Koska on maanantai, halusin aloittaa viikon ajattelemalla mahdollisimman paljon lempeitä ja rakkauden täyteisiä asioita. Viikko ei voi alkaa huonosti, jos miettii, mitä kaikkea ihanaa omassa elämässä on. Siispä tässä tulee muutama pieni ja hupsu syy, miksi rakastan meidän perhettä. Näiden lisäksi on tietenkin ne itsestään selvät isot ja merkittävät syyt, jotka on käyty jo läpi miljoonaan kertaan. Mutta mä halusin nyt miettiä näitä pieniä asioita, jotka tuovat onnen ja rakkauden pilkahduksia mun elämään ja arkeen. Toivoisin myös kuulevani (pieniä juttuja), miksi te rakastatte teidän perheitä.

Mm. näistä syistä rakastan meidän perhettä:

Rakastan sitä miten isommat jaksavat kerta toisensa jälkeen leikkiä taaperon kanssa piilosta ja ihmetellen etsiä häntä, vaikka hän menisi piiloon etsijän vieressä seisovan vanhemman taakse. 

Rakastan sitä, miten meillä kaikilla tekee yleensä yhtä aikaa mieli pizzaa. 

Rakastan sitä, miten taapero kysyy isosiskolta, että saanhan mä sitten merkin, kun oon siivonnut mun keittiön. Ja isosisko sanoo että ”joo”, ja ryntää heti askartelemaan pikkusiskolle kunniamerkkiä siivouksesta ja päättää aloittaa siskolle pentupartion, jossa hän saa ansaita merkkejä joka päivä. 

Rakastan sitä, miten Otto herää yllärinä maanantaiaamuna yksin lasten kanssa ja hoitaa yksin kaikki lasten aamutoimet ja viennit, että mä saan nukkua pidempään ja aloittaa viikon rennosti. 

Rakastan, miten isot ovat taaperon oppilaina koulussa ja antavat ”opettajan” opettaa, vaikka kaksivuotiaan opetukset olisivat välillä (lähes aina) vähän höpöjä. 

Rakastan makoilla lattialla taaperon kanssa ja kertoa vaan: rakastan sun ihania pieniä korvia, rakastan sun ihania pikku varpaita, rakastan sun suloista nenää. Rakastan sitä, että lapsi vastaa mulle, ”mäkin rakastan äiti sun kättä”. 

Rakastan sitä, miten taaperon toiveesta mennään usein yhdessä (sohvalle, sisällä) peiton alle katsomaan tähtiä ja avaruutta. ”Pitää olla peitto, koska muuten voi sattua jos tähdet tippuu meidän päälle, kun niissä on sakaroita.” Toim. huom. meidän olkkarin lamput on aurinko ja kuu. 

Rakastan sitä, että kun sanon keskimmäiselle hänen olevan tosi hyvä isosisko ja minun olevan hänestä ylpeä, hän sanoo ottaneensa vain mallia isosiskostaan. 

Rakastan myös ylpeää hymyä esikoisen kasvoilla, kun hän kuulee pikkusiskonsa sanovan näin. 

Rakastan sitä, miten yksi meidän lapsista tulee melkein joka ilta vielä kymmenen minuutin kuluttua nukkumaanmenosta keskustelemaan jostain asiasta, joka on jäänyt mietityttämään, vaikka just puhuttiin ennen hyvänyön toivotuksia kaikesta mahdollisesta, mikä voisi mietityttää. Juuri siksi, ettei tarvitse enää nukkumaanmenon jälkeen hämmentyä yksin mistään. Yleensä silloin nukkumaanmenon jälkeen tulee kuitenkin ne parhaat kysymykset ja ajatukset.

Rakastan katsoa, kun Otto ja tytöt pelaavat yhdessä. Tiedän, miten paljon se merkitsee Otolle ja miten onnelliseksi hän tulee, kun saa jakaa lempiharrastuksensa yhdessä lasten kanssa. Tiedän, miten paljon häntä ilahduttaa se, että he ovat aidosti kiinnostuneita.

Rakastan piirtää yhdessä meidän lasten kanssa. Saan leikkiä opettajaa ja opettaa heille kaiken sen, mitä opin itse lapsena taidekoulussa. Joka kerta he ovat yhtä innoissaan, kun oppivat jotain uutta. Ja joka kerta mä olen yhtä innoissani, kun saan vähän piirrellä ja tuntea onnistumisen tunteita, kun lapset on ihan, että ”wau!”.

