Ennen-jälkeen -kuvat 3kk treenin jälkeen

12.10.2017

heinäkuu – elokuu – lokakuu

Kolmeen kuukauteen mahtuu myös treenittömiä viikkoja

Lupasin päivittää treenien tilannetta kun syksy etenee, ja nyt on takana siis kolme kuukautta treeniä personal trainerin opastuksella. Aiempi osa löytyy TÄÄLTÄ. Ollaan vaihdettu kerran jo ohjelmaa haastavampaan, ja pian on edessä uusi taas vähän astetta haastavampi ohjelma. Olen ollut tosi rennolla asenteella, ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikkoja jolloin en ole ehtinyt liikkua ollenkaan varsinaisen ohjelman mukaan, ainoastaan hyötyliikuntaa. Onneksi mun PT on kannustanut mua koko ajan, ja kehottanut olemaan armollinen myös niiden huonompien viikkojen kanssa, ei se maailma siihen todellakaan kaadu jos jollain viikolla jää lihaskunto-treenit kokonaan välistä.

Mulle tärkeintä treenaamisessa on että se on mahdollisimman helppoa, matalan kynnyksen liikuntaa. Siksi mä en vieläkään ole siirtynyt kotitreeneistä salille. Ja olen alkanut miettimään, että miksi mun tarvitsee väkisin lähteä sitä salikorttia hommaamaan ainakaan vielä, kun ei siellä välttämättä tulisi käytyä. Kotitreenaaminen on niin paljon enemmän mun juttu. Se että voin herätä aamulla puoli tuntia ennen kaikkia muita ja vetää sen treenin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen käydä omassa suihkussa ja ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään paikasta toiseen siirtymiseen, on mulle ihanaa ja käytännöllistä. Voi olla että mulla vähenisi treenien määrä reippaasti, jos pitäisi lähteä muualle treenaamaan, olen liian mukavuudenhaluinen (ja kotihiiri) siihen.

Kotitreenit kuminauhan avulla

Kotitreeneissä mulla on apuna kuminauha, mitään muuta en tarvitse. Kuminauha on yllättävän monipuolinen ja sitä voi hyödyntää kokonaisvaltaisesti koko kropan treenaamisessa. Mun ohjelma on suunniteltu koko kropan treenaamiseen, mutta selkäpainoitteisesti. Mun selkä ja ryhti on ollut tosi huonossa kunnossa, ja tämä kolme kuukautta on tehnyt molemmille ihan taikoja. Lihaskuntotreenin lisäksi olen tehnyt 2-3 reipasta kävelylenkkiä viikottain, yleensä niin että lapset pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa rivakkaa vauhtia.

Ryhti on tärkein treenitavoite

Kun katson noita kahden kuukauden takaisia välivaihekuvia – mun ryhti näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä. Ja silloinkin oli jo tapahtunut edistystä aiempaan. Kun katson niitä kuvia, en melkein voi uskoa että silloin mun ryhti oli p-a-r-e-m-p-i kuin aiemmin. Huh! Kun vieressä on nyt kuva tämänhetkisestä tilanteesta, mä näen eron ryhdissä todella selvästi. Se on kirjattu mulle tärkeimmäksi treenitavoitteeksi, että saan selän ja ryhdin parempaan kuntoon, ja siinä olen mielestäni onnistunut hyvin.

Ryhti vaikuttaa ihan kaikkeen, mulla on vähentynyt pää- ja niskakivut todella paljon kun ryhti on parantunut, ja olen muuttanut työasennon kokonaan. Niinkuin viikonlopun faktapläjäyksessä kirjoitin, työskentelen nykyisin mieluiten seisoma-asennossa, ja se on vaikuttanut liikunnan lisäksi kaikkein eniten selän kuntoon. Edelleen mun selkä ja niska rasittuu imetyksestä jonkin verran, onneksi nykyään paljon vähemmän, kun kuopus kannattelee jo itse itseään paljon enemmän ja imetysasentoja on helppoa vaihdella.

