Marraskuun viimeisen viikon ja hyvän, positiivisen fiiliksen vuoksi mä haluan nyt listata asioita, joista tulee mulle hyvä mieli just nyt. Sellaisia juttuja, jotka on saaneet mut hymyilemään viime aikoina. Mun mielestä välillä on tosi hyvä kiinnittää huomiota niihin ihaniin pieniin asioihin, joista tulee hyvä fiilis. Haluaisin myös ihan hirveästi kuulla teiltä, että mitkä asiat teille on tuonut hyvää fiilistä viime aikoina?

1. Jouluvalot joka puolella. Siitä huolimatta, että ei vieläkään olla saatu ripustettua itse meidän  terassille jouluvaloja, kaikki muut jouluvalot on saaneet mut hymyilemään viime päivinä tosi paljon. Ulkona on ihan mielettömän ihanan näköistä illalla pimeälläkin, kun kaikki tuhannet valot loistaa niin kirkkaana. Rakastan joulun ajan hämärtyviä päiviä ja kauniita valoja iltaisin.

2. Meidän lasten joululahjatoiveet. Meidän joululahjafilosofiasta on tulossa luukku blogin joulukalenteriin, mutta en vielä paljasta monesko luukku se on. Sanon silti, että ne toiveet on saanut mut oikeasti hymyilemään viime aikoina niin paljon.

3. Oton lähestyvä joululoma. Enää muutama viikko ja hänellä alkaa kuukauden mittainen joululoma koulusta. AH! Ja toki lastenkin joululoma hymyilyttää, en malta odottaa, että saadaan hengailla yhdessä koko perhe ne pari viikkoa.

4. Teidän viestit. Viime päivinä Instan puolella on käyty ihan käsittämättömän vilkasta keskustelua ja olen saanut teiltä niin monta uskomattoman ihanaa viestiä, että olen ollut aivan häkeltynyt. Vaikka mulla meni yhtenä iltana neljä tuntia ja toisena päivänä vielä useampi tunti (ja peukalo kramppasi) vastata viestisumaan, siitä tuli niin hyvä mieli. Kiitos ihan mielettömän paljon! Ja peukalokramppikin helpotti yön jälkeen, hah.

5. Kirjat, joita olen lukenut viime aikoina. Sekin saa hymyilemään, että tänä vuonna olen lukenut enemmän kirjoja, kuin varmaan viitenä viime vuonna yhteensä. Kyllä sille lukemisellekin löytyy aikaa, kun vaan ottaa sitä jostain välistä. Ajattelin ottaa vielä oikein loppukirin tähän loppuvuoteen ja lukea ainakin viisi kirjaa. Katsotaan miten käy.

6. Blogijoulukalenterin tekeminen ja askartelu. Vaikka askartelu ja käsityöt onkin mun työtä varten, mä rentoudun ihan älyttömästi niitä tehdessä. Rakastan piipertää lankojen parissa ja liimailla ja suunnitella. Ja kotona on ihanan kotoisaa just nyt, kun itsetehtyjä askarteluprojekteja hengailee siellä täällä.

7. Viikonloppuna koittava kahdenkeskinen reissu Oton kanssa. Me reissataan ihan Suomen sisällä, mutta saadaan 48 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Me ollaan viimeksi oltu niin kauan kahdestaan joskus vuonna 2015, joten odotan sitä ihan todella paljon. Aikomuksena on vain rentoutua, syödä hyvin, ulkoilla, jutella hurjasti, nukkua pitkään ja valmistella yhtä joululahjaprojektia, joka on tietenkin kivaa puuhaa.

8. Meidän podcastin jouluspessun nauhoitukset. YLLÄRII! Tänään nauhoitettiin Yhdessä-podin jouluspessu-jakso Oton kanssa ja se ilmestyy 7.12. tutuilla alustoilla. Vitsit oli ihana päästä nauhoittamaan pitkän tauon jälkeen ja vielä puhumaan meidän lempiaiheesta, eli joulusta. Koittakaa kestää, seuraavat viikot tässä blogissa tulevat olemaan hyvin jouluntäyteisiä.

