Kuopus 8 kuukautta

06.10.2017

Kaksi kolmasosaa vauvavuodesta on kulunut – tänään meidän kuopus täyttää jo kahdeksan kuukautta. Siitä on oikeasti jo kahdeksan kuukautta, kun pidin rinnallani ensimmäistä kertaa tuota ihanaa pikku rakasta. Vaikka hän on jo kova menemään joka suuntaan ja liikkuu koko ajan, on hän vielä ihan vauva kuitenkin.

Viimeisen parin viikon aikana tukea vasten kävelyyn on tullut tosi paljon varmuutta, tai siis nyt hän ei enää juurikaan tarvitse tukea fyysisesti, vaan se on sellainen henkinen varmistus – tuntuu turvallisemmalta kävellä, kun pitää pikkuisen kädestä vielä kiinni siihen kuitenkaan nojaamatta. Sohvia ja pöytiä vasten hän kävelee jo tosi reippaasti, eikä ole pahemmin kaatuillutkaan onneksi. Kävely sujuu hyvin myös kengät jalassa ulkona, tai vaikka Ikeassa, niinkuin tällä viikolla.

Hän seisoo edelleen huomaamattaan ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta jos hän huomaa sen itse, hän tarttuu heti kiinni jostain, tai pyllähtää istumaan. Eli kuten myös kävelyssä, hän kaipaa seisomisessakin enemmän sitä henkistä tukea, ettei tarvitse jännittää. Taidot riittäisi, mutta uskallus ei ihan vielä, eikä tarvitsekaan. Hän on jo nyt niin liikkuvainen touhutyyppi, että voin vaan hikikarpalot otsalla kuvitella millaista meininki on sitten kun hän uskaltaa liikkua täysin ilman tukea. Sitä odotellessa.

Pari viikkoa sitten opittu ”äitä” on jäänyt pysyvästi sanavarastoon, ja sitä toistellaan aina kun halutaan äidin luo. Lisäksi hänellä on selkeä matkimisvaihe päällä, eli hän yrittää matkia melkein kaikkia helppoja sanoja mitä hänelle toistellaan. Suusta on kuulunut moneen kertaan ainakin ”pappa”, ”isi” ja ”vauva”. Aamuisin kun Otto lähtee viemään tyttöjä, sanotaan ”heippa isi” ja tyyppi jää eteisen ovelle seisomaan ja hokemaan ”ishiii, ishiii, ishiiii”. Päristely, kielen naksauttelu ja erilaisten tavujen toistelut ovat kovassa huudossa. Nännännää, tättättäää, pappappaa, mammammaa, mummummuu ja nonnonnoo ovat ainakin sellaisia joita hän jokeltelee koko ajan.

Öisin hän syö edelleen ihan yhtä usein kuin ennenkin eli sen 3-5 kertaa, mutta nukkuu nykyään puolet yöstä omassa sängyssä, ja unet kestävät 20-08. Hän on hyvä nukkumaan eikä herää mihinkään ääniin tai siihen kun nostan hänet imetyksen jälkeen omaan sänkyyn, vaan kääntää tyytyväisenä kylkeä ja jatkaa unia siellä. Siitä ollaan oltu tosi iloisia, ja tuntuu hassulta kun iltaisin on nykyään niin ”paljon” omaa aikaa, kun kaikki lapset menevät aina kahdeksalta arkena nukkumaan.

 Eniten hän tykkää tällä hetkellä seistä ikkunassa katselemassa ulos, tai sitten leikkiä isompien tyttöjen kanssa duploilla portaiden alla. Siellä hyvä leikki voi kestää vaikka kuinka pitkään. Näitäkin suurempi lemppari on kuitenkin kukkuu-leikki verhoilla, tai harsolla tai ihan millä vaan. Hän menee piiloon, ja tempaisee verhon/harson pois edestään, ja äidin tai isin pitää kiljaista ”kukkuu”. Se saa aina kaikkein suurimmat kikatukset aikaiseksi, ihan koko perheeltä.

