Raskausviikko 15

30.08.2016

Luvassa on oikein kunnon raskauspläjäys, sillä kuvasin sekä tyttöjen kanssa että yksin teille raskausviikkovideota edellisestä täydestä raskausviikosta, joka oli numero 15. Tytöt tulivat hetkeksi videolle mukaan ja kertoivat omia ajatuksiaan vauvelista, ja mä sitten höpöttelin mm. neuvolakuulumisia ja muuta videolle. Tein myös tähän postaukseen nyt sopivasti vertailun mahoista kaikkien kolmen raskauden aikana, kun löysin viikkoihin sopivan vertailukuvan jo edellisraskauden ajalta. Mutta tsekatkaa ihmeessä ekaksi mun vidi, jossa tytöt on maailman söpöimpiä! Pahoittelut mun nuhasta, kun torstaina kuvattiin niin oli vielä nenäkin tukossa flunssan jäljiltä, mutta loppua kohden skarppasin.

Tässä vielä suora LINKKI VIDEOON jos ei upotus jostain syystä näy.

En kestä, on meillä kyllä kaksi aika ihanaa prinsessaa. Ei ole epäilystäkään etteikö heistä tulisi maailman parhaita isosiskoja. 

Tässä tosiaan on mahakuvaa ja vertailukuvaa edellisiin raskauksiin. Ainakin mun omasta mielestä maha on tällä kertaa alempana kuin koskaan ennen, minkä huomaa jo helposti esim hyvää istuma- tai makuuasentoa etsiessä. En ole voinut pariin viikkoon hengata jalat ristissä, kun ei vaan tunnu mukavalta koska tuntuu että sitten puristaa mahaa ikävästi. Toki vatsa on muutenkin vielä alhaalla eikä kohtu ole noussut navan yläpuolelle muutenkaan, mutta tämä kaveri on hengannut tuolla ihan alhaalla niin että hänet tunteekin aina aivan alavatsalta. Silti on jotain tavaraa kertynyt tuohon navan yläpuolellekin, liekö se sitten juustojalapenoja, härkistä johon olen aivan koukussa tai avokadoa.

Thank god tuosta ekasta kuvasta on jo viisi ja puoli vuotta. Sitä aina unohtaa mistä sitä on lähdetty ja järkyttyy jälkeenpäin hahahaaa. Aika paljon on viidessä ja puolessa vuodessa tapahtunutkin, mutta sen te tiedätte jo. Suht samankokoisia mahoja kaikki kolme mutta eri muotoisia vain. Mahaa en kuvannut videolle koska noh se tuntui vähän hassulta jo viimeksi, ja kuvista muutenkin voi seurata paremmin sitä kasvua. Toivottavasti se on ihan okei.

Viime viikolla videota kuvatessani tilaajia oli reilu 800 ja nyt on jo mennyt 900 tilaajaa rikki. Jos haluatte liittyä kasvavaan joukkoon niin se onnistuu helposti vaikka TÄSTÄ! Kanavalle on tulossa esittelyvideota musta/meidän perheestä, videota meidän Turun reissusta sekä tietty seuraavaa Coffee Talk -videota The Realm Of Maria -kanavan Marian kanssa, silloin aiheena lasten käytöstavat. Myös tämä raskauspäiväkirja jatkuu niin blogin puolella kuin youtubekanavallakin. Muistutan myös että vanhoille Iina Hyttinen -nimellä oleville kanaville ei tule enää uusia videoita, eli niitä ei kannata enää tilata kuten moni on edelleen tehnyt. Ainoastaan tämä uusi Iinalaura-niminen kanavani päivittyy nyt ja tulevaisuudessa.

Huomenna mulla on neuvolalääkäri ja niitä kuulumisia luvassa sitten seuraavalle videolle. Ihanaa tiistai-iltaa kaikille, me lähdetään lasten kanssa läheisen ruotsinkielisen koulun järjestämään lastentapahtumaan illaksi!