Merkityksellinen äitienpäivälahja – mitä lahjaksi äidille?

19.04.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

Meidän perheessä kuvalahjat ovat suosittuja lahjoja isovanhemmille, sillä ne ovat helppo tapa osoittaa rakkautta, ja niistä saa tehtyä yksilöllisiä ja merkityksellisiä. Elämän rakkaille ihmisille on ihanaa antaa merkityksellinen lahja, joka kertoo kuinka tärkeä lahjan saaja on. Mun äiti on saanut kokea mummunakin jo seitsemän äitienpäivää, ja joka vuosi me mietitään yhdessä lasten kanssa, miten tänä vuonna muistettaisiin rakasta mummua, ja mikä olisi kiva äitienpäivälahja mummolle.

Tänä vuonna mietittiin lasten kanssa lahjaideaa, ja päätettiin tehdä mummulle kuvakirja. Yhdeksi joululahjaksi ollaan annettu jo monena vuonna äidille lasten valokuvista tehty kalenteri, ja nyt haluttiin tehdä jotain vielä yksilöllisempää: oma kuvakirja meidän talvesta, arjesta Helsingissä ja lasten tärkeistä hetkistä mummun kanssa. Suunniteltiin kirjan sisältö ja kirjaan lisättävät kuvat yhdessä lasten kanssa, ja kirjoitin tekstit kirjaan heidän sanojen pohjalta. Kirjan viimeiselle sivulle lapset saivat kirjoittaa omin kätösin omistuskirjoitukset mummulle.

Nykymaailma on niin digitaalinen, että ainakin mun mielestä on aina aivan ihanaa saada käsinkosketeltavia kuvia, joita voi selata oikeasti fyysisinä esineinä. Lapsetkin rakastavat katsella paperikuvia ja kuvakirjoja, joita meille on omaankin kotiin siunaantunut jo useampi kappale. Kuopukselle tehtiin yhdeksi joululahjaksi itse kuvakirja Ifolorin kuvakirjaohjelmalla: Novan oma kirja, joka on joulusta asti ollut hänen lempikirjansa. Pienestä taaperosta on ihanaa katsoa kuvia omasta perheestä, omasta itsestä ja tutuista ihmisistä, sekä nimetä heitä.

Mun äiti on meille kaikille hurjan tärkeä ja rakas pitkästä välimatkasta huolimatta, ja vaikka hän näkee päivittäin meitä videopuheluissa, blogissa ja whatsappissa lähetetyissä kuvissa, on ihanaa antaa hänelle tällainen konkreettinen lahja, jota selaillessa hän voi muistella niitä rakkauden täyteisiä hetkiä joita ollaan yhdessä vietetty. Veikkaan että myös lapset selaavat jatkossa kirjaa aina innolla, kun lähdetään Ouluun ja käydään mun äidin luona kyläilemässä. Vaikka kuvakirja on lahja juhlahetkellä, on siitä varmasti eniten iloa äidille arjessa, ja silloin kun ikävä yllättää ihan tavallisena tiistai-iltana.

Kuvakirjan tilaaminen Ifolorin Designer-ohjelmalla oli tosi helppoa. Erilaisia kirjamalleja on lukuisia, ja kuvat on helppoa sommitella kauniisti kirjan sivuille. Me tilattiin mun äidille Premium -kuvakirja, joka on Ifolorin laadukkain uutuus -kirjamalli. Premium-kuvakirjat sidotaan aidosta valokuvapaperista, ja kannet ja sisäsivut voi valita joko matta- tai kiiltäväpintaisina. Erikoissidonnan ansiosta kirjaan saa upeita koko aukeaman kokoisia valokuvia ilman häiritsevää saumaa. Premium-kuvakirjan lisäksi saatavilla on myös Deluxe-kuvakirjoja, joita me ollaan aina ennen tilattu silloin kun Premium-mallia ei vielä ollut saatavilla. Myös niihin ollaan oltu todella tyytyväisiä. 

