Lupasin päivittää meidän kaksikielisyys-kuulumisia sitten, kun kuopus on aloittanut dagiksen. On ollut vaan niin paljon kaikkea muuta asiaa tässä keväällä ja kesällä, että tämä aihe on unohtunut aivan kokonaan. Edellisen kerran olen kirjoittanut kaksikielisiyydestä yli vuosi sitten, joten nyt on ihan hyvä hetki tehdä tilannekatsausta ja palata tähän aiheeseen, josta moni on sanonut, että se on jopa yksi kaikkein eniten kiinnostavista aiheista mun blogissa. Pahoittelut, että palaan siihen niin harvoin! Lähinnä sitä vain haluaa varmistaa, ettei toista aina samoja juttuja vaan olisi myös jotain uutta kerrottavaa. Nyt on, vuodessa ehtii tapahtua paljon kehitystä.

Meidän koululaisella on jo ekaluokka takana ja toinen luokka alkaa alle kahden viikon kuluttua. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen (ruotsin) lisäksi koulussa alkoi myös suomen kieli. Suomen tunteja oli muistaakseni kerran viikossa ja oppilaat oli jaettu kahteen eri ryhmään. Toinen ryhmä oli MoFi eli niille, joille suomi on toinen äidinkieli. Toinen ryhmä oli NyFi eli niille, joille suomi on uusi kieli. Meillä molemmat kielet on kotona tasavahvoja, joten esikoinen oli siinä MoFi -ryhmässä. Me saatiin nähdä suomen kielen tehtäviä ja välillä niihin kuului yhdessä tehtäviäkin juttuja. Aika rentoa ja leikin omaista oli suomen opiskelu vielä ekaluokalla, kuten oletin etukäteen. Tämä kahteen eri ryhmään jakaminen on mun mielestä tosi hyvä juttu, niin silloin ei tarvitse kenenkään turhautua tunneilla siitä, ettei opetus vastaa omaa tasoa.

Nyt 2. luokalla ruotsinkielisissä kouluissa Helsingissä alkaa jo kolmas kieli, eli englanti. Käsittääkseni suomenkielisissä kouluissa englanti alkaa jo ekaluokalla, mutta ruotsinkielisissä sitten vuotta myöhemmin, ettei tule liikaa uutta kerralla. Esikoinen on jo odottanut englannin tunteja, sillä hän tykkää kovasti kielten opiskelusta ja englanti on tuttu kieli monista hänen lempparisarjoista ja leffoista, sekä musiikista. Mä uskon vahvasti että kolmen kielen cocktail sujuu hyvin ja odotan jo innolla, että päästään näkemään tyypin englannin läksyjä. Hän suunnittelee jo aloittavansa saksan tai ranskan opinnot 5. luokalla, jännä nähdä kumman hän sitten valitsee, tai pysyykö tämä haave.

Ruotsin kieli on esikoisella edelleen ehkä aavistuksen vahvempi kuin suomi, mutta hän on tässä kuluneen vuoden aikana lukenut ihan älyttömästi pitkiä kirjoja ruotsin lisäksi myös suomeksi. Olen huomannut että suomeksi lukeminen on tukenut tosi paljon sitä suomen kieltä, ja vaikka hän käyttää arjessa ruotsia tosi paljon, suomen kielen kielioppi on parantunut lukemisen ansiosta. Olen iloinen siitä, että hän voi lukea molemmilla kielillä ja käyttää molempia mielellään. Esikoinen puhuu ruotsia mieluusti isälleen ja siskoilleen.

Keskimmäinen aloittaa ihan pian esikoulun ruotsiksi. Hän on osannut lukea jo 1,5 vuoden ajan ja kirjoittaa vielä kauemmin, mutta edelleen hän lukee ja kirjoittaa vain suomeksi. Me ollaan kannustettu molempien kielten kirjojen pariin, mutta ei koskaan pakotettu tai painostettu. Hän ei vielä ole itse halunnut opetella lukemaan tai kirjoittamaan ruotsiksi, mutta eskarissa ja koulussahan sitä ehtii ihan hyvin sitten oppia. Eihän luku- tai kirjoitustaito ole ollenkaan pakollinen vielä eskarissa millään kielellä.

Koen, että ainakin esikoisella kielitaito otti kaikkein suurimman harppauksen eteenpäin juuri esikoulussa, joten ehkä samaa on odotettavissa myös keskimmäisellä? Hän käyttää kyllä ruotsin kieltä puheessa todella sujuvasti ja ymmärtää ihan yhtä paljon ruotsiksi kuin siskonsa, mutta kieliopissa, lähinnä sanajärjestyksissä, on välillä vielä harjoiteltavaa hiukan. Mutta sehän on vain hyvä, että on jotain mitä harjoitella. Keskimmäiselle suomen kieli on tainnut aina tuntua hieman luontevammalta ja hän puhuu suomea kotona enemmän kuin ruotsia. Isälleen hän vastaa ruotsiksi, mutta esim. siskoilleen puhuu suomea. Hänkin kuitenkin mielellään katsoo ruotsinkielisiä sarjoja ja kuuntelee satuja yhtä mieluusti molemmilla kielillä.

