Ennen-jälkeen -kuvat 3kk treenin jälkeen

12.10.2017

heinäkuu – elokuu – lokakuu

Kolmeen kuukauteen mahtuu myös treenittömiä viikkoja

Lupasin päivittää treenien tilannetta kun syksy etenee, ja nyt on takana siis kolme kuukautta treeniä personal trainerin opastuksella. Aiempi osa löytyy TÄÄLTÄ. Ollaan vaihdettu kerran jo ohjelmaa haastavampaan, ja pian on edessä uusi taas vähän astetta haastavampi ohjelma. Olen ollut tosi rennolla asenteella, ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikkoja jolloin en ole ehtinyt liikkua ollenkaan varsinaisen ohjelman mukaan, ainoastaan hyötyliikuntaa. Onneksi mun PT on kannustanut mua koko ajan, ja kehottanut olemaan armollinen myös niiden huonompien viikkojen kanssa, ei se maailma siihen todellakaan kaadu jos jollain viikolla jää lihaskunto-treenit kokonaan välistä.

Mulle tärkeintä treenaamisessa on että se on mahdollisimman helppoa, matalan kynnyksen liikuntaa. Siksi mä en vieläkään ole siirtynyt kotitreeneistä salille. Ja olen alkanut miettimään, että miksi mun tarvitsee väkisin lähteä sitä salikorttia hommaamaan ainakaan vielä, kun ei siellä välttämättä tulisi käytyä. Kotitreenaaminen on niin paljon enemmän mun juttu. Se että voin herätä aamulla puoli tuntia ennen kaikkia muita ja vetää sen treenin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen käydä omassa suihkussa ja ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään paikasta toiseen siirtymiseen, on mulle ihanaa ja käytännöllistä. Voi olla että mulla vähenisi treenien määrä reippaasti, jos pitäisi lähteä muualle treenaamaan, olen liian mukavuudenhaluinen (ja kotihiiri) siihen.

Kotitreenit kuminauhan avulla

Kotitreeneissä mulla on apuna kuminauha, mitään muuta en tarvitse. Kuminauha on yllättävän monipuolinen ja sitä voi hyödyntää kokonaisvaltaisesti koko kropan treenaamisessa. Mun ohjelma on suunniteltu koko kropan treenaamiseen, mutta selkäpainoitteisesti. Mun selkä ja ryhti on ollut tosi huonossa kunnossa, ja tämä kolme kuukautta on tehnyt molemmille ihan taikoja. Lihaskuntotreenin lisäksi olen tehnyt 2-3 reipasta kävelylenkkiä viikottain, yleensä niin että lapset pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa rivakkaa vauhtia.

Ryhti on tärkein treenitavoite

Kun katson noita kahden kuukauden takaisia välivaihekuvia – mun ryhti näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä. Ja silloinkin oli jo tapahtunut edistystä aiempaan. Kun katson niitä kuvia, en melkein voi uskoa että silloin mun ryhti oli p-a-r-e-m-p-i kuin aiemmin. Huh! Kun vieressä on nyt kuva tämänhetkisestä tilanteesta, mä näen eron ryhdissä todella selvästi. Se on kirjattu mulle tärkeimmäksi treenitavoitteeksi, että saan selän ja ryhdin parempaan kuntoon, ja siinä olen mielestäni onnistunut hyvin.

Ryhti vaikuttaa ihan kaikkeen, mulla on vähentynyt pää- ja niskakivut todella paljon kun ryhti on parantunut, ja olen muuttanut työasennon kokonaan. Niinkuin viikonlopun faktapläjäyksessä kirjoitin, työskentelen nykyisin mieluiten seisoma-asennossa, ja se on vaikuttanut liikunnan lisäksi kaikkein eniten selän kuntoon. Edelleen mun selkä ja niska rasittuu imetyksestä jonkin verran, onneksi nykyään paljon vähemmän, kun kuopus kannattelee jo itse itseään paljon enemmän ja imetysasentoja on helppoa vaihdella.

Vetreyttä venyttelystä

Mä nautin liikunnasta ja treenaamisesta tosi paljon, ja eniten nautin siitä kun huomaan kuinka oma fiilis paranee koko ajan. On ihanaa huomata pystyvänsä liikkumaan monipuolisemmin ja helpommin. Olen ottanut myös säännölliset venyttelyt tavaksi, ja on ihanaa huomata että kroppa tulee koko ajan notkeammaksi. Notkeaa musta ei saa tekemälläkään, mutta ainakaan en ole enää ihan niin jäykkä kuin aiemmin.

