Top 10 ihaninta hetkeä Kreikasta

25.06.2018

Aloitan matkapostaukset kertomalla kymmenen mieleenpainuvinta hetkeä meidän Kreikan matkalta. Hetkiä oli paljon enemmänkin, mutta jotenkin juuri nämä kymmenen hetkeä ovat ne, joita kelailen uudelleen ja uudelleen hymy kasvoilla. Miten uskomattoman ihana reissu meillä olikaan!

Kuvassa kuopus huutaa ”MIAUUUUUUUUUUUUUU!”

1. Se kerta kun kuopus näki ekan kerran kissan. Sitä miaun määrää! Miten voi edes innostua niin paljon, kuin hän innostui kissasta! Hän huuteli miau, miau, miau, miau ihan koko ajan vaan, ja etsiskeli kissoja sieltä täältä. Ekan kerran kun nähtiin kissa, me oltiin juuri tulossa supermarketista meidän hotellin vierestä. Suloinen valko-oranssi kissa oli pysähtynyt kaupan eteen, ja rattaissa istunut kuopus näytti siltä, että ilman valjaita ampaisisi nanosekunnissa kissaa paijaamaan.

2. Ensimmäinen yhteinen aamupala hotellin ravintolassa. Ensimmäinen matkapäivä oli rankka, koska herätys oli jo kolmen aikaan yöllä, että ehdittiin superaikaiselle aamulennolle. Näin ollen ensimmäinen päivä Rodoksella meni pienoisessa väsymyksessä läpi, vaikka ihana sekin oli uinteineen ja rannalla katsottuine auringonlaskuineen. Ekan yön jälkeen oltiin onneksi kaikki ihan pirteitä ja täynnä intoa. Aamupalalla lapset puhua pulputtivat uima-allassuunnitelmista, leikeistä, uusista ruokalajeista ja hakivat reippaasti itse mehua automaatista. Eka aamu oli niin toivoa ja iloa täynnä, että sitä on ilo muistella.

3. Kirjan lukeminen aurinkotuolissa altaalla. Isommat lapset leikkivät Oton kanssa, ja kuopus nukkui päiväunia. Mä join hassun nimistä sitruunalimua (toisella puolella luki Ban ja toisella Vap eli nimettiin se Ban-Vap-limuksi) ja luin Maria Veitolan kirjaa aurinkovarjon alla. Melkein tunnin. Se oli täydellinen, rauhallinen hetki keskellä päivää. Miten harvinaislaatuisia tuollaiset hetket ovatkaan. Se oli jotenkin niin utopistista, että en meinannut melkein uskoa, niin piti ottaa ihan kuva todisteeksi.

4. Lapset minidiskossa joka ilta. He nauttivat niin paljon siitä puolen tunnin diskosta, leikeistä, lauluista ja kavereista. Kansainväliset ohjaajat olivat kaikki hauskoja, ja parasta oli se, miten he pitivät lasten lisäksi huolen siitä, että jokainen vanhempi myös osoitti huomiota omalle lapselleen. Jos vanhemmat yleisössä eivät taputtaneet tarpeeksi kovaa, tuli aika nopeaan palautetta, että ”Parents wake up, clappy, clappy, they are your little stars here on the stage!”. Kuopuskin osallistui niin into piukassa diskoon, ja isommat tytöt aivan ihanasti huolehtivat hänestä tanssin vilinässä. En ollenkaan pistänyt pahitteeksi myös Macarenan ja YMCA:n opettelemista uudelleen vanhempien osallistuessa vikoihin tansseihin. Miten ne olivatkin päässeet unohtumaan?! Päässä soi vieläkin Veo veo que ves una cosita y que cosita es, empieza con la ”A”, que sera, que sera, que sera niinkuin lasten lempileikissä laulettiin, ja disko loppui aina vanhempien ja lasten yhteiseen junaleikkiin jonka taustalla soi El Tren.

