Kohta kohti kotia

26.04.2017

Ai että, meillä on kyllä ollut niin ihanat kaksi viikkoa Oulussa. Meidän piti lähteä kotiin tänään, mutta sääennusteen luvattua lumimyrskyä ja jäätävää tuulta päätimme siirtää lähdön huomiselle. Ihan hyvä ehkä, kerettiin jäädä vielä nauttimaan mun tädin tänä aamuna leipomista vappumunkeista, nam! Tämä reissu on ollut mulle kultaakin kalliimpi, eikä vähiten siksi että olen voinut viettää niin paljon aikaa mun rakkaiden isovanhempien luona.

Mun mummuni muistisairaus on edennyt vauhdilla, ja tiedän että sillä että ollaan käyty melkein joka päivä isovanhemmillani on heille suuri merkitys. Pappa on päässyt rauhassa yksin pitkille kävelylenkeille ja me ollaan sillä aikaa pidetty mun mummullle seuraa. Hän viettää edelleen osan kuukaudesta hoitokodissa, mutta nyt sattui sellainen jakso että hän oli koko tämän ajan kotona niin ollaan voitu olla arjessa avuksi. Lapsetkin tykkäävät käydä mun isovanhemmilla, siellä kun on paljon mun ja mun serkkujen vanhoja leluja ja piirustuksia ja valokuvia, joita on kiva katsella.

Yksi niistä syistä miksi olen niin iloinen tästä aikatauluttomasta vuodesta on nimenomaan se, että pitkästä välimatkasta huolimatta voidaan viettää tänä vuonna enemmän aikaa mun isovanhempien kanssa, koska voidaan tulla tänne Ouluun.

Vaikka rakastan olla täällä niin ihan kiva lähteä välillä kotiinkin. Keretään olla muutama päivä kotona ennen Tukholman reissua ja pestä pyykkiä, siivoilla ja juhlia vappua. Meillä ei ole vielä mitään vappusuunnitelmia, mutta varmaan mennään ainakin käymään jossain vapputorilla ostamassa vähän metrilakua ja ulkoiluttamassa lasten ilmapalloja. Perinteiset perunasalaatit ja nakitkin varmaan laitetaan.

Viime vuonna meillä oli ihana brunssi lasitetulla parvekkeella, tänä vuonna ei ole vaan meidän oma piha vielä siinä kunnossa että siellä voisi brunsseilla. Mutta jos sää sallii niin en pistäisi piknikkiäkään pahitteeksi. Täällä Oulun lumimyrskyssä vaan tuntuu kovin epätodennäköiseltä että maanantaina voisi suunnata piknikille, heh.

Tytöt ovat viihtyneet täällä mun serkkujen kanssa ihan hirmu hyvin, mutta kuulemma on jo vähän ikävä omia lelujakin. Laitetaan varmaan kunnon barbieleikit pystyyn kunhan ollaan päästy kotiin. Tänään suunnitelmissa on pakkailua, munkin syöntiä ja varmaan käydään vielä vikan kerran moikkaamassa mun isovanhempia ja mun äitiä.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


Asennetta maanantaihin

24.04.2017

Moi! Mun piti tehdä tästä vaan perinteinen KOOTD-postaus ja esitellä esikoisen asua, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että se olisi näiden kuvien aliarvioimista. Koska katsokaa nyt tuota asennetta ja itsevarmuutta joka näistä kuvista huokuu. Ihan mieletön! Se on jotain minkä mä toivon säilyvän mun lapsilla ikuisesti, tuo meininki ja fiilis että he saavat olla juuri omia itsejään ja pystyvät ihan mihin tahansa.

Jokaisella lapsella on kova luotto itseensä ja omiin kykyihinsä kunnes joku sitä luottamusta horjuttaa. Jokainen lapsi ajattelee olevansa maailman coolein tyyppi joka voi tehdä ihan mitä vaan haluaa. Musta on surullista että se luottamus omaan itseen särkyy niin monelta mitä vanhemmaksi tulee, ja kestää ikuisuus saada se takaisin, jos saa ollenkaan. Miten paljon enempään ihmiset pystyisivät, jos aina ei olisi joku lyttäämässä?

Lapsilla on myös mieletön kyky nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. He kannustavat toisia täydestä sydämestään, ja iloitsevat aidosti muiden menestyksestä aivan kuin omastaan. He eivät osaa omasta takaa ajatella niin kieroutuneesti, että jonkun toisen menestys olisi itseltä pois. Miten sen kyvyn voisi säilyttää tässä maailmassa, jossa jokaisen nurkan takana lymyää aikuisia valmiina latistamaan, haukkumaan ja ”palauttamaan maan pinnalle”?

