10 Kuvaa mun lapsuudesta

25.11.2017

Tässä vähän aikaa sitten etsin mummustani kuvia, ja samalla tulin käyneeksi läpi omiakin lapsuuden kuvia. Sain idean postata omasta lapsuudestani kymmenen kuvaa. Kymmenen eri hetkeä ja tarinaa niiden takana. Tehtävä oli hauska, ja haastavakin: lapsuuden kuvia kun on ainakin mulla kymmeniä albumeita. Tai ainakin yli kymmenen, en ole tarkkaa määrää laskenut. Iso osa kuvista on äidin luona ja mun papan luona, mutta on mulla itsellänikin paljon ihania muistoja albumeissa täällä kotona. Kävin niitä läpi, ja valitsin kymmenen kuvaa joiden takaa löytyy tarina, ja joista tilanteet suunnilleen muistan (vauvakuvia lukuunottamatta).

1. Pikkuvauvana äidin olkapäällä nukkumassa. Mä rakastan tätä kuvaa, ja sitä miten onnelliselta äiti näyttää. Mä vaan hengailen ihan tööttinä siinä olkapäällä, niin autuaan tietämättömänä kaikesta. Ja sohvan selkänojalla majaileva Karvinen oikein kruunaa kuvan, se oli meillä esillä monen monta vuotta.

2. Legoilla rakentelemassa. Tämä oli muistaakseni laivalta otettu, ja mä tykkäsin jo ihan pikkuisena rakennella legoilla. Muumitkin näyttivät olevan kova juttu mekosta ja henkseleistä päätellen. Tuo mun superkeskittynyt ilme on niin hauska, melkein voi kuulla kuvaa katsoessa kuinka aivot raksuttaa ”mihin tää palikka kuuluu??”.

3. ”Ja näääin minä syön ihan itse.”Taisi olla kova nälkä, aika reippaan näköisesti mä laitan ruokaa suuhun. Taisin olla hyvä syömään. Ja pöydällä kirjastosta lainattu dekkari, niin kuin äidillä aina oli kun olin lapsi. Äiti luki aina dekkareita, ja meillä sai lukea aamupalapöydässäkin jos halusi. Mä luin aina aamupalalla ja iltapalalla, sitten kun opin lukemaan itse.

4. Lihapulla eteisessä. Silloin kultaisella 90-luvullakin taisi olla tapana jättää ”vähän”kasvunvaraa talvihaalareihin. Tuloksena siis lihapulla, kun haalari kerääntyi mun lyhyiden raajojen ja keskivartalon ympärille.

5. Pallomeressä ihan yksin! Oikea onnenpäivä, missähän kaikki muut lapset on? Kyllä taisin olla ihan yhtä onnellinen pallomerestä kuin meidänkin muksut on, onhan se nyt kiva hengailla tuolla pallojen keskellä. Tämä on laivareissulta myös, me käytiin usein laivalla mun lapsuudessa, ja siksi se on varmaan mulle niin mieluisaa nykyäänkin. Mun lapsuudessa laivareissuilla mentiin aina lasten ehdoilla, ja niihin liittyy paljon rakkaita muistoja.

6. Paras kaveri ja lempivaatteet. Tuo dino-collegepuku oli mun itse valitsema suosikki, joka muistaakseni silloisesta Ahonlaidasta ostettiin. Muistan kun oltiin valitsemassa sitä, ja äiti ehdotti jotain Titi-nalle -pukua, mutta mä halusin tuon vihreän dinopuvun. Kuvassa näkyy myös mun silloinen paras ystävä, mummun ja papan koira Benji, joka oli melkein saman ikäinen kuin minä. Me kasvettiin yhdessä siihen asti että täytin kuusi vuotta, ja Benji sairastui. Jäin kovasti kaipaamaan rakasta koirakaveria jonka kanssa vietin aina kaikki kesät ja lomat pihalla juosten. Benji tykkäsi varastaa perunoita mummun perunamaalta, ja se ei koskaan suuttunut mulle vaikka puin sille kaulakoruja ja mun vaatteita, hah.

7. Hiihtämässä mummulan pihalla. Mä rakastin hiihtää pienenä niin kauan kun sain hiihtää omilla suksilla mummulan pihalla. Sitten kun piti hiihtää koulussa, se ei yllättäen kuulunutkaan enää lempipuuhiin. Mutta mummulassa hiihdin talvella joka päivä aivan into piukassa taloa ympäri uudestaan ja uudestaan. Rakastan tämän kuvan talvista tunnelmaa.

