Mitä kuuluu palautumiselle?

03.11.2013

Mä sain kommentin tuossa jokin aika sitten, että olisiko mun mahdollista tehdä taas postausta palautumisesta, kun raskaudesta on nyt kulunut jo pidemmän aikaa, melkein seitsemän kuukautta. Koska en vielä(kään) ole kyennyt tekemään sitä ruokapostausta ihan johtuen siitä että ollaan sairasteltu eikä ruokavalio tai jääkaapin sisältö ole ollut ihan sitä mitä normaalisti, niin ajattelin nyt kuitenkin toteuttaa edes jonkin toivepostauksen. Mutta älkää huoliko, se ruokapostaus on kyllä ehdottomasti tulossa, kunhan pääsen taas vauhtiin kokkailussa!

kommenttijeeToisen lapsen jälkeen en ole ottanut palautumisesta yhtään niin paljoa stressiä, kuin ensimmäisen jälkeen. Alussa myönnän toki kytänneeni aika ajoin että joko se pötsi on pienentynyt, mutta nyt kun raskaudesta on jo suhteellisen pitkä aika niin en ole kauheasti enää kiinnittänyt asiaan huomiota. Osansa tekee varmasti myös se että kesällä kun olin vasta synnyttänyt oli keli sellainen että kroppa oli jatkuvasti esillä ja sitä tuli katsottua pienissä sortseissa ja bikineissäkin peilistä useammin. Nyt on jo talvi ihan käsillä ja pehmeiden collegepaitojen ja farkkujen alta sitä harvemmin tulee murehdittua että pilkottaako jostain raskausarpi tai löllönahkamakkara.

mahakuva1 mahakuva11Mun mielestä mä oon palautunut ihan hyvin, mahdollisesti jopa paremmin kuin Tiaran jälkeen, tai aikaisemmin siis. Oon tyytyväinen mun kroppaan, voisi se olla kiinteämpikin mutta en mä sitä vihaa. Se on ihan bueno, mun näköinen vartalo kuten aina ennenkin. Vaikka olenkin ihan sinut itseni ja nykyisen ulkoisen habitukseni kanssa, on kroppa ja sen kunto kuitenkin mulle tärkeä asia. Siksi mä otin kesällä itseäni niskasta kiinni ja päätin että säännöllisen liikunnan on tultava osaksi mun elämää taas tauon jälkeen.

Ostin kahvakuulan ja aloin käymään lenkillä. Ensin pidin itselläni tiukkaa rutiinia, liikuin säännöllisesti kuusi kertaa viikossa kahvakuulaillen ja pari kertaa viikossa lenkkeillen. Sitten liikunta kuitenkin jäi, ja jäi, ja jäi, kun tuli pimeää ja kylmää. Aloin taas puputtamaan herkkuja harva se ilta ja laiskistuin niin että ennen leipomani mustikkapiirakat ja mutakakut vaihtuivat mihinkäs muuhun kuin kauppojen valmiisiin kaloripommeihin. Eihän ne itsetehdytkään herkut terveellisiä ole, mutta en koe niitä ihan yhtä pahana kuin lisäaineiden kyllästämiä keksejä ja muita mussutettavia, mitä kauppojen valikoimista löytyy.

Muutaman viikon mussutettuani mä kyllästyin ja päätin alkaa uudelleen liikkumaan. Kerkesin saada lenkkeilyyn taas hyvän vauhdin päälle ennen kuin tultiin kipeäksi koko perhe ja nyt tuntuu että pitää taas aloittaa alusta. Yllättäen herkutkin ovat maistuneet sairasteluajan, ruoka sen sijaan ei. Lapsilla on sentään ollut fiksua syötävää mutta äiti ja isi on laiskotelleet heidäkin edestään. Suorastaan ällöttää miten huonosti on tullut syötyä, onneksi olo alkaa muuten olla jo helpompi ja ensi viikolla taidankin tehdä oikein extrasuperterveellistä ruokaa.

