Kuukausi treeniä takana personal trainerin kanssa

25.08.2017

Synnytyksestä on kulunut reilut puoli vuotta, ja kesän aikana aloittelin varovaisesti treenaamaan. Keväällä toki kävelin vaunulenkkejä paljonkin, ja touhusin lasten kanssa, mutta mitään ohjelmaa en tehnyt silloin enkä ottanut palautumisesta stressiä. En ota kyllä vieläkään, mutta kesällä alkoi tuntua että olo on sen verran normaali rankan raskauden jälkeen, että pystyisi jo liikkumaan enemmän. Alkukeväällä olin kuukausien iisisti ottamisen jäljiltä niin rapakunnossa että reipas kävely tuntui pahalta. Nyt pystyn jo juoksemaan, hyppimään trampalla pitkiäkin aikoja ja treenaamaan ihan normaalisti.

Zeldan kummisetä Kim on valmistunut personal traineriksi, ja hän teki mulle oman henkilökohtaisen ohjelman heinäkuussa, jota olen nyt noudattanut siis pian kuukauden verran. Ohjelma ei ole mitenkään järin rankka, eikä tarkoituksena ole missään nimessä laihduttaa tai pudottaa painoa, vaan vahvistaa kroppaa, parantaa ryhtiä ja jaksaa paremmin arjessa. Mitään erityisruokavaliota en noudata, vaan syön perusterveellisesti kuten tavallisestikin.

En ole kieltänyt itseltäni mitään, vaan jos musta oikeasti tuntuu siltä että tarvitsen maanantaina jäätelön niin sitten syön sen. Ja tiistaina toisen jos maistuu. Imetyksen turvaamiseksi mä yritän jopa syödä aavistuksen tavallista enemmän, imetys kun vie ne 500 ekstrakaloria vuorokaudessa. En kuitenkaan laske kaloreita, vaan ”syön enemmän” sillä tavalla, että otan ruokaa lisää surutta jos tuntuu että mahassa on vielä tilaa, ja aamu- ja iltapalalla otan vielä sen hedelmän muiden ruokien kaveriksi vaikka pärjäisin ilmankin. Tämä tyyli on toiminut hyvin, eikä ole kertaakaan tuntunut että treenillä olisi ollut maidon tuotantoon mitään vaikutusta. Nova käy edelleen todella usein rinnalla, vaikka sormiruokaileekin, eli maitoa kyllä tulee.

Kaksi kertaa viikossa teen lihaskunto-ohjelman, ja ohjelman mukaan mun tulee käydä lenkillä kaksi kertaa viikossa, ja venytellä ainakin kerran viikossa. Ohjelman noudattaminen on ollut tosi helppoa, koska se ei ole liian rankka. Ja oikeastaan on tullut vahingossa liikuttua enemmän kuin sen ohjelman noudattamiseksi edes tarvitsisi: tälläkin viikolla olen tehnyt jo lihaskunto-osuudet kahteen kertaan, käynyt kerran lenkillä ja viettänyt 1,5 tuntia trampoliinipuistossa pomppien lasten kanssa.

Liikkuminen on helppoa, kun sille on aikaa. Aina ei ole ollut, ennen Novaa mun treeni-into kaatuikin siihen kun oli vaan arjessa liikaa palasia. Kaksi kokopäivätyötä ei jättänyt juurikaan treenille tilaa. Onneksi nyt on toisin.

Olen huomannut että jaksan ihan super paljon paremmin nyt kun tulee liikuttua enemmän, ja on myös helpompi keskittyä kaikkeen muuhun mitä tekee, kuten töihin. Lasten kanssa lenkkeily on hauskinta, kun he pyöräilevät juuri sopivaa vauhtia että reippaalla kävelyllä pysyy hyvin mukana. Ja vaunujen kanssa on niin kivaa kävellä, että melkein joka päivä tulee tehtyä edes pieni lenkki. Jos itsestä tuntuu että ei jaksaisi lähteä, niin isommat tytöt kyllä pitävät huolen että pääsevät pyöräilemään. Mutta ei oikeastaan ole edes tullut sitä fiilistä että ”ääh en jaksa onko pakko”, vaan enemmänkin olen innolla lähdössä ulos joka päivä, ja päivä tuntuu jotenkin vajaalta jos ei siihen ole sisältynyt mitään liikuntaa.

