Viimeiset päiväkotipäivät ennen kesälomaa

23.05.2018

Ensi viikolla meidän pienestä eskarilaisesta tulee ekaluokkalainen, ja tänään juhlistettiin jo viisivuotiaan kevätjuhlaa. Syksyllä hänkin siirtyy viisivuotiaiden ryhmään, jossa esikoinen vasta mun mielestä oli! Käytiin aamulla vielä tapaamassa keskimmäisen opettajaa, kun kevään keskustelu-aika meni näin pitkälle.

Suomeksi se taitaa olla vasu-keskustelu, mutta meillä se on vain ”möte”. Tuntui hienolta kuulla hyvää palautetta, ja edelleen jaksan vaan ihailla sitä, miten yksityiskohtaisesti he osaavat kertoa lapsen luonteesta, puuhista, lempiasioista päiväkodissa ja mieleen jääneistä tilanteista. Sitä on ilo kuunnella, ja kiitinkin tänään jälleen kerran keskimmäisen ryhmää loistavasta työstä ja näistä ihanista vuosista, jotka hän sai tässä leikki-ikäisten ryhmässä viettää.

On ollut niin hienoa, että lapset ovat voineet olla koko päiväkoti-uransa samassa päiväkodissa (eskariin asti), samojen tuttujen ja turvallisten aikuisten kanssa alusta asti. Vaikka keskimmäinen syksyllä siirtyykin viisivuotiaiden ryhmään, ovat senkin ryhmän aikuiset jo tuttuja monen vuoden ajalta, ja ryhmään tulee kaikki nykyisen ryhmän viisivuotiaat kaverit. Ja onneksi hän näkee myös niitä tuttuja aikuisia pikkuisten ryhmästä ja tuosta leikki-ikäisten ryhmästä edelleen pihalla päivittäin. Olen ymmärtänyt että henkilökunnan pysyvyys ei ole mitenkään itsestäänselvää nykyisin päiväkodeissa, joten saadaan kyllä olla todella kiitollisia siitä, että näiden reilun kolmen vuoden aikana koko päiväkodissa on vaihtunut vain yksi aikuinen, ja tunnetaan kaikki nimeltä, ja he meidät.

Silloin kun keskimmäinen aloitti päiväkodissa 1v10kk iässä, hän ei tainnut puhua kuin muutaman hassun sanan ruotsia. Ja jo ensimmäisen puolen vuoden aikana hän oppi kommunikoimaan ruotsiksi, ja viimeisten kolmen vuoden aikana hän on kehittynyt ihan hurjasti, ja puhuu nykyisin ruotsia paremmin kuin suomea, kuten myös esikoinen. Molemmat kielet ovat molemmilla vahvoja, mutta kielioppi on ruotsiksi vahvempi. Onneksi koulussa alkavat sitten suomen tunnit, niin saa siihenkin tasoitusta, ja kotona tietysti tuetaan molempia kieliä parhaamme mukaan.

Me ollaan oltu ihan uskomattoman tyytyväisiä tuohon päiväkotiin, sen kodikkuuteen ja sen henkilökuntaan. Se on sellainen helmi, että ei voisi parempaa olla, vaikka ei kyllä eskarilaisen eskarissakaan ole mitään valittamista ollut, ja yhtä ihana henkilökunta sielläkin on. Lämmin, osaava ja lapsista välittävä henkilökunta on kyllä kaikkein tärkeintä mun mielestä, ja meillä on käynyt sen kanssa todella hyvä tuuri.

On ollut mahtavaa, että me ollaan voitu pitää lapsilla aina viikossa se ylimääräinen vapaapäivä eskariin asti, ja se jatkuu edelleen keskimmäisellä vielä tämän seuraavan päiväkotivuoden ajan. Nautitaan siitä täysillä. Se yksi päivä viikossa on ihanaa luksusta sekä lapselle itselleen, että sille joka hänen kanssaan on kulloinkin ollut kotona. Nyt kun se olen minä, se on sitä mulle, ja Oton vanhempainvapaan aikana se oli sitä Otolle.

