Tämä on varmaan vuoden tähän asti toivotuin postaus, näin ainakin päättelisin kymmenistä kommenteista joita olen kevään aikana vastaanottanut koskien palautumista! Mä ymmärrän kyllä hyvin kiinnostuksen aihetta kohtaan, valehtelisin jos väittäisin etten ollenkaan raskausaikana pohtinut että miltäs se kroppa tulee raskauden jälkeen näyttämään. Huvittuneena muistelin Tiaran syntymän jälkeisten ensimmäisten päivien pullamössömasua ja toivoin hartaasti että se mössö häviäisi tälläkin kertaa yhtä nopeasti.

Se mikä mua inhottaa siinä kun keskustellaan palautumisesta raskauden jälkeen tai raskauden tuomista muutoksista kroppaaan, on kateus ja naisten toisilleen kasaamat paineet. Mullekin tulleista kommenteista monessa jopa ilmaistiin toive tyylillä ”Jännä nähdä mitä toinen raskaus tekee sun kropalle, mullakin se oli vasta toinen raskaus joka pilasi vartalon, sullekin käy varmaan niin”. Mä oon ennenkin kirjoittanut blogissani siitä että yleensä naiset itse ovat toistensa ulkonäön (tai no oikeastaan kaiken) arvostelijoita ja mua kuvottaa se ilmiö edelleen.

Raskaanaollessa tämä ilmiö taas kerran oikein korostui kun aina näistä ulkonäkömuutoksista kirjoittaessani vastaanotin todella paljon negatiivissävytteistä spekulaatiota siitä miten nämä muutokset tulisivat toteutumaan mun kropassani. Peittyisikö vatsani raskausarpiin viimeisillä raskausviikoilla vai räjähtäisikö arpitilanne käsiin vasta synnytyksessä (kerroin saaneeni kaksi raskausarpea vanhan umpisuolen leikkausarpeni läheisyyteen josta iho oli valmiiksi kireällä ja toivoin ettei arpia tulisi enempää). Jäisikö vatsanahka löysälle pitkäksi aikaa kun nahka jo näytti niin venyneeltä ja siltä että poksahtaisi (aina kun laitoin masukuvia) yms.

Mä annan sellaisen neuvon nyt jokaiselle joka tätä kirjoitusta lukee, että älä yritä lannistaa raskaanaolevaa ystävääsi/tuttuasi/kumminkaimanvytteljentärtäsi/ketään raskaana olevaa, huolimatta siitä miten raskaus on vaikuttanut sinun kroppaasi aikoinaan tai mitä kauhutarinoita raskaudenjälkeisestä vartalosta olet kuullut. Kukaan ei hyödy sinun seinille maalaamistasi piruista mitenkään, ne eivät hävitä sinun raskausarpiasi eikä kaverisi löysä mahanahka muutu kiinteäksi vaikka kuinka toivoisit levinnyttä persettä raskaanaolevalle inhokkibloggaajallesi.

Jos aiot jonkun raskaanaolevan ulkonäköä tai muuttuvaa vartaloa jotenkin kommentoida, niin tee se kannustaen ja positiivisella sävyllä. Jos ystäväsi tuskailee ensimmäisen raskausarven kanssa, vinkkaa voiteesta joka saattaisi auttaa sen sijaan että ennustat niitä arpia tulevan vielä rutkasti lisää. Jos hän murehtii muuttuvaa kroppaa ja pelkää ettei saa vanhaa vaatekokoaan enää koskaan takaisin, kerro tietäväsi monta jotka ovat olleet entisellään pian synnytyksen jälkeen tai mainitse vaikkapa imetyksen kuluttavan rutkasti kaloreita päivittäin.