Suoria vatsalihaksia en ole treenannut vielä ollenkaan, koska odotettiin että se pieni rako vatsalihasten välissä menee raskauden jäljiltä umpeen. Uskoisin että nyt se alkaa olla poissa, ja ehkä seuraavassa treeniohjelmassa otetaan nekin mukaan. Toistaiseksi mun ohjelma on sisältänyt siis eniten selkää ja alavartaloa vahvistavia liikkeitä, vaikka toki keskivartalo ja vatsakin on siinä samalla saanut voimaa.

Tavoitteena vahva vartalo

Olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla linjalla jatketaan. Tavoitteena mulla on vahva ja hyvinvoiva vartalo. Kävin neuvolan aulassa vaa’alla ekaa kertaa kesäkuun jälkeen tällä viikolla, ja kiloja mulla on lähtenyt kesäkuusta kolme. Eli noiden kolmen kuvan välillä on eroa siis vain kolme kiloa, mikä mun mielestä aika hyvin todistaa sen että ei ne kilot vaan se mistä ne kilot koostuvat. Raskauskiloja mulla on jäljellä vielä neljä. Toisaalta en kyllä tavoittele painon pudotusta, tai ole tavoitellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämän hetkinen paino tuntuu oikein sopivalta, ainoastaan haluan edelleen jatkaa vartalon voimistamista ja lihasten harjoittamista, ja lihas painaa enemmän kuin rasva, eli saattaa olla että joskus paino vielä tästä nousee (ei tosin tällä kehon painoon pohjautuvalla treeniohjelmalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa), eikä se mua ollenkaan haittaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3


Kahdeksan faktaa minusta vol. 3

07.10.2017

En ole moneen vuoteen tehnyt tällaista faktapostausta itsestäni, ja ajattelin että nyt olisi sille sopiva hetki! Tässähän nimittäin oppii itsestään vaikka mitä uutta kun vuodet vierivät eteenpäin. Aina huomaa kaikkea hassua ja tulee miettineeksi, että tekeeköhän kukaan muu koskaan samalla tavalla, tai ajatteleeko. On aina kivaa saada sellaista vertaistukea tai ihan vaan kohtalotovereita joillekin hassuille asioille joiden kanssa ajattelee olevansa yksin tai vähemmistössä.

1. En osaa katsoa yksin telkkaria tai leffoja

Jos vaikka Otto pelaa illalla, ja laitan Netflixin tai jonkun  telkkarista tallennetun sarjan jakson päälle vain itseäni varten, huomaan tunnin päästä että en ole katsonut koko ohjelmaa. Mä selaan puhelinta, lajittelen pyykkejä tai luen lehteä, mutta en katso sitä ohjelmaa kuin hetkittäin, jolloin suurin osa asioista menee ohi. En vaan osaa tai jaksa keskittyä. Seurassa taas laitan puhelimen aina pois, ja keskityn täysillä leffaan/sarjaan, eikä ole mitään ongelmaa seurata kunnolla.

2. Olen 100% aamuihminen

Herään joka aamu seitsemältä tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta, vaikka kello ei olisi soimassa, tai vaikka menisin myöhään nukkumaan. Aamuisin olen parhaimmillani, saan eniten aikaiseksi ja olen pirteä. Ei illoissakaan mitään vikaa ole, mutta en vaan yleensä jaksa valvoa kovinkaan myöhään.

3. Teen yleensä töitä seisten

Jotenkin tuntuu että pystyn keskittymään paremmin, kun seison koneeni ääressä enkä istu tai löhöä. Sohvalla koneen kanssa menee helposti työntekokin sellaiseksi turhaksi vellomiseksi ja ajatukset harhailee, ja sama työpöydän ääressä. Kun taas seisoo, on paljon skarpimpi ja saan samat työt tehtyä nopeammin kuin istuskellen. Mulla onkin etsinnässä korkea ja liikuteltava seisomatyöpöytä, sillä tällä hetkellä teen töitä seisten meidän keittiön työtasolla joka on ihan aavistuksen liian matala siihen puuhaan. Seistessä saa vaihdeltua helposti asentoa, ryhti on parempi ja ei ”väsähdä” samalla tavalla. Oman työpisteeni olen luovuttanut toistaiseksi Oton pelailupisteeksi, kun en siinä kuitenkaan ole.

