Vatsataudista toivutaan rauhassa kotona

26.03.2018

Vihdoin alkaa tuntua että ollaan takaisin elävien kirjoissa koko perhe. Tänään ulkoiltiin jo aamupäivällä lasten kanssa omalla pihalla ja kävelyn merkeissä, ja huomennakin aiotaan ulkoilla omalla pihalla, ja viettää ihan normipäivää kotona askarrellen, tanssien ja leffaa katsoen. Vaikka lapset ovat olleet tänään ihan virkeitä, ja voivat hyvin, ei olisi tullut mieleenkään viedä heitä vielä eskariin tai päivähoitoon, ja huomennakin he saavat varmuuden vuoksi vielä olla kotona. Syy on se, että mä en todellakaan halua olla se, jonka lasten takia tauti leviää eteenpäin edelleen.

Monissa eskari- ja päiväkotikavereiden perheissä on tällä hetkellä vielä meidän kuopustakin pienempiä tyyppejä, ja muistan itse miten en viime vuonna vastasyntyneen kanssa uskaltanut viedä lapsia viikkokausiin päiväkotiin (vaikka he olisivat halunneet mennä) vatsataudin pelossa, ja melkein heti kun lapset menivät, se tauti sitten tuli. Silloin meidän kuopus oli kuusi viikkoa vanha, ja onneksi selvisi kokonaan ilman rajua tautia, joka iski mulle ja Otolle silloin yhtä aikaa. Se oli ihan karmea kokemus, jota ilman oltaisiin mieluusti oltu. Onneksi sentään kuopus ei sairastunut.

Milloin päiväkotiin vatsataudin jälkeen?

Mun mielestä se on ihan uskomatonta, että vanhempia täytyy hoidossa erikseen muistuttaa siitä, että lasta ei saa viedä vatsataudin jälkeen hoitoon, ennen kuin on ollut vähintään yksi kokonaan oireeton päivä (noroviruksessa kaksi). Ja vielä uskomattomampaa on se, että muistutuksesta huolimatta jotkut vanhemmat ajattelevat, että ”no ei se mitään jos kaikki muut lapset sairastuvat ja heidän perheensä sairastuvat” ja vievät lapsen hoitoon heti kun oireet loppuvat. Eihän noin välinpitämätön voi kertakaikkiaan olla! Vatsatauti voi olla pienelle vauvalle hengenvaarallinen, puhumattakaan siitä, mitä se voi aiheuttaa jos päiväkotikaverin perheessä on vaikkapa joku vakavasti sairas, jolle vatsatauti tarttuu.

Vaikka työt tai muut menot olisivat kuinka tärkeitä, ja parin päivän poissaolo aiheuttaisi lisätyötä tai hankaluutta, on se silti pienempi paha kuin se, että tartuttaisi jollekin riskiryhmään kuuluvalle vakavan taudin eteenpäin. Taudin, joka pahimmassa tapauksessa aiheuttaisi hengenvaaran jollekin. Ne pari päivää sisällä voivat oikeasti pelastaa jonkun hengen, sillä vaikka vatsatauti itselle olisi ihan normipöpö, jollekin toiselle se voi olla jotain ihan muuta.  Ja vaikka tietäisi, että ei omassa lähipiirissä tai päiväkotikavereiden lähipiirissä ole pikkuvauvoja tai vakavasti sairaita, ei silti vaan ole reilua levittää inhottavaa sairautta eteenpäin, kun sen kierteen voi helposti katkaista pysymällä pari päivää kotona.

Ihan sama koskee kaikkia muitakin paikkoja kuin päiväkotia. Vasta sairastaneen lapsen kanssa ei lähdetä synttäreille, sisäleikkipuistoon tai kaverille kylään. Sen sijaan jos tuntuu että kotona seinät kaatuvat päälle, voi lähteä kävelylle tai ulkoilla vaikka omalla pihalla tai puhallella saippuakuplia parvekkeella, sekin on lasten mielestä huippu hauskaa sisällä hengailun jälkeen. Ja sisälläkin voi keksiä vaikka mitä tekemistä, kirjojen lukemista, muovailuvahaa, taikahiekkaa tai vaikka askarrella itse lasten lempparia eri limaa.

