Ekoilla treffeillä vauvan syntymän jälkeen

16.06.2017

Hellou! Täällä naputtelee yksi Iina, jolla on aika vaaleanpunaiset lasit silmillä. Käytiin eilen Oton 27v-synttäreiden kunniaksi kahdestaan syömässä Oulun Kauppuri  5:ssa Oton kanssa, ja tekipä kyllä niin hyvää meille molemmille. Oltiin viimeksi ”treffeillä” juuri ennen meidän muuttoa, eli joskus lokakuussa (?) kun olin vielä raskaana. Novan syntymän jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta kun oltiin kahdestaan yhtään missään, niin hassua! Nova jäi mun tädin hellään huomaan ja oli pärjännyt oikein hyvin, kun mä syötin hänet juuri ennen kuin lähdettiin ja ei meidän reissu kestänyt kuin hieman alle kaksi tuntia. Meitä odotti takaisin tullessa niin hyväntuulinen neiti joka kovasti päristeli. Onnea on tasaantuneet kolmen tunnin imetysvälit päivällä ja täti joka rakastaa hoitaa vauvoja.

Facebook muistutti tänään tietysti kaikista menneiden vuosien Oton synttäreistä, nämä kun olivat jo seitsemännet herran synttärit joita yhdessä juhlistettiin. Kyllä me ollaan oltu niin pieniä, niin nuoria. Oli aika hauskaa selata vanhoja kuvia ja katsella miten joka vuosi synttärit on muuttuneet. Viime vuonna me ei synttäreiden aikaan edes saatu olla yhdessä, kun Otto oli juuri silloin työmatkalla Tukholmassa ja mä olin yksin tyttöjen kanssa kotona Helsingissä. Onneksi saatiin juhlia kuitenkin synttäreitä vähän etukäteen silloinkin, ja pari päivää synttäreiden jälkeen Otto sai viime vuonna maailman parhaan synttärilahjankin (siitä lisää huomenna).

Eilen kun me istuskeltiin kahdelleen, mut valtasi vaan sellainen onnentunne jälleen kerran. Miten paljon me ollaankaan koettu yhdessä, ja miten hurjan rakastuneita me ollaan edelleen. Kuusi ja puoli vuotta ollaan yhdessä kuljettu ja ne on olleet mun elämän parhaita vuosia jokainen. Oli ihanaa saada jutella ihan rauhassa, ja kilistää synttäreille ja yhteiselle ajalle. Mäkin heittäydyin hurjaksi ja nautin yhden inkiväärioluen burgerin kanssa, oli muuten hyvää.

En mä arjessa tunne että meillä olisi liian vähän yhteistä kahdenkeskistä aikaa, kyllähän lapset nukkuvat iltaisin ja silloinkin ehtii höpötellä ja herkutella ja katsoa Netflixiä ja halia. Mutta kun pääseekin sitten ihan kahdestaan johonkin, niin että se kahdenkeskinen aika on täysin keskeytyksetöntä, ja voi keskittää sataprosenttisesti huomionsa vain toiseen, se tekee todella hyvää. Koen olevani arjessakin niin onnellinen että en huomaa kaipaavani sitä kahdenkeskistä aikaa sen enempää, mutta sitten kun sitä saa, niin tajuaa että ei se ainakaan haitaksi ollut.

Ainakin mulle tuli heti taas sellainen fiilis niinkuin oltaisiin vasta tavattu ja aivan hurjan ihastuneita. Vaikka kyllä mulla leijailee perhosia mahassa ihan joka päivä kun tuota miestä katselen. Tänään se laittoi uuden paidan päälle, ja mä tuijotin sitä vain ja mietin että miten voin olla niin onnekas että olen saanut juuri tuon tyypin omakseni, hihi. On se vaan niin ihana.

Onnea vielä hurjasti minun rakkaalle murulle <3 Tänään juhlittiin sitten vielä mun ihanaa mummua joka täyttää tänään 78 vuotta. Mielettömän onnekkaita ollaan, että saatiin juhlia vielä tätäkin synttäripäivää yhdessä mummun kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille täältä synttärihumun keskeltä!