Rakastan sitä, kun Otto on viemässä lapsia nukkumaan ja sitten kuulen heleän taaperon äänen sanovan ”isi, mä haluun et sä vähän halailet mua.”

Rakastan sitä, miten syvällisistä asioista voin jo käydä keskusteluita meidän esikoisen kanssa. Hän ymmärtää jo niin älyttömän paljon!

Rakastan sitä, miten meidän perheessä jokainen kannustaa toista, oli kyseessä iso tai pieni asia. Kun joku oivaltaa jotain uutta, jokainen aidosti hihkuu riemusta.

Rakastan sitä, miten nopeasti lapset innostuvat, kun ehdotan jotain yhteistä tekemistä. Nautin tästä täysillä niin kauan kuin sitä kestää, koska voi tulevaisuudessa tulla sellainenkin aika, kun teinejä ei kiinnosta tehdä yhdessä mitään. Tai sitten ei tule.

Rakastan sitä, että Otto on meidän perheessä se, joka opettaa meidän tytärtä ompelemaan ja paikkaa rikki menneet vaatteet, koska itse olen ompelukoneen kanssa aivan poropeukalo.

Rakastan sitä, että meidän lapsille jokainen sellainen juttu, jonka olen halunnut säännölliseksi osaksi arkea (kuten rakkauden ilmaiseminen joka päivä) on vähintään yhtä tärkeä ja luonnollinen  juttu, kuin mulle.

Rakastan sitä, miten armollisia meidän lapset on. Kun joskus sanon, että ”anteeksi, mua väsyttää ja en nyt jaksa tulla mukaan piiloleikkiin, kun haluan vähän aikaa vaan makoilla sohvalla ja lukea kirjaa”, niin he sanovat, että ”ei se haittaa mitään äiti” ja tuovat vielä mulle peiton.

Miksi sä rakastat sun perhettä? 

Kesä on jo ihan kohta täällä ja siksi mä inspiroiduin selaamaan blogista menneitä kesiä. Ajatelkaa, että tämä seuraava kesä tulee olemaan meidän perheen kahdeksas yhteinen kesä. Lasken meidän perheen kesät alkaneeksi siitä, kun vietettiin ensimmäistä kesää esikoisvauvan kanssa. Toki me oltiin raskausaikanakin perhe, mutta ne varsinaiset lapsiperhekesät alkoivat vuonna 2012.  Mä halusin kertakaikkiaan vaan fiilistellä kaikkia niitä ihania kesiä, joita me ollaan saatu kokea yhdessä ja siksi te saatte tänään aimo annoksen kuvia ja kesämuistoja menneiltä vuosilta. Näitä kesäkuvia katseltuani en millään malttaisi odottaa, että tämä kesä pääsee vauhtiin! Siitä tulee varmasti ihanin kesä ikinä! Aloitetaan alusta.

Kesä 2012

Meillä oli silloin yksi vauva ja hän oli kesän alkaessa n. yhdeksän kuukautta vanha. Me oltiin seurusteltu siinä vaiheessa 1,5 vuotta Oton kanssa ja oltiin kihloissa. Kesällä 2012 meidän isoin reissu oli Oulun reissu, muuten me oltiin aika paljon vaan kotona Helsingissä. Otto oli aloittanut uudessa työpaikassa vasta edellisen vuoden lokakuussa, joten hänellä ei ollut kovin paljoa vielä lomaa kertynyt kesälle. Viikon tai vähän päälle hän kuitenkin muistaakseni sai ja se viikko me vietettiin Oulussa. Me oltiin silloin ihan älyttömän onnellisia ja elettiin aika helppoa vaihetta elämässä. Esikoinen nukkui hyvin, söi hyvin ja voi hyvin ja me oltiin nuoria ja umpirakastuneita. Mä hoidin esikoista kotona ja Otto kävi töissä, mutta muuten me nähtiin kavereita ja tehtiin kaikkea hauskaa. Kesän lopussa meidän vauva oli jo melkein taapero ja samaan aikaan me alettiin odottaa meidän toista vauvaa. Oltiin onnemme kukkuloilla ihanista uutisista.