5. Ensimmäinen kerta kun uitiin Lindoksen rannalla. Aurinko oli juuri laskemassa vuorien taakse, vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja aurinko ei ollut enää polttava kuumuus vaan miellyttävä lämpö iholla. Siinä hetkessä jotenkin tiivistyi kaikki se mitä rakastan meidän perhe-elämässä. Yhdessäolo, nauru, hassut jutut, täysi läsnäolo ja välittäminen. Hurjapää-yksivuotiaan kanssa rannalla oleminen sisältää myös paljon syöksymistä tämän perään, kun hän mielellään esim maistaisi merivettä tai hiekkaa, tai sukeltaisi vaikka ei osaa. Se rannalla oleminen on täynnä pieniä sydänkohtauksia, kuten vanhemmuus yleensäkin. Mutta se on niin parasta, ja niin meidän juttu. Sydänkohtausten välissä on naurua, halauksia, simpukoiden etsimistä, yhteen äneen fiilistelyä ja hiekkakakkuja ja paljon rakkautta.

6. Lapset kuivattelemassa yhdessä pitkän uintipäivän jälkeen hotellihuoneessa. He vaan pötköttelivät yhdessä pyyhkeisiin kääriytyneenä, kikattelivat ja höpöttelivät. Isommat kutittelivat pienempää, ja pienempi tökki isompia nenään. Maailman ihanimpia pieniä pöhköjä!

7. Extempore lähialueen tutkiminen, kun missattiin bussi Falirakiin. Meidän oli siis tarkoitus lähteä käymään Kolymbia Beachilta Falirakissa, n. 10km matka piti taittaa bussilla. Bussi ei kuitenkaan koskaan pysähtynytkään siinä pysäkillä, missä seisoskeltiin, vaan meidän olisi pitänyt tajuta mennä kyytiin, kun bussi tuli vastakkaisesta suunnasta ja jätti matkustajat tien reunaan (toiselle puolelle tietä kun missä alueen ainoa bussipysäkki oli). Mietittiin hetki siinä, että mitäs nyt, että odotellaanko seuraavaa bussia puoli tuntia vai mitä ihmettä tehdään. Päätettiin vaan lähteä käppäilemään eteenpäin ja katsoa mitä löydetään. No me löydettiin aivan lyhyen kävelymatkan päästä ihana ja sympaattinen taverna, jossa oli ihan törkeän hyvää ruokaa ja mukava omistaja, josta lapsetkin tykkäsivät. Esittelen tämän myöhemmin vinkkipostauksessa!

8. Shoppailu yhdessä esikoisen kanssa Sephorassa ja muissa Rodoksen putiikeissa. Hän halusi tulla äidin  kanssa pyörimään sillä aikaa kun 5v ja kuopus menivät isin kanssa juotava- ja jäätelöostoksille. Meillä oli niin hyvät keskustelut, ja hän on jo niin iso tyttö, että sitä on vaan vaikea käsittää. Tuntui enemmän kuin olisi shoppaillut kaverin, kuin oman 6-vuotiaan kanssa, kun hän osallistui vaatteiden ja meikkien tutkimiseen ihan kuin isommat ainakin. Oli niin rentoa ja kivaa!

9. Kun 5-vuotias löysi vihdoinkin kunnollisen ehjän ja ison simpukan! Hän oli niin ylpeä ja onnellinen löydöstään, ja kovan etsinnän jälkeen se oli ihan huippu löytö. Ihana pieni simpukoiden etsijä. Se onnellinen hymy kasvoilla oli niin suloinen.

10. Viimeinen ilta Rodoksella. Ajettiin autolla pieni road trip ja käytiin tutkimassa saarta ihan omin päin. Käytiin Pefkasissa, Lardoksessa ja päätettiin ilta Lindokselle, missä haluttiin käydä vielä kerran ihailemassa aaseja ja uimassa uskomattoman ihanassa merivedessä. Se ilta oli paras mahdollinen päätös meidän reissulle. En varmasti ikinä unohda kuopuksen hiekkaista naamaa, meidän muiden hiekkaisia varpaanvälejä tai sitä miten onnellisia me oltiin juuri siellä.

Olen kyllä ikuisesti kiitollinen mun perheelle siitä, miten ihanan viikon sain heidän kanssa viettää Kreikassa, ja miten mahtavaa heidän kanssa on reissata – tai ihan vaan olla kotona. Näiden tyyppien kanssa mä en epäröi mitään, ja juuri siksi meillä on aina hauskaa kommelluksista huolimatta. Nämä ihanat hetket on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan melko tavallisia – uusia kokemuksia joo, mutta eivät silti mitään ”uskomattoman ihmeellisiä”, vaan juuri niitä ohikiitäviä pieniä hetkiä, jotka elämästä tekevät merkityksellistä, jos niissä osaa olla läsnä. Uskomattoman ihmeellisellä mä tarkoitan jotain sellaista, mikä vaatii suurta järjestelyä, jättibudjettia tai muuta kulkukissaa eksklusiivisempaa. Juuri niistä pienistä hetkistä mä tulen onnelliseksi, ja toivottavasti myös muu perhe.