Deluxe- ja Premium -kuvakirjat tulee tilata Ifolorilta 24.4. mennessä ja muut tuotteet 2.5. mennessä, jotta lahjat ehtivät tämän vuoden äitienpäiväksi perille. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorin valikoimassa on paljon muitakin upeita kuvalahjaideoita, jokaiselle äidille ja mummulle löytyy sieltä varmasti jokin sopiva äitienpäivälahja. Lahjoille voi tilata myös kauniin lahjapakkauksen, jos ei itse pääse antamaan lahjaa. Mekin joudutaan lähettämään tämä lahja äidille Ouluun, kun hän joutui lähtemään etuajassa kotiin sairastumisen vuoksi, eikä ehditty siksi antaa lahjaa nyt kun hän oli täällä käymässä. Olen kieltänyt äitiä lukemasta tätä postausta, ettei ylläri mene pilalle!

Mä rakastan antaa lahjoja, ja mietin usein tosi tarkasti mitä annan kenellekin lahjaksi. Tykkään paljon enemmän antaa lahjoja, kuin saada niitä, vaikka ei saamisessakaan mitään vikaa ole. Ifolorissa on se hyvä, että valikoima on oikeasti tosi laaja. Sieltä löytyy lahjoja sekä heille, jotka haluavat saada nopeasti aikaiseksi näyttävän lahjan, että heille, joilla on aikaa ja halua suunnitella tosi tarkkaan pienimmätkin yksityiskohdat. Lopputuloksena on aina aidosti persoonallinen lahja, joka varmasti ilahduttaa saajaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa valikoimaa, sekä Ifolorin mahtavia ohjeartikkeleita, joista löytää vinkkejä myös lahjojen tekemiseen.

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit äitiäsi äitienpäivänä? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 23.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Oletteko antaneet tai saaneet kuvalahjoja? Mitä te aiotte antaa tänä vuonna äitienpäivälahjaksi, tai mikä olisi teidän unelmien äitienpäivälahja?


Rakkaimman mummuni muistolle

19.11.2017

Eilen me hyvästeltiin mun mummu haudan lepoon, ja nyt musta tuntuu siltä että pystyn viimein kirjoittamaan ne asiat mitä halusin sanoa, tai ainakin voin yrittää. Alle kaksi viikkoa sitten tuntui, että maailma pysähtyi, ja sieltä katosi järjetön määrä iloa, valoa, lämpöä ja rakkautta, kun mun rakas mummu menehtyi. Vaikka pitkään oltiin jo valmistauduttu siihen mitä tulossa oli, se tuntui silti niin syvällä, ja tuntuu edelleen. Hän oli mulle niin rakas, ja niin tärkeä, vaikka nämä sanat tuntuvatkin latteilta kun niitä tähän yritän asetella. Kyllä te tiedätte, kun joku ihminen on ihan mielettömän tärkeä, ei sitä riitä mikään sana kuvaamaan tarpeeksi hyvin.

Vietin ensimmäisen kerran yksin aikaa mummulassa kolmevuotiaana, kun menin sinne yksin kesäloman viettoon, äitini tehdessä vielä pari viikkoa töitä ennen oman kesälomansa alkua. Näin mä sain pidemmän kesäloman pois päiväkodista, ja viettää aikaa rakkailla sukulaisilla Oulussa. Siitä kesästä lähtien vietin joka kesä aikaa mummulassa sekä ilman äitiä, että äidin kanssa. Toki oltiin siellä aina kaikki muutkin lomat, mutta aina kesäisin sain pitkän loman mummun ja papan luona, ja pisimmillään taisin olla siellä kuusi viikkoa ilman äitiä ekaluokan jälkeisenä kesänä, kun äiti ei halunnut että joudun olemaan niin paljon yksin kotona äidin ollessa töissä, kun olin vielä niin pieni. Mummun kanssa hoidettiin kasvimaata, ja talvella opettelin mummulan pihalla hiihtämään.

Mulla oli todella läheinen suhde isovanhempiini jo ihan pienestä asti, kun mummula oli mun kesäkoti, ja rakas paikka. Mummu jaksoi aina touhuta mun kanssa, leipoa ja kokata, tehdä puutarhahommia, opettaa mua ompelemaan ompelukoneella, pelata pasianssia, leikkiä barbeilla ja piirtää.