Tuo termi, ”palauttaa maan pinnalle” on jotain mistä mä en ole koskaan oikein tykännyt. Ymmärrän sen jotenkuten silloin jos joku haaveilee jostain mitä on yksinkertaisesti aivan mahdotonta toteuttaa. Mutta toisaalta, kaikki on joskus ollut mahdotonta. Kaikista nykyajan keksinnöistä on varmasti joku maailmassa haaveillut jo vuosikymmeniä ellei -satoja sitten. Ne ovat silloin olleet aivan mahdottomia asioita toteuttaa, mutta niin vain ovat toteutuneet kovan työn ja tutkimuksen tuloksena. Monet hienot keksinnöt lähtevät jonkun rohkean ihmisen halusta tehdä jotain mikä toisista tuntuu mahdottomalta, mutta mihin keksijä itse uskoo.

Lapsenomainen into ja mielikuvitus on jotain jolla pääsee jo todella pitkälle. Mä aion vaalia sitä omissa lapsissani, ja kannustaa heitä eteenpäin aina. Toki vanhemman velvollisuus on myös huolehtia siitä että lapsi ei tee mitään oman tai toisten terveyden tai hyvinvoinnin kustannuksella, se nyt on itsestäänselvää. Mutta en koskaan aio lytätä heidän haaveitaan, olivat ne sitten NASAn astronautiksi ryhtymistä tai vaikka ammattilaistanssijaksi ryhtymistä. Ei myöskään ole vanhemman tehtävä päättää siitä onko lapsen oma haave tarpeeksi arvokas toteutettavaksi. Jos lapseni haaveilisi jostain mitä ei yleisesti pidetä niin arvokkaana, mutta se tuntuisi hänestä itsestään tärkeältä, ei minun tehtäväni olisi sanoa että ei ole ok pyrkiä siihen.

Samaan aikaan kun haluan kannustaa, en missään nimessä halua painostaa. Kaikista ei tarvitse tulla astronautteja tai erityislahjakkuuksia todellakaan. Se mitä haluan viestiä lapsilleni on että heidän haaveensa ovat arvokkaita, ja mä kannustan heitä, valitsivat he minkä tahansa tien. Kaikessa ei tarvitse olla paras, mutta jokainen on jossain hyvä. Haluan auttaa lapsiani löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan niihin.  Haluan myös auttaa heitä säilyttämään sen lapsenomaisen innon niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se on mahdollista säilyttää ikuisesti?

On myös tärkeää tehdä asioita vain siksi että niistä nauttii, vailla sen suurempia pyrkimyksiä. En missään nimessä oleta että lapseni harrastaisivat jotain vain tullakseen kyseisessä lajissa ammattilaiseksi. Kannustaa voi ja pitää niissäkin asioissa, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tällaisia pohdintoja maanantain kunniaksi. Kannustetaanhan toinen toistamme, eikä lytätä?

Ihanaa päivää kaikille <3


Kun Otto vanhempainvapaalle jäi

19.04.2017

Tänään on Oton vanhempainvapaan ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi Otto kirjoitti eilen ilallla ajatuksiaan tulevasta vanhempainvapaasta. <3

Isä vanhempainvapaalla

Suljin tuossa hetki sitten työkannettavani kannen viimeistä kertaa puoleen vuoteen. Toki joudun sen varmaan vielä avaamaan koska onnistuin kuitenkin omaan tuttuun tapaani aivan varmasti unohtamaan jotain todella fiksua, kuten sähköpostini automaattivastauksen, mutta you know, ajatus on tärkein.

Sinänsä varsin antikliimaksinen hetki ottaen huomioon kuinka valtava asia tämä on meidän perheellemme. Ei mitään fanfaareja, ei tyydyttäviä naksahduksia tai mitään muutakaan indikaattoria siitä että tämä oli nyt tässä. Ainoastaan hetkellinen vaimea hurina koneen vielä miettiessä että mitä ne tuulettimet tekivätkään laitteen sammuessa. Sitten syvä hiljaisuus, ja hupsistakeikkaa, isillä onkin yhtäkkiä ylimääräiset kahdeksan tuntia (plus työmatkat) aikaa käyttää ihan muihin asioihin kuin töihin. En päässyt edes poistumaan teatraalisesti toimistolta tuuletusten saattelemana, sillä olemme parhaillaan Oulussa vaimoni tädin luona, ja tein viimeisen päivänä etätyönä. Sähköposti kollegoille sai riittää siitä että Hyttinen kiittää ja kuittaa vähäksi aikaa.