4. En käytä sukkia ellei ole ihan pakko

Laitan sukat jalkaan vasta kun lämpöasteita ei ole enää kuin yhden käden sormilla laskettava määrä. En mitenkään inhoa sukkia, mutta niitä ei vaan tule käytettyä, ei sisällä eikä ulkona. Kuljen siis ulkona välillä edelleen ilman sukkia, vaikka on jo tosi syksyiset ilmat. Saatan laittaa nilkkurit tai saappaatkin jalkaan vielä ilman sukkia, eikä se tunnu mitenkään oudolta musta. Tästä on haittaa ainoastaan silloin kun tulee mentyä sisäleikkipuistoon ja joutuu aina ostamaan sukat sieltä, kun ei muista laittaa kotona jalkaan. Viimeksi onneksi muistin ottaa omat sukat puistoon. Riisuin ne heti kun lähdettiin sieltä pois, hah. Lapsilla taas on lähes aina sukat jalassa, samoin kuin Otolla. En tiedä mistä tämä  mun sukattomuus oikein kumpuaa!

5. Syön kaikki valmisruuat aina vegenä

Ensin ajattelin, että silloin jos joskus syön vaikka lounaaksi valmisruokaa, on parempi ostaa se vegevaihtoehto, joka on ainakin teoriassa terveellisempi (vaikka ei oikeasti olisikaan). Mutta näin jo pitkään toimittuani olen huomannut, että esimerkiksi vegemakaronilaatikko on ihan super paljon paremman makuista, kuin lihaa sisältävä kaverinsa, koska se on tehty uudemman ja modernimman reseptin mukaan ja kehitetty tiedostavien kasvissyöjien makuhermoja ajatellen. Siinä on tosi paljon  enemmän makua. Sama pakastepizzan kanssa, vegepakastepizza on ihan täynnä makua. Ei se luultavasti ole kovin paljoa terveellisempää syödä vegevalmisruokaa, mutta mä ostan niitä nykyään ihan maun takia, silloin jos joskus valmisruokaa ostan itselleni.

6. Mulla on ”hauskoja päiviä”

Mä en ole ihmisenä sellainen supliikkityyppi tai naurattaja, jolla on aina tilanteeseen sopiva letkautus, tai joka olisi muuten nauruhermoja kutkuttavan hauska. Se ei vaan ole mun juttu. Koen olevani kyllä ihan mukava tyyppi ja välillä heitän läppääkin, mutta stand up -koomikkoa musta ei saisi vaikka kuinka yrittäisi. Mun vahvuudet on jossain muulla kuin läpän heitossa. Ihailen silti ihan suunnattomasti niitä ihmisiä jotka tietävät aina mitä sanoa. Meillä on kuitenkin Oton kanssa sellainen kestoläppä, että aina välillä mulla on ”hauska päivä”. Saatan joskus heittää vahingossa jonkun tilanteeseen sopivan jutun, jolle Otto nauraa vedet silmissä ja suunnilleen kierii lattialla. Ja yleensä ne tällaiset jutut kasaantuu jotenkin samalle päivälle, ja sitten taas saattaa mennä viikko tai kaksi että ei tule mitään nokkelia sutkautuksia mun suusta. Vaikka mä en supliikki-iina olekaan, niin nauretaan silti joka päivä paljon ja meillä on melko samanlainen huumorintaju. Otto on meistä kuitenkin pääosin se hauska tyyppi.

7. Inhoan pyykinpesua ja pesen tosi harvoin pyykkiä

Pesen pyykkiä maksimissaan yhtenä päivänä viikossa, ja silloinkin enintään kaksi tai kolme koneellista. Pyykinpesu ei vaan ole mun juttu, se on sellainen välttämätön paha. Mun tärkein ase on kolmen euron palasappisaippua, jota hieron pahimpiin tahroihin, ja se tehoaa melkein aina, vaikka joku jäätävä oranssi vauvanruokatahra olisi saanut imeytyä sen viikonkin vaatteeseen. Ilman sappisaippuaa meidän vaatteet ei varmaan kestäisi kauniina tätä mun harvaa pyykinpesutahtia. En jaksa ikinä pestä pyykkiä, jos ei pyykkiä ole täyttä koneellista, vaikka joku mun lempivaate olisi likaisena. Ja koska meillä on iso pyykinpesukone, se vetää paljon pyykkiä kerralla. Nautin tästä niin kauan kuin voin, sitten kun tyttöjen vaatteet on isompia ja vie enemmän tilaa pyykkikoneesta, ei riitä enää tämä tahti varmasti kolmen lapsen kanssa.