Jokainen raskaanaoleva aivan varmasti tiedostaa mitä kaikkea ikävää kropalle saattaa raskauden myötä käydä, ihan ilman että heitä vielä pelotellaan lisää. Miksi ei siis voisi pelottelun sijaan kannustaa ja olla positiivinen, valaa tulevaan äitiin uskoa itseensä. Ja kun asia kuitenkin on niin että jokainen nainen on erilainen eikä kukaan voi etukäteen tietää mitä tapahtuu. Toisille ei todellakaan jää mitään jälkiä raskaudesta tai useistakaan raskauksista, toisille taas jää elinikäiset arvet, mutta miksi pelotella sellaisella mihin ei kukaan voi vaikuttaa etukäteen, mitä voi vain arvailla ja lopulta hyväksyä?

Pahoittelut paasauksesta, mutta halusin nyt sanoa tämän mitä en raskausaikana viitsinyt kenellekään myöntää: Kyllä, ne kommentit satuttavat ja pelottavat hormonihuurujen kourissa kamppailevaa äitiä. Aiheena kuitenkin oli mun palautumiseni, joten nyt keskityn siihen! Mun paino tässä raskaudessa oli nelisen kiloa vähemmän synnytyspäivänä kuin viimeksi vaikka raskaus jatkuikin viikon pidemmälle, joten siinä mielessä lähtökohdat palautumiselle olivat ihan mukavat. Vaa’alla en edelleenkään synnytyksen jälkeen ole käynyt, joten en tiedä paljonko kiloja on lähtenyt mutta siihen mä ainakin olen ihan tyytyväinen jo mitä peilistä tällä hetkellä näkyy! Onhan masussa edelleen mistä ottaa kiinni ja istuessa varsinkin löllön huomaa, mutta viikko synnytyksen jälkeen tämä on mulle ihan mahtava tilanne. Mä nappasin kuvia palautumisesta kolme päivää synnytyksen jälkeen sekä viikko synnytyksen jälkeen ihan vertailun vuoksi:

Vyötärö on vielä ihan hukassa, mutta on toi pötsi huomattavasti pienentynyt jo tuosta tiistain kuvasta tähän päivään mennessä ja eiköhän seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana toivottavasti lähde viimeisetkin lölleröt. Arpia mulle tosiaan tuli ne kaksi kappaletta jotka esittelin täällä jokunen viikko takaperin, ne onneksi vaalenivat jo ennen synnytystä kun ostin Bio Oilia, eikä arpia kerennyt muualle ilmestymään niin raskauden kuin synnytyksenkään aikana. Synnytyksen jälkeen ja mahan vapauduttua järkyttävästä pinkeydestä ovat arvetkin hävinneet lähes jäljettömiin mun suureksi ilokseni!

Vertailun vuoksi mä laitoin myös vierekkäin kuvat palautumisesta Tiaran odotuksen jälkeen ja pikkutyypin odotuksen jälkeen. En mä tiedä onko noissa niin suurta eroa, mutta ainakin Tiaran odotuksen jälkeen olin palautumiseen tyytyväinen ja niin olen nytkin! Se on myös jännää sitten pidemmän päälle huomata vaikuttaako imetys palautumiseen ja jos niin millä tavalla. Viimeksihän imetys ei ottanut onnistuakseen Tiaran ennenaikaisuuden ja mun epävarmuuden vuoksi, mutta tällä kertaa imetys on ainakin toistaiseksi sujunut hyvin.

Mulle menevät jo kaikki omat farkut jalkaan ja napinkin saa kiinni mutta farkut ovat vielä sen verran tiukat että tuntuvat aika epämukavilta. Mulle kävi tällä kertaa sama juttu kuin viimeksi, että lantio leveni synnytyksessä ihan hurjasti ja kestää taas hetken aikaa että luut palautuvat normaalipaikoilleen. Ainoat ”vaivat” joita mulla synnytyksen jälkeen on nyt ollut ovatkin lantion alueen luiden kivut aamuisin kun herään, ne ovat oikeastaan samanlaisia kuin liitoskivutkin. Aina kun hetken olen liikkunut aamulla ja heräillyt, kivut menevät ohi, mutta heti herätessä tuntuu ikävältä. Mutta eivätköhän ne kohta tästä mene ohi, muistelisin nimittäin kärsineeni samasta vaivasta viimeksikin!