Pukemisesta hän ei tykkää ollenkaan, mutta muuten meillä tuntuu olevan melko seesteinen vaihe ja sellainen ”kaikki on kivaa meininki” minityypillä. Aika kiva vaihe tämä, nautitaan tästä niin kauan kuin tätä kestää!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Nova, meidän aikainen liikkeellelähtijä

20.08.2017

Ensin ajattelin että mä kirjoittelen sitten uusista taidoista enemmän kunhan on taas kuukausipostauksen aika, mutta eih, en mä jaksa sinne asti odottaa. Pakko se on muutama sana rustata siitä, miten kuluneen kolmen viikon aikana meidän vauva on ottanut kertaheitolla jättiläismäisiä harppauksia pötköttävästä pötköstä yhtäkkiä tyypiksi joka osaa jo vaikka mitä.

Niinkun sanoinkin, en osannut etukäteen varautua siihen että hän olisi aikainen liikkeellelähtijä, ja nämä kaikki taidot puolen vuoden iän molemmin puolin tulivat ihan yllätyksenä. Olin jotenkin ajatellut, että meidän vauvat nyt vaan on sellaisia että viihtyvät paikoillaan pidempään ja oppivat sitten vastaavasti puhumaan aikaisemmin, niinkuin Tiara ja Zelda on tehneet. Mutta ei, kyllä ne on yksilöitä ihan niinkuin kaikki vauvat oikeasti ovat.

Nova on ihan toista maata kuin isosiskonsa. Hän oppi viikkoa ennen puolivuotispäiväänsä nousemaan konttausasentoon. Seuraavalla viikolla hän alkoi liikkua nopeasti eteenpäin karhukävelyn, konttaamisen ja ryömimisen omituisen ihanalla yhdistelmällä, ja vilkuttamaan kun hänelle sanotaan hei ja vilkutetaan. Siitä seuraavalla viikolla, eli tällä viikolla, hän oppi karhukävelemään ja konttaamaan, ja muutaman päivän harjoiteltuaan nyt perjantaina sitten nousemaan ihan itsekseen kokonaan istumaan. Nyt hän nousee jo matalia esineitä vasten polvilleen seisomaan. Mitähän ensi viikko tuo tullessaan?

Vaikka olen ehkä tirauttanut muutamat hormonikyyneleet siitä kuinka mun vauva ei ole enää pieni (no onhan se, puolivuotias on ihan superpieni vielä), olen myös hurjan innoissaan näistä kaikista taidoista. Nyt isommatkin tytöt pystyvät leikkimään enemmän Novan kanssa kun hän osaa istua, ja on jotenkin mahtavaa huomata miten lapsi ymmärtää jo puhetta ja ottaa kontaktia. Aina kun Novalle sanoo hei, hän vilkuttaa. Ja hienosti tunnistaa oman nimensä jo ja kääntyy aina kohti kun häntä kutsutaan. Tosin en ole testannut että onko kyse nimen kanssa vain äänen painosta, tietty hän saattaisi reagoida myös jos sanoisi jonkin muun saman kuuloisen sanan samalla äänenpainolla. Hän myös ehdottomasti ymmärtää kaikki kehut, ja aina kehuja kuullessaan hymyilee maailman aurinkoisinta hymyä.

Liikkeellelähtö on myös vaikuttanut aavistuksen nukahtamiseen iltaisin. Siinä missä hän aiemmin nukahti mun kainaloon, nyt hän rauhoittuu nukkumaan vain sylissä, kainalossa hän ei pötköttele vaan pyörii ja hyörii ja lähtee jumppaamaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Eli iltanukutus tapahtuu syliin nykyään, mistä sitten siirrän sänkyyn. Toisaalta taas hän on kaikesta liikkumisesta niin älyttömän väsynyt, että nukkuukin sitten kuin tukki ainakin seuraavat neljä tai viisi tuntia nukahdettuaan, siinä missä aiemmin heräili säännöllisesti ottamaan pientä maitohuikkaa alkuyöstä ihan muuten vain.

Nova on kyllä niin ihana pirteä ja iloinen kuin pieni peipponen ja hänen hymynsä valaisee oikeasti koko huoneen. Loppukevennyksenä (koska oli niin hurjan vakava postaus) pakko lisätä vielä kuva Novasta vilkuttamassa. Se on varmaan söpöin mitä olen hetkeen ottanut.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja parempaa uutta viikkoa kaikille <3


Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3