Itseäni etsimässä

16.03.2017

Vauva on nyt reilut viisi viikkoa vanha, ja musta tuntuu että alan viimeinkin löytää itseni raskauden, synnytyksen ja vauvakuplan jäljiltä. Olo alkaa tuntua omalta: kun katson peiliin näen itseni, ja kun kävelen ulkona mulla on hyvä olo. Tästä raskaudesta palautuminen on ollut siinä mielessä hitaampaa kuin kahdesta aiemmasta, että siinä kesti hetkinen pidempään että olo alkoi olla oikeasti hyvä.

Toki siis mulla ei mitään kipuja ollut eikä synnytyksessä tullut mitään haavoja tai vaivoja mulle. Loppuraskauden levon takia pääsin kuitenkin fyysisesti aika huonoon kuntoon ja tuntuu myös että nivelillä oli tekemistä synnytyksestä toipumisessa. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen mulla oli liitoskipuja ja oikein tunsin miten kaikki lantioluut oli aivan väärässä paikassa. Mun tasapaino oli jotenkin ihan hakusessa kun kropan painopiste muuttui täysin yhdessä yössä.

Eihän nuo sillä tavalla mitään isoja vaivoja ollut enkä joutunut mitään särkylääkettä niihin syömään, mutta siinä vaan kesti hetki että kroppa alkoi taas tuntua siltä niinkuin muistan sen joskus tuntuneen, silloin ennen kaikkia raskausvaivoja ja synnytystä. Viisi viikkoa on lyhyt aika ja synnytyksestä ja raskaudesta kokonaan toipuminen kestää tietysti kuukausia, mutta nyt alkaa olla jo hyvä olla, eikä ole mitään tuntemuksia enää siitä että on ollut raskaana tai synnyttänyt. Ulkona jaksaa kävellä kunnolla ja reipasta vauhtia, eikä se tunnu enää rankalta tai tule mitään liitoskipujakaan.

Tosi hyvä fiilis kyllä tämä, en malta odottaa että pääsen oikein kunnolla liikkumaan sitten kun jälkitarkastus on tehty ja joku on todennut että mun kroppa on liikuntaan valmis. Siihen asti käyn mieluusti vaunulenkeillä ja nautin yhä enemmän ja enemmän lämmittävästä kevätauringosta täysillä.

Vaikka mulla ei vieläkään ole synnyttäjäksi kovin paljoa ikää, niin kyllä ne vuodet huomasi tällä kertaa. Tai siis että on hitaampaa nyt 25-vuotiaana kuin mitä se oli 20- tai 21-vuotiaana. Enhän mä tietenkään voi varmuudella tietää että johtuuko se iästä vai mistä mutta näin luulisin, tai se tuntuu loogiselta.

Mutta kuka sieltä raskauden ja synnytyksen alta on sitten paljastunut? Minä. Muutamaa arpea rikkaampana, uusilla muodoilla varustettuna ja omaan silmääni ainakin ihan minuna itsenäni. Vaikka jokaisen raskauden myötä olen muuttunut enemmän tai vähemmän, mä tykkään niistä muutoksista. Tiedän myös että arpia lukuunottamatta nämä muutokset eivät välttämättä ole pysyviä, mutta nautin niistä niin kauan kuin niitä kestää. Rakastan sitä kuinka raskauden ja synnytyksen jälkeen tunnen oloni naiselliseksi.

Loppuraskaudessa olo oli niin ryytynyt että ei paljoa kiinnostanut vaatteet tai meikit tai hiustenlaitto. Nyt olen nauttinut ihan mielettömän paljon shoppailusta, meikkaamisesta ja hiustenlaitosta. Musta on ihanaa aamulla kuunnella musiikkia ja meikkailla kun vauva nukkuu, ja vauva viihtyy hyvin sitterissä sillä aikaa kun käyn suihkussa. Hän juttelee värikkäille pyyhkeille ja välillä mä laulelen hänelle. Kerrankin joku tykkää kun laulan suihkussa, hah!

