Näissä asioissa olen toiminut äitinä toisin kuin etukäteen ajattelin

11.05.2019

Huominen äitienpäivä laittoi mut pohtimaan omaa äitiyttäni jälleen kerran. Perinteisen syväluotaavan analyysin sijaan ajattelin kuitenkin tarkastella omaa äitiyttäni tällä kertaa vähän toisesta näkökulmasta. Nimittäin siitä, missä asioissa olen toiminut äitinä toisin, kuin etukäteen ajattelin. Meillä kaikilla äideillä varmasti on joku periaate, joku olettamus, joku juttu jonka aikoo äitinä tehdä tietyllä tavalla etukäteen. Mulla oli montakin, monen monta ajatusta ja periaatetta, joista olin ennen varsinaista äitiyttä tosi varma.

Mä haaveilin äitiydestä ihan pikkutytöstä asti. Mietin omaa äitiyttäni melko usein jo lapsena, millainen äiti tulisin olemaan ja millaisia mun lapset olisivat. Haaveilin neljästä lapsesta, seurasin julkkisäitejä lehdistä ja muodostin kuvaa äitiydestä lähipiirini äitien perusteella. Niiden pohjalta ehkä loin sellaiset omat ihanneäitiyden periaatteet, joiden mukaan mulla oli vankka aikomus toimia. Nyt mä kerron teille mitä kaikkia ajatuksia  ja periaatteita mulla etukäteen oli, jotka kuitenkin kumosin oikeasti äidiksi tultuani. Antakaa vähän armoa, olin tosi nuori kun musta tuli äiti. Olin siis aika periaatteellinen ennen äitiyttä, nuorena ainakin mulle asiat olivat paljon enemmän joko niin tai näin, kun taas nykyään näen mieluusti ne kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä.

1. Laitan lapset päiväkotiin viimeistään 1,5-vuotiaana.

Olin ihan varma tästä etukäteen, sillä ajattelin haluavani aikuisena ”palata töihin” melko nopeasti äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen, kuten niin moni äiti mun lähipiirissäkin teki. Meidän tarina meni vähän toisella tavalla kuten tiedätte, ja kuopuksen ja esikoisen pienen ikäeron vuoksi meidän esikoinen oli kotona jopa 3,5-vuotiaaksi ennen kuin aloitti päivähoidon. Eikä mulla ollut työpaikkaa mihin palata, vaan lasten päiväkotiura alkoi kun sain ihan uusia töitä startupissa vuonna 2015. Sitä ennen esikoinen kävi kyllä pari kertaa viikossa metsäkerhossa 2,5-vuotiaasta asti. Keskimmäinen ja kuopus ovat molemmat menneet päiväkotiin siinä n. 2-vuotiaana, toinen kuukautta vaille ja toinen kuukautta yli 2-vuotiaana. En koe edelleenkään, että siinä olisi mitään huonoa, että päiväkodin aloittaa vaikka 1-vuotiaana, mutta meillä vaan asiat menivät eri tavalla kuin etukäteen ajattelin.

2. Lapset nukkuvat alusta asti omassa sängyssä.

Esikoisen kanssa pidin tästä vankasti kiinni ja hän nukkuikin ihan alusta asti omassa sängyssä tosi hyvin. Keskimmäinen ja kuopus sen sijaan nukkuivat lähes koko vauvavuotensa meidän välissä ja sekin oli maailman parasta. Tähän vaikutti eniten se, että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ja nuorempien kanssa taas onnistui. Perhepeti oli yksinkertaisesti se vaihtoehto, jonka ansiosta meidän koko perhe sai imetysaikana eniten nukuttua ja siksi koettiin se hyväksi. Esikoinen nukkui jo reilusti alle puolivuotiaana yli 8h pätkiä unta, joten hänen kanssa oli helppoa pitää kiinni omassa sängyssä nukkumisesta, kun ei tarvinnut paljoa yöllä heräillä ja nousta. Tämä oli mulle todella sellainen juttu, josta aioin pitää kiinni ja ajattelin, etten koskaan voisi nukkua vauvan vieressä. Toisin kuitenkin kävi.

3. Opetan lapseni syömään tuttia, ettei mun tarvitse olla tuttina.

En koskaan ollut kuullutkaan, että tutti ei olisi kelvannut jollekin lapselle, ennen kuin meidän keskimmäinen ei huolinut tuttia. Ajattelin, että se on vanhempien valinta, että vauva ei syö tuttia vain jos vanhemmat eivät halua antaa tuttia. Sitten mulle selvisi, että monikaan vauva ei huoli tuttia, eikä oltu todellakaan mitenkään spesiaaleja. Vaikka kuinka yritin periaatteeni mukaisesti opettaa, hän ei tuttia huolinut. Eikä huolinut meidän kuopuskaan, häntä tosin en parin tarjoamisen jälkeen myöskään jaksanut yrittää opettaa. Molemmat olivat aika paljon rinnalla vauvavuoden aikana ja mä päädyin olemaan juuri se tutti, joka olin vakaasti päättänyt olla olematta.

