Ekoilla treffeillä vauvan syntymän jälkeen

16.06.2017

Hellou! Täällä naputtelee yksi Iina, jolla on aika vaaleanpunaiset lasit silmillä. Käytiin eilen Oton 27v-synttäreiden kunniaksi kahdestaan syömässä Oulun Kauppuri  5:ssa Oton kanssa, ja tekipä kyllä niin hyvää meille molemmille. Oltiin viimeksi ”treffeillä” juuri ennen meidän muuttoa, eli joskus lokakuussa (?) kun olin vielä raskaana. Novan syntymän jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta kun oltiin kahdestaan yhtään missään, niin hassua! Nova jäi mun tädin hellään huomaan ja oli pärjännyt oikein hyvin, kun mä syötin hänet juuri ennen kuin lähdettiin ja ei meidän reissu kestänyt kuin hieman alle kaksi tuntia. Meitä odotti takaisin tullessa niin hyväntuulinen neiti joka kovasti päristeli. Onnea on tasaantuneet kolmen tunnin imetysvälit päivällä ja täti joka rakastaa hoitaa vauvoja.

Facebook muistutti tänään tietysti kaikista menneiden vuosien Oton synttäreistä, nämä kun olivat jo seitsemännet herran synttärit joita yhdessä juhlistettiin. Kyllä me ollaan oltu niin pieniä, niin nuoria. Oli aika hauskaa selata vanhoja kuvia ja katsella miten joka vuosi synttärit on muuttuneet. Viime vuonna me ei synttäreiden aikaan edes saatu olla yhdessä, kun Otto oli juuri silloin työmatkalla Tukholmassa ja mä olin yksin tyttöjen kanssa kotona Helsingissä. Onneksi saatiin juhlia kuitenkin synttäreitä vähän etukäteen silloinkin, ja pari päivää synttäreiden jälkeen Otto sai viime vuonna maailman parhaan synttärilahjankin (siitä lisää huomenna).

Eilen kun me istuskeltiin kahdelleen, mut valtasi vaan sellainen onnentunne jälleen kerran. Miten paljon me ollaankaan koettu yhdessä, ja miten hurjan rakastuneita me ollaan edelleen. Kuusi ja puoli vuotta ollaan yhdessä kuljettu ja ne on olleet mun elämän parhaita vuosia jokainen. Oli ihanaa saada jutella ihan rauhassa, ja kilistää synttäreille ja yhteiselle ajalle. Mäkin heittäydyin hurjaksi ja nautin yhden inkiväärioluen burgerin kanssa, oli muuten hyvää.

En mä arjessa tunne että meillä olisi liian vähän yhteistä kahdenkeskistä aikaa, kyllähän lapset nukkuvat iltaisin ja silloinkin ehtii höpötellä ja herkutella ja katsoa Netflixiä ja halia. Mutta kun pääseekin sitten ihan kahdestaan johonkin, niin että se kahdenkeskinen aika on täysin keskeytyksetöntä, ja voi keskittää sataprosenttisesti huomionsa vain toiseen, se tekee todella hyvää. Koen olevani arjessakin niin onnellinen että en huomaa kaipaavani sitä kahdenkeskistä aikaa sen enempää, mutta sitten kun sitä saa, niin tajuaa että ei se ainakaan haitaksi ollut.

Ainakin mulle tuli heti taas sellainen fiilis niinkuin oltaisiin vasta tavattu ja aivan hurjan ihastuneita. Vaikka kyllä mulla leijailee perhosia mahassa ihan joka päivä kun tuota miestä katselen. Tänään se laittoi uuden paidan päälle, ja mä tuijotin sitä vain ja mietin että miten voin olla niin onnekas että olen saanut juuri tuon tyypin omakseni, hihi. On se vaan niin ihana.

Onnea vielä hurjasti minun rakkaalle murulle <3 Tänään juhlittiin sitten vielä mun ihanaa mummua joka täyttää tänään 78 vuotta. Mielettömän onnekkaita ollaan, että saatiin juhlia vielä tätäkin synttäripäivää yhdessä mummun kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille täältä synttärihumun keskeltä!