Muuta kerrottavaa mulla ei tähän asti vielä palautumisesta oikeastaan ole, mutta voin tehdä vaikka uuden ”tilannekatsauksen” kuukauden tai parin kuluttua. Kesäkuntoon on vielä matkaa mutta mistäs sitä tietää jos mä vaikka elokuun viimeisillä helteillä olisin uhkarohkea ja uskaltaisin lähi rannalle jopa bikinit päällä?

Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Mä suuntaan nyt (taas kerran) nuuhkimaan tuhisevaa vauvaa ja sitten ajattelin ummistaa itsekin silmät yöunille!

Nämä masukuvat on otettu viime sunnuntaina ennen babyshowereita kun mulla tuli 36+0 täyteen! Nyt ollaan siis raskaudessa sellaisilla viikoilla jonne asti en viimeksi päässytkään, kun Tiara syntyi juuri päivää ennen. Ei tämä kyllä mitään herkkua enää ole. Vaikka nyt ei tarvitsekaan enää levätä ja varoa aiheuttamasta supistuksia, ei tämä jatkuva 24/7 -supistelu ja ”jokohan nää kohta olis niitä synnytyssupistuksia?” -ajattelukaan helpolta tunnu. Kokoajan jännittää että koska alkaa tapahtua ja turhauttaa kun mitään ei jatkuvista oireista huolimatta tapahdu.

Tänään kävin neuvolalääkärillä ja tilanne on kuulemma jo erittäin kypsä ja käytännössä synnytys voi käynnistyä milloin tahansa, ”jee”. Onhan se tavallaan helpottavaa kuulla, mutta toisaalta myös turhauttavaa. Jos tilanne ei olisi edistynyt ollenkaan olisin voinut suosiolla luovuttaa ja ajatella että tässä kestää vielä viikkoja, mutta koska asiat kuitenkin ovat edistyneet on mulla kokoajan odottavan jännittynyt fiilis. Ja vaikka asiat ovatkin edistyneet, ei sekään käytännössä takaa sitä että raskaus ei menisi vaikkapa yliajalle, kaikkihan on ihan mahdollista edelleen.

Masupallo on ihana ja haikealla mielellä luovun siitä sitten kun aika koittaa, mutta kyllä se halu saada oma pikkuinen sieltä masusta jo syliin on ihan hirvittävän kova! Mä katselen synnytysohjelmia haaveillen siitä täydellisestä hetkestä kun saa oman vauvan ensimmäistä kertaa rinnalle. Suunnittelen innoissani ristiäisiä vaikka niihin on vielä viikkokausia ja mietin että pussaileekohan Tiara yhtä innokkaasti vauvaa sen synnyttyä kuin mun masua nyt.

Pieniä tai no aika suuriakin pelkoja on herännyt; meneehän kaikki hyvin, syntyyhän vauva terveenä, selviänkö itse ilman sen suurempia komplikaatioita. Kuinka kauan joudumme olemaan sairaalassa, saadaankohan me perhehuonetta? Pääsenköhän synnyttämään sinne minne toivoisin kun sulkuja tuntuu olevan joka puolella kokoajan ja pian Naistenklinikkakin menee remonttiin ja se vaikuttaa kaikkiin HUS:in synnäreihin. Kaikki asiat mietityttävät todella paljon! Mutta täytyy vain toivoa että kaikki kääntyy parhain päin ja me saadaan terve vauva terveeseen syliin mahdollisimman turvallisesti!

Tässä on nyt viimeiset masuvertailu -kuvat Tiaramasuun, koska enempää niitä ei enää ole! Ensikatselulla musta tuntui että masuthan ovat ihan identtiset, mutta eipä se niin vain olekaan. Kun katsoo tarkemmin niin sen huomaa selkeästi kuinka Tiaramasu on ylempää paljon pyöreämpi ja ”täydempi” koska Tiara oli perätilassa ja neidin pää pyöristi mun masua ylhäältä päin. Vastaavasti taas masu on alhaalta paljon pienempi ja vähemmän ulkoneva. Nyt mulla on tietysti juuri toisinpäin koska vauva on raivotarjonnassa kuten kuuluukin.