Ihania hetkiä kaikille <3


Vauvan kanssa veneilemässä ensimmäistä kertaa

20.07.2017

Otsikko on oikeastaan hieman vähättelevä: koko meidän perheen naisväki veneili tällä viikolla ihka ensimmäistä kertaa. Kokemus oli mahtava, ja jäi tosi positiiviset fiilikset tästä ekasta kerrasta. Onneksi meillä on mahdollisuus veneillä myös tulevaisuudessa, sillä se oli ihan huippuhauskaa ja tykättiin kaikki. Uskon että kokemus oli positiivinen koska ei jännitetty turhaan. Juteltiin tyttöjenkin kanssa tarkasti etukäteen mitä veneily pitää sisällään, miten veneessä saa liikkua ja esim. että veneessä voi kuulua koviakin ääniä, se saattaa aavistuksen pomppia, ja vähän voi roiskua vettä.

Minä ja tytöt puettiin eka kertaa elämässämme pelastusliivit päälle, ja suunnattiin moottoriveneellä Oton ja Oton perheen kanssa n. 40min venematkan päähän Mathildedaliin viettämään iltapäivää. Mathildedalista tulossa vielä ihan oma postauksensa, se oli todella uskomattoman ihana paikka. Mutta joo, siis tämä itse veneily: vauvan kanssa se toimi samalla tavalla kuin autolla ajaminen, eli Nova nukahti heti kun moottori käynnistyi. Hän nukkui kummatkin matkat ihan täysillä, hurina oli kova ja vene keinui sopivan unettavasti. Novalla oli omat söpöt pelastusliivit joissa hän viihtyi vallan mainiosti pienet arskat ja pipo päässään.

Me istuttiin Novan kanssa tuulilasin taakse nojatuoliin, missä ei tuullut yhtään ja roiskui kaikkein vähiten vettä. Paluumatkalla Otto istui samalla paikalla Novan kanssa, ja mä pääsin testaamaan takapenkkiä Zeldan kanssa. Esikoinen istui molemmat matkat veneen keulassa tätinsä kanssa, ja hurjapäänä oli aivan fiiliksissä vaikka välillä venettä pomputti ja vettä roiskui. Siellä hän kikatteli ja matkusti kuin vanha tekijä. Ei kuulemma yhtään pelottanut mutta oli sopivasti jännää. Myöskään nelivuotiasta ei kuulemma pelottanut yhtään, hänkin oli innoissaan siellä takapenkillä, ja heti kun palattiin venereissulta, hän kysyi koska mennään uudestaan.

Ilma oli sopivan lämmin eikä tuulta ollut liikaa, joten aika tasaista kyytiä me saatiin onneksi mennä. Oli niin kivaa tuntea se vauhti ja nähdä Suomea ihan eri perspektiivistä kuin yleensä. Saaristomeri on todella kaunis, ja meren rannoilla oli mitä kauniimpia maisemia.

Mä oon vieläkin ihan fiiliksissä venereissusta, ja toivon että päästään pian uudestaan! Onhan siinä ihan eri fiilis matkustaa moottoriveneellä kuin autolla, tai pyörällä. Ja jotenkin niin siistiä päästä kokemaan tällaisia isoja ekoja kertoja vielä tällä iällä. Mua ei ollenkaan haittaa että en ollut ennen veneillyt, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Vaan enemmänkin musta on ihan megasiistiä että sain kokea jotain ihan uutta juuri nyt. Se on aina virkistävää ja avaa ihan uusia maailmoja, kun kokeilee jotain mitä ei ennen ole tehnyt.

Ehkä vielä joku kerta mä opettelen itse ajamaan venettä, jos oikein hurjaksi ryhdyn, niin kivaa se nimittäin oli.

Tykkäättekö te veneillä? Oletteko olleet vauvan kanssa veneilemässä?