Vartalon muutokset kolmen lapsen äitinä

28.05.2019

Siitä on jo yli kahdeksan vuotta kun mä tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Näiden vuosien aikana mun paino on vaihdellut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 25 kiloa, vaikka raskauskiloja sainkin enimmillään 17. Olen käynyt ison pään sisäisen matkan niiden kilojen kanssa ja tutustunut mun vartaloon raskauksien ja imetysaikojen jälkeen kolme kertaa uudelleen. Jokainen raskaus on muuttanut mun vartaloa omalla tavallaan, eikä niiden muutosten hyväksyminen ole aina ollut niin helppoa. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani oman vartaloni kanssa enemmän sinut kuin koskaan ennen.

Se ei johdu siitä, että olisin nyt milliäkään timmimpi kuin aiemmin. Päin vastoin. Tämä kolmas palautuminen on ollut hitaampi prosessi kuin aiemmat kaksi kertaa ja tällä kertaa mun vatsaan jäi myös pieni erkauma vatsalihaksiin.

Eka raskaus kahdeksan vuotta sitten muutti mun kroppaa enemmän kuin mikään muu siihen mennessä. Rakastin kasvavaa vatsaa, enkä kriiseillyt vartalosta, vaikka se paljon muuttuikin. Nautin siitä, kun ekaa kertaa elämässäni sain muotoja. Ensimmäisen raskauden jälkeen palauduin melko nopeasti eikä mulla ollut sen suurempia vaivoja, paitsi lantion nivelten kivut ekoina viikkoina. Pehmeät muodot hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, vain muutamat raskausarvet jäivät lantiolle.

Ehdottomasti nopein palautuminen mulla on kuitenkin ollut tokasta raskaudesta. Silloin tuli vähiten kiloja ja mulla oli synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että unohdin koko ajan olevani vasta synnyttänyt. Muistan kun juoksin täysillä vaunujen kanssa bussiin 10 päivää synnytyksestä ja vasta bussissa tajusin, että ei hitto, mähän olen vasta synnyttänyt, tuleeko mulle nyt joku kohdun laskeuma juoksemisen takia. Mutta ei onneksi tullut. Sain muutaman arven lisää, mutta muuten toinen raskaus ei muuttanut vartaloa mitenkään. Tokan raskauden jälkeen mun paino alkoi imetyksen myötä tippumaan nopealla tahdilla alaspäin ja olin silloin tosi hoikka, jopa useamman kilon hoikempi kuin ennen raskauksia. En kokenut sitä vartaloa omakseni, vaan painon jatkuva putoaminen ja siihen liittyvät kommentit ahdistivat.

Kolmannen raskauden aikana mun oli kuitenkin lopulta vaikea suhtautua ennätysnopeasti muuttuvaan kroppaan. Matka siitä, kun paino oli ihan liian alhaalla siihen, että mua kutsuttiin mm. buldogiksi mun pyöristyneiden poskien vuoksi ei ollut se helpoin tie. Se tuntui välillä tosi pahalta. Raskauskiloja ei tullut sen enempää kuin aiemminkaan, mutta se fyysinen muutos oli silti suuri.

Olen aiemminkin kertonut siitä, miten pahalta vartalon arvostelu raskausaikana tuntui ja miten hukkasin oman tyylini silloin. Ne samat fiilikset jatkuivat pitkään myös synnytyksen jälkeen. Kolmannella kerralla palautuminen myös oli ihan oikeastikin aiempaa hitaampaa. En tiedä vaikuttiko siihen ikä vai se, että kroppa venyi jo kolmannen kerran, mutta vaivoja ja esim. liitoskipuja oli paljon enemmän ja ne kestivät useamman viikon. Paino ei myöskään lähtenyt putoamaan erityisen nopeasti.

Jo silloin jälkitarkastuksessa vuonna 2017 yritin myös kysellä neuvolalääkäriltä, että tuntuuko vatsalihaksissa erkaumaa, mutta hän ei osannut siihen sanoa juuta eikä jaata. Aloitin treenaamisen tosi varovasti raskauden jälkeen 2017 syksyllä, enkä tehnyt mitään liikkeitä, jotka olisivat osuneet mahdolliseen erkaumaan. Vauvavuoden aikana vältin kaikkia niitä liikkeitä, jotka on kielletty, mikäli erkauman mahdollisuutta ei ole voitu poissulkea. Yritin kyllä kokeilla erkaumaa vatsastani itsekin, mutta en tietty ole mikään ekspertti, niin se mun tunnustelu oli vain sellaista mutu-tuntumaa.