Moi, olen Iina ja olen kolmen lapsen äiti. Tykkään tanssittavasta musiikista, pinkistä, suklaasta maitotäytteellä ja erityisen paljon tykkään mun kolmesta tytöstä ja miehestä (hah, tiedättekö sen sarjan kolme miestä ja tyttö, mulla onkin kolme tyttöä ja mies!). En tiedä vielä ihan täysin kuka olen tämän kolmannen raskauden jälkeen, mutta tiedän tärkeimmät, ja tiedän että tykkään itsestäni ja mun perheestä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3


Palautuminen kolmannen raskauden jälkeen

18.02.2017


Moni on toivonut postausta siitä kuinka sujuu palautuminen kolmannen raskauden jälkeen. Synnytyksestä on kulunut nyt 12 päivää ja palautuminen on päässyt hyvin käyntiin. Maha on lähtenyt yllättävän hyvin tälläkin kertaa, vaikka kolmannella kerralla ajattelin että saattaisi kestää hieman kauemmin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Mahdun jo omiin farkkuihini (kiitos superstretch!), mutta hirvittävän mukavalta ne eivät tunnu jalassa ja niiden yläpuolelle puristuu kyllä mukavasti nahkaa. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään.

Sain nyt kolmannella kerralla muutaman arven mahaan lisää ja niissä varmasti kestää hetki haaleta, mutta aika vähällä pääsin tälläkin kertaa niiden suhteen. Täytyy ehdottomasti olla kiitollinen omaa kroppaa kohtaan ja sitä miten hyvin se on kestänyt kaikki kolme raskautta ja synnytystä. Tiedän että ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys että esimerkiksi synnytyksestä selviää ilman tikkejä tai komplikaatioita. On ollut mukavaa aloitella vauva-arkea kun oma vointi on ollut hyvä ja melko ”normaali”.

Maha synnytyspäivänä

Maha viikko synnytyksestä

Mulla tuli aluksi jäätävät turvotukset synnytyksen jälkeen, en meinannut saada sormuksiakaan pois sormista, mutta nyt nesteet ovat lähteneet pois ja sormuksetkin taas liikkuvat nätisti. Raskauskiloja mulla on varmasti vielä jäljellä, mikä on ihan hyvä imetystä ajatellen. Edessä on kuitenkin pitkä imetystaival ja vauvalla pitää olla vähän ruokavarastoa mistä kehittää maitoa. Onneksi maitokin on tosiaan noussut hyvin ja imetys sujuu mukavasti. En kuitenkaan tiedä montako raskauskiloa mulla on vielä jäljellä koska en omista vaakaa, eikä mua oikeastaan kiinnostakaan sitä vielä tietää. Katsellaan sitten joskus jälkitarkastuksessa kun paino pitää neuvolan puolesta tsekata.

Kymmenen päivää synnytyksestä

En ole vielä liikkunut hirveästi koska näin talviaikaan vauvoja ei suositella vietäväksi ulos ennen kahden viikon ikää. Mutta ensi viikolla ajatuksissa on aloittaa varovasti vaunulenkkeily pikkutyypin kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen työntelemään meidän vaunuja ja neitokaista niissä. Ulkona on ollut ihan mielettömän kauniita aurinkoisia päiviä, toivottavasti niitä aurinkopäiviä on luvassa ensi viikollakin.

12 päivää synnytyksestä

Mulla on tosi hyvä mieli palautumisen suhteen ja toivon että vointi jatkuu hyvänä tulevinakin viikkoina. Neuvolan hoitaja muistutti ottamaan myös iisisti välillä ja aina imettäessä rentoutumaan kunnolla ja pötköttelemään, vaikka vointi hyvä onkin. Ja olen ottanut neuvosta vaarin ja viettänyt hyvällä omallatunnolla vauvelin kanssa imetyshetkiä sohvalla tai sängyllä pötkötellen.

Kirjoitin vähän kattavammin ajatuksia palautumisesta ylipäätään Zeldan odotusajan jälkeen. Postauksesta voi käydä myös kurkkimassa miten palauduiin kahdella aiemmalla kerralla.

Keväämmällä tarkoituksena on harrastaa liikuntaa taas säännöllisemmin, koska haluan voida hyvin ja olla hyvässä kunnossa. Mutta siitä projektista lisää sitten kun se on ajankohtaisempi, juuri nyt on hyvä juuri näin.

Ihanaa lauantai-iltaa tyypit <3


Mitä kuuluu palautumiselle?