 

8. Itse valitussa lempparicollegessa. Tuo lehmäpaita oli ihan mun suosikki, mä oisin voinut nukkua ja olla se päällä vaikka joka päivä. Ihan paras ysärityyli kyllä.

9. Pyörällä ilman apurattaita. 90-luvulla en ollut ikinä kuullutkaan mistään potkupyöristä, eikä kenelläkään mun kaverilla ainakaan ollut sellaista. Silloin pyöräily opeteltiin apurattailla, ja sitten ne otettiin jossain vaiheessa vaan pois pyörästä, ja sitten piti yrittää vaan pysyä pystyssä. Mulla kesti pari viikkoa, kun kuusivuotiaana opettelin ajamaan ilman apurattaita. Sitten kun vihdoin opin, olin niin ylpeä ja tyytyväinen! Meidän potkupyöräillyt esikoinen oppi pyöräilemään ihan ilman apurattaita neljävuotiaana, ja hänellä kesti harjoitellessa muistaakseni yksi tai kaksi iltaa.

10. Tämä kuva on otettu 1.1.2000, kun vuosituhat on juuri vaihtunut. Me kilisteltiin lasten skumpalla mummulassa, vaikka mun ilme on kyllä sellainen että olisi voinut olla aitoakin tavaraa, hah! Mutta lasten skumppaa se oli. Mulla oli kunnon bilevaatteet, vaikka oltiin ihan vaan mummulassa uusi vuosi. Tästä illasta on muitakin kuvia, joissa kaikki muut on verkkareissa, ja mulla on nämä paljettivaatteet päällä, niissä on hauska kontrasti.

Hahaa, olipa hauskaa uppoutua hetkeksi rakkaisiin muistoihin. Toivottavasti teillä oli hauskaa myös, kun katsoitte miten höpsö tyyppi mä olin pienenä. No okei, oon kyllä vieläkin! Olisi hauskaa nähdä muidenkin lapsuusmuistoja, joten jos koet idean omaksesi bloggaaja: tee ihmeessä säkin tällainen postaus. Ja eihän ole pakko jakaa kymmentä kuvaa, voi jakaa vaikka viisi.

Ihanaa lauantaita kaikille <3


7X Minä marraskuussa

20.11.2017

Kävin läpi vanhoja kuvia blogistani taannoin, kun selasin vähän mun tekemiä joulun ajan postauksia. Samalla tuli taas hauskasti huomattua se, miten paljon sitä muuttuu joka vuosi ihan huomaamattaan, ja miten eri näköisiäkin lookeja on tullut esiteltyä blogivuosina. Ihan jo saman vuoden sisällä tyyli muuttuu hurjan paljon mulla. Kuukausikatsaukset on tietty siitä harhaanjohtavia, että ne saattavat jättää rajutkin tyylimuutokset pois, jos ne ovat tapahtuneet eri kuussa (kuten mun violetit hiukset, tummanruskeat pidennykset & lyhyen polkan jota pidin kiharoilla). Toisaalta on hauskaa huomata sellainen kuvio, että kaikkein useimmin mulla on ollut marraskuussa vaalea pitkä polkka. Se taitaa olla se mun juttu.

MARRASKUU 2011

Jos vaalea pitkä polkka on mun juttu, niin tämä on kyllä ihan mahdollisimman kaukana siitä. Tässä olen pienen kuusiviikkoisen esikoistyttären äiti – joka oli tyyliltään aivan hukassa. 60cm pidennykset, super tummat meikit ja leopardikuvio, ei hyvänen aika! Tosin nuo kengät oli ihan kivat, niitä voisin käyttää vieläkin. Hassua katsoa itseä niin eri näköisenä, kuin mitä nykyään olen.

MARRASKUU 2012

Tässä kuvassa odotan meidän keskimmäistä, raskauspahoinvointi ja päänsärky olivat alkaneet vihdoin helpottaa, samoin väsymys. Tunsin olon taas enemmän omaksi itsekseni. Silloin mun tukka oli paksuin ja hyväkuntoisin mitä se on koskaan ollut, kaiholla muistelen sitä. Kasvatin kokonaan oman värin ja tukka tykkäsi siitä muutoksesta. Toisaalta tunnen silti vaalean tukan enemmän omakseni, kuin tämän luonnollisen värini.