Koska treenasin aktiivisesti lantionpohjalihaksia, mulla ei ole ollut esim. virtsankarkailuongelmia tai muita. Ainoa oire mun erkaumasta on olleet alaselkäkivut vuoden synnytyksen jälkeen ja esim. juostessa ja pömpöttävä vatsa heti navan alapuolelta. Sille ei ole tapahtunut mitään, vaikka mitä olen yrittänyt. Kivut selästä ovat onneksi helpottaneet ajan myötä.

Kävin jopa vatsalihasten erkauman kuntouttamiseen synnyttäneille naisille tarkoitetun kurssin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta mun erkaumaan. Se johtuu siitä, että mun vatsalihasten erkauma on venynyttä lihaskalvoa ja mun synnytyksestä oli aikaa jo pari vuotta. Vahvistuksen erkaumalle sain vasta tänä keväänä, kun asiantunteva lääkäri kokeili ja sormet upposivat syvälle mun mahaan navan kohdalta.

Jos erkauma ei ole ekan vuoden aikana kuntoutunut, se ei siitä enää itsekseen kuulemma kuntoudu (T. lääkäri, jolta kysyin). Se ei ole pelkkää rasvaa jonka voisi vain polttaa vaan se on venynyttä lihaskalvoa ja iho-rasvakudosta. Ihan samalla tavalla kuin laihduttaessa tai raskauden jälkeen nahka voi jäädä roikkumaan, eikä se ylimääräinen nahka häviä itsekseen, ei myöskään häviä mun erkauma. Muihin raskauden tai synnytyksen jälkeisiin vaivoihin fysioterapia tai liikunta voi tuoda helpotusta vielä vuosienkin jälkeen, mutta se mun erkauma ei siitä mihinkään katoa. Ainoa keino korjata se on abdominoplastia eli vatsanpeitteiden korjausleikkaus. Mutta sitä mulla ei ole suunnitelmissa.

Toistaiseksi erkauma ei aiheuta mulle fysiologisia ongelmia, eikä se joka päivä jossain vaiheessa päivää esiin enemmän tuleva pieni pömppö mua häiritse. En ole myöskään vielä varma, onko meidän lapsiluku täynnä ja tuntuisi turhalta käydä läpi suuri toimenpide, jonka tulokset sitten häviäisivät kuin tuhka tuuleen mahdollisen tulevaisuuden raskauden myötä. Mutta jos mua joskus tulevaisuudessa häiritsee, tulee selän kanssa ongelmia tai erkauma pahenee, on hyvä tietää, että sellainenkin vaihtoehto on olemassa.

Merkittävän suuri erkauma voi hoitamattomana aiheuttaa pahoja selkävaivoja ja johtaa myöhemmin jopa selkäleikkaukseen. Selän kuormitus on erilainen kun vatsalihakset eivät hoida omaa osuuttaan ja selkäranka kuluu silloin niiltä osin, mihin paine kohdistuu. Silloin abdominoplastia on ainakin lääkärin mukaan lievempi (ja ennaltaehkäisevä) keino kuin selkäleikkaus ja sen voi saada myös julkisella puolella, jos erkauma aiheuttaa vakavaa haittaa. Mun maltillinen 3cm erkauma ei kuitenkaan välttämättä aiheuta mitään ongelmia ikinä, eikä siis kuulu julkisen puolen hoidon piiriin.  

Tällä hetkellä mä olen vaan iloinen, että erkauma varmistui, koska nyt mä osaan olla armollisempi itselleni ja omalle vartalolleni. En olisi mitenkään voinut välttää erkaumaa, enkä voi sille mitään itse, että se siinä nyt on. Kyse ei ole siitä, että olisin muuten huonossa kunnossa tai en olisi pitänyt itsestäni huolta. Sen kyllä sanon, että olisi aivan älyttömän tärkeää, että neuvolalääkärit oppisivat tunnistamaan erkauman ja kokeilemaan sitä, koska ehkä munkin erkauma olisi voinut kuntoutua paremmin, jos olisin voinut tehdä jotain toisin jo heti synnytyksen jälkeen.

