Yhtenä marraskuisena viikonloppuna meidän perheessä

05.11.2018

Mua naurattaa. Siis me tehtiin viime viikon torstaina kunnon sellainen överikauppareissu, että ostettiin ruokaa niin, että sitä riittää varmasti tämän viikon loppuun. Oltiin edelliset pari viikkoa tyhjennelty pakkasen ja kuivakaapin juttuja, kun huomattiin, että joitakin monta kuukautta ”varastossa” henganneita juttuja oli menossa pikkuhiljaa vanhaksi. Käytettiin siis kaikki makaronipussin jämät, säilykkeet, ateriakastikkeet, seesaminsiemenet, wokvihannekset, kalapuikot ja muut pois. Torstaina täytettiin taas ihan kaikki kaapit tuoreilla jutuilla, ja ajateltiin, että vietetään viikonloppu kokkaillen rauhassa kaikkia herkkuja. Siinä kävikin niin, että ei laitettu viikonloppuna kertaakaan ruokaa. Torstaina ostettiin pannupizzat kotiin mukaan kauppareissun yhteydessä ravintolasta, ettei tarvinnut enää kauppareissun jälkeen illalla alkaa kokkaamaan.

Perjantaina vietettiin Oton perheen luona iltaa Kauniaisissa, ja syötiin maailman parasta boloa, eli bolognesea, heh. Lauantaina me taas vietettiin treffi-iltaa Oton kanssa ja Oton sisko laittoi lapsille illallista meillä. Me herkuteltiin Oton kanssa Copas Y Tapasin päivän menulla, joka siis vaihtuu joka päivä ja jossa ainoastaan pääruuan voi valita, muut on ylläreitä. Ai että oli hyvää, siis ihan älyttömän herkullinen yllätysmenu!

Meidän tapas-lajitelmassa oli mm. juustovaahtoa, hirvitartaria ja haukea, sekä savustettua hauen mätiä. Pääruoaksi mä söin taimenta myskikurpitsalla ja suolapuolukoilla, ja jälkkäriksi oli jotain luomupäärynäjäädykettä, jonka kanssa oli jostain kukasta tehtyä jotain (en nyt muista kukan nimeä). Mutta siis aivan älyttömän herkullinen menu, ehkä yksi parhaista, joita olen tänä vuonna syönyt.

Sunnuntaina me mentiin extempore kylään meidän kavereille Espooseen katsomaan heidän uutta kotia, ja kaverit kysyivät, että halutaanko syödä heillä tortilloja. Ja tietty me nyt haluttiin nauttia herkullisesta ruuasta yhdessä kavereiden kanssa. Ja niin siinä sitten kävi, että ei kokattu illallista koko viikonloppuna, ja lounaaksikin syötiin vaan jämiä, ja yhtenä päivänä Snack Potia lasten toiveesta. Aika mukavaa.

Nyt meillä on siis edelleen kaikki kaapit ihan täynnä ruokaa. Onneksi katsoin kauppareissulla päiväykset tarkkaan, eikä mitään mennyt vanhaksi sillä aikaa kun herkuteltiin muiden kokkaamilla herkuilla. Varsinkin kaikkien kasviproteiinien ehdoton etu lihaan verrattuna on kyllä se, että ne säilyvät niin pitkään. Siis joku Mifu Jauhis tai Härkis säilyy viikkotolkulla, eikä tarvitse murehtia, että ne menisivät vanhaksi jos haluaakin lähteä käymään syömässä jossain (neljänä päivänä peräkkäin, hups).

Hieno facepalm, eikö!

Oli aika ihanaa viettää viikonloppua vaihteeksi näinkin päin, että ei kokattu kertaakaan. Kokkailun sijaan käytettiin aikaa mm. joulumaan rakentamiseen legoilla (kuvissa), niihin meidän treffeihin Oton kanssa, sekä kavereiden näkemiseen. Vietettiin paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja otettiin rennosti.

Käytiin viemässä kynttilä Pyhäinpäivänä muualle haudattujen muistomerkille, ja ihailtiin upeaa kynttilämerta. Siellä hautausmaalla me seisottiin pimeässä Oton kanssa, ja samalla kun katsoin kaunista kynttilämerta ja kuulin ihmisten puheensorinaa, mä itkin. Itkin, koska huomenna on vuosi siitä, kun mä menetin mun rakkaan mummun. Ja mulla on niin hemmetin kova ikävä, vieläkin.

