Kuopus 8 kuukautta

06.10.2017

Kaksi kolmasosaa vauvavuodesta on kulunut – tänään meidän kuopus täyttää jo kahdeksan kuukautta. Siitä on oikeasti jo kahdeksan kuukautta, kun pidin rinnallani ensimmäistä kertaa tuota ihanaa pikku rakasta. Vaikka hän on jo kova menemään joka suuntaan ja liikkuu koko ajan, on hän vielä ihan vauva kuitenkin.

Viimeisen parin viikon aikana tukea vasten kävelyyn on tullut tosi paljon varmuutta, tai siis nyt hän ei enää juurikaan tarvitse tukea fyysisesti, vaan se on sellainen henkinen varmistus – tuntuu turvallisemmalta kävellä, kun pitää pikkuisen kädestä vielä kiinni siihen kuitenkaan nojaamatta. Sohvia ja pöytiä vasten hän kävelee jo tosi reippaasti, eikä ole pahemmin kaatuillutkaan onneksi. Kävely sujuu hyvin myös kengät jalassa ulkona, tai vaikka Ikeassa, niinkuin tällä viikolla.

Hän seisoo edelleen huomaamattaan ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta jos hän huomaa sen itse, hän tarttuu heti kiinni jostain, tai pyllähtää istumaan. Eli kuten myös kävelyssä, hän kaipaa seisomisessakin enemmän sitä henkistä tukea, ettei tarvitse jännittää. Taidot riittäisi, mutta uskallus ei ihan vielä, eikä tarvitsekaan. Hän on jo nyt niin liikkuvainen touhutyyppi, että voin vaan hikikarpalot otsalla kuvitella millaista meininki on sitten kun hän uskaltaa liikkua täysin ilman tukea. Sitä odotellessa.

Pari viikkoa sitten opittu ”äitä” on jäänyt pysyvästi sanavarastoon, ja sitä toistellaan aina kun halutaan äidin luo. Lisäksi hänellä on selkeä matkimisvaihe päällä, eli hän yrittää matkia melkein kaikkia helppoja sanoja mitä hänelle toistellaan. Suusta on kuulunut moneen kertaan ainakin ”pappa”, ”isi” ja ”vauva”. Aamuisin kun Otto lähtee viemään tyttöjä, sanotaan ”heippa isi” ja tyyppi jää eteisen ovelle seisomaan ja hokemaan ”ishiii, ishiii, ishiiii”. Päristely, kielen naksauttelu ja erilaisten tavujen toistelut ovat kovassa huudossa. Nännännää, tättättäää, pappappaa, mammammaa, mummummuu ja nonnonnoo ovat ainakin sellaisia joita hän jokeltelee koko ajan.

Öisin hän syö edelleen ihan yhtä usein kuin ennenkin eli sen 3-5 kertaa, mutta nukkuu nykyään puolet yöstä omassa sängyssä, ja unet kestävät 20-08. Hän on hyvä nukkumaan eikä herää mihinkään ääniin tai siihen kun nostan hänet imetyksen jälkeen omaan sänkyyn, vaan kääntää tyytyväisenä kylkeä ja jatkaa unia siellä. Siitä ollaan oltu tosi iloisia, ja tuntuu hassulta kun iltaisin on nykyään niin ”paljon” omaa aikaa, kun kaikki lapset menevät aina kahdeksalta arkena nukkumaan.

 Eniten hän tykkää tällä hetkellä seistä ikkunassa katselemassa ulos, tai sitten leikkiä isompien tyttöjen kanssa duploilla portaiden alla. Siellä hyvä leikki voi kestää vaikka kuinka pitkään. Näitäkin suurempi lemppari on kuitenkin kukkuu-leikki verhoilla, tai harsolla tai ihan millä vaan. Hän menee piiloon, ja tempaisee verhon/harson pois edestään, ja äidin tai isin pitää kiljaista ”kukkuu”. Se saa aina kaikkein suurimmat kikatukset aikaiseksi, ihan koko perheeltä.

Pukemisesta hän ei tykkää ollenkaan, mutta muuten meillä tuntuu olevan melko seesteinen vaihe ja sellainen ”kaikki on kivaa meininki” minityypillä. Aika kiva vaihe tämä, nautitaan tästä niin kauan kuin tätä kestää!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Viileän viikonlopun tunnelmia

27.08.2017

Moikka! Takana on ihanan rento viikonloppu ja mieli on hyvä. Ollaan oltu ihan vaan perheen kesken pitkästä aikaa ja touhuiltu viidestään kaikkea tavallista ja kivaa – vaihteeksi näinkin päin. Ei aina tarvitse olla juhlahumua ja megapaljoa ohjelmaa, parasta kai on se rento yhdessäolo, tai näin ainakin mun mielestä. Juhlat ja spesiaalihetket ovat spesiaaleja juuri siksi, että välissä on sitä ihan tavallista arkea, ja niitä tavallisia viikonloppuja. Siivousta, pyöräretkiä, leffanvuokrausta ja kortin pelaamista, harrastuksia ja ruuanlaittoa.