Nyt hyppäsin vähän asian viereen kun aloin juttelemaan ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta ajattelin vähän niinkuin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kertoa missä mennään niidenkin suhteen, kun kyseisistä aiheistakin multa on toivottu postausta. Tämän enempää ei tällä hetkellä ole kerrottavaa, mutta kunhan pääsen takaisin vauhtiin niin voin vaikka esitellä mun kahvakuulan, se on armeijan vihreä ekotekoinen kaveri ja mä tykkään siitä että kun sillä treenaa niin se tuntuu ja tulokset näkee oikeasti pian. Tavoitteena mulla ei ole muuttua lihaksikkaaksi, eikä se mun heiveröisellä kuulalla onnistuisikaan – mutta haluan edelleen kiinteytyä ja pysyä hyvässä peruskunnossa. Suurin tavoite mulla on se että saisin liikunnan takaisin osaksi mun jokapäiväistä elämää, niin ettei kynnys lähteä lenkille tai jopa salille olisi näin suuri.

kroppaniiiOnneksi olen siitä onnekkaassa asemassa että ainakaan toistaiseksi liikunnan puutos tai herkuttelu ei ole pahemmin ulkonäköön vaikuttanut, vaan lähinnä fyysiseen oloon joka on välillä ollut tosi voimaton ja surkea. Tai ainakin koen että tuota ylläolevaa kollaasia katsoessani näytän suunnilleen samankokoiselta kaikissa kuvissa lukuunottamatta yhtä. Mutta selvää on että eihän kukaan voi ikuisesti olla liikkumatta ja mussuttaa vaan herkkuja pysyen yhtä hoikkana kuin ennenkin. Siksi haluankin tehdä kunnon muutoksen juuri nyt etten koskaan pääse ylipainoiseksi asti.

Ja jos joku pohtii siellä mun nykyistä painoa, niin tällä hetkellä painan saman verran kuin astellessani ensimmäistä kertaa elämässäni äitiysneuvolaan vuonna 2011. Paino on näiden vuosien varrella vaihdellut 43:sta kilosta 62:n kiloon ja nyt olen taas siinä omassa painossani. 62 kiloa painoin siis mennessäni synnyttämään Tiaraa ja 59 kiloa mennessäni synnyttämään Zeldaa.

Se yksi kuva kollaasista, josta puhuin on otettu silloin kun painoin 43 kiloa mennessäni ensimmäiselle neuvolakäynnille Zeldan odotusaikana ja se oli jo liian vähän jopa mun mielestä, mutta kuten olen täällä useaan kertaan kertonutkin niin en koskaan pyrkinyt siihen painoon vaan mulla vaan lähti painoa ihan itsestään vaikka söin kuin hevonen. Kävin jopa lääkärissä sen takia ja multa otettiin vaikka ja mitä kokeita ja testejä kilpirauhasarvoista lähtien mutta mitään ei löytynyt. Onneksi kuitenkin raskausaikana paino nousi ja nyt raskauden jälkeen olen jo useamman kuukauden pysynyt omassa painossani ja toivon ettei se tästä muutukaan mihinkään suuntaan. Tässä vielä se kuva isompana, ja kuva tämänhetkisestä tilanteesta vaatetettuna:

IMG_5233IMG_4543xSiinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Mä veikkaan että jos jokin muutos kropassa vielä tapahtuu niin se tapahtuu sitten kun lopetan imetyksen, sitä taas en ole vielä suunnitellut että milloin se tulee tapahtumaan. Mutta jos haluatte vielä palautumisesta kuulla niin kirjoitan siitä sitten kun imetys on loppunut ja hormonitoiminta palautunut ennalleen joskus hamassa tulevaisuudessa, sitten sen näkee mitä nämä vuodet oikeasti ovat mun kropalleni tehneet.

Tämä jäi hieman myöhäiseen tämä postaus kun tuolla meidän pienemmällä neidillä on nukahtaminen edelleen vähän turhan hankalaa sen flunssan jäljiltä, mutta sainpa kuitenkin tehtyä! Nyt koitan vielä saada kommentit vastailtua ja taidan laittaa Facebookin puolelle vielä yhden hauskan videon Tiarasta ja mun kaverista Oonasta. Kuvasin sen tänään päivällä niin että Tipa ei huomannut ja hän selitti innoissaan vaikka ja mitä, haha! Huomenna julkistan arvonnan voittajan, jotta partakone lähtee oikeaan osoitteeseen. Kiitos ihan mielettömän paljon kaikille osallistuneille, teidän määrä oli ihan järjettömän suuri, 895, wau!


