Luukku 9: 24 asiaa joita rakastan joulussa

09.12.2018

Hei tänään on jo toinen adventti, what! Enää kaksi viikkoa jouluaattoon! Tänään on siis erittäin hyvä päivä listata 24 asiaa joita juuri minä rakastan joulussa. Mitkä on sun lemppareita?

1. Yhdessäolo – ansaitusti numero 1. Rakastan sitä, kun jouluna keskitytään olennaiseen vieläkin enemmän kuin yleensä, ja ollaan kaikki läsnä hetkessä. Jouluna ympärillä on aina paljon rakkaita ihmisiä. Rakastan niitä päiviä, kun pelaillaan lautapelejä, syödään valmiita jouluruokia, katsellaan yhdessä leffoja, ja ollaan ehkä yökkärit päällä, tai sitten puetaan ulkovaatteet suoraan uuden pyjaman päälle ja lähdetään pulkkamäkeen. Parasta.

 

2. Joululaulut. Niistä tulee aina sellainen iloinen ja hyvä fiilis. Pakko ihan tunnustaa, että joskus kun olen ollut allapäin, olen kuullut joululauluja ihan muuten vaan, riippumatta vuodenajasta. Ne rauhoittavat ja tempaavat mukaansa, ja niistä tulee mulle sellaista kuplivaa iloa.

3. Suklaakonvehdit. Mä olen juuri niitä ihmisiä, jotka keräävät joulun alla pari ekstrakiloa. 12 kuukautta vuodessa pyrin syömään fiksusti ja terveellisesti, mutta joulun alla hurahdan aina konvehtirasioihin. Ja se on musta ihan ok, kun pääsen siitä kyllä helposti yli heti kun joulu on ohi. Sama juttu toistuu joka vuosi.

4. Lasten into. Sitä mä kyllä rakastan ihan jokaisena elämäni päivänä muutenkin, mutta joulun alla on vaan sitä jotain ekstraspesiaalia taianomaisuutta, joka oikein huokuu lapsista.

5. Jouluvalot. Ne piristävät pimeää vuodenaikaa niin kauniisti. Rakastan kävellä Helsingin keskustassa jouluvalojen loisteessa. Parasta on juoda jotain joulukahvia termosmukista ja aistia vaan sitä kaupungin joulutunnelmaa, kun joululaulut soivat kauppojen sisäänkäynneillä, ihmisillä on sellainen joulutohina päällä ja joka puolella on joulukuusia.

6. Paketoiminen. Mä rakastan paketoida joululahjoja Oton kanssa, glögimukien äärellä ja jonkun hömpän joululeffan pyöriessä taustalla. Me paketoidaan aina myöhään illalla tai keskellä yötä, kun lapset on nukkumassa. Otto on parempi papereissa ja mä naruissa ja koristeissa. Tehdään aina yhteistyötä, Otto laittaa paperit ja mä viimeistelen. Me uusiokäytetään aina edellisvuosien pakettikortteja ja muita koristeita, sekä lahjakasseja ja -laatikoita.

7. Glögi ja muut joulun kuumat juomat. Rakastan jouluisia mausteita ja makuja, kuten inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Glögin kanssa tietysti piparia, tai vuohenjuusto-viikunahillotorttuja.

8. Jouluruokien kokkaaminen yhdessä Oton kanssa. Se on perinne, joka on mulle yksi rakkaimpia joulussa. Jouluruokien kokkaaminen omilla resepteillä, sekä mummun perinneresepteillä on mulle kunnia-asia. Me tehdään kaikki alusta loppuun itse, joka vuosi. Tänä vuonna ei vietetä aattoa kotona, mutta tehdään silti kotiinkin ruuat. Mun tädin perhe on tulossa meille syömään Tapaninpäivänä, ja kyllähän me itsekin tarvitaan jouluruokia pyhien ajaksi, jotta voidaan viettää perinteistä joululomaa pyjamissa ruokia lämmitellen.

9. Kynttilöiden vieminen haudalle. Niin rakas perinne, jota ollaan toteutettu mun lapsuudesta asti. Nykyään se ei kuulu meillä enää aaton ohjelmaan, vaan käydään yleensä jo aaton aattona. Se hiljentymisen hetki ja upea kynttilämeri pimenevässä illassa on vaan niin tärkeää ja ihanaa.

10. Blogijoulukalenterin tekeminen. Vaikka tämä on joskus aiheuttanut minulle joinakin vuosina aivan liikaa harmaita hiuksia ja lisästressiä, se on todellakin sen arvoista. Tänä vuonna aloitin tämän tekemisen aikaisemmin kuin koskaan, ja se on helpottanut ihan todella paljon. Tämä on jo kuudes blogijoulukalenteri jota toteutan, joten voin kertoa, että tästä on tullut itselleni todella tärkeä perinne. En osaisi olla joulukuuta ilman blogijoulukalenteria. Kaikkien jouluisien juttujen kirjoittaminen, kuvaaminen ja askarteleminen on mullekin tärkeä polku kohti joulua.

11. Joulun koristeleminen kotiin. Mä rakastan joulukoristeita, ja olen jo vuosien ajan rakkaudella kerännyt meidän joulukoristekokoelmaa. En koskaan osta mitään kertakäyttökoristeita jouluun, vaan ostan harkitusti ihania koristeita, joita katsellessa hymyilyttää. Meillä on myös lasten kanssa oma joulukoristeperinne.