Viime viikonloppu oli tunteikas ja ihana viikonloppu. Postaus alkoi naurulla ja päättyi itkuun. Huomisesta vasta tunteikas päivä tuleekin. Mä haluaisin huomenna muistella mun mummua yhdessä lasten kanssa, ja aion sytyttää kynttilän täällä kotona. Se saa palaa koko päivän. Nyt tätä kirjoittaessakin mua itkettää ikävästä ja surusta. Mutta kyllä se taas siitä. Onneksi on lapset, joiden kanssa surullisestakin päivästä voi löytää pieniä iloja ja rakkautta. Vaikka päätän tämän postauksen nyt näihin haikeisiin tunteisiin, haluan silti toivottaa kaikille teille ihanaa uutta viikkoa <3 


Tänään olen kiitollinen

29.10.2018

Parin viikon takainen positiivisen psykologian luento herätteli mua monella tapaa, ja toinen asia, joka siitä konkreettisesti on jäänyt käteen, on arkinen kiitollisuus. Mä tunnen sellaista syvää kiitollisuutta perheestä, terveydestä, kodista ja töistä ja kaikista muista ”isoista” asioista ihan joka päivä. Se on mulle helppoa ja luontaistakin, enkä usko, että menee päivääkään etten ajattelisi sitä, miten kiitollinen olen kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on. Osaan myös olla kiitollinen Otolle tai lapsille konkreettisista sanoista tai teoista, ja ilmaisen kiitollisuuttani usein. Arjessa on kuitenkin myös paljon sellaista hyvää ja ihanaa, joka saattaa vaan mennä ohi, ellei sitä erikseen pysähdy ajattelemaan. Siksi ajattelin listata muutaman asian, joista olen kiitollinen juuri tänään (niiden ilmiselvien ensimmäiseksi mainittujen isojen asioiden lisäksi).

1. Olen kiitollinen siitä, että saatiin niin ihanaa asiakaspalvelua apteekissa. Yhdellä meidän mineistä on yhtäaikaa useampi afta suussa, ja se on tietysti tosi ikävän tuntuista. Käytiin hakemassa apteekista helpotusta, ja saatiin tosi asiantuntevaa apua, ja lisäksi lapsi sai vielä työntekijältä kehuja hienosta käytöksestä, joista selkeästi ilahtui. Olen myös kiitollinen siitä, että aftasuihke auttoi nopeasti.

2. Olen kiitollinen Ilmastonmuutosta käsittelevän postauksen kommenteista. Ihan älyttömän ihania kommentteja, asiallista keskustelua, pitkiä tekstejä ja hienoja ajatuksia. Mua jännitti ihan super paljon tarttua polttavaan aiheeseen, mutta jälleen te osoititte, miten upeita tyyppejä olette, ja miten hienosti ja monimuotoisesti osaatte ajatella ja perustella näkemyksiänne.

3. Olen kiitollinen siitä, että sain viime viikonloppuna saanut sovittua kolmen ystävän kanssa vihdoin treffit! Ollaan taas puhuttu vaikka kuinka kauan, että ”pitäisi” nähdä, mutta aina se vaan on jäänyt. Mutta nyt on tärskyt merkitty kalenteriin, joten vihdoin nähdään. Miten se onkin aina niin hankalaa saada sovittua.

4. Olen kiitollinen siitä, että päästiin lasten kanssa näkemään kirjamessuilla Antti Tuisku! Antti oli signeeraamassa kirjoja, juuri kun käveltiin siitä ohi. En mennyt kilometrin mittaiseen jonoon kirja kourassa, sillä mä kuuntelin kirjan äänikirjana silloin, kun mun toinen silmä oli silmälapun takana ja tuskat olivat kovat. Antti Tapani pelasti sen sunnuntain, kun taapero tökkäsi mulle silmään kivuliaan haavan. Makasin vain pimeässä ja kuuntelin tuntikausia Antin vaikuttavaa tarinaa. Kirjamessut olivat muutenkin hieno kokemus tänä vuonna, vaikka eloisa taaperomme pitikin koko perheen jatkuvassa liikkeessä.