9. Anna lapsesi pukea sinut -viikko. Eli siis hommahan meni niin, että unohdin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän. Päätin siis sen kunniaksi viettää anna lapsesi pukea sinut -viikon, eli lapset saavat tällä viikolla joka arkipäivä valita minulle asun (viikonloppuna en ole kotona). Loppuviikosta luvassa siis kooste ja asukuvat kaikista asuista ja fiilikset lasten valinnoista.

10. Se, miten tyhjät meidän pyykkikorit on. Ollaan otettu itseämme niskasta kiinni pyykkisuman kanssa ja saatu taltutettua koko syksyn meitä ärsyttäneet pyykkivuoret. Ne eivät kertaakaan ole tänä syksynä ennen tätä kadonneet kokonaan, vaan aina vain vähän pienentyneet. Ollaan siis aina pesty ne ihan pakolliset lempparit vaan ja sitten aina ne ei-niin-usein käytetyt on vaan jääneet ja jääneet. Nyt ollaan saatu kaikki pestyä ja pyykkikori(en) pohja(t) näkyy vihdoin. Olen niin ylpeä meistä! Pyykit on meidän inhokkihommaa niin siksi ne on ne, jotka aina kärsii jos on muuten paljon tekemistä. Mutta nyt on vaatekaapit ja pyykkikorit järjestyksessä ja seesteinen fiilis siltäkin osin.

Mikä teitä on hymyilyttänyt viime aikoina tai tehnyt iloiseksi?

Olin eilen päivällä Indieplacen järjestämällä Pilots Helsingin kolmen tunnin positiivisen psykologian luennolla. Luento oli tosi mielenkiintoinen, ja musta tuntui, että opin paljon itsestäni, ja sain ikäänkuin sellaista vahvistusta omille valinnoilleni ja ajatuksilleni. Että en ole naiivi tai tyhmä siksi, että haluan ajatella asioista positiivisesti ja uskon asenteen voimaan. Ymmärrän realiteetit, mutta en yleensä takerru negatiivisuuteen, vaan mietin asioita positiivisuuden kautta. Olen ihan tiedostamattani harjoittanut arjessa posiitivista psykologiaa jo monta vuotta, mutta usein olen saanut kuulla siitä myös negatiivista palautetta. Oli ihanaa kuulla joltain muultakin, että positiivinen suhtautuminen on enemmän kuin ok ja siitä voi olla monenlaista hyötyä mulle.

Vaikka monia asioita ajattelen jo posiitisuuden kautta, on mullakin myös muutamia sellaisia juttuja, joissa toistan usein samaa ajatusmallia. Esimerkiksi saatan joskus ylianalysoida jonkun tutun kirjoittamaa viestiä tai kiinnittää huomiota johonkin pieneen negatiiviseen asiaan, vaikka se olisi paljon vähemmän merkityksellinen kuin ne sanotut posiitiviset asiat siinä ympärillä. Se on ihan inhimillistä, mutta toivon, että luennolla läpikäytyjen haitallisten ajatusmallien myötä sain uusia keinoja käsitellä asioita. On tärkeää pysähtyä miettimään, mitä oikeasti tapahtui ja miten se oikeasti vaikuttaa elämään, vai vaikuttaako mitenkään, eikä heti hypätä tekemään niitä ikäviä johtopäätöksiä.

Myös pelot ovat sellaisia, joiden kanssa en ole aina osannut olla niin positiivinen kuin haluaisin. Esimerkiksi joistain pienistäkin fyysisistä oireista saatan huolestua ja epäillä heti pahinta, vaikka järjellä tiedän, että kyse ei todellakaan ole mistään vakavasta. Kuolemanpelko on ihan selkeä seuraus vanhemmuudesta itselläni, tai siis, että sen myötä se on pahentunut. Uskon, että sain luennolta vahvuuksia käsitellä myös näitä pelkoja rationaalisemmin, ja päästä irti niistä turhista pelottavista ajatuksista. Eivät nämä satunnaiset pelot ole mulle mitään arkea hankaloittavia asioita, mutta olisi mahtavaa jos asioiden pelkääminen ei koskaan veisi nanomilliäkään tilaa mun ajatuksista, koska se on ihan turhaa.

