4/5 meidän perheestä lukee itse

09.03.2018

Olen jo hetken ajan huomannut, miten 4-vuotias on osannut lukea kirjaimia ja niiden äänteitä. Hän on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa oppinut nyt lukemaan ihan kunnolla itse, ilman että oltaisiin sitä mitenkään erikseen yhdessä harjoiteltu. Ollaan toki luettu paljon yhdessä vauva-ajasta asti ja tarjottu aina kirjoja itsekseen selailtavaksi, sekä kannustettu muutenkin kirjojen pariin. Mutta mitenkään erityisesti ei oltu opeteltu lukutekniikkaa vielä, koska hän ei itse ollut sitä pyytänyt. Olen siis tosi ylpeä että saatiin huomata miten hän lukee jo pitkiäkin sanoja ja lauseita, ja on oppinut taidon ihan itse. Ensimmäinen sana jonka hän luki meille ihan itse yllättäen ääneen oli ”superstara” ilman tavuja.

Esikoisen kanssa harjoiteltiin yhdessä pari kertaa tavujen lukemista ennen kuin hän hiffasi lukemisen, mutta hänkin oppi lukemaan neljävuotiaana pari vuotta sitten. Jotenkin sitä pitää nuorempia lapsia aina vähän ”pienempänä” kuin esikoista samassa iässä, ja siksi oltiin niin yllättyneitä kun keskimmäinenkin alkoi lukemaan itsekseen. Vaikka ihan saman ikäinenhän hän on kuin esikoinenkin oli oppiessaan, eikä sinällään ole mitään syytä yllättyä.

Lukutaito on kyllä hieno asia ja ollaan tosi onnellisia ja kiitollisia siitä, että lukemaan oppiminen on käynyt näin helposti sekä esikoiselta että keskimmäiseltä. Aika näyttää kuinka paljon kuopusta sitten kiinnostavat kirjat samassa iässä. Ainakin tällä hetkellä hän tykkää lukemisesta tosi paljon. Toivon että innostus kirjoja kohtaan riittää kaikilla meidän lapsilla aikuisuuteen asti, vaikka mitään kiirettä oppia lukemaan ei mun mielestä olekaan. Ehtiihän sen taidon hyvin oppia koulussakin, jos ei se aiemmin natsaa. Lukeminen on hauskaa, viihdyttävää, opettavaa ja tärkeää, ja olen tosi iloinen siitä, että meidän lapset ovat siitä innostuneet.

Lukutaito on niin avartava juttu, että kun oppii itse lukemaan, siitä aukeaa kirjaimellisesti ihan uusi maailma. Yhtäkkiä kaiken ympäröivän näkee ihan uusin silmin, pystyy bongailemaan otsikoita lehdistä kauppareissulla ja ymmärtää, mitä Simpsoneissa sanotaan. Se on ihan huikean hieno juttu, mutta toki myös näin vanhemman silmin vähän pelottavaakin. Taas yksi asia, jolta ei pysty suojelemaan, kun lapsi itse voi lukea ihan mitä tahansa. Ainakin pari vuotta taidon hanskanneen esikoisen kanssa ollaan kuitenkin pärjätty hienosti ihan sillä, että jos hän on lukenut vaikka kauppareissulla jotain mistä on herännyt kysymyksiä, ollaan vaan vastattu kysymyksiin ja keskusteltu aiheesta ikätason mukaisesti. Samalla tyylillä jatketaan siis keskimmäisen kanssa, tosin siihen voi vielä mennä hetki (onneksi) että hän lukee niin nopeasti että ehtii bongata lehtiotsikoita ohi kävellessä.