8. Yritin käyttää Snapchatia, mutta en vaan koskaan päässyt siihen sisään.

Mulla ei edes ole sitä puhelimessa, ei ole ollut koko tänä vuonna. Jotenkin koen IG Storiesin helpompana, kun Instaa tulee muutenkin käytettyä. Snapissa en koskaan jaksanut katsoa myöskään muiden storyja, mutta instassa ne tulee katsottua helposti. Jotenkin se käyttöliittymä sopii enemmän mulle, en tiedä miksi. Mutta tosiaan snapissa mua ei kantsi seurata, sillä en käytä sitä enää.

Kahdeksan faktaa vuodelta 2015 löytyy TÄÄLTÄ.

Sellaisia juttuja! Nyt mua kiinnostaa, löytyykö sieltä ruutujen takaa samaistuja tai täysiä vastakohtia mulle? Miten on?

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille <3


26 vuotta mittarissa – synttäripäivän meiningit

19.09.2017

Kiitos ihan hurjasti onnitteluista kaikille teille! Mulla tuli eilen 26 vuotta täyteen. Toisaalta se tuntuu oudolta, että olen ”jo” 26, ja toisaalta ”vasta” 26. Kolmen lapsen kanssa oma elämäntilanne eroaa paljon monista ikäisistäni, ja monet mua vanhemmat ystävätkin ovat vielä täysin eri elämänvaiheessa. Ehkä sen jälkeen kun lapset ovat syntyneet ja alkaneet viettää synttäreitään, on omasta iästä tullut vaan numero joka vuosittain vaihtuu, muuten sillä ei ole mitään merkitystä. En tunne itseäni nuoreksi enkä vanhaksi, eikä mulla ole mitään ikäkriisiä ollut ainakaan vielä, hah.

Mulla oli ihan mahtava synttäripäivä, varmasti yksi kivoimpia mitä on vuosiin ollut! Suurimman osan viime vuosien synttäreistäni mä olen ollut raskaana – tai imettänyt, eli mitään kovin suuria synttäribileitä en ole viettänyt. En tänäkään vuonna. Mutta en mä mitään bileitä siihen tarvitsekaan että saan viettää upean juhlapäivän, vaikka bileet hauskoja ovatkin. Ehkä pidän ensi vuonna juhlat, tai viimeistään sitten joskus hamassa tulevaisuudessa isot kolmikymppiset.

Eilen aamu alkoi ihan tavallisena maanantaina, mutta vietyään tytöt Otto toikin mulle kukkia ja ihanan kortin mihin hän oli kirjoittanut niin ihanasti että nauratti ja itketti yhtäaikaa. Tein koko aamupäivän töitä, ja lounaalle lähdettiin yhden maissa. Käytiin syömässä Kampin Hokussa joka on varmasti mun lemppari lounasravintola, ja saatiin vieläpä syödä kahdenkeskinen juhlalounas kun Nova sopivasti nukahti autossa matkalla.

Lounaan jälkeen ajettiin suoraan hakemaan tytöt aikaisin päikystä ja eskarista, ja haettiin kaupasta kakkutarvikkeet. Leivottiin kaikki yhdessä mulle synttärikakku, johon sain samalla testattua voikreemin tekoa ensimmäistä kertaa elämässäni. Otto oli luvannut leipoa kakun tyttöjen kanssa, mutta mä vähän niinkuin kaappasin sen projektin itselleni kun tajusin sopivan mahdollisuuden testata sitä voikreemiä, jolla aion kuorruttaa Tiaran synttärikakun lauantaiksi. En ollut koskaan aiemmin tehnyt voikreemiä, ja ajattelin että se on jotenkin kauhean hankalaa, mutta ei se ollutkaan vaan aika helppoa. Tosin kuorrutuksesta ei tullut kovin tasainen ulkonäöltään, mutta sitäkin paremman makuinen! Pitää ostaa sellainen palettiveitsi ennen lauantaita, niin saa tasaise(mma)n pinnan.