03.11.2013

Mä sain kommentin tuossa jokin aika sitten, että olisiko mun mahdollista tehdä taas postausta palautumisesta, kun raskaudesta on nyt kulunut jo pidemmän aikaa, melkein seitsemän kuukautta. Koska en vielä(kään) ole kyennyt tekemään sitä ruokapostausta ihan johtuen siitä että ollaan sairasteltu eikä ruokavalio tai jääkaapin sisältö ole ollut ihan sitä mitä normaalisti, niin ajattelin nyt kuitenkin toteuttaa edes jonkin toivepostauksen. Mutta älkää huoliko, se ruokapostaus on kyllä ehdottomasti tulossa, kunhan pääsen taas vauhtiin kokkailussa!

kommenttijeeToisen lapsen jälkeen en ole ottanut palautumisesta yhtään niin paljoa stressiä, kuin ensimmäisen jälkeen. Alussa myönnän toki kytänneeni aika ajoin että joko se pötsi on pienentynyt, mutta nyt kun raskaudesta on jo suhteellisen pitkä aika niin en ole kauheasti enää kiinnittänyt asiaan huomiota. Osansa tekee varmasti myös se että kesällä kun olin vasta synnyttänyt oli keli sellainen että kroppa oli jatkuvasti esillä ja sitä tuli katsottua pienissä sortseissa ja bikineissäkin peilistä useammin. Nyt on jo talvi ihan käsillä ja pehmeiden collegepaitojen ja farkkujen alta sitä harvemmin tulee murehdittua että pilkottaako jostain raskausarpi tai löllönahkamakkara.

mahakuva1 mahakuva11Mun mielestä mä oon palautunut ihan hyvin, mahdollisesti jopa paremmin kuin Tiaran jälkeen, tai aikaisemmin siis. Oon tyytyväinen mun kroppaan, voisi se olla kiinteämpikin mutta en mä sitä vihaa. Se on ihan bueno, mun näköinen vartalo kuten aina ennenkin. Vaikka olenkin ihan sinut itseni ja nykyisen ulkoisen habitukseni kanssa, on kroppa ja sen kunto kuitenkin mulle tärkeä asia. Siksi mä otin kesällä itseäni niskasta kiinni ja päätin että säännöllisen liikunnan on tultava osaksi mun elämää taas tauon jälkeen.

Ostin kahvakuulan ja aloin käymään lenkillä. Ensin pidin itselläni tiukkaa rutiinia, liikuin säännöllisesti kuusi kertaa viikossa kahvakuulaillen ja pari kertaa viikossa lenkkeillen. Sitten liikunta kuitenkin jäi, ja jäi, ja jäi, kun tuli pimeää ja kylmää. Aloin taas puputtamaan herkkuja harva se ilta ja laiskistuin niin että ennen leipomani mustikkapiirakat ja mutakakut vaihtuivat mihinkäs muuhun kuin kauppojen valmiisiin kaloripommeihin. Eihän ne itsetehdytkään herkut terveellisiä ole, mutta en koe niitä ihan yhtä pahana kuin lisäaineiden kyllästämiä keksejä ja muita mussutettavia, mitä kauppojen valikoimista löytyy.

Muutaman viikon mussutettuani mä kyllästyin ja päätin alkaa uudelleen liikkumaan. Kerkesin saada lenkkeilyyn taas hyvän vauhdin päälle ennen kuin tultiin kipeäksi koko perhe ja nyt tuntuu että pitää taas aloittaa alusta. Yllättäen herkutkin ovat maistuneet sairasteluajan, ruoka sen sijaan ei. Lapsilla on sentään ollut fiksua syötävää mutta äiti ja isi on laiskotelleet heidäkin edestään. Suorastaan ällöttää miten huonosti on tullut syötyä, onneksi olo alkaa muuten olla jo helpompi ja ensi viikolla taidankin tehdä oikein extrasuperterveellistä ruokaa.

Nyt hyppäsin vähän asian viereen kun aloin juttelemaan ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta ajattelin vähän niinkuin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kertoa missä mennään niidenkin suhteen, kun kyseisistä aiheistakin multa on toivottu postausta. Tämän enempää ei tällä hetkellä ole kerrottavaa, mutta kunhan pääsen takaisin vauhtiin niin voin vaikka esitellä mun kahvakuulan, se on armeijan vihreä ekotekoinen kaveri ja mä tykkään siitä että kun sillä treenaa niin se tuntuu ja tulokset näkee oikeasti pian. Tavoitteena mulla ei ole muuttua lihaksikkaaksi, eikä se mun heiveröisellä kuulalla onnistuisikaan – mutta haluan edelleen kiinteytyä ja pysyä hyvässä peruskunnossa. Suurin tavoite mulla on se että saisin liikunnan takaisin osaksi mun jokapäiväistä elämää, niin ettei kynnys lähteä lenkille tai jopa salille olisi näin suuri.