MARRASKUU 2013

Marraskuussa 2013 meidän keskimmäinen tyyppi oli puolivuotias, ei kyllä uskoisi kun tätä kuvaa katsoo, että silloin nukuttiin tosi huonosti. Kai se on purkkirusketus & korkkarit, jotka virkistävät, hah. Tuo tukan pituus oli kyllä myös aika kiva, vaikka ei omaa tukkaa ollutkaan kaikki. Toivottavasti mun omat kutrit vielä joskus kasvaisivat noin pitkiksi!

MARRASKUU 2014

Marraskuussa 2014 mulla oli just tämä sama tukkatyyli kuin nytkin, pitkä vaalea polkka. Ja se kyllä näyttää kivalta, kuten myös tuo asu ainakin mun silmään. Voisin pukea sen vaikka heti päälle, tosin nuo housut ei kyllä enää mahdu mulle. Viininpunainen on mun joka syksyn go-to.

MARRASKUU 2015

Tässä mä elin elämäni kiireisintä aikaa, kun tein kahta työtä päällekkäin, ja pidettiin silti lapsia vain osa-aikaisesti hoidossa. Muistan silti kuinka uskomattoman innoissani olin kaikesta mitä sain tehdä, ja miten paljon opin juuri silloin. Tämänkin asun voisin kokonaisuudessaan pukea päälle vaikka heti, ja kaikki vaatteet sekä löytyvät edelleen mun kaapista, että ovat mulle sopivia, JEEE! Tuo juurikasvu muistuttaa tämän hetkistä tilannetta – apua. Pakko kyllä päästä pian kampaajalle!

MARRASKUU 2016

Viime vuoden marraskuu, ja iso pötsi jossa kasvoi meidän rakas kuopus. The Happiest Time of All lukee taustalla, ja se oli kyllä ihan järjettömän onnellista aikaa, vaikka pelkäsin koko raskausajan että meneekö kaikki hyvin. Onneksi kaikki meni hyvin ja nykyään meillä on tuo ihana touhukas pieni vekkuli. Pelosta ja kaikista vaivoista huolimatta, olihan se raskaus ihanaa aikaa ja rakastin sitä masua, nyyhkis!!

MARRASKUU 2017

Viimeinen kuva on otettu alle pari viikkoa sitten. Siinä olen minä nyt, sellaisena kuin olen tällä hetkellä. Mä näen itse mun kasvoilla ne kaikki tunteet joita tällä hetkellä tunnen, sekaisin järjettömän suurta onnea ja iloa kaikesta siitä mitä meillä on, mutta myös surua. Elämää.

Näistä kuvista herää kyllä paljon muistoja ja ihania hetkiä mieleen. Tämä blogi on mulle niin suuri rikkaus, sen avulla muistaa paljon sellaista, mikä muuten painuisi ihan unholaan. Välillä vähän kevyempää hömppää & tajunnanvirtaa väliin, sitäkin on hauska tehdä.

Mikä on teidän lemppari marraskuinen look? 


Ennen-jälkeen -kuvat 3kk treenin jälkeen

12.10.2017

heinäkuu – elokuu – lokakuu

Kolmeen kuukauteen mahtuu myös treenittömiä viikkoja

Lupasin päivittää treenien tilannetta kun syksy etenee, ja nyt on takana siis kolme kuukautta treeniä personal trainerin opastuksella. Aiempi osa löytyy TÄÄLTÄ. Ollaan vaihdettu kerran jo ohjelmaa haastavampaan, ja pian on edessä uusi taas vähän astetta haastavampi ohjelma. Olen ollut tosi rennolla asenteella, ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikkoja jolloin en ole ehtinyt liikkua ollenkaan varsinaisen ohjelman mukaan, ainoastaan hyötyliikuntaa. Onneksi mun PT on kannustanut mua koko ajan, ja kehottanut olemaan armollinen myös niiden huonompien viikkojen kanssa, ei se maailma siihen todellakaan kaadu jos jollain viikolla jää lihaskunto-treenit kokonaan välistä.