Kun Otto vanhempainvapaalle jäi

19.04.2017

Tänään on Oton vanhempainvapaan ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi Otto kirjoitti eilen ilallla ajatuksiaan tulevasta vanhempainvapaasta. <3

Isä vanhempainvapaalla

Suljin tuossa hetki sitten työkannettavani kannen viimeistä kertaa puoleen vuoteen. Toki joudun sen varmaan vielä avaamaan koska onnistuin kuitenkin omaan tuttuun tapaani aivan varmasti unohtamaan jotain todella fiksua, kuten sähköpostini automaattivastauksen, mutta you know, ajatus on tärkein.

Sinänsä varsin antikliimaksinen hetki ottaen huomioon kuinka valtava asia tämä on meidän perheellemme. Ei mitään fanfaareja, ei tyydyttäviä naksahduksia tai mitään muutakaan indikaattoria siitä että tämä oli nyt tässä. Ainoastaan hetkellinen vaimea hurina koneen vielä miettiessä että mitä ne tuulettimet tekivätkään laitteen sammuessa. Sitten syvä hiljaisuus, ja hupsistakeikkaa, isillä onkin yhtäkkiä ylimääräiset kahdeksan tuntia (plus työmatkat) aikaa käyttää ihan muihin asioihin kuin töihin. En päässyt edes poistumaan teatraalisesti toimistolta tuuletusten saattelemana, sillä olemme parhaillaan Oulussa vaimoni tädin luona, ja tein viimeisen päivänä etätyönä. Sähköposti kollegoille sai riittää siitä että Hyttinen kiittää ja kuittaa vähäksi aikaa.

Olen ollut ja viihtynyt nykyisessä työssäni nyt reilut viisi vuotta. Edennyt, ollut, mennyt ja tehnyt duunia niin paljon ettei minua voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Pahimmillaan olen jopa painanut seitsenpäiväistä työviikkoa siinä häidemme tietämillä, mikä asetti Iinan inhottavaan asemaan kahden pienen lapsen kanssa, puhumattakaan siitä miten vähille isin ja lasten välinen aika siinä rytäkässä jäi.

Vaikka olin aina kotona ollessani 100% läsnä, ei se aina tuntunut riittävältä. Tuskin olikaan, mutta mitä sitä nyt enää tässä vaiheessa ihmettelemään kun maito on jo imeytynyt laminaattiin. Voitte kuitenkin varmaan uskoa miten lämmin tuulahdus tämä oli meille, kun tajusimme että Iinan työn takia minulla on mahdollisuus kerrankin olla täyspäiväinen faija muutenkin kuin kesäloman yli. Kesäloman, joka lapsilla kestää tämän ansiosta sen reippaat yhdeksän viikkoa. Osittain sen takia että mitä niitä sinne turhaan viemään kun me muut ollaan kotona, osittain sen takia etten todellakaan ala hetkeen heräämään sianpieremän aikaan ellei ole pakko. Puhelimessani vakituisesti 6:30 piipittävä herätys joutaa helvettiin vähäksi aikaa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa talteen hieman ajatuksiani siitä miltä minusta nyt tuntuu nimenomaan minun miehenä jäädessä vanhempainvapaalle, mutta jos totta puhutaan en oikein osaa itsekään vielä sanoa. Kun perheemme rytmi on aina määräytynyt sen perusteella miten olen töissä, tuntuu minusta jokseenkin absurdilta etten palaakaan töihin huomenna, ylihuomenna enkä ensi viikolla, vaan joskus marraskuun lopussa, sitten kun tekninen asiantuntijuuteni on lähinnä teknistä aavistusta. Lapsemme onneksi tietävät mitä mieltä he asiasta ovat. He odottavat malttamattomina kaikkia vaunu- ja pyörälenkkejä, puistoreissuja, mahdollisia ulkomaanmatkoja ja isin kanssa pelaamista. Kaikkea mitä me ikinä keksimme tehdä ja saamme päiviimme mahdutettua.

Pääsyy miksi jään vanhempainvapaalle on kuitenkin totta kai tuo meidän perheen pienin ja uusin lisäys. Pienet vauvat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa, ja kun ainoa asia mitä en pysty miehenä tekemään on ruokkia täysimetettävää vauvaa, ei ole mitään syytä minulle olla jäämättä kotiin Iinan kuitenkin tehdessä tosiaan kotoa käsin töitä. Me olemme kuitenkin vanhempina tasavertaisia, eikä isän rooli ole meidän perheessä mikään ”lastenhoitaja”, vaan toinen huoltajista.

