Kaikille meille, jotka vaan ajauduimme yrittäjiksi

04.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finagon kanssa.

Musta tuli yrittäjä vuonna 2016, kun lopetin päivätyöni ja ryhdyin päätoimiseksi vaikuttajaksi. Silloin tätä minun työtä tosin kutsuttiin vain bloggaamiseksi. Nykyisin sen monimuotoisuus tunnustetaan jo laajemmin, ja nimitykseksi on vaihtunut vaikuttaja tai influencer. Mä en koskaan halunnut olla yrittäjä, enkä koskaan kokenut itseäni mitenkään erityisen yrittäjähenkiseksi. Koin palkkatyöläisenä olemisen paljon helpompana, yksinkertaisempana ja kaikin puolin houkuttelevampana vaihtoehtona. Mun ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä tätä työtä päätoimisesti muuten kuin yrittäjäpohjalta, ja siksi mä  tähän yrittäjyyteen lähdinkin. Hikikarpalot otsalla ja pää täynnä miljoonia kysymyksiä mä perustin yrityksen ollessani raskaana vuonna 2016.

Kaikkein eniten mua kauhistutti kirjanpito. Niin. Sisällöntuotannon ammattilainen ei automaattisesti ole taloushallinnon ammattilainen. Oikeastaan taloushallinto ei millään tavalla kuulunut mun ydinosaamiseen, ennen kuin sitä yrityksen perustamisen myötä oli pakko alkaa opettelemaan. Ei se kuulu vieläkään mun ydinosaamiseen, enkä ikimaailmassa alkaisi hoitamaan kenenkään toisen kirjanpitoa. Mutta nykyisin selviän näistä omista kirjanpidollisista velvollisuuksistani jo ihan hyvin kirjanpitäjäni, sekä selkeän taloushallinnon ohjelmiston avulla.

Ennen yritystoimintaa en edes osannut kuvitella, mitä kaikkea yrittäjyyteen toimialasta riippumatta kuuluu väkisinkin. Alv-verovelvollisuus, verojen maksaminen ennakkoveroina palkasta pidätettävän prosentin sijaan sekä kirjanpito olivat kaikki ihan uusia juttuja mulle. En mä ollut koskaan elämässäni tehnyt laskua kenellekään, tai maksanut itse eläkevakuutusmaksuja konkreettisesti. Se kaikki joko a) ei ollut ennen kuulunut mulle tai b) oli tehty mun puolesta, ja mulle oli tullut palkansaajana käteen se summa, jonka pystyin kuukaudessa käyttämään.

Yrittäjänä oudointa oli aluksi se, että tilille tuli aina paljon enemmän rahaa, kuin mulle itselleni oikeasti kuului. Onneksi heti alusta lähtien mun kirjanpitäjä opasti mua näissä asioissa, enkä jäänyt ihan tyhjän päälle.  Olen nimittäin kuullut sellaisiakin tarinoita, että on unohtanut ilmoittautua johonkin rekisteriin tai maksaa jotakin maksuja ja sitten onkin yhtäkkiä vaikeuksissa, ja joutuu makselemaan suuria summia kerralla. Kirjanpitäjän pitäminen maksaa mulle kuukausittain rahaa, ja mikäli mun yritystoiminta olisi pienimuotoisempaa kuin nyt, mä varmaankin pärjäisin pelkän taloushallinnon ohjelmiston, kuten Finago Procountorin avulla. Silloin kun ryhdyin yrittäjäksi en ollut edes kuullut mistään taloushallinnon ohjelmistoista, ja alkuun mä teinkin kaiken paljon hankalammin kuin nykyään.

Vaikka mulla on kirjanpitäjä joka huolehtii kokonaisuudesta, mulla on silti jonkin verran itse hoidettavia paperitöitä. Hyvä taloushallinnon ohjelmisto auttaa niissä. Mun täytyy maksella erilaisia veroja ja maksuja joka suuntaan, laskuttaa asiakasyrityksiä, pitää kirjaa mun työhön liittyvistä ostoista sekä toimittaa tiliotteet ja kaikki tositteet kirjanpitäjälleni. Esimerkiksi jos käyn asiakkaan kanssa lounaalla suunnittelemassa tulevaa kampanjaa, voin vähentää lounaani hinnan  alv-osuuden maksamistani arvonlisäveroista, mikäli mulla on tästä asiakastapaamisesta tosite eli kuitti. Aiemmin jouduin säästämään paperisena kaikki kuitit, sekä skannaamaan ne ja lähettämään sitten kirjanpitoon. Procountor  Kuitit -appilla kuitista voi ottaa kuvan heti ostotapahtuman jälkeen, merkitä ylös mistä työasiasta on kyse, ja näin se on tallessa mun omassa kirjanpidossa Procountor ohjelmistossa, valmiina kirjanpitäjälle.