Luennolla vinkattiin myös Via-instituten persoonallisuustestistä, jolla voi testata omia luonteenvahvuuksiaan. Mä heti kiinnostuin testistä, ja teinkin sen tänä aamuna. Testi oli ilmainen, piti vaan täyttää joku profiili, ja vastata kysymyksiin. Testi kertoi mulle 24 luonteen vahvuuttani, ja sen järjestyksen, että mitkä ovat mun luonteessa kaikkein vahvimpia, ja mitkä taas eivät tule niin luonnostaan. Testi ei kerro luonteen heikkouksista, mutta ne, jotka sijoittuvat listan häntäpäähän ovat niitä, jotka tarvitsisivat enemmän harjoitusta tullakseen esiin vahvemmin.

Tässä mun TOP10:

1. Luovuus

2. Uteliaisuus

3. Reiluus

4. Kiitollisuus

5. Rakkaus

6. Oppimisen ilo

7. Innokkuus

8. Rehellisyys

9. Ystävällisyys

10. Johtajuus

Mä olin jopa vähän yllättynyt tästä testin tuloksesta! En ollenkaan arvannut, että esimerkiksi johtajuus voisi olla mulla noin korkealla. Koen kyllä olevani sosiaalinen tyyppi, mutta en ole koskaan ollut johtavassa asemassa. Mä olen aina ajatellut, että pystyn kyllä tekemään hyvin yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa, mutta en koskaan ole pysähtynyt ajattelemaan, että mulla voisi olla taitoja johtamiseen, koska se ei koskaan ole ollut asia, josta olisin erityisesti haaveillut.

Luovuus, uteliaisuus, oppimisen ilo ja innokkuus liittyvät mulla oikeastaan kaikkeen mitä teen. Silti olin yllättynyt siitä, että ne olivat noin korkealla vastauksissa. Mutta kyllähän tuo käy järkeen nyt kun mietin, miten olen edennyt esimerkiksi influencerina. Mä tykkään haastaa itseäni, etsin aina uusia keinoja tehdä mun työtä ja olen tosi kiinnostunut oppimaan uutta. Koen saavani hurjan paljon irti keskusteluista muiden alalla olevien kanssa, ja olen erittäin halukas kehittämään tätä alaa ja omia kanaviani ja keinojani tehdä työtäni entisestään.

Reiluus ja rehellisyys on mulle ihan kunnia-asioita. Kaikkia ihmisiä pitää kohdella reilusti ja oikeudenmukaisesti, ja haluan aina olla rehellinen sekä kaikille ympärillä oleville, että itselleni. Mä haluan olla ihminen, jonka sanaan voi luottaa, ja koen kyllä sitä olevani. Joskus pidän niin hanakasti kiinni lupauksistani, että aiheutan sille jopa itselleni hankaluuksia, mutta koen vaan ihan super tärkeäksi olla luottamuksen arvoinen. Esimerkiksi pidän lähes aina kiinni sovituista deadlineista, vaikka mulle tulisi oksennustauti, paha migreeni tai mitä ikinä. En vaan halua aiheuttaa kenellekään muulle hankaluuksia omien ongelmieni vuoksi, vaikka tiedän, että se olisi muille ihan ok. Koen siis reiluuden ja rehellisyyden olevan pääosin vahvuus, mutta joskus se on mulle myös heikkous.