Sitä ilmiselvää tissiasiaa lukuun ottamatta on minun ja vauvan side aivan yhtä vahva kuin äidin ja vauvan, ellei vahvempi. Olen kuitenkin tässä pääsiäislomalla ehtinyt ottamaan varaslähdön vapaan viettoon, ja viettänyt isot osat päivästä sohvalla vauvan kanssa, vanhempien lasten touhuja ihmetellen. Odotan innolla sitä kuinka kerrankin saan olla oikeasti mukana ihmettelemässä vauvan kasvamista ja oppimista. Liian monta kertaa jouduin kokemaan kahden aikaisemman mukulamme saavutukset kännykän kautta, kun Iina lähetti viestejä ja kuvia siitä mitä tytöt tekivät ensimmäistä kertaa minun ollessa töissä.

Viime vuoden muutenkin mentyä hirveällä tohinalla, kuten myös tämän alkuvuoden, on mahtavaa saada rauhoittua hetki. Ottaa pienen sapattivapaan ja nukkua, rempata kämppää, laittaa piha kuntoon ja korvata vanha sähkögrilli ihan oikealla vehkeellä. Piirtää lasten kanssa ja lakata stressaamasta työasioita.

Voi olla että palaan aiheeseen tarkemmin kun koko homma lähtee käyntiin, kun osaan hieman sanoa miltä nyt oikeasti tuntuu olla kotifaija. Koneella istuminen ei enää tällä hetkellä oikein sattuneesta syystä houkuttele, kun enää ei ole mikään pakko. Ajattelin että voisin viettää hieman aikaa tässä tuon meidän mahtavan jälkikasvumme kanssa, ja kun lapset lopulta joskus sammuvat, ehkä laittaa sen pleikan päälle. Pitkästä aikaa.

-Otto

Sellaisia ajatuksia Otolla <3 Ihanaa päivää kaikille!


Isän näkökulma raskausaikaan

13.04.2017

Toimin vuoden 2017 ajan Liberon Ambassadorina, ja tämä postaus on osa Liberon ja Lifien kaupallista kampanjaa. Kirjoitin viimeksi Libero Ambassador -postaussarjassa Libero Baby Buzz -rannekkeesta ja siitä miten itse uskon puolison kokevan raskausajan, mutta tänään on aika päästää ihan oikeasti Otto ääneen. Otto sai kirjoittaa ylös omia ajatuksiaan koskien sitä miten hän on kokenut nämä meidän kolme yhteistä vauvanodotusaikaamme.

Otto: ”Näin miehenä on minun tunnustettava että vaimoni raskaudet ovat olleet minulle kovin hämmentäviä aikoja. Olen aina ollut täysin perillä siitä että vaimoni sisällä tapahtuu muutoksia ja että jos kaikki menee hyvin kasvaa perheemme väkiluku taas yhdellä. Mutta siihenhän se jäi, tietoisuuteen. Varsinkin raskauden alkuvaiheilla kun vaimoni aivan varmasti tuntemat potkut saattoivat minun näkökulmastani olla myös voimakkaita suolistoliikkeitä, oli konkreettisin indikaattori lähestyvästä lapsesta alati lisääntyvät, minun alusvaatteitanikin pienemmät bodyt. Siinä on paljon mihin sopeutua. Eikä sopeutumista auttanut se että siinä missä synnyttäneet ja odottavat äidit usein päätyivät puhumaan tuntemuksistaan, oli meidän miesten keskeinen jutustelu tasolla ”höhö kakkavaippoja”.

Siitäkin huolimatta koen että niin aikoinaan tulevana kuin nykyisenäkin isänä on roolini aina ollut selkeä. Puolisoni, eli äidin tukeminen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Oli kyse sitten vesilasin hakemisesta liikkumista hankaloittavan vatsan takia tai koko arjen pyörittämisestä lääkärin määräämän vuodelevon takia, on miehen tehtävä mitä miehen on tehtävä. Siinäkin vaiheessa kun vatsamme kasvoivat kilpaa, toisella lähestyvän uuden elämän synnyttämisen johdosta, toisella lähinnä epäterveellisen mutustamisen takia, en minä kertaakaan kokenut että olisin hukannut tieni tai edes välttämättä tehnyt tarpeeksi. Vaikka vähän välillä väsyttikin, oli minulla tehtäväni.