Se ei saa jäädä vain synnyttäjien vastuulle, että selvittää tietoa erkaumasta ja palutumisesta, koska kaikilla on siihen erilaiset voimavarat ja mahdollisuudet. Ainakin Helsingissä on tänä keväänä aloitettu kaikille tuoreille synnyttäjille pääsy ilmaiseksi äitiysfysioterapiaan, mikä varmasti edistää palautumista ja on tosi hyödyllinen ja hieno juttu! Varmasti ehkäisee myös niitä tulevaisuuden selkävaivoja. Tämä käytäntö saisi ehdottomasti muuttua koko Suomen laajuiseksi.

Erkauman lisäksi pysyviä muutoksia mun vartalossa kolmen raskauden jälkeen ovat oikeastaan vain ne raskausarvet ja navan ympäriltä tosi ohueksi venynyt iho. Haalistuneita arpia on lantiolla paljon ja mahassa joitakin vähän isompia, mutta ei kovin montaa. Lantio ei levinnyt pysyvästi, tissit eivät kasvaneet pysyvästi tai kadonneet ja painoa on n. 5kg enemmän kuin ennen mun ihan ensimmäistä raskautta. Tämä kroppa tuntuu mun omalta edelleen.

Tällä hetkellä mä olen tosi sinut mun vartalon kanssa ennen kaikkea siksi, että se toimii normaalisti ja se tuntuu hyvältä. Missään ei ole kremppaa, pystyn juoksemaan ja joogaamaan. Niska- ja hartiaseudun kivut on hellittäneet tänä keväänä täysin muutosten myötä ja olen vaan niin kiitollinen siitä, että voin hyvin ja jaksan. Oma fiilis on mulle ehdottomasti hyvinvoinnin tärkein mittari. Toivottavasti mä saan nauttia terveestä ja toimivasta kropasta mahdollisimman pitkään. Ainakin aion pitää siitä hyvää huolta!

Miten teillä on sujunut palautuminen raskauden/raskauksien jälkeen? Oletteko kärsineet erkaumasta tai saaneet jostain apua sen kuntouttamiseen? Onko palautuminen ollut erilaista eri raskauksissa? Miltä kropan muutokset ovat tuntuneet?


Tuleeko meille neljäs lapsi?

29.11.2018

Siis. Arvatkaa montako kertaa mä olen jättänyt jonkun kuvan julkaisematta, koska mun maha pömpöttää siinä, kuten se joskus tekee. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen kriiseillyt menkkaturvotuksissa, että luuleekohan joku nyt mun olevan raskaana. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen harmitellut villapaidan huonossa kohdassa olevaa ruttua, joka saa mut näyttämään kuvassa isommalta kuin olen, ja jonka takia en voi julkaista muuten kivaa kuvaa. MONTA. Ja arvatkaa kauanko meni, että sain ensimmäisen raskauskyselyn, kun epähuomiossa välittämättä siitä miltä mun maha saattaa jonkun mielestä näyttää, julkaisin kuvan? Ei kauaa. Jo samana yönä inboxissani oli raskausonnitteluita. ”Tuleeko teille neljäs, ihanaa onnea!” Katso kuva tästä!

Oi kyllä, olen hävennyt mun mahaa, joka ei ole enää 24/7 litteä ja tasainen vaan joskus myös pehmeä ja herkästi turpoava. Mun mahassa on kasvanut kolme lasta. On ihmisiä, joille raskaudet eivät tee suuria muutoksia kroppaan. On ihmisiä joilla on litteä maha heti synnytyksen jälkeen seitsemännelläkin kerralla. On ihmisiä, joiden maha ei koskaan palaudu ennalleen ensimmäisen raskauden jälkeen. On ihmisiä, joiden maha turpoaa herkästi, vaikka ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Ja on minä. Minä ja mun aivan tavallinen maha, joka on eri vaiheissa kuukautta ja erilaisilla päivän ruokalistoilla erilainen. Se on erilainen eri vaatteissa ja ilman vaatteita. Se on erilainen eri asennoissa ja eri kuvakulmissa. Voisin väittää, että yhtenäkään päivänä mun maha ei näytä koko päivää samalta.

Mä en yleensä tartu tällaisiin ”juoruihin” tai spekulaatioihin, koska tiedän, että vaikka sanoisin mitä, niin joku aina voi keksiä musta aivan mitä haluaa, ja levittää sitä oikeana tietona. Ja monet vielä uskovat ennemmin näitä ”jokuja” kuin sitä kenestä puhutaan. Se ei todellakaan ole fine, mutta olen siihen ihan tottunut. Mutta syy miksi tartuin tähän on se, että mä en todellakaan ole ainoa, jolle näin käy.