Mulle tärkeintä treenaamisessa on että se on mahdollisimman helppoa, matalan kynnyksen liikuntaa. Siksi mä en vieläkään ole siirtynyt kotitreeneistä salille. Ja olen alkanut miettimään, että miksi mun tarvitsee väkisin lähteä sitä salikorttia hommaamaan ainakaan vielä, kun ei siellä välttämättä tulisi käytyä. Kotitreenaaminen on niin paljon enemmän mun juttu. Se että voin herätä aamulla puoli tuntia ennen kaikkia muita ja vetää sen treenin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen käydä omassa suihkussa ja ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään paikasta toiseen siirtymiseen, on mulle ihanaa ja käytännöllistä. Voi olla että mulla vähenisi treenien määrä reippaasti, jos pitäisi lähteä muualle treenaamaan, olen liian mukavuudenhaluinen (ja kotihiiri) siihen.

Kotitreenit kuminauhan avulla

Kotitreeneissä mulla on apuna kuminauha, mitään muuta en tarvitse. Kuminauha on yllättävän monipuolinen ja sitä voi hyödyntää kokonaisvaltaisesti koko kropan treenaamisessa. Mun ohjelma on suunniteltu koko kropan treenaamiseen, mutta selkäpainoitteisesti. Mun selkä ja ryhti on ollut tosi huonossa kunnossa, ja tämä kolme kuukautta on tehnyt molemmille ihan taikoja. Lihaskuntotreenin lisäksi olen tehnyt 2-3 reipasta kävelylenkkiä viikottain, yleensä niin että lapset pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa rivakkaa vauhtia.

Ryhti on tärkein treenitavoite

Kun katson noita kahden kuukauden takaisia välivaihekuvia – mun ryhti näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä. Ja silloinkin oli jo tapahtunut edistystä aiempaan. Kun katson niitä kuvia, en melkein voi uskoa että silloin mun ryhti oli p-a-r-e-m-p-i kuin aiemmin. Huh! Kun vieressä on nyt kuva tämänhetkisestä tilanteesta, mä näen eron ryhdissä todella selvästi. Se on kirjattu mulle tärkeimmäksi treenitavoitteeksi, että saan selän ja ryhdin parempaan kuntoon, ja siinä olen mielestäni onnistunut hyvin.

Ryhti vaikuttaa ihan kaikkeen, mulla on vähentynyt pää- ja niskakivut todella paljon kun ryhti on parantunut, ja olen muuttanut työasennon kokonaan. Niinkuin viikonlopun faktapläjäyksessä kirjoitin, työskentelen nykyisin mieluiten seisoma-asennossa, ja se on vaikuttanut liikunnan lisäksi kaikkein eniten selän kuntoon. Edelleen mun selkä ja niska rasittuu imetyksestä jonkin verran, onneksi nykyään paljon vähemmän, kun kuopus kannattelee jo itse itseään paljon enemmän ja imetysasentoja on helppoa vaihdella.

Vetreyttä venyttelystä

Mä nautin liikunnasta ja treenaamisesta tosi paljon, ja eniten nautin siitä kun huomaan kuinka oma fiilis paranee koko ajan. On ihanaa huomata pystyvänsä liikkumaan monipuolisemmin ja helpommin. Olen ottanut myös säännölliset venyttelyt tavaksi, ja on ihanaa huomata että kroppa tulee koko ajan notkeammaksi. Notkeaa musta ei saa tekemälläkään, mutta ainakaan en ole enää ihan niin jäykkä kuin aiemmin.

Suoria vatsalihaksia en ole treenannut vielä ollenkaan, koska odotettiin että se pieni rako vatsalihasten välissä menee raskauden jäljiltä umpeen. Uskoisin että nyt se alkaa olla poissa, ja ehkä seuraavassa treeniohjelmassa otetaan nekin mukaan. Toistaiseksi mun ohjelma on sisältänyt siis eniten selkää ja alavartaloa vahvistavia liikkeitä, vaikka toki keskivartalo ja vatsakin on siinä samalla saanut voimaa.