Tunnustan kuitenkin olevani jossain määrin puolueellinen. Esikoisemme kun aloittaa tänä keväänä jo eskarin, on täysin mahdollista että katselen ensimmäistä odotusaikaa vaaleanpunaisin lasein. Ensimmäisen raskauden yhteydessä ei minulla edes käynyt mielessä että minä olisin ehkä voinut jäädä vanhempainvapaalle, toisin kuin nyt kolmannen kohdalla. Vaikka koen että roolini isänä on aina ollut selkeä, on myös erittäin todennäköistä että siihen sopeutuminen oli ensimmäisellä kerralla hieman rankempaa kuin nyt näin vanhana konkarina.

Yksi asia on kuitenkin varma, ja koskee niin minua kuin muitakin tuntemiani synnytyksessä mukana olleita isejä. Oma jälkikasvu konkretisoituu hyvin nopeasti kun sen pienen rakkauden täyteisen nyytin saa ensimmäistä kertaa syliinsä. Kun oikeasti tuntee ne liikkeet ensimmäistä kertaa.”

Sellaisia ajatuksia Otolla raskausajoista, eli aika hyvin taisin itsekin olla perillä siitä mitä mieheni on tuntenut. Puolison on kovin vaikea olla raskaudessa yhtä mukana kuin äiti on, koska kaikki muutokset tapahtuvat äidin kehossa. Joku toinen puoliso saattaa tietysti tuntea aivan eri tavalla, mutta näin meillä. Ja mä ymmärrän sen paremmin kuin hyvin.

Libero haluaa auttaa puolisoita olemaan mukana raskaudessa, ja siksi Libero on kehittänyt Baby Buzz -rannekkeen, jolla äiti voi lähettää puolisolleen viestin, pienen värinän eli ”buzzin” aina kun vauva liikkuu. Tästä aiheesta nousi viimeksi todella hyvää keskustelua kun kirjoitin Libero Baby Buzz -rannekkeesta ensimmäistä kertaa. Toiset äidit kokivat sen aivan höpöhöpönä, toiset taas olivat sitä mieltä että se on aivan loistava väline joka tuo ajatukset vauvasta puolison arkipäiviin helposti ja hauskasti mukaan.

Rannekkeen ei ole millään tavalla tarkoitus simuloida sitä miltä vauvan liike tuntuu, vaan ainoastaan tuoda ajatus vauvasta puolison mieleen ja muistuttaa siitä että tuleva pikkutyyppi siellä elämöi ja voi hyvin. Tämä auttaa luomaan mielikuvia tulevasta vauvasta ja helpottaa mahdollisesti valmistautumista tulevaan vanhemman pestiin. Jos olet hieman skeptinen mutta idea kuulostaa hauskalta: kokeile ihmeessä, sillä rannekkeen käyttöön ottaminen ei maksa sinulle tai puolisollesi senttiäkään.

Libero Baby Buzzin voi lainata Liberolta ilmaiseksi (kyllä, luit ihan oikein) sinulle ja puolisollesi. Rannekkeen voi tilata aina raskausviikolle 35 asti, ja siinä on n. kahden viikon toimitusaika. Libero Baby Buzz toimii Applen puhelimissa, joissa on käyttöjärjestelmäiOs 9 tai uudempi, sekä bluetooth -yhteys. App storessa on saatavilla Baby Buzz-sovellus jonka avulla rannekkeet toimivat, ja appi on ladattavissa iPhone 4S-mallista eteenpäin. Mene osoitteeseen libero.fi/babybuzz ja tilaa ranneke ilmaiseksi lainaan!

Miten teidän puolisot ovat kokeneet vauvan odotuksen? Onko siinä ollut helppoa olla mukana?