Ekalla kerralla se tuntui tosi sitovalta alkuun, mutta pikkuhiljaa siihen tottui ja opin nauttimaan niistä ihanista hetkistä, kun vauva oli lähellä. Kuopuksen kanssa jopa odotin sitä tosi paljon etukäteen. Etukäteen oli niin helppo ajatella mustavalkoisesti, että voi niitä äitiraukkoja, jotka eivät pääse mihinkään kun vauva on vaan kiinni tississä. Ajattelin, että se on oikeasti vaan sitä tuttina olemista. Mutta sitten kun itse koin sen ihanan maagisen yhteyden ja läheisyyden imettäessä, en todellakaan ajatellut enää niin. Se oli niin paljon muutakin kuin vain sitä. Ajattelin, että se oli maailman paras ja ihanin juttu, että sain pitää vauvaa mun lähellä. Se aika on niin älyttömän lyhyt ohikiitävä hetki vain.

4. Annan vauvan yökylään jo pienenä.

Ja sitten en antanutkaan. Olin ihan varma siitä, että mä haluan aina antaa omat lapseni yökylään jo pienestä asti, koska on hyvä, että lapsilla on muitakin läheisiä aikuisia kuin vain vanhemmat. Ja onhan se, ihan super hyvä olla muitakin turvallisia aikuisia elämässä. Mutta sitten kun lapset syntyivät, en raaskinutkaan antaa heitä yökylään. Keskimmäisen ja kuopuksen kanssa se ei edes ollut mahdollistakaan imetyksen vuoksi, koska kumpikaan ei tutin lisäksi syönyt myöskään tuttipulloa. Mutta eihän se mitään haittaa. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat myös opettaneet, että sillä ettei yökyläile pikkuvauvana ei ole mitään (ainakaan negatiivista) vaikutusta siihen, onko lapsen elämässä muita turvallisia aikuisia vanhempien lisäksi.

5. Lähetän lapset yksin kauppaan ja asioille samassa iässä kun sain itse mennä lapsena.

Mä kävin jo 5-vuotiaana hyvinkin Ruoholahden metroaseman marketissa ostoksilla. Äiti pyysi tuomaan maitoa tai leipää tai mitä milloinkin. Reippaasti menin kauppaan ja jos en johonkin yltänyt, pyysin apua myyjältä tai muilta asiakkailta. Kaikki sujui aina hyvin, eikä siinä ollut mitään kummallista. Meidän lapsista kukaan ei ole vielä käynyt yksin kaupassa, vaikka esikoinen on pian 8v. Ollaan kyllä harjoiteltu esim. ostosten tekemistä niin, että olen itse ollut mukana kaupassa, mutta lapset ovat saaneet asioida kassalla. Mutta vielä ei olla lähetetty yksin kauppaan. En tiedä edes miksi meillä on mennyt näin, se ei oikeastaan ole ollut edes mikään tietoinen päätös. Niin on vain käynyt. En koe, että tässä olisi vielä mitään kiirettä, mutta kyllä varmaan päästäisin jo lapsen kauppaan jos hän itse pyytäisi. Varmasti siellä kaupassa oppii käymään kyllä, vaikka menisikin vähän myöhemmin.

Mua vähän naurattaa lukea näitä mun omia periaatteita näin jälkeenpäin. Ei siksi, että niissä olisi mitään pahaa, vaan siksi, koska mulla oli niin selkeä tiukka kuva päässä siitä, millainen äiti musta tulee. Monessa asiassa olenkin juuri sellainen kuin ajattelin, mutta moni melko isokin asia on mennyt ihan toisella tavalla. Olen iloinen siitä, että en kynsin hampain pitänyt kiinni periaatteista, vaan otin vastaan sen mitä eteen tuli ja toimin sen pohjalta mikä tuntui milloinkin parhaalta. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat opettaneet myös sen, että ei tarvitse kiirehtiä. Ei ensimmäisiä kokemuksia, ei uusien asioiden opettamista, ei mitään. Aika menee jo itsessään niin pirun nopeasti lasten kanssa, että en todella halua kiirehtiä yhtään enempää.

Missä asioissa te olette toimineet vanhempana toisin, kuin etukäteen ajattelitte? Ja teille, jotka ette ole vanhempia, onko teillä jotain periaatteita, joiden mukaan haluaisitte mahdollisesti vanhempana toimia?


Tänään torstaina 9.5.2019

09.05.2019

Heräsin: klo 7.30 ja menin suihkuun. Mun rytmi on hieman myöhäistynyt siitä aiemmasta aamuseiskasta ja herätään yleensä koko perhe nykyisin tasan kasilta. Tämä muutos tuli kellojen siirron yhteydessä tänä keväänä. Heräsin siis ihan yksin kellon soittoon klo 7.30 ja kävin rauhassa suihkussa.

Söin aamiaiseksi: kaksi leipää kurkulla, tomaatilla ja juustolla ja join ison lasin vettä ja kupillisen kahvia kauramaidolla.