kroppaniiiOnneksi olen siitä onnekkaassa asemassa että ainakaan toistaiseksi liikunnan puutos tai herkuttelu ei ole pahemmin ulkonäköön vaikuttanut, vaan lähinnä fyysiseen oloon joka on välillä ollut tosi voimaton ja surkea. Tai ainakin koen että tuota ylläolevaa kollaasia katsoessani näytän suunnilleen samankokoiselta kaikissa kuvissa lukuunottamatta yhtä. Mutta selvää on että eihän kukaan voi ikuisesti olla liikkumatta ja mussuttaa vaan herkkuja pysyen yhtä hoikkana kuin ennenkin. Siksi haluankin tehdä kunnon muutoksen juuri nyt etten koskaan pääse ylipainoiseksi asti.

Ja jos joku pohtii siellä mun nykyistä painoa, niin tällä hetkellä painan saman verran kuin astellessani ensimmäistä kertaa elämässäni äitiysneuvolaan vuonna 2011. Paino on näiden vuosien varrella vaihdellut 43:sta kilosta 62:n kiloon ja nyt olen taas siinä omassa painossani. 62 kiloa painoin siis mennessäni synnyttämään Tiaraa ja 59 kiloa mennessäni synnyttämään Zeldaa.

Se yksi kuva kollaasista, josta puhuin on otettu silloin kun painoin 43 kiloa mennessäni ensimmäiselle neuvolakäynnille Zeldan odotusaikana ja se oli jo liian vähän jopa mun mielestä, mutta kuten olen täällä useaan kertaan kertonutkin niin en koskaan pyrkinyt siihen painoon vaan mulla vaan lähti painoa ihan itsestään vaikka söin kuin hevonen. Kävin jopa lääkärissä sen takia ja multa otettiin vaikka ja mitä kokeita ja testejä kilpirauhasarvoista lähtien mutta mitään ei löytynyt. Onneksi kuitenkin raskausaikana paino nousi ja nyt raskauden jälkeen olen jo useamman kuukauden pysynyt omassa painossani ja toivon ettei se tästä muutukaan mihinkään suuntaan. Tässä vielä se kuva isompana, ja kuva tämänhetkisestä tilanteesta vaatetettuna:

IMG_5233IMG_4543xSiinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Mä veikkaan että jos jokin muutos kropassa vielä tapahtuu niin se tapahtuu sitten kun lopetan imetyksen, sitä taas en ole vielä suunnitellut että milloin se tulee tapahtumaan. Mutta jos haluatte vielä palautumisesta kuulla niin kirjoitan siitä sitten kun imetys on loppunut ja hormonitoiminta palautunut ennalleen joskus hamassa tulevaisuudessa, sitten sen näkee mitä nämä vuodet oikeasti ovat mun kropalleni tehneet.

Tämä jäi hieman myöhäiseen tämä postaus kun tuolla meidän pienemmällä neidillä on nukahtaminen edelleen vähän turhan hankalaa sen flunssan jäljiltä, mutta sainpa kuitenkin tehtyä! Nyt koitan vielä saada kommentit vastailtua ja taidan laittaa Facebookin puolelle vielä yhden hauskan videon Tiarasta ja mun kaverista Oonasta. Kuvasin sen tänään päivällä niin että Tipa ei huomannut ja hän selitti innoissaan vaikka ja mitä, haha! Huomenna julkistan arvonnan voittajan, jotta partakone lähtee oikeaan osoitteeseen. Kiitos ihan mielettömän paljon kaikille osallistuneille, teidän määrä oli ihan järjettömän suuri, 895, wau!


Toivepostaus: Palautuminen toisen raskauden jälkeen osa 2

31.05.2013

Tänään oli se kauanodotettu jälkitarkastus, jos sitä enää tämänpäiväisen jälkeen voi sillä nimellä kutsua! Meidän vauvalle ja mulle oli laitettu peräkkäiset ajat että ensin on vauvan lääkärineuvola ja sitten mun jälkitarkastus ja sehän meni aivan pipariksi. Kesän kunniaksi meille oli tietenkin laitettu lääkäri-opiskelija ”lääkäriksi” ja nyt täytyy kyllä sanoa että jäi huono maku suuhun koko käynnistä. Mä ymmärrän kyllä että opiskelijankin täytyy saada harjoitella mutta miksi, oi miksi opiskelijat täytyy laittaa yksin harjoittelemaan? Tai tiedänhän minä, resurssipula, mutta kun se johtaa vain suurempiin harmeihin.