Kesä 2013

Meidän esikoinen oli silloin 1,5-vuotias ja kuopus parin kuukauden ikäinen, kun kesä alkoi. Tämä oli sitä aikaa, kun meillä oli itkuinen pikkuvauva sekä taapero. Otolla oli onneksi isyyslomaa jonkin verran kesäloman lisäksi, mutta ne viikot kun hän oli töissä, hän saattoi tehdä 7-päiväisinä, koska säästettiin meidän häitä varten. Kesäkuussa vietettiin meidän vauvan kastejuhlaa ja tavattiin silloin mun sukua Oulusta. Me ei lähdetty sinä kesänä itse ollenkaan Ouluun, koska säästettiin niitä häitä varten ja haluttiin säästää kaikki liikenevät pennoset. Vasta näin jälkeenpäin olen tajunnut, miten paljon olisin kaivannut sitä hengähdystaukoa Oulussa silloin. Kesä auttoi kuitenkin jaksamaan valvomista paremmin ja kyllä mulla on monta ihanaa muistoa kesältä 2013. Rannalta, Korkeasaaresta ja Linnanmäeltä.

Kesä 2014

Kesällä 2014 meidän esikoinen oli 2,5-vuotias ja keskimmäinen oli 1-vuotias. Meidän häät oli ohi ja juhlittu ja jäljellä oli vain häämatka. Vauvavuosi oli takana ja me saatiin taas nukkua, mikä oli ihan parasta. Oltiin iloisia siitä, että arki oli niin ihanan sujuvaa lasten kanssa. Reissattiin Ouluun ja käytiin mökkeilemässä, rannalla, Korkeasaaressa ja Lintsillä. Vietettiin paljon aikaa leikkipuistoissa ja kavereiden kanssa. Otolla oli kunnon kesälomat ja nautittiin niistä aivan täysillä. Tehtiin Oton kanssa kahdestaan ihana kahden yön häämatka Berliiniin, minkä ajan lapset olivat mun äidin kanssa meillä. Matka oli meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaan reissu ja oltiin niin fiiliksissä siitä! Oli ihanaa saada olla ihan kahdestaan kunnolla ekaa kertaa moneen vuoteen.

 

Kesä 2015

Se oli sitä aikaa, kun olin aika vasta aloittanut työt markkinointiassarina startupissa ja sen lisäksi olin ollut puolisen vuotta Indiedaysilla bloggaajana. Tein silloin kolmepäiväistä viikkoa markkinointiassarina, kaksi päivää olin lasten kanssa ja blogia pyöritin siinä sivussa. Sain pidettyä muutaman päivän lomaa alkukesästä, jolloin tehtiin reissu Tukholmaan. Käytiin Junibackenissa, käveltiin ja ulkoiltiin paljon ja oltiin muutama yö ihanassa hotellissa. Reissattiin lisäksi Ouluun, missä mä tein etätöitä ja kävin firman Oulun toimistolla hommissa.Juhlittiin Oton ja esikoisen kummisedän ”viiskymppisiä” eli kun molemmat täyttivät 25 vuotta. Pidettiin ihana staycay hotellissa ja nautittiin ihanasta säästä. Otto lomaili lasten kanssa ja mäkin pystyin pitämään aina välillä etäpäiviä ja mun kolmipäiväinen työviikko toi ihanasti joustoa. Kesä oli aivan ihana ja mä nautin hirveästi mun molemmista töistä silloin. Silloin mulla oli vielä hyvä balanssi molempien töiden välillä ja sain myös levätä. Juhlittiin myös rakkaiden ystävien upeita kesähäitä.

Kesä 2016

Alkukesästä reissattiin lasten kanssa Mallorcalle ja melko pian sen jälkeen mä tein positiivisen raskaustestin. Tämä oli sitä aikaa, kun mä tein nelipäiväistä työviikkoa startupissa, pyöritin blogia kokopäivätyön lailla ja Otto reissasi lähes joka viikko Ruotsiin arkipäivien ajaksi työn puolesta. Mulla oli silloin alkuraskauden pahoinvointia ja migreenejä, kaksi työtä ja olin viikonloppuja lukuunottamatta yksin lasten kanssa. Alkukesä oli melko rankka, mutta loppukesästä alkoi helpottaa. Otto piti pitkän kesäloman ja tehtiin kaikkea lasten kanssa. Loppukesästä lopetin työt startupissa ja perustin oman yritykseni ja päätin keskittyä sisällöntuotantoon ja bloggaamiseen. Pahoinvointi ja migreenit alkoivat onneksi helpottaa ja oltiin aivan älyttömän onnellisia siitä, että meille oli tulossa kolmas pikkuinen.