Finago Procountor koostuu pilvipalveluna toimivasta Procountor-ohjelmistosta ja sen mobiiliappeista nimeltä Procountor Mini ja
Procountor Kuitit. Procountorin käytön aloittaminen on helppoa eikä se siis pilvipalveluna vaadi mitään ohjelmistoasennuksia koneelle tai korkeita lisenssi- ja palvelininvestointeja. Yhdellä sopimuksella saa käyttöön kaiken tarvittavan taloushallinnon hoitamiseen eli verkkolaskut, skannauspalvelut, tulostuspalvelut, pankkiyhteydet sekä sähköiset ilmoitukset. Palvelun käytöstä maksetaan kuukausittain toteutuneiden tositemäärien mukaan.

Procountor Mini on Procountorin kevytversio, joka on kehitetty helpottamaan yrittäjän taloudenhallintaa arjessa älypuhelimesta käsin. Procountor Kuitit huolehtii taas kuittien tallentamisesta, organisoinnista ja lähettämisestä, ja mä voin keskittyä olennaiseen, eli asiakastapaamisiin. Molemmat appit ovat tosi käteviä, ja vähentävät kuukausittaisen ”kirjanpitopäivän” töitä minimiin. Procountorin avulla 99% kirjanpidollisista asioista on jo tehty samalla kun tositteita on syntynyt. Kuitin tallentaminen ei vie kuin 30 sekkaa, ja on paljon helpompaa tehdä heti, kuin etsiskellä sitten kirjanpitopäivänä jostain lompakon tai laukun syövereistä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ennen tätä mulla vaan meni monet kuitit hukkaan, enkä sitten voinut tehdä mitään vähennyksiä, koska mulla ei ollut ostoista tositteita. Nykyään kuittien pyörittely on paljon iisimpää.

KILPAILU:

Tilaamalla nyt Procountor -ohjelmiston ilmaiset testitunnukset käyttöösi osallistut Beats Solo3 Bluetooth -kuulokkeiden arvontaan. Testaamiseen ei tarvitse korttitietoja tai mitään muutakaan, vaan testaaminen on oikeasti täysin ilmaista, ja sen aikana pääsee tekemään Procountorilla myyntilaskuja, tallentamaan ostolaskuja, katselemaan raportteja ja paljon muuta. Ilmaiset tunnukset pääset tilaamaan TÄÄLTÄ. Mä olen aika varma, että testijakson jälkeen tuntuu, että et halua enää hoitaa kirjanpitoa ilman Procountoria. Niin mulle ainakin kävi.

Olisi muuten tosi hauskaa kuulla kuinka paljon kanssayrittäjiä teistä seuraajista löytyy, ja minkä alan yrittäjiä olette! Huikkailkaa ihmeessä kommenttiboksiin teidän omia yrityksiänne tai yritäjätarinoitanne (tai kirjanpitokokemuksia) jos haluatte. Olisi tosi hauskaa vaihtaa ajatuksia.


Tänään kaksi vuotta yrittäjänä

29.08.2018

Tänään mulla on nimipäivä, ja tänään tuli myös kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun perustin mun oman yrityksen. Aika yrittäjänä on kulunut kuin siivillä. Tavallaan tuntuu, että on yrittäjänä edelleen ihan vasta-alkaja ja noviisi, ja paljon on vielä opittavaa. Toisaalta taas olen oppinut aivan järjettömän paljon näiden kahden vuoden aikana, ja saanut yritykseni menestymään heti alusta alkaen. Se on jotain, mistä voin olla ja olen ylpeä.