Meidänkin käynti kesti lopulta 1,5h aiheuttaen jonollisen kyrsiintyneitä asiakkaita ja ylilääkärin paikalle – vaikka kyseessä  oli ihan rutiinitarkastukset. Meidän jokaisella neuvolakäynnillä harvinaisen tyytyväiseksi tituleeratun vauvan tunnin kestäneestä lohduttomasta itkusta (joka varttitunnin lonkkien vääntelystä aiheutui) hämmentyneenä unohdin sitten kysyä kaikki mieltäni askarruttaneet asiat mm. liikunnasta ja meinasi unohtua jälkitarkastustodistuksenkin saaminen mutta onneksi tämä ylilääkäri sitten muisti kysyä että olenko jo saanut sen lääkäriltä. Niin ja niissä vauvan lonkissahan ei ollut mitään vikaa, opiskelija vain ”kokeili vauvan pulssia nivusista” ja ihmetteli kun ei saanut pulssia tuntumaan silloin kun vauva huusi. Anteeksi, olen vain edelleen tuohtunut koska ei varmasti kukaan haluaisi että omaa pientä vauvaa itketetään aivan turhan takia ja vielä niin pitkään! Täytyy sanoa että tämän päivän lääkärikäynti oli yksi mun elämän turhauttavimpia kokemuksia.

IMG_3953xMutta nyt siihen itse palautumiseen, vaikka en kyllä jälkitarkastuksen perusteella ole yhtään sen viisaampi kuin aiemminkaan. Mitat otettiin jo tiistaina ja kertyneistä 15:stä raskauskiloista oli jäljellä vielä neljä. Mä oon vain tyytyväinen niihin neljään kiloon sillä ennen raskautta mun paino oli jostain syystä laskenut aika alas vaikka söin normaalisti enkä liikkunutkaan normaali vaunulenkkejä enempää. Tällä hetkellä koen olevani siis noin suurinpiirtein mun omassa ihannepainossani! Täytyy vain toivoa että imettäminen ei laske nyt mun painoa enää niin alas kuin mitä se tosiaan ennen raskautta oli.

Palautuminen raskauden jälkeen on varmaan yksi herkimmistä aiheista nostattamaan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin meidän äitien keskuudessa (heti imetys-korvikesodan ja perhepeti vs. pinnasänky -taiston jälkeen tietysti). Toisaalta pitäisi palautua nopeasti mutta toisaalta sekään ei ilmeisesti ole hyvä jos palautuu nopeasti. Itse olen vastaanottanut sekä arvailuja siitä että palaudunko enää koskaan ennalleni toisen raskauden jälkeen, että kommentteja siitä kuinka pukeutumalla tiukkoihin vaatteisiin ja esittelemällä kroppaani synnytyksen jälkeen kasaan paineita toisille äideille palautua nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen.

IMG_3968xIMG_3987xMun mielestä se vain tuntuu väärältä että pitäisi peitellä omaa kroppaansa vain siksi ettei jollekin tule paha mieli! Miksei siitä saisi olla ylpeä jos on palautunut hyvin? Miksei saisi iloita kun näkee raskauden jälkeen peilissä viimein sen tutun oman itsensä ja pukeutua juuri niinkuin itse haluaa? Faktahan on kuitenkin se että jokainen palautuu omaan tahtiinsa, eikä mun mielestä palautumisesta pitäisi ottaa mitään paineita kun ei sille näin pian synnytyksen jälkeen oikein voi eikä edes saakaan tehdä mitään. Jos mä itse loisin esimerkkiä että heti synnytyksen jälkeen pitää himokuntoilla ja ei saa syödä muruakaan jotta on mahdollisimman pian entisellään, mä ymmärtäisin syyttelevään sävyyn kirjoitetut kommentit paineiden asettamisesta – mutta jokainen lukija tietää että niin en ole tosiaan tehnyt!