Tein perjantaina meille syksyn ensimmäisen kanttarelliruuan, kanttarelli-carbonaraa. Se oli niin hyvää, olisin voinut syödä koko kattilallisen yksin. Meidän lapset eivät välitä herkkusienistä ollenkaan, mutta metsäsienet on ihan heidän herkkujaan. Kanttarelli-carbonara upposi tytöille ja pyysivät vielä lisääkin, en siis tosiaan saanut syödä koko kattilallista yksin, hah. Mutta pitää tehdä pian toinen satsi. Ja pitää jakaa resepti täällä blogissa, vaikka jotain kokkausvideoita mä jaoinkin jo perjantaina instan mystoryssa.

Tänään me herkuteltiin grilliruualla, näillä näkymin ehkä viimeistä kertaa tälle kesää. Alkavat ilmat olla sen verran viileämpiä että ruuanlaitto ulkona ei ole välttämättä niin kivaa enää, ainakaan mikään kunnon pihvien paisto. Joku makkaran grillailu laavulla nyt on mukavaa vaikka pakkasella. Mistä tulikin mieleen että pitää ehdottomasti tänä syksynä tehdä retki johonkin sellaiseen paikkaan missä on mahdollisuus paistaa makkaraa laavulla. Se oli ainakin musta lapsena tosi kivaa, ja on varmasti vieläkin. Voisi olla hauska juttu lasten mielestä.

Zelda kävi Oton kanssa taitoliikuntakeskuksen Peuhu-päivässä, ja oli kovasti tykännyt temppuradasta jolla sai liikkua vapaasti yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Ottokin oli kuulemma intoutunut riehumaan voimistelurenkailla. Mutta selkeästi tuollainen voimistelu-temppurata-tramppa-meininki oli ollut mieleistä, ja varmasti saa mennä isänsä kanssa toistekin. Tai voidaan mennä vaikka koko perhekin joskus, mutta toisaalta on kivaa että tämä on Zeldan ja Oton ihan oma yhteinen juttu.

Nova oppi tosiaan tällä viikolla nousemaan tukea vasten seisomaan, ja on muutenkin alkanut liikkumaan tosi ketterästi ja nopeasti. Meillä on baby proofaus täällä käynnissä ja on tullut siivottua kaikki sellaisetkin nurkat joille on muuten antanut armoa, puolivuotias kun saattaa kontata ihan mihin tahansa. Hänen lempileikkinsä on tällä hetkellä heitellä tavaroita eteenpäin ja kontata niiden perässä. Toinen suosikki on mun yksisarvis-glitter-meikkipussi, joka oikeastaan opetti hänet sekä konttaamaan, että nousemaan seisomaan. Sitä metsästäessä hän on unohtanut olevansa puolivuotias ja vaan liikkunut kohti meikkipussia. Kaukosäätimet on myös lemppareita.

En tajua että nyt Nova yhtäkkiä nousee seisomaan. Hän myös päästää toisen käden surutta irti, ja seisoo vain yhden käden varassa, ja uusimpana on alkanut hivuttautumaan kummallekin sivulle varovaisia askeleita ottaen. Ihan uskomatonta meininkiä kyllä, en tiedä uskallanko tähän laittakaan että mitähän ensi viikko tuo tullessaan. No, laitoin nyt. Hän oppi tällä viikolla myös ”taputtamaan” kun sanoo ”jeeeeee” tai puhuu taputtamisesta. Vielä ei kuulu ääntä neidin taputuksesta mutta kädet menee ihan oikein yhteen ja hän innostuu aina aivan tosissaan kun taputetaan yhdessä. Tästäkin on vilissyt videoita instan mystoryssa.

Ajattelin kun aloin kirjoittamaan tätä, että ”eihän tällä viikolla tapahtunut mitään kovin ihmeellistä”, mutta nyt kun luen tätä kirjoitusta niin olihan meillä vallan mullistava viikko. Ihana, huikea viikko. Toivotaan että ensi viikostakin tulee ihana ja onnen ja naurun täyteinen, niin meillä kuin teillä kaikilla siellä ruutujen takana <3

Hyvää yötä ja mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3