Vetreyttä venyttelystä

Mä nautin liikunnasta ja treenaamisesta tosi paljon, ja eniten nautin siitä kun huomaan kuinka oma fiilis paranee koko ajan. On ihanaa huomata pystyvänsä liikkumaan monipuolisemmin ja helpommin. Olen ottanut myös säännölliset venyttelyt tavaksi, ja on ihanaa huomata että kroppa tulee koko ajan notkeammaksi. Notkeaa musta ei saa tekemälläkään, mutta ainakaan en ole enää ihan niin jäykkä kuin aiemmin.

Suoria vatsalihaksia en ole treenannut vielä ollenkaan, koska odotettiin että se pieni rako vatsalihasten välissä menee raskauden jäljiltä umpeen. Uskoisin että nyt se alkaa olla poissa, ja ehkä seuraavassa treeniohjelmassa otetaan nekin mukaan. Toistaiseksi mun ohjelma on sisältänyt siis eniten selkää ja alavartaloa vahvistavia liikkeitä, vaikka toki keskivartalo ja vatsakin on siinä samalla saanut voimaa.

Tavoitteena vahva vartalo

Olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla linjalla jatketaan. Tavoitteena mulla on vahva ja hyvinvoiva vartalo. Kävin neuvolan aulassa vaa’alla ekaa kertaa kesäkuun jälkeen tällä viikolla, ja kiloja mulla on lähtenyt kesäkuusta kolme. Eli noiden kolmen kuvan välillä on eroa siis vain kolme kiloa, mikä mun mielestä aika hyvin todistaa sen että ei ne kilot vaan se mistä ne kilot koostuvat. Raskauskiloja mulla on jäljellä vielä neljä. Toisaalta en kyllä tavoittele painon pudotusta, tai ole tavoitellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämän hetkinen paino tuntuu oikein sopivalta, ainoastaan haluan edelleen jatkaa vartalon voimistamista ja lihasten harjoittamista, ja lihas painaa enemmän kuin rasva, eli saattaa olla että joskus paino vielä tästä nousee (ei tosin tällä kehon painoon pohjautuvalla treeniohjelmalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa), eikä se mua ollenkaan haittaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3


Kuukausi treeniä takana personal trainerin kanssa

25.08.2017

Synnytyksestä on kulunut reilut puoli vuotta, ja kesän aikana aloittelin varovaisesti treenaamaan. Keväällä toki kävelin vaunulenkkejä paljonkin, ja touhusin lasten kanssa, mutta mitään ohjelmaa en tehnyt silloin enkä ottanut palautumisesta stressiä. En ota kyllä vieläkään, mutta kesällä alkoi tuntua että olo on sen verran normaali rankan raskauden jälkeen, että pystyisi jo liikkumaan enemmän. Alkukeväällä olin kuukausien iisisti ottamisen jäljiltä niin rapakunnossa että reipas kävely tuntui pahalta. Nyt pystyn jo juoksemaan, hyppimään trampalla pitkiäkin aikoja ja treenaamaan ihan normaalisti.

Zeldan kummisetä Kim on valmistunut personal traineriksi, ja hän teki mulle oman henkilökohtaisen ohjelman heinäkuussa, jota olen nyt noudattanut siis pian kuukauden verran. Ohjelma ei ole mitenkään järin rankka, eikä tarkoituksena ole missään nimessä laihduttaa tai pudottaa painoa, vaan vahvistaa kroppaa, parantaa ryhtiä ja jaksaa paremmin arjessa. Mitään erityisruokavaliota en noudata, vaan syön perusterveellisesti kuten tavallisestikin.