Arkiviikon kuulumisia

11.04.2017

Pakko nipistää itseäni että uskon sen todeksi, viimeinen arkiviikko tällaisena kuin arki on kevään ajan ollut, on käsillä juuri nyt. Ylihuomenna me lähdetään Ouluun ja meidän loppuvuosi voi alkaa. Ja se näyttää vapaalta ja siltä että voidaan tehdä ihan mitä vaan, ai että mä odotan sitä. Nyt tietty on Oulun reissu tulossa, ja lisäksi ostin meille Tukholman risteilyn heti Vapun jälkeen, niin mennään pyörähtämään pienesti siellä, mutta sitten meillä ei ole mitään mikä sitoisi meitä pakosti mihinkään. Koko vuosi on ihan avoinna, kaikki on mahdollista. Voidaan ottaa äkkilähtö jonnekin päivän varoitusajalla, tai voidaan ajaa autolla Ouluun vaikka kerran kuussa. Jotenkin ihan kreisi ajatus, mutta niin ihana.

Ei sitä kovin usein elämässä tule vastaan tällaisia mahdollisuuksia, mitä yrittäjyyden ja vanhempainvapaan yhdistäminen tällä hetkellä tarjoaa. Tämä on myös viimeinen vuosi kun on mahdollista olla oikeasti vapaa tekemään mitä vaan, sillä ensi vuonna esikoinen menee jo kouluun eikä sieltä olla niin vain pois, kun eskaristakin vapaata pitää jo erikseen anoa. Olen kyllä aika todella kiitollinen siitä miten asiat juuri nyt ovat, ja onnellinen siitä että Otto halusi käyttää tämän mahdollisuuden olla Novan kanssa kotona ja antaa mun tehdä täysillä mun hommia.

Olen onnekas kun mulla on työ joka tämän mahdollistaa, mä kun voin tehdä töitä missä vaan enkä ole sidottu kellonaikoihin, ja mulle jää paljon aikaa olla myös Oton ja lasten kanssa. Tullaan varmasti molemmat valottamaan ajatuksia tulevasta vuodesta (ja siitä miten sen toteuttaminen sujuu) vielä täällä enemmänkin, nyt oli vaan pakko päästää nämä virtuaaliset ilon kiljahdukset tähän ruudulle.

Novalla oli aivan loistava maanantai, hän nukkui kahdet pitkät kolmen tunnin päiväunet ja leikki oikein tyytyväisenä pitkiä pätkiä leikkimatolla. Viime yö sen sijaan sujui nyt monella heräilyllä ja tämä päivä on ollut myös kovin katkonainen unien osalta, pisimmät päiväunet olivat aamulla puoli tuntia. Olin aamulla niin väsynyt yllättävän heräilyn vuoksi että olisin voinut juoda kymmenen kuppia kahvia (join yhden) ja laittaa tulitikut pitämään silmiä auki.

Kenties se torstaina saatu rotarokote vaikuttaa vielä jonkin verran, mene ja tiedä. Onneksi imetyshormonit auttavat ja puolen tunnin koomailun jälkeen olin jo ihan suhteellisen pirteä. Ja onneksi Otto on niin ihana, että töistä tultuaan hän nappasi kaikki kolme tyttöä mukaansa ja lähti käymään heidän kanssaan postissa ja leikkipuistossa. Sillä aikaa mä sain tehtyä yhden työjutun loppuun jonka deadline puski päälle, sekä tämän postauksen. Vaikka nämä pari kuukautta molempien vanhempien työntekoa ja pikkuvauva-arkea yhdistellen ovat olleet välillä hieman rankkoja niin hyvin me ollaan selvitty kuitenkin. Todellakin tämä on ollut sen arvoista, että pian saadaan olla molemmat kotona ja vain toinen meistä työskentelee.

Kiitos muuten aivan hurjasti eiliseen ulkoasun muutos -postaukseen tulleesta palautteesta! Olen tosi otettu teidän kauniista sanoista, ja ihana kuulla että ymmärrätte hyvin mun ajatuksia muutoksesta. Mua jännitti hurjasti etukäteen koska tottakai muutos aina pelottaa, mutta nyt on hyvä fiilis. Jotenkin tuntuu paljon kivemmalta nyt taas miettiä postausten visuaalista ilmettä, kun ulkoasu on raikas ja uusi.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3