Kuopus aloitti ruotsinkielisen dagiksen maaliskuun alussa ja se sujui tosi hienosti. Nyt hän on tietysti ollut jo kaksi kuukautta kotona kesälomalla, mutta kevät toi kielitaitoon jo paljon lisää. Hän oppi dagiksessa ymmärtämään vielä paremmin kaikki arkipäivän perusasiat ruotsiksi. Sieltä tarttui nopeasti myös uusia sanoja ja sellaisia arkipäiväisiä lauseita: God morgon pappa, tack för maten, kom hit, NÄÄÄÄ, gå ut, klä på sig ja leka. Vaikka hän ei aina osaa vastata ruotsiksi, sen huomaa että hän ymmärtää, koska osaa vastata ruotsiksi kysyttyyn kysymykseen oikein suomeksi. Joskus hän myös toistaa Oton ruotsiksi sanoman lauseen suomeksi kysyvästi, ikään kuin varmistaakseen, että ymmärsi sen oikein.

Dagiksesta tarttui myös ihania lauluja ja loruja, ”ramsoja”. Hän laulelee usein bä bä vita lamm ja tykkää leikkiä baka baka kaka. Yhdessä vaiheessa kuopus kieltäytyi täysin kuuntelemasta ruotsinkielisiä satuja, eikä vastannut jos hänelle puhui ruotsia, vaan suorastaan närkästyi. Siskot ovat kuitenkin sinnikkäästi opettaneet hänelle Ryhmä Hau -pentujen nimet myös ruotsiksi ja nyt hän kuuntelee Ryhmä Hau -satuja myös ruotsin kielellä mieluusti ja opettaa ruotsinkielisiä nimiä (samat kuin englanniksi) meille vanhemmille. Hän katsoo esim. Buu-Klubbenia ruotsiksi, mutta suuttuu jos vaihtaa esim. Netflixissä suosikkisarjan ruotsin kielelle suomen sijaan. Jännää katsoa miten kieli lähtee taas kehittymään sitten, kun hän jatkaa dagiksessa nyt syksyllä.

Arjessa me jatketaan edelleen samaa vuosien varrella hyväksi havaittua tapaa, että lasten ollessa hereillä Otto puhuu ruotsia ja mä puhun suomea, siis myös toisillemme. Se on kaikkein selkeintä, niin ei tarvitse kenenkään vaihdella. Se ei haittaa ettei meillä ole yhteistä kieltä, kun kaikki ymmärtävät molempia yhtä hyvin. Silloin kun meillä on suomenkielisiä kavereita tai sukulaisia kylässä tai ollaan itse jossain kylässä, missä ei puhuta ruotsia, käytetään kaikki suomea.

Kirjoitin viimeksi vuosi sitten sanamokista, joita meidän lapsilla tuli kääntäessään puhetta suoraan ruotsista suomeksi. Ne ovat oikeastaan aikalailla jääneet pois nyt. Toisaalta, suomenkieliseen puheeseen on sekoittunut enemmän ruotsia ja englantia on sekoittunut molempiin kieliin. Eli enää ne eivät ole mokia, vaan enemmänkin sellainen tarkoituksellinen valinta. Esimerkiksi kun lapset kertovat jotain ja kuvailevat, että joku oli ”tyyliin” jonkunlainen, niin he käyttävät tuon suomenkielisen sanan sijaan ruotsin sanaa ”typ”. Esimerkiksi että ”siellä oli typ 20 ihmistä” tai ”se oli typ metrin kokoinen”. Varmaan siksi, koska se on lyhyempi sana ja puheenhan pitää olla aina muka mahdollisimman tehokasta ja nopeaa lasten ja nuorten mielestä.

Sellaisia kaksikielisyyskuulumisia! Jatketaan näistä, ehkä sitten taas vuoden päästä? Koen, että tällä hetkellä meillä on tosi hyvä tilanne tämän kieliasian suhteen ja uskon, että kaksikielisyys säilyy luontevana meidän lasten elämässä tästä hamaan tulevaisuuteen asti.

Tsekkaa myös kaksikielisyyteen liittyvät aiemmat postaukset:

Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt v. 2018

Kuinka sujuu kaksikielisyys v. 2016

Kaksikielisyys – isin ja tyttären oma juttu v. 2013

Mitenkäs muilla kaksikielisillä perheillä? Miten koulun aloitus on vaikuttanut kielen kehitykseen? Mitä mieltä olette vieraiden kielten opetuksen ajankohdista? Miten on sujunut päiväkodin aloitus kaksikielisillä lapsilla? Mitä kieltä teillä puhutaan suomen lisäksi?

Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.

Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.

HANNELEN 5 VINKKIÄ

1. LUE KIRJOJA

”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.

Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.

Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.

Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.

2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA

Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.

Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!

Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).

Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.

Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.

3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN

Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.

Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!

4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI

Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.

Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.

Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.

5. LAULA LAPSEN KANSSA

Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.

Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!

Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.

Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.

Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!

Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.