Tähän asti lihaskunto-ohjelma on ollut täysin kehonpainolla (tai vauvan kanssa) tehtävä, ja jatkan varmaan vielä hetken samalla linjalla. Jossain vaiheessa olen kuitenkin miettinyt että hommaisin salikortin, mutta saa nähdä. Jotenkin kotitreeniin on niin hurjan paljon pienempi kynnys, kun ei tarvitse lähteä mihinkään kauas, ja voi ottaa Novan mukaan treeniin painoksi, niinkuin yleensä teenkin. Nova nauttii hurjasti meidän yhteisistä jumppahetkistä ja kiljuu ilosta kun nostelen häntä. Yhdessä on kivaa liikkua.

Ohjelmassa on otettu huomioon se, että, mä synnytin puoli vuotta sitten meidän kolmannen lapsen. Eli esimerkiksi vatsalihaksissa mulla oli vielä pienen pieni rakonen kun tämän ohjelman starttasin, ja siksi en ole treenannut suoria vatsalihaksia vielä ollenkaan, ettei rako jää pysyväksi. Syviä vatsalihaksia sen sijaan olen treenannut, ja erityisesti pyrkinyt vahvistamaan mun ryhtiä ja selkälihaksia, jotka lösähtivät raskausaikana aivan totaalisesti.

 

Olin tällä viikolla Reiman pressitilaisuudessa kuuntelemassa asiantuntijoiden vinkkejä, sekä tuoreita tutkimustuloksia lasten liikunnasta, ja entistä enemmän vahvistui se fiilis että sille liikunnalle on vaan raivattava arjesta tilaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Nykyisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulee liikkua kolme tuntia päivässä, ja suurin osa lapsista liikkuu aivan liian vähän. Mä haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä miten liikunta on luonnollinen osa arkea, ja kuuluu elämään siinä missä uni, työt ja ruokakin. Jos ei kotoa saa hyvää esimerkkiä terveelliseen elämäntapaan, on sellaisen noudattaminen isompana vaikeampaa. Tämä on siis mielestäni jokaisen vanhemman tärkeä tehtävä.

Mulla on hyvä fiilis, ja aion jatkaa tällä samalla linjalla, itseäni kuunnellen. On tärkeää olla armollinen, ja mä en tee mitään mitä en jaksa, enkä koskaan pakota itseäni mihinkään. Jos ei joku päivä huvita tehdä jotain niin en sitten tee. Armollisuus ja se että tekee ilon ja positiivisuuden kautta, on ainakin mulla paljon tehokkaampaa kuin hampaat irvessä puurtaminen. Tähän asti mulla on ollut super hauskaa, ja ihan parhaat treenit oli alkuviikosta Kimin kanssa, kun vedettiin lihaskunto-ohjelmaa vesisateessa nurmikolla. Sade raikasti ihanasti kun tuli hiki!

Kävin viimeksi vaa’alla kesäkuussa, jolloin raskauskiloja oli jäljellä 7. Sen jälkeen en tosiaan ole käynyt punnitsemassa itseäni, enkä tiedä siis paljonko painan. Myöskään mitään senttejä en ole mitannut. Mittoja tärkeämpää mulle on se että tuntuu hyvältä, ja nyt musta tuntuu hyvältä, toivottavasti myös jatkossa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Vuosi sitten tämä päivä muutti meidän elämän

18.06.2017

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun aamulla kello kahdeksan mun kasvoille levisi järjettömän onnellinen hymy, ja liihottelin meidän vanhaan makuuhuoneeseen kertomaan Otolle, että meille tulee kolmas vauva. Ja tänään tuo vauva on jo neljä kuukautta ja 12 päivää vanha. Se absurdi onnen tunne tulevasta on muuttunut riipaisevan suureksi rakkaudeksi maailman ihaninta minityyppiä kohtaan.

Vuosi sitten otetuista kuvista paistaa jännitys, onni ja rakkaus, ja kaikki ne miljoona muuta tunnetta joita sinä aamuna koettiin. Me ei tiedetty ollenkaan millainen vauva meille tulisi, tai saataisiinko me edes vauvaa ollenkaan syliin asti, mutta varovaisesti uskallettiin toivoa että se suuri siunaus osuisi meidän kohdalle vielä yhdesti.

Onneksi me saatiin kokea se onni vielä kolmannen kerran, että raskaus meni hyvin ja saatiin omaksi tuo ihana pehmeä älytöntä tahtia kasvava möllykkä, jota Novaksikin kutsutaan. Vuosi sitten en uskaltanut edes vielä ajatella niin pitkälle, että olisin miettinyt millainen vauva me saataisiin, kun jännitin heti alusta asti jo sitä että kuinka raskaus tulee sujumaan.

