannustin oli aktiivisuusranneke, jonka hän osti joululomalla itselleen. Se on kannustanut häntä lähtemään liikkeelle mun kanssa, että tulee askelia. Itsellänikin syksyllä yhteistyökampanjan yhteydessä saatu älykello on päivittäisessä aktiivisessa käytössä.

Liikunnan lisäksi olen saanut ruokavalion kuntoon myös. Alkusyksystä tuntui, että olin jälleen kerran sokerikoukussa, mutta sain kierteen katkaistua, kun vaan lopetin hetkeksi seinään kaikki herkut. Parin viikon herkku-detoxin jälkeen palasin takaisin siihen hyväksi havaittuun, että herkkuja voi syödä kohtuudella jos tekee mieli tai jos vaikka on kylässä ja siellä tarjotaan. Arjessa ei ole enää tehnyt mieli hirveästi, mutta joskus saatan perjantaina ostaa esim. 100g irttaripussin ja se maistuu kyllä, mutta en jää kaipaamaan enempää. Muuten olen karsinutkin jo vuosien ajan kaikki turhat sokerit pois meidän perheen ruokailuista, joten sikäli sokerista ei ollut vaikeaa luopua.

Aiempina vuosina mulle joulun aika on ollut se kaikkein ”petollisin”, kun olen aloittanut joululimpun ja konvehtien puputtamisen jo marraskuussa ja lopettanut aikaisintaan Nuutin päivänä, koska ”jouluna” saa herkutella. Tänä vuonna mulla ei oikeastaan tehnyt joululimppua mieli edes aattona, kun tein itselleni pari jouluvoileipää ja kokeilin. Joululahjaksi saadun Lindtin lempparikonvehtirasian avasin, mutta jaoin sen koko perheen kanssa. Söin sieltä itse muutaman lempparin koko joululoman aikana ja muut annoin lapsille.

Olen ottanut tavaksi, että aamupalalla syön yhden hedelmän (siis leipien kaverina) ja iltapalalla mulla on leipien päällä paljon vihanneksia. Ne oli aiemmin just ne 2/5 ateriaa päivässä, jolloin en syönyt värikkäästi vaan laiskasti. Aamuisin kun en jaksa nähdä vaivaa pilkkomiseen, on helppoa vaan syödä ne pari klementiiniä tai veriappelsiini. Illalla jaksan pilkkoa (tai pyytää Ottoa pilkkomaan) ja syönkin esim. avokadoleipiä punasipulilla tai paprika-tomaatti-kurkku-voikkareita. Sokerin lisäksi en siis ole jättänyt mitään pois ruokavaliosta tai pienentänyt annoksia, syön vaan enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ennen.

Mulla on hyvä fiilis niin monella tavalla. Koen vihdoinkin onnistuneeni ja olen siitä ylpeä. Lisäksi voin fyysisesti hyvin ja mulla on energiaa. Kroppakin tuntuu hyvältä, omalta. Vaatteet mahtuu päälle. Näin on hyvä. Tässä haluan pysyä. En aio asettaa itselleni mitään liikunnallisia tavoitteita. Haluan vaan, että säännöllinen liikunta pysyy osana mun elämää, tavalla tai toisella. Sillä ei ole mitään väliä miten liikun tai missä liikun, kunhan liikun. 20 minuutin hikinen disko olkkarissa lasten kanssa on muuten aktiivisuusmittarin mukaan ihan yhtä tehokas keino polttaa energiaa kuin se puolen tunnin lenkki ja välillä se on paljon hauskempi ja paljon päivään sopivampi tapa liikkua.