Kesä 2017

Meillä oli muutaman kuukauden ikäinen ihana vauva ja kaksi reipasta isosiskoa. Kesä 2017 oli ihan mieletön! Otto oli vanhempainvapaalla ja mä tein töitä, mutta saatiin olla kaikki yhdessä. Koko kesä vapaa aikatauluista ja saatiin itse päättää kaikki menot. Lapsilla oli pitkä 10 viikon kesäloma ja me vaan nautittiin yhteisestä ajasta. Oltiin pitkiä aikoja Oulussa, reissattiin Tukholmassa ja Kolmårdenissa, mökkeiltiin ja veneiltiin. Kesä 2017 oli ihan perfect, vaikka säät eivät silloin kovin lämpimät olleetkaan. Muistot kesästä ovat sitäkin lämpimämpiä. Käytiin katsomassa alpakoita, mentiin Lintsille ja vietettiin aikaa omalla pihalla. Myös sinä kesänä meillä oli onni saada juhlia rakkaan ystäväpariskunnan häitä.

Kesä 2018

Viime kesä. Maailman helteisin ja ihanin kesä ikinä. Reissattiin Kreikkaan ja Ouluun, Otto piti 4 viikkoa kesälomaa ja 5 viikkoa isyysvapaata. Lapset olivat 10 viikon kesäloman meidän kanssa ja se oli ihan parasta. Meidän Kreikan reissu jäi mieleen onnistuneimpana matkana, mikä ollaan yhdessä koettu. Mökkeiltiin ja vietettiin aikaa perheen, suvun ja ystävien kanssa. Tehtiin extempore kaikkea hauskaa ja käytiin mm. Lomamäen lemmikkipuistossa, Lintsillä, Muumimaailmassa, Fallkullassa ja vaikka missä muualla. Uitiin joka päivä kun oli hellettä, eikä siihen vaan voinut kyllästyä. Mä toivon niiiin paljon, että kesä 2019 olisi yhtä upea kuin viime kesä.

 

 

Mitä tämä kesä tuo tullessaan? Sitä ei vielä tiedä, mutta mulla on sellainen kutina, että tästä saattaa tulla aika ihana. Musta on niin ihanaa, että koko kesä on vielä edessä. Toukokuu ja kirsikkapuut, kesäkuu ja juhannus, heinäkuu ja toivottavasti helteet ja elokuun ihanat pimenevät kuumat illat. Kaikki se ihana on edessä ihan kohta.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Huh mikä päivä takana! Meidän perhettä kuvattiin tänään yhteen juttuun joka julkaistaan myöhemmin keväällä ja kuvauksia on vielä ensi viikolla parina päivänä. (Spoiler alert ei ole mikään tv-sarja tai muu megaiso juttu). Kuvauspäivän jälkeen ei voi kun nostaa hattua meidän lapsille siitä, miten loistavia tyyppejä he ovat kaikki kolme.

Vaikka herättiin aamulla aikaisin ja meille tuli paljon uusia ihmisiä kotiin, lapset olivat loistavalla fiiliksellä koko päivän. Touhusivat ja leikkivät ja hengailivat kaikkien kanssa. Kuvausten jälkeen kun juteltiin isompien tyttöjen kanssa päivästä. Heillä oli kuulemma ollut tosi kivaa, ja he luettelivat vielä ihan itse kaikkia asioita mitkä olivat olleet parhaita juttuja tässä päivässä.  Kuulemma esimerkiksi se että he saivat juoda kuvausryhmän tuomaa fantaa joka oli ”hurjan kirpeää”. He kun eivät yleensä saa ikinä fantaa, koska ei osteta koskaan limua.