Tänään on siis viikkoja 36+3, muutaman tunnin päästä jo 36+4! Se jää nähtäväksi miten suuriksi nuo luvut tuosta ehtivät vielä kasvaakaan. Kiitos teille ihanille tsemppareille kaikesta tuesta ja teidän kauniista sanoistanne<3 koska olen todennut jo miljoonaan kertaan että te olette parhaita vertaistukijoita, kysynkin nyt:

Miten teidän synnytykset ovat käynnistyneet? Millä viikolla? Millaisia oireita teillä on ollut ennen synnytyksen käynnistymistä? Miten toinen synnytys on eronnut ensimmäisestä?

Minä ja masu käytiin siis perjantaina neuvolassa pitkästä aikaa ja oli kyllä niin helpottavaa kuulla että kaikki oli hyvin. Mua ahkerasti tällä viikolla vaivannut päänsärky ja siihen liittyneet näköhäiriöt ei selkeästikään olleet merkki raskausmyrkytyksestä, sillä proteiinit ei olleet plussalla, verenpaine oli 97/64 ja hemoglobiinikin vain surulliset 102 mun säännöllisen epäsäännöllisestä raudanpopsimisesta huolimatta. Päänsärky näköhäiriöineen kuulemma todennäköisesti johtuu tuosta ihanasta kevätauringosta joka mulla aiheuttaa migreeniä näköjään. Neuvoksi sain käyttää aurinkolaseja sisälläkin jos siltä tuntuu!

Painoa oli tullut todella reippaasti edellisestä vaa’alla käynnistä (joka oli uudenvuoden aattona) ja neuvolatäti oli oikein tyytyväinen kun vaaka näytti lukemaa 55kg. Mä en jaksa tuosta painosta stressata, edelleen liikutaan viimekertaista pienemmissä lukemissa ja jos neuvolatäti on tyytyväinen niin pitäisi munkin olla vaikka välillä ”mäoonnniiinvalas”-epätoivo iskeekin hormonien ansiosta. Sf-mitta olikin pompannut alakäyrältä yläkäyrille nyt ja sellaista vähän ounastelinkin koska masu tuntuu ottaneen sekä hullun kasvuspurtin että muuttaneen muotoaan todella pallomaiseksi taas muutaman viikon tasapaksuuden jälkeen. Pitäisi varmaan taas mitata ympärysmittaa kun masu on palloutunut urakalla, menisiköhän uusi kymmenluku rikki?

Viikkoja on tänään kasassa 31+0 mikä tarkoittaa sitä että tätä masunkasvattelua on pisimmilläänkin jäljellä enää vain se 11 viikkoa. Siihen että masuvauva on samanikäinen kuin Tiara syntyessään on neljä viikkoa ja kuusi päivää, ihan järkyttävän vähän! Nyt tosin olen oikein urakalla saanut mun pesänrakennusviettiä toteutettua ja meidän koti on vihdoin valmiina vauvaa varten! Sitterin päälliset pitäisi hurauttaa vielä pesukoneessa ja pestä muutama koneellinen ihanaa vauvanvaatepyykkiä jotta vaatteet ovat sitten puhtaan raikkaina valmiita vauvalle, mutta muuten lähestulkoon kaikki alkaa olla valmista. Alkava viikko tuleekin olemaan aikamoinen valmiina vauvalle -teemaviikko mun blogissa!

Mä kasasin pienimuotoisen kollaasin mun masuista viikkojen varrelta kun innostuin vähän! Kaikista masuista ei ole kuvaa, kun mulla jäi alkuviikkoina aika moni viikko välistä muuttokiireiden ja migreenien keskellä, mutta eiköhän tuosta aikahyvän kuvan saa. Ensimmäinen kuva on otettu siis viikolla 6+ ja viimeinen kuva tänään päivällä!