En ole kieltänyt itseltäni mitään, vaan jos musta oikeasti tuntuu siltä että tarvitsen maanantaina jäätelön niin sitten syön sen. Ja tiistaina toisen jos maistuu. Imetyksen turvaamiseksi mä yritän jopa syödä aavistuksen tavallista enemmän, imetys kun vie ne 500 ekstrakaloria vuorokaudessa. En kuitenkaan laske kaloreita, vaan ”syön enemmän” sillä tavalla, että otan ruokaa lisää surutta jos tuntuu että mahassa on vielä tilaa, ja aamu- ja iltapalalla otan vielä sen hedelmän muiden ruokien kaveriksi vaikka pärjäisin ilmankin. Tämä tyyli on toiminut hyvin, eikä ole kertaakaan tuntunut että treenillä olisi ollut maidon tuotantoon mitään vaikutusta. Nova käy edelleen todella usein rinnalla, vaikka sormiruokaileekin, eli maitoa kyllä tulee.

Kaksi kertaa viikossa teen lihaskunto-ohjelman, ja ohjelman mukaan mun tulee käydä lenkillä kaksi kertaa viikossa, ja venytellä ainakin kerran viikossa. Ohjelman noudattaminen on ollut tosi helppoa, koska se ei ole liian rankka. Ja oikeastaan on tullut vahingossa liikuttua enemmän kuin sen ohjelman noudattamiseksi edes tarvitsisi: tälläkin viikolla olen tehnyt jo lihaskunto-osuudet kahteen kertaan, käynyt kerran lenkillä ja viettänyt 1,5 tuntia trampoliinipuistossa pomppien lasten kanssa.

Liikkuminen on helppoa, kun sille on aikaa. Aina ei ole ollut, ennen Novaa mun treeni-into kaatuikin siihen kun oli vaan arjessa liikaa palasia. Kaksi kokopäivätyötä ei jättänyt juurikaan treenille tilaa. Onneksi nyt on toisin.

Olen huomannut että jaksan ihan super paljon paremmin nyt kun tulee liikuttua enemmän, ja on myös helpompi keskittyä kaikkeen muuhun mitä tekee, kuten töihin. Lasten kanssa lenkkeily on hauskinta, kun he pyöräilevät juuri sopivaa vauhtia että reippaalla kävelyllä pysyy hyvin mukana. Ja vaunujen kanssa on niin kivaa kävellä, että melkein joka päivä tulee tehtyä edes pieni lenkki. Jos itsestä tuntuu että ei jaksaisi lähteä, niin isommat tytöt kyllä pitävät huolen että pääsevät pyöräilemään. Mutta ei oikeastaan ole edes tullut sitä fiilistä että ”ääh en jaksa onko pakko”, vaan enemmänkin olen innolla lähdössä ulos joka päivä, ja päivä tuntuu jotenkin vajaalta jos ei siihen ole sisältynyt mitään liikuntaa.

Tähän asti lihaskunto-ohjelma on ollut täysin kehonpainolla (tai vauvan kanssa) tehtävä, ja jatkan varmaan vielä hetken samalla linjalla. Jossain vaiheessa olen kuitenkin miettinyt että hommaisin salikortin, mutta saa nähdä. Jotenkin kotitreeniin on niin hurjan paljon pienempi kynnys, kun ei tarvitse lähteä mihinkään kauas, ja voi ottaa Novan mukaan treeniin painoksi, niinkuin yleensä teenkin. Nova nauttii hurjasti meidän yhteisistä jumppahetkistä ja kiljuu ilosta kun nostelen häntä. Yhdessä on kivaa liikkua.

Ohjelmassa on otettu huomioon se, että, mä synnytin puoli vuotta sitten meidän kolmannen lapsen. Eli esimerkiksi vatsalihaksissa mulla oli vielä pienen pieni rakonen kun tämän ohjelman starttasin, ja siksi en ole treenannut suoria vatsalihaksia vielä ollenkaan, ettei rako jää pysyväksi. Syviä vatsalihaksia sen sijaan olen treenannut, ja erityisesti pyrkinyt vahvistamaan mun ryhtiä ja selkälihaksia, jotka lösähtivät raskausaikana aivan totaalisesti.