Mä en ole koskaan osannut ottaa raskautta itsestäänselvyytenä ja uskoa että se menee varmasti hyvin, ja siksi raskausaika on ollut henkisesti aina aika kuluttavaa, ikäänkuin jatkuvassa kuolemanpelossa (oman ja vauvan) elämistä. Hyvin sujuva raskaus ja synnytys on niin suuri onni, että joka kerta on tuntunut yhtä uskomattomalta, että me ollaan oikeasti saatu terve lapsi eikä sen suurempia komplikaatioita ole tullut kummallekaan.

Meidän elämä vuosi sitten tuntuu jotenkin niin kaukaiselta, vaikka siitä on vasta vuosi. Sen vuoden aikana moni iso asia on kuitenkin muuttunut meidän elämässä. Ollaan muutettu ihan uuteen kotiin ja uuteen kotiympäristöön, mä lopetin päivätyöt ja perustin yrityksen, vaihdettiin auto, ollaan ihan eri näköisiä, esikoinen lopetti päiväkodin ja nyt meitä on viisi. Ja kaiken lisäksi Otto on perhevapaalla, toisin kuin vuosi sitten kun tehtiin molemmat todella pitkää päivää töissä. Todella mullistava vuosi, varmasti ehkä kaikkein mullistavin sen jälkeen kun tavattiin ja saatiin esikoinen.  Suurin osa muutoksista oli seurausta niistä kahdesta viivasta jotka sinä aamuna vuosi sitten piirtyivät raskaustestiin.

Kun mä kirjoitan tätä, Nova nukkuu aamupäikkäreitä vierashuoneessa mun tädin luona. Otto istuu mun vieressä juomassa aamukahvia, ja pelailemassa käsikonsolilla. Isommat tytöt juoksevat mun tädin pihalla mun serkkujen kanssa ja käyvät välillä trampalla pomppimassa. Ja mä naputtelen tätä, tuo sama onnellinen hymy kasvoillani. Me saatiin maailman ihanin pikkuinen vauva joka oli juuri se puuttuva palanen meidän perheeseen.

Hän on se tyyppi, jonka heräämistä odottaa malttamattomana, jota ei malttaisi antaa kenellekään toiselle syliin ja jonka hymy sulattaisi vaikka Pohjoisnavan kaikki jäät. Maailman ihanin tyttö, kuten meidän isommatkin tytöt, jotka ovat niin mielettömän upeasti ottaneet isosiskouden omakseen. En osannut vuosi sitten kuvitellakaan että meidän elämä voisi olla tällaista, kuin se nyt on. En villeimmissä unelmissanikaan. Mutta onneksi yhdeksän kuukauden pelkäämisen jälkeen ollaan saatu nauttia tästä onnesta ja rauhasta.

Täältä löytyy postaus siitä päivästä jona tein raskaustestin, jos on mennyt ohi aiemmin.

Ehkä tämä päivä on tänä vuonna se päivä joka mullistaa jonkun toisen elämän, se on ihana ajatus. Jos tämä päivä on se, joka muuttaa juuri sun elämän: nauti siitä hetkestä niin täysillä kuin vain voit, älä anna pelolle valtaa <3

Ihanaa päivää kaikille <3


Oma paikka vauvamuistoille – uudistunut Liberokerho

27.04.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa.

Kun mä tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta sitten, meillä oli aivan erilainen elämäntilanne kuin nykyään. Tein positiivisen raskaustestin silloisen ystäväni luona, ja ekana kerroin tietenkin Otolle ja äidille, heti samana iltana soitin molemmille. Olin vasta 19-vuotias ja mua jännitti kauheasti kertoa yllätysvauvasta. Vaikka vauva oli tosi iloinen asia ja olin itse aina halunnut äidiksi, en tiennyt etukäteen miten kukaan muu suhtautuisi mun uutisiin. Onneksi ne rakkaimmat, Otto ja äiti, olivat heti alusta asti yhtä onnellisia ja iloisia kuin mäkin.

Alussa en jakanut raskauskuulumisia oikein missään, en ennen kuin perustin blogin ja aloin kirjoittaa raskaudestani siellä. Kerroin raskaudesta ensimmäisinä kuukausina vain lähimmille ihmisille ja muuten me iloittiin raskaudesta enimmäkseen Oton kanssa kahdestaan kotona. Ei me alussa muistettu ottaa edes kuvia kasvavasta vatsasta, mikä näin jälkikäteen harmittaa. Kuvat meidän muutoksesta kahdesta nuoresta kahdeksi vanhemmaksi puuttuvat alkuajoilta oikeastaan kokonaan. Jälkeenpäin niitä olisi ollut ihanaa ja hauskaa katsella.