Yrittäjänä mun suurimmat haasteet liittyvät tasapainoiluun sen välillä, mikä on mahdollista toteuttaa nykyisellä aikamäärällä, ja sen välillä miten paljon mulla on suunnitelmia ja unelmia. Niitä nimittäin riittää. Sitä ei yhtään helpota se, että yrittäjänä tiedän, että ainoa joka seisoo mun unelmien tiellä on minä itse. Koska se oikeasti on niin, kun mä olen oman itseni boss. Eli niin paljon kuin olen valmis tekemään, uskon pystyväni myös saavuttamaan. Jotain olen kuitenkin oppinut jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä: sen, että liian piippuun en halua itseäni ajaa enää koskaan. Ja vaikka toki uskon siihen että pitää takoa silloin kun rauta on kuumaa, uskon myös, että hiljaa hyvä tulee ja kaikkea ei tarvitse tehdä heti. Eikö se ole ihan hyväkin, että on tavoitteita ja unelmia vuoden ja viiden vuodenkin päähän, jos nykytilannekin on aivan loistava jo sellaisenaan?

 

Tällä hetkellä mun yritys menestyy paremmin kuin olisin koskaan kaksi vuotta sitten osannut kuvitella. Olen aina puhunut siitä, kuinka markkinoinnissa kesä on aina hiljaisempi, ja sitten syksyllä vilkastuu. Tänä kesänä kesäkään ei ollut paljoa hiljaisempi, vaan hommia tuli painettua koko heinäkuun läpi. Siitä olen onnellinen, että kesäkuussa otin itselleni kunnon loman, nollasin ja jätin koneen kotiin Kreikan matkan ajaksi. Musta tuntuu, että se antoi ihan super paljon eväitä tähän loppuvuoteen. Jotenkin oon tällä hetkellä niin täynnä ideoita ja tarmoa, mikä on aika jees juttu näin yli seitsemän vuoden bloggaamisen jälkeen. Loppuvuosi on jo nyt täynnä töitä, ei tarvitse stressata tai murehtia sitä, riittääkö hommia. Hieman tarvitsee jännittää riittääkö aika. Mutta laitetaan riittämään.

Otin tänä vuonna itselleni uusia haasteita, kun alkuvuodesta aloin tuottamaan sisältöä myös muille yrityksille kuin omalleni. Asiakkaita on ihan vahingossa kertynyt useampia, ja joka ikinen kerta kun joku pyytää juuri mua tuottamaan sisältöä omalle yritykselleen, mä yllätyn ja hämmennyn ja ilahdun. En ole nimittäin itse etsinyt itselleni yhtäkään asiakasta tai markkinoinut yritystäni siinä mielessä mitenkään, vaan kaikki ovat tulleet omalla painollaan ”pyytämättä ja yllättäen”. Siitä ei voi kuin olla kiitollinen. Toivon siis, että ensi vuonna kun mulla on enemmän aikaa sisällön tuotannolle, voin olla yhtä onnellisessa tilanteessa asiakkaiden suhteen. Vaikka tällä hetkellä painopiste onkin 90% omissa somekanavissa ja 10% sisällössä muille, olen saanut hurjasti kokemusta ja harjoitusta siitäkin, enkä tällä hetkellä ehtisi enempää tehdäkään.

Olen hurjan kiitollinen ja onnellinen siitä, että on niin monta juttua mitä voin työkseni tehdä. Mulle itselleni yrittäjänä on tosi tärkeää, että en laita kaikkea yhden kortin varaan. Koskaan ei voi tietää miten markkinat muuttuvat, tai mikä on se ”the juttu” viiden vuoden päästä. Jatkuvasti pitää kehittyä, ja pitää olla valmis oppimaan ja muuttamaan omia toimintatapojaan silloin kun se on tarpeellista. Muuntautumiskykyä, jatkuvaa kehitystä ja oppimistakin tärkeämpää on kuitenkin se, että on mukava ihmisille keitä tapaa. Koskaan ei tiedä kenen kanssa tulee tulevaisuudessa tekemään töitä, tai kenen apua tulee tarvitsemaan. Haluan aina tukea, auttaa ja kannustaa muita, ja nostaa toisia ylöspäin. Mulla on ollut suuri kunnia tutustua aivan upeisiin ihmisiin näiden seitsemän blogivuoden aikana, ja olla monessa mukana. Toivottavasti sama meininki jatkuu myös tulevaisuudessa.