 

Olin tällä viikolla Reiman pressitilaisuudessa kuuntelemassa asiantuntijoiden vinkkejä, sekä tuoreita tutkimustuloksia lasten liikunnasta, ja entistä enemmän vahvistui se fiilis että sille liikunnalle on vaan raivattava arjesta tilaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Nykyisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulee liikkua kolme tuntia päivässä, ja suurin osa lapsista liikkuu aivan liian vähän. Mä haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä miten liikunta on luonnollinen osa arkea, ja kuuluu elämään siinä missä uni, työt ja ruokakin. Jos ei kotoa saa hyvää esimerkkiä terveelliseen elämäntapaan, on sellaisen noudattaminen isompana vaikeampaa. Tämä on siis mielestäni jokaisen vanhemman tärkeä tehtävä.

Mulla on hyvä fiilis, ja aion jatkaa tällä samalla linjalla, itseäni kuunnellen. On tärkeää olla armollinen, ja mä en tee mitään mitä en jaksa, enkä koskaan pakota itseäni mihinkään. Jos ei joku päivä huvita tehdä jotain niin en sitten tee. Armollisuus ja se että tekee ilon ja positiivisuuden kautta, on ainakin mulla paljon tehokkaampaa kuin hampaat irvessä puurtaminen. Tähän asti mulla on ollut super hauskaa, ja ihan parhaat treenit oli alkuviikosta Kimin kanssa, kun vedettiin lihaskunto-ohjelmaa vesisateessa nurmikolla. Sade raikasti ihanasti kun tuli hiki!

Kävin viimeksi vaa’alla kesäkuussa, jolloin raskauskiloja oli jäljellä 7. Sen jälkeen en tosiaan ole käynyt punnitsemassa itseäni, enkä tiedä siis paljonko painan. Myöskään mitään senttejä en ole mitannut. Mittoja tärkeämpää mulle on se että tuntuu hyvältä, ja nyt musta tuntuu hyvältä, toivottavasti myös jatkossa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Palautuminen kolmannen raskauden jälkeen

18.02.2017


Moni on toivonut postausta siitä kuinka sujuu palautuminen kolmannen raskauden jälkeen. Synnytyksestä on kulunut nyt 12 päivää ja palautuminen on päässyt hyvin käyntiin. Maha on lähtenyt yllättävän hyvin tälläkin kertaa, vaikka kolmannella kerralla ajattelin että saattaisi kestää hieman kauemmin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Mahdun jo omiin farkkuihini (kiitos superstretch!), mutta hirvittävän mukavalta ne eivät tunnu jalassa ja niiden yläpuolelle puristuu kyllä mukavasti nahkaa. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään.

Sain nyt kolmannella kerralla muutaman arven mahaan lisää ja niissä varmasti kestää hetki haaleta, mutta aika vähällä pääsin tälläkin kertaa niiden suhteen. Täytyy ehdottomasti olla kiitollinen omaa kroppaa kohtaan ja sitä miten hyvin se on kestänyt kaikki kolme raskautta ja synnytystä. Tiedän että ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys että esimerkiksi synnytyksestä selviää ilman tikkejä tai komplikaatioita. On ollut mukavaa aloitella vauva-arkea kun oma vointi on ollut hyvä ja melko ”normaali”.