Tänä viikonloppuna me rentoudutaan, luetaan kirjastosta viime viikonloppuna lainattuja kirjoja, katsotaan leffoja, rakennetaan ehkä lumiukko tuosta vasta sataneesta nuoskalumesta ja herkutellaan hyvällä ruualla. Meille tulee varmasti hauska viikonloppu.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Luukku 20: Lasten keksimä & kuvittama joulusatu

20.12.2017

Yhtenä luukkuna meidän perhejoulukalenterissa oli keksiä jouluinen satu. Ja niinpä tässä tulee meidän lasten keksimä joulusatu, jonka he kertoivat, ja minä kirjoitin ylös. Mun mielestä sadusta tuli aivan ihana hyvän mielen satu, ja oli niin hauskaa kun lapset miettivät näitä juttuja ja nimiä ja tarinaa. Huomaa miten tarinasta tulee ilmi myös omia kokemuksia ja tuttuja nimiä ja paikkoja, mutta silti huikean hyvin kerrottu 4- ja 6-vuotiailta, ainakin ylpeän äidin mielestä.

Olipa kerran perhe, jossa asui Joulupukki, Joulumuori ja 100 tonttua. Niiden nimet oli Kaisa, Kati, Keiju, Kalle Taina, Juuso, Gaija, Jimppu, kaksoset Tiivi ja Taavi, Tiara, Zelda, Nova, Iina, Otto, Anne, Armas, Seppo, Salme, Jonna, Mikko, Piia, Noppi ja Noppa. Ehkä niitä olikin 25 tonttua, ja ne asuivat Rovaniemellä Korvatunturilla. Eräänä päivänä he löysivät salakäytävän, jossa oli salaisia lahjoja ja kirjeitä, mitä joulupukki oli kirjoittanut 100 vuotta sitten.

Yhdessä kirjeessä luki, et Roosa toivoo lelukoiraa joka toimii pattereilla, mut sellaista ei ollut olemassa, eikä joulupukki sillon tiennyt mikä oli patteri. Roosa ei koskaan saanut lahjaa jota se toivoi. Tiivi ja Taavi  päätti selvittää jos ne löytäisivät Roosan. Roosa oli kirjoittanut kirjeen 5-vuotiaana, eli se on jo 105-vuotias. Lopulta Tiivi ja Taavi löysi Roosan Vanhainkodista Mallorcalta, missä hän oli eläkkeellä. 

Tiivi ja Taavi päätti lähteä hurjalle matkalle Mallorcalle porojen kanssa, viemään Roosa-mummulle lelukoiraa. Tiivi ja Taavi lähtivät lentämään poroilla kohti Mallorcaa, mutta puolimatkassa poroille tuli väsy. He jatkoivat matkaa lentokoneella, ja otti porot mukaan sinne. Vihdoin he pääsivät perille, ja ajoivat minibussilla vanhainkotiin, ja niillä oli mukana se koira joka toimi pattereilla, ja se oli valkoinen ja se haukkui ja käveli.

Vanhainkodissa Roosa katsoi just telkkaria. Yhtäkkiä tontut Tiivi ja Taavi tuli sisään, ja kysyi, “Onko Roosa täällä?” Roosa kääntyi katsomaan, ja näki kaksi pientä tonttua ja porot. “Täällä minä olen”, Roosa sanoi. “Me tuotiin sinulle se lelukoira, jota oot toivonut joulupukilta. Silloin kun toivoit sitä, ei ollut vielä keksitty paristoja, niin pukki ei voinut antaa sitä. Miten ihmeessä osasit silloin toivoa lelukoiraa joka toimii pattereilla?” “Näin unta sellaisesta, Roosa kertoi. Mun unessa koira käveli, ja se haukkui samalla kun se käveli.” Just sellainen koira tontuilla oli mukanaan.

Roosa tuli iloiseksi. Nyt sillä oli maailman hienoin lelukoira, ja kaikki mummukaverit halusi leikkiä sillä! Sen pituinen se.

He toivoivat, että joulupukki lukee myös äidin blogia, ja näkee heidän kirjoittaman sadun ja piirustukset joita he ovat tähän piirtäneet. Sanoin että en tiedä lukeeko joulupukki, mutta että niin paljon lukijoita on siellä ruutujen takana, että ei sitä tiedä jos joku tonttu tai vaikka joulumuori sattuisi tähän myös törmäämään. Lapset kihersivät jännityksestä. Jos siellä on siis joku joka tuntee tontun tai pukin niin näyttäkää ihmeessä tämä pukille! ;)

Ihanaa päivää kaikille <3