Ihanat erilaiset perheet – lähdettekö mukaan?

06.10.2018

 

En arvannut vielä maanantaina julkaistessani postausta lapsiperhe-arjen ”maineesta” mediassa, että postauksen pohjalta syntyisi jokin näin mieleniintoinen ja hieno juttu. Mutta niin vaan kävi, että ihana lukijani sanoi ääneen sen, mitä olin ehkä joskus salaa haaveillut, mutta en ollut koskaan vienyt sen pidemmälle tai sanonut edes ääneen: ”Miksi et tekisi postaussarjaa erilaisista perheistä, joita haastattelisit ja esittelisit blogissasi?”. Ja näin mä päätin tehdä, koska ideahan on aivan loistava. Olen siis ikuisesti kiitollinen lukijalleni tästä kommentista. Mä pyöritän tässä näin omaa mediaani, ja mulla on todellakin mahdollisuus tuoda esiin sitä perheiden erilaisuutta, yksilöllisyyttä ja ihanuutta ihan itse. Miksi ihmeessä siis en tekisi sitä?!

No en kyllä keksi yhtäkään syytä, miksi en. Ensimmäinen osallistuva perhe on jo valmiina, ja nyt mä kysynkin teiltä rakkaat mahtavat ihmiset: tiedättekö jonkun ihanan perheen, tai oletteko sellainen perhe itse, joka sopisi tähän postaussarjaan mukaan? Erilaisen perheen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että perheiden pitäisi olla jotenkin huippu-erilaisia välttämättä. Erilainen perhe tarkoittaa mulle sitä, että ei ole olemassa mitään ”tavallista perhettä”, vaan jokainen erilainen perhe on tavallinen perhe, ja jokainen tavallinen perhe on erilainen. Kokoonpanosta ja elämäntilanteesta riippumatta. Nyt mä aion tehdä juuri sitä, mistä puhuin: näyttää millaista on ihan tavallinen lapsiperheiden arki ja elämä Suomessa, ihan kaikenlaisissa perheissä. Millaisia tarinoita perheiden syntyyn liittyy, millaista se arki niiden lasten kanssa on, mikä arjessa on hienoa, mikä kuormittavaa? Mistä syntyvät arjen haasteet, miten niistä selvitään, mikä on kaikkein parasta elämässä lasten kanssa?

Haastattelut aion tehdä omaan positiiviseen tyyliini, 100% perheitä kunnioittaen. Mun blogi ei koskaan ole ollut mikään paljastusblogi, eikä sellaista ole tulossa nytkään. Mitään TV:stä tuttua skandaalihakuisuutta ei siis ole luvassa. Se mitä mä haluan näyttää on rakkaus, välittäminen ja tavallinen arki, ja se miten erilaista tavallista on olemassa. Miten paljon Suomen perheissä on rakkautta ja onnea, ja miten erilaisissa perheissä, erilaisten vanhempien kanssa, kasvaa kaikissa mahtavia lapsia. Mä haluan näyttää sen kaiken hyvän ja ihanan, mitä teissä kaikissa on.

Ensi vuonna luvassa on siis postaussarja, jossa esittelen 12 perhettä. Joka kuukausi kerron yhden perheen tarinan. Toivon, että saan mukaan mahdollisimman monta keskenään erilaista perhettä, jotka ovat valmiita jakamaan oman tarinansa. Jos siis sinä kiiinnostuit tästä, tai tiedät jonkun toisen ihanan perheen, joka voisi olla halukas lähtemään mukaan: vinkkaa itsestäsi, tai vinkkaa toiselle perheelle osallistumisesta. Mukaan voi ilmoittautua lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.fi. Viestissä voi kertoa vähän omasta perheestään, siitä missä kaupungissa asuu ja siitä, miksi haluaisi mukaan. 