Maha synnytyspäivänä

Maha viikko synnytyksestä

Mulla tuli aluksi jäätävät turvotukset synnytyksen jälkeen, en meinannut saada sormuksiakaan pois sormista, mutta nyt nesteet ovat lähteneet pois ja sormuksetkin taas liikkuvat nätisti. Raskauskiloja mulla on varmasti vielä jäljellä, mikä on ihan hyvä imetystä ajatellen. Edessä on kuitenkin pitkä imetystaival ja vauvalla pitää olla vähän ruokavarastoa mistä kehittää maitoa. Onneksi maitokin on tosiaan noussut hyvin ja imetys sujuu mukavasti. En kuitenkaan tiedä montako raskauskiloa mulla on vielä jäljellä koska en omista vaakaa, eikä mua oikeastaan kiinnostakaan sitä vielä tietää. Katsellaan sitten joskus jälkitarkastuksessa kun paino pitää neuvolan puolesta tsekata.

Kymmenen päivää synnytyksestä

En ole vielä liikkunut hirveästi koska näin talviaikaan vauvoja ei suositella vietäväksi ulos ennen kahden viikon ikää. Mutta ensi viikolla ajatuksissa on aloittaa varovasti vaunulenkkeily pikkutyypin kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen työntelemään meidän vaunuja ja neitokaista niissä. Ulkona on ollut ihan mielettömän kauniita aurinkoisia päiviä, toivottavasti niitä aurinkopäiviä on luvassa ensi viikollakin.

12 päivää synnytyksestä

Mulla on tosi hyvä mieli palautumisen suhteen ja toivon että vointi jatkuu hyvänä tulevinakin viikkoina. Neuvolan hoitaja muistutti ottamaan myös iisisti välillä ja aina imettäessä rentoutumaan kunnolla ja pötköttelemään, vaikka vointi hyvä onkin. Ja olen ottanut neuvosta vaarin ja viettänyt hyvällä omallatunnolla vauvelin kanssa imetyshetkiä sohvalla tai sängyllä pötkötellen.

Kirjoitin vähän kattavammin ajatuksia palautumisesta ylipäätään Zeldan odotusajan jälkeen. Postauksesta voi käydä myös kurkkimassa miten palauduiin kahdella aiemmalla kerralla.

Keväämmällä tarkoituksena on harrastaa liikuntaa taas säännöllisemmin, koska haluan voida hyvin ja olla hyvässä kunnossa. Mutta siitä projektista lisää sitten kun se on ajankohtaisempi, juuri nyt on hyvä juuri näin.

Ihanaa lauantai-iltaa tyypit <3


Potkupyörästä polkupyörään siirtyminen

09.06.2016

Saatiin jokin aika sitten Polkupedista Tiaralle uusi 16-tuumainen Puky polkupyörä*. Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo aikaa sitten, mutta en vaan ole saanut tehtyä. Nyt kuitenkin kokosin yhteen meidän kokemukset siirtymisestä potkupyörästä polkupyörään, sekä fiilikset uudesta pyörästä ja vinkit pyörän valintaan.

Alussa me jännättiin Oton kanssa, että voiko se tosiaan olla mahdollista että pyöräilyn opetteluun ei tarvittaisi apurattaita. Jo eka kerralla kun neiti kiipesi pyörän satulaan alkoi tasapaino kuitenkin löytyä ja hän tiesi heti miten poljetaan. Tyttö kiljui tyytyväisenä ja polki eteenpäin, ja me juostiin sydän syrjällään perässä Oton kanssa kevyesti kiinni pitäen. Hyvää treeniä siinä pyörän perässä juostessa on ainakin saanut. Nyt ei tarvitse enää pitää kiinni, mutta juostaan edelleen perässä.

Potkupyörästä on ollut ainakin meidän kokemuksen mukaan kuitenkin rutkasti hyötyä, sillä tasapaino löytyi tosi nopeasti myös polkupyörällä, ja tuntuma pyörään oli hyvä. Suosittelen ehdottomasti potkupyörää ennen polkupyörän hankkimista, sillä potkupyörän kanssa oppii nimenomaan pitämään itse sitä pyörää pystyssä. Lisäksi Pukyn laadukkaissa potku- ja polkupyörissä on kaikissa käsijarru, eli jarruttamisen voi opetella jo potkupyöräillessä ja sitten vain jarruttaa samalla tavalla polkupyöräillessä.  Pukyn polkupyörissä jarru on sopiva lapsen voimille, eikä liian jäykkä.