Oli kyseessä sitten tällainen spesiaalimpi päivä, tai ihan tavallinen työpäivä tai harmaa sunnuntai, se tuntuu vaan ihan parhaalta just näiden mun tyyppien kanssa. Mulle on ihan sama mitä me tehdään, parasta on se kun vaan saadaan olla vaan yhdessä. Ei jokainen päivä ole juhlaa, eikä tarvitsekaan olla. Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.

Se on elämää, enkä vaihtaisi mitään hetkiä pois, koska olen vaan kiitollinen siitä että saan ylipäätään edes kokea ne hetket mun oman perheen kanssa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee kokemaan omien lasten kaatamia maitolasillisia tai saa setviä kahden, tai tulevaisuudessa kolmen lapsen sisaruskahnauksia. Se on suuri siunaus meille, meidän unelmien täyttymys. Toki ne arjen hankalammatkin hetket on helpompi ottaa vastaan, kun arki on pääosin tasaista ja mukavaa. Olen kiitollinen myös siitä että meillä näin on.

 

Vaikka aina ei siinä hetken tuoksinassa ole ensimmäisenä mielessä, että onpa ihanaa että meillä ON lapsia jotka VOIVAT riidellä keskenään, niin on hyvä pysähtyä aina välillä miettimään ja arvostamaan sitä, miten suurta onnea on saanut osakseen. Kaikki eivät pääse kokemaan samaa, vaikka itse niin haluaisivat. Vaikka on helpompaa olla kiitollinen niinä seesteisinä hetkinä kun kaikki menee loistavasti, mulle on tärkeää olla kiitollinen myös silloin kun ei ole niin seesteistä.

Mä olen niin onnellinen mun perheestä, että välillä tuntuu että mun sydän voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Saatan illalla nukkumaan mennessä vaan fiilistellä sitä, miten ihania tyyppejä mulla on hieno etuoikeus saada kutsua mun perheenjäseniksi. Sen lisäksi että fiilistelen ihan omassa mielessäni ja täällä, yritän myös kertoa sen heille niin usein kuin mahdollista. Vähintään joka päivä, yleensä monta kertaa päivässä. Enkä ole ainoa. Lapset muistavat kertoa sen myös meille ja toisilleen. Viimeksi mun sydän meinasi räjähtää tänään, kun pienimmäinen paijasi isosiskonsa tukkaa hellästi, ja sanoi waaaau.

Vaikka meillä toistellaan jonkun mielestä ehkä liiankin usein sitä miten paljon rakastetaan, niin ainakin meillä rakastetaan täysillä. Mun mielestä sitä ei voi sanoa liian usein, eikä se kulu vaikka sitä hokisi enemmänkin. Rakkaus on best <3

Moi Iina, Otto ja tytöt! Oletan että meidän perheessä on edelleenkin Otto ja tytöt, se on meidän juttu. Siis tytöt, akkavalta, kyllä te tiedätte. Että vaikka jossain mielenhäiriössä oltaisiin päätetty kuluneiden kymmenen vuoden aikana että kolme ei olekaan meille tarpeeksi, niin yksi juttu on varmaa: meidän perheessä olisi varmasti silti vaan Otto ja tytöt. Paitsi jos ollaan otettu koira, sitten meidän perheen testosteronitaso on tuplaantunut. (DISCLAIMER: Huom! Jos olet poika, ja olet syntynyt meidän perheeseen ennen vuotta 2027, olet ihan yhtä tervetullut kuin tytötkin, pidimme sinua vain epätodennäköisenä)

Kun luemme tätä vuonna 2027, esikoisemme on 16-vuotias, keskimmäinen 14-vuotias ja kuopus karvan vaille 10-vuotias. Me Oton kanssa ollaan myös vanhettu muutama vuosi, sen verran että numeroita ei tarvitse enää mainita, heh. Toivon että meidän elämä on tasapainossa. Ollaan molemmat vanhemmat työssä, josta nautitaan, ja ollaan terveitä koko sakki. Siinä on jo riittävästi tavoitetta tulevaisuuteen, säilyttää tämä nykytilanne myös seuraavat kymmenen vuotta.