Hello Oulu

14.06.2017

Täällä sitä ollaan taas pohjoisessa, Nova nukkuu ekoja päikkäreitä isin kainalossa ja tytöt leikkivät ulkona mun serkun kanssa. Ihanaa olla täällä, ja meillä on vielä aika huikea synttäriviikko tiedossa, sillä tällä viikolla juhlitaan sekä Oton, mun mummun että tyttöjen pikkuserkun synttäreitä. Lähdettiin eilen tänne aamupäivällä ajelemaan ja tultiin alkuillasta perille. Matka lähti vähän hitaasti käyntiin, kun ensimmäinen vaipanvaihto tapahtui jo kilsan päässä kotoa tankatessa, hah. Puolet matkasta sujui onneksi kuin unelma: Nova nukkui ensimmäiset 350km putkeen. Sitten tehtiin vähän pidempi pysähdys ja sen jälkeen neiti nukkui vielä tunteroisen, mutta loppumatkasta sitten hän oli hereillä perille asti ja pysähdeltiin muutamaan kertaan kun kaukalossa istuskelu ei hänelle oikein maistunut. Mutta päästiinpä perille kuitenkin.

Osasin myös odottaa että ei varmaan enää nukuta ihan niin paljoa enää tällä reissulla kuin viimeksi, kun ikääkin on tullut pari kuukautta lisää. Onneksi on keksitty turvakaukalolelut, rapisevat kirjat ja pureskeltava kirahvi, niillä pääsi eteenpäin kuitenkin.

Nyt alkaa hellittää alkukesän työsumakin pikkuhiljaa, keskikesän aika kun on vähän hiljaisempaa aina markkinoinnissa. Mä pidin viime viikolla päiväkirjaa mun työviikosta, ja kunhan saan sen koostettua postaukseksi niin saatte vähän kurkata siihen että miltä päätoimisen bloggaajan arki voi näyttää. Tällä viikolla arki taas näyttää ihan eriltä, kun ollaan täällä Oulussa ja ei ole niin paljoa hommaa. Mutta joo, ei siitä sen enempää nyt, vaan sitten varsinaisessa postauksessa.

Tänään me mennään varmasti moikkaamaan mun isovanhempia, ja muuten vain hengaillaan täällä mun tädin luona ja ollaan ulkona, täällä on aivan ihanan näköinen päivä tulossa. Aurinko paistaa ja ei tuule yhtään. Saapa nähdä laitetaanko tässä joku päivä uima-allaskin tuonne tädin pihalle, viime kesänä se oli täällä kova hitti ja tytöt pakkasivat bikinit mukaan ihan innoissaan että pääsevät uimaan. Ja jos tässä sää ihan kunnolla muuttuu helteeksi niin ehdottomasti lähdetään käymään myös Nallikarissa joku päivä uimassa ja rakentamassa hiekkalinnoja.

Ajateltiin käydä reissun aikana myös Vauhtipuistossa, ja Ainolan puistossa leikkimässä, ja tehdä kaikkea muutakin kivaa. Synttäreitäkin juhlistetaan, tosin varmaan aika rauhallisesti ruokailun ja kakun merkeissä ihan päiväsaikaan.

Nyt mä otan toisen kupin kahvia ja luen Kalevan läpi, niinkuin joka aamu Oulussa ollessani. Paperisessa sanomalehdessä on jotain niin paljon rentouttavampaa kuin hektisissä nettiuutissivustoissa. Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


Otto 26v

15.06.2016

Tänään Otto täytti 26 vuotta. Tuntuu ihan kreisiltä, että ihan oikeasti Otto täytti kaksikymmentäkuusi vuotta! Kun me tavattiin, Otto oli 20 ja mä 19, ja siitä on ikuisuus. Tiedän että ollaan me edelleenkin nuoria mutta kuitenkin, ei sitä pysty vaan käsittämään. Nämä oli Oton kuudennet synttärit meidän yhdessäolon aikana ja silti musta tuntuu että ne Oton ensimmäiset synttärit jotka yhdessä vietettiin oli aivan vasta.

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, niihin viiden vuoden takaisiin tunnelmiin kun Otto täytti 21. Hitto me oltiin silloin nuoria, hölmöjä, ja rakastuneita, se täytyy sanoa nyt ihan alkajaisiksi. Luin äsken viisi vuotta sitten kirjoittamani postauksen, ja kyllä sellainen kevyt häpeäaalto pyyhkäisi ylitseni. Mutta jostain sitä on lähdettävä etenemään, eikö?