Mun mielestä tämä on tosi tärkeä juttu, ja toivon että jokainen vanhempi ottaisi huomioon ne muutkin lapset ja perheet kun miettii, onko oma lapsi jo tarpeeksi terve menemään takaisin päiväkotiin. Jos kaikki kipeiden lasten vanhemmat pitäisivät lapset kotona tarpeeksi pitkään, epidemiaa ei välttämättä edes pääsisi syntymään. Toki kotona olemisen lisäksi siihen vaikuttaa myös hyvä käsihygienia ja yleinen vastustuskyky, mutta silti. Meidän perheellä on ainakin vielä reilut kuusi vuotta päiväkoti-uraa jäljellä, sillä niin pitkään on siihen että kuopus menee kouluun. Ehkä jonakin niistä kuudesta vuodesta selvitään yksi kevät ilman vatsatautia? Se vasta olisi hienoa.

Tsemppiä kaikille joilla ikävä vatsatauti tai joku muu kevään tauti jyllää juuri nyt! <3


Katsaus kaksikielisyyteen

23.08.2017

Kirjoitin viimeksi meidän perheen kaksikielisyydestä viime vuoden tammikuussa, eli reilut puolitoista vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että kielellinen kehitys on ollut huimaa sen jälkeen, ja nyt mennään jo aivan eri sfääreissä kuin silloin. Silloinkin lapset pärjäsivät jo hienosti päiväkodissa ruotsiksi, mutta nyt voisi sanoa että kielet ovat etenkin esikoisella ihan tasavahvoja, joissain asioissa ruotsi tulee jopa vahvemmin kuin suomi. Keskimmäisenkin ruotsin kieli on nykyään vahvaa, ja hän pystyy kommunikoimaan ruotsiksi oikein hyvin niin arkipäivän asioissa, kuin esimerkiksi kertomaan omista leikeistään/harrastuksistaan/unistaan/ajatuksistaan.

Meidän kuopuksen kielellistä kehitystä onkin nyt jännittävää seurata, hän on kuitenkin ensimmäinen lapsista jolle on systemaattisesti puhuttu ruotsia jo aivan ensi hetkistä alkaen. Vielä hän ei itse sano mitään, mutta reagoi jo tiettyihin sanoihin ja äänenpainoihin. On hauskaa seurata kuinka hän selkeästi tykkää myös ruotsin kielestä, ja on tykännyt siitä jo ihan pienestä asti. En tiedä johtuuko se siitä että ruotsi on lähtökohtaisesti pehmeämpää ja vähemmän töksähtelevää kuin suomen kieli, vai mistä, mutta häntä aina hymyilyttää kun tytöt ja Otto puhuvat hänelle ruotsia.

Uskon että Novalla on jo huomattavasti helpommat lähtökohdat kaksikielisyyden oppimiseen kuin tytöillä aikoinaan, hänellä kun on jo kolme läheistä jotka sitä toista kieltä puhuvat koko ajan. Silloin kun tytöt starttasivat päiväkodissa, Otto oli meidän perheestä ainut joka oikeasti käytti ruotsin kieltä arjessa, eikä hänkään säännöllisesti. Nyt jopa minä käytän ruotsia viitenä päivänä viikossa, kun haen tai vien tyttöjä, ja Nova on kuullut sitä pienestä asti joka päivä.

Mua jännitti etukäteen vähän tämä meidän superpitkä kesäloma, ja yhdeksän viikon tauko päivähoidosta. Mitä se tekee kielelle juuri ennen esikoisen eskarin aloitusta. Huoli oli aivan turha, eikä kieli ruostunut tytöillä kesän aikana ollenkaan. Tipa on aloittanut vahvasti eskarissa, ja hienosti kirjoittaa omaan vihkoonsa viikon tapahtumat ruotsiksi ja osaa kertoa päivistään. Eskaristakin on saatu pelkkää positiivista palautetta. Kesän aikana hän on kuunnellut paljon ruotsinkielistä musiikkia, ja lukenut paljon ruotsinkielisiä helppolukuisia kirjoja, ja lasten lehtiä, joita ollaan hamstrattu Haaparannalta ja Tukholmasta. Esikoinen on myös lukenut paljon ruotsiksi kirjoja kuopukselle, ja laulanut ruotsinkielisiä lauluja.