Kymmenen vuoden kuluttua me vietetään joulua kahden teinin ja yhden melkein esiteinin kanssa, kuinka hullua se on! Ajatella nyt, että nämä meidän pienet paaperot ovat silloin jo nuoria naisia, ja kuinka paljon enemmän me tiedetään heistä silloin kuin nyt. Toivon, että ollaan kymmenen vuoden päästä yhtä läheisiä kuin nyt. Ja toivon, että edes yksi meidän tytöistä olisi vielä silloin yhtä jouluhullu kuin minä, jotta mulla on joku jonka kanssa jouluttaa marraskuusta asti aivan täysillä.

Toivon, että me ollaan pidetty kiinni kaikkein rakkaimmista jouluperinteistä: yhteisestä ruuanlaitosta, joulusaunasta ja siitä että jouluna ollaan aina koko perhe yhdessä. Toivottavasti ollaan saatu viettää kymmenen rakkauden täyteistä ja ihanaa joulua. Vaikka elämä kymmenen vuoden aikana voi viedä ihan mihin suuntaan vain, ja mitä tahansa voi tapahtua, toivon että ollaan selvitty kaikesta yhdessä, silkalla sisulla, rakkaudella ja #teamhyttiset -hengellä. Toivon että mahdollisten haasteiden lisäksi ollaan saatu kokea myös paljon onnea ja tasaista arkea.

Haluan että muistamme nämä kolme tän hetken muistoa kymmenen vuoden päästä: Sen, kuinka kuopus 10kk aina nojaili sohvan nurkkaan, ja luisui alaspäin ja alaspäin ja lopulta putosi pyllylleen, ja väläytti sitten maailman aurinkoisimman hymyn. Sen, kuinka keskimmäinen käytti jatkuvasti sanaa ”upea” ja kuinka hän askarteli maailman hienoimman taideteoksen teipistä ja kolmesta karkkipaperista. Siinä oli kolme karkkipaperia teipattuna yhteen, ja se oli upea. Ja kuinka esikoinen laski huvin vuoksi murtolukuja Matikkakunkusta joka päivä puhelimellaan sen tunnin, minkä puhelimen käyttörajoitus antoi aikaa. Vannon että kun luemme tätä kymmenen vuoden päästä, ei yksikään meidän kolmesta tyypistä laske huvikseen murtolukuja tuntia joka päivä, tai pelaa sovellusta nimeltä ”matikkakunkku”.

 

Toivottavasti vuonna 2027 me ollaan yhtä onnellisia kuin juuri nyt, ja yhtä täynnä rakkautta. Vaikka ovet teinien kanssa joskus paukkuisivat, toivottavasti ne olisivat joskus myös auki. Toivottavasti me ei Oton kanssa muututtaisi vanhoiksi, ja unohdettaisi millaista oli joskus olla nuori. Vaikka oltaisiin noloja, ja kuunneltaisiin noloa omien nuoruusvuosiemme musiikkia, toivottavasti oltaisiin joskus myös cooleja ja kivoja. Vaikka käytettäisiin noloja sanoja, kuten cool, lol tai bae, toivottavasti pysyttäisiin edes vähän perillä siitä miten nuoriso puhuu. On nimittäin hassua, kun vanhat ihmiset käyttävät nuorisosanoja väärin, mä en halua tehdä sitä. Ja ei me oikeasti olla kymmenen vuoden päästä vanhoja, eikä edes kahdenkymmenen, mehän ollaan ihan parhaassa iässä. Mutta teinien mielestä me ollaan varmasti vanhoja just silloin, ihan sama mitä itse ajatellaan.

Vielä muutama toive mulla on seuraavien kymmenen vuoden varalle: 1. Toivon että Robin on tehnyt joululevyn, koska siinä ois vaan niin täydellinen yhdistelmä. Maailman positiivisin tyyppi + mieletön ääni ja karisma + joululaulut! Mä kuuntelisin sitä aina. 2. Toivon, että me ollaan Oton kanssa yhtä rakastuneita höpsöjä kuin nytkin, kiusoitellaan ja pussaillaan toisiamme joka päivä, vaikka se olisi teinien mielestä ällöä. 3. Toivon, että meidän tytöt ovat keskenään yhtä läheisiä kuin nyt, ja vaikka joskus tai usein tappelisivatkin, osaisivat myös pyytää anteeksi ja viettää aikaa yhdessä.

Ihanaa joulua #TeamHyttiset ja onnellista uutta vuotta 2028!