5. Olen kiitollinen hienoista työmahdollisuuksista. Pääsen tällä viikolla tekemään jotain, mikä jännittää ja pelottaa mua hirveästi, mutta samalla on ihan älyttömän hienoa ja tärkeää. IIK mua jännittää niin paljon. Jollekin toiselle sama voisi olla pieni juttu ja ihan perus kauraa, mutta mulle se on ensimmäinen kerta ja siksi jännitän etukäteen.

6. Olen kiitollinen ihanista sukulaisista, jotka auttavat ja välittävät. Oton enon perhe poimi meille suppilovahveroita valmiiksi, ja saatiin käydä hakemassa ne valmiiksi käsiteltynä ja pakastettuna. Alunperin meidän piti mennä mökille poimimaan itse, mutta ei saatu sopivaa viikonloppua sovittua. Ihanan sydämellistä, ja olen niin iloinen sienistä, joita meillä on nyt pakkanen täynnä. Ensi viikonloppuna taas päästään kahdestaan Oton kanssa treffeille, kun Oton sisko tulee meille lasten kaveriksi. Ja viikko sitten oltiin juuri Oulussa mun rakkaiden sukulaisten luona.

7. Olen kiitollinen tänä vuonna n. 173663484% parantuneista ajanhallinnan taidoista meidän perheessä. Monta vuotta mentiin erilaisilla listoilla, paperilippusilla ja lappusilla, ja oltiin aina ihan pihalla koko perheen aikatauluista. Nyt ollaan pidetty jo puolisen vuotta google-kalenteri 100% ajantasalla Oton kanssa, ja sinne merkitään ihan_kaikki. Siis ihan kaikki. Ehkä tämä on osasyy siihen, miksi treffejä kavereiden kanssa on nykyään helpompi sopia, kun näkee paljon paremmin, mitkä hetket ovat oikeasti vapaana, eikä tarvitse vaan arvailla. Kun molemmat pysyy menoista perillä, arki ei myöskään tunnu niin kiireiseltä, kun konkreettisesti näkee mitä on milloinkin.

8. Olen kiitollinen siitä, että taaperon kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas tulivat viimein läpi, ja ollaan saatu taas nukkua viimeiset pari yötä. Sitä edeltävät yöt olivat pitkästä aikaa herätyksiä täynnä. Sitä ehtii aina unohtaa kun saa nukkua hyvin, että miten rankkaa se väsymys on useamman katkonaisen yön jälkeen. Mutta onhan se hampaiden tulo kaikkein rankinta taaperolle itselleen, onneksi pienenkään ei nyt tarvitse kärsiä kutittavista ja aroista ikenistä.

9. Olen kiitollinen siitä, että saatiin  viikonloppuna oikeasti levättyä kunnolla ja ladattua akkuja. Kirjamessujen lisäksi lapset kävivät lauantaina karkki vai keppostelemassa, ja tulivat sitten naapurin tytön kanssa meille katsomaan Putousta. Sunnuntaina tavattiin ystäväperhettä, ja illalla vielä Oton perhe tuli meille extempore-piipahdukselle. Sen jälkeen pelattiin yhdessä Kimbleä, ja se oli niin rentoa ja kivaa. Tuntui siltä, kuin kellojen siirto olisi antanut yhden ekstratunnin päivään, kun me herättiin kellon mukaan 7.25 mutta fiilis oli yhtä pirteä kuin olisi nukkunut puoli ysiin.

Kysyin vielä Otolta, mistä arkisesta asiasta hän on juuri tänään kiitollinen. Vastaukseksi sain:

”Siitä, että meillä on vieläkin ”lihapullia”.”

Lihapullat ovat siis meidän perheen höpsö vitsi, kun taapero kutsuu ihan kaikkia pullia lihapulliksi. Oikeasti meillä ei ole lihapullia vaan korvapuusteja, joita Otto käy ei-niin-salaa hakemassa keittiöstä aina kun silmä välttää.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3 Mistä te olette tänään kiitollisia?

PS: Mitä olette mieltä sellaisesta, että listaisin esim. kerran viikossa insta storiesin puolella mun @iinalaura-tilillä vaikka 7 asiaa joista olen siinä viikossa kiitollinen? Jos alkaisin pitämään vähän sellaista ”kiitollisuuspäiväkirjaa” vaikka sunnuntaisin?