Eilen jäivät välistä ne Natali K.:n valokuvanäyttelyn avajaiset joista mainitsin, meidän vauvatarvikeostosreissun jälkeen mulla tuli nimittäin kipeitäkin supistuksia ja siihen tahtiin että en pysynyt enää laskuissa mukana että montako niitä illan aikana tuli. Hirveästi olisin halunnut mennä mutta hyvä että uskoin Ottoa ja jäin kotiin lepäämään, sillä tänäänkin on vielä supistellut aika reippaasti ja ihan levossakin joten en halua edes tietää mitä olisi tapahtunut jos olisin vielä lähtenyt juhlimaan.

Blogin Facebook-sivuilla *täällä!* voi käydä kurkkaamassa Tiaran uutta sänkyä, lisää kuvia kodin muutoksista luvassa siis myöhemmin. Tiara on tyytyväisenä nukkunut uudessa sängyssään jo yhden yön ja yhdet päiväunet, toivottavasti yöt jatkuvat yhtä hyvällä mallilla kuin tähänkin asti eli siten että Tiara jää kiltisti omaan sänkyynsä nukkumaan kuten aina ennenkin! Mä vastailen nyt viimein kommentteihinkin kun eilinen meni supistellessa ja sohvalta huonekalujen kokoamisohjeita huudellessa. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

PS: Tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua meidän Lupa laittautua-blogissa *Klik!* huikeaan Sobea-arvontaan joten jos et ole vielä käynyt jättämässä omaa arpakommenttiasi niin tee se nyt ja voit voittaa itsellesi omat Yogat!

Meillä on ollut tosi rento ja kiva viikonloppu vaikka Otto olikin eilen töissä. Ollaan syöty hyvää ruokaa, otettu rennosti ja vietetty aikaa yhdessä. Eilen oli tosiaan se meidän oikea vuosipäivä ja vaikka me ei oltu sovittu että enää viime viikkoisen ravintolaillallisen jälkeen juhlittaisiin sitä mitenkään, oli Otto ostanut mulle mun ihka ensimmäisen oman ruukkukukan ja mä olin kasannut Otolle pienen herkkupakkauksen ja askarrellut kortin. Olin iloisesti yllättynyt kun Otto astui ovesta sisään kukkapaketin kanssa, nyt vaan toivotaan että onnistun pitämään kukan hengissä nimimerkillä edellinen huonekasvini kaktus  kuoli 1-vuotiaana homehtumiseen vaikka kastelin sitä kerran kahdessa kuukaudessa.

Tietenkäänhän mä en muistanut mun ihanaa kukkaa kuvata tänään, mutta täytyy koittaa jos vaikka huomenna muistaisin. Se on valkoinen ja söpö!  Oton paketin sen sijaan kuvasin perusteellisesti jo eilen sitä paketoidessani, ja kortistakin nappasin kuvan:

Ostin Otolle tuollaisen brittiläisen erikoisoluen joka kuulemma oli hyvää, sitten jotain Club-Mate Colaa, amerikkalaisia buffalo wings -maustettuja pretzeleitä, pari Oton lempparimentosta ja purkillisen hernaria. Herra vaikutti olevan paketin sisältöön enemmän kuin tyytyväinen! Mä maistoin noita pretzeleitä ja ne oli ihan yli hyviä (tietenkin, olihan niissä rasvaa ja suolaa vaikka muille jakaa!). Ton hernarin laitoin lähinnä vitsillä mutta se olikin oikeasti Otolle tosi mieleinen, haha! Illalla käytiin vielä kahdestaan saunassa.