12. Jouluelokuvat. The Holiday, Rakkautta vain, The Grinch, Joulutarina, Petteri Punakuono, The Night Before, Joulupukki ja Noitarumpu, Yksin Kotona 1 & 2, Rare Exports, Daddy’s Home 2 ja Lumiukko. Ja kaikki muut! Joululeffat on mun kaikkein lemppareimpia leffoja.

13. Joulumarkkinat. Tuomaan Markkinat on ihana perinne omasta lapsuudesta asti, ja sinne on päästävä. Ei me välttämättä edes osteta mitään ihmeempää, mutta lapset pääsevät karuselliajelulle ja ostetaan mukilliset glögiä, ainakin.

14. Joulukortit. Siitä tulee niin hyvä mieli, kun postilaatikkoon on ilmestynyt kortteja rakkailta ihmisiltä. Me aina laitetaan kaikki kortit esille ja luetaan ne yhdessä koko perheelle. Lähetetään myös itse kortteja joka vuosi.

15. Joulun tuoksu. Sellainen ihana kanelin, neilikan ja inkiväärin tuoksu, joka pipareista lähtee. Riisipuuro. Tuoreet havut! Hyasintit. Rakastan joulun tuoksuja.

16. Kauppojen jouluikkunat. Niitä on ihanaa katsella lasten kanssa ja huomata aina vain uusia jänniä juttuja joita niissä tapahtuu. Lapset jaksavat seisoa ihmettelemässä jouluikkunan edesssä vaikka puoli päivää, niinhän sitä itsekin lapsena jaksoi.

17. Hyvän tekeminen. Rakastan meidän perinnettä lahjoittaa joka vuosi joululahjoja joulukeräykseen yhdessä lasten kanssa. Vaikka hyväntekeväisyys kuuluu meidän elämään vuoden jokaisena kuukautena, joulun aikaan sitä tulee tehtyä vielä enemmän. Auttamisesta tulee hyvä mieli.

18. Joulusauna. Siinä on vaan sitä ihanaa fiilistä, kun käy aamupäivällä saunassa ja hiljentyy samalla joulun viettoon.

19. Joulusadut. Me luetaan yleensä lasten kanssa joulun alla sellaista joulukalenterikirjaa joka ilta iltasaduksi, jossa on 24 pientä satua jouluun liittyen. Lisäksi meillä on iso liuta muita jouluisia kirjoja, joita on ihanaa lukea. Monia on luettu jo esikoisen taaperoaikana, ja luetaan edelleen nyt kuopuksen ollessa taapero. Jouluisiin satuihin on ihana uppoutua lasten kanssa.

20. Joululahjojen antaminen. Mä olen juuri sellainen tyyppi, joka haluaisi antaa aina kaikki lahjat heti kun ne on ostettu, vaikka ei olisi vielä ”the päivä”. Joulun kanssa kuitenkin tsemppaan, ja haluan aina yllättää kaikki läheiset ja etenkin Oton. Rakastan antaa lahjoja, se on vaan niin ihanaa, kun onnistuu yllättämään toisen kunnolla jollain oikein nappilahjalla.

21. Se awkward 15 minuuttia kun joulupukki on aattona käymässä. Se on aikuisille aina ihan pikkuisen vaivaannuttavaa, ja lapsille ihan mahtavaa, jännittävää ja uskomatonta, kun pukki tulee. Sitä hetkeä odotetaan koko aatto, ja sen jälkeen voi rentoutua täysin. Meillä joulupukki käy aina melko aikaisin, mutta lahjoja availlaan vasta illemmalla. Se mitä kaikki jännittävät on nimenomaan pukki, ja sitten sen jälkeen alkaa se rentoutuminen.

22. Askartelu. Joulun alla on ihanaa keksiä jotain pientä askarreltavaa, olivat ne sitten DIY-lahjoja, omia joulukoristeita tai ihan vaan joulukortteja. Askartelu on hauskaa, ja jouluaskartelu vielä hauskempaa.

23. Joulukalenterien avaaminen lasten kanssa. Ollaan sekä ostettu joulukalentereita, että tehty itse, ja aina se kalenterin avaaminen on yhtä ihanaa. Viime vuonna sain Otolta ekan kerran yllärinä oman joulukalenterin, ja sekin oli aika ihanaa. Muutamana vuonna ollaan myös tehty Oton kanssa jo ”aineeton” pariskuntajoulukalenteri, niin myös tänä vuonna. Sen avulla joulun odotus ja siihen valmistautuminen sujuu kuin tanssi.

24. Adventtikynttilät ja adventin viettäminen (ja muutkin kynttilät). Rakastan polttaa kynttilöitä, mutta harvoin niitä tulee poltettua muuten kuin joulun alla ja synttäreillä hetken aikaa kakussa. Ne tuovat ihanaa lämpöä ja fiilistä, ja joulun alla kynttilöiden polttaminen on ihana perinne. Me sytytetään myös joka sunnuntai ennen joulua aina adventtikynttilä(t).

Mitä te rakastatte joulussa? Kertokaa ihmeessä! Mulla tulee varmasti mieleen vielä ainakin sata asiaa nyt kun kirjoitin tämän valmiiksi. Mutta nyt just ei tule enää enempää mieleen kuin just nämä 24.