Toisen yrittäjävuoteni aikana olen panostanut uusiin osa-alueisiin. Instagram Storiesista on tullut isompi osa mun tuottamaa sisältöä, ja niiden katselumäärät ovat yli triplaantuneet kuluneen vuoden aikana. Niitä on ihan super hauska tehdä! Eri somekanavat ovat kasvaneet, ja blogiin on löytänyt uusiakin lukijoita vanhojen seuraksi. Olen tehnyt enemmän YouTube-videoita kuluneen vuoden aikana, kuin sitä edellisenä vuotena. Kirjoittajana musta tuntuu, että olen taas löytänyt paremmin sen oman ääneni. Olen uskaltanut sanoa mielipiteitäni, enkä ole jännittänyt niin paljon sitä, millainen vastaanotto tulee.

Kuvat otettu meidän mökkiressulla muutama viikko sitten <3 Ihana mekko Gina Tricotista. 

Olen pyrkinyt myös parantamaan kommunikaatiota mun ja teidän välillä, ja olen yrittänyt vastata kommentteihin, yksityisviesteihin ja sähköposteihin paremmin kuin ennen. Esimerkiksi instassa mulle tulee kymmeniä yksityisviestejä päivittäin, joten välillä vastauksissa kestää. Tässä kommunikaatiossa mulla on edelleen parannettavaa, ja ehdottomasti yritän olla nopeampi ja tehokkaampi vastailija. Kaikkeen ei vaan aina pysty repeämään, ja mun on pakko pitää välillä myös vapaata, ja olla läsnä mun perheelle. Musta ei koskaan tule sellaista tyyppiä, joka vastailee ennemmin muille instassa kuin omille lapsilleen. Lapset on aina sijalla numero 1.

Tämä syksy me sumplitaan Oton töiden, mun töiden, Oton koulun sekä kuopuksen kotihoidon kanssa, mutta keväällä on aika ottaa taas uusi askel uralla, kun kuopuskin aloittaa osa-aikaisen päivähoidon. Silloin on aika lähteä tavoittelemaan niitä unelmia, jotka tällä hetkellä pyörivät mielessä. Toivon, että saan jatkaa blogini parissa hamaan tulevaisuuteen, ja haluan kehittyä ja tehdä entistä parempaa sisältöä vuosi vuodelta. Kiitos ihan superisti teille siitä, että olette mukana. Kiitos tuesta, neuvoista, kiitoksista ja kehuista. Kiitos vinkeistä ja rakentavasta kritiikistä. Teidän kanssa on ihanaa mennä eteenpäin ja kehittyä.

KIITOS <3

PS: Instagram Storiesista puheenollen, siellä teillä oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä yrittäjyydestä ja mun yrityksestä, ja olen vastannut kaikkiin teidän kysymyksiin siellä kattavasti. Joten jos kiinnostaa esimerkiksi yrittäjyyden varjopuolet, mun yritysmuoto, yrityksen perustaminen, mitä mä oikein yrittäjänä teen työkseni tai yrittäjän kulut & tulot, niin käykää sieltä @iinalaura tililtäni katsomassa. Kiitos hurjasti kaikille kysymyksiä lähettäneille <3 


Mikä minusta tulee isona – Hevisaurus-musikaalissa lasten kanssa

21.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn liiton kanssa, ja on osa Made by Finland -kampanjaa jossa nostetaan esiin suomalaisen työn tekijöitä Suomi 100 -juhlavuoden hengessä.

Me käytiin pari viikkoa sitten tyttöjen kanssa katsomassa Hevisauruksen Mikä minusta tulee isona -jurahevimusikaalia Peacock-teatterissa Lintsillä. Ollaan aiemminkin oltu tyttöjen kanssa teatterissa ja nukketeatterissa, mutta tämä oli ensimmäinen musikaali. Mä vähän aavistelin jo etukäteen että neidit saattaisivat olla ihan fiiliksissä, ja niin he kyllä todella olivatkin. Hevisaurus on yksi heidän musiikkisuosikeistaan, ja niin musikaalin tarina kuin laulutkin tempaisivat heidät ihan mukaansa. Jurahevimusikaali oli mahtava, tarina oli hyvä ja laittoi ajattelemaan niin vahemmat kuin lapsetkin.