Olen ollut ja viihtynyt nykyisessä työssäni nyt reilut viisi vuotta. Edennyt, ollut, mennyt ja tehnyt duunia niin paljon ettei minua voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Pahimmillaan olen jopa painanut seitsenpäiväistä työviikkoa siinä häidemme tietämillä, mikä asetti Iinan inhottavaan asemaan kahden pienen lapsen kanssa, puhumattakaan siitä miten vähille isin ja lasten välinen aika siinä rytäkässä jäi.

Vaikka olin aina kotona ollessani 100% läsnä, ei se aina tuntunut riittävältä. Tuskin olikaan, mutta mitä sitä nyt enää tässä vaiheessa ihmettelemään kun maito on jo imeytynyt laminaattiin. Voitte kuitenkin varmaan uskoa miten lämmin tuulahdus tämä oli meille, kun tajusimme että Iinan työn takia minulla on mahdollisuus kerrankin olla täyspäiväinen faija muutenkin kuin kesäloman yli. Kesäloman, joka lapsilla kestää tämän ansiosta sen reippaat yhdeksän viikkoa. Osittain sen takia että mitä niitä sinne turhaan viemään kun me muut ollaan kotona, osittain sen takia etten todellakaan ala hetkeen heräämään sianpieremän aikaan ellei ole pakko. Puhelimessani vakituisesti 6:30 piipittävä herätys joutaa helvettiin vähäksi aikaa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa talteen hieman ajatuksiani siitä miltä minusta nyt tuntuu nimenomaan minun miehenä jäädessä vanhempainvapaalle, mutta jos totta puhutaan en oikein osaa itsekään vielä sanoa. Kun perheemme rytmi on aina määräytynyt sen perusteella miten olen töissä, tuntuu minusta jokseenkin absurdilta etten palaakaan töihin huomenna, ylihuomenna enkä ensi viikolla, vaan joskus marraskuun lopussa, sitten kun tekninen asiantuntijuuteni on lähinnä teknistä aavistusta. Lapsemme onneksi tietävät mitä mieltä he asiasta ovat. He odottavat malttamattomina kaikkia vaunu- ja pyörälenkkejä, puistoreissuja, mahdollisia ulkomaanmatkoja ja isin kanssa pelaamista. Kaikkea mitä me ikinä keksimme tehdä ja saamme päiviimme mahdutettua.

Pääsyy miksi jään vanhempainvapaalle on kuitenkin totta kai tuo meidän perheen pienin ja uusin lisäys. Pienet vauvat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa, ja kun ainoa asia mitä en pysty miehenä tekemään on ruokkia täysimetettävää vauvaa, ei ole mitään syytä minulle olla jäämättä kotiin Iinan kuitenkin tehdessä tosiaan kotoa käsin töitä. Me olemme kuitenkin vanhempina tasavertaisia, eikä isän rooli ole meidän perheessä mikään ”lastenhoitaja”, vaan toinen huoltajista.

Sitä ilmiselvää tissiasiaa lukuun ottamatta on minun ja vauvan side aivan yhtä vahva kuin äidin ja vauvan, ellei vahvempi. Olen kuitenkin tässä pääsiäislomalla ehtinyt ottamaan varaslähdön vapaan viettoon, ja viettänyt isot osat päivästä sohvalla vauvan kanssa, vanhempien lasten touhuja ihmetellen. Odotan innolla sitä kuinka kerrankin saan olla oikeasti mukana ihmettelemässä vauvan kasvamista ja oppimista. Liian monta kertaa jouduin kokemaan kahden aikaisemman mukulamme saavutukset kännykän kautta, kun Iina lähetti viestejä ja kuvia siitä mitä tytöt tekivät ensimmäistä kertaa minun ollessa töissä.

Viime vuoden muutenkin mentyä hirveällä tohinalla, kuten myös tämän alkuvuoden, on mahtavaa saada rauhoittua hetki. Ottaa pienen sapattivapaan ja nukkua, rempata kämppää, laittaa piha kuntoon ja korvata vanha sähkögrilli ihan oikealla vehkeellä. Piirtää lasten kanssa ja lakata stressaamasta työasioita.

