AKKAVALTA: Otto vanhempainvapaalla

30.07.2017

Koin tuossa viime viikonloppuna eräänlaisen ahaa-elämyksen, ja heti perään itseasiassa toiseen. Istuimme tusinan muun miehen kanssa iltayhdeksän maissa sunnuntaina laivan baarissa matkalla Tallinnasta Helsinkiin, toinen toistaan väsyneempinä odottamassa kotiin pääsyä kahden päivän Latvian polttarireissun jäljiltä.

Jostain hetken mielijohteesta päädyin esittelemään kuvaa meidän Novasta vieressäni istuvalle sulhasen veljelle, täysin tämän sitä pyytämättä. Nuoren sinkkumiehen kohteliaasta, mutta erittäin epäkiinnostuneesta ilmeestä, tajusin kuinka kotiutunut ja faijautunut minusta on tullut. Omasta välinpitämättömyydestäni tätä tosiasiaa kohtaan tajusin, että minua ei haittaa se ollenkaan. Kuvien esittelyn kuitenkin lopetin siihen paikkaan, ja tyydyin selaamaan niitä itsekseni.

Olen ollut poissa töistä nyt pääsiäisestä asti, enkä pysty oikein sanoiksi pukemaan kuinka paljon olen nauttinut siitä että olen saanut olla koti-isä. Tottakai kokemukseni on tähän mennessä ollut siinä mielessä aavistuksen epärealistinen, että olemme koko perhe kotona kesälomalla. Enkä voi kyllä vakavalla naamalla väittää, etteikö sama homma jatkuisi jossain määrin silloinkin kun lapset palaavat päiväkotiin ja eskariin, sillä Iina tekee kuitenkin töitä kotoa käsin.

Kyllä, vauvan hoito ja kodin siisteys sun muu ovat suurimmilta osin arkena minun vastuullani, mutta koska Nova kuitenkin edelleen vetää tissimaitoa eikä minun hieman isävartalosta kärsivä rintani sitä ainakaan viime tarkistuksessa erittänyt, saan minä pieniä breikkejä pitkin päivää Novan syödessä, ja välillä myös sammuessa tissille.

Tätä kevyttä luksusta lukuunottamatta olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan, ja mielestäni aika hyvin ottanutkin, vetovastuun vauva-arjesta. Rintaruokinta kun tosiaan on ainoa asia, mihin minä en sattuneesta syystä pysty. Vaunulenkit, sormiruokailu, vaipanvaihto, puistoreissut sun muu vauva-arki sujuu minulta siinä missä tuolta paremmalta puoliskoltanikin. Vaatteiden valinnoissa ja muissa esteettisissä seikoissa Iina tosin ottaa täysin pyytämättä ohjat, minä kun en erota persikkaa lohenpunaisesta. Vauvan pukemisen hoidan kuitenkin minä.

Iso muutoshan tämä on kuitenkin ollut. Reilun puoli vuosikymmentä istumaduunia painaneena toimistorottana, on siirtyminen täysaikaiseen isyyteen ollut pientä hakemista. Ei haastavaa, mutta hakemista. Kaikki sellaiset pienet jutut kuten omien ruoka-aikojen siirtyminen, ja normaalin päivärytmin muuttuminen, ovat vaatineet pienoista sopeutumista. Esimerkiksi nyt kun en enää istu kolmasosaa vuorokaudesta tietokoneen ääressä, vaan kuljen usein sellainen kahdeksankiloinen möhkäle sylissäni, onnistuin minä saamaan niskani kuukaudessa niin jumiin ettei pää enää kääntynyt. Itse lastenhoito on onneksi sujunut sillä samalla varmuudella ja kokemuksella, jota olen ehtinyt keräämään jo kahden aikaisemman lapsen verran, tällä kertaa isi on vain enemmän kotona. Ja siitähän tässä vanhempainvapaassa loppupeleissä on kyse, ajasta ja läsnäolosta.

Ehdottomasti suurin muutos on nimenomaan se, että olen saanut olla kaikessa läsnä. Kertaakaan en ole Novan vauva-aikana joutunut siihen tilanteeseen että tyttö oppii, tekee tai kokee jotain uutta ilman että minä olen ollut paikalla.

Se vauvakupla joka Suomen perhanan lyhyiden isyysvapaiden takia kestää yleensä vain pari viikkoa, on tällä kertaa kestänyt jo pian puoli vuotta. Voin meinaan vannoa että Tiaran ja Zeldan monet ekat hetket ovat paremmin tallessa puhelimeni kuvagalleriassa kuin minun päässäni. Täysin toisinpäin kuin tällä kertaa.