Naisten mahojen tuijotteluhan on aivan järkyttävän suuri ilmiö. Miettikää vaikkapa Meghan Marklea, jonka vatsaa tuijotettiin hänen ja prinssi Harryn häistä asti jatkuvasti. ”Onko se raskaana, voisko se olla?”. Vähän aikaa sitten yksi Ruotsin suurimmista perhebloggaajista, Yaya’s -blogin Johanna Ljungqvist, kohtasi aivan samanlaisen tilanteen kuin minä nyt. Hän julkaisi iinstassa ihan normi asukuvan, jossa hänen vatsansa ei ehkä ole tasan litteä,  vaan pömpöttää ehkä millin verran ja heti hän oli raskaushuhujen keskellä.

Tämä mahojen tuijottelu on aivan todellisuudesta vieraantunutta. Newsflash: aika harvan vatsa on oletukselta litteä. Some vääristää kuvaa ihmisten vartaloista entisestään, ja nähtävästi litteästä vatsasta on tullut se oletus, ja kaikki muut mahat ovat sitten raskaana. Tämä on aivan kertakaikkisen oksettava ilmiö, johon mä en enää halua olla osallinen. Mä en todellakaan aio jatkossa välittää siitä, jos joku kuvittelee kuvan perusteella tietävän mitä mun kohdussa tapahtuu.

Ensinnäkin. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta raskaudestaan juuri silloin kun itse haluaa. Mikäli joku ei ole kertonut omasta raskaudestaan, hän ei joko a) ole raskaana tai b) halua puhua siitä vielä tai c) puhua siitä ollenkaan. Näistä kaikkein yleisin on varmasti vaihtoehto a. Mutta kannattaa ottaa huomioon myös vaihtoehdot b ja c. Vaikka olisit kuinka varma jonkun raskaudesta, jos hän ei itse ole kertonut siitä, ei sinulla ole siitä mitään oikeutta kysellä tai juoruilla.

Koskaan, ei koskaan voi tietää, mitä joku toinen käy läpi. Mulla on ollut onni tulla melko helposti raskaaksi joka kerta kun ollaan vauvaa toivottu, mutta entä jos ei olisikaan? Entä jos me käytäisiin juuri nyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja tai olisin juuri saanut keskenmenon, ja sitten spekuloitaisiin, että olen raskaana? Miltä se tuntuisi? Mulle se ei ole onneksi totta, mutta monelle muulle tämä on todellisuutta. Raskauskyselyitä ja spekulaatioita, jotka voivat tuntua aivan järkyttävän pahalta ihmisestä, joka toiveista huolimatta ei saa lasta.

Mä en aio enää kertaakaan miettiä miltä mun maha näyttää. Olen sitten vaikka joka viikko raskaana tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta se ei ole mun eikä kenenkään muunkaan tehtävä joutua miettimään, aiheuttaako raskaushuhuja olemalla oma itsensä kuvissa. Mun maha ei pömpötä raskaushuhut aiheuttaneessa kuvassa yhtään sen enempää kuin Otonkaan samanlaisessa jouluneuleessa. Mutta minä olen se, joka joutuu kohtaamaan nämä raskaushuhut ja jolta vaaditaan täydellisen litteää mahaa, koska olenhan nainen. Joo, ymmärrän, että Otto ei voi olla raskaana. Mutta se ei silti anna kenellekään oikeutta spekuloida, että meillä naisilla on se mahdollisuus. Mä toivon, että sitten kun mun omat tytöt ovat siinä iässä, että lisääntyminen olisi mahdollista, he eivät enää joudu kohtaamaan näin naurettavia paineita.

Mä julistan MAHARAUHAN ja haastan jokaisen teistä kertomaan omat tarinanne! Onko teidän mahaa tuijoteltu tai spekuloitu raskautta? Onko joku kysellyt teiltä raskaudesta ennen kuin itse olette halunneet kertoa, tai silloin kun ette edes ole olleet raskaana? Jakakaa omat kokemukset instassa tai muualla somessa tai blogissa tai ihan missä tahansa tunnisteella #MAHARAUHA. Tästä pitää puhua!

Ja teille, jotka tuijotatte muiden mahoja. Lopettakaa, ja keskittykää omaan mahaanne.

PS: Jos jäi vielä jollekin epäselväksi niin EI, en ole raskaana. En myöskään kaipaa vinkkejä, kuinka pömppiksestä pääsee eroon, tai mitään muitakaan mahaani liittyviä ystävällisiä neuvoja.