Masujuttuja mä höpöttelinkin jo perjantaina jonkinverran, mutta tänään kun tuli uusi viikko täyteen niin ajattelin kuitenkin muodon vuoksi laittaa masukuvaakin ja vertausta Tiaramasuun samoilla viikoilla. Mitään kovin uutta kerrottavaa ei ole perjantain jälkeen tullut, paitsi että vauva-vauhdikas jatkaa mun pahoinpitelyä entistä ronskimmin ottein. Pariin kertaan on joutunut jo puremaan huulta kun kylkiluut on saaneet kyytiä mutta eiköhän se tästä! Enimmäkseen liikkeet tuntuu edelleen vain hassulta ja söpöltä ja on ihanaa seurailla masukaverin toimintaa. Siinä missä Tiaralla muistan havainneeni jonkinlaista rytmiä liikkeiden määrässä ja kellonajoissa, on tämä pikkutyyppi ihan toista maata. Tän tyypin mentaliteetti tuntuu olevan että äitiä monotetaan 24/7!

Tänään ollaan vaan leikitty legoilla Tiaran kanssa ja hengailtu muuten vain, nautittu yhteisestä vapaapäivästä. Ainiin yksi tosi hassu juttu on tapahtunut tämän viikonlopun aikana! Tiara on alkanut juomaan maitoa! Neiti vaan perjantaina aamulla alkoi yhtäkkiä hokemaan että ”maitooo maitoo maitoooo, antaa!” ja mä päätin varovaisesti antaa Tiaralle pienen mukin pohjallisen verran maitoa. Tipa kiskaisi sen ykkösellä alas ja halusi lisää, ja nyt Tiara onkin siitä asti juonut ruokajuomana pelkkää maitoa. Kai se luovuttaminen ilmeisesti on paras keino kun yhtäkkiä Tiara sitten alkoikin juomaan itse maitoa kun lakattiin yrittämästä! Mä oon kyllä tosi tyytyväinen, täytyy toivoa että Tipan maitoinnostus jatkuu tästä eteenpäinkin.

Eikös olekin hieno legotorni?! Mä oon ihan koukussa legoilla rakentamiseen, me rakennellaan Tiaran kanssa joka päivä varmaan ja välillä monta tuntia putkeen. Tiara ei ole osoittanut mitään kyllästymisen merkkejä noihin eläintarhalegoihin mutta mä kaipaisin jo vähän vaihtelua. Olisi kiva rakennella vaikka niitä söpöjä pinkkejä kakkuja ja leivoksia, tai sitten leikkiä vaikka niillä prinsessalegoilla. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa vaikka laajentaisi lego-kokoelmaa! Mitkä on teidän lasten suosikkiduploja, vinkkejä otetaan vastaan!

Mä voisin alkaa nyt tekaisemaan hedelmäsalaattia tuoreesta mangosta, mandariineista, viinirypäleistä ja banaanista. Ensi viikolla mulla on suunnitelmissa toteuttaa vihdoinkin se ruokapostaus pt. 3 kun sitä on toivottu kovasti ja ajattelin pitää myös taas jonkinlaista ruokapäiväkirjaa sitä varten kun sitäkin pyydettiin. Lisäksi pitäisi tehdä valmiiksi se meikkipostaus kun oon jo kuvatkin ottanut sitä varten, mutta jotenkin mä vain halusin kirjoittaa tällä viikolla enemmän ja pohtia vähän syvällisempiä juttuja kuin meikkejä! Kiitokset kaikille jotka ottivat kantaa eiliseen kaksikielisyyspostaukseen, oli mahtavaa lukea teidän kaikkien kokemuksia ja tarinoita ja mä jatkankin pian teille vastailua. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Vaikka viime sunnuntaina tuntui siltä että vauva saattaa alkaa syntymään hetkenä minä hyvänsä, ollaan me onneksi päästy taas yksi kokonainen viikko eteenpäin ja vauva on turvallisesti masussa edelleen. Supistukset ovat rauhoittuneet alkuviikosta ja perjantaisessa kontrollissa tilanne näytti onneksi ihan hyvältä. Nyt vain toivotaan että tilanne jatkuu hyvänä tästä eteenpäinkin, parin päivän päästä onneksi on taas neuvolalääkäri niin pääsee tarkistamaan että pienellä on kaikki hyvin. Pikkutyyppi  oli perjantaihin mennessä ottanut 120 gramman kasvuspurtin sunnuntaista ja paino oli jo 750g!