Tavoitteena vahva vartalo

Olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla linjalla jatketaan. Tavoitteena mulla on vahva ja hyvinvoiva vartalo. Kävin neuvolan aulassa vaa’alla ekaa kertaa kesäkuun jälkeen tällä viikolla, ja kiloja mulla on lähtenyt kesäkuusta kolme. Eli noiden kolmen kuvan välillä on eroa siis vain kolme kiloa, mikä mun mielestä aika hyvin todistaa sen että ei ne kilot vaan se mistä ne kilot koostuvat. Raskauskiloja mulla on jäljellä vielä neljä. Toisaalta en kyllä tavoittele painon pudotusta, tai ole tavoitellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämän hetkinen paino tuntuu oikein sopivalta, ainoastaan haluan edelleen jatkaa vartalon voimistamista ja lihasten harjoittamista, ja lihas painaa enemmän kuin rasva, eli saattaa olla että joskus paino vielä tästä nousee (ei tosin tällä kehon painoon pohjautuvalla treeniohjelmalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa), eikä se mua ollenkaan haittaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3


Kahdeksan faktaa minusta vol. 3

07.10.2017

En ole moneen vuoteen tehnyt tällaista faktapostausta itsestäni, ja ajattelin että nyt olisi sille sopiva hetki! Tässähän nimittäin oppii itsestään vaikka mitä uutta kun vuodet vierivät eteenpäin. Aina huomaa kaikkea hassua ja tulee miettineeksi, että tekeeköhän kukaan muu koskaan samalla tavalla, tai ajatteleeko. On aina kivaa saada sellaista vertaistukea tai ihan vaan kohtalotovereita joillekin hassuille asioille joiden kanssa ajattelee olevansa yksin tai vähemmistössä.

1. En osaa katsoa yksin telkkaria tai leffoja

Jos vaikka Otto pelaa illalla, ja laitan Netflixin tai jonkun  telkkarista tallennetun sarjan jakson päälle vain itseäni varten, huomaan tunnin päästä että en ole katsonut koko ohjelmaa. Mä selaan puhelinta, lajittelen pyykkejä tai luen lehteä, mutta en katso sitä ohjelmaa kuin hetkittäin, jolloin suurin osa asioista menee ohi. En vaan osaa tai jaksa keskittyä. Seurassa taas laitan puhelimen aina pois, ja keskityn täysillä leffaan/sarjaan, eikä ole mitään ongelmaa seurata kunnolla.

2. Olen 100% aamuihminen

Herään joka aamu seitsemältä tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta, vaikka kello ei olisi soimassa, tai vaikka menisin myöhään nukkumaan. Aamuisin olen parhaimmillani, saan eniten aikaiseksi ja olen pirteä. Ei illoissakaan mitään vikaa ole, mutta en vaan yleensä jaksa valvoa kovinkaan myöhään.

3. Teen yleensä töitä seisten

Jotenkin tuntuu että pystyn keskittymään paremmin, kun seison koneeni ääressä enkä istu tai löhöä. Sohvalla koneen kanssa menee helposti työntekokin sellaiseksi turhaksi vellomiseksi ja ajatukset harhailee, ja sama työpöydän ääressä. Kun taas seisoo, on paljon skarpimpi ja saan samat työt tehtyä nopeammin kuin istuskellen. Mulla onkin etsinnässä korkea ja liikuteltava seisomatyöpöytä, sillä tällä hetkellä teen töitä seisten meidän keittiön työtasolla joka on ihan aavistuksen liian matala siihen puuhaan. Seistessä saa vaihdeltua helposti asentoa, ryhti on parempi ja ei ”väsähdä” samalla tavalla. Oman työpisteeni olen luovuttanut toistaiseksi Oton pelailupisteeksi, kun en siinä kuitenkaan ole.

4. En käytä sukkia ellei ole ihan pakko

Laitan sukat jalkaan vasta kun lämpöasteita ei ole enää kuin yhden käden sormilla laskettava määrä. En mitenkään inhoa sukkia, mutta niitä ei vaan tule käytettyä, ei sisällä eikä ulkona. Kuljen siis ulkona välillä edelleen ilman sukkia, vaikka on jo tosi syksyiset ilmat. Saatan laittaa nilkkurit tai saappaatkin jalkaan vielä ilman sukkia, eikä se tunnu mitenkään oudolta musta. Tästä on haittaa ainoastaan silloin kun tulee mentyä sisäleikkipuistoon ja joutuu aina ostamaan sukat sieltä, kun ei muista laittaa kotona jalkaan. Viimeksi onneksi muistin ottaa omat sukat puistoon. Riisuin ne heti kun lähdettiin sieltä pois, hah. Lapsilla taas on lähes aina sukat jalassa, samoin kuin Otolla. En tiedä mistä tämä  mun sukattomuus oikein kumpuaa!