Ajoin metrolla: keskustaan tapaamaan ystävääni Riikkaa. Oltiin sovittu klo 9.30 treffit PR-toimiston eteen, kun meidän piti mennä käymään pressipäivässä. Me pölhöt oltiin kuitenkin katsottu aika väärin ja se alkoikin vasta klo 11.00. Onneksi meillä oli myös toinen pressitilaisuus jonne piti mennä, joten käveltiin sitten Punavuoreen toiseen tilaisuuteen.

Ihastuin: Kaunis Veera -second hand -liikkeeseen, jonka ikkunoiden ohi käveltiin matkalla Balmuirille Riikan kanssa. Meidän piti mennä piipahtamaan siellä tilaisuuden jälkeen, mutta ei ehdittykään kun meillä meni niin paljon aikaa. Ihan pakko palata sinne joku päivä, mä ihastuin suunnilleen kaikkeen, mitä näyteikkunoista bongasin.

Söin lounasta: toisen PR-toimiston tilaisuudessa Riikan kanssa. Tarjolla oli salaatteja, makkaraa ja tapasjuttuja.

Kiiruhdin: kotiin, koska Otolla oli klo 13 alkaen koululla tilaisuus, johon hänen piti osallistua, ja tänään on meidän taaperon vapaapäivä. Tehtiin siis puoliltapäivin läpsystä vaihto ja Otto lähti koululle samalla kun mä tulin kotiin.

Ihmettelin: taaperon megapitkiä päiväunia. Olin varautunut siihen, että en saisi tehtyä juuri mitään työhommia sillä aikaa, kun Otto on koululla ja minä taaperon kanssa. Hän kun nukkuu yleensä n. 1,5h päikkärit vain. Tänään hän nukkui kuitenkin jopa kolme tuntia päiväunia ja mä kerkesin naputella oikein kunnolla.

Silitin: 6-vuotiaalle valkoiset culottes-farkut, jotka hän ehdottomasti halusi jalkaan. Ne on kyllä tosi coolit, voisin käyttää itsekin samanlaisia. Ne olivat aivan megaruttuiset pesun jäljiltä ja silitin niitä hyvän tovin.

Söin illalliseksi: ruokakaupan sushibuffasta ostettua sushia. Oltiin oikeasti ostamassa kaupasta vaan leipää nopeasti ohikulkumatkalla, mutta paikalla oli sushimaistattaja ja lapset halusivat sitten maistaa. Ja kun he olivat maistaneet lohi-tuorejuustomakeja, niitä oli ehdottomasti saatava ruuaksi tänään. Kaikki kolme herkuttelivat hyvällä halulla eri susheilla, kuten myös minä. Ihan mieletöntä edistystä kun nykyään monista monista eri kaupoista saa hyvää sushia. Muistan miten maailmaa mullistavia pakastesushipakkaukset olivat vuonna 2011 kun niitä ekan kerran löysin kaupasta. Aika pitkän tien on ruokakaupat kulkeneet siitä monessakin asiassa.

Ulkoiltiin: omalla pihalla ihanassa ilta-auringossa. Otto laittoi bObles-keinun paikoilleen vanhan vauvakeinun tilalle ja lapset olivat siitä innoissaan..

Pelasin: lasten kanssa jalkapalloa. Meidän taapero on todella kiinnostunut jalkapallosta ja ”pelataan” sitä melkein joka ilta. Pitäisi varmaan ostaa hänelle ihan oikea harjoitusjalkapallo pehmoisen vauvojen muumipallon sijaan. Toisaalta, pehmopallo on ihanan turvallinen ja sillä voi pelata omassa olkkarissakin.

Mua odotti kotiovella: ihana kukkalähetys blogisynttäreiden kunniaksi. Tuli kyllä niin hyvä mieli yllätyksestä!

Hain postista: uudet henkkarit itselleni. Henkilökortti vanheni tänä keväänä, kun meidän häistä (ja sukunimen vaihdosta) tuli kuluneeksi se viisi vuotta. Vitsi miten eri näköiseltä mä näytän nyt verrattuna viiden vuoden takaiseen kuvaan. Ainakin silmämeikin määrä on vähentynyt n. 90%.

Ilahduin: kun luin kaupunkikirjasto Oodin eteen rakennettavasta leikkipuistosta. Se kuulostaa ihan mielettömän ihanalta paikalta, jonne todellakin haluan lasten kanssa mennä. Puisto valmistuu uutisten mukaan kesäkuun aikana, joten sinne pääsee leikkimään jo pian.

Kävelin: askelmittarin mukaan 12 500 askelta, eikä se (mun puhelin) ollut edes mun taskussa tai missään lähettyvillä silloin kun pelasin jalkapalloa sisällä puoli tuntia tai silloin kun seisoin mun tietokoneen ääressä taaperon päiväuniaikaan.

Aion vielä: katsoa Oton kanssa  vähän sarjoja ja tehdä iltapalaa. Rakastan meidän rauhallisia sohvaperunailtoja.

Mikä teitä on ilahduttanut tänään? Mikä on yllättänyt? Mitä olette tehneet?