Rakkaalle 6-vuotiaalle

13.04.2019

Huomenna sinä täytät kuusi vuotta. Olemme tienneet jo vuoden ajan, että tänä keväänä synttäreitäsi juhlitaan merirosvoteemalla. Tiedän jo ensi vuodenkin teeman ja sitä seuraavakin on jo kuulemma puoliksi lukkoon lyöty. Sinä rakastat haaveilla ja suunnitella, aivan kuin minäkin. Näen sinussa paljon itseäni, välillä tuntuu hassulta, miten samaa rataa sinun ajatuksesi kulkevat kuin itselläni samassa iässä. Sinäkin olet huomannut tämän: kun olen muistellut omaa lapsuuttani ääneen, olet todennut, että mehän ollaan äiti ihan samanlaisia. Saan olla maailman kiitollisin siitä, että ainakin tässä vaiheessa elämää äidin muistuttaminen joissain asioissa on sinulle ilon ja ylpeyden aihe.

Olet positiivisin tyyppi kenet tunnen. Kun sait kipsin viime kuussa käteesi temppurata-onnettomuuden jälkeen, keksit heti ainakin kahden käden sormien verran syitä, miksi kipsi oli kiva, hauska ja jännittävä juttu. Myöhemmin tuli pieni turhautuminen: siihen, että ei pääse luisteluharjoituksiin ja siihen, että ei voi pyöräillä, vaikka kadut on jo lakaistu. Käsittelit turhautumista hienosti ja yhdessä mietittiin, miten nopeasti se aika kuitenkin menee. Ja nopeasti se toden totta meneekin, reilun viikon päästä sinun pitäisi taas olla ihan kipsitön tyyppi, entistä ehommalla kädellä varustettuna.

Toivoit syntymäpäivälahjaksi ihan oikeaa luistelupukua jo talvella ja pitäydyit toiveessasi, vaikka et ole päässyt harjoittelemaan yli neljään viikkoon, etkä vielä pääsekään. Ja ihan oikean luistelupuvun sinä myös sait. Olet päättäväinen: kun jotain päätät, sinä myös pysyt siinä päätöksessä, vaikka eteen tulisi haasteita tai hidasteita. Itse olisin varmaan vaihtanut synttärilahjatoiveen luistelupuvusta lapsena ainakin sata kertaa jo johonkin mitä olisin kaupassa nähnyt, varsinkin, jos en edes olisi voinut käyttää pukua harjoituksissa heti. Siinä mielessä me ollaan siis erilaisia. Olet uskomattoman kärsivällinen ja pitkäjänteinen ollaksesi vasta pian kuusivuotias. Tai sitten olin itse vaan tosi ailahtelevainen.

On valtavan suuri etuoikeus saada seurata sinun ja siskojesi kehitystä aitiopaikalta. On myös valtavan suuri etuoikeus saada olla teidän vanhempia. Tuntuu vieläkin aika hämmästyttävältä, että teitä tosiaan on kolme ja me ollaan saatu teidät aikaiseksi. Kolme maailman siisteintä ja rakkainta tyyppiä.

Keskimmäisen paikka ei aina ole se helpoin mahdollinen, mutta sinä handlaat sen loistavasti. Te opetatte toisillenne aivan älyttömän paljon joka päivä. Rakkaudesta, elämästä, jakamisesta, keskustelusta, maailmasta. Sinulla on mahtavat neuvottelutaidot ja se räjähtävän suuri rakkaus, joka teissä kolmessa toisianne kohtaan näkyy, on kaunein asia mitä mun maailmassa on. Toivottavasti se säilyy aina.

Sinä olit meidän perheen game changer ja olet opettanut vanhemmuudesta meille ihan älyttömän paljon. Me otimme toisen lapsen vastaan nuoruuden jäätävällä perusteettomalla itsevarmuudella siitä, että me yhden lapsen jälkeen tasan tiedetään miten vauvat saa nukkumaan ja rauhoittumaan. Opetit, että se ei todellakaan ole kiinni aina siitä, mitä vanhemmat tekevät, vaan jokainen lapsi on yksilö. Vaikka joskus niinä yön pimeinä tunteina vauvavuonna valvoessani ei todellakaan tuntunut siltä, että onpa hienoa valvoa tässä, kun opin olemaan sallivampi ja ymmärtäväisempi ihminen, olen kiitollinen siitä nyt jälkeenpäin. Sinä opetit, että monenlaisista kokemuksista ja aluista voi kasvaa ihan yhtä ihana, onnellinen ja rakkaudentäyteinen perhe. Ja ekan vuoden jälkeen olet nukkunutkin aina hyvin.

Muistan, kuinka ihan vasta olit se pieni hömpppä kaksivuotias, jonka tukan sai juuri ja juuri kiinni ja jolla oli jo silloin lennokkaat jutut. Nyt pikkusiskosi on se perheen pieni hömppä kaksivuotias ja sinä olet jo kuusi. Ensi syksynä aloitat eskarin ja tiedän, että se menee varmasti paremmin kuin hyvin. Ajatus sinusta kevätjuhlassa laulamassa ”Hejdååå, dagis hejdååå” saa mut silti itkemään jo nyt. Ei mennä siihen vielä.