Toivepostaus: Palautuminen toisen raskauden jälkeen

22.04.2013

Tämä on varmaan vuoden tähän asti toivotuin postaus, näin ainakin päättelisin kymmenistä kommenteista joita olen kevään aikana vastaanottanut koskien palautumista! Mä ymmärrän kyllä hyvin kiinnostuksen aihetta kohtaan, valehtelisin jos väittäisin etten ollenkaan raskausaikana pohtinut että miltäs se kroppa tulee raskauden jälkeen näyttämään. Huvittuneena muistelin Tiaran syntymän jälkeisten ensimmäisten päivien pullamössömasua ja toivoin hartaasti että se mössö häviäisi tälläkin kertaa yhtä nopeasti.

Se mikä mua inhottaa siinä kun keskustellaan palautumisesta raskauden jälkeen tai raskauden tuomista muutoksista kroppaaan, on kateus ja naisten toisilleen kasaamat paineet. Mullekin tulleista kommenteista monessa jopa ilmaistiin toive tyylillä ”Jännä nähdä mitä toinen raskaus tekee sun kropalle, mullakin se oli vasta toinen raskaus joka pilasi vartalon, sullekin käy varmaan niin”. Mä oon ennenkin kirjoittanut blogissani siitä että yleensä naiset itse ovat toistensa ulkonäön (tai no oikeastaan kaiken) arvostelijoita ja mua kuvottaa se ilmiö edelleen.

Raskaanaollessa tämä ilmiö taas kerran oikein korostui kun aina näistä ulkonäkömuutoksista kirjoittaessani vastaanotin todella paljon negatiivissävytteistä spekulaatiota siitä miten nämä muutokset tulisivat toteutumaan mun kropassani. Peittyisikö vatsani raskausarpiin viimeisillä raskausviikoilla vai räjähtäisikö arpitilanne käsiin vasta synnytyksessä (kerroin saaneeni kaksi raskausarpea vanhan umpisuolen leikkausarpeni läheisyyteen josta iho oli valmiiksi kireällä ja toivoin ettei arpia tulisi enempää). Jäisikö vatsanahka löysälle pitkäksi aikaa kun nahka jo näytti niin venyneeltä ja siltä että poksahtaisi (aina kun laitoin masukuvia) yms.

Mä annan sellaisen neuvon nyt jokaiselle joka tätä kirjoitusta lukee, että älä yritä lannistaa raskaanaolevaa ystävääsi/tuttuasi/kumminkaimanvytteljentärtäsi/ketään raskaana olevaa, huolimatta siitä miten raskaus on vaikuttanut sinun kroppaasi aikoinaan tai mitä kauhutarinoita raskaudenjälkeisestä vartalosta olet kuullut. Kukaan ei hyödy sinun seinille maalaamistasi piruista mitenkään, ne eivät hävitä sinun raskausarpiasi eikä kaverisi löysä mahanahka muutu kiinteäksi vaikka kuinka toivoisit levinnyttä persettä raskaanaolevalle inhokkibloggaajallesi.

Jos aiot jonkun raskaanaolevan ulkonäköä tai muuttuvaa vartaloa jotenkin kommentoida, niin tee se kannustaen ja positiivisella sävyllä. Jos ystäväsi tuskailee ensimmäisen raskausarven kanssa, vinkkaa voiteesta joka saattaisi auttaa sen sijaan että ennustat niitä arpia tulevan vielä rutkasti lisää. Jos hän murehtii muuttuvaa kroppaa ja pelkää ettei saa vanhaa vaatekokoaan enää koskaan takaisin, kerro tietäväsi monta jotka ovat olleet entisellään pian synnytyksen jälkeen tai mainitse vaikkapa imetyksen kuluttavan rutkasti kaloreita päivittäin.

Jokainen raskaanaoleva aivan varmasti tiedostaa mitä kaikkea ikävää kropalle saattaa raskauden myötä käydä, ihan ilman että heitä vielä pelotellaan lisää. Miksi ei siis voisi pelottelun sijaan kannustaa ja olla positiivinen, valaa tulevaan äitiin uskoa itseensä. Ja kun asia kuitenkin on niin että jokainen nainen on erilainen eikä kukaan voi etukäteen tietää mitä tapahtuu. Toisille ei todellakaan jää mitään jälkiä raskaudesta tai useistakaan raskauksista, toisille taas jää elinikäiset arvet, mutta miksi pelotella sellaisella mihin ei kukaan voi vaikuttaa etukäteen, mitä voi vain arvailla ja lopulta hyväksyä?