Ja mitä matalammalta aloittaa, sitä paremmalta se tuntuu kun pääsee elämässä eteenpäin. Me aloitettiin sieltä ihan pohjalta, missä kukaan ei odottanut meistä mitään. Sieltä, missä ihmiset lukivat mun blogia naureskellakseen, tai nähdäkseen meidän eroavan ja epäonnistuvan vanhempina ja puolisoina täydellisesti. Meistä piti tulla ne varoittavat esimerkit joiden jo valmiiksi pilalle menneelle tulevaisuudelle tuhahdeltiin selän takana. Ja mä ymmärrän sen kyllä, ulospäin se varmaan näytti juuri tasan siltä, olisin mäkin meille tuhahdellut jos en olisi itse ollut minä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Saatiin esikoinen, saatiin kuopus, mentiin naimisiin, eikä meistä tullutkaan kaikkien odottamia yhteiskunnan elättejä. Suuri kiitos siitä kuuluu Otolle. Hän on tehnyt töitä perheensä eteen alusta asti, välillä painanut töitä seitsemän päivää viikossa jotta päästiin muuttamaan hienompaan kotiin ja paremmalle alueelle silloin kun mä odotin vasta Zeldaa ja olin kotona Tiaran kanssa, eivätkä omat tuloni päätä huimanneet.

Mä olen onnellinen, että nykyään voin korvata Oton näkemää vaivaa omalla panoksellani. Oton tuki on mahdollistanut sen, että olen nyt missä olen, sillä ilman Ottoa mä en koskaan olisi yltänyt samaan. Ja en mä ole Otosta ylpeä vain isänä tai puolisona, vaan myös siitä mitä hän on saavuttanut itse omalla urallaan.

Hän on edennyt määrätietoisesti eteenpäin vuosi vuodelta, ja tavoitellut haaveitaan. Kun katsoo matkaa taaksepäin, se on pitkä ja kivinen ja mutkainen, mutta tässä hän nyt seisoo, tai no ei tässä vaan työmatkalla toisessa maassa. Nauttimassa synttäri-illallista työkavereiden kanssa. Videopuhelun päässä musta. Ajattelin laulaa luikauttaa vielä onnittelulaulun, kunhan tyyppi pääsee takaisin hotellille eikä kukaan muu kuule mun epävireistä Paljon Onnea Vaanta.

Me ollaan kuin paita ja peppu, mutta tavallaan nämä työmatkat ovat tehneet hyvääkin. Me ollaan huomattu, että pärjätään myös hetki ilman toisiamme. Vaikka puhelinlinjat käyvät kuumana, ja me höpötetään kokoajan ja ikävä on järjetön – me ollaan selvitty jo monta viikkoa ja vieläpä ihan hyvin. Ennen näitä reissuja me ei juuri olla oltu toisistamme erossa paria yötä kauempaa.

Me ollaan edelleen toisillemme ihan samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kiusoitellaan toisiamme kokoajan, ja riidellään vaan hölmöistä jutuista. Yleensä nälkäisenä ja väsyneenä, muutoin ei. Ja me pussaillaan vieläkin paljon, ihan joka päivä jos van ollaan yhdessä. Edelleen mun mahassa on perhosia aina kun odotan että näen Oton, oli hän sitten hakemassa mua autolla normi työpäivän jälkeen tai tulossa lentokentältä kotiin.

Mä uskon että tämä fiilis tulee säilymään sinne asti että ollaan oltu yhtä kauan yhdessä kuin mun mummo ja pappa, ja mikäli terveys sallii niin pidempäänkin. En osaa kuvitella millaista olisi, jos en ensimmäisenä aamuna saisi sanoa tuolle höperölle huomenta, ja jos en illalla saisi viimeisenä toivottaa hänelle hyvää yötä. Otto on itsepäinen, sopivasti nörtti, kova höpöttämään vaikka moni ei uskoisi, ja niin hauska että poskiin sattuu kun naurattaa. Ja välillä se jopa nauraa mun jutuille, se on parasta.