Mun olo on ollut aika hyvä viikontakaiseen verrattuna, mutta Tiara-raasun parantuminen otti taas takapakkia! Kuumetta ei ole ollut keskiviikon jälkeen ja pari päivää neiti olikin ihan pirtsakkana mutta nyt on tilalle tullut niin paha yskä että yöt on menneet ihan pipariksi. Huomenna mennään uudestaan käymään lääkärissä katsomassa että mikä siellä kurkussa oikein kutittaa, on niin sydäntäsärkevää kun toisella lähtee vain pienen kuiskauksen verran ääntä ja sitten se surkeasti sängyn pohjalta kuiskaa että ”äiti auttaa!” keskellä yötä. Voi pientä, toivottavasti Tiaralla olo helpottaisi pian. Päivällä yskä ei ole onneksi ollut niin paha ja Tiara on vaikuttanut ihan hyvävointiselta mutta pitää katsoa miten tämä yö sitten sujuu.

Mutta nyt niitä masukuvia vimeinkin parin viikon tauon jälkeen. Masutyyppi on vaan villiintynyt entisestään tästä mun lepäämisestä ja mun maha heiluu ihan jatkuvasti joka suuntaan. Aamulla kun mä herään niin masu pomppii ja illalla kun alan nukkumaan on vaikea löytää hyvää asentoa kun kaveri koittaa potkia sänkyä mun mahan läpi oli mun asento mikä hyvänsä. Tänäänkin maha on muljunut tasaiseen tahtiin ja saatiinkin hauskasti tallennettua kuviin Oton kanssa kuinka maha muuttui alle puolen tunnin sisälä ihan eri muotoiseksi!!

Mun masu oli siis parin päivän ajan tuolla tavalla tasaisemmin jakautunut mutta sitten yhtäkkiä sillä aikaa kun räpsittiin noita kuvia joissa Tipa tökkii mun masua niin tyyppi päättikin valahtaa takaisin alemmas ja masu valahti siinä mukana. Perjantaina vauva oli ainakin raivotarjonnassa ja oonkin ollut tuntevinani aika mojovia monotuksia kylkiluihin aina välillä, voin vaan kuvitella miltä ne potkut tuntuvat myöhemmin kun viimeksi Tiara vain hellästi nyrkkeili mun kylkiluihin ja oon kuullut hurjasti kauhutarinoita siitä millaista tuhoa ne pienet jalat voi saada aikaan! Innolla odottelen!

Multa pyydettiin jo monta viikkoa sitten uutta vertauskuvaa Tiaramasusta ja nykyisestä masusta mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehtyä sellaisen! Ja en tietenkään sitten viime raskaudessa juuri tällä raskausviikolla ottanut masukuvaa ollenkaan joten tuossa kuvassa Tiaramasu -kuva on otettu viikkoa myöhemmin, mutta eikai se ole niin tarkkaa.

Tuntuu hurjalta että viikkoja on jo 26! Vastahan mä hehkutin puoliväliä ja nyt ollaan jo reippaasti sen ohi ja viimeinen kolmanneskin häämöttää jo ihan pian. Mutta ihanaa että aika on mennyt näin äkkiä, saisi mennä mun puolesta vieläkin nopeammin. Toisaalta tuntuu kuitenkin helpottavalta että on vielä aikaa valmistella kaikkea vauvaa varten.

Mä oon niin hurjan väsynyt että ajatus ei jotenkin kulje ollenkaan, toivottavasti saitte edes jotain tolkkua tästä tekstistä! Koitan palailla mahdollisimman pian vähän selkeämpien ajatusten kanssa, nyt on nimittäin aivan pakko mennä nukkumaan. Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille<3