Mitään romaania ei tarvitse kirjoittaa, mä kysyn sitten haastatellessa ne kysymykset, joihin toivon saavani vastauksia. Mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata, ja jokainen haastateltu perhe saa lukea julkaistavan tekstin etukäteen, ja vaikuttaa 100% siihen mitä kerrotaan. Kuvaan myös haastateltavat perheet postauksen kuvia varten, ja perheet saavat ottamani kuvat omaan käyttöönsä (kunhan kuvaaja on mainittu käytön yhteydessä). Kuvissa ei näytetä mitään sellaista, mitä perhe ei halua, eikä niissä ole pakko esiintyä omilla kasvoillaan, jos ei halua. Haastattelut toteutan ensi vuoden aikana, eli mikään kiire ei ole. Mukaan voi hakea marraskuun loppuun asti, eli ihan rauhassa voi miettiä, että voisiko tähän osallistua. Uskoisin haastattelun ja kuvauksen kestävän n. 1-2h maksimissaan, joten mistään hirveän aikaa vievästä jutusta ei myöskään ole kyse.

Sellaista! Mua jännittää ihan hirveästi julkaista tämä teksti, ja samalla olen ihan uskomattoman innoissani. Musta tuntuu hurjan hienolta ajatus siitä, että pääsen (toivottavasti) tapaamaan perheitä, kuulemaan erilaisia tarinoita ja ennen kaikkea näyttämään kaikille millaista on arki Suomen lapsiperheissä, ja millaisia perheitä täältä löytyy. Uskon, että ihan valtavan upeita ja ihania. IIIIIIK! Hae mukaan! Pssst! Aion myös järjestää jokaiselle osallistuvalle perheelle pienen lahjan kiitokseksi osallistumisesta. <3


Nämä päivät taaperon kanssa

26.09.2018

Havahduin tässä siihen, että tätä vuotta ei ole enää montaa kuukautta jäljellä. Meidän taapero aloittaa päivähoidossa ensi vuoden alussa, joten näitä meidän yhteisiä kotipäiviä on luvassa enää muutaman kuukauden ajan. Kuinka haikeaa on ajatella, että tämä aika on mennyt näin nopeasti. Vastahan me odoteltiin malttamattomina rakenneultraa ja tunnusteltiin hentoisia vauvan liikkeitä. Tai no, vasta ja vasta. Siitä on kaksi vuotta.

Vaikka tämä syksy mennään aikataulujen kanssa aivan äärirajoilla, se  ei haittaa. Nämä päivät taaperon kanssa on vaan niin arvokkaita. On ihan mieletöntä seurata kuinka hän kasvaa ja kehittyy ihan silmissä, ja oppii joka päivä uutta. Taaperon maailma on niin mahtava ja se, että sitä saa seurata aitiopaikalta on suuri etuoikeus. Niin upeaa, että meillä on mahdollisuus viettää nämä päivät yhdessä. Onneksi ensi vuonnakin meille jää paljon yhteistä aikaa, sillä hän aloittaa päivähoidon vain kolmena päivänä viikossa. Kolmen hoitopäivän lisäksi viikkoon jää siis neljä kotipäivää.

Mä voin vaan kuvitella, miten paljon saan sitten aikaan kolmena kokonaisena, päiväsaikaan tapahtuvana työpäivänä, kun olen tottunut tekemään ihan kaiken vasta viimeiseksi illalla väsyneenä, tai aikaisin aamulla ennen kun kaikki muut ovat heränneet. Se tuntuu jotenkin ihan utopistiselta ajatuksenakin, että sitten saan tehdä töitä silloin kun kaikki muutkin, ja mulle jää ainakin joitakin iltoja viikosta kokonaan vapaaksi. Siihen asti kuitenkin näillä mennään, ja nautitaan tästä ajasta ihan täysillä. Vaikka odotan rauhallisia työskentelyhetkiä innolla, en toisaalta haluaisi luopua näistä päivistä, joita me taaperon kanssa vietetään. Onneksi 3/4-jako mahdollistaa molemmat.