Kiitos kun sinä olet juuri sinä. Kiitos, kun annat aamuhalin joka aamu ja kiitos kun kerrot meille niin paljon sun ajatuksista, haaveista ja tavoitteista. Kiitos, kun me saadaan olla mukana seuraamassa sun kasvua ja kehitystä. Kiitos kaikista kysymyksistä, joista syntyy mahtavia keskusteluita. Kiitos kun olet niin ihana kaveri ja välittävä sisko. Kiitos, kun inspiroit meitä joka päivä sun rohkeudella ja periksiantamattomuudella. Kiitos kun jaksoit kuunnella tämän koko pitkän tekstin kun luin sen sinulle ääneen ja vielä kiitit siitä lopuksi. Paljon onnea äidin ja isin maailman rakkaimmalle kuusivuotiaalle, sä oot ihan paras<3


Muisto joka sai hanat auki

06.04.2019

Eilen aamulla Otto laittoi soimaan yhden ihanan instrumentaalin pianobiisin, joka sai mut saman tien kyynelehtimään. Mulle tulvahti mieleen sellainen määrä muistoja ja rakkautta, että hanat aukesi aivan täysin. Se biisi toi mieleen niin paljon tunteita ja muistoja kahdeksan vuoden takaa. Siitä on ihan kohta kahdeksan vuotta, kun me Oton kanssa muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Siellä yhteisessä vuokrakaksiossa me alettiin rakentaa meidän yhteistä elämää aivan alusta.

Se biisi sai mut itkemään niin kovasti, koska se sai mut itkemään jo kahdeksan vuotta sitten. Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana 19-vuotiaana, mä luin neuvolan oppaasta, että mahassa olevalle vauvalle voi soittaa musiikkia, sillä hän kuulee äänen mahaan. Kannattaisi soittaa kuulemma jotain biisiä sekä masuvauvalle, että sitten kun hän jo syntynyt, sillä hän saattaisi sitten esim. rauhoittua kuullessaan aina saman tutun laulun. Muistan kun mietin päiväkaudet, että mikä olisi niin ihana laulu, että haluaisin soittaa sitä vauvalle, mutta en keksinyt. Sitten yhtenä päivänä Otto laittoi sen pianobiisin soimaan kun pötköteltiin sängyllä ihmettelemässä masuvauvan potkuja. Otto kysyi, että voisko tää olla hyvä biisi ja se oli täydellinen.

Toki mä olin huomannut jo aiemmin, että Otto oli tosissaan mukana ja välitti meistä, mutta tuo hetki oli jotenkin niin ihana ja merkityksellinen. Mulle oli silloin ihan älyttömän iso juttu, että Otto piti musiikin soittamista tärkeänä ja halusi osallistua. Olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut vaan sanoa, että ihan tyhmä juttu, ei se vauva mitään kuule. Mutta ei sanonut. Mulle oli todella tärkeitä tällaiset pienet, mutta kuitenkin niin isot jutut, kun silloin vasta opeteltiin tuntemaan toisiamme. Se, miten Otto huomioi mua ja vauvaa toi luottamusta siihen, että se, mitä meillä oli jo silloin, oli kestävää. Se oli silloin KAIKKI. Ja on vieläkin.

Ihan yhtä tärkeää kuin se biisi ja se hetki oli mulle silloin, on se, että Otto laittoi sen biisin eilen soimaan. Ihan yhtä tärkeää mulle on, että yli kahdeksan vuotta myöhemmin Otto edelleen muistaa meidän yhteisiä tärkeitä pieniä juttuja ja herkistyy niistä itsekin. Tai ehkä jopa vielä tärkeämpää. Se ei ollut vain alkurakkauden huumaa, se ei ollut nuorta hölmöä ihastumista. Tai oli se toki sitäkin. Mutta se oli myös paljon muuta. Se oli pohja kaikelle sille, mitä meillä tänä päivänä on yhdessä ja me ollaan pidetty siitä nuoresta hölmöstä ihastumisesta kiinni.

Edelleen tänäkin päivänä Otto on osallistuva puoliso ja isä. Hän muistaa aina ne pienetkin jutut, eikä koskaan vähättele mun ajatuksia tai pelkoja tai toiveita. Hän muistaa kysyä lapselta, miten hänen suunnittelemansa mielikuvituskaupungin asukkaalla menee ja hän muistaa sanoa mulle, että istu nyt oikeesti alas hetkeksi ja lue sitä kirjaa ihan rauhassa, mä hoidan. Hän muistaa kaikki koulun ja päiväkodin tärkeät päivämäärät ja hän muistaa kertoa, kun mun lempiartistilta on tullut uusi biisi, koska mä en kuitenkaan huomaa sitä itse. Hän kuuntelee oikeasti, kun mä selitän mun oudosta unesta pitkät pätkät ja hän metsästää mulle uutuusjätskiä eri kaupasta, jos sitä ei löydy sieltä missä yleensä käydään.

Joka päivä mä toivon, että osaan olla itse yhtä hyvä puoliso takaisin. Ja en mä kai ainakaan ihan surkea ole, kun Otto tuossa vieressä vieläkin on. Parhaani yritän. Me ollaan niin onnekkaita, kun saadaan olla yhdessä ja mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää yhdessä Oton kanssa. Varsinkin, kun molempien perheissä on taustalla vakava sairaus tai kuolema jo aivan liian nuorena, mä en pidä sitä lainkaan itsestäänselvänä, että saadaan olla toistemme kanssa sinne vanhainkodin kiikkustuoliin asti. Mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta, että saadaan viettää pitkä ja hyvä elämä yhdessä toistemme ja meidän lasten kanssa. Ja joka päivä mä nautin täysillä ja imen itseeni kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.