Tällä hetkellä me herätään usein rauhassa koko perhe, tytöt omasta takaa katsomaan aamu-lastenohjelmia, ja me Iinan kanssa sitten kun välissämme nukkuva möykky iloisesti hymyillen mäiskii, ja rapsuttaa meidät unesta. Tänäänkin heräsin aamulla siihen, kun Nova ensin naama säteillen rapsutti mua silmäkuopasta, ja käännettyäni kylkeä vielä takaraivosta.

Eikä tällä hetkellä tarvitse olla kokoaikaa tekemässä jotain. Normaalisti töissä ollessani tuntui usein siltä, että oli pakko kokoajan mennä ja tehdä ja olla, ettei työn ulkopuolinen aika tuntunut hukkaan heitetyltä. Välillä niin jopa oman jaksamisen rajoilla. On ihanaa, kun pystyy hyvällä omallatunnolla istua rauhassa tunnin sohvalla vauva sylissä, siskojen touhuja ihmetellen ja kirjoja tutkien. Niin ihanaa, että minä, aikuinen mies, täysin epäironisesti, käytin juuri sanaa ”ihana”.

Ja vaikka vauvanhoito tällä hetkellä kaappaakin suuren osan päivästä, jää minulla huomattavasti enemmän aikaa viettää isompien tyttöjen kanssa kuin mitä ”normaalissa” arjessa jäi duunin, kodinhoidon sun muun pakollisen jäljiltä. Ja vaikka suhteeni Novaan onkin ehkä läheisempi nyt näin vauva-aika kuin mitä kahteen vanhempaan oli heidän ollessa vielä vaippaikäisiä, en välttämättä usko että niin tulee aina olemaan.

Tiara ja Zelda kun nyt sattuvat jo olemaan aika itsenäisessä iässä verrattuna vauvaan joka vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja on vaikea suhtautua heihin täysin samalla tavalla. Uskon että vaikka en olekaan ollut läsnä isompien tyttöjen vauva-arjessa yhtä paljoa ajallisesti kuin Novan, olen onnistunut paikkaamaan sitä aidolla läsnäololla myöhemmässä iässä. Kertaakaan ei ole ilmennyt  isommilta tytöiltä vastahakoisuutta tai mustasukkaisuutta kun Nova tarvitsee isiä ja/tai äitiä. Ja hyvä niin.

En nyt tietenkään osaa tässä vaiheessa sanoa olisiko minusta tähän pitkällä tähtäimellä, vaikka tällä hetkellä siltä ehdottomasti tuntuukin. Tilanne on kuitenkin  minulle uusi, ja olemme tosiaan toistaiseksi kaikki kotona, toisin kuin sitten syksyllä, kun toinen tytöistä palaa päiväkotiin ja toinen aloittaa eskarin. Päivärytmi muuttuu taas aikaisemmaksi ja arki taas, noh, erilaiseksi.

Sen näkee vasta sitten kuinka meillä päivät oikeasti luonnistuu, Iinan työkiireiden syksyn myötä eskaloituessa, ja minun ja Novan ollessa tätä kesää enemmän kahdestaan. Tähänastisen kokemukseni perusteella tahdon kuitenkin suositella, jos tilaisuus vaan tarjoutuu, muitakin isejä edes kokeilemaan vanhempainvapaata. Itse olen nauttinut tästä ajasta tähän asti täysin rinnoin, vaikka jokseenkin eri tavalla kuin rinnoista suorastaan pursuava vaimoni.

-Otto


Lomapuuhia lasten kanssa

04.01.2017

Lapset ovat olleet nyt kolmatta viikkoa lomalla päiväkodista ja meillä on ollut aivan ihanaa lomailla yhdessä. Tämän viikon Otto on jo ollut takaisin töissä, mutta minä ja tytöt ollaan vielä oltu kotona ja olen ottanut bloginkin kanssa kevyemmin. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon blogijuttuja varastoon tyttöjen ollessa päiväkodissa, että voi sitten rauhoittua synnyttämään ja aloittelemaan pikkuvauva-arkea.

Mulla alkaa virallisesti ”äitiysloma” ensi viikolla, mutta se nyt ei kauheasti muuta arkea tai mitään muutakaan mitenkään. Kuten aiemminkin kirjoitin, niin mä tulen jatkamaan työntekoa niin normaalisti kuin kykenen ihan koko kevään ja siitä eteenpäinkin, mutta toki nyt otan rauhallisemmin silloin kun vauva on ihan pieni ja pyrin tekemään kaikki työt silloin kun vauva (toivottavasti) nukkuu. Äidin pakollisen äitiysrahakauden jälkeen saan sitten apukädet tänne kotiin kun Otto voi pitää oman osansa vanhempainvapaasta.