Pahoittelut paasauksesta, mutta halusin nyt sanoa tämän mitä en raskausaikana viitsinyt kenellekään myöntää: Kyllä, ne kommentit satuttavat ja pelottavat hormonihuurujen kourissa kamppailevaa äitiä. Aiheena kuitenkin oli mun palautumiseni, joten nyt keskityn siihen! Mun paino tässä raskaudessa oli nelisen kiloa vähemmän synnytyspäivänä kuin viimeksi vaikka raskaus jatkuikin viikon pidemmälle, joten siinä mielessä lähtökohdat palautumiselle olivat ihan mukavat. Vaa’alla en edelleenkään synnytyksen jälkeen ole käynyt, joten en tiedä paljonko kiloja on lähtenyt mutta siihen mä ainakin olen ihan tyytyväinen jo mitä peilistä tällä hetkellä näkyy! Onhan masussa edelleen mistä ottaa kiinni ja istuessa varsinkin löllön huomaa, mutta viikko synnytyksen jälkeen tämä on mulle ihan mahtava tilanne. Mä nappasin kuvia palautumisesta kolme päivää synnytyksen jälkeen sekä viikko synnytyksen jälkeen ihan vertailun vuoksi:

palautuminenjee 1viikkosynnytyksestäVyötärö on vielä ihan hukassa, mutta on toi pötsi huomattavasti pienentynyt jo tuosta tiistain kuvasta tähän päivään mennessä ja eiköhän seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana toivottavasti lähde viimeisetkin lölleröt. Arpia mulle tosiaan tuli ne kaksi kappaletta jotka esittelin täällä jokunen viikko takaperin, ne onneksi vaalenivat jo ennen synnytystä kun ostin Bio Oilia, eikä arpia kerennyt muualle ilmestymään niin raskauden kuin synnytyksenkään aikana. Synnytyksen jälkeen ja mahan vapauduttua järkyttävästä pinkeydestä ovat arvetkin hävinneet lähes jäljettömiin mun suureksi ilokseni!

Vertailun vuoksi mä laitoin myös vierekkäin kuvat palautumisesta Tiaran odotuksen jälkeen ja pikkutyypin odotuksen jälkeen. En mä tiedä onko noissa niin suurta eroa, mutta ainakin Tiaran odotuksen jälkeen olin palautumiseen tyytyväinen ja niin olen nytkin! Se on myös jännää sitten pidemmän päälle huomata vaikuttaako imetys palautumiseen ja jos niin millä tavalla. Viimeksihän imetys ei ottanut onnistuakseen Tiaran ennenaikaisuuden ja mun epävarmuuden vuoksi, mutta tällä kertaa imetys on ainakin toistaiseksi sujunut hyvin.

masuvertaukset20112013 masuvertaus1113Mulle menevät jo kaikki omat farkut jalkaan ja napinkin saa kiinni mutta farkut ovat vielä sen verran tiukat että tuntuvat aika epämukavilta. Mulle kävi tällä kertaa sama juttu kuin viimeksi, että lantio leveni synnytyksessä ihan hurjasti ja kestää taas hetken aikaa että luut palautuvat normaalipaikoilleen. Ainoat ”vaivat” joita mulla synnytyksen jälkeen on nyt ollut ovatkin lantion alueen luiden kivut aamuisin kun herään, ne ovat oikeastaan samanlaisia kuin liitoskivutkin. Aina kun hetken olen liikkunut aamulla ja heräillyt, kivut menevät ohi, mutta heti herätessä tuntuu ikävältä. Mutta eivätköhän ne kohta tästä mene ohi, muistelisin nimittäin kärsineeni samasta vaivasta viimeksikin!

Muuta kerrottavaa mulla ei tähän asti vielä palautumisesta oikeastaan ole, mutta voin tehdä vaikka uuden ”tilannekatsauksen” kuukauden tai parin kuluttua. Kesäkuntoon on vielä matkaa mutta mistäs sitä tietää jos mä vaikka elokuun viimeisillä helteillä olisin uhkarohkea ja uskaltaisin lähi rannalle jopa bikinit päällä?

Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Mä suuntaan nyt (taas kerran) nuuhkimaan tuhisevaa vauvaa ja sitten ajattelin ummistaa itsekin silmät yöunille!