Perustin blogin n. raskausviikolla 17 ja siitä eteenpäin masukuvia löytyykin, ja aloin jakaa kuulumisia muillekin. Rakenneultrasta kerroimme jo Facebookissa, ja olikin ihanaa miten ystävät ja sukulaiset sitten iloitsivat kanssamme ja onnittelivat siellä. Siitä asti kun uskalsimme kertoa raskaudesta, ovat ihmiset myötäeläneet meidän perheen muutoksissa ja kaikkien kolmen pienokaisen odotuksessa, syntymässä ja kasvussa ja kehityksessä.

Monet ihmiset eivät kuitenkaan halua jakaa kuvia esimerkiksi FB:ssä, mutta toivoisivat silti että läheisimmät ihmiset saavat seurata vauvan kasvua ja kehitystä helposti ja hauskasti. Siihen hyvä vaihtoehto on uudistunut Liberokerho, jossa perheelle voi tehdä oman profiilisivun. Liberokerho on koko perheelle, isovanhemmille, serkuille ja muille sukulaisille hieno tapa seurata lapsen kehitystä ja kuvia. Liberokerhosta tarinoita ja kuvia lapsesta voi jakaa myös lapselle itselleen sitten kun hän on isompi. Ainakin meidän tytöt tykkäävät kovasti kuulla millaisia ovat olleet pienempänä, ja selata omia vanhoja kuviaan.

Liberokerhon uudistuneet sivut sisältävät myös paljon uusia sosiaalisia ominaisuuksia. Sen lisäksi että omaan profiiliin voi tallettaa tärkeät muistot, uudistuneessa klubissa on nyt myös helppoa keskustella ja jakaa kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Siellä voi kysyä myös mieltä askarruttavia kysymyksiä, sellaisia joihin muut vanhemmat ja tulevat vanhemmat voivat vastata omilla kokemuksillaan.

Vanhemmaksi kasvaminen on suuri muutos, johon paras tuki on tukea muista samassa tilanteessa olleilta tai olevilta. Liberokerho tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihin vanhempiin ja etsiä itselleen myös samanhenkistä seuraa tulevaan lapsiperhearkeen niin halutessaan. Liberokerho on Suomen suurin vanhemmuuteen keskittynyt kerho. Se sopii niin raskaana oleville, pienen vauvan tuoreille vanhemmille kuin isompien lasten vanhemmillekin. Monelle Liberokerho tulee tutuksi Liberolaukusta, jonka saa ilmaiseksi hakea päivittäistavarakaupasta kun liittyy raskausaikana Liberokerhoon. Laukussa on tarpeellisia tuotteita ja tuotenäytteitä vauva-arkea helpottamaan.

Onko Liberokerho teille tuttu? Oletteko jo tutustuneet Liberokerhon uudistuneisiin sivuihin ja luoneet itsellenne profiilin?


#SEKERTA

23.04.2017

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bayerin ja Lifien kanssa. Lähdin mukaan Bayerin #maaliinasti -kampanjaan, sillä tässä on aihe josta mulla on omakohtaista kokemusta todellakin. Bayer haastoi meidät jakamaan omia kokemuksiamme siitä, kun ehkäisyä jätetään käyttämättä, se pettää tai sitä käytetään väärin.

Kun ehkäisyä jättää käyttämättä ensitreffeillä, siitä harvoin seuraa mitään hyvää. Se on edesvastuutonta ja vaarallista. Siitä voi saada tauteja, jopa hengenvaarallisia sellaisia – tai sitten voi tulla raskaaksi, niinkuin mulle kävi. Tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan vain 2% 18-29 -vuotiaista naisista suunnittelee tulevansa raskaaksi seuraavan vuoden aikana, mutta silti jopa 32% saman ikäluokan naisista harrastaa seksiä ilman minkäänlaista ehkäisyä (Raskauden Ehkäisy 11/2016, Taloustutkimus Oy). Mä näen näissä luvuissa aika suuren ristiriidan.

