Aamukahvi kahdestaan

18.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Nespresson kanssa.

Meidän pitkä kesä on valunut osittain syksyynkin, ja ollaan ajateltu että se lomalla oleminen ja kesän viettäminenhän on osittain myös ihan fiiliskysymys. Kesäfiilistä ja rentoutunutta mielentilaa voi hyvin jatkaa syksyn puolelle, kun ottaa hetken miettien mitkä ne on niitä rentouttavimpia elementtejä lomailussa ja kesässä. Meille niitä ovat esimerkiksi yhteisen ajan viettäminen ja kiireettömyys, molemmat asioita jotka helposti jäävät arjessa vähemmälle jos ei kiinnitä huomiota.

Arki alkaa helposti tuntua tahmealta suorittamiselta, jos sen antaa muuttua sellaiseksi. Nythän meillä on vielä helppoa, kun Otto on Novan kanssa kotona ja mä teen kotoa töitä. Enemmän tähän joutuu kiinnittämään huomiota marraskuun lopussa, kun Otto palaa takaisin töihin vanhempainvapaalta, ja meidän rento vauva-arki on vaarassa muuttua takaisin aikataulutetuksi ja kiireiseksi, ”ruuhkavuosiksi”.

Mä en halua käyttää tuota termiä, ”ruuhkavuodet” meidän arjesta, koska haluan ajatella että jokainen vuosi on omanlaisenaan arvokas, ja  nämä lasten ensimmäiset vuodet on ihan kultaakin kalliimpia, eikä niitä saa ikinä takaisin. En halua että ne menevät ohi jossain kiiresumussa ja hirveässä arjen sähellyksessä, vaan haluan pysähtyä miettimään miten arvokasta ja ihanaa aikaa tämä on. Välillä on kiirettä ja ruuhkaa ja paljon touhua, mutta en halua kuitata sitä ajattelemalla että no ne on nyt nämä ruuhkavuodet vaan. Siinähän voi äkkiä käydä niin että elämän parhaat vuodet menee vaan ohi ilman että edes huomaa, kun keskittyy vain suorittamaan.

Mitä me ollaan sitten siirretty kesästä syksyyn? No ainakin yhteinen kahdenkeskinen rauhallinen aamukahvi. Aina se ei ole niin kahdenkeskinen eikä rauhallinen, etenkin viime aikoina siihen on sisältynyt myös yhden pienen konttaavan ja kiipeilevän marakatin metsästystä. Mutta joka aamu me juodaan aamukahvit yhdessä, ja selaillaan sanomalehteä, jutellaan ja heräillään rauhassa. Aamu lähtee niin paljon ihanammin käyntiin kun aloittaa päivän rauhallisella yhteisellä hetkellä, laadukkaasta kahvista nauttien. Sen ei tarvitse olla pitkä hetki, kunhan on täysillä läsnä. Otonkin aamumörökölliys sulaa huomattavasti nopeammin pois näiden rauhallisten hetkien avulla. Ja itse taas superpirteällä luonteellani lähden vähän paremmin valmistautuen päivään, kun otan sen rauhaisan kahvihetken aamulla, enkä vaan suoraan ala touhuamaan ja syö seisallani jugurttia samalla kun pakkaan reppuja.

Mä juon aamuisin yleensä Lungoa. Pitkät kahvit on mun makuun, ja tykkään pehmeästä ja rauhallisesta enemmän kuin pienestä ja päräyttävästä Espressosta, vaikka niillekin on paikkansa. Nespresson tummapaahtoinen ja karamellinen Nespresso Envivo Lungo on mun lemppari aamukahvi, se on sekoitus erikoiskäsiteltyä Arabicaa Intiasta ja erikseen paahdettua Robustaa Meksikosta, ja siinä on ihanan vahva ja täyteläinen maku. Joulun rakastajana olen aistivinani sieltä myös pienen vivahteen piparkakkua. 

Otto toimii meidän kahvimestarina, ja tekee aina kahvit meille kunnnon cremalla. Itselleen hän tekee usein Latten, tai sitten Vivalto Lungon, joka on tasapainoinen sekoitus erikseen paahdettuja lajikkeita. Hän tykkää aavistuksen vaaleammasta kahvista kuin minä.

Tällaiset pienet arjen luksushetket ovat niitä, jotka tekevät arjesta mukavaa ja rakkaudentäyteistä. Aamukahvi tarjoaa hyvän ikkunan kahdenkeskiseen jutteluun, ja niitä ei voi arjessa olla liikaa, koska keskustelu on parisuhteen suola ja sokeri. Sitten kun Otto palaa takaisin töihin, voi olla että näitä hetkiä ei saa niin pitkän kaavan mukaan vietettyä. Mutta uskon että sellainen nopeampikin hetki, tai vaikka yhteiset mukaan napatut kotona valmistetut kahvit automatkalla, samalla rupatellen, ajavat saman asian. Niitä yhteisiä pikkuhetkiä pitää napata aina kun voi!

Tämän aamun kahvihetki oli erityisen ihana, sillä muisteltiin syntymäpäivääni tasan kuusi vuotta sitten. Sinä päivänä Otto kosi mua, ja me mentiin kihloihin. Ihanaa päivää kaikille, ja hyvää syntymäpäivää minulle, sillä tänään täytän 26 vuotta!