Rakkaus, ja ystävällisyys on mun henkilökohtaisessa TOP2:ssa asioissa, joita arvostan kaikkein eniten. Olen siis iloinen, että ne olivat myös luonteenvahvuuksissa korkealla. Mä osoitan rakkautta mielelläni sanoin ja teoin, ja haluan, että kaikki mun ympärillä olevat ihmiset tietävät, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat minulle. Mä haluan, että mun ja mun läheisten arki tuntuu rakkaudentäyteiseltä ja lämpimältä, ja pyrin siihen vahvasti ihan joka päivä.

Kiitollisuus on jotain sellaista, mitä tunnen joka päivä ihan valtavan suurissa määrin. En koskaan lakkaa hämmästelemästä ja olemasta kiitollinen siitä, miten ihania ihmisiä mulla on ympärillä ja miten mahtavia asioita olen päässyt kokemaan ja tekemään.

24 kohdan häntäpäässä mulla oli harkitsevaisuus, henkisyys ja urheus, ja se käy myös aivan hyvin järkeen. Olen jossain määrin harkitsevainen, mutta olen uskaltanut tehdä rohkeitakin ratkaisuja, kuten esimerkiksi ryhtyä yrittäjäksi raskausaikana, tai heittäytyä täysillä rakkauteen ja perhe-elämään oikean ihmisen kanssa vain hetken tuntemisen jälkeen. Positiivinen asenne ja usko omiin kykyihin ja rakkaisiin ihmisiin, ja siihen, että kaikki järjestyy, ajaa mulla yleensä sen varovaisuuden ohi. Silti mietin aina ensin, mihin oikeasti pystyn ja mitä ei todellakaan kannata lähteä tekemään.

Henkisyys on jotain sellaista, mille haluaisin järjestää arjestani enemmän aikaa. Haluaisin enemmän pysähtyä miettimään, ja antaa tilaa niille omille ajatuksille. Usein arki on vaan sen verran toiminnallista, että ei vaan tule mieleen keskittyä henkisyyteen tai alkaa esimerkiksi meditoimaan. Olisi kuitenkin hyvä pysähtyä edes muutamaksi minuutiksi päivittäin tyhjentämään ajatukset kaikesta, ja vaan olla. Tästä aion ottaa onkeeni.

Urheus yllätti häntäpäässä, koska nimenomaan siellä oli myös se harkitsevaisuus. Ehkä ne olivat molemmat häntäpäässä, koska sijoitun sinne rohkean ja varovaisen välimaastoon niin selkeästi. En ole uhkarohkea, mutta en myöskään ylivarovainen? Mene ja tiedä.

Yhtäkaikki, tämä oli tosi mielenkiintoinen testi, ja oli hauskaa pysähtyä hetkeksi miettimään itseään ja omaa luonnettaan. Usein sitä vaan porskuttaa eteenpäin ja toimii totutulla tavalla, pysähtymättä yhtään miettimään niitä omia tapojaan ja ratkaisujaan. Välillä tosi hyvä ottaa tällainen hetki itsenanalysointiin, niin voi jatkossa tehdä entistä parempia valintoja ja muuttaa omia pinttyneitä tapojaan.

Oletteko te tehneet tuota testiä? Miten itse koette omat luonteen vahvuutenne? Entä heikkoudet? 

”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?”

Tälläkin kertaa yksi kysymyspostauksen kysytyimmistä kysymyksistä oli se, onko meidän arkemme todella tällaista kuin kirjoitan, vai jätänkö ”kaikki huonot asiat” mainitsematta blogissa tietoisesti. ”Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?”. Vaikka vastataan kysymykseen myöhemmin Oton kanssa myös videolla kumpikin omasta näkökulmastamme, päätin omistaa tälle aiheelle ihan kokonaisen oman postauksensa. Ihan vaan jotta se tulisi kattavasti käsiteltyä, kun se kerta edelleen vuonna 2018 näin kovasti mietityttää ihmisiä. Täältä ruudun toiselta puolelta kysymys tuntuu niin kovin käsitellyltä jo. Kaipa se on tämä oma bloggaajan kupla vain, kun todellisuudessa se kuitenkin pohdituttaa monia edelleen.