Mun ei oikeastaan edes pitänyt puhua omista töistäni mitään, vaan keskittyä siihen, miten ihania nämä päivät yhdessä on. Mun työt kuitenkin linkittyy olennaisesti siihen, miksi ylipäätään pystyn olemaan taaperon kanssa kotona siihen asti, että hän on kaksivuotias, ja siihen, miksi hän menee jossain vaiheessa hoitoon. Mulla ei ole mitään mielipidettä siitä, kuinka pitkään lapsen kanssa pitäisi tai ei pitäisi olla kotona, sillä jokaisella perheellä on omat tilanteensa ja omat mahdollisuutensa. Eikä se asia kuulukaan kenellekään muulle, kuin sille perheelle ketä se koskee. Olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että me pystytään tekemään meille sopiva ratkaisu, sillä se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ei edes ole mahdollisuutta valita, vaan töihin on palattava, vaikka halua olla kotona löytyisi, tai sitten töitä ei löydy vaikka haluaisi jo muutakin kuin olla kotona. Kunnioitetaan siis jokainen toistemme ratkaisuja, ja keskitetään voimavarat omien ratkaisujemme pohdiskeluun.

Meidän taapero puhuu ihan hulluna, ja mun lempilauseita hänen suustaan ovat ”ollaan yhessä”, ”tule mukaan” ja ”äitin kainaloon”. Ehkä ne kertovatkin omaa tarinaansa siitä, mitä me päivisin tehdään. Ollaan paljon sohvalla tai lattialla yhdessä kainalokkain, luetaan kirjoja, ihmetellään maailmaa ja lasketaan varpaita. Me tykätään myös piirtää paljon yhdessä. Kotona olon kaveriksi myös mennään paljon yhdessä, ja taapero tulee aina mun mukaan, minne ikinä menenkin. Hän kulkee mun mukana pressitilaisuuksissa, lounailla, koulutuksissa ja muissa työjutuissa. Eniten me käydään kuitenkin kahdestaan kävelyillä ja leikkipuistossa. Ja hän ottaa aina mut mukaan joka paikkaan, hän tulee ottamaan mua kädestä kiinni, ja sanoo ”tule mukaan äiti!”.

Kaikessa mennään aina hänen ehdoillaan, ja hän tykkää kulkea mun kanssa yhdessä. Tietysti aina kysyn etukäteen, voinko ottaa taaperon mukaan, mikäli tilaisuus on sen luonteinen, että kaikilla ei välttämättä ole pikkutyyppejä mukana. Ja vielä koskaan en ole saanut vastaukseksi mitään muuta kuin: tietenkin voit, ihanaa että hän tulee mukaan piristämään meidän päivää. Se on suuri onni. Ja aina kaikki on mennyt hienosti.

Kuvat on ottanut ihana Jenni Sanssi Big Mamas Home -blogista.

Taaperon kanssa parasta on pysähtyä siihen hetkeen. Siitä voi saada niin paljon irti, kun avaa silmät ja korvat sille kaikelle minkä taapero kokee ehkä ensimmäistä kertaa. Kuinka paljon voi saada irti metromatkasta, kävelystä metsään sadan metrin päähän, tai viiden aukeaman kuvakirjasta, joka on luettu jo sata kertaa. Vielä sadannella kerralla sieltä voi bongata jonkun uuden asian, jonkun josta syntyy uusi oivallus tai topakka keskustelu. Yhtenä päivänä me oltiin aallonmurtajalla tutkimassa kiviä, ja bongattiin vedestä kiven päältä pieni minkki. Vaikka itse podin maailmantuskaa siinä karannutta minkkiä ihmetellessäni, taapero näki jotain uutta. Jotain joka sai hänet kiljumaan onnesta ja hymyilemään niin, että muakin sattui poskiin.

Nämä päivät on ihan uskomattoman arvokkaita, ja olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut viettää samanlaisia päiviä kaikkien kolmen tyttäreni kanssa näinä vuosina. Olen saanut niistä irti niin paljon, ja uskon, että niin ovat hekin. Keväällä meidän arki muuttuu taas, mutta tämän syksyn ajan mä aion ihmetellä jokaista kiveä, jonka taapero poimii, laulaa hänelle Små grodorna vaikka repeatilla jos hän niin toivoo, ja halata ja pussata häntä joka päivä niin monta kertaa kun hän vaan suostuu. Ja niin aion ensi keväänäkin. Kaikkein parasta on olla yhdessä (tai pallomeressä, niinkuin taapero sanoo) <3