Me käytiin piknikeillä, kirjastossa, taidenäyttelyissä ja pelattiin jalkapalloa. Mun opittua lukemaan, mummu raahasi mun kanssa kassikaupalla muotiaiheisia kirjoja joka kesä kirjastosta heille, ja yhdessä luettiin Christian Diorin New Lookista, Elsa Shiaparellista ja Yves Saint Laurentista. Hän muisti kehua jokaista mun seitsenvuotiaan innolla piirtämää ”muotikuvaa”, vaikka niistä varmasti puolet näytti ihan samalta.

Teini-iässä mummu oli mulle vielä läheisempi kuin aiemmin. Kun mun äiti sairastui, mummu oli mun tukena, ja sain aina soittaa mummulle kun tuntui siltä. Sinä päivänä kun äiti joutui sairaalaan, mä yritin olla reipas ja rohkea, vaikka pelkäsin jokaisella solullani. Siinä vaiheessa kun vihdoin näin mun mummun, mä uskalsin itkeä ja päästää ne kaikki tunteet ja pelot ulos. Hän tuli meille kotiinkin auttamaan, ekoina päivinä ja viikkoina, kun äiti pääsi kotiin sairaalasta. Turvauduin mummuun kun mua pelotti, ja hän jaksoi aina tsempata ja lohduttaa, ja auttaa.

Vähän ennen täysi-ikäistymistäni kun etsin itseäni ja mulla oli kaikkein pahin biletys- ja teinivaihe päällä, mummu ei koskaan tuominnut mua. Hän ei ikinä valittanut mulle mistään tai kommentoinut ulkonäköä ikävästi, tai millään muullakaan tavalla osoittanut sitä, jos ajatteli jotain negatiivista. Me juteltiin ihan muista jutuista, ja keskityttiin olennaiseen: eli kahvin juontiin, pullan leipomiseen & kortin pelaamiseen.

Mun mummu tuli äidiksi samassa iässä kuin minäkin, parikymppisenä nuorena tyttönä, ja se yhdisti meitä. Mummu oli yksi ensimmäisiä ihmisiä joille kerroin Otosta, ja raskaudesta. Hän onnitteli ja iloitsi, ja alkoi heti neulomaan meidän esikoisvauvalle villapukua. Kertaakaan hän ei epäillyt pärjättäisiinkö me, hän tiesi että kyllä me pärjätään. Tai jos epäilikin, hän ei epäillyt mulle. Mua hän vaan kannusti ja tsemppasi, ja oli iloinen meidän puolesta. Siitä tulee helmikuussa seitsemän vuotta, kun hänelle kerroin.

Vaikka hän tuli äidiksi saman ikäisenä kuin minä, ja sai yhteensä neljä lasta, hän teki silti pitkän uran töissä. Mun mummu oli aikansa edelläkävijöitä, kunnon bisnesnainen nimittäin. Hänen ja mun papan avioliitosta olenkin saanut loistavan tasa-arvoisen avioliiton mallin, sillä mun pappa on huolehtinut arjesta ihan siinä missä mummukin. Mummu osasi yhdistää pikkulapsiarjen ja työnteon, ja hurjasta työtahdista huolimatta hän oli myös lämmin ja rakastava äiti. Eläköidyttyään mummu keskittyi auttamaan toisia, tekemään järjestö-, yhdistys- ja vapaaehtoistyötä, ja sen lisäksi olemaan mummu meille kaikille lapsenlapsille, ja lapsenlapsenlapsille. Hänestä olen saanut upean mallin siihen miten työ ja perhe yhdistetään, ja miten kannetaan oma kortensa kekoon ja huolehditaan toisista parhaansa mukaan.

Onneksi meidän lapset ehtivät tavata hänet, ja isommat oppia myös kunnolla tuntemaan. He saivat kastella hänen kanssa kukkia, katsoa valokuvia, syödä tiikerikakkua, kiivetä syliin ja pelata dominoa.

Vaikka mummua ei enää ole, kaikki mitä hän on tehnyt ja sanonut, ja mihin koskettanut, elää meidän mukana, ja on läsnä meidän elämässä joka päivä edelleen. Hän on vaikuttanut mun elämään pienestä asti, ja hänen elämänohjeensa ja rakkautensa säilyvät aina mun sydämessä. Hän oli ihan mielettömän ihana puoliso, äiti, mummu ja isomummu, ja hän jätti jälkeensä suuren ja rakastavan perheen, jossa toisista pidetään huolta ja rakastetaan.

Lepää rauhassa maailman rakkain mummu <3