19-vuotiaana tavattuani Oton mä olin huoleton ja naiivi. Tiesin kyllä mitä voi seurata jos jättää ehkäisyä käyttämättä, ja yleensä olinkin sen kanssa kovin tunnollinen, mutta sillä kertaa suljin koko asian pois mielestäni. En oikeastaan muista enää yli kuuden vuoden jälkeen että miksi me ei kiinnitetty siihen mitään huomiota siinä tilanteessa. Mutta jälkeenpäin ajattelin että ”ei mulle kuitenkaan käy niin, en mä voi tulla raskaaksi yhdestä kerrasta”. Koska niin harvinaiselta se tuntui, kuka muka tulee raskaaksi yhdestä kerrasta? No minä tulin. Yhtäkkiä se niin harvinaiselta tuntunut mahdollisuus olikin täyttä totta, olin raskaana kuukausi sen jälkeen kun oltiin tutustuttu ja alettu juuri seurustelemaan.

Kuten te kaikki tiedätte, meille kävi lottovoitto. Me rakastuttiin toisiimme palavasti alusta asti, eikä yksi, kaksi tai kolmekaan vauvaa ole sitä rakkautta vienyt pois vaan ainoastaan lisännyt sitä. Mä olin aina halunnut tulla nuorena äidiksi, ja Otto oli alusta asti mukana. Me ollaan rakennettu ihana yhteinen elämä tuon hetken jälkeen. Mutta kuinka todennäköistä se on että niin käy? Kuinka paljon todennäköisempää on että yhden kerran edesvastuuttomuudesta seuraakin HI-virus, abortti tai vähintäänkin kuumotusta seuraaviin menkkoihin asti? Paljon todennäköisempää. Välillä kun mä mietin meidän tarinaa ulkopuolisen silmin, olen varma että mun koko elämä on jotain unta ja utopiaa, sillä se on niin absurdia mistä me ollaan lähdetty ja mihin päädytty.

Raskaudenkeskeytyksiä tehdään eniten 20-24-vuotiaille, ja vaikka aborttien kokonaismäärä on laskussa, toistuvien aborttien määrä on kasvanut viime vuosina. Eli samat henkilöt tekevät useamman abortin. Vuonna 2015 abortteja tehtiin 9440 kertaa Suomessa. Se on aika iso luku kun miettii kuinka pieni maa Suomi kuitenkin on. Näihin lukuihin voidaan vaikuttaa vain lisäämällä tietoutta ja keskustelua ehkäisystä entisestään ja varmistamalla että sitä käytetään oikein.

Myös mulle itselleni ehkäisy on jälleen ajankohtainen asia kolmannen raskauden jälkeen, sillä myös imetysaikana on tärkeää huolehtia ehkäisystä. Vaikka täysimetän meidän vauvaa, se ei yksinään ole tarpeeksi varma ehkäisykeino ja siksi myös mun täytyy miettiä meille parhaiten sopivaa ehkäisymuotoa. Usein abortteja tehdään, kun uusi ei-toivottu raskaus alkaa nopeasti edellisen raskauden jälkeen, ja sitä mä en halua ikinä kokea. Onneksi se on helposti estettävissä huolehtimalla kunnollisesta ehkäisystä.

Ehkäisyyn on tarjolla niin lyhytaikaisia kuin pidempiaikaisiakin vaihtoehtoja, ja hormonittomia sekä matalahormonisia vaihtoehtoja myös.Tärkeintä on löytää se muoto mikä sopii itselle ja omalle kumppanille parhaiten, jotta ehkäisy on luonnollinen osa elämää ja sitä tulee käytettyä oikein. Jopa 64 % e-pillereiden ja 42 % ehkäisyrenkaan käyttäjistä raportoi käyttäjävirheitä kuten unohduksia, ja pitkäaikaisen ehkäisyn kuten minihormonikierukan tai ehkäisykapselin käyttö voikin lisätä ehkäisyn tehokkuutta. Tarkemmin ehkäisyasioista kannattaa kuitenkin keskustella oman lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa, niin mäkin aion tehdä. #maaliinasti -sivustolla voi helposti ja kätevästi tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin.

Mä haastan teidät jakamaan omia kokemuksianne siitä, kun ehkäisy pettää tai sitä jätetään käyttämättä. Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Pidäthän kuitenkin mielessäsi, ettei kommenteissa saa näkyä ehkäisyvalmisteiden nimiä, koska lääkkeiden markkinointi ja terveysviestintä on erittäin tarkkaan laissa säädeltyä. Viranomaisten lisäksi lääkkeiden mainostamista ja terveystiedottamista valvoo myös Lääkemarkkinoinnin valvontakunta. Pysytään siis ihan yleisellä tasolla.

Yhteistyössä Bayer.