Päätin koota tähän heti postauksen alkuun muutamia esimerkkikatkelmia, joita keräsin viimeisen kuukauden aikana mun blogissa julkaistuista postauksista. Nämä lauseet ovat siis olleet osana postauksia, joissa olen kirjoittanut esimerkiksi arjesta tai elämästä lasten kanssa.

”Pallokalateepalle on kaadettu mustikkakeittoa, syöty pasta bolognesea ensimmäistä kertaa itse ja kieritty nurmikolla kesäpiknikillä. Se päällä on saanut maalata vesiväreillä, syödä banaania ja puhaltaa saippuakuplia. Ihan niin kuin kaikki muutkin meidän lasten kaapista löytyvät vaatteet päällä saa. ” 

”Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.”

”Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32.”

”Meidän makuuhuone on kuluneen vuoden ajan ollut vähän sellainen meidän kodin murheenkryyni. Toki siellä on ollut kivoja huonekaluja, kuten meidän ihana iso sänky ja vauvan kaunis talosänky, mutta muuten se on toiminut pyykinkuivatushuoneena, puhtaanpyykin keräyshuoneena, vaatekaappihuoneena ja vain nukkumahuoneena, ja sitä rataa”

”Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele.”

”Mutta kuka opettaisi mulle, että voin itse olla juuri sellainen kuin olen? Kuka hiljentäisi sen äänen joka sanoo, että ”sä et voi laittaa glitterhametta karkkipinkin neuleen kanssa tavallisena torstaina päälle koska saatat näyttää tyhmältä”.”

Mä toivon, että nämä esimerkkilauseet vastaavat siihen kysymykseen, että eikö meillä koskaan *laita tähän arjen negatiivinen tapahtuma*? Kyllä, kyllä meillä koskaan, ihan niin kuin kaikissa lapsiperheissä joskus. Mutta keskitynkö nimenomaan näihin asioihin arjessa? En. Ovatko nämä niitä asioita jotka ovat päivän päätteeksi päällimmäisenä mielessä? Eivät.

Miksi siis kirjoittaisin postauksen kärjellä, jossa jokin negatiivinen(set) tapahtuma(t) olisi nimenomaan pääosassa, kun oma fiilikseni yleensä päivän päätteeksi on positiivinen siitä huolimatta (tai juuri siksi), että päivään on sisältynyt sitä tavallista arkea kommelluksineen? Miksi meidän päivä olisi vähemmän todellinen, jos koen sen olleen hyvä yksistä turhista itkupotkuraivareista tai huonosti nukutusta yöstä huolimatta?

Huomaan, että myös suurimmalle osalle teistä jää meidän arjesta positiivinen kuva, ihan niin kuin mullekin, siitä huolimatta että tuon kyllä näitä ”ikävämpiäkin” asioita esiin silloin kun niitä tapahtuu. Jotkut eivät vain huomaa niitä silloin, kun ne ovat osana tavallista iloista normi päivästä kertovaa tekstiä, koska ne eivät ole pääosassa. Ihan niin kuin mäkään en arjessa ajattele niitä sen erityisemmin.

Ne ovat toki osa arkea, mutta eivät se osa mihin keskityn. Jokainen tekee itse valintansa, ja jos kokee että itse haluaa keskittyä omassa arjessaan heräämisiin, sotkuihin, kiukutteluun ja muuhun, niin ihan vapaasti. Sitä ei kuitenkaan voi vaatia toisilta, eikä se tarkoita, että toisten arki olisi vähemmän todellista. Ei voi väittää, että joku peittelee, valehtelee tai siloittelee elämää vain siksi, että hän ei keskity negatiivisiin asioihin yhtä paljoa kuin joku toinen.