Enkä kyllä ala säkkiinkään pukeutumaan ettei kukaan ottaisi paineita. Mä oon niin tyytyväinen mun kroppaan kuin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla ja pukeudun myös sen mukaan. Viimeksi en ollut ollenkaan näin tyytyväinen näin pian synnytyksen jälkeen, kilojakin oli jäljellä silloin vielä paljon enemmän. Palautuminen voi siis olla todella erilaista jokaisen äidin lisäksi myös jokaisen eri raskauden kohdalla. Mä kirjoitin palautumisesta viimeksi viikko synnytyksen jälkeen – tyytyväisenä senhetkiseen tilanteeseen ja silloin jo totesin että palautuminen on erilaista kuin ensimmäisestä raskaudesta.

Kaikenkaikkiaan koen olevan myös fyysisesti paremmassa kunnossa tämän toisen raskauden jälkeen vaikka vietin keväällä useamman kuukauden vuodelevossa! Jaksan hyvin nostella vaikka molempia muksuja yhtäaikaa ja työnnellä tuplarattaita ylämäessä vaikka kyydissä on rattaiden painon lisäksi 17kg muksuja ja 5kg ostoksia. Viime postauksessa mainitsemani lantiokivut menivät muutamassa päivässä ohi kuten silloin ounastelinkin ja niiden jälkeen olen onneksi ollut ihan kivuton. Myös raskausarvet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) ovat haalistuneet suht huomaamattomiksi eivätkä ne mua häiritse yhtään, siinä ovat muistona vanhan umppariarven kyljessä. Linea negrakin erottuu vielä, vaikka raskausaikana sitä ei näkynyt ollenkaan! Hassua miten se tuli näkyviin vasta synnytyksen jälkeen.

IMG_3980Mä oon ottanut tasaisin väliajoin kuvia mun mahasta nyt synnytyksen jälkeen tätä postausta mielessä pitäen että niistä näkee miten palautuminen on viikkojen varrella edennyt. Lähtötilanne kaikelle palautumisellehan oli siis tämä:

IMG_8095x IMG_8100xKuvissa mun masu raskausviikolla 36+0 – tasan viikkoa ennenkuin meidän pikkuinen näki päivänvalon. Nämä ovat viimeisiksi jääneet masukuvat! Huh miten iso se olikaan, olin jo iloisesti unohtanut kaiken sen tukaluuden. Hassua ajatella että kuusi viikkoa sitten meidän pieni neiti vielä köllötteli tuollanoin ja mä vain toivoin että hän syntyisi jo ja saisin pitää häntä sylissä. Nyt hän on ollut täällä meidän nuuskuteltavana ja ihasteltavana jo niin kauan ettei tosiaan osaisi kuvitella elämää ilman! Mutta ainiin mun ei pitänyt taas kerran herkistellä vauvahuuruissa vaan kertoa jotain aivan muuta! Tässäpä siis kollaasia masun palautumisesta synnytyksen jälkeen:

masumegavertausNyt tuntuu niin isolta tuo eka masu vaikka silloin se tuntui aivan minimaaliselta sen megapötsin jälkeen! Eihän se iso ole, mutta on se tietty isompi kuin tämänhetkinen masunen. Ylimääräistä nahkaa on vielä, ei ehkä enää sen jättivatsan vertaa mutta kyllä tuonne saisi muutaman hamsterin ängettyä eikä tekisi tiukkaa. Istuessa se lähinnä näkyy ja jos alkaa oikein vartavasten venyttämään sitä ihoa, seistessä ei enää juurikaan.

Painoa mä en halua enää saada alemmas, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu! Mua vaan nyt edelleenkin mietityttää se että milloin saa alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä tai esimerkiksi juoksemaan ja hyppimään? Koen että lantionpohjalihakset ovat ihan normaalit eikä musta tunnu ollenkaan pahalta jos vaikka juoksen pikaspurtin bussiin mutta saisinkohan mä vielä edes tehdä niin? Harmittaa kyllä niin vietävästi kun en saanutkaan niitä vastauksia tänään joita olin toivonut. Pitänee varmaankin vielä ensi viikolla soitella neuvolaan uudemman kerran ja koittaa vaikka saada uutta jälkitarkastusaikaa (onnea vaan yritykseen kesän aikana, tiedän!). Kuinka pian synnytyksen jälkeen te olette uskaltaneet aloittaa raskaamman liikunnan?

Mulla on pikkuhiljaa aika rientää koisimaan kun huomenna on ne Oton sukulaisen valmistujaiset, mutta toivottavasti piditte postauksesta! Ihanaa viikonloppua ja hurjan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille♥♥

PS: Tuttikertomuksen toteutan mahdollisimman pian kun niin moni toivoi sitä, halusin vain tehdä tämän ensin!