Esitys oli sopivan nopeatempoinen, eikä pelottava pienillekään, ja meidän tytöt jaksoivat oikein hyvin katsoa sen. Musikaalin aluksi ilmoitettiin, että yleisö saa ehdottomasti tanssia ja laulaa mukana, mikä kevensi tunnelmaa huomattavasti. Eli vaikka oma lapsi ei olisikaan paikallaan pönöttävää sorttia, sinne uskaltaa varmasti mennä. Kuulin ympäriltä aika monet ”Isi, mulla on kakkahätä” -kommentit, ja kukaan ei alkanut hyssyttelemään tai häiriintynyt siitä että joku poistui ja tuli takaisin. Eli jos jännittää viedä lasta vaikka ensi kertaa nauttimaan kulttuurikokemuksesta, Hevisaurusmusikaalia voin suositella, siellä ei tarvitse jännittää ollenkaan.

Mun mielestä on tärkeää opettaa lapset nauttimaan kulttuurista eri tavoin, koska se tuo niin paljon hyvää fiilistä ja antaa ajateltavaa. Mua on pienestä asti viety teatteriin, musikaaleihin, oopperaan ja balettiin, ja mulla on jäänyt niistä näytöksistä ihan valtavan hyviä muistoja. Haluan tarjota samanlaisia kokemuksia myös omille lapsilleni, ja mun mielestä on tärkeää tukea myös suomalaista kulttuurityötä käymällä teatterissa.

Musikaalin jälkeen ollaan keskusteltu moneen otteeseen haaveammateista, ystävyydestä, matkustamisesta ja musiikista. Mikä sinusta tulee isona -musikaali kannustaa kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen, ja omien unelmien kuuntelemiseen ja tavoittelemiseen. Kaikki ammatit ovat yhtä hyviä ja mahdollisia. En voisi olla enemmän samaa mieltä, sillä meidän vanhempien tehtävä on tukea lasta kaikessa ja kannustaa uskomaan itseensä.

Suomen Komediateatteri on vuonna 1995 perustettu suomenkielinen ammattiteatteri, jonka näytöksiä on useissa eri teattereissa Helsingissä. Tänä syksynä Suomen Komediateatterin valikoimassa on Hevisauruksen mahtavan jurahevimusikaalin lisäksi myös paljon aikuisten ohjelmistoa, kuten esimerkiksi näytelmä Kaikki äitini, kaikki tyttäreni, jota tähdittävät huikeat Miitta Sorvali, Sanna Stellan & Pirjo Heikkilä. Suomen Komediateatteri sopii kaikille, sillä esityksiä on vauvasta vaariin. Komediateatteri tuo esille myös yhteiskunnallisia asioita, arkipäiväisestä elämästä komedian keinoin. Hyvä komedia herättää ajattelemaan, ja itkettää ja naurattaa vuorotellen. Komedian tehtävä on myös murskata tabuja ja tehdä vaikeista asioista helpommin lähestyttäviä.

Kuvat: Suomen Komediateatteri

Suomalaisena pienyrittäjänä, ja mielipidevaikuttajana, mulle on tosi tärkeää nostaa esiin muita mun arvoja vastaavia suomalaisia yrittäjiä. Jo ihan alusta asti olen tukenut blogissani pieniä yrittäjiä, ja tarjonnut näkyvyyttä, ja nostanut mielelläni uusia merkkejä ja yrittäjiä esille. Suomalaisen Työn Liitto haluaa Made by Finland -kampanjalla tuoda esiin suomalaisen työn merkitystä koko yhteiskunnalle, sekä tuoda kotimaisen työn ja jäsenyritystensä menestystekijöitä puheenaiheeksi.

Suomalainen työ on meidän yhteiskunnan tärkein pilari, mutta silti suomalaiset suhtautuvat usein menestykseensä ja menestystekijöihinsä turhan vaatimattomasti. Tämän kampanjan tärkeä tehtävä on nostaa esiin ja antaa tunnustusta kaikille sitä ansaitseville suomalaisen työn tekijöille, ja olen todella ylpeä saadessani olla siinä mukana.

LUKIJAKILPAILU: Käy tsekkaamassa Suomen Komediateatterin tarjonta heidän nettisivuiltaan, ja kommentoi Mitä esitystä haluaisit mennä katsomaan tähän postaukseen, niin olet mukana kahden perhelippupaketin (4kpl lippuja) arvonnassa! Arvonta-aikaa on 28.9. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Mahtavaa päivää kaikille!