Niille jotka lukevat meidän perheen kaksikielisyydestä ensi kertaa, suosittelen aiempia postauksiani aiheesta. Meidän päätöksestä opettaa lapsista kaksikielisiä voi lukea täältä, ja TÄSTÄ löytyy video jolla vastasin lukijoiden kysymyksiin kaksikielisyydestä pari vuotta sitten. Lyhykäisyydessään kuitenkin tausta kuuluu niin, että Otto on asunut osan lapsuudestaan Tukholmasta, ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulut ruotsin kielellä. Myös työt hän tekee ruotsiksi nykyäänkin, vaikka Suomessa asutaan.

Otto on siis kaksikielinen, ja halusimme yhdessä siirtää tämän suuren rikkauden häneltä lapsille. Mun oma ruotsin kielen taitoni on lähtöisin siitä että aloitin ruotsin lukemisen jo tokaluokalla, eli olen lukenut pitkän ruotsin, ja opiskellut sitä jopa pidempään kuin englantia. Lukion jälkeen kävin myös raskaaksi tulemiseeni asti ruotsinkielistä ammattikoulua. Kykenen hyvin kommunikoimaan ruotsin kielellä, ja etenkin nyt monta vuotta sitä säännöllisesti kuulleena se on melko vahva mullakin. Ei tietenkään tunnekieli, kuten Otolla tai tytöillä, mutta melko luontevasti se sujuu.

Arjessa me tehdään niin, että Otto puhuu aina ruotsia ja mä puhun aina suomea, silloin kun tytöt on hereillä. Ei siis vaihdella kieliä, vaan pidetään kumpikin se oma kieli, koska molemmat ymmärretään molempia kieliä. Tyttöjen ollessa hereillä meillä ei siis käytännössä ole yhteistä kieltä, hah. Kahdestaan ollessamme puhutaan suomea. Ja nyt Novan kanssa ollaan kyllä fuskattu välillä niin, että tyttöjen ollessa hoidossa puhutaan vaan suomea. Tässä pitää skarpata!

Me ollaan kyllä ylpeitä siitä miten hienosti tytöt ovat omaksuneet molemmat kielet, ja tiedetään että tämä on ollut hyvä päätös. Yksi parhaita juttuja siinä on se, että tytöt pääsevät ruotsinkieliseen kouluun. Jo kaksi ja puoli vuotta ollaan saatu nauttia ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja siitä miten loistavaa hoitoa, opetusta ja kokemuksia lapset ovat siellä saaneet. Olen iloinen että he saavat jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen asti, ja tulevat kokemaan upeita juttuja koulutiensä aikana.

Hassuja sanasekoituksia meidän lapsilla on kyllä tullut tässä vuosien varrella, tän hetken lemppareita on ainakin esikoisen ”fongata” pokemon, eli ottaa kiinni, kun hän pelaa pokemonpeliä puhelimella ja nappaa pokemoneja ulkona. Ollaan kyllä muistutettu että se on ottaa kiinni, mutta aina sieltä tulee se fongata. Se on söpöä! Keskimmäisellä on ainakin ”klipata” eli leikata saksilla. Viime viikolla mä klippasin hänen hiukset, hah!

Tiedän että siellä ruutujen takana on muitakin kaksi- tai monikielisiä perheitä! Miten teillä sujuu? Oletteko olleet tyytyväisiä erikieliseen varhaiskasvatukseen/kouluun? Mitä lapset ovat tykänneet siitä että heillä on käytössä useampi kieli? Onko teillä ollut hassuja sanasekoituksia?