Joku jopa kysyi, eikö meidän lapsilla ole ollut uhmaa, joka kuuluu normaaliin kehitykseen ja on tärkeä vaihe lapsille. No todellakin on, kenelläpä ei olisi! Blogista löytyy monta sivua postauksia kun kirjoittaa sivupalkin hakukenttään ”uhma”. Näitäkin asioita on käsitelty täällä, ihan kuten kuolemaa, ehkäisyä ja yövalvomisiakin. Mutta tarvitseeko uhmasta puhua välttämättä negatiivisesti ja valittaen? Ei. Olenko ihmisenä valittavaa tyyppiä? En.

Jos tässä maailmassa joku asia on, mitä en jaksa kuunnella, niin se on nimenomaan turha valitus asioista joihin voi tai ei voi itse vaikuttaa. Jos voin vaikuttaa, vaikutan. Jos en voi, niin sitten en voi. Valittaa en jaksa, koska se ei auta mitään. Siksi harvoin itse luen inhorealistisia valitusblogipostauksia (koskivat ne sitten mitä tahansa). Samaan aikaan ihmettelen, miksi joku ainoastaan niistä tykkäävä haluaa tulla varta vasten ärsyyntymään tänne mun blogiin jossa tyyli on aivan erilainen.

 

Kaikkein loukkaavin perustelu jota joskus esitetään näiden positiivisen arjen ihmettelyiden/epäilyjen yhteydessä on mun mielestä se, että mun elämä olisi ollut jotenkin ruusuilla tanssimista, ja siksi en tajuaisi millaista on kun jollain on vaikeaa. Tervetuloa tekemään aikamatka mun äidin aivoinfarktiin ja molemminpuoliseen keuhkoveritulppaan, ja mun teini-ikään. Siihen kuului vuosia sairaasta äidistä ja kodin hoidosta huolehtimista, sekä äidin että oma masennus ja burn out.

Mä olen kokenut millaista on olla hiuskarvan päässä oman äidin menettämisestä 14-vuotiaana, millaista on kun yksinhuoltajaäidin persoona muuttuu kokonaan, ja siitä kun ei jaksa edes nousta sängystä ylös aamuisin. Ehkä siksi en jaksa nähdä jotain tavallisen arjen palasia omassa elämässäni valituksen arvoisina. Kukaan ei sano etteikö mulla voisi olla ihan hirveitä asioita ja vaikka vakava sairaus jossain tulevaisuudessa. Miksi ihmeessä siis käyttäisin nämä hyvät hetket siihen että keskittyisin kaikkeen mikä on tylsää tai ikävää?

Kun mä menen illalla nukkumaan, mulla on yleensä hymy kasvoilla ja hyvä fiilis. Olen yleensä tyytyväinen siihen, millainen päivä meillä on ollut. Pystyn luettelemaan useita asioita joista olen päivässä kiitollinen, vaikka se ei olisi ihan oppikirjan mukaan mennytkään. Pystyn miettimään, mitkä olivat päivän hienoja hetkiä, ja miten onnellinen olen niistä rakkaista ihmisistä joiden kanssa sain päivän viettää. Useinkaan en muista ajatella enää toista kertaa, jos päivässä on ollut joku ohimenevä hankala hetki. Ja jos muistan, niin fiilis on että ”onpa hyvä että selvittiin siitäkin”.

Tämä on mun tapa elää, ja se sopii mulle. Tämä on myös meidän perheen tapa elää. Se, on meidän positiivisen arjen salaisuus. Joku muu voi elää sillä tavalla miten itse haluaa, se ei ole multa pois ollenkaan, mutta ei pitäisi tämän munkaan tavan olla keneltäkään muulta pois.

(Huom! Alussa lainattu kysymys on vain yksi niistä lukuisista joita vastaanotin aiheeseen liittyen, ja valitsin sen tähän koska siinä tuli hyvin esille näitä asioita ja siihen oli helppoa vastata. En kokenut sitä millään tavalla loukkaavana tai omia tapojani väheksyvänä, vaan aidon ihmettelevänä, mikä on täysin ok).