Tytöt olivat tehneet mulle päiväkodissa ja eskarissa aivan huikeat kortit joita he esittelivät sitten innoissaan mulle, niin ihania neitejä. Iltaruuan jälkeen meidän ovikello yhtäkkiä soi ja siellä oli DHL:n lähetti paketin kanssa: Oton tilaama synttärilahjayllätys saapui kreivin aikaan suoraan kotiovelle. Olin ihan häkeltynyt kun edes odottanut mitään lahjaa kukkien ja korttien ja kakkujen lisäksi! Ihanasta lahjapaketista paljastui maailman siistein Kenzon collegepaita jollaisia olen ihastellut jo monta vuotta, ja lisäksi supersöpö synttärikortti jossa oli ihana teksti, mistä puuttui ääkköset kokonaan, hah.

Kertakaikkisen täydellinen synttäripäivä, juuri sellainen kuin toivoinkin ja paljon enemmän. Sai viettää aikaa rakkaideni kanssa, herkutella kakulla ja ihanalla lounaalla, ja vielä ihania kukkia ja lahjan ja suloisia korttejakin, wau.

Näillä fiiliksillä on loistavaa aloittaa seuraava ikävuosi, toivottavasti siitä tulee edes puoliksi yhtä ihana kuin tämä vuosi on ollut <3


Ookkonää Oulusta? No ainakin luen Kalevaa

14.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan kanssa.

No en ihan, mutta oon mää sielä asunu muutaman vuojen ja kyllä mää Oulun murretta ossaan, ja palijo käytänki aina ko mää puhun mun suvun tai kavereitten kans puhelimesa tai muutevvaa. Se tullee ihan heti ko puhhuu oikian ihimisen kans, vaikka mää muuten stadia puhunkin, ja blogisaki kirijotan. Ja luppaan kirijottaa tulevaisuuvessaki, eihän tästä ymmärrä kukkaan mittään.

Moni mieltää mut oululaisena, vaikka oikeasti olen asunut siellä vain pienen osan, muutaman vuoden, mun elämästä, ja Helsingissä olen syntynyt. Se on jännää että tällainen mielikuva on syntynyt, sillä enhän mä ole edes blogin aikana siellä enää asunut. Mutta kai ne oululaiset juuret on mussa aika vahvana, tai no ei ”kai” vaan ON.  Enkä ole niitä koskaan piilotellut täällä blogissa, vaan tuonut innokkaasti esiin, sillä olen niistä ylpeä. Oulu on mulle ihan superrakas ja tärkeä kaupunki, ja tästäkin vuodesta 2017 me ollaan vietetty yli kuukausi yhteensä Oulussa. Että kyllä se on meidän koko perheelle toinen koti Helsingin lisäksi.

Tärkein syy siihen on tietenkin se, että koko mun suku asuu siellä äitiä myöden, ja halutaan viettää aikaa mun suvun kanssa niin paljon kuin mahdollista. Mutta kyllä Oulu on muutenkin upea kaupunki, kuin vain siksi. Mä viihdyn Oulussa, rakastan Oulun keskustaa ja sen tunnelmaa, ja tykkään käydä siellä tapahtumissa, ja eri paikoissa. Jos me ei oltaisi rakennettu koko meidän elämää Helsinkiin, se voisi ihan hyvin olla Oulussa. Myös Otto ja lapset viihtyvät Oulussa tosi hyvin, eihän se muuten onnistuisikaan että siellä paljon aikaa vietetään.

Mulla on oululaiset juuret äitini puolelta, ja varmasti pohjoissuomalaisuus näkyy mun luonteessa ja persoonassa. Olen sellainen rempseä enkä turhia jaksa häpeillä, tai pelkää tabuja. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä, ja rakastan rieskaa. Toisaalta varmasti myös helsinkiläisyys on tuonut mun persoonaan oman lisänsä. Ja Oulun kansallisruoka rössypottu ei mun suosikkeihin kuulu, vaikka sillä hieno nimi onkin. Koen että Oulussa asutut vuodet ovat olleet tosi hyvä ja opettava juttu, se aina avartaa maailmankuvaa kun oma elämä ei keskity yhteen ja samaan pieneen kuplaan.