Voi olla että palaan aiheeseen tarkemmin kun koko homma lähtee käyntiin, kun osaan hieman sanoa miltä nyt oikeasti tuntuu olla kotifaija. Koneella istuminen ei enää tällä hetkellä oikein sattuneesta syystä houkuttele, kun enää ei ole mikään pakko. Ajattelin että voisin viettää hieman aikaa tässä tuon meidän mahtavan jälkikasvumme kanssa, ja kun lapset lopulta joskus sammuvat, ehkä laittaa sen pleikan päälle. Pitkästä aikaa.

-Otto

Sellaisia ajatuksia Otolla <3 Ihanaa päivää kaikille!


Pääsiäinen Pohjoisessa

16.04.2017

Moikka ihanat! Me ollaan vietetty pääsiäistä täällä mun tädin luona Oulussa, ja samalla juhlittiin pienesti nelivuotiasta Zeldaa kun varsinaiset juhlat on sitten myöhemmin kun mennään kotiin. Perjantai kului synttärilahjaostoksilla, lauluesitystä tsekatessa Ideaparkissa  ja illalla synttärikakun ja synttärilahjan kokoamisen merkeissä. Mun täti leipoi ihan mielettömän hyvää mansikkavoikreemikakkua Zeldalle, ollaan syöty sitä nyt muutama päivä tässä. Zelda valitsi itselleen syntymäpäivälahjaksi Bellen Legolinnan jonka he rakensivat Oton kanssa heti perjantaina, ja sillä on leikitty siitä asti.

Tytöt ovat touhunneet mun serkkujen kanssa ja ulkoilleet ja riehuneet ja mä olen pitänyt täällä kauneussalonkia ja värjännyt mun serkun hiukset siniseksi, niistä tuli aika makeat vaikka itse sanonkin. Eilen käytiin mun mummolassa näyttämässä Novaa mun isovanhemmille ensimmäistä kertaa. Neiti nukkui niin makoisasti mummolan keinutuolissa mun sylissä ja nukahti siinä niin syvään uneen että kun lähdettiin käymään mummolan jälkeen Valkeassa ostamassa Otolle housuja, niin Nova nukkui vielä koko senkin reissun ajan.

Illalla lapset olivat pihalla sillä aikaa kun järkättiin mun tädin ja hänen miehensä kanssa lapsille pääsiäismunajahti. Mun tädin mies oli askarrellut ihan superhienot kartat kaikille viidelle mukulalle ja kartassa oli yhdeksän rastia joista jokaiselle löytyi yksi muna. Voin kertoa että täällä oli aika iloisia tenavia sen jahdin jälkeen, oli ihana katsoa lasten intoa. Pääsiäinen on saanut jotenkin paljon suuremman merkityksen mulla lasten myötä, kun saa ilahduttaa heitä ja tehdä kaikkea hauskaa. Onneksi he sentään säästivät munia myöhemmäksikin eivätkä popsineet kaikkia heti.

Tällä hetkellä Otto on mun tädin miehen ja kaikkien isompien lasten kanssa Virpiniemen ulkoilualueella pulkkamäessä ja pokemonjahdissa, ja mä jäin Novan kanssa tänne kun hän nukkuu päiväunia ja mulla oli sopiva sauma tarttua läppäriin. Täällä on kyllä niin ihanan rento meininki, ei voisi parempaa pääsiäistä ollakaan. Ja ihana nähdä läheisiä kunnolla pitkästä aikaa, kun ei oltu käyty Oulussa niin pitkään aikaan. Rakastan sitä kun on paljon ihmisiä ympärillä ja meillä on täällä niin kivaa joka kerta kun tullaan.

Mua vähän houkuttelisi leipaista kinderkakkua vielä kun tuo synttärikakku alkaa vedellä viimeisiään, pitääpä katsoa jos mun tädin kanssa innostutaan vielä leipomaan sellainen tässä illan päälle. Pääsiäisenähän saa herkutella eikö vaan! Sehän sopii hyvin vaikka leffaherkuksi kun ajateltiin tässä illan päälle vuokrata vielä Tatu ja Patu -elokuva Elisa viihteestä ja tsekkailla se porukalla. Se vaikuttaa niin hauskalta ja Tatu ja Patu on ihan mun lemppareita, en malta odottaa että päästään katsomaan se.

Toivottavasti pääsiäisen juhlinta sujuu teilläkin kaikilla hyvin <3 Ihanaa sunnuntaita!