Paljon Onnea Otto 26v, sä olet maailman paras ja mä rakastan sua <3


Otto 25v ja herkullinen kakku

15.06.2015

Tänään Otto täyttää 25 vuotta, ihan hullua! Mä olen kiusannut Ottoa koko kevään että kohta se on neljännesvuosisadan vanha, mutta oikeasti musta on ihan kiva että me vanhetaan molemmat. Tuntuu vaan niin kreisiltä miten monta vuotta me ollaan vanhettu yhdessä, siis tietenkin ihanalla tavalla. Tiedän että monelle nämä meidän neljä ja puoli vuotta on ihan lyhyt aika, ja tiedän itsekin että 20 vuoden päästä mietin, miten ihmeessä olen saattanut ajatella vuonna 2015 että me ollaan oltu kauan yhdessä.

Me ollaan kuitenkin koettu niin paljon näiden vuosien aikana, että ehkä siksi se aika tuntuu jälkikäteen hämmästyttävän pitkältä vaikka onkin kulunut tosi nopeasti. Ja lasten kanssa aika kuluu vähintään triplanopeudella siihen verrattuna mitä aiemmin, sen on saanut huomata. Silloin kun me tavattiin, Otto oli vasta nuori 20v poika vailla selkeitä päämääriä ja itsevarmuutta, ei sillä että mullakaan niitä olisi kauheasti ollut. Mä olen ylpeä, ihan hiton ylpeä ja onnellinen siitä miten Otto on löytänyt omat juttunsa ja tehnyt itsensä lisäksi meidän perheen onnelliseksi. 25 -vuotias Otto on fiksu, huolehtiva, rakastava, kunnianhimoinen, maailman paras isi ja aikas komea, ja saan olla onnellinen että se on mun. Paljon onnea Otolle syntymäpäivänä vielä täälläkin<3

Juhlistettiin Oton synttäreitä jo eilen vähän etukäteen, ja leivottiin tyttöjen kanssa vanilja-valkosuklaajuustokakku. Siitä tuli todella hyvää, vaikka ulkonäkö ei päätä huimannutkaan. Meidän irtopohjavuoka oli mun kaverilla lainassa, ja mä käytin sitten piirakkavuokaa jonka olin vuorannut leivinpaperilla, jonka avulla nostin epämääräisen köntsän muotoisen kakun hyytyneenä kakkuvadille. Koristeluilla kakkuun sai vähän väriä, ja ei se muoto mitään haitannut kotioloissa kun maku oli niin törkeän hyvä!

Vanilja-valkosuklaajuustokakku

180g digestive- tai muita keksejä

75g sulatettua voita

2 kananmunaa

1dl sokeria

200g Viola vanilja-tuorejuustoa

100g maustamatonta tuorejuustoa

2dl Flora vanillaa

4 liivatelehteä

100g valkosuklaata

Murusta keksit pieneksi ja sekoita sulatettuun voihin. Painele leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle tiiviiksi. Irroita keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sulata 80g valkosuklaata mikrossa tai vesihauteessa ja laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää tuorejuustot ja sulatettu valkosuklaa. Vatkaa Flora vanilla eri kulhossa vaahdoksi. Yhdistä muiden ainesosien kanssa. Sulata pehmenneet liivatelehdet kattilassa minitilkkaan vettä, ja kaada seos muiden joukkoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja sekoita varovasti muihin ainesosiin. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Lopuksi koristele haluamallasi tavalla. Mä käytin tuoreita mansikoita, kirsikoita ja limeviipaleita ja raastoin valkosuklaanjämistä kuorimaveitsellä hassuja kiehkuroita. Pahvinen kalakoriste on Tigerista ostettu.

Kakku ehkä kuulostaa ällömakealta, ainakin mun omaan korvaan, mutta sitä se ei edes ollut! Vanilja ja valkosuklaa sopivat tosi hyvin yhteen, ja tykkäsin tästä paljon enemmän kuin aiemmin tekemästäni valkosuklaalime-juustokakusta, koska siinä se lime on jotenkin niin pistävä. Tämä oli ihanan pehmeää ja herkullista.

Eilen oli hurjan pimeä päivä kun satoi niin paljon ja oli vaikea saada hyviä kuvia kun meidän keittiö oli niin synkkä ja pöydästä hehkui jotain keltaisenharmaa sävy kasvoille. Onneksi kakku sentään näkyy suht hyvin!

Mukavaa maanantaipäivää kaikille <3