Musta se on ikävää että perheet eivät saa jakaa vanhempainvapaita  niin kuin itse haluavat. Meidänkin perheelle kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut se että Otto pitää kaikki vapaat, sillä mun blogityö ei häviä mihinkään vaikka vauva syntyykin, ja sen vuoksi en juurikaan ”äitiysvapaasta” hyödy vaan siitä on enemmänkin haittaa.

Mutta onneksi tätä kestää vain muutaman kuukauden, ja toukokuusta eteenpäin sitten Otto saa jäädä kotiin ja olla ihan oikeasti vanhempainvapaalla, toisin kuin minä, vaikka kotona vauvan kanssa olenkin. Olen hurjan onnellinen että meillä on mahdollisuus siihen että Otto voi jäädä sitten vauvan kanssa kotiin, ja myöskin siitä että mulla on työ jota pystyn tekemään silloinkin kun vauva on aivan pieni, ilman että se vaikuttaa vauvan arkeen juurikaan.

Pyrin myös olemaan itselleni töiden suhteen armollinen niiden kolmen tai neljän kuukauden ajan jotka olen yksin vauvan kanssa kotona, ja blogikin saattaa olla tavallista hieman hitaampi päivittymään mikäli meillä on vauvan kanssa vaikka univaikeuksia tai muuta. Onneksi tiedän että te huipputyypit siellä ruutujen takana ymmärrätte varmasti <3

Ollaan lasten kanssa leikitty hirveästi kaikkea mahdollista koko viikon ajan, muovailuvahat ovat olleet kovassa käytössä, samoin kuin joulupukin tuomat plusplus-rakennuspalikat ja lautapelit. On myös ihanaa kun tuli lunta ja lapset ovat nauttineet kovasti lumileikeistä omalla pihalla. Ollaan leivottu keksejä yhdessä, ja muutenkin tehty paljon kaikkea kivaa. Rento yhdessäolo vailla aikatauluja on ihan parasta!

Tämä viikko on muutenkin tehnyt meille tosi hyvää varmasti ennen vauvan syntymää, kun ollaan saatu tankattua läheisyyttä ja olen jaksanut ja ehtinyt hyvin touhuamaan tyttöjen kanssa kaikenlaista. Tytöt tuntuvat myös hyvin ymmärtävän jo sen että sitten kun vauva syntyy niin aluksi hän vaatii paljon huomiota. He odottavat jo innolla että pääsevät auttamaan vauvanhoidossa, ja ovat saaneet myös osallistua vauvanurkan rakennukseen ja vaatteiden viikkaukseen ja kaikkeen mahdolliseen vauvaan valmistautumiseen.

Olen seurannut miten hellästi he ovat hoitaneet sukulaisten ja kavereiden vauvoja ja auttaneet ja olen aika varma että heistä tulee olemaan iso apu meidänkin vauvan kanssa. Ja en ainakaan usko että he tulevat olemaan kovinkaan mustasukkaisia, ikää on kuitenkin jo sen verran että he ymmärtävät että vauva tarvitsee paljon vanhempien huomiota, ja he ovat lähinnä innoissaan. Mutta toki se jää nähtäväksi että miten kaikki sitten käytännössä sujuu.

Vauvan syntymän ja ensimmäisten viikkojen aikoihin ollaan varattu tytöille muutamia ihan omia spessujuttuja, he pääsevät mm. Disney On Ice showhun sukulaisten kanssa ja odottavat sitä kovasti. Uskon että kaikki menee tosi hyvin, mutta te joilla on kokemusta isommasta ikäerosta (4, 5 tai 6v) niin kertokaa ihmeessä miten on lähtenyt alussa sujumaan? Meillä sujui ihan ok hyvin se kaikkien kauhistelema 1,5v ikäerokin silloin tyttöjen ollessa pieniä, vaikka väsyneitä tietysti oltiinkin. Mutta mustasukkaisuutta ei juuri ilmennyt silloinkaan.

Meillä on vielä ihana Loppiaisen tarjoama koko perheen miniloma edessä, kunhan Oton huominen työpäivä on ohi, ja silloin mennään myös aivan lasten ehdoilla ja tehdään mitä he ikinä haluavat. Mulla on suhteellisen energinen ja jaksavainen olo viikkoihin nähden ja aion ottaa kaiken irti siitä. Ensi viikolla tytöt palaavat hetkeksi päiväkotiin että mä saan työjuttuja tehtyä, ja kunhan vauva syntyy niin saavat sitten taas jäädä meidän kanssa kotiin opettelemaan vauva-arkea ja tutustumaan uuteen pikkutyyppiin. Huomenna on luvassa raskauskuulumisia ja paljon on tulossa vielä kaikkia DIY-juttuja sekä pohdintaa raskauden jälkeisestä tyylistä ja synnytyskassin pakkausta ja vaikka mitä. Pysykää kuulolla ja ihanaa talvista keskiviikkoiltaa sinne <3