Polkemista Tiara oli harjoitellut päiväkodin kolmipyöräisillä, joten sekin tekniikka oli jo hallussa. Toistaiseksi ollaan pysytty ihan lähialueilla eikä lähdetty kauas, mutta mulla on kova luotto että me lähdetään pian pyöräretkelle yhdessä.  Vielä pari kertaa harjoitellaan kääntymistä, pysähtymistä ja ohjausta, ja sitten tämäkin hermoheikko äiti uskaltautuu jo kotitalon viereistä aukiota kauemmaksi. Musta on hyvä vaan harjoitella turvallisessa lähiympäristössä aluksi, että saa tarpeeksi varmuutta.

Me valittiin 16-tuumainen pyörä, joka sopii 3-vuotiaasta ylöspäin tai yli 100cm  pituiselle lapselle. Meidän neidillä pituutta siis 102cm, ja koko on oikein hyvä. Pyörässä on alumiinirunko, joka on matala niin että lapsen on helppo nousta sen selkään. Satulan ja ohjaustangon korkeutta voi tietenkin säätää, ja tärkeää on myös se etteivät ne ole liian matalalla, sillä liian matalalla olevan satulan kanssa lapsi ei saa polkemiseen tarpeeksi voimaa.

Samalla kun saatiin Tipalle käyttöön uusi pyörä, annettiin vaihdossa takaisin Polkupedille viime vuonna Zeldalle käyttöön saatu minikokoinen potkupyörä, ja Zelda vaihtoi Tiaran vanhaan isompaan potkupyörään. Minipotkupyörä oli edelleen ihan priimakunnossa vaikka sillä on kulutettu asfaltteja ihan huolella vuoden verran. Pukyn potkupyöristä löytyy käyttökokemuksia Zeldan osalta pienemmästä Puky LR M -potkupyörästä ja Tiaran osalta suuremmasta Puky LR L -potkupyörästä.

Tämä vaihdos oli myös oikein hyvä, sillä kuopus on venähtänyt vuodessa melkein siskonsa mittaiseksi ja vanha potkupyörä oli auttamattomasti liian pieni. Nyt hän potkii ketterästi menemään uudellavanhalla L-kokoisella potkupyörällään.

Kyllä tuntuu uskomattomalta, että minun esikoisvauvani osaa jo pyöräillä! Muutamat liikutuksen kyynelet olen tirauttanut, se vaan jotenkin tuntui niin hurjalta että ihan tosiaan aikaa on kulunut niin paljon että tyyppi polkee jo menemään. En malta odottaa että päästään kunnolla lenkille, niin että mä juoksen ja hän polkee, siitä tulee huippua!

Ihanaa että ainakin esikoisen pyöräilemään oppiminen meni näin kivuttomasti. Itse muistan purreeni hammasta harjoitellessani punavalkoisella pyörälläni ilman apurattaita polkemista, ja kaatuneenikin monta kertaa. Ja taisin oppia pyöräilemään ilman apuarattaita vasta 6-vuotiaana. 90-luvulla ei vielä potkupyöriä ollutkaan, ja apurattailla harjoitellessa lapsella ei ole mahdollisuutta oppia esimerkiksi kääntyessä oppia kallistamaan pyörää oikeaan suuntaan, sillä apurattaat vaativat kallistuksen juuri päinvastaiseen suuntaan. Siksi kai se harjoittelu niin takkusikin, kun tasapainoa oli vaikea hallita kun samaan aikaan piti tehdä kaikki päinvastoin kun oli tottunut tekemään. Onneksi nykyään on helpompaa kuin mun lapsuudessa!

Miten teillä on sujunut potkupyörästä polkupyörään vaihto tai pyöräilemään opettelu?