5. Syön kaikki valmisruuat aina vegenä

Ensin ajattelin, että silloin jos joskus syön vaikka lounaaksi valmisruokaa, on parempi ostaa se vegevaihtoehto, joka on ainakin teoriassa terveellisempi (vaikka ei oikeasti olisikaan). Mutta näin jo pitkään toimittuani olen huomannut, että esimerkiksi vegemakaronilaatikko on ihan super paljon paremman makuista, kuin lihaa sisältävä kaverinsa, koska se on tehty uudemman ja modernimman reseptin mukaan ja kehitetty tiedostavien kasvissyöjien makuhermoja ajatellen. Siinä on tosi paljon  enemmän makua. Sama pakastepizzan kanssa, vegepakastepizza on ihan täynnä makua. Ei se luultavasti ole kovin paljoa terveellisempää syödä vegevalmisruokaa, mutta mä ostan niitä nykyään ihan maun takia, silloin jos joskus valmisruokaa ostan itselleni.

6. Mulla on ”hauskoja päiviä”

Mä en ole ihmisenä sellainen supliikkityyppi tai naurattaja, jolla on aina tilanteeseen sopiva letkautus, tai joka olisi muuten nauruhermoja kutkuttavan hauska. Se ei vaan ole mun juttu. Koen olevani kyllä ihan mukava tyyppi ja välillä heitän läppääkin, mutta stand up -koomikkoa musta ei saisi vaikka kuinka yrittäisi. Mun vahvuudet on jossain muulla kuin läpän heitossa. Ihailen silti ihan suunnattomasti niitä ihmisiä jotka tietävät aina mitä sanoa. Meillä on kuitenkin Oton kanssa sellainen kestoläppä, että aina välillä mulla on ”hauska päivä”. Saatan joskus heittää vahingossa jonkun tilanteeseen sopivan jutun, jolle Otto nauraa vedet silmissä ja suunnilleen kierii lattialla. Ja yleensä ne tällaiset jutut kasaantuu jotenkin samalle päivälle, ja sitten taas saattaa mennä viikko tai kaksi että ei tule mitään nokkelia sutkautuksia mun suusta. Vaikka mä en supliikki-iina olekaan, niin nauretaan silti joka päivä paljon ja meillä on melko samanlainen huumorintaju. Otto on meistä kuitenkin pääosin se hauska tyyppi.

7. Inhoan pyykinpesua ja pesen tosi harvoin pyykkiä

Pesen pyykkiä maksimissaan yhtenä päivänä viikossa, ja silloinkin enintään kaksi tai kolme koneellista. Pyykinpesu ei vaan ole mun juttu, se on sellainen välttämätön paha. Mun tärkein ase on kolmen euron palasappisaippua, jota hieron pahimpiin tahroihin, ja se tehoaa melkein aina, vaikka joku jäätävä oranssi vauvanruokatahra olisi saanut imeytyä sen viikonkin vaatteeseen. Ilman sappisaippuaa meidän vaatteet ei varmaan kestäisi kauniina tätä mun harvaa pyykinpesutahtia. En jaksa ikinä pestä pyykkiä, jos ei pyykkiä ole täyttä koneellista, vaikka joku mun lempivaate olisi likaisena. Ja koska meillä on iso pyykinpesukone, se vetää paljon pyykkiä kerralla. Nautin tästä niin kauan kuin voin, sitten kun tyttöjen vaatteet on isompia ja vie enemmän tilaa pyykkikoneesta, ei riitä enää tämä tahti varmasti kolmen lapsen kanssa.

8. Yritin käyttää Snapchatia, mutta en vaan koskaan päässyt siihen sisään.

Mulla ei edes ole sitä puhelimessa, ei ole ollut koko tänä vuonna. Jotenkin koen IG Storiesin helpompana, kun Instaa tulee muutenkin käytettyä. Snapissa en koskaan jaksanut katsoa myöskään muiden storyja, mutta instassa ne tulee katsottua helposti. Jotenkin se käyttöliittymä sopii enemmän mulle, en tiedä miksi. Mutta tosiaan snapissa mua ei kantsi seurata, sillä en käytä sitä enää.

Kahdeksan faktaa vuodelta 2015 löytyy TÄÄLTÄ.

Sellaisia juttuja! Nyt mua kiinnostaa, löytyykö sieltä ruutujen takaa samaistuja tai täysiä vastakohtia mulle? Miten on?

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille <3