Ensimmäinen päivä päiväkodissa

04.03.2019

Eilen illalla mä tirautin kyyneleet, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Jotenkin tuntui niin isolta asialta tämä taaperon päiväkodin aloitus. Vaikka ajankohta oli päätetty jo vauvavuoden aikana ja vaikka tiesin, että hän on valmis, hoitopaikka ihana ja me tarvitaan Oton kanssa rauhallista työ- ja opiskeluaikaa, mua itketti. Tuntui niin haikealta. Tuntui niin älyttömän haikealta, että nämä kaksi vuotta ja kuukausi päälle olivat nyt sitten siinä.

En edes jännittänyt tulevaa, olin edellisviikon harjoittelun pohjalta varma, että kaikki sujuu kyllä hyvin. Oli vaan niin surullinen olo siitä, että aika on mennyt niin nopeasti ja mun ”vauva” aloittaa jo päiväkodin. Toki tässä voisi syyttää myös pms-oireita vahvoista tunteista, kenties niilläkin oli hieman vaikutusta. Onneksi Otto lohdutti mua ja osasi sanoa just ne oikeat sanat.

Aamulla oltiin koko porukka reippaina ja juteltiin vain kivoja asioita päiväkodista. Mietittiin mitä kaikkea kivaa siellä voi sitten tehdä, mitähän on ruuaksi ja millä leluilla taapero aikoo leikkiä pihalla. Käytiin läpi samassa ruokapöydässä istuvien leikkikavereiden nimiä, muisteltiin mistä pienet leluautot löytyvät leikkihuoneessa ja mikä oli sen hauskan siilipelin nimi, jota hän viime viikolla pelasi useamman kerran. Käytiin läpi päiväkodin päivärytmiä ja juteltiin yhdessä siitä, milloin me tullaan hakemaan. Valittiin yhdessä perhevalokuvat, jotka taapero sai mukaan päiväkotiin katseltavaksi.

Vietiin ensin koululainen kouluun, viisivuotias omaan ryhmäänsä ja sitten tuli aika jättää taapero pihalle leikkimään oman ryhmänsä kanssa. Ensin hän sanoi, että haluaa tulla meidän kanssa kotiin. Mutta käytiin läpi samat jutut mitä kotonakin moneen kertaan, että nyt äiti ja isi menee tekemään töitä ja sitten iltapäivällä tullaan taas hakemaan ja hänellä on varmasti tosi kiva päivä. Ja tietenkin, että hän on rakas. Sitten hän kiipesi itse omahoitajansa syliin ja vilkutti meille. Sinne he jäivät juttelemaan siitä, että tänään on lauluhetki ja nyt voi mennä keinumaan.

Mä olin ihan häkeltynyt siitä, miten iisisti kaikki meni. Toki tämä oli vasta ensimmäinen päivä ja niitä itkuisiakin aamuja voi hyvin tulla sitten kun taapero tajuaa, että tämä on nyt pysyvä ratkaisu. Mutta ainakin tämä eka aamu meni hurjan hyvin ja se tuntui itsestä tosi huojentavalta. Kun on itse selvinnyt siitä ekasta aamusta niin sitten on paljon helpompi vastaanottaa myöhemmin niitä itkuisiakin aamuja, jos niitä joskus tulee. Itselle ainakin se eka aamu on se vaikein.

Mäkään en itkenyt aamulla, vaikka lähellä oli, että päiväkodin kulman takana meinasi silmät melkein vetistyä. Otto heitti onneksi tyhmää läppää ja sai mut nauramaan. En voi väittää, ettenkö olisi katsonut päivän aikana tosi monta kertaa kelloa, että milloin saa lähteä hakemaan. Mutta mullakin oli aika tuottelias ensimmäinen oikea lapsivapaa työpäivä kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Sain tehtyä monta asiaa mitä pitikin, kuten vastattua moneen sähköpostiin, puhuttua 2 työpuhelua, editoitua _yhdeksästäkymmenestä_  hiihtolomalla kuvatusta videoklipistä 12min videon, kirjoitettua tämän tekstin tähän asti, editoitua kuvia ja merkittyä kaikki seuraavan kuukauden tärkeät päivämäärät kalenteriin. Ja työpäivästä palkinnoksi mä sain ihan vapaan illan perus postauksen julkaisua ja päiväkodista hakemisen jälkeen tapahtuneita allaolevia kuulumisia lukuunottamatta.

Mentiin tänään hakemaan lapsia siinä kolmen aikoihin, ja meitä vastassa päiväkodilla oli iloinen minityyppi (+ iloinen vähän isompi minityyppi). Taapero oli syönyt tosi reippaasti, nukkunut pitkät päiväunet ja ehtinyt ottaa tanssiaskeliakin päivän aikana. Tuli niin hyvä mieli kun mentiin ja siellä hän hengaili tyytyväisenä kuuntelemassa satua toisen taaperon kanssa. Kysyttiin, että oliko hänellä kiva päivä ja hän vastasi ”jooooooooo!”. Hän kertoi meille juurta jaksain päivästään monta kertaa. Hän viihtyi kyllä illan melko tiiviisti mun kyljessä kiinni, mitä osasin olettaakin. Päivä oli varmasti hänelle tosi jännittävä, vaikka kivaa olikin ollut. Mutta niin hienosti meni kaikki, tästä on super hyvä jatkaa!

Mä laitan nyt koneen pois, soitan mun äidille ja sitten katson sarjaa. Voin kertoa, että tuntuu luksukselta tehdä tämä jo klo 21 illalla. Ihanaa uutta viikkoa kaikille!


Haluan esittää kiitoksen päiväkotien henkilökunnalle

01.03.2019

Vähän samaan tapaan kuin lapsiperheistä muutenkin luodaan jatkuvasti negatiivista kuvaa mediassa, tällä hetkellä päiväkoteja koskien mediassa korostuvat kaikki huonot puolet ja hirveät yksittäistapaukset. Viime päivinä on tullut oikein tavallistakin enemmän ikäviä uutisia eri päiväkodeista, jotka ovat tietysti kaikki tosi surullisia ja ikäviä juttuja. Se ei kuitenkaan ole koko totuus varhaiskasvatuksesta.

Milloin olette viimeksi lukeneet positiivisen ja ylistävän kirjoituksen varhaiskasvatuksen tilasta? Niinpä. On ihan totta, että varhaiskasvatuksessa voi olla ongelmia, suuria ja pienempiä. Henkilökuntapula vaivaa varsinkin näin pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ryhmäkoot voivat olla liian suuria ja joissakin paikoissa varhaiskasvatuksen työntekijät eivät varmasti pysty tekemään työtään aina niin hyvin kuin itse toivoisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki päiväkodit olisivat mätiä omenoita ja kukaan varhaiskasvattaja ei välittäisi hoitolapsistaan.

Oma neljän vuoden kokemukseni meidän lasten varhaiskasvatuksesta kahdessa eri paikassa on täysin erilainen kuin se median luoma kuva. Mun kokemus on, että silloinkin kun sijaista ei aina saa poissaolijan tilalle, jokainen opettaja ja hoitaja tekee parhaansa. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja joustoa otetaan sieltä mistä voi. Pienille löytyy syliä aina tarvittaessa ja lapsia kuunnellaan. Lapsia kohdellaan ihan yhtä tärkeinä tyyppeinä kuin aikuisiakin, eikä ikinä ole ollut mitään ”lasten päiväsäilytys” -meininkiä. Ne aktiviteetit järjestetään mitä pystytään, ja jos joskus viikottainen metsäretki peruuntuu henkilökuntavajeen vuoksi, voi järjestää hauskan eväspiknikin vaikka jumppasalissa.

Silloinkin kun mulle kertomassa lapseni päivästä on vieras ihminen, joka on ekaa päivää juuri siinä päiväkodissa sijaistamassa, hän tulee rohkeasti esittäytymään ja kertoo lapseni päivästä sen mitä tietää. Ja jos joskus sijaisen ja muiden henkilökemiat eivät ole kohdanneet, se ei koskaan ole välittynyt minulle asti.

Koskaan en ole ollut näiden neljän vuoden aikana tilanteessa, että kukaan ei olisi osannut kertoa mitä lapseni on päivän aikana tehnyt. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että henkilökunta ei olisi tiennyt, missä lapseni on kun tulen häntä hakemaan. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että mulle ei olisi osattu kertoa, onko lapseni syönyt tai nukkunut päiväunia. Yleensä kertomusta päivän kulusta höystää vielä jokin hoitajan tai opettajan merkille laittama hetki, jossa lapseni on toiminut erityisen mukavasti tai josta hän on tykännyt erityisen paljon. Meidän koko perheellä on ihan alusta asti ollut sellainen tunne, että lapsista välitetään niin päiväkodissa kuin eskarissakin aidosti.

Jos lapselleni on sattunut hoitopäivän aikana jokin pieni vahinko, haaveri tai konflikti, siitä on kerrottu heti ensimmäisenä. Näitä tilanteita on neljän vuoden aikana ollut maksimissaan yhden käden sormilla laskettava määrä kahdella eri lapsella yhteensä. Ei siis mitenkään hurjan usein. Aina on osattu hyvin kertoa mitä on tapahtunut ja miksi ja miten tilanne on selvinnyt. Ja kaikki on ollut hyvin.

Varhaiskasvatuskeskusteluissa meidän lapsista on aina osattu kertoa hurjan paljon asioita. Henkilökunta on laittanut merkille monia sellaisia pieniä kivoja juttuja, joita omista lapsista on ihana kuulla. Hauskoja hetkiä, joita heillä on ollut tai jotain mitä he ovat sanoneet, mikä on jäänyt mieleen. Sitä on ollut ihana kuunnella. On ollut mahtavaa huomata, että varhaiskasvatuksen henkilökunta tuntee ja tietää heidät ihan samalla tavalla kuin mekin.

Nyt kun kuopus on aloittamassa päivähoitoa ja ollaan oltu itse päiväkodin arjessa mukana useampana päivänä, olen saanut ihaillen seurata vierestä, miten hienosti kaikki toimii. Joku kyyninen sanoisi tähänkin, että ei se päiväkodin arki ole samanlaista silloin kun vanhemmat eivät ole paikalla. Mutta mä uskon, että on. Mä uskon, että näen meidän lapsista, miten kovasti he ovat hoitopaikoistaan tykänneet, silloinkin kun äiti tai isi ei ole paikalla. Näen, miten he luottavat aikuisiin ja tukeutuvat heihin. Olen nähnyt miten he pikkuisena ovat kiivenneet heidän syliin meidän lähtiessä ja hakeneet heistä turvaa. Olen kuunnellut, miten he ovat innostuneesti kertoneet päivistään. Olen saanut nähdä, miten hienosti lapset saavat toteuttaa itseään, ja miten varhaiskasvatussuunnitelmaa toteutetaan käytännössä.

Mä haluan ainakin esittää suuren kiitoksen sekä meidän päiväkodin henkilökunnalle että esikoisen vanhan eskarin, tulevan keskimmäisen eskarin henkilökunnalle. Kiitos, että olette hoitaneet ja kasvattaneet meidän lapsia niin hienosti nämä vuodet. Kiitos syleistä, silityksistä ja hoivasta. Kiitos vaihdetuista kuulumisista ja tarjotuista elämyksistä. Kiitos hyvistä pöytätavoista ja uusista kaverisuhteista, joiden syntymisessä olette olleet apuna.

Kiitos siitä, että lapset osaavat käyttää saksia ja tietävät kaikki lastenlaulut ruotsiksi, joita minä en tiennyt. Kiitos tunnekasvatuksesta ja piparinleipomispäivistä isovanhempien kanssa. Kiitos iloisesti pulppuavista keskusteluista mielenkiintoisista aiheista lasten kanssa ja elämyksistä joita olette tarjonneet. Kiitos, että eskarin uimakoulun myötä meidän lapset ovat innostaneet koko perheen uimaan. Kiitos, kun olette se turvallinen paikka päivästä  ja vuodesta toiseen, jonne voin viedä lapset tietäen, että heillä on yhtä hyvä olla kuin kotona tai isovanhemmilla. Kiitos, että pidätte huolta meidän elämän kaikkein tärkeimmistä asioista.

Mä toivon, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monet vanhemmat, jotka tällä hetkellä miettivät uskaltavatko laittaa lastaan päiväkotiin ollenkaan. Mä toivon, että tämä tavoittaa mahdollisimman monta päiväkodin työntekijää, joka ei ole saanut tarpeeksi arvostusta työstään. Mä toivon myös, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monta päivähoitoon tyytyväistä vanhempaa, joka haluaisi jakaa kiitokset päiväkodin henkilökunnalle.

Nyt haluan haastaa jokaisen päivähoitoon tyytyväisen vanhemman jakamaan omat kiitokset joko tähän kommenttiboksiin, tai sitten somessa hashtagilla #kiitospäiväkodille. Someakin tärkeämpää on sanoa kiitos ihan kasvotusten. Siksi mä aion, jälleen kerran, maanantaina päiväkodille mennessäni sanoa ääneen henkilökunnalle, miten kiitollinen olen heidän hyvästä työstä. Monesti olen jo sanonut, mutta sitä ei koskaan voi sanoa liikaa.

PS: Tähän postaukseen en julkaise kauhutarina-kommentteja, niille on omat fooruminsa ja oikea paikka ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen ongelmiin liittyen on oma päiväkoti tai oman kunnan varhaiskasvatuksesta vastaava taho. Tämän postauksen tarkoitus on tuoda esiin niitä ihania työntekijöitä ja paikkoja, joita ihan varmasti tästä maasta löytyy hurjasti! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!