Vaikka en itse enää Oulussa asukaan, mä haluan pysyä kiinni siinä mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu, ja siksi luen mielelläni sanomalehti Kalevaa, Oulun omaa paikallislehteä. Koko mun suku kuitenkin asuu siellä päin, ja esimerkiksi mun isovanhempien kannalta mulle on tärkeää ja mielenkiintoista tietää kuinka kaupungin infrastruktuuri toimii. Kaleva tavoittaa päivittäin 142 000 sitoutunutta lukijaa, ja mä olen yksi heistä. Meille tulee paperinen Kaleva joka päivä, ja lisäksi mulla on käytössä Kalevan digipalvelu. Sieltä näen ajantasaisesti kaikki uutiset, vaikka kaukana Oulusta asutaankin, ja paperilehti tulee siksi meille päivän myöhässä.

DigiKalevan oma sovellus eKaleva toimii hyvin mun puhelimessa, ja luenkin aina uutiset sieltä, kun uutisia lähden varta vasten lukemaan. Mä seuraan tosi paljon sekä kotimaan, että kansainvälisiä uutisia ja tapahtumia, ja mieluiten haluan pysyä niistä kärryillä laadukkaasti. Monet sensaatiolehdetkin uutisoivat ja ihan ilmaiseksi, mutta jos haluaa journalistista näkökulmaa ja laadukkaita tyylikkäästi toteutettuja artikkeleita, niitä löytää helpommin Kalevasta.

Nykypäivän tietotulvassa ainakin mulle itselleni laadukkaan ja oikeellisen tiedon merkitys on vaan korostunut, ja lähdekriittisyys on ihan uskomattoman tärkeää. Varsinkin ollessani itse julkisessa asemassa, mun on pakko pitää 100% huoli siitä että esimerkiksi mun jakama tieto on oikeaa tietoa, ja lähteet kestävät kriittisen tarkastelun. En voi jakaa mitään höpöhöpöuutisia totena, enkä missään nimessä haluakaan. Siksi valitsen tarkkaan mistä uutiseni luen, ja mielelläni luen ne tuoreeltaan. Kalevan digipalvelu kulkee kätevästi puhelimessa, ja vaikka Kaleva on Oulun paikallislehti, niin kyllä sieltä löytää relevanttia tietoa maailman ja Suomen tapahtumista muutenkin.

Oululaisille Kaleva on tietysti ihan lehti numero 1, ja siellä mä olen jo pitkään lukenut Kalevan joka aamu kahvikupin äärellä, sillä mun tädille se on tullut niin kauan kuin mä jaksan muistaa, ja siellä me aina Oulussa ollessamme yövytään. Tai oikeastaan mun kaikille sukulaisille se tulee joka aamu. Sanomalehti tuo sellaista ihanaa rauhaa ja luksusta aamuun, ja on parasta hengailla aamutakissa kahvikupin kanssa ja lukea lehteä.

En ole varma tiedänkö ketään oululaista jolle Kaleva EI tule. Eli jos sinä olet oululainen eikä sulle tule vielä Kaleva, kannattaa testata Kalevaa seuraavat kaksi viikkoa ilmaiseksi paperisena ja diginä, tai pelkkänä digiversiona. Luulen että sitten sustakin tulee oululainen jolle tulee Kaleva. Tarjoukseen pääset TÄSTÄ, ja se ei velvoita mihinkään jatkositoumuksiin. Tai jos sulle tulee jo Kaleva mutta kaverille ei, niin vinkkaa ihmeessä hänelle.

Moni mun lukija on ainakin teidän kertoman (ja tilastojen) perusteella Oulusta, ja se on musta hurjan hauskaa. Kommenttiboksissa on tullut vuosien varrella vaihdettua kuulumisia vaikka kuinka monen vanhan tutun ja tutuntutun kanssa, ja tulee teihin törmättyä aina Oulun keskustassa liikkuessakin. Mutta hei, huikatkaa ihmeessä tähän jos ootte Oulusta! Olis hauskaa tietää ihan muutenkin että kuinka paljon oululaisia mun lukijoista löytyy!

Ihanaa päivää kaikille <3