Prinsessatorstai lasten kanssa

18.01.2018

*postaus sisältää blogin kautta saatuja tuotteita. 

”Äiti, missä mun oma valtakunta on?” kysyi keskimmäinen silmät suurina tänä aamuna. ”No yleensä oma valtakunta on vaan kuninkaallisilla.” ”No mutta hei, mä keksin, olohuone voi olla mun valtakunta! Joooooo! Mun valtakunnan nimi on Pikkuvaltakunta, koska se on mun ja se on vähän pikkuinen. Siellä syödään jugurttipähkinöitä ja katsotaan Frozenia koko ajan, ja kuunnellaan vaan Marcusta ja Martinusta. Ja siellä saa myös lukea kirjoja, ja siellä saa tanssia, ja leipoa marenkikakkuja. Ja mä oon sen valtakunnan oma kuningatar”

Tänään on sitten leikitty neiti kuningattaren Pikkuvaltakuntaa olohuoneessa, kiipeilty vuorilla, nautiskeltu teetä teekutsuilla ja ja syöty kuninkaalliseksi lounaaksi pinaattilettuja, prinsessalautasilta tietenkin. Ja pikkusiskon päiväuniaikaan hän sai syödä jugurttipähkinöitä vaikka ei herkkupäivä olekaan, ja katsoa Frozenin noin miljoonatta kertaa. Meillä oli jo sellainen reilun vuoden tauko Frozen-innostuksessa, mutta hänen korkeutensa on nyt löytänyt sen uudelleen. Ehkä hän nyt saa siitä taas enemmän irti, kun ikää ja ymmärrystä on tullut reippaasti lisää edellisestä Frozen-kaudesta. Siitä huolimatta luvassa ei ole huhtikuussa Frozen-synttäreitä, vaan monsterisynttärit, teema jonka hän päätti jo viikkoa edellisten Star Wars -synttäreidensä jälkeen. Hän on kyllä harvinaisen päättäväinen ja pitkäjänteinen tyyppi, kun hän jotain päättää niin se päätös pitää.

Välillä (lue: niin usein kun vaan ehtii) on ihanaa heittäytyä lasten leikkiin, ja olla ihan täysillä mukana kaiken maailman hömpötyksissä. On kuitenkin hienoa että he osaavat ja haluavat leikkiä myös itsekseen. Olen hurjan onnellinen siitä että meidän lapset tykkäävät leikkiä, ja valitsevat yleensä aina leikin mieluummin kuin jonkun laitteen. Hyvä leikki on heidän toplistallaan ihan ykkösenä, ja voittaa aina telkkarin tai ipadin mennen tullen. Niistä leikeistä ja kaiken maailman hömpötyksistä on paljon hyötyä lapsen emotionaaliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Leikkiminen kehittää kieltä, luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Ja mikä parasta, leikki on hauskaa! 

Meidän vanhempien tehtävä on tukea leikkiä antamalla edellytykset sen onnistumiselle ja tarjoamalla välineet leikkiin. Leikit on joskus vähän sotkuisia, ja myönnän että välillä itsekin mieluummin pitäisin olkkarin siistinä edes hetken imuroinnin jälkeen, enkä luovuttaisi sitä heti bObleseiden*, torkkupeittojen, pompuloiden, harjojen ja pallomeren valtakunnaksi. Mutta kun vertaan siistin olohuoneen hyötyjä (no se näyttää kivalta) siihen kuinka paljon siitä sotkusta on hyötyä lapsille, niin annan ihan mielelläni levittää juuri niin ison leikin kuin huvittaa. Sitäpaitsi lapsilla on juuri nyt omassa huoneessaan iso pahvilaatikoista itse rakennettu leikkitalo, eikä sinne mahdu valtakuntaleikkiä, koska eihän kuningatar voi asua talossa vaan hän asuu linnassa. Niin kerta.

Kuningattaren mekko on Bobo Chosesin uudesta SS18 Neverending Summer -mallistosta, ja saatu Lilla Companysta, kuten myös saman malliston t-paita ja neuletakki kuopuksella, ja esikoisen ihana paita ja hame. Tänään ilmestynyt mallisto on laajasti saatavilla Lillasta, ja aivan ihana mun mielestä! Olen aivan ihastunut banaaneihin, ja tuohon keskimmäisen maximekkoon, jonka Bobo on osuvasti nimennyt prinsessamekoksi. Mallisto on mun mielestä Bobolle tyypillisesti reilua mitoitusta, paitsi tuo vauvan neuletakki on melko nafti, otin siitä koon 18-24kk vaikka muuten käytössä on vasta reilu 12-18kk.

Ihanaa ja iloista iltaa kaikille, toivottaa Prinsessa Mei-Mei, kuten Pikkuvaltakunnan kuningatar nimesi minut.