Niin kuin keskimmäisen opettaja tänään tapaamisessa sanoikin, me ollaan aina voitu ottaa päiväkodista ja varhaiskasvatuksesta irti ne parhaat puolet, ja samaan aikaan nauttia myös kotona olemisesta ja kiireettömyydestä lasten kanssa. Meillä on ollut hyvä balanssi siinä, ja saadaan olla siitä kyllä tosi kiitollisia, että ei ole tarvinnut koskaan pitää lapsia päiväkodissa hurjan pitkiä päiviä, ja ollaan saatu pitää se vapaapäivä joka viikko, ja aina muulloinkin vapaata silloin kun on siltä tuntunut.

Lapset ovat saaneet aina pitkät joulu- , syys-, hiihto- ja kesälomat, sekä kuopuksen syntyessä saivat olla monta viikkoa kotona ”vauvalomalla”. Aina jos lapsi on itse sanonut, että ei jaksaisi mennä päiväkotiin, niin ollaan annettu pitää vapaapäivä jos se vain suinkin on ollut mahdollista, ja yleensä on. Usein sitä ei ole tapahtunut, että näin olisi sanottu, mutta joskus on ollut sellaisiakin aamuja. Sitten ollaan jääty kotiin kaikessa rauhassa, kun se on kerran ollut mahdollista. Yleensä kuitenkin lapset ovat menneet päiväkotiin riemusta kiljuen, ja kotiin hakiessa sanoneet, että olisivat vielä voineet vähän aikaa jatkaa kivaa leikkiä.

Eskarissa ja koulussa ei olekaan ihan niin vapaata enää, eikä voi olla pois silloin kun huvittaa. Siksi ollaan niin kiitollisia ja onnellisia siitä, että saadaan vielä vuoden ajan nauttia keskimmäisen kanssa tästä. Ja sitten kun koittaa kuopuksen aika mennä päiväkotiin( eli luultavasti sitten, kun hän ei enää nuku kunnon päiväunia, enkä saa mitenkään tehtyä töitäni), me aiotaan jatkaa samalla tavalla hänen kanssaan. Ainakin se yksi kokonainen vapaapäivä viikossa, ja mahdollisimman lyhyet päivät. Hän oli tänäänkin aamulla tapaamisesta tullessa lähdössä pienten ryhmän mukaan ulos, ja meni sinne muiden taaperoiden sekaan ihmettelemään ja osoittelemaan toisia ”vauva, vauva”. Uskon että hän sopeutuu päiväkotiin sitten hurjan hyvin, kun on niin menevä tyyppi ja paikkakin on enemmän kuin tuttu, kun ollaan sieltä niin monesti lapsia haettu ja viety.

Mutta nyt ei mietitä enempää näitä kuvioita, sillä puolentoista viikon päästä lapsilla alkaa kymmenen viikon kesäloma, ja Otto seuraa pian perässä. Saadaan nauttia vielä viimeinen pitkä ja vapaa kesä lasten kanssa, ennen kuin kuopuskin täyttää kaksi ja isyyslomapäivät on käytetty loppuun.

Ihanaa iltaa kaikille <3

PS: Eskarilaisen kuulumisia on toivottu, ja niitä on luvassa ensi viikolla kun hän on päättänyt eskarin. 


Vatsataudista toivutaan rauhassa kotona

26.03.2018

Vihdoin alkaa tuntua että ollaan takaisin elävien kirjoissa koko perhe. Tänään ulkoiltiin jo aamupäivällä lasten kanssa omalla pihalla ja kävelyn merkeissä, ja huomennakin aiotaan ulkoilla omalla pihalla, ja viettää ihan normipäivää kotona askarrellen, tanssien ja leffaa katsoen. Vaikka lapset ovat olleet tänään ihan virkeitä, ja voivat hyvin, ei olisi tullut mieleenkään viedä heitä vielä eskariin tai päivähoitoon, ja huomennakin he saavat varmuuden vuoksi vielä olla kotona. Syy on se, että mä en todellakaan halua olla se, jonka lasten takia tauti leviää eteenpäin edelleen.

Monissa eskari- ja päiväkotikavereiden perheissä on tällä hetkellä vielä meidän kuopustakin pienempiä tyyppejä, ja muistan itse miten en viime vuonna vastasyntyneen kanssa uskaltanut viedä lapsia viikkokausiin päiväkotiin (vaikka he olisivat halunneet mennä) vatsataudin pelossa, ja melkein heti kun lapset menivät, se tauti sitten tuli. Silloin meidän kuopus oli kuusi viikkoa vanha, ja onneksi selvisi kokonaan ilman rajua tautia, joka iski mulle ja Otolle silloin yhtä aikaa. Se oli ihan karmea kokemus, jota ilman oltaisiin mieluusti oltu. Onneksi sentään kuopus ei sairastunut.

Milloin päiväkotiin vatsataudin jälkeen?

Mun mielestä se on ihan uskomatonta, että vanhempia täytyy hoidossa erikseen muistuttaa siitä, että lasta ei saa viedä vatsataudin jälkeen hoitoon, ennen kuin on ollut vähintään yksi kokonaan oireeton päivä (noroviruksessa kaksi). Ja vielä uskomattomampaa on se, että muistutuksesta huolimatta jotkut vanhemmat ajattelevat, että ”no ei se mitään jos kaikki muut lapset sairastuvat ja heidän perheensä sairastuvat” ja vievät lapsen hoitoon heti kun oireet loppuvat. Eihän noin välinpitämätön voi kertakaikkiaan olla! Vatsatauti voi olla pienelle vauvalle hengenvaarallinen, puhumattakaan siitä, mitä se voi aiheuttaa jos päiväkotikaverin perheessä on vaikkapa joku vakavasti sairas, jolle vatsatauti tarttuu.

Vaikka työt tai muut menot olisivat kuinka tärkeitä, ja parin päivän poissaolo aiheuttaisi lisätyötä tai hankaluutta, on se silti pienempi paha kuin se, että tartuttaisi jollekin riskiryhmään kuuluvalle vakavan taudin eteenpäin. Taudin, joka pahimmassa tapauksessa aiheuttaisi hengenvaaran jollekin. Ne pari päivää sisällä voivat oikeasti pelastaa jonkun hengen, sillä vaikka vatsatauti itselle olisi ihan normipöpö, jollekin toiselle se voi olla jotain ihan muuta.  Ja vaikka tietäisi, että ei omassa lähipiirissä tai päiväkotikavereiden lähipiirissä ole pikkuvauvoja tai vakavasti sairaita, ei silti vaan ole reilua levittää inhottavaa sairautta eteenpäin, kun sen kierteen voi helposti katkaista pysymällä pari päivää kotona.

Ihan sama koskee kaikkia muitakin paikkoja kuin päiväkotia. Vasta sairastaneen lapsen kanssa ei lähdetä synttäreille, sisäleikkipuistoon tai kaverille kylään. Sen sijaan jos tuntuu että kotona seinät kaatuvat päälle, voi lähteä kävelylle tai ulkoilla vaikka omalla pihalla tai puhallella saippuakuplia parvekkeella, sekin on lasten mielestä huippu hauskaa sisällä hengailun jälkeen. Ja sisälläkin voi keksiä vaikka mitä tekemistä, kirjojen lukemista, muovailuvahaa, taikahiekkaa tai vaikka askarrella itse lasten lempparia eri limaa.

Mun mielestä tämä on tosi tärkeä juttu, ja toivon että jokainen vanhempi ottaisi huomioon ne muutkin lapset ja perheet kun miettii, onko oma lapsi jo tarpeeksi terve menemään takaisin päiväkotiin. Jos kaikki kipeiden lasten vanhemmat pitäisivät lapset kotona tarpeeksi pitkään, epidemiaa ei välttämättä edes pääsisi syntymään. Toki kotona olemisen lisäksi siihen vaikuttaa myös hyvä käsihygienia ja yleinen vastustuskyky, mutta silti. Meidän perheellä on ainakin vielä reilut kuusi vuotta päiväkoti-uraa jäljellä, sillä niin pitkään on siihen että kuopus menee kouluun. Ehkä jonakin niistä kuudesta vuodesta selvitään yksi kevät ilman vatsatautia? Se vasta olisi hienoa.

Tsemppiä kaikille joilla ikävä vatsatauti